Melkein hävettää myöntää, että viimeisimmästä valmennuksesta oli kulunut jo vuosi. Meillä on ollut hankaluuksia löytää sopivaa valmentajaa, kun tuntemani ammattilaiset jäivät pohjoiseen muuttaessani opiskelujen perässä länsirannikolle. Ensimmäisellä tallilla pääasiassa yksin puuhaillessani en oikein päässyt mukaan hevospiireihin, joten alueen valmentajat jäivät vähän hämärän peittoon. Mutta nyt ehkä uskaltaisin huokaista helpotuksesta ja todeta, että vihdoin pelkälle itsenäiselle humputtelulle on tullut loppu!

Kiitos sosiaalisen median, törmäsin Tmi Jenni Marttilan tarjoamiin palveluihin. Hetken asiaa tutkittuani totesin, että tämä ihminen vaikuttaa juuri meidänlaiselta ammattilaiselta! Siitä se ajatus sitten lähti, ja nyt olen yhtä istuntatuntia rikkaampi.

Ennen tuntia mietin, minkä monista ongelmistamme ottaisin korjauksen alle näin ensimmäiseksi. Päädyin siihen, että olisi hyvä lähteä ihan perusjutusta - suoruudesta. Olin jo jonkin aikaa kokenut hankaluuksia pitää Jimpan suorana ja välillä jopa suoraan uralla meneminen tuotti päänvaivaa. Ja jos en osaa ratsastaa edes suoraan, miten osaisin ratsastaa oikein mitään muutakaan?

Valmennuspäiväksi oli luvattu sadetta, mutta meidän iloksemme pysyimme kuivina! Sadekuuro iski sopivasti juuri, kun olin päässyt takaisin kotiin. Sääolosuhteet olivat siis suotuisat, vaikka paarmoja olisi toki voinut olla vähemmän. Jimpan mielenrauha järkyttyi paarmojen lisäksi siitä, että sen laidunkaveri katosi sisälle talliin kesken kaiken. Kuten aikaisemmista eroahdistuspostauksista on käynyt ilmi, Jimppa on hyvin kiintynyt laidunkaveriinsa. Ongelmaa ei enää ole jättää kaveria laitumelle, kun lähdemme kentälle tai maastoon tai minne vain, mutta jos kaveri jääkin talliin, Jimpalla menee pakka sekaisin.

Oli ihana huomata, miten ymmärtäväisesti Jenni suhtautui Jimpan huuteluun ja keskittymishäiriöön. Annoimme sen rauhassa kerätä itsensä ja palata takaisin läsnäolevaksi, ja pikkuhiljaa se rentoutui ja välillä jopa unohti kaverinsa katoamistempun kokonaan.


Olen ollut kerran elämässäni CR-tunnilla, ja siitäkin on jo useampi vuosi, mutta Jennin ohjauksessa asiat muistuivat mieleen nopeasti. En sanoisi, että olisin osannut niitä tehdä vielä käytännössä, mutta teoriassa muistin ne. Tunnustelin istuinluitani ja yritin parhaani mukaan pitää kyynärpäät lähellä kylkiäni ja olla rento mutta jäntevä. Jossain vaiheessa kehoni taisi ymmärtää jotain, ja yhtäkkiä Jimppa kulki suoraan! Sen askel muuttui aktiivisemmaksi ja se ei puskenut sisälle ainakaan niin pitkään, kunnes itse innostuin liikaa ja menetin otteeni oikeasta asennosta.

Loppua kohden sain suoristettua itseni ja siten myös Jimpan pätkittäin ihan itse, ilman opettajan apua. Pääsimme kiertämään uraa suoraan ilman, että tarvitsi oikaista joka kulmaa ja kiemurrella juopon lailla pitkiä sivuja pitkin. Vaikka työskentelimme vain käynnissä, Jimppa vaikutti väsähtäneeltä. Käyntityöskentelykin on kovaa työtä, jos sen tekee kunnolla!

Mieleeni jäi paljon asioita muhimaan ja tiedän, että vaikka kuinka yrittäisin niitä muistella ja tunnustella, en yhden tunnin jälkeen saa kaikkia palikoita kohdilleen. Olisihan se aika mahtavaa, jos tarvitsisi vain kerran elämässään harjoitella jotakin ja sitten osaisi sen täydellisesti! Harmillisesti ainakin minulta tuollainen supervoima puuttuu, mutta yritän parhaani mukaan saada jokaiselta tunnilta mukaani edes jonkin pienen jutun, jonka osaisin tehdä myöhemmin myös itsenäisesti.


Jenni myös kokeili suitsiimme väliaikaratkaisuna leukahihnan kiertämistä poskihihnojen ympäri, jotta semikapsoni ei pääsisi pyörimään niin paljon ohjasotteesta. Olin jo aiemmin pohtinut hackamore-poskihihnojen hankkimista, mutta nyt tiedän, että sellaisille todella on tarvetta. Näin väliaikaisena ratkaisuna tuo leukahihnan kiertäminen vaikutti ihan toimivalta, joten mennään sillä sen aikaa, että saadaan parempi systeemi käyttöön.

Olen valmennuksesta innoissani ja toivonkin, että pääsemme nyt säännöllisesti ohjattaviksi. Tämä kerran vuodessa valmentautuminen ei ihan toimi, kun ehdin sinä aikana unohtaa kaiken ja vain maastoilla meidät molemmat vinoiksi.

Vihdoin ja viimein pääsimme valmennettavaksi - tätä oli odotettu! Olisi mahtavaa päästä vaikka viikoittain valmennukseen, mutta ainakaan vielä en ole löytänyt meille sopivaa valmentajaa, joka pääsisi niin usein. Siksipä nämä harvat kerrat ovatkin niin hartaasti odotettuja!

Koko kesä on mennyt hyvin vähällä ratsastuksella, koska olin itse työharjoittelussa toisella paikkakunnalla. Jimppa on saanut siis ihan rehellisesti lomailla laitumella, ja minun ratsastustaitoni ruostua rauhassa. Onneksi kesä on sen verran lyhyt aika, ettei siinä ehdi ihan kaikkea unohtaa! Parina aiempana ratsastuskertana ongelmana on ollut se, että erityisesti vasemmassa kierroksessa Jimppa kaatuu sisälle. Oikeassa tilanne ei ole aivan yhtä paha, mutta olemassa kuitenkin. Niinpä tämä nousi valmennuksen pääaiheeksi tällä kertaa.

Lähdimme siis korjaamaan sisälle kaatumista ensiksi käynnissä ja sitten ravissa. Itse tehtävä oli yksinkertainen, mutta onnistunut toteutus tuntui ainakin alkuun olevan kiven alla. Mervi ohjeisti korjaamaan kaatumista ympyrällä ulko-ohjan ja sisäpohkeen avulla. Kun Jimppa suoristui, poistettiin ohjan ja pohkeen paine ja siirryttiin pyytämään asetusta sisälle. Kuulostaa helpolta, mutta onnistuminen vaati paljon työtä!

