youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Vaikea uskoa, että emme ole lähes kolmeen kuukauteen päässeet oikeasti maastoon! Ensiksi tuli maastotaukoa surkeiden kelien ja jäisten pohjien takia, sitten satulattomuus lykkäsi maastoilua entisestään ja pohjien paranemistakin sai odotella uuden vuoden puolelle. Pisimmät lenkit ovat olleet reilun kahdeksan kilometrin mittaisia, eli melko lailla aktiivisemman treenikautemme kevyiden päivien lenkkien pituisia.

Tänään sattuivat planeetat sun muut olemaan kohdallaan, ja pääsimme valoisaan aikaan maastoon hyvässä säässä. Ei tuullut, pakkasta oli juuri sopivasti ja pohjat olivat lähestulkoon täydelliset - mitä muuta voisikaan toivoa? Lisäksi Jimppa oli edelleen yhtenä kappaleena ja terveenä, vaikkakin selkä oli aivan juntturassa keskiviikkoisen ajon jäljiltä. Ruuna on päässyt muutaman kerran tallinomistajan ohjastuksessa muistelemaan menneitä raviaikoja ja näyttämään suomipojalle mallia, miten siellä radalla oikein juostaan. Vaari ei vaan aina muista olevansa jo raviaikansa elänyt, ja vetää niin lujaa kuin vain pystyy.

Mutta takaisin itse asiaan. Kun kaikki maastoilun jumalat pitkästä aikaa suosivat meitä ja satulakin oli väliaikaratkaisun ansiosta käytössä, lähdimme pitkästä aikaa oikeasti maastoon! Jimppa oli aluksi aika tahmea, luuli varmaan, että taas käydään vain tylsä pikkukierros tilsoja keräämässä. Mutta kun pääsimme vähän pitemmälle, alkoi ruunaltakin löytyä energiaa!


Laukkasimme kaikki mäet ja vähän enemmänkin, Jimppa olisi voinut mielellään laukata vaikka koko matkan ja vieläpä lujaa, jos vain olisin antanut. Laukat jäivät kuitenkin melko lyhyisiin pätkiin, sillä pitkä maastoilutauko oli syönyt suuren osan rohkeudestani antaa mennä ja luottaa, että kaikki on siitä huolimatta hallinnassa. Vähän harmittaa, että taas joutuu karaisemaan itseään, kun vastikään pääsin viimein irti lopuistakin maastoilukammoni rippeistä.

Jimpalle nousi jopa hiki pintaan, vaikka matkaa kertyikin vain 11 kilometrin verran. Se sai kuitenkin pitkästä aikaa laukata, ja mäet ottivat myös varmasti kunnon päälle, kun niitäkään ei olla päästy hyödyntämään kuin viimeksi viime talvena. Varsinkin viimeisen mäen kohdalla poni sai päästellä niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, ja senhän se todellakin teki!

Nyt sormet ja varpaat ristiin, että nämä maastoilupohjat pysyisivät edes parin viikon ajan, jottei tämä jäisi talven ainoaksi kunnolliseksi maastolenkiksi!

Jimppa ainakin toivoo, että pääsisi toistekin laukkaamaan!

Linkki videoon

Kävimme pitkästä aikaa kunnolla maastossa viime keskiviikkona. Lähdimme matkaan seitsemän aikoihin, eli vähän myöhemmin kuin yleensä. Olin suunnitellut meille reitinkin jo valmiiksi, mitä jaksan harvemmin tehdä. Yleensä menemme mututuntumalla sinne, minne jalat vievät. :D

Meidän lenkkimme, 12 km/1,5 h/7.8 km/h
Lenkki sujuikin yllättävän hyvin, vaikka Jimpalla oli ollut pari vapaapäivää takana. Matkalla ei tullut paria pyöräilijää lukuunottamatta ketään vastaan, joten saimme kaikessa rauhassa maastoilla menemään. Toisaalta, harvemmin olen ketään nähnytkään niillä reiteillä, joilla me käymme. :D Jimppa olisi mielellään laukannut koko matkan, mitä en yhtään ihmettele ötököiden määrän takia, mutta se tyytyi käyntiin ilman minkäänlaista tahtojen taistelua ja suostui ravaamaan rauhallisesti, vaikka yleensä se yrittää enemmän tai vähemmän salakavalasti nostella laukkaa joka välissä.

