Kun talvi vihdoin ja viimein tuli jäädäkseen, ei saisi valittaa. Mutta aina voisi olla paremmin, ja niinpä toteankin, että pakkasta on ollut jo ihan tarpeeksi! Jos jotain positiivista täytyy näistä kolmeakymmentä astetta hipovista pakkasista löytää, niin pääsimme vihdoin käyttämään varaston perälle pölyttymään jäänyttä paksua toppaloimeamme. Edellisten talvien pakkasissa ei sellaista takkia tarvinnut kertaakaan pukea ylle, mutta nyt se on ollut käytössä koko ajan.

Kovilla pakkasilla hevosen liikuttaminen ei ole niin mukavaa. Pelkkä seisominen ei kuitenkaan ole hyväksi, joten jotain pientä liikettä pitäisi saada aikaiseksi ilman, että jäätyy kesken kaiken. Kylmyys on vain pukeutumiskysymys, mutta tällaisilla keleillä rankat treenit saavat jäädä odottamaan lämpimämpää säätä.

Meillä pakkaspäivät ovat menneet paljolti maastakäsittelyn merkeissä. Kovin pitkiä harjoituksia ei ole voinut pitää, sillä vaatekerroista huolimatta pihalla seisoskelussa ei todellakaan tule kuuma, enkä ole vielä keksinyt sellaista viritelmää, joka suojaisi kasvot tarpeeksi hyvin kylmältä viimalta. Niinpä juoksutukset ja maastakäsittelyt ovatkin olleet pääasiassa alle 20 minuutin mittaisia, rauhallisia hetkiä. Jimppaa se ei ole näyttänyt haittaavan, vaikka varmasti sillekin kerääntyy ylimääräistä virtaa kevyinä kausina.

Kuten aiemminkin blogissa mainitsin, juoksutus on alkanut sujumaan entistä paremmin. Jimppa on herkistynyt ääniavuille jo niin paljon, ettei raippaakaan tarvitse ottaa aina mukaan. Kylmyyden ansiosta lähdin itsekin juoksuttaessa liikkeelle, sillä ympyrän keskellä seisominen pakkasessa ei ole kauhean miellyttävää. Kävely helpotti juoksuttamista yllättävän paljon, eikä se ollut minustakaan enää niin tylsää. Pelkän ympyrällä juoksemisen lisäksi pystyn ohjaamaan Jimppaa menemään välillä suoraankin, ja vauhdin lisääminen onnistuu paljon kivuttomammin. Kyllä ihminen voi olla pienestä iloinen, mutta minua tämä uusi oivallus on ilahduttanut ja inspiroinut tekemään juoksutuksesta hauskempaa ja kehittävämpää molemmille.

Viime klinikkakäynnillä eläinlääkäri ohjeisti ottamaan kavaletit mukaan Jimpan liikutukseen, jotta selkälihakset ja takaosa saisivat liikettä ja voimaa. Niinpä uskaltauduin kokeilemaan juoksuttaessa puomeja, vaikka Jimpalla onkin ollut vaikeuksia päästä enemmän kuin yhden puomin sisältävien puomisarjojen ylitse pysähtymättä miettimään, minne jalat kuuluisi laittaa. Kaikkien yllätykseksi Jimppa otti homman heti haltuunsa ja ravasi ongelmitta useammankin puomin yli. Se myös innostui hyppäämään korotettua puomia, vaikka sen yli olisi voinut helposti vain astua. Puomityöskentely näytti olevan Jimpan mielestä sen verran kivaa, että siitä tulee meille säännöllinen liikutusmuoto.

Linkki videoon
Vaikka kovan pakkasen takia hikitreenit onkin saanut unohtaa, on Jimppa silti päässyt kärryjen eteen. Ajaessa pukeutuminen on tärkeässä asemassa, sillä kärryillä ei juurikaan voi tehdä muuta kuin istua (tosin minä harrastan väliaikajumppaa lämpimikseni - kyykyt ja tanssiminen sulattavat kohmeiset sormet ja varpaat oikein hyvin!). Jimppakaan ei innostu esittelemään ravurinlahjojaan, vaan pitäytyy verkkaisessa ravissa pyytämättäkin. Jimpalla turpakarvat huurteessa, minulla sormet jäässä ja kasvot tunnottomina, mutta ainakin saa nauttia maastoilusta ilman muita tielläliikkujia!

Pakkaset tulivat oikeastaan aika hyvään saumaan, sillä sopivan satulan puuttuessa ei mitään kunnon treeniä olisi voitukaan tehdä. Tällaista me olemme puuhailleet talven kylmimpinä päivinä, ja voisin jopa sanoa, ettei nämä pakkaset edes ole niin kamala asia! :)