Käynnissä homma alkoi vähitellen sujumaan, mutta sitten kohdallemme osui voimakas sadekuuro. Jimppa kuvittelee olevansa tehty sokerista, joten aina pientä ripottelua kovemman sateen aikana se ei kykene tekemään mitään muuta kuin kääntämään perseensä sadetta kohti ja mököttämään siinä, kunnes sade loppuu. Nytkin, kun sadekuuro alkoi, se yritti jatkuvasti pysähtyä ja kääntää takapuolensa sateelle. Niinpä päätimme kokeilla ravia, jos Jimppa unohtaisi kastuvansa ja keskittyisi tehtävään.

Aluksi ratsastin päätöntä hevosta, kun Jimppa ravasi turpa maata viistäen. Sen mielestä korviin osuva sade on kamalinta ikinä, joten se yritti suojella päätään sateelta parhaansa mukaan. Menimme siis hyvin matalassa muodossa, mikä ei sinänsä haittaisi, jos Jimppa ei painuisi niin pahasti luotiviivan alle. Kaikeksi onneksi sadekuuro ei kestänyt kovin kauaa, ja heti sateen heikentyessä Jimppa alkoi toimimaan paremmin. On se välillä niin huvittava pikkuhevonen!

Ratsastustaidot vähän ruosteessa, kun jalustinkin on väärin päin jalassa! (Kuvassa meneillään ohjan lyhennys, siksi käden asento outo)

Oikeaan kierrokseen Jimppa ei kaatunut sisälle yhtä pahasti. Mervi ohjeisti istumaan harjoitusravissa siten, että lantion liike tulee takaa ylös. Näin ratsastaja pyytää omalla istunnallaan hevosta nostamaan etuosaansa ylös. Tavallisesti lantioni liike on ollut enemmänkin edestä taakse, jolloin ravikin tuntuu pompottavammalta. Videota katsoessani huomasin, että heti lantion liikettä muutettuani istuin paljon tasaisemmin alas ravissa! Kyllä se selkäänkin tuntui mukavammalta, mutta vasta videolta näin, miten suuri ero olikaan. Jimppakin polki paremmin alleen, kun pääsin oikealla tavalla mukaan liikkeeseen.

Vasemmassa kierroksessa sisälle kaatuminen alkoi heti ensimmäisestä askeleesta, ja alkuun tuntui, ettei Jimppa kuunnellut korjausyrityksiäni ollenkaan. Jäin pitämään ulko-ohjaa tasaisella paineella, kun pyynnön voimistaminen olisi tuottanut tulosta nopeammin ja ollut hevosellekin miellyttävämpää. Yritin lisätä pyynnön vahvuutta nopeammin, mutta Mervin mielestä olisin siltikin voinut pyytää reilummin. Valmennuksen loppupuolella sain mielestäni Jimpan suoristumaan jo paremmin, vaikka se lähtikin herkästi kaatumaan sisälle heti, kun yritin taivuttaa sitä ympyrällä enemmän.


Tarvetta valmennukselle siis todellakin oli, ja toivonkin pääseväni piakkoin uudelleen! Tästä kerrasta käteen jäi paljon hyviä neuvoja ja muistettavaa, niin istunnasta kuin hevosen suoristamisestakin. Valmennuksen alussa tehty istunnan korjaus pysyi yllä koko ratsastuksen ajan, vaikka aluksi lyhyemmät jalustimet ja jalan paikka tuntuivatkin omituisilta. En ole varmaan koskaan saanut pidettyä jalkaani yhtä rauhassa, eikä minun nyt edes tarvinnut tehdä sen eteen mitään - jalat pysyivät paikoillaan pitämättäkin!

Yhteenvetona valmennuksen annista voisin todeta, että minun pitää uskaltaa pyytää reilummin. Ulko-ohjaa saa viedä reilusti ulos, sisäpohjetta saa käyttää reilusti, taivutus saa olla reilu. Pyyntö ei saa jäädä tasaiseksi paineeksi, vaan sen voimakkuutta saa lisätä nopeasti. On hevosellekin miellyttävämpää, ettei jäädä pitämään pientä painetta pitkäksi aikaa (johtaa turtumiseen), vaan pyritään saamaan onnistumisia nopeasti, jolloin voidaan myös palkita useammin. Näin oppiminen tehostuu, ja hevonen alkaa vastata aina vain pienempään ja pienempään pyyntöön.

Yksinkertaisia asioita, jotka ymmärrän ja tiedostan jo ennestäänkin, mutta aina se ei vain välity itse työskentelyyn. Juuri sen takia pidänkin valmentautumista niin tärkeänä! 😊

Kauankohan edellisestä valmennuskerrasta on kulunut aikaa? Kaikenlaiset esteet satulasta sairaslomailuun ovat tiputtaneet meidät kokonaan pois valmennusrytmistä. Nyt, pitkän tauon jälkeen, pääsimme vihdoin valmentautumaan! Valmentajana oli ohjasajosta jo tutuksi tullut mutta ratsain vielä tuntematon Maru.

Aloitimme valmennuksen alkukeskustelun jälkeen tehtävällä, joka jatkui läpi koko tunnin. Minulla oli, kuten aina, vaikeuksia tajuta alkuun, mitä missäkin kohi piti tehdä, mutta nopeasti hahmotin tehtävän tiet, kun ryhdyimme sitä ratsastamaan.

1 täyskaarrosta pohkeenväistöllä uralle (C-B/E) - 2 siirtyminen raviin (B/E) - 3 pääty-ympyrä ravissa/laukassa (L) - 4 siirtyminen käyntiin (H/M)

Olin kertonut ongelmiksi Jimpan kanssa suoruuden, laukannostot ja pohkeenväistön. Tällä tehtävällä löimme oikeastaan kaikki kärpäset yhdellä iskulla, minkä vuoksi tästä kuoriutui nopeasti uusi lempparini! Se oli yksinkertainen mutta tehokas, ja Jimppa oppi muistamaan sen parin kerran jälkeen jo niin hyvin, että esimerkiksi siirtyminen käyntiin tuli automaattisesti oikeassa kohdassa ja sivuttaisliikettäkin tarjottiin välillä ennen aikojaan.

Alkuun ratsastimme täyskaarrot ja väistöt uralle käynnissä, jonka jälkeen siirtyminen raviin ja ravissa pääty-ympyrä. Maru keskittyi aktiiviseen liikkeeseen, jota Jimpalta yllättävästi löytyi tällä kertaa, vaikka ensimmäisessä ravinostossa se muuttuikin hetkellisesti peitsariksi. Jimpasta myös tallipäädyssä oleva muurieste oli kammottava, ja sitä piti aina väistää reilusti keskemmäs maneesia.

Jimppa valkan jälkeen jatkamassa päiväänsä

Käyntiväistöt alkoivat sujumaan hiljalleen ihan hyvinkin, vaikka loppuajasta Jimppa alkoi väsymään, eikä se oikein jaksanut enää keskittyä tehtävään. Maru kehui Jimpan ravia jo ensimmäisellä ohjasajokerralla, ja nytkin se sai liikkeistään kehuja. Tällä kerralla ravi oli tahdikas ja aktiivinen, mutta Jimppa oli edestä epätasaisempi. Välillä saimme kuitenkin hyviäkin pätkiä, ja niiden ansiosta valmennuksesta jäikin todella tyytyväinen mieli!

