Jetset Jimmy

Esittelyvuorossa siis blogin päätähti - Jimppa!

Virallinen nimi on Jetset Jimmy.
Kutsutaan kuitenkin Jimpaksi tai Jimmyksi.
Syntynyt 8.6.1999.
Jimppa on (amer.venäl.)lämminverinen ravihevonen, n. 155 cm korkea mustanruunikko ruuna.
Raviura kesti vuoteen 2006, jonka jälkeen Jimppa on toiminut monitoimihevosena.
Ennätykset 16,4aly-16,8ke. Tasoltaan Jimppa on lähes helppo C, osaa myös pohkeenväistöt käynnissä. Matkaratsastuksessa kisattu 15 km matkalla.

Tuli meille 3.12.2009 ja omana 1.3.2010 ->

i. Duran Hanover
e. Brown Star

 Jimppa Sukupostissa

Ravurista ratsuksi -kurssi 13.6.2013

Jimppa on omalaatuinen persoona; hevonen, jonka kaltaista toista ei noin vain löydy. Se yllättää vuosien jälkeenkin nöyryydellään, yritteliäisyydellään ja huumorintajullaan. Se on nopea oppimaan ja ottamaan mallia, se haluaa miellyttää ja tehdä aina parhaansa.

Kultakirjaillun kympin luonteisena hevosena Jimppa on helppo käsiteltävä. Lapset ja aikuiset voivat huoletta hoitaa ja puuhailla sen kanssa ilman pelkoa siitä, että se yhtäkkiä potkaisisi tai puraisisi. Olen useasti vaihtanut puolta Jimpan mahan alta, eikä se ole koskaan siitä välittänyt. Se on herkkä väistämään käytävällä hoitaessa, mutta ei ole kertaakaan väistänyt minua kenenkään muun päälle. Se ei tekisi tahallaan pahaa ihmiselle, ei, vaikka se ei tilanteesta pitäisikään.

Luottamus Jimpan kanssa on saavutettu vasta monen vuoden jälkeen, jos vieläkään. Ennen sitä se kyllä kunnioitti ja totteli minua, mutta vasta nyt olen todella alkanut huomaamaan molemminpuolista luottamusta. Ennen tätä en uskaltanut nostaa sillä laukkaa, mennä lujaa, retkeillä uusilla poluilla tai kuvitellakaan matkustavani sen kanssa tutun ympäristön ulkopuolelle.

Kun Jimppa saapui meille, alku oli vaikea. Uusiin paikkoihin mentäessä talutimme sitä molemmin puolin, ja silloinkin se kulki eteenpäin kuin höyryjuna. Matka tien toisella puolella sijaitsevalta klinikalta talliin oli hikistä hommaa, kun hevonen yritti lähteä käsistä. Aluksi vain juoksutimme sitä maneesissa, jolloin se yleensä juoksi pää korkealla kaikkea kuunnellen ja säpsyen. Meille tullessaan se ei ollut koskaan ennen ollut maneesissa, mutta tottui halliin nopeasti. Ratsastaessa se kulki jännittyneenä, tikittäen, epävarmasti. Sillä oli huono kunto, ja hiki nousi pintaan herkästi.

Maastossa tappelimme siitä, kumpi määräsi vauhdin. Jimppa oli tottunut menemään täysiä kotiin, joten aloimme harjoittelemaan rauhallisuutta kotiinpäin kulkiessamme. Helpotus oli suuri, kun takaisin tallille käännyttäessä ei tarvinnut pidätellä paikoillaan juoksevaa hevosta, vaan pystyi kulkemaan pitkilläkin ohjilla rauhassa. Huomasin Jimpan oppivan nopeasti ja aloimme harjoittelemaan myös joitakin temppuja herkkujen avulla.

Muutimme kahden hevosen tallille ison tien viereen ensimmäisen kesän jälkeen. Kävimme ajamassa käsihevosen kanssa käyntiretkiä ja kuljimme ratsain välillä pyöräteitäkin pitkin. Maastoon uskalsin lähteä vain jonkun muun kanssa, sillä matkalla saatoimme kohdata traktoreita, rekkoja ja muita pelottavia kulkuvälineitä.

Säännöllisen ratsastuksen ja liikutuksen sekä lisätyn ruokinnan ansiosta Jimppa alkoi lihomaan ja saamaan lihaksia. Sen mukana tullut satula kävi nopeasti epäsopivaksi, mutta tajusimme sen vasta, kun vahinko oli jo tapahtunut. Jimppa alkoi pukittelemaan laukannostoissa ja harjoitusravissa, ja talven tullen liikutus väheni minimiin. Tällöin Jimppa oli ollut meillä vähän päälle puoli vuotta. Uuden satulan se sai vuoden 2012 alussa ja selän jumit hierottiin auki. Aloimme käymään enemmän valmennuksissa ja Jimpan ravi parani huomattavasti.

