(Joo, joulu meni jo, mutta tätä kuvaa ette vielä ole nähneet täällä blogin puolella!)

Kirjoitan tätä junassa. Olen kotimatkalla tallilta ja aivan poikki, koska olen kävellyt yli 20 000 askelta ja noussut aamukuudelta. Onneksi pääsen kotiin vielä tämän vuorokauden puolella, vaikka läheltä liippaa! (Jälkikirjoitus: olin kotona 23.30, eli reilusti vielä saman vuorokauden puolella)

Loppuvuosi 2023 toi mukanaan isoja muutoksia. Muutimme puolisoni kanssa pääkaupunkiseudulle, mikä on ollut tavoitteenamme jo monta vuotta. Tausta-ajatuksena muutolla on ollut niin työmarkkinat kuin sekin, että lähempänä Helsinki-Vantaata välimatka puolisoni perheeseen lyhenee lähes neljällä tunnilla suuntaansa. Se on jo sellainen määrä, joka tuntuu, kun kahdeksan tunnin lennon jälkeen ei tarvitsekaan istua junassa vielä useampaa tuntia! Muutto tuli eteen kuitenkin sen verran nopeasti, että en ollut ehtinyt miettiä Jimpan sijaintia vielä ollenkaan. Toki sen miettiminen etukäteen olisi muutenkin ollut vaivalloista, kun en olisi päässyt katsomaan vaihtoehtoja paikan päälle tai tiennyt edes sitä, mistä päin etsiä.

Reilun kuukauden olemme siis eläneet Jimpan kanssa kaukosuhteessa. Se on sujunut ihan hyvin, koska  tallinomistaja on pitänyt Jimpasta huolta - muuten tästä ei varmastikaan olisi tullut yhtään mitään! Jimppakin on ollut ihan tyytyväinen eläessään hevoselämäänsä pihatossa, laumassa, vapaalla heinällä. Mitäpä muuta hevonen tarvitsisikaan? No, Jimpan tapauksessa puuhaileminen ihmisen kanssa on sille palkitsevaa ja se haluaa myös ihmisen huomiota, vaikka muuten sillä onkin kaikkea, mitä hevonen tarvitsee.

Tiedän, ettei tämä (Jimpan jääminen nykyiseen paikkaan) ole kestävä ratkaisu, ja mielessäni se onkin alusta asti ollut vain väliaikaista. En pysty tässä tilanteessa käymään tarpeeksi usein tallilla palamatta loppuun jossain vaiheessa, eikä Jimppa tule pysymään kunnossa ilman, että käyn säännöllisesti. Samalla kuitenkin pelottaa, miten Jimppa selviäisi muutosta; matka on pitkä ja Jimppa jo vanha, eikä enää elämänsä parhaimmassa kunnossa. Muutto on hevoselle aina stressaavaa, kun tuttu lauma ja tuttu ympäristö vaihtuu. Hevonen on kuitenkin myös sopeutuvainen, vaikka siinä voi vierähtää pitkäkin aika. Sekin pelottaa, että mitä jos muutan Jimpan paikkaan, joka paljastuukin huonoksi meille molemmille? Haluaisin olla varma, että tuleva paikka olisi Jimpalle sopiva (ja myös minulle, mutta minä pystyn helpommin tottumaan huonompaankin), mutta sitä ei oikein voi etukäteen ennustaa. Erityisesti lauman kanssa voi aina mennä kummin vain, hevoset tulevat hyvin juttuun tai eivät tule toimeen ollenkaan, eikä sitä voi päälle päin varmasti tietää.

Toinen mietittävä asia on tietenkin raha. Etelä-Suomessa kaikki on kalliimpaa, ja se pätee erittäin hyvin myös hevosiin. Olen ollut onnekas, kun olen aina voinut pitää Jimppaa suhteellisen edullisesti. En ole kaivannut maneesitallia tai hulppeita puitteita, joten tallipaikkojen hinnat ovat pysyneet hyvin maltillisina. Myös  kengitykset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet aina alta satasen, mikä on nykyään harvinaisen edullista. Näihin hintoihin tottuneena vähän hirvittää, kun kaikki hevosiin liittyvät asiat maksavat tuplat siitä, mitä olen itse täällä päin maksanut. 

Joku voisi tokaista, että onko mitään järkeä maksaa sellaisen hevosen eloa, jolla ei edes pysty enää harrastamaan. Sille jollekin vastaisin, että ehkä ei, mutta minun mielestäni myös vanhat hevoset ansaitsevat elää, vaikkei niillä ole enää työtä. En omista hevosta vain siksi, että voisin käyttää sitä. Ei kukaan ihmettele koirien ja kissojenkaan kohdalla, miksi joku omistaa eläimen, jolla ei tee mitään. Se eläin on se juttu minulle. Varsinkin näin pitkän kavioliiton jälkeen, kun on luonut vuosien saatossa ihan omanlaisensa suhteen hevoseen, tuntuisi karmealta vain olla tyyliin "olet minulle hyödytön, joten heippa!" ja heittää kaikki se vuosien työ, mitä hevosen tuntemaan oppiminen ja yhteiset kokemukset ovat vaatineet, roskakoriin.

Tällaisella asialla rikon lähes vuoden kestäneen blogihiljaisuuden. Olin ajatellut tehdä ihan vain kuulumispostauksen, kun aikaa on vierähtänyt, mutta tällainen tästä sitten tuli. Lyhyesti ne kuulumiset: minulla menee hyvin ja olen tykännyt uudesta asunnostamme ja asuinalueestamme. Jimpallakin menee hyvin, joskin talvikausi on taas aiheuttanut laihtumista ja vaatinut ekstraruokintaa. Kesällä Jimpan lihavuuskunto oli loistava ja ainoa harmitus oli ötököiden määrä. Tuntuu, että vuosi vuodelta niitä on aina enemmän, mutta en tiedä, onko tässä tuntemuksessa minkäänlaista perää.