Käyntiinkin saatiin toimiva vinkki: Maru neuvoi antamaan pohjeavut vuorotellen, jolloin käyntikin sai tahdikkuutta eikä muuttunut hengähdystauoksi kuten yleensä. Pohkeenväistössä puolestaan oli tärkeää saada hevosen paino halutulle puolelle, jolloin sivuttaisliike tulisi helposti hevosen hakeutuessa luontaisesti kohti pitkän sivun uraa. Jimpalle tällainen pohkeenväistötehtävä oli todella hyvä, sillä jopa minä sain sen väistämään ilman kamalaa punkemista.



Laukka oli tällä kertaa positiivinen yllätys, sillä nostot olivat melko täsmällisiä ja Jimppa oli eteenpäinpyrkivä, jolloin laukka oli laadultaan parempaa. Oikeaan kierrokseen ruuna rentoutui välillä edestäkin, ja Maru totesi, että poni menisi miltei puoliverisestä laukan pyöriessä kunnolla kolmitahtisesti. Vasempaan nostot olivat vähän sujuvampia, mutta siinä laukka on voimattomampaa ja jää herkästi todella maahansidotuksi. Laukkaa emme työstäneet kovin paljoa, sillä Jimppa väsyi nopeasti, eikä laukka ollut enää laadultaan sellaista, että sitä olisi kannattanut jatkaa. Maru muistuttikin, että laukan treenaamisessa tärkeämpää on sen laatu, ei määrä, eikä laukkaa paranneta vain laukkaamalla ympäriinsä sen laadusta välittämättä.

Jimppa oli laukkatyöskentelyn lopetuksesta eri mieltä, ja se yritti useaan kertaan nostaa laukkaa pääty-ympyrällä, vaikka tarkoitus oli vain ravata. Se oli vaikea saada unohtamaan äskeiset laukkailut, ja meni useampi kierros, ennen kuin ruuna suostui ravaamaan ympyrän ilman kiihyttelyä tai laukannoston tarjoamista. Maru neuvoi ottamaan Jimpan käyntiin ja väistämään muutaman askeleen verran silloin, kun se yritti lähteä kiihdyttelemään ja oikomaan ympyrällä. Sen ansiosta Jimppa jaksoi alkaa keskittyä oleelliseen, vaikka yhä se olisi ollut täysin valmis nostamaan laukan heti, jos olisin vähänkään siihen suuntaan vihjannut.

Koko valmennuksen ajan minusta tuntui siltä, että menimme aivan hirmuista vauhtia ravatessa ja etenkin laukatessa, mutta video paljasti, että vauhti oli siltikin ihan maltillinen. Toki Jimppa oli paljon reippaampi kuin yleensä, mutta mitään päätöntä haipakkaa en ollutkaan ratsastanut, vaikka siltä se tuntui kun on tottunut niin rauhalliseen menoon.

Jimppa oli valmennuksen jälkeen kaikkensa antanut ja haukotteli makeasti pesupaikalla kylmäysletkuissa seistessään. Minäkin olin selkeästi tehnyt jotain, niin rento ja väsähtänyt olo valmennuksesta jäi. Harmi kyllä, että minulle tämä valmennus oli ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan, sen verran hyvä mieli ja motivaatio tästä jäi. Jimppa jatkaa silti treenailua aika lailla tavalliseen tapaansa, mutta siitä myöhemmin lisää. Tässä vielä videokoostetta valmennuksesta maneesin aidalta kuvattuna:

Linkki videoon

Sunnuntaina korkkasimme vuoden 2016 sekä valmennus- että ratsutusrintamalla, eikä paremmin olisi varmaan voinut mennä! Jimppa oli alkuun eri mieltä muun muassa kaikesta, mutta heti ensimmäisestä raviaskeleesta se alkoi toimimaan niinkin hyvin, että jopa valmentaja oli ihmeissään. Jopa takajalat pysyivät menossa mukana, ja Jimppa oli rento. Ainoastaan oikeassa kierroksessa jokin otti sillä vastaan sen verran, ettei aivan yhtä rentoa ja pitkää askelta saavutettu.
Linkki videoon

Jimppaa ei poseeraaminen kiinnosta

Kaksi viikkoa ilman ratsastusta vierähti nopeasti, kun oli muita kiirettä. Eilen pääsin viimein Jimpan selkään Mintin valmennuksessa, jota olin odottanut kovasti heti edellisen päätyttyä. En ollut sen valmennuksen jälkeen juurikaan ratsastanut sileällä kuin ehkä kerran. Sillä kerralla olin niin hukassa, että ihan hävetti - juurihan olin saanut vinkkejä ja ohjeita Mintiltä ja kirjoittanut ne vielä blogiinkin! Kuitenkaan mikään, mitä olimme valmennuksessa tehneet, ei onnistunut, enkä sen ratsastuksen jälkeen ollut enää edes varma, miten ne neuvot menivätkään.

Ensimmäinen valmennus sitten kesäkuun! Jimppa on nyt päässyt liikkumaan lähes normaaliin tapaan; lenkit ovat vain vähän tavallista lyhyempiä ja vauhtia on vähemmän. Ensimmäiset laukat ratsain otettiin viime perjantaina, eikä jalka reagoinut siihen sen kummemmin! Tosin ruuna on itsenäisesti treenannut laukkaa tarhassa ja laitumella koko ajan...

Sunnuntaina oli siis pitkästä aikaa Mintin kouluvalmennus. Viime kerrasta tosiaan oli vierähtänyt jo lähemmäs kolme kuukautta, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Sateen takia menimme maneesissa, jossa pohja on kenttää kevyempi eli Jimpalle parempi.

Mintti oli käynyt hakemassa lisää tietotaitoa ulkomailta, ja pääsimmekin heti kokeilemaan uusia oppeja suoruudesta. Alkuun kävimme läpi hevosen moottorin, oman painopisteen sekä suoruuden mittarit eli ohjat. Vinouden pystyy näkemään ohjista, kun toisella puolella ohja painaa kaulaan ja toisella kaulan ja ohjan välillä on ilmaa.


Alkuvalkasta harjoiteltiin tätä suoruuden mittareiden tarkkailua ja niiden mukaan suoruuden korjaamista käynnissä uraa pitkin. Jimppa on "oikeakätinen", eli sen oikea etujalka on tukijalka, kun taas vasen etunen on tasapainottava jalka. Tämän takia Jimppa oli vinompi oikealle ja valahti herkästi takaisin vinoksi, kun sen hetkeksi sai kulkemaan suorana. Vinoutta korjattiin siirtämällä painoa poispäin vinoudesta, eli kun Jimppa oli vino oikealle, siirsin painoani vasemmalle. Jimpan tapauksessa painonsiirrot saivat olla melko voimakkaita ja suoruuden kanssa täytyi olla tarkkana - varsinkin kulmissa se heittäytyi helposti vinoksi, jos sitä ei valmistellut kunnolla.