"Ei jaksa eikä kiinnosta."
Harmikseni kypäräkamerasta loppui akku lenkin lopussa. Ja silloinhan tietenkin tapahtui jotain jännittävää! Kävelimme rauhassa kotia kohti, kun yhtäkkiä jostain puskan takaa kuului hirveää peltien räminää, jota Jimppa tietenkin säikähti ja teki stopin siihen paikkaan. Se ei suostunut jatkamaan matkaa, vaan yritti kääntyä pois päin räminän jatkuessa, joten laskeuduin alas selästä ja talutin sen pelottavan kohdan ohi. Vasta aivan räminän kohdalla tajusin, mistä ääni kuului: lammas oli hypännyt pienestä aitauksesta keskelle tietä, ja sen karitsa yritti hypätä perässä, mutta luisui peltiä pitkin aina takaisin maahan! En ollut ennen nähnyt lampaita sillä suunnalla, mutta nähtävästi siihen oli ilmestynyt kaksi sellaista kesää viettämään. Tiellä oleva lammas olisi halunnut tehdä tuttavuutta, mutta Jimppa oli asiasta eri mieltä ja halusi lähteä äkkiä jatkamaan matkaa. Toivottavasti se ei nyt saanut kohtaamisesta kauheita lammastraumoja!

Kyllä sieltä lopulta hymy irtosi!

Viime sunnuntaisen valmennuksen jälkeen Jimppa on liikkunut suunnilleen joka toinen päivä, ja muulloin ollaan vain temppuiltu ja maisteltu vihreää. Sain vihdoin hankittua uuden koneen hajonneen tilalle, joten nyt pitäisi taas homman sujua (kunhan opin käyttämään Windows 8:a).

Toukokuinen kevätsää...
Tällä viikolla on satanut niin vettä, räntää kuin luntakin, mutta mukaan on mahtunut myös lämpimän aurinkoisia päiviä, jolloin talleilukin on ollut vähän kivempaa. Toisena näistä aurinkoisista päivistä suuntasin ulkokentälle juoksuttamaan kevyesti. Jimppa oli kuuliaisella tuulella ja jaksoi hyvin keskittyä työskentelyyn. Otin paljon käynti-ravi-käynti -siirtymisiä, ja Jimppa oli lopulta niin herkkä, että se siirtyi raviin jo vilkaisusta.

Linkki videoon

Torstaina oli taas ihanan aurinkoinen ja tyyni sää, eli mitä parhain kärryttelyilma! Siispä valjastin Jimpan kärryjen eteen ja suuntasimme maastoon. Jimppa oli, kuten aina, erittäin energinen ja koko ajan vauhti päällä, eikä sitä tarvinnut hoputtaa ravissa kertaakaan; sen verran lujaa se meni ihan automaattisesti, ettei ihan heti alkanut vauhti kyllästyttämään. Kävimme tällä kertaa sellaisella reitillä, jolla emme olleet ennen kärryjen kanssa käyneet. Hyvin siitä kuitenkin kärryjenkin kanssa mahtui menemään, vaikka polku oli kapea.


Tämän näköisen lenkin teimme. Kävimme viime kesänä löytyneellä soramontulla ja olisimme jatkaneet matkaamme tietä pitkin, mutta huomasin Ouluntieltä päin tulevalle tielle pystytetyn "Työmaa-alue" -kyltin, jota ei aiemmin siinä ollut ollut. Eipä taida soramontuille olla enää asiaa, mutta löytyy samalta suunnalta onneksi muitakin reittejä. :)

Linkki videoon

Kotiutin viime viikolla pitkään haaveissani olleet varvaskopat jalustimiin. Ne pääsivät koeajoon heti samana päivänä, kun kävin kiertämässä Jimpan kanssa laidunlenkin. Kaikki meni hyvin, kunnes Jimppa laukassa otti harha-askeleen ja tiputti (siis oikeasti putosi) raville, ja otin toisella jalallani kopin seinästä tukea aiheuttaen itselleni ihan hirveän suonenvedon jalkaan! :D Oli ikävää olla keskellä metsää hevosen kanssa, kun jalkaan sattui niin kovasti, mutta onneksi se ei kestänyt ihan koko matkaa. Uskon koppien kuitenkin auttavan liian syvälle jalustimeen luisuviin jalkoihini, kunhan totun niihin ja opin pitämään ne jalat oikealla kohdalla.

Matrix -varvaskopat 19 €, Hööksistä

Eivät ne mitkään kauniit koristeet ole, mutta toimivat!

