Kykenisikö Jimppa jonain päivänä tähän? Viime vuoden Islannin hevosvaelluksella virtaavakaan vesi ei haitannut. Kuva: Lilian van den Bos

Vesi ei ole hevoselle helppo pinta, sillä sen syvyyttä on vaikea hahmottaa. Onkin ihan ymmärrettävää, etteivät veteen tottumattomat hevoset halua astua edes pieneen lammikkoon suin päin, vaan mieluummin kiertävät sen tai vähintäänkin pysähtyvät tarkastelemaan, onko veteen turvallista astua.

Jimppa kuuluu niihin hevosiin, jotka eivät astu lätäköihin vahingossakaan. Se on aina ollut tarkka jaloistaan, eikä mielellään astu pinnoille, jotka tuntuvat jalan alla omituisilta. Tämän takia sen kanssa onkin ollut tärkeää tehdä maasta käsin erilaisia tehtäviä, joissa se joutuu asettamaan jalkansa erilaisille pinnoille.

Yksi kesä useampi vuosi sitten saimme tallikaverin kanssa idean lähteä ulkopaikkakunnalle uittamaan hevosia. Jimpan kanssa pääsimme veden ääreen, mutta se ei suostunut edes kastamaan jalkaansa näkymättömiä alligaattoreita kuhisevaan veteen. Ei, vaikka kaveri meni edeltä ehjin nahoin! Loppujen lopuksi se uskalsi kävellä matalimmasta kohdasta yli, mutta sekin piti suorittaa mahdollisimman nopeasti.

Kyseessä olevalta uittoreissulta v. 2012

Meidän eteemme ei ole usein osunut vesiesteitä, joiden kanssa treenata veteen astumista. Joskus hyvin sateisina aikoina maastossa on ehkä jouduttu ylittämään isompia lammikoita, jolloin ne ylitetään hitaasti ja varovasti. Jos kentällä on paljon lammikoita, ne joskus ylitetään vain vähän hidastellen, mutta joskus taas jokaisen eteen täytyy hiljentää ja koettaa etsiä kuivimmat kohdat ylittää.

Niinpä sain idean alkaa rakentamaan Jimpan rohkeutta veden kanssa, askel askeleelta. Suuntasimme eräänä iltana etsimään sopivaa lammikkoa pientä treeniä varten, kun lumet olivat sulanneet ja jättäneet jälkeensä lätäköitä ympäriinsä. Harmikseni emme löytäneet kovin isoa lammikkoa, mutta päätin kuitenkin yrittää vähän pienemmällä vesilätäköllä.

Lähdin pyytämään Jimppaa koskemaan veteen jalallaan kuopaisemalla, minkä se osaa käskystä tehdä. Alkuun kavio ei osunut veteen ollenkaan, mutta parin kerran jälkeen Jimppa ymmärsi, että tässä oli ajatuksena koskea vettä eikä maata. Loppujen lopuksi se roiski vettä innoissaan ympäriinsä, mitä se ei ole muistaakseni tehnyt koskaan aikaisemmin!

Pari viikkoa treenin jälkeen kohtasimme kävelylenkillä lammikon, jota pyysin Jimppaa koskettamaan. Tarkoituksena oli vain astua sinne kerran ja jatkaa matkaa, mutta ruuna päättikin, että hän tyhjentää koko lammikon! Ei siinä voinut kuin nauraa, kun hevonen roiski koko kuopan tyhjäksi vedestä ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.

Tästä on siis tarkoitus jatkaa myöhemmin, ja toivon mukaan joku päivä Jimppa uskaltautuisi jopa uittopuuhiin!

Jimppa on aina ollut vähän ääniherkkä. Kummalliset äänet saavat sen säpsähtämään, ja etenkin huonolla säällä jopa ne tavallisimmat äänet ovat pelottavia. Saaliseläimelle kuuloasiti on tärkeä, sillä vaaran huomaaminen hyvissä ajoin saattaa olla ainoa keino selvitä hengissä. Ei siis ihme, että Jimppa muiden joukossa reagoi ääniin lajilleen luonnollisella tavalla.