Ravissa vinous kulmissa oli paljon helpommin huomattavissa. Olin todella yllättynyt, kuinka reipas Jimppa valmennuksessa oli! Yleensä se on melko laiska ratsastaa ja ravissa hölkätään rauhassa eteenpäin. Mutta nyt se kiisi uraa pitkin kuin alkuaikoinaan, kun se oli vielä ratsunurallaan täysi ummikko ilman tasapainoa. Aktiivisuutta siis löytyi, mutta kaikki muu olikin unohtunut jonnekin kesäloman alkuun... raviharjoituksen alussa Jimppa oikoi kaikissa kulmissa niin törkeästi, ettei mitään rajaa. Oikomisesta suuremmin välittämättä jatkoimme suoruuden etsintää samalla tekniikalla kuin käynnissäkin. Koska ravissa Jimppa vaati kulmiin vielä lisää valmistelua, Mintti ohjeisti pitämään katseen aina seuraavassa kulmassa ja tekemään käännöksen kiertämällä rintakehää, eli jo aiemmilta valmennuksilta opitulla "rätin vääntö" -tekniikalla.


Mintti korjaili myös istuntaani heti alusta asti. Ensimmäiseksi hän neuvoi ajattelemaan, että olen karusellihevosen kyydissä ja lävitseni kulkee karuselliin kiinnittyvä keppi. Istuntapalikkani eivät pysyneet kasassa etenkään ravissa, joten Mintti muistutti pitämään lantion edessä niin, että ratsastushousujen vetoketju nousee ylöspäin, ja kiinnitti huomiota siihen, että napa pysyisi kohti selkärankaa ja syvät vatsalihakset olisivat käytössä. Ravissa Jimpan askel on aika epäsäännöllinen, ja välillä se horjauttaa minut takakaarelle ottaessaan reippaampaa askelta, mihin Mintti ohjeisti aktivoimaan syvät vatsalihakset kuvittelemalla puhaltavansa ilmapalloon ilmaa.

Keventäessä jalkani heilahtivat aina alas istuessa eteen, jota yritimme myös korjata valmennuksen aikana. Lyhensimme jalustinhihnoja reiällä, jolloin tuki jalustimista oli suurempi mutta koulusatulassa asento ei näyttänyt kovin luontevalta. Reiteni jännittyy istuessani keventäessä alas satulaan, jolloin jalka pääsee liikkumaan. Koko jalan tulisi olla rento mutta jäntevä, siinäpä vasta tavoittelemista! Harjoittelimme jalan pitämistä paikoillaan ensiksi niin, että aina istuessani alas koukistin jalkojani, jolloin pohje ei heilunut. Yritin myös pitää pohkeen paikoillaan takareiden avulla, mutta onnistuin vain jännittämään reittä lisää. Treeniä, treeniä, niin eiköhän se vielä joskus pysy paikallaan!



Kotitreenissä Mintti neuvoi pitämään kaarevat linjat sellaisina, missä Jimppa pystyy säilyttämään itsensä suorana. Liian tiukat kiemurat saavat sen kulkemaan helposti vinona, joten alkuun pysyttelemme laajemmissa linjoissa.

Linkki videoon
Fiilikset valmennuksen jälkeen olivat oikein hyvät. Loppuajasta Jimppa rentoutui ravissakin niin, ettei sen tarvinnut kaahottaa päättömästi, mutta se oli silti reipas ja liikkui hyvin eteen. Puolen tunnin valmennus oli ruunalle juuri sopiva aika työskennellä näin pitemmän tauon jälkeen. Seuraava valmennuskerta olisi suunnitteilla lokakuun alkuun ja kaikeksi onneksi viikonlopulle, joten pääsen osallistumaan siihenkin. Jospa siihen mennessä olisi edistystä suoruudessa havaittavissa!

Tämäkin ratsastuskerta vietettiin valvovan silmän alla Mintin tullessa taas paikkakunnalle pitämään valmennuksia. Paremmaksi havaittu 45 minuutin yksityisvalmennus odotti meitä iltapäivästä, ja kaikeksi onneksi meillä oli mahdollisuus ratsastaa maneesissa - ulkona tuli vettä kaatamalla, eikä tuulenpuuskat auttaneet asiaa ollenkaan.

Kuvat ja video valmennuksen loppupuolelta, jolloin seuraavat ratsukot olivat jo lämmittelemässä

Alkuun Mintti näytti minulle harjoituksen sopivan tuntuman löytämiseksi. Ohjat asetettiin yhteen käteen siten, että ensiksi molemmat kädet tuotiin sivuttain rinnakkain ja toinen käsi nostettiin toisen päälle, minkä jälkeen ohjat vaihdettiin alempaan käteen. Ohjaskäsi tuli pitää kiinni suunnilleen hevosen kaulan puolivälissä niin, että ohjat eivät olleet löysällä, ja hevosen pään liikettä myödättiin koko ajan. Jimppa otti tuntuman yllättävän hyvin vastaan siihen nähden, että olen aina ratsastanut sitä lähes olemattomalla tuntumalla, sillä löysemmällä ohjalla se on ollut rennompi ratsastaa.

Tästä siirryttiin takaisin kahdelle kädelle asettamaan volteille, ohjat tuntumalla. Tällä kertaa ei haitannut, vaikka ympyrä pieneni asetusta hakiessa, vaan tärkeintä oli, että hevonen tajusi, että ympyrällä kuului asettua sisälle eikä katsella ulos. Välillä Jimppa tuntui ymmärtävän tehtävän idean, mutta sitten seuraavalla hetkellä se alkoi taas vastustaa ja kesti hetken, ennen kuin se antoi periksi. Mintti neuvoi kohottamaan sisäkättä hieman ulkokättä korkeammalle ja houkuttelemaan Jimppaa asettumaan puristelemalla sisäkäden nyrkkiä. Oikeasta reaktiosta se sai palkaksi välittömän myötäyksen, ja tehtävää toistettiin molempiin suuntiin.

Myöhemmin voltteihin lisättiin myös takaosa, jolloin pehmeän asetuksen löytyessä lähdettiin väistättämään takaosaa ympyrän uralta ulos pohkeenväistön tapaan. Tämä aktivoi sisätakajalkaa, ja samanlaista harjoitusta olemme tehneet joskus aiemmin Mervin valmennuksessa laukannostoja edeltävänä tehtävänä.


Ravissa harjoittelimme kaarteissa kääntymistä niin, ettei Jimppa kaatuisi kääntyessä sisälle kuten ravihevoset yleensä tekevät. Tässä omalla painopisteellä oli suuri merkitys, ja Mintti havainnollisti sen käyttöä suurin piirtein näin: "Hevosen sisällä on kivimöykky, joka meidän pitää saada pidettyä koko ajan hevosen takajalkojen työntövoiman edessä." Videolla tuo ohje on myös kuultavana, mutta sateen ja kuulokkeiden takia siitä on hyvin vaikea saada näin jälkikäteen selvää.

Tässä meillä on vielä paljon treenaamista, sillä vaikka välillä käännökset onnistuivat hyvin tasapainossa ja asettuneena, välillä mentiin hirvimeiningillä sisälle kaatuillen ja ulos asettuen... pikkuhiljaa olen saanut painopisteestä ja sen siirtämisestä kiinni, minkä ainakin itse olen huomannut positiivisena muutoksena Jimppaa ratsastaessa. Sekin tajuaa paremmin, mitä siltä halutaan, kun ratsastaja osaa näyttää suunnan selkeämmin.