Aivan uusi tie. Koskaan ikinä sitä nähnytkään. Mutta ei jännitä. Isoin silta, jonka olemme ylittäneet. Se pieni, jonka yli olemme menneet sata kertaa, on  p a l j o n  pelottavampi. Ja kotiin päin kilometrikaupalla reipasta laukkaa, ei yhtäkään sivuloikkaa, säpsähdystä, epäröivää askelta. "Prrr", ja hevonen siirtyy kiltisti ravin kautta käyntiin.

Enpä olisi alkuaikoina uskonut, että maastoilu voisi olla näin helppoa. Kun kotiin päin ei uskaltanut edes ravata paljoa, tai hevonen oli koko loppumatkan lentoon lähdössä, ei löysin ohjin hölkkäilystä voinut kuin haaveilla. Laukkaaminen oli aina riskialtista, koska Jimppa näki vihreitä miehiä joka puun ja kiven takana, ja jarrutusmatkat venyivät aina turhan pitkiksi. Puhumattakaan siitä laukan jälkeisestä peitsikipityksestä, kun Jimppa olisi halunnut jatkaa juoksemista.


Eilen pääsimme pitkästä aikaa vähän pitemmälle lenkille, ja suuntasimme tietenkin uusiin maisemiin. Jouluaattona vierailimme samalla suunnalla, mutta tällä kertaa käännyimmekin risteyksestä oikealle tietämättä kunnolla, minne se veisi. No, nyt tiedän!

Jimppa virkistyy uusilla reiteillä, oikein herää eloon tajutessaan, ettei ole ennen täällä päin käynyt, ja näin tapahtui tälläkin kertaa. Koko alkumatkan se ravasi vähän laiskanpuoleisesti innostuen kuitenkin laukkaamaan yhden ylämäen, kun oikein nätisti pyysin. Mutta kun pääsimme tutuksi käyneeltä reitiltä pois, tuli ruunan askeleeseen uutta intoa, ja vaikka sillä oli jo talviturkissaan vähän hiki, se olisi jatkanut niin mielellään uutta tietä pitkin vaikka maailman ääriin, jos olisin antanut.


Tie, jolle päädyimme, oli hieman isompi, ja lumipeitteen alla oli asvalttipäällyste (näin ainakin päättelin paluusuunnassa olevasta "päällyste päättyy" -merkistä :D), joten en uskaltanut jatkaa sitä pitkin kovin pitkästi. Myöhemmin huomasin, että tie olisi jatkunut Ouluntielle, jonka varrella olemme muutaman kerran katselleet Jimpan kanssa ohi kiitäviä autoja. Minusta alkaa tuntua siltä, että kaikki tiet eivät suinkaan vie Roomaan, vaan Ouluntielle! :D

Kuten alussa jo mainitsinkin, ylitimme tällä lenkillä myös isoimman sillan, jonka olemme tähän mennessä joutuneet ylittämään. Jimppa ei sanonut siitä yhtään mitään, hämmästeli vain hieman kavioista kuuluvaa kopinaa, vaikka se pikkusilta tutussa maastossa on vielä tänäkin päivänä enemmän tai vähemmän järkyttävä.


"Höh, en mä mitään siltoja pelkää!"
Kotimatkalla tuumasin, että voisimme ottaa pätkän laukkaa. Olihan se sujunut niin hienosti viime kerrallakin, kun kävimme silmukkalenkin ja otimme monta hyvää laukkapätkää takaisin päin. Niinpä pyysin Jimpan laukkaan ja ilokseni huomasin, ettei se laukannostossa näyttänyt edes nyrpeää naamaa! Jimppa otti sopivan reippaan vauhdin, jota sai säädeltyä helposti pelkällä äänellä, jos se meinasi kiihtyä liikaa. Muuten sainkin vain istua kyydissä ja nauttia matkasta, seurata selästä maata ponnekkaasti takovia jalkoja ja ihmetellä, miten kauan Jimppa jaksaisikaan laukata. Se pärski ja ravisteli päätään pari kertaa, minkä jälkeen yritti muina miehinä lisätä vauhtia. Eikä minua pelottanut kertaakaan. Kaikki oli hallinnassani; tiesin, että heti kun pyytäisin, Jimppa antaisi alas eikä yrittäisi lähteä viemään.