Kesyhevosen elämässä vaaratilanteet ovat aika lailla minimissään, eikä ylenmääräinen säpsyminen ole ihmisen mielestä toivottavaa. Siksi päätinkin pakata mukaan kassillisen äänteleviä asioita ja pitää rennon maastakäsittelyhetken siedätyksen merkeissä. Jimppa on yleensä epäileväinen kummallisia ääniä kohtaan, joten mielestäni on molemmille hyödyllistä totutella erilaisiin ääniin turvallisessa, rauhallisessa ympäristössä. Rennolle hevoselle jää ihmeäänistä hyvä kokemus, mikä vahvistaa sen luottamusta niin itseensä kuin ihmiseen jännissä tilanteissa. Vaikka kaikkiin ääniin on mahdotonta hevosta totuttaa, riittää, että se oppii äänien menevän ohi kun itse pysyy rauhallisena.

Aurinkoinen, lämmin päivä oli siedätystreenille otollinen, sillä Jimppa nautti auringon lämmöstä puoliunessa äänistä välittämättä. Se pysyi lähes koko ajan rentona, vaikkakin pariin otteeseen sitä alkoi hieman epäilyttämään.

Alla siedätystreenistä pitkä video, jossa totutan Jimppaa eri ääniin viiden välineen avulla. Videon lopussa on myös pieni kevennys siitä, kun yritin vielä treenin jo lopetettuani tehdä vähän lisää... Jimppa tietää, ettei ylitöitä tule tehdä. ;)

Linkki videoon

Möröt ei paljoa kiinnosta

Milloinkohan viimeksi on Jimpan kanssa harrastettu maastakäsittelyä? Molempien mielestä varmasti liian kauan. Siispä yhtenä päivänä, kun sää ei ollut otollinen ratsastukselle tai ajolle, kaivoin naruriimun esiin ja tuunasin pari raippaa kammotuksiksi.

Mun mielestäni siedätystä ei voi koskaan tehdä liikaa, siis siinä mielessä, että maailmasta löytyy aina lisää jännittäviä juttuja, joihin voihevosta totuttaa. Siedätystä voi taas tehdä liikaa silloin, jos yrittää haukata liian ison palan kerralla ja etenee liikaa liian nopeasti.

Koska tämänkertainen maastakäsittelytuokio oli melko spontaani idea, ei käsillä ollut kauheasti materiaaleja useampien pelokkeiden tekemiseen. Niinpä jouduimme tyytymään muovipressuun ja kahteen raippamörköön, joista toisessa roikkui muovisuikaleita ja toiseen oli kiinnitettynä Ikea-kassi. Kuskasimme Jimpan kanssa pelokkeet kottareissa laitumelle, ja Jimppa oli yllätyksekseni ihan täysillä mukana maastakäsittelytuokiossa. Voisin sanoa, että silläkin oli ollut ikävä maastakäsittelyä!

Alkuun ruuna jaksoi keskittyä hommaan vähän paremmin, mutta jossain vaiheessa se alkoi ehdottelemaan kaikkia mahdollisia temppuja palkkion toivossa. Ainakin se kertoi siitä, ettei nämä möröt olleet tarpeeksi pelottavia, kun herra ei niihin jaksanut keskittyä!

Tuokio kesti vaivaiset kymmenen minuuttia, mutta se riitti hyvin. Jimppa ei malttanut jäädä laitumelle syömään sen jälkeen, kun otin siltä riimun pois ja lähdin viemään välineitä takaisin tallille, vaan se seurasi laitumen toisesta päästä portille asti (ja varmaan uloskin, jos en olisi sitä sulkenut). Hetken aikaa se jaksoi odottaa, jos me vielä puuhailtaisiin jotain kivaa, mutta sitten ruuna luovutti ja lähti vaeltamaan takaisin toiseen päähän.

Tämä maastakäsittelykerta sytytti taas sen maastakäsittelyn palon, mikä mulla oli joku aika sitten, ja nyt tekisi mieli vain mennä maasta käsin joka päivä! Ratsastus ei ole tainnut koskaan olla mulle se ykkösjuttu, vaan olen aina tykännyt tehdä paljon muutakin. Tästä se taas lähtee! Jospa sitä keksisi lisää temppujakin opeteltavaksi, niin Jimppa saisi jotain uutta materiaalia kerjäysyrityksiinsä. :D

Linkki videoon

Kuva © Katja K.