Mintti antoi kotiläksyksi harjoitella tunnin tehtäviä, ja etenkin alkuvalmennuksen tuntumaharjoitusta silloin, jos (ja kun) oikean tuntuman kanssa on epäselvyyttä. Näiden tehtävien avulla Jimpan ylälinja pyöristyy, ja kun se alkaa käyttämään takajalkojaan ja astumaan sisätakajalallaan oikein, myös laukannostot ja laukka muutenkin muuttuu helpommaksi ja paremmaksi.

Valmennuksen jälkeen karsinassa seisoi erittäin levollinen ratsu. Laitumella olo tekee Jimpasta aina hyvin raukean ja väsähtäneen, vaikka yöt se onkin tallissa. Nytkin se nuokkui karsinan ovella puoliunessa varusteita riisuessani, ja nautti silmin nähden vasemman lavan hieromisesta. Mukana ollut äitini näytti vielä lopuksi hierojan ohjeistaman venytyksen, missä hevosen päätä taivutettiin niin pitkälle taakse kuin vain sille oli mahdollista. Jimppa näytti itsekin osaavan homman, ja se taivutti päätään jo edeltä, ennen kuin äiti ehti sitä pyytää. Fiksu heppa!

Linkki videoon

Viime sunnuntaina osallistuin ensimmäistä kertaa Saanan pitämälle tunnille. Äitini on hänen opetuksessaan käynyt jo useamman kerran, ja tälläkin kerralla hän ratsasti ensimmäisen tunnin. Jimppa sai pitkästä aikaa kunnon sileän treenin, ja se olikin oman tuntini jälkeen jo aika väsynyt, mutta sitäkin tyytyväisempi.


Äidin kanssa poni pääsi vähän helpommalla harjoitusten ollessa suunnattu enemmän ratsastajalle kuin hevoselle. Meidän tunnillamme käsittelimme niitä iänikuisia ongelmia, taipumista ja aktiivisuutta, joten ruunakin joutui töihin.

Ensiksi korjasimme istuntaani, ja lyhensin jalustinhihnoja yhdellä reiällä tavallisesta pituudesta. Kesti hetken tottua lyhempiin jalustimiin, mutta videoita katsoessani eron jalkojen asentoon huomaa kyllä - jalat eivät heilu yhtä paljon, vaan pysyvät suhteellisen hyvin paikallaan. Saana ohjeisti nojaamaan enemmän taakse ja nostamaan kädet korkeammalle, kun yleensä olen pitänyt ne melko alhaalla. Viimeksi Mintin valmennuksessa sain ohjeeksi olla nojaamatta taakse, ja istuntaani muokattiin melko lailla erilaiseksi kuin tällä tunnilla.


Suurin osa tunnista työskenneltiin pääty-ympyrällä ravissa aktiivisuutta ja taipumista hakien. Samalla pyrittiin nostamaan ratsastajan ja hevosen paino pois etujaloilta, jolloin paino siirtyi enemmän takaosalle ja ruuna alkoi ottamaan takajalkojaan paremmin alleen. Käsien paikka vaikutti tähän yllättävän paljon, sillä korkeammalla olevat kädet auttoivat myös minua suuntaamaan painoni pois hevosen etuosalta, eikä Jimppa päässyt makaamaan etujaloilleen. Ravin aktiivisuus parani myös, kun etuosa keveni, ja pariin kertaan Jimppa vaihtoi laukallekin, vaikka reippaampi ravi olisi riittänyt. Se sai tästäkin reaktiosta palkinnon, sillä vaikka se vaihtoikin askellajia, se kuitenkin reagoi oikein eteenpäin pyytävään apuun.


Otimme tunnin alkupuolella molempiin suuntiin reipasta laukkaa kevyessä istunnassa ympäri kenttää, jotta Jimpan selkä pääsisi liikkumaan vapaasti. Vauhtia ei ollut kauhean paljon, vaikka poni olisi saanut mennä niin lujaa kuin huvittaa, mutta laukka pysyi yllättävän hyvin yllä etenkin oikeassa kierroksessa, joka on Jimpalle vaikeampi. Yleensä olemme pysytelleet ympyrällä, sillä suorilla laukka hajoaa herkästi, mutta nyt pääsimme molemmissa kierroksissa laukkaamaan pitkällä sivulla ilman ravirikkoja.

Ympyrällä työskennellessä ongelmaksi aiheutui ympyrän pieneneminen asetusta hakiessa. Sitä sai hyvin suurennettua siirtämällä painon ulos, jolloin Jimppa korjasi painon takaisin keskelle ja suurensi ympyrää. Toinen hyvä tapa pitää ympyrä sopivan kokoisena ja taivutella hevosta oli tehdä ympyrän kaarella pohkeenväistöä, joka onkin ollut jo jonkin aikaa yksi suosikkitehtävistäni.




Kuten kuvistakin huomaa, niin eivät ne kädet pysyneet korkeammalla koko aikaa, vaan jatkuvasti sai olla muistuttamassa, että tajuan nostaa niitä ylös. Myös paino kaatui hevosen mukana (tai toisin päin) sisälle ympyrällä, mikä taas aiheutti ympyrän pienenemisen. Kaikeksi onneksi tulevana sunnuntaina on taas Mintin valmennus, ja sovimme käyvämme uudemmankin kerran yhteisellä tunnilla Saanan opissa mahdollisimman pian, joten eiköhän myös ratsastajassa ala pikkuhiljaa kehitystä tapahtumaan. Niin ainakin toivon!

Linkki videoon

Pitkästä aikaa pääsimme valmennukseen, ja tällä kertaa valmentajanamme oli Mintti Rautioaho. Mintin opeissa emme ole aiemmin olleet, joten odotin lauantain valmennusta innolla. Olin myös kuullut pelkkää hyvää hänen valmennuksissaan käyneiltä, mikä tietenkin lisäsi mielenkiintoani!

Harmikseni sain edeltävänä iltana luultavasti ruokamyrkytyksen, jonka kanssa sitten valvottiin aamuun asti. Totta kai valmennukseen oli siitä huolimatta päästävä, vaikka vähän huonovointisena ja kalpeakasvoisena satulaan nousinkin.

Valmennuksessa jokainen ratsukko sai itselleen kuulokkeet, joiden kautta Mintti pystyi meitä ohjeistamaan. Tämä menetelmä oli mielestäni todella hyvä, sillä kuulokkeiden ansiosta valmentajan ei tarvinnut huutaa tullakseen kuulluksi, ja varsinkin tuulisella säällä (kuten lauantainakin) ohjeet hukkuvat helposti tuulen huminaan. Ainoa miinus oli, etteivät ainakaan omat kuulokkeeni pysyneet korvissa kovin hyvin, vaan niitä sai olla koko ajan asettelemassa uudelleen. Katsojatkin saivat halutessaan käyttää kuulokkeita kuunnellakseen opetusta.