Toukokuussa muutimme kolmannelle tallille. Täällä pääsimme aloittamaan kunnollisen liikutuksen, kun maastot, ravirata ja maneesit olivat lähellä. Jimppa joutui eroamaan silloisesta tallikaveristaan, mutta sai pian uuden kaverin, jonka kanssa tälläkin hetkellä tarhaa. Saimme paljon maastoilukavereita, joka helpotti minulle tippumisen johdosta tullutta maastokammoa.

Syksyllä Jimppa alkoi yskimään ja hengästymään liikunnasta. Päätimme ensiksi katsella, miten tilanne etenee, mutta kun Jimppa sai pahan hengenahdistuksen, soitimme eläinlääkärin paikalle. Saimme sulfakuurin ja hoidoksi lepoa, mutta se ei auttanut. Klinikkakäyntien ja erilaisten hoitojen jälkeen Jimpalla todettiin puhkurin oireet ja hoidoksi määrättiin säännöllistä liikuntaa, hyvä talli-ilma ja heinä sekä paljon ulkona oloa.

Pakon edessä muutimme nykyiselle tallillemme, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä aiemmasta - matkan suhteen mitään suurta muutosta ei siis tapahtunut. Muuten kaikki sitten muuttuikin, parempaan päin. Jimpan oireilu loppui kokonaan, se lihoi, rauhoittui ja muuttui kaikin puolin mukavemmaksi kaveriksi. Aloimme edistymään hurjaa vauhtia niin ratsastuksellisesti kuin muutoinkin, ja Jimpasta huomasi heti ensimmäisestä päivästä lähtien, että se viihtyi tässä uudessa tallissa.

Nyt olemme siis taas päässeet vauhtiin Jimpan kanssa. Uskallan lähteä yksin ja porukassa maastoon ja mennä siellä niin lujaa kuin haluan. Voin ravata ja laukata kotiin päin ilman, että tarvitsisi sen jälkeen pidättää hevosta koko ajan. Juoksuttaessa se kulkee rentona ja pysyy irtonakin ympyrällä. Uskallan laukata sen kanssa täysiä raviradalla tai pellolla. Voimme mennä mistä vain ja minne vain, haluamme tutkia jokaisen pikkupolun yhdessä. Se kulkee rauhallisesti perässäni, kun talutan sitä. Se seuraa minua pelottaviinkin paikkoihin, eikä säikähtäessään tee muuta kuin hieman säpsähdä. Kun minä en pelkää, ei senkään tarvitse. Luotan siihen, että innostuessaankin se pysähtyy tai väistää minua, ja se luottaa siihen, että minä tiedän parhaiten.

Olemme koettaneet hypätä esteitä, mutta koska meillä on vain koulusatula, se on jäänyt aika vähiin. Jimppa on vielä epävarma esteillä suurimmaksi osaksi koska minäkin olen. Ei koulukaan ole sen vahvinta aluetta, vaikka pikkuhiljaa siitä alkaa kuoriutua ihan kelpo ratsu. Meidän tehtävänämme on kuitenkin tutkia ja oppia yhdessä, omaan tahtiin, Jimpan mukaan. Minnekään ei ole kiire.

Näiden vuosien aikana olemme oppineet toisistamme kaikenlaista. Minä tiedän, että hermostuessaan Jimppa osoittaa sen huulillaan: tavanomainen huulten satunnainen ploplotus muuttuu jatkuvaksi ja nopeaksi. Tiedän, ettei Jimppa tykkää, jos yritän hypätä maasta sen selkään. Tiedän, että epäillessään se haluaa minulta heti varmistuksen, tai muuten se perääntyy. Tiedän, etten tule koskaan löytämään yhtä hyvää ensihevosta, jonka ansiosta olen oppinut niin paljon itsestäni ja elämästä hevosten parissa.

Jimppa on lyhyesti sanottuna maailman paras Jimppa. En olisi voinut toivoa parempaa ystävää, harrastuskaveria, opettajaa ja opetettavaa. Toivon, että meillä on edessä vielä monia upeita hetkiä ja oivalluksia yhdessä. Toivon, että olen Jimpan viimeinen ihminen. Se on elämänsä aikana kiertänyt tarpeeksi, ja on ansainnut pysyvän kodin.