tiistai 13. marraskuuta 2018

Ex-ravurista hyvän mielen kärryttelijäksi - osa 1


Entisessä ravurissa on usein se etu koko ikänsä ratsuna olleisiin, että niillä voi ajaa. Ajaminen on hyvää liikuntaa ja mukavaa vaihtelua, se sopii kaikenikäisille ja tukee monenlaista treenausta. Siksipä tykkäisinkin treenata Jimppaa kärryiltä enemmän, mutta sen kanssa ajaminen ei useinkaan ole mitään mukavaa mielenvirkistystä vaan tahtojen taistelua siitä, mennäänkö lujaa vai täysiä. Minulle paras vaihtoehto olisi mennä rauhallisesti, mutta Jimpalle ajaminen on yhtä kuin kilpajuoksu - ravitreeniaikojen opit ovat lujassa.

Kärryttely on useamman vuoden ollut jatkuva projekti, ja nyt viimeisimpinä vuosina käyntilenkeistä on voinut jopa nauttia myös ohjastajan asemassa. Kunhan lenkeillä ei ole tarvinnut pysähtyä tai ravata, on molemmilla ollut mukavaa. Lyhytkin ravipätkä sekoittaa pakan, sillä silloin Jimppa siirtyy ravurimoodiin, josta taas kestää hetki päästä takaisin senioriheppailuun. Sama koskee pysähtelyä; kärryjen kanssa paikallaan oleminen on turhauttavaa, ja liikkeelle päästyään Jimppa pitää huolen, ettei ihan heti hidastella. Se ei kuitenkaan lähde käsistä, mutta sen mielentila muuttuu ja vauhtia riittää käynnissäkin.

Monet ex-ravurit ovat lupsakoita ajettavia, jotka hölkkäävät rennosti ja jarruttavat pyydettäessä, ja sellaista minä Jimpastakin toivon. Niinpä houkuttelin poikaystäväni avuksi tallille ja aloitin Jimpan uudelleenkoulutuksen! Onnea on ihminen, joka lupautuu avustajaksi kaikkeen, mitä päähäni pälkähtääkään 😁

Tällä treenikerralla lähdettiin opettelemaan paikallaan seisomista uusiksi. Videolle ei harmillisesti tajuttu ottaa alkutilannetta, mutta videon alussa näkee vähän, miten Jimppa ei halua hidastaa. Pyysin poikaystävääni pysäyttämään Jimpan, ja kun ruuna pysähtyi, palkkasin ja annoin luvan jatkaa eteenpäin. Ensiksi pysähdys kesti juuri sen aikaa, että sain annettua namin, ja sitten jo käskinkin poikaystävääni pyytämään Jimpan takaisin liikkeelle ennen kuin se alkaisi steppailemaan.

Jo pitemmästä ruokapalkkiotaustastamme oli apua treenin tehokkuutta ajatellen, sillä Jimppa ymmärsi jo parin toiston jälkeen, mikä homman nimi olikaan. Ajattelin, että kärryjen kanssa opettelu olisi hitaampaa, koska Jimppa olisi mieleltään eri tilassa kuin tavallisesti, mutta nähtävästi positiivinen vahviste -Jimppa vei voiton ravuri-Jimpasta!

Ensimmäinen treenikertamme kesti noin 10 minuuttia, ja sen lopulla Jimppa seisoi rauhassa paikallaan keskellä peltoa jo hyvän aikaa. Sillä ei ollut mikään kiire lähteä liikkeelle, ja kävipä välillä niinkin, että ohjastaja sai oikeasti pyytää, ennen kuin ruuna otti askeltakaan! Se on jo paljon se, kun vertaa siihen, miten yleensä ei saa edes ajateltua liikkeelle lähtemistä, kun Jimppa on jo menossa.



Ensi kerralla voisikin treenata sitä, että Jimppa malttaisi seistä paikallaan sen aikaa, että ohjastaja pääsisi palkkaamaan ja takaisin kärryihin istumaan. Ajaessa palkitseminen on aika hankalaa, kun itse on niin kaukana hevosesta, mutta aina ei ole mahdollisuutta avustajaankaan.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Heijastin - se edullisin henkivakuutus


Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin hämärä yllättää päivä päivältä vähän aikaisemmin. Viime sunnuntaina siirryttiin talviaikaan (muistithan siirtää kellot?), ja monessa paikassa saatiin nauttia jo ensilumestakin. Talvi on siis jo nurkan takana, mikä tarkoittaa sitä, että on hyvä hetki muistuttaa turvallisuudesta pimenevinä iltoina.

Heijastin on edullinen turvavaruste niin ratsastaessa kuin vain kaupungilla kävellessäkin. Jalankulkijana on usein hankala ymmärtää, kuinka vaikea autoilijan on havaita tummiin pukeutunut henkilö ilman heijastinta katulamppujenkaan valossa. Kaupungissa kadut ovat yleensä hyvin valaistut, mutta kun siirrytään taajaman ulkopuolelle, ei valaistus aina olekaan mikään itsestäänselvyys.

Hyvin heijastava ratsukko näkyy edestä...