Valmennuksessa keskityttiin perusasioihin: aktiivisuuteen, tasapainoon ja rentouteen, kevyen ja hevosenkin kannalta helpon ratsastuksen päätyökaluihin. Ihan ensiksi keskityimme hevosen ratsastamiseen suoraksi, mikä oli etenkin meille tarpeellinen harjoitus. Mintti muistutti, että hevosen suoruus kulkee turvan, sään ja hännän kautta, eli näiden kolmen tulisi olla samalla viivalla.

Jimpalle kentällä meno oli paha paikka, sillä keväisin kenttä muistuttaa enemmän tai vähemmän pientä järveä, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Onneksi edes osa vedestä oli ehtinyt kuivua, eikä kenttä ollut niin huonossa kunnossa kuin aiemmin. Silti vesilammikot olivat ruunalle suuri haaste, eikä niihin voinut astua ennen kuin oli ensiksi varovasti kokeillut, hukkuuko niihin. Ravin kannalta tämä oli huono juttu, sillä Jimppa ei suostunut ravaamaan yhdenkään lätäkön ylitse, vaikka sitä kuinka pyysi eteen.


Ratsastus tapahtui kahdella pääty-ympyrällä, molemmat eri kierroksissa. Harjoittelimme oikeanlaista taipumista ja kääntymistä, jotka säästävät hevosta rasitukselta, kun hevonen kantaa käännöksissä ratsastajan oikein. Hevosen tulisi taipua säästä asti, sillä pelkkä kaulan taivuttaminen on ylitaipumista. Käännöksissä oikein ratsastajaa kantava hevonen kääntää ryntäitään ja astuu sisätakajalallaan alleen, mitä hevonen ei luonnossa kääntyessään tee. Esimerkiksi laitumella kääntyessään hevonen kaataa painonsa sisälle päin ja näin muuttaa suuntaansa, mutta ratsastaessa se ei ole hyväksi. Ratsain hevonen työntää ulkokylkeään ulos ja heittää ratsastajan mukanaan ulospäin, kun sisätakajalka ei astu hevosen alle käännöksissä. Ratsastajan tulisi kääntyessä toimia ns. tiskirättinä, jolloin ylävartalo kääntyy, mutta lantio pysyy paikoillaan.

Loppukäyntejä pitkin ohjin

Yksi tärkeimmistä asioista, joka valmennuksesta jäi mieleen, oli oikeanlainen reagointi pohkeisiin. Mintti muistutti, että jotta hevoselta voi jotain asiaa pyytää, sen tulee ensiksi osata se. Tärkeää on varmistaa, että hevonen reagoi pohkeeseen oikein, eli sitä pyydettäessä pohkeista eteen, hevosen tulisi venyttää kaulaansa, nostaa selkäänsä ja sen seurauksena myös ottaa takajalkansa alleen.

Jimpan kanssa pääsimme tätä harjoittelemaan, kun paneuduimme laukan parantamisen saloihin. Laukka ei tällä kertaa onnistunut, mutta yhden hyvän noston saimme aikaiseksi. Saimme ohjeeksi keskittyä suoruuteen ja tyyneyteen laukannostoissa, jotta laukka pyörisi paremmin. Jos hevonen jännittyy, on rentous pyrittävä löytämään uudelleen. Jännittynyt ja pelokas hevonen ei opi, joten harjoittelutilanteessa rentous on avainsana oppimiseen.


Kaiken kaikkeaan pidin valmennuksesta paljon, vaikka muutamat tekijät hieman haittasivat työskentelyämme. Saimme silti useita onnistumisia, ja lopuksi Jimppakin alkoi toimimaan paremmin, eikä se edes välittänyt märästä pohjasta niin kauheasti (lammikot olivat silti iso ei). Toivon mukaan saisimme tulevaisuudessakin käydä myös Mintin valmennuksissa, sillä hänen opetus- ja ratsastustyylinsä ovat paljolti sitä, mitä itse ratsastukselta haen.

Linkki videoon

Kolmas luukku sisältää analysointia viime lauantaisesta Mervi Pakolan valmennuksesta. Pääsimme pitkästä aikaa valvovan silmän alle, ja tällä kertaa meillä olikin paljon tehtävää. Vuokraaja, joka oli hoitanut Jimpan liikuttamisen sileällä, oli kertonut ruunan alkaneen temppuilemaan etenkin laukassa, joten kerroin ongelmista Merville, jotta voisimme paneutua niihin. Äiti oli ensiksi mennyt oman tuntinsa Jimpalla, joten saatoimme aloittaa heti työskentelyn.

Alkuun aktivoimme takaosaa väistöillä. Pysyimme oikeastaan koko valmennuksen ympyrällä, mutta osan pohkeenväistöistä teimme myös keskihalkaisijalla. Aloitimme käynnissä, ja tehtävänä oli ensiksi väistättää takaosaa ympyrällä ja siirtyä siitä suoraan pohkeenväistöön. Meiltä meni molemmilta hetki tajua homman idea, mutta saimme aikaiseksi onnistuneitakin yrityksiä.

Note to self: pysy väistöissä suorassa myös ympyrällä, vaikka se onkin vaikeaa

Väistöissä ratsastajan tulisi vaatia Jimpalta enemmän, sillä nyt se yrittää päästä mahdollisimman helpolla ja tehdä vähän sinne päin. Sen tunsi kyllä selkään, kun ruuna oikeasti astui ristiin, eikä vain huojunut sivulta toiselle. :D Keskihalkaisijalla nämä "väistöt" korostuivat, ja sainkin tehdä alkuun enemmän töitä, ennen kuin Jimppa alkoi oikeasti väistämään.

Väistötehtävien jälkeen pääsimme paneutumaan suoraan suurimpaan ongelmaan, eli laukkaan. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä Jimpalla oli takanaan hyvin kevyt viikko, minkä tähden uskoin sillä olevan pelleilyenergiaa muillekin asti. Mutta ei! Vauhtivaari oli rauhaisalla tuulella, eikä vasempaan kierrokseen yhden pukin jälkeen tehnyt enää mitään sinne päinkään.


Pukitteluun sain ohjeeksi taivuttaa kunnolla sisälle, sillä taipuneena hevosen on vaikeampi tehdä mitään typerää. Jimppa ymmärsi asian heti, kun pukin jälkeen kiristin sisäohjaa ja pyysin sitä liikkumaan eteen. Kun suunta on eteenpäin, eikä jäädä himmailemaan, ei hevonenkaan ehdi miettiä omia temppujaan. Otimme parit nostot vasempaan, eikä Jimppa edes vihjaillut heittävänsä uutta pukkia. Laukka oli rauhallista ja sitä pystyi säätelemään helposti. Mervi myös huomasi istuntani muuttuneen rennommaksi, kun vielä noin puoli vuotta takaperin puristin jaloillani ja jännityin laukassa niin, ettei siitä tullut yhtään mitään. Hänen mukaansa pystyin mukautumaan liikkeeseen paljon paremmin, enkä enää pomppinut samalla tavalla kuin aiemmin. Huomasin itsekin, että istuin selässä jotenkin yllättävän helposti, ja Jimpankin oli helpompi pitää laukka yllä, kun en ollut sitä häiritsemässä istunnallani.

