Ei ole vaikea keksiä, missä mieluiten vietän hetkeni hevosen selässä. Täällä vierähtää helposti tunti jos toinenkin ja se on kesät talvet yhtä rentouttava, rauhoittava ja kaunis, säällä kuin säällä.

Lempiratsastuspaikkani on metsä. Rakastamme molemmat maastoilua, minkä takia suurin osa Jimpan liikunnasta tapahtuu siellä. Mutta hiekkatiet tai pellot eivät ole mitään verrattuna kapeisiin metsäpolkuihin, jotka risteilevät ikivihreiden puiden joukossa; pieniin metsälampiin, jotka välkehtivät oksien lomasta; linnunlauluun, jota ei muualla kuule...

Metsässä voimme molemmat rauhoittua, se on paikka, jossa mieli saa levätä. Siellä saamme olla rauhassa muilta, ei tarvitse huolehtia vastaantulevista autoista tai muista tielläliikkujista: kun on vaeltanut tarpeeksi syvälle metsän siimekseen, ei vastaan tule edes toista ratsukkoa tai lenkkeilijää. On ihanaa olla vain kahdestaan, nauttia luonnosta ja tutkia uusia polkuja.

Metsään johtavalla hakkuualueella tarvitaan keskittymistä.

Treenipaikkana metsä on aivan omaa luokkaansa. Vaikka polut ovat usein liian kapeita muuhun kuin eteenpäin liikkumiseen, metsää parempaa paikkaa tasapainon ja koordinaation harjoittamiseen ei löydy. Pienimmät, juurakoiden ja kivien koristamat polut ovat omiaan saamaan Jimpan keskittymään omiin jalkoihinsa, ja kun mukaan lisätään tielle kaatunut puunrunko tai paksumpi oksa, joutuu poni nostamaan jalkojaan välillä vähän korkeammallekin. Puhumattakaan maaston korkeuseroista, mikä on parasta treeniä takaosalle!

Monipuolisuutensa ansiosta metsä ei käy koskaan tylsäksi. Uudet reitit tuovat mukanaan uusia ja ehkä ennestään tuntemattomia haasteita, joten myös ratsastajan taidot pääsevät käyttöön, kun vastassa onkin pelottava silta tai omituinen rakennelma. Etenkin meidän tapauksessamme otan kaikki sillat ja muut ihmetykset avosylin vastaan - jos joskus pääsemme taas matkakisoihin, tulee näiden tilanteiden sujua ongelmitta. Tässä myös luottamus on tärkeää: alkuaikoina Jimppa pakeni sammaloituneita kivenjärkäleitä eikä ottanut askeltakaan solisevan ojan ylittävää siltaa kohti, nykyään myös ratsastajan mielipiteellä on väliä kammottavia asioita kohdatessa.

Metsässä on mukavaa ulkopaikkakunnallakin!

Siinä missä joku toinen arvostaisi tallipaikkaa valittaessa hyväpohjaista kenttää tai lämmitettyä maneesia, minulle eniten merkitsee mahdollisuus kunnolliseen maastoiluun. Toki kenttä ja maneesi ovat suuria plussapuolia meillekin, ja käytämme molempia aina silloin tällöin, mutta maasto- ja etenkin metsäreitit voittavat mennen tullen. Jos jotain jäisin kotimaastamme kaipaamaan, niin metsiä.