Hevosen kanssa liikenteessä liikkumisessa on aina riskinsä: hevonen voi esimerkiksi säikähtää jotain ihan muuta kuin ohittavaa autoa, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena on yhteentörmäys. Ongelmia tuottavat myös autokuskit, jotka eivät tietämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään ota hevosta huomioon liikenteessä. Useimmat meistä ovat varmasti joskus joutuneet kohtaamaan kuskin, joka ohittaa hevosen liian läheltä hidastamatta, katse suoraan eteenpäin. Turvallisuuden vuoksi onkin tärkeää pitää huoli omasta ja hevosen näkyvyydestä. Etenkin tummaa ratsukkoa hämärällä tiellä on hyvin vaikea havaita tarpeeksi ajoissa, jos kummallakaan ei ole yhtäkään heijastinta.

Jotta muut tielläliikkujat näkevät sinut ja hevosesi tarpeeksi ajoissa, on heijastimia hyvä olla päällä molemmilla. Joskus voi käydä niin, että ratsukon tiet erkanevat kesken matkan, jolloin vain yhden osapuolen heijastimista ei ole apua toiselle. Heijastinliivi on helppo tapa pitää huoli ratsastajan/ohjastajan näkyvyydestä, ja niitä saa usein jopa ilmaiseksikin. Heijastinliivin tai -valjaiden hyvä puoli on se, että ne heijastavat niin edestä kuin takaa. Sama ominaisuus olisi hyvä olla myös hevosella, ja esimerkiksi meidän käyttämämme Horzen heijastinloimi on loistava valinta - kirjaimellisesti! Mitä enemmän heijastinpintaa, sen parempi.

...sivulta...

On hyvä ottaa huomioon myös, mihin ajoneuvojen ajovalot osuvat. Hevosten jalkoihin tulevat heijastimet näkyvät hyvin matalammalle osuviin valoihinkin. Meillä on käytössä nämä Horzen heijastinsuojat, mutta kuvauspäivänä ne olivat piiloutuneet sen verran hyvin, etten niitä löytänyt. Myös simppelimmät tarraheijastimet käyvät jalkoihin oikeiden suojien sijasta, kuten näissä kuvissa näkyy (tosin olisi tietenkin parempi, jos heijastimet olisivat joka jalassa).

Pimeällä tiellä voi myös käydä niin, että vastaan tulee tielläliikkujia ilman minkäänlaista valonlähdettä. Tämän takia kannattaa pukea myös LED-valot, kypärälamput ja muut vilkkuvat, välkkyvät tai loistavat varusteet päälle, kun lähtee maastoilemaan. Näin myös jalankulkijat ja ilman valoa pyöräilevät näkevät sinut ja hevosesi kaukaa eikä vasta törmätessä. Jimpan mielestä kypärälamppu on pelottava valaistessaan kaikki pienet, vihreät miehet tienreunoilla, mutta jos valoa ei tarvitse eteensä näkemiseen, voi sen kohdistaa vaikka taivaalle - kunhan muut tielläliikkujat pystyvät sen huomaamaan.

...ja takaa!
Aikaisemmin syksyllä, kun sää oli vielä turhan lämmin kokonaiselle heijastinloimelle, käytin maastoillessa itselläni heijastinliiviä ja Jimpalla heijastavaa rintaremmiä sekä jalustimissa tarraheijastimia. Mikään ei myöskään estä tekemästä heijastimia itse! Monessa paikassa myydään heijastinnauhaa, -tarraa tai -sprayta, joilla voi tavallisetkin varusteet muuttaa astetta turvallisemmiksi. Esimerkiksi satulahuopaan voi silittää heijastavan silityskuvan tai kypärän ympärille liimata heijastinnauhaa.

Vaihtoehtoja on monenlaisia ja moneen käyttöön, niin ratsastukseen, ajoon kuin talutukseenkin. Ostin vähän aikaa sitten Biltemasta edullisen heijastinriimun, jota voi käyttää taluttaessa ja myös tarhatessakin. Vaikka Jimppa ei olekaan kova karkaamaan, on heijastava riimu silti fiksu valinta ulkoiluun, vaikka vain oman mielenrauhan säilyttämiseksi.


Nykyään kaupoissa on tarjolla vaikka minkälaisia heijastavia vaatekappaleita, jos tavallinen heijastin tai heijastinliivi ei tunnu omalta. Esimerkiksi tämä H&M:n takki näkyy varmasti kauas, kun heijastinpintaa on niin paljon. Kuvassa päälläni on lisäksi sadechapsit, joissa on molemmilla sivuilla heijastimet, sekä talviratsastussaappaat, joissa on pienet heijastimet takana. Näistä kuvista huomaa hyvin myös sen, kuinka vaikea tumma hevonen on havaita pimeällä ilman heijastimia. Jimpasta ei näy kuin pää, ja sekin vain heijastinriimun ansiosta!

En tiedä, onko hevosharrastus vai kenties ikä vaikuttanut siihen, että nykyään olen hyvin tarkka heijastimista myös tallielämän ulkopuolella. Nuorempana harvemmin tuli käytettyä kunnon heijastimia, mutta nyt poden huonoa omaatuntoa, jos unohdan laittaa niitä tarpeeksi! Toivottavasti tekin muistatte pitää huolta turvallisuudestanne pimeällä, kypärän ohella heijastin on halvin mahdollinen henkivakuutus.

Turvallista loppuvuotta!

Lue lisää heijastimen käytöstä Liikenneturvan sivuilta!