Oikeassakin kierroksessa ilmeni pukitteluongelmaa, mutta pahempana kuin vasempaan. Mervi ohjeisti meitä ravaamaan pienellä ympyrällä taivuttaen liioitellusti sisälle, ja sieltä se ongelma viimein löytyi. Jimppa kadotti ravinsa kokonaan oikeaan, ja tarjosi kaikkea muuta paitsi sitä ravia. Vasempaan se ravasi kuten normaalisti myös taivutettuna ympyrällä, mutta heti suuntaa vaihtaessa se siirtyi käyntiin. Itse ongelma ei ollutkaan laukka, vaan temppuilun syy löytyi ravista, jossa avut eivät olleet läpi ja hevonen oli niskan päällä.

Linkki videoon
Vaihtelin suuntaa tiuhaan tahtiin, kunnes ravi säilyi oikeassakin kierroksessa ja pääsin taivuttamaan ruunaa ympyrällä. Kun Jimppa alkoi olemaan kuulolla, eikä vastustanut taivutusta, yritimme laukkaa uudemman kerran. Kesti hetken, ennen kuin ruuna nosti laukan, mutta pukit olivat jääneet pois kuvioista.

Sain valmennuksesta käteeni paljon opeteltavaa. Minun täytyy vaatia Jimpalta enemmän asioissa, joita olemme jo harjoitelleet, sillä muuten jäämme junnaamaan samalle harjoittelutasolle. Vaikka aluksi hevosta pitääkin palkita jo pienestä yrityksestä, tulisi muistaa myös vaatia sen jälkeen parempaa suoritusta, kun ideasta on saatu kiinni.

Aina ongelma ei löydy sieltä, missä sen seuraukset ilmenevät, vaan ratkaisua tulee etsiä muualta. Jimppa on luonteeltaan rauhallinen, eikä se tee mitään, jos ei ole pakko. Ja jos sitä ei käske jotain tekemään kunnolla, ei se sitä tee, ja sitten ollaankin ongelman edessä... se kyllä osaa kokeilla kaikki keinot läpi nähdäkseen, onko oikeasti pakko tehdä mitä pyydetään. Silloin pitää vain rohkaista mielensä ja sanoa, että kyllä, nyt on pakko!

Ehkä pitäisi toivoa joulupukilta kykyä vaatia hevoselta (ja itseltään) enemmän?

"Syyslomalla" kotona käydessäni kysäisin tallinomistajalta, ehtisikö hän pitää meille tunnin. Olihan siitä jo aikaa, kun viimeksi pääsin ratsastamaan ohjatusti! Jimppakin oli hierottu, joten nyt se pystyisi liikkumaan ilman jumeja. Kuten olin arvellutkin, hieroja löysi Jimpan ristiselästä oikealta puolelta pahimmat jumikohdat, jotka olivat aiheuttaneet kireyttä molemmin puolin takaosaa.


Päätin kokeilla Jimpan satulan alle satulansovittajalta ostamaamme karvaromaania, sillä viime kerralla satulaa sovittaessa sovittaja kehotti ostamaan romaanin, jolla satulan sopivuutta voisi parantaa. Vielä silloin romaanille ei ihan ollut tarvetta, mutta nyt otamme sen käyttöön. Eihän se koulusatulassa kovin hyvältä näytä, mutta ulkonäkö ei ole se tärkein kriteeri. :)

Loppusyksyn pikkupakkasten ja hierojan suosituksen takia ruuvailin Jimpalle etujalkoihin kantahokit antamaan hieman pitoa tarhassa, joka etenkin aamuisin on ollut vähän jäässä. Nyt viime kengityksessä sille oltiin laitettu hokkikengät myös takajalkoihin talven varalle.

Alkuun viininpun. käynnissä, harmaa ravissa - sitten viininpun. ravissa, harmaa laukassa

Jimppa oli alkutunnista todella ärsyttävä ratsastaa, se teki yhtäkkiä spurtteja satunnaisiin suuntiin ja jännitti toista hevosta jostain syystä. Yleensä se on yhtä rauhallinen jos ei rauhallisempikin kun sillä on maneesissa seuraa, mutta tällä kertaa se ei halunnut kulkea rauhassa hetkeäkään. Onneksi alkuverkan jälkeen se alkoi keskittymään työntekoon, eikä enää loikkinut omiaan.

Teimme tunnilla meille vähän vaativampaa harjoitusta, ja epäilyistäni huolimatta Jimppa suoriutui niistä yllättävän hyvin! Käytimme suunnilleen samaa tehtävää niin käynnissä kuin ravissakin. Alkuun teimme heti pohkeenväistön jälkeen pienen voltin käynnissä ja jätimme pääty-ympyrän pois. Olemme harjoitelleet väistämistä pääasiassa seinää apuna käyttäen, joten en ajatellut Jimpan väistävän mitenkään hyvin ilman sitä, mutta se näytti kyllä osaamisensa. Pitäisi vain luottaa sen kykyihin enemmän eikä vain ajatella, että "ei se sitä kuitenkaan osaa". :D

Oikea kierros oli tällä(kin) kertaa se heikoin lenkki. Jimppa muuttui ihan kieroksi, väänsi itseään ulospäin ja juoksi alta. Riikka epäili, että se muisti, miten ikävältä jumisena oli oikeaan kierrokseen liikkua ja sen takia protestoi suuntaa aluksi niin paljon. Pyörimme ympyrällä melko kauan, ennen kuin ruuna alkoi antamaan periksi. Jossain vaiheessa tuntia se oli jo aika suora, mikä on meidänlaisellemme vinolle ratsukolle saavutus. Ympyrällä pyrimme saamaan ruunaa asettumaan sisäohjalla - sisäohja ottaa, ja kun Jimppa antaa, sisäohjakin antaa. Tämä tuntui toimivan Jimpalla, sillä se pehmeni suustaan eikä enää vängännyt oikeaan kierrokseen vastaan niin pahasti.

Laukkatehtävä meni kohtalaisesti, Jimppa jännitti vähän laukannostoja etenkin oikeaan, mutta se tajusi nopeasti, ettei laukkaaminen tuntunutkaan enää ikävältä. Nostimme laukan siis heti pohkeenväistöstä päästyämme uralle. Pariin kertaan poni nosti vastalaukan, mitä se ei ole ikinä tehnyt, ja muutaman kerran jälkeen se alkoi jo ennakoimaan laukannostoja niin, että pohkeenväistössä sai tehdä kunnolla töitä ettei sitä mentäisi laukassa. :D


Nyt kun minä en ole se, joka huolehtii arkipäivän liikutuksesta, saattaa olla, että poni saa välillä mennä miten itse haluaa ja laistaa työstä. Riikka muistuttikin minua, että on harteillani ottaa komento takaisin ja laittaa Jimppa oikeasti töihin. Ensiksi pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa vaatimaan ponilta enemmän, kun se kuitenkin osaa!