Suunnitelmieni pätkä laukkaa venyi lopulta kahdeksi kilometriksi, ja Jimppa oli jopa vähän hengästynyt sen jälkeen. Kaksi kilometriä ei ehkä tunnu pitkältä, mutta minulle, joka ei ole uskaltanut maastossa laukata kuin maksimissaan parin sadan metrin pituisia pätkiä, se oli ihan uusi kokemus. Otimme loppumatkan kevyemmin ravaten rauhallista vauhtia ja kävellen välikäyntejä. Jimppa palautui melko nopeaa laukkaurakasta, ja aluksi sain vähän pidätellä sitä ravissa, kunnes se ymmärsi mennä ilman kiirettä.


Tallilla Jimppa sai käydä ihan ensiksi kentällä piehtaroimassa, sillä hikitreenin jälkeen se käy mielellään pyörimässä maassa. Poni-raukka oli niin väsyneen näköinen tullessaan luokseni piehtaroinnin jälkeen, että ei ikinä! Se joi tarjoamani lämpimän melassiveden ja yritti syödä vielä ämpärinkin, ja väsymyksestä huolimatta (tai siitä johtuen) Jimppa jaksoi seistä rauhassa kylmäysletkuissa. Kylmäyksen jälkeen venyttelin vielä jalat ja laitoin niihin arnikaa, ja sitten reipas lenkkeilijä pääsi karsinaan tutkimaan ruokakaukaloaan, jonne oli ilmestynyt jostain leipää ja sokeria! :O

Hikinen rakennekuva ratsastuksen jälkeen 21.2.

Löysin varastosta kaikkien tallinvaihdon muuttokuormasta ylimääräiseksi jääneiden tavaroiden joukosta miltei täyden purkin Magnebalans -magnesiumraetta, joka on lojunut pitkän aikaa syöttämättömänä. Ajattelin, että rankemman liikutuksen jälkeen mittalusikallinen tai kaksi iltaruoan sekaan voisi auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta. Onko kellään kokemuksia magnesiumlisän syöttämisestä?


Voi sitä iloa, kun aamulla ensimmäiseksi näki ulkona satavan lunta! Sitä oli ehtinyt tulla jo monta senttiä, ja lisää vain leijaili taivaasta aika vauhdilla. Ihana sää lähteä valoisalla maastoon!

Suuntasimme kulkumme lumen ansiosta avautuneelle maastoreitille, jonka olimme käyneet kiertämässä viimeksi varmaan kaksi vuotta sitten. Jimppa ihmetteli uusia maisemia, mutta rohkeasti ohitti kaikki ihmeelliset rakennelmat ja pelottavan korkeat puupinot, eikä sanonut mitään edes mutkan takaa vastaantulevasta ratsukosta. Menimme alkumatkan lenkistä käynnistä, sillä vaikka maa oli luminen, eniten käytetyt tiet olivat silti yllättävän liukkaita. Kun pääsimme maastoon, uskalsi ravata ja laukata huoletta. Kotiin päin Jimppa löysi laukkaan paljon enemmän vauhtia kuin menomatkalla, mutta kun laukasta otti käyntiin, saattoi ponille heittää täysin löysät ohjat, eikä se yrittänytkään lähteä itsekseen juoksemaan. Toisin kuin ravissa, joka oli ruunan mielestä ihan turha askellaji, jonka tilalle tarjottiin laukkaa tuon tuosta. Tykkää tästä lenkistä, sillä siinä on paljon hyviä pätkiä laukata ja paljon päätieltä lähteviä polkuja, joita tulemme varmasti tutkimaan talven edetessä.

6.12.
Kävimme maanantaina ensimmäistä kertaa tälle talvelle yhdellä toisella maastoreitillä, jolla muulloin on liian kova pohja lenkkeillä. Matkan alussa törmäsimme entiseen tallikaveriimme, joka liittyi seuraamme. Jimppa sai porskuttaa menemään vetohevosena, ja se suoriutui hommasta hyvin, vaikka menimme "uudelle" reitille otsalamppujen valossa. Kotimatkalla se lähti kuljettamaan laukassa aika reippaasti, mutta kontrolli palautui sopivasti ennen alamäkeä. Muuten poni meni tosi kivasti, ja sille nousi hieman hikikin pintaan.

2.12.
Maanantain jälkeen tulikin liukas ja lumeton keli, kun sää kävi plussan puolella. Vuosipäivänämme kävimme lyhyellä kärryajelulla, eikä ravia uskaltanut ottaa kuin parissa kohti vähän matkaa. Keskiviikkona maastakäsittelin kentällä ja irtojuoksutin ympyrällä hetken verran.