Vihoin ehdin istahtaa koneen ääreen kertomaan viime viikkoisista agilitytreeneistä. Rakensin Jimpalle ja toiselle ratsukolle pienen radan, joka koostui yksiaskelmaisesta sillasta, autonrenkaasta, pujottelusta, pressusta ja kapeasta välistä, johon lisäsin pelokkeeksi mustat roskasäkit tolppien päähän. Näiden lisäksi paikalle saapuivat lisäpelokkeiksi jumppapallo sekä suuri ja värikäs sateenvarjo.

Agilitytreenit alkoivat esteisiin tutustumisella. Suurin osa oli Jimpalle ennestään tuttuja, mutta kävimme kaikki läpi useampaan kertaan. Silta, joka on ollut Jimpalle yksi hankalimmista esteistä, oli tänään meillä huomion keskipisteessä. Jimpan mielestä on aivan kamalaa astua sillan päälle kaikilla jaloillaan, eikä se vieä kertaakaan ollut suostunut kävelemään normaalisti sillan yli. Nytkin se esitteli mitä mielikuvituksellisimpia tapoja ylittää silta ilman, että takajalat koskivat sen pintaa.

Viime kerralla opetin Jimpalle "kiipee"-käskyn, jossa sen pitää nousta etujaloillaan sillalle. Muistelimme ensiksi tätä käskyä, ja kun se alkoi sujumaan hyvin, aloin lisäämään vaikeusastetta. Pelkän kiipeämisen sijasta pyysin sitä astumaan ensiksi edes etujaloillaan eteenpäin sillan päällä. Jo pienestä liikkeestä edestä tai takaa tuli palkinto, peruutus alas sillalta ja nami suuhun.

Pikkuhiljaa pääsimme siihen pisteeseen, että Jimppa uskalsi kävellä sillan yli! Se oli yhä vähän varovainen jalkojensa kanssa, mutta enää ei tarvinnut kiertää takajaloilla sillan sivulta tai kinkata nopeasti sen ylitse, vaan sillan yli käveltiin reippaasti jalka kerrallaan. Kohta siihen voinee lisätä askelmankin!

Autonrengas on ehkä siltaakin hirvittävämpi tehtävä, sillä Jimppa pelkää jalkansa jäävän renkaan kitaan. Se ei ymmärrä nostaa kaviotaan kunnolla ulos renkaasta, vaan se tarttuu matkalla reunaan kiinni, ja sitähän ruuna sitten säikähtää. Nyt harjoittelimme vain sitä, että autonrenkaaseen uskaltaa koskea jalalla ja käyttää kaviota vähän sisälläkin, eikä hevonen tai edes jalka kuole siihen.

Kuva © Katja K.

"Pelottavimmaksi esteeksi" nimeämäni kahden tolpan muodostama kapea väli osoittautui helpoksi. Pidin välin ensiksi vähän leveämpänä, mutta nopeasti sen saattoi kaventaa niinkin kapeaksi, että tolpissa olevat muovipussit hivelivät Jimpan kylkiä. Jimpasta pussit olivat syötävän hienoja, ja välillä sen piti ensiksi maistella niitä ja kävellä vasta sitten tolppien välistä. Kun väli oli tarpeeksi kapea, piti Jimpankin pujahtaa siitä välillä vauhdilla, mutta todella rohkeasti se kuitenkin esteen suoritti.

Lopuksi totutin Jimppaa sateenvarjoon ja teimme hyvän mielen pallottelua. Sateenvarjo oli Jimpasta ihan ookoo, kunhan ruunan pään ei tarvinnut olla sen alla. Pallo oli tietenkin pojan lemppari, ja se kävi pelaamassa sillä välillä ihan omasta halustaankin. Huippua, että Jimppa on innostunut tekemään oppimiaan asioita itsekseenkin! Vastakin se tarjosi oma-aloitteisesti espanjalaista käyntiä molemmilla jaloillaan, vaikkei se ollut vielä kertaakaan harjoituksissa saanut otettua kahtaa askelta heti peräjälkeen. Onnea on motivoitunut ja oppivainen hevonen. :)


Linkki videoon

En edes muista, mitä olen tällä viikolla Jimpan kanssa touhunnut. Maastoon ei ole ollut ainakaan loppuviikosta asiaa, sillä plussakelit ovat paljastaneet kivikovan maan ja liukkaan jään sen vähäisenkin lumen alta, joka täällä hetken aikaa ehti olemaan.

