Kevään tullen maastojen pohjat ovat muuttuneet lähes kelvottomiksi, eikä mahdollisia liikutuspaikkoja ole maneesin lisäksi juuri ollenkaan, mikä meidän tapauksessamme on erittäin tympeää. Koska Jimpalla oli varastossa energiaa vaikka muille jakaa, ei maneesissa pyöriminen tullut kysymykseenkään. Niinpä lähdimme melkein koko perheen voimin radalle kärryttelemään!

Alkukäynnit Jimppa sai astella vanhempiani kyydittäen, minkä jälkeen sain itsekseni ottaa vähän vauhdikkaampaa kyytiä raviradan ympäri. Hetken hölkättyämme ruuna oli valmis lähtemään kovempaa. Sen pähän on iskostunut, että radalla treenatessa sen tulee juosta lujaa kaksi kierrosta, minkä jälkeen se oma-aloitteisesti hidastaa. Viisas hevonen, kun osaa laskea kahteen!


Tällä kertaa Jimppa ei ollut ravituulella, vaan se tarjosi välillä laukkaa ravin sijaan. Yhden reippaan ravikierroksen ja palauttavan käyntikierroksen jälkeen annoin sille luvan nostaa laukan, ja laukkasimme puolitoista kierrosta ennen loppuverryttelyä. Rapa roiskui ja kuskilla oli silmät sekä suu täynnä irtokarvoja, mutta Jimpalla oli mukavaa, kun sai mennä lujaa! Kun edessä oli loputtomasti tasaista tietä, Jimppa sai huoletta päästellä kaikki höyryt ilmoille.

Linkki videoon
Suuntasimme vielä kävelylle maastoon, jotta radan mainoskyltit eivät alkaisi kyllästyttämään. Tallissa poni seisoi kymmenisen minuuttia kylmäysletkuissa villaloimen alla kuivatellen. Yöksi se sai päällensä kuivan fleeceloimen ja jalkoihin linimentit. Iltaruokaan lisäsin vielä mitallisen magnesiumia, jos se auttaisi rentouttamaan lihaksia ja pitämään jumit poissa. Jimppa näytti väsyneeltä mutta onnelliselta, ja sen jokailtainen melassivesi maistui sille varmasti.