Tänä vuonna vietimme Jimpan kanssa ystävänpäivän ensimmäistä kertaa erillään. Se ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi asiaksi, jonka koimme ensimmäistä kertaa: ystävänpäivän iltana sain soiton äidiltäni, että Jimpalla on ähky.

Minun omistuksessani Jimppa ei ole ähkyä sairastanut, eikä se tietääkseni ole sitä kokenut aiemminkaan. 14.2. se kuitenkin oli ollut kovin vaisu, eikä iltaheinät maistuneet ollenkaan, mikä herättikin epäilyt siitä, että jokin oli nyt vinossa. Kun ruuna oli uhannut asettua makuulle karsinaansa, epäilyt vahvistuivat ja poikaa lähdettiin kävelyttämään pihalle. Suolistoääniä ei kuulunut, ja hevonen oli apaattinen.

Tallille soitettiin päivystävä eläinlääkäri, joka tunnin ajomatkan päästä saapui poniani katsomaan. Eläinlääkäri totesi Jimpan tilan ummetusähkyksi, ja se sai nenämahaletkulla vesi-parafiiniöljyä suoraan mahalaukkuun. Tämän jälkeen tila muuttui paremmaksi, vaikkei ruunan vatsa vielä ollut täysin toimintakunnossa.

Tänään 17.2. kevyellä maastolenkillä.
En tiedä, olisiko omaa oloani helpottanut, jos olisin itse ollut paikalla. Odottavan aika on pitkä, eikä tiedottomuudessa eläminen tuntunut lainkaan hyvältä uusimpia uutisia Jimpan tilasta odottaessani. Kaikeksi onneksi tallilla oli apukäsiä tukena, ja jokainen kantoi huolta ähkypotilaasta. Olen niin kiitollinen kaikille, jotka ruunaa ja äitiäni auttoivat ja kävivät vielä keskellä yötä ja aikaisin aamulla Jimppaa juoksuttamassa, jotta sen tila laukeaisi lopullisesti. On huojentavaa tietää, että hevosestani välitetään ja siitä huolehditaan, vaikken itse olisi läsnä.

Eläinlääkärin ohjeiden mukaan ruunalta jäi väkirehut pois, ja se saa vain vettä ja heinää. Pikkuhiljaa väkirehuja aletaan lisäämään kohti normaaliannosta, samoin toimitaan liikunnan kanssa. Onneksi pääsen vierailemaan kotiin alkavalla hiihtolomallani, joten Jimppa saa säännöllistä liikuntaa ja voin itse tarkkailla sen tilaa.

Oma hevonen tuo mukanaan kaikkien onnistumisten, ilojen, rutiinien ja kokemusten lisäksi myös valtavan vastuun ja huolen elävästä olennosta. Juuri nämä hetket saavat miettimään, kuinka huoletonta hevoseton elämä olisikaan. Mutta minulle se olisi myös sisällötöntä ja tylsää, eivätkä mitkään huolet saisi minua hevosenomistajan elämästä luopumaan.