Suuntasimme sunnuntaina taas Riikan tunnille - tällä kertaa yhdessä äidin kanssa! Jaoimme tunnin puoliksi niin, että äiti ratsasti alkupuolikkaan (käynti-ravi), ja minä lopun (ravi-laukka). Näin äiti sai vähän muistutella Jimpalla ratsastusta mieleensä, jos hän syksyllä ottaisi suuremman osan ponin liikunnasta vastuulleen.

Jo kentän laidalla istuskelussa tuli sen verran kuuma, että oli ihan mukava ratsastaa vain puoli tuntia. Vaikka tuntimme oli alkuillasta, aurinko porotti yhä korkealla, eikä pilviäkään ollut sitä peittämään. Jimppaa kiusasivat ötökät, ja kenttä pöllysi pahemmin kuin aikoihin, mutta siitä huolimatta tunti meni todella hyvin!

Jatkoimme siitä, mihin viimeksi jäätiin, eli käytimme tehtävissä taas puomeja. Teimme ensiksi kahdeksikkoa, jossa lävistäjällä ylitettiin puomi ja päätyihin tehtiin ympyrät. Ensimmäinen puomin ylitys kuitattiin hassulla loikalla, mutta sen jälkeen Jimppa ylitti puomit kuten pitääkin - ilman ylimääräistä sähläystä. :D

Tällä kertaa Jimppa oli parempi ravissa kuin viimeksi, varsinkin loppuraveissa, joista ei tietenkään ole materiaalia kameran kortin muistin tullessa täyteen... Olin hyvin tyytyväinen Jimppaan muutenkin, sillä laukkojen jälkeen se palautui nopeasti rauhalliseen raviin, eikä muutenkaan kiirehtinyt samalla tavalla kuin viime tunnilla. Sen lisäksi se asettui myös oikeaan kierrokseen ympyrällä pariin otteeseen jo vähän, eikä lähtenyt pienentämään ympyrää! Pieniä voittoja. :)

Koska tunnista ei ole kuvia, saa laidunkuva toimia täytteenä.

Laukkatehtävä oli samalla pohjalla kuin ravissakin. Aluksi laukka nostettiin lävistäjällä puomin jälkeen, josta jatkettiin laukassa pääty-ympyrän verran. Vasempaan nostot onnistuivat paljon paremmin, oikeaan laukka nousi yleensä vasta kulmasta, mutta se suunta onkin meille molemmille hankalampi ja raaka. Myöhemmin tehtävää muutettiin sen verran, että laukka tuli nostaa heti lävistäjän alusta, mikä ei oikeaan kierrokseen onnistunut kertaakaan. :D Kerran se oli onnistua, mutta Jimppa nostikin vastalaukan, jonka sain ravin kautta korjattua oikeaksi melko nopeasti. Olemme harjoittaneet laukkaa lähes pelkästään ympyrällä (paitsi tietenkin maastossa), joten tämä suoraan meneminen on ihan uusi juttu. ;)

Laukasta raviin siirtymiset sujuivat jo vähän sutjakkaammin, vaikka vieläkin se tarjoaa ensiksi käyntiä tai peitsiä tai sitten uutta laukannostoa. Se ei kuitenkaan laukan jälkeen lähtenyt juoksemaan ravissa alta, vaan löysi heti rauhallisen tahdin, mihin olin tosi tyytyväinen. Riikankin mielestä Jimpassa on kehitystä havaittavissa, mikä antaa itsellekin lisää varmuutta siihen, että välillä jotain tulee tehtyä oikeinkin.

Linkki videoon

Lauantaina suuntasimme Riikan pitämälle tunnille kahden muun ratsukon lisäksi. Siitä olikin jo vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun viimeksi olimme hänen tunnillaan olleet. Koska Jimppa oli ollut niin hyvä ratsastaa viime aikoina, oletin sen olevan edes suunnilleen yhtä hyvä tälläkin kertaa. Mutta annas olla, kun kentälle kannettiin muutama puomi, ja Jimppa sai luvan mennä niiden yli! Se oli niin innoissaan, etten ole varmaan pariin vuoteen joutunut hidastamaan sen vauhtia kentän aitojen sisäpuolella. :D

Ja jalka nousee!

Punaiset kuvaavat puomeja, sininen ravia ja harmaa laukkaa

Tällainen oli tunnin päätehtävä. Sitä tultiin molemmista suunnista, kääntyen ensiksi ennen lyhyen sivun loppua suoralle puomien linjalle ravissa. Toisesta päädystä matka jatkui lävistäjälle, jolla ylitettiin puomi ja vastakkaisen sivun uralle saavuttaessa nostettiin laukka, jota jatkettiin pääty-ympyrälle.

Jimppa oli hommasta niin tohkeissaan, etten saanut sitä menemään ravissa niin hyvin ja hallitusti kuin edellisillä kerroilla. Se vähän harmitti, mutta oli mukava ratsastaa välillä näinkin eteenpäinpyrkivällä hevosella - normaalisti Jimppaa saa huomautella liikkumaan kunnolla eteenpäin vähän väliä, tai muuten se jää matelehtimaan.



Oli sen vauhdikkuudesta jotain hyötyäkin; laukat nimittäin onnistuivat todella hyvin! En ollut tainnut harjoitella oikeaa laukkaa sitten viime valmennuksen, jos ihan oikein muistan, joten odotukset olivat hyvin matalalla sen suhteen. Emme muutenkaan olleet nyt vähään aikaan laukanneet kovinkaan paljoa, joten minulle tuli yllätyksenä, kuinka nopeasti ruuna nosti oikeankin laukan ja jatkoi sitä molempiin kierroksiin ilman jatkuvaa muistuttelua. Tällä kertaa laukan ylläpitämisessä ei ollut mitään ongelmaa, vaan sen saamisessa alas raville! :D Laukasta innostuessaan Jimppa tyrkyttää usein peitsiä ravin sijaan tai nostaa uuden laukan, ja niin se toimi eilenkin. Peitsiräpellystä ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman metrin, ja sitten ruuna sai jalkansa järjestykseen ja ravin alle.

Laukannosto... :D

Sen olen huomannut, että tykkään tehdä omat alkuverryttelyt ilman muiden antamia ohjeita. Työskentelyvaiheessa kaipaan erilaisia tehtäviä, aiheita ja neuvoja, mutta verryttelyissä saan paremman otteen Jimppaan tehdessäni lempparitehtäviäni (kiemuraura volteilla ja neliö 4ever!) kaikessa rauhassa kuin seuratessani jonkun muun ohjeita. Toki on virkistävää, kun joku muu kertoo, mitä tehdä seuraavaksi, ja saan ohjeista itsellenikin ideoita, joita hyödyntää ratsastaessani itsenäisesti.



Haluan jo tässä vaiheessa ilmoittaa, että kesän jälkeen postaustahti tulee mitä luultavimmin hidastumaan entisestään. Muutan elokuussa Vaasaan opiskelemaan, enkä ainakaan tällä hetkellä voi edes harkita Jimpan ottamista mukaan, joten pääsen talleilemaan vain viikonloppuisin ja lomilla, jolloin yritän parhaani mukaan saada materiaalia tänne blogiinkin. Otan mieluusti vastaan aiheita myöhempää varten sellaisiin postauksiin, joihin ei välttämättä tarvitse uusia kuvia Jimpasta. :)