Eilen pääsimme taas valvovan silmän alle, kun menimme Mervi Pakolan valmennukseen. Harjoittelimme ensiksi siirtymisiä pysähdyksestä raviin ja toisin päin, mikä meni aika surkeasti, sillä Jimppa oli ylirauhallisella päällä eikä kuunnellut pohkeita ollenkaan. Pohkeenväistöjäkin kokeiltiin taas, ja vasempaan se sujuukin jo hyvin, mutta oikeaan kierrokseen väistäminen on vielä vaikeaa. Yritimme myös saada Jimppaa taipumaan ravissa, mutta se ei oikein onnistunut. Ainakin minulla on nyt lihakset kipeinä, kun yritin parhaani mukaan istua satulassa Jimpan pomppuravissa ja vielä saada se taipumaan! Käynnissä se onnistuu jo paljon paremmin kuin aiemmin, mutta ravissa Jimppa kuuroutuu sisäpohkeelle ja välillä asettuu ennemmin ulos kuin sisälle. Mutta hiljaa hyvä tulee, nyt vain täytyy harjoitella kovasti!

29.11 pohkeenväistön harjoittelua seinän avulla

Sitten otsikossa mainitsemaan maneesikoosteeseen. Kävimme 29.11. maneesissa, ja laitoin kameran kuvaamaan ovipäätyyn, kun ketään ei ollut juuri silloin kuvaamassa. Aluksi äiti pääsi kävelemään alkukäynnit, ja sitten minä ravailin jonkin aikaa. Tämän ajan Jimpalla oli sivuohjat, mutta sitten otin ne pois ja jatkoin ympyröiden ravailua. Olo oli hämmästynyt, kun Jimppa yhtäkkiä alkoi myötäämään niskasta ihan oma-aloitteisesti ilman mitään apuohjia - ravissa! Ei se kestänyt kuin pari askelta kerrallaan, mutta olin siitä huolimatta hyvin ylpeä tästä pienestä kehityksestä.

Ainoa vähänkään onnistunut ravikuva :D

Videolla näkyy myös yksi ärsyttävä ongelma: ravin hyytyminen. Aina, kun Jimpan pitäisi tehdä ravissa töitä, se hyytyy hyytymistään ja lopulta siirtyy käyntiin, jos ei ole tarkkana eteenpäin liikkumisen kanssa (mitä en nähtävästikään ole, kun päästän sen aina hyytymään... :D). Missä vaiheessa siitä ravurinravia kiitävästä jännittäjästä on tullut tuollainen rauhallisuuden perikuva?

Mutta nyt se video, joka on koosteeksi aika pitkä:

Linkki videoon

Vielä lopuksi hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :)


Maisema töihin mennessä
Heippa!

Talvi saapui kertaheitolla tännekin. Vaikka päivällä lämpötila kävi plussan puolella ja aurinko paistoi, lumi sen kun pysyi maassa kaikkialla muualla paitsi autoteillä. Niinpä tänään lähtiessäni maastoon huomasin valitettavan nopeasti, että Jimppa keräsi jalkoihinsa heti tilsat. Ei kun suunta pois maastosta ja matka jatkui sulalle hiittisuoralle!

Jimppa tänään
Autoihin vaihdettiin eilen talvirenkaat, mutta Jimppa kulkee vielä kesäkengissä seuraavaan kengitykseen asti, jos ei sitten ole pakko pyytää joku toinen vaihtamaan hokit (ja tilsakumit!) alle. Nyt sitten odotellaan kengitystä tai parempia kelejä ja mennään siellä, missä voidaan! :D

Meitä alkoi lapsettamaan kesken lenkin (viime viikolta)

Tutustumista liukumäkeen
Tällainen pikapäivitys nyt tähän väliin. Mitään kunnon kuviakaan en ole saanut otettua, mutta Sports Tracker sen kuin täyttyy maastolenkeistä! Esimerkiksi maanantaina kävimme Tölppälässä ja laukkasimme järkyttävän lujaa laukkasuoralla. Se oli hauskaa, vaikka vähän jännittikin! :D

Yritän nyt viikonloppuna muistaa ulkoiluttaa kameraakin. Ainakin yhtä uutta ponituttavuutta käyn luultavasti kuvaamassa, joten eiköhän siinä samalla saa Jimppakin vähän poseerata! ;)
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ▼  2025 (1)
    • ▼  elokuuta (1)
      • Viimeaikaista (hevos)elämää
  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates