Huhhuh, mikä reissu meillä on takana! 28.3. Lapualla järjestettiin matkaratsastuksen starttikurssi, jonka jälkeen pystyi osallistumaan kilpailunomaiseen harjoitukseen. Matkana oli 20 km, joka suoritettiin kahtena 10 kilometrin lenkkinä, joiden välissä mitattiin syke ja harjoiteltiin huoltamista.

Aamu alkoi meillä aikaisin, sillä matkaa paikalle oli lähes 200 kilometriä. Kuudelta olimme tallilla laittamassa aamu-unista ja hämmentynyttä Jimppaa valmiiksi matkaa varten. Olimme vuokranneet käyttöömme hevoskuljetusauton, jolla matkustaminen sujui helposti ja mukavasti. Jimppa meinasi vetää stopin ennen lastaussiltaa, liekö käynnissä ollut auto vähän epäilyttänyt sitä, mutta pieni napautus raipalla takapuolelle riitti saamaan sen takaisin liikkeelle.

Jimppa matkustaa aina hyvin ja rauhassa, mutta ennen liikkeelle lähtöä se kolistelee, kuopii ja hirnuu kuin hoputtaen meitä lähtöön. Koska ulkona oli asteet suunnilleen nollissa ja satoi vettä, Jimppa matkusti villaloimi yllään. Heti matkaan lähdettyämme se lopetti kolistelemisen ja siirtyi tyhjentämään heinäverkkoaan.

Puolessa välissä matkaa pysähdyimme pienelle tauolle, ja Jimppa oli heti ilmoittamassa itsestään auton sammuttua. Tarjosimme sille melassivettä, joka ei ponille kelvannut, ja lyhyen kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa. Autosta löytyi kamera, jonka kautta pystyi seuraamaan, mitä hevoskopissa tapahtui, joten saimme seurata livenä Jimpan puuhia matkan aikana. Sen jännittävät seikkailut kopissa rajoittuivat syömiseen, painon vaihteluun jalalta toiselle ja pään kääntelyyn. Silloin tällöin se korjasi tasapainoaan tai yritti kurkotella toisella puolella olevaan heinäverkkoon.


Lapualla Jimppa pääsi starttikurssin ajaksi Maneesi Pilvilinnalta vuokraamaamme karsinaan muiden tapahtumaan osallistuvien hevosten kanssa. Se sai eteensä pienen kasan heinää ja ämpärillisen melassivettä, ja sitten se sai jäädä hevoskavereidensa kanssa lepäämään. Me jatkoimme matkaa kurssille, jonka kestoksi oltiin arvioitu kolmisen tuntia.

Starttikurssilla käytiin läpi matkaratsastuksen säännöt, kilpailuohjeet ja miten hevosta tulisi lajiin valmentaa. Valmennuksesta olisi voinut olla enemmänkin asiaa, mutta se taitaa olla liian hevoskohtaista, jotta siitä voisi yleispätevälle kurssille mitään erityisempää laittaakaan. Starttikurssin sisällöstä kirjoitan oman postauksen, ettei yhteen postaukseen tule ängettyä liikaa informaatiota.


Kurssin ja keittolounaan jälkeen siirryimme takaisin Maneesi Pilvilinnalle valmistelemaan hevosia alkutarkastuksia varten. Jimppa kävi kierroksilla ja hirnui vähän jokaiselle, eikä seissyt rauhassa sekuntiakaan. Rauhoittelin sitä parhaani mukaan, mutta mikään ei tuntunut saavan sitä keskittymään ja rentoutumaan tarpeeksi. Odottelimme vuoroamme jonkun aikaa, ja tarkastukseen päästyämme Jimppa päättikin, ettei ole koskaan nähnyt sykemittaria. Hetken steppailun jälkeen se suostui seisomaan paikallaan sen aikaa, että syke saatiin mitattua. Luvuksi saatiin 44, joka leposykkeeksi on turhan korkea. Oikeamman luvun saisimme kotioloissa, joten saimmekin tehtäväksi ottaa Jimpan leposykkeestä selvää kotona, jossa se ei olisi niin stressaantunut.

Uudessa paikassa oli pakko piehtaroida

Jimppa läpäisi alkutarkastuksen oikein hyvin, eikä muussa ollut huomauttamista, paitsi oikean puolen selän aristuksessa ja ihon kimmoisuus olisi voinut olla parempi. Juoksutus sujui yllättävän hyvin, vaikka Jimppa oli aiemmin ollut niin hermona. Saimme kehuja siitä, että Jimppa ravasi löysällä narulla, enkä siis häirinnyt sen juokemista pidättämällä.

Alkutarkastuksen jälkeen lähdimme varustamaan hevosia valmiiksi kilpailuharjoitusta varten. Jimppa kävi yhä kierroksilla ja epäilin suuresti, että selviäisimme samaan aikaan takaisin lenkiltä. Aiