Pivotteja ja kootun ravin alkeita ratsutuksessa

by - 5.11.16


Pitkästä aikaa kuulumisia ja materiaalia koto-Suomesta! Jimpan syksy on mennyt tähän asti oikein hyvin, eikä mitään ongelmia ole tullut vastaan. Liikkumaankin ruuna on päässyt säännöllisesti ja monipuolisesti. Mikä helpotus, ettei ponin hyvinvoinnista tarvitse olla huolissaan!

Tänään Jimppa joutui taas oikeasti töihin Mervin tullessa ratsuttamaan. Meillä on ollut harmillisen harvoin nyt mahdollisuuksia ratsutukseen, mutta kerta silloin tällöin on aina antanut paljon uusia eväitä omaan touhuamiseen. Ja koska kehitystä tapahtuu aina näiden kertojen välillä, ei meidän itsenäinen treenailu aivan turhanpäiväistä voi olla.

Koska en itse tietenkään päässyt paikan päälle ratsutusta seuraamaan, nakitin äitini kuvaamaan Jimpan menoa. Tällä kertaa harjoiteltiin käynti- ja raviväistöjä pivottien avulla, ja Jimppa joutui kunnolla mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sen se myös näytti, sillä kun tehtävät menivät liian hankaliksi, ruuna ilmaisi epämukavuutensa erittäin selkeästi. Sille näytti olevan alkuun hankalaa saada ristiaskeleet sopimaan menemättä jaloistaan ihan sekaisin, joten alun raviväistöt muuttuivat nopeasti peitsiksi. Kunhan Jimppa tajusi, mitä siltä vaadittiin, muutamat ristiaskeleetkin onnistuivat puhtaasti.

Uutena juttuna Mervi otti ratsutukseen myös kokoamisharjoituksia. Jimppahan on tottunut kulkemaan melko matalassa muodossa, enkä ole sitä yrittänytkään koota. Siksi poni olikin vähän ihmeissään ja tarjosi mieluummin laukkaa tai tikittävää askelta, kun Mervi pyysi sitä kokoamaan. Kyllä sieltä pari hyvääkin pätkää irtosi, loppujen lopuksi, kun Jimppa sai ensiksi vähän miettiä asiaa.

Mervin mukaan laukka on parantunut kaikista eniten etenkin nostojen osalta. Nykyään se pyörii hyvin ja tasapainoisesti, eikä laukkaa tarvitse nostaa monen ympyrän verran kuten alussa. Olen siinä kyllä samaa mieltä, että ero aiempaan on aika huima!

Jimpassa on se mahtava piirre, että se yrittää aina tehdä parhaansa, kun siltä jotain pyytää. Se kertoo kyllä heti, jos ei jotain ymmärrä ja alkaa ärsyttää, mutta jos se saa vähänkään kiinni ajatuksesta, se kyllä yrittää kaikkensa. En voisi olla onnekkaampi, kun saan työskennellä yhtä nöyrän ja yritteliään hevosen kanssa! Onneksi ei ole enää pitkä aika siihen, kun pääsen itsekin taas Jimpan seuraan. :)


Linkki videoon

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. Hieno Jimppa :)Kovasti näytti tekevän töitä. Varmaan savu nousi korvista ajatustyöstä :D On kyllä tosi palkitsevaa tehdä töitä tälläsen yritteliään hevosen kanssa. Motivoituneen hevosen kanssa on paljon kivempi opetella kaikkea uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jimppa kiittää! Oon täysin samaa mieltä, oikeasti motivoituneen hevosen kanssa on niin paljon helpompaa ja hauskempaa työskennellä. Siksi yritänkin pitää Jimpan motivoituneena ja asiat sille mielekkäinä, niin on molemmilla mukavampaa. :)

      Poista