Perjantaina kävin kuitenkin taas maneesissa, niin kuin edelliselläkin viikolla. Emme tehneet mitään mainitsemisen arvoista ratsain, mutta maasta käsin kävelimme toisesta päästä korotettuja maapuomeja ja tutustuimme muuriesteen pressuun. Ensiksi poni sai haistella maassa olevaa pressua itsenäisesti, sitten kävelimme pari kertaa sen yli ja lopuksi silittelin pressulla Jimppaa joka puolelta, minkä jälkeen se ei korvaansa lotkauttanut, vaikka heittelin pressua sen ylle. Jos joskus joudumme tilanteeseen missä muuriesteen pressu tipahtaa yhtäkkiä Jimpan päälle, ei sen pitäisi saada aikaan mitään kohtausta! :D

Sumuinen ajeluilta 19.2.

Eräs päivä tällä viikolla päätin pitää Jimpalla vapaapäivän ja puuhailla sen kanssa temppukoulutuksen parissa. Koska se osaa jo sen verran hyvin pusun, hymyilyn sekä kuopimisen, ajattelin vähän uudistaa temppukirjoamme ja opettaa ponin myös halaamaan! Siinä ei montaa hetkeä vierähtänyt, kun Jimppa ymmärsi idean ja taivutti päänsä halaukseen. Välillä se teki tempun innokkaana vähän liian rajusti, jolloin halaus tuntui enemmänkin rutistukselta :D


Eilen oli vuorossa kärryttelyä. Aluksi ajatuksena oli mennä radalle ajelemaan, mutta kun siellä oli ruuhkaa, päätin kiertää lyhyen (4,5 km) lenkin maastossa. Ravata ei voinut kuin murto-osan matkasta, mutta Jimppa meni sen verran aktiivista käyntiä koko lenkin, ettei se haitannut. Kävimme kuitenkin peltotiellä ottamassa pätkän lujempaa, jotta Jimppa saisi kunnolla avata paikkojaan ja ehkäistä jumeja. Tällä kertaa ruunalle ei tullut hikikään, vaikka yleensä aina ajon jälkeen sille on noussut kiva pintahiki ja koko hevonen höyryää.

Tänään olimme aamuvirkkuja ja kävimme Anniina Taluksen kouluvalmennuksessa. En oikein tiennyt, mitä tuleman piti, kun valmennukseen ilmoittauduin, sillä viime maneesikerroilla Jimppa oli peitsannut taas ihan mukavasti. Hämmästys olikin suuri, kun poni ei valmennuksessa peitsannutkaan kuin ensimmäisen ravinoston alussa! Sen jälkeen siirtymiset raviin sujuivat puhtaasti (joskin yhä hitaasti pohkeisiin reagoiden), eikä ponia tarvinnut puskea eteenpäin koko aikaa. Loppua kohden se alkoi jopa kuuntelemaan pohkeita paremmin, eikä siirtymisissä kestänyt enää niin kauan. Ravissa se kulki taas rennosti pää alhaalla, eikä käynnissäkään laamaillut niin paljoa. Olin päättänyt jättää laukan pois meidän osaltamme, mutta Jimppa innostui tekemään parit laukannostot, "koska muutkin tekee niin!"... Se kuitenkin antoi helposti alas suoraan raville, eikä räpeltänyt "mutku mä haluun" -laukkapeitsikipitystä, kuten yleensä laukan jälkeen.

Yllä oleva piirros havainnollistaa tunnin harjoitustamme, joka tehtiin aluksi käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Lävistäjällä pidensimme askelta, eli yritin saada Jimpan liikkumaan käynnissä eteenpäin, eikä vain raahautumaan maata pitkin kuin kuollut kala. Päätyihin teimme ympyrät ja siitä jatkettiin sitten pitkälle sivulle, jolla väistätettiin takaosaa seinää apuna käyttäen. Tämän teimme vain käynnissä, koska se on Jimpalle tarpeeksi haastavaa jo pelkästään niin. Toinen tunnin tehtävä oli askellajin sisäiset siirtymiset, jossa pitkällä sivulla ensiksi lisättiin ja sitten hidastettiin vauhtia. Tämän muut tekivät myös laukassa, mutta me tyydyimme vain ravaamaan. Jimppa innostui lisäämään vauhtia ihan hyvin, kun tajusi muidenkin menevän välillä reippaammasti, ja vauhti meinasi jäädä sillä päälle myös silloin, kun piti hidastaa.

Maneesissa Jimppa osaa kyllä olla niin lunkisti, että välillä ihan naurattaa. Tänäänkin valmennuksen alussa toinen ryhmämme ratsukoista pelästyi seinän takana valjastuskatoksessa kolistelevia ihmisiä ja lähti pukkilaukkaa suoraan meitä päin, ja Jimppa vain seistä nökötti aloillaan katsellen villityskohtausta, siirtäen sitten takaosaansa vähän sivummalle pois tieltä. :D

Heippa!

Viime perjantaina (2.8.) Jimppa pääsi hierojan käsittelyyn. Aluksi se yritti taas esittää kovaa jätkää, joka ei rentoudu hieronnasta ollenkaan, mutta hetken kuluttua sen alahuuli roikkui ja kuola valui... :D Ennen Jimpan hierontavuoroa ratsastin sillä riimulla kentällä. Unohdin raipan, joten käytin riimunnarua apuna ravissa ja laukassa, sillä muuten Jimppa kulki laiskasti ja yritti uralla mennessään haukata puskista lehtiä evääksi. Teimme käynnissä sekä ravissa voltteja ja kahdeksikkoa, laukkaa otin vain pari pikkupätkää suoralle.

Näissä kohdissa Jimpalla oli pahimmat jumit

Oikealta puolelta jumeja ei löytynyt juuri ollenkaan, paitsi lantion seudulta. Vasen puoli olikin sitten jo enemmän jumissa, vaikka hieroja totesikin, että Jimppa ei ollut mitenkään erityisen juminen hevonen. Vasen selkälihas oli koko pituudeltaan jumissa, samoin kuin vasen takajalkakin.

Seuraavana päivänä lähdimme maasta käsin hieronnasta palauttavalle lenkille. Laitoin Jimpalle varmuuden vuoksi suitset päähän, vaikka loppujen lopuksi ruuna olisi mennyt nätisti vaikka ihan irtikin. Sää oli ihanan aurinkoinen, eikä missään näkynyt yhtään ketään! Kävelimme ensiksi sillan yli mäkitielle ja ravasimme ensimmäisen mäen huipulle. Jimppa oli hirveän vaikea saada ravaamaan, se olisi mieluummin löntystellyt kaikessa rauhassa perästä päin. Paluumatkalla se ei sitten suostunut ravaamaan ollenkaan, vaan kun yritin käyttää narun päätä raippana, Jimppa alkoi väistättämään takaosaa tai pysähtyi kokonaan... Edes raviradalla käydessämme se ei innostunut juoksemaan askeltakaan! Peruuttelimme myös vähän mäkeä edes takaisin ja siedätin Jimppaa ravikatsomoon sekä klinikkaan. Lenkille kertyi pituutta 6,6 km ja aikaa kului luvattoman kauan ;D

Eilen kävimme pienen maastolenkin ratsain (8,5 km). Kiersimme raviradan takaa Ouluntien reitille, paluumatkalla kävimme kompuroimassa metsässä ja ravikatosten luona laskeuduin alas satulasta. Klinikan pihalle oltiin pystytetty iso valkoinen teltta, joten päätin taluttaa ponin siitä ohi. Kyllähän se vähän jänskätti, mutta reippaasti Jimppa tuli perässä! Maneesin parkkipaikka olikin sitten täynnä traktoreita ja rekkoja, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tarkkailimme Jimpan kanssa isoja autoja ensiksi vähän kauempaa ja sitten siirtyen pikkuhiljaa lähemmäksi. Jimppaa rekat jännittivät aika paljon, ja se olisi mielellään juossut reippaasti ohi, mutta pysähtyi kuitenkin pyydettäessä kuin seinään. Heti, kun olimme päässeet pari metriä kauemmaksi isoista autoista, Jimppa rentoutui täysin, eikä sillä ollut kiire enää yhtään mihinkään.

Heippa!

Jimppa sai lomailla kolme päivää täysin vapaalla, sillä olin konserttireissulla Helsingissä. Sitä ennen me työskentelimme vain maasta käsin, sillä en viitsinyt lähteä ilman yhtä kenkää tallipihaa kauemmaksi. Jimppa pääsi myös juoksemaan irtona kentällä, tosin minä sain vain katsella vierestä kun joku toinen hoiti juoksuttamisen. :D Oli hauskaa nähdä, miten hevonen liikkuu. Jimpalta irtosi todella kivannäköistä ravia ja välillä ruuna harjoitteli jo piaffen alkeitakin ;)

Pari fiilistelykuvaa keikalta

Ennen reissuun lähtöä tutustuimme Jimpan kanssa sateenvarjoon. En tiennyt, miten se sateenvarjoihin suhtautuisi, sillä sellaista ei ole tullut lähietäisyydellä vastaan. Ensiksi ruuna sai nuuhkia kiinni olevaa varjoa, jolla sitten silittelin ponin läpi molemmilta puolilta - se ei sanonut siitä mitään. Sitten avasin varjon ja Jimppa sai tutustua siihenkin itsenäisesti. Se kävi vähän haistelemassa ja koskettelemassa varjoa ja keksi sitten, että niihin sateenvarjon piikkeihin on todella hyvä raaputtaa turpaa! Se myös yritti ottaa kiinni sateenvarjon kahvasta ja hamusi varjoa huulillaan. Pelkäsin Jimpan vielä tökkäävän sateenvarjolla itseensä reiän, joten nostin sen ylös maasta ja lähdimme kävelemään kenttää ympäri sateenvarjon alla.

Ruohonkorsi oli paljon kiinnostavampi

Jimppa ei siis kamalasti sateenvarjosta välittänyt. Ainoastaan silloin, kun liikutin avattua varjoa sen pään päällä, se vähän kummasteli, mutta muuten antoi hyvin silitellä suljetulla ja avatulla varjolla itseään joka puolelta.


Kun palasin reissultani, kävelytin Jimppaa irtona kentällä. Aluksi se meni kierroksen uraa pitkin, mutta sitten jäi ympärilleni suurehkolle voltille kävelemään. Teimme myös takaosan väistöjä ja kahdeksikkoa irti. Jimppa kulki rennosti perässä, oli tarkkaavainen ja pysähtyi kun minäkin pysähdyin. Tutustuimme vähän pihalla olevaan traktoriin, joka ei ollut silloin päällä. Jimppa uskalsi pienen epäröinnin jälkeen hamuta traktorin kauhaa ja rengasta, mutta se ei vielä uskaltanut kauaa seisoskella sen lähellä rauhassa. Vähän kauempana se kuitenkin söi kaikessa rauhassa ruohoa, vaikka traktori käynnistettiin ja se ajoi pois pihasta.

Tänään palasin taas satulaan, kun kengittäjä laittoi Jimpalle uudet kengät jalkaan. Kävimme maastossa 9,5 km lenkin 45 minuutissa ja menimme kaikissa askellajeissa. Jimppa oli energisellä tuulella ja säikkyi jokaista puskaa sekä kiveä. Se kuitenkin toimi hyvin ja tuntui kivalta ratsastaa, vaikka vauhtia oli vähän liikaa.

Tällä viikolla saatamme innostua vähän hyppäämäänkin jonain päivänä, mutta ainakin nyt pääsemme taas jatkamaan maastoilua, kun on ihan uudet kengät jaloissa! :)

Osallistukaahan myös arvontaan Oonan blogissa, siitä voi voittaa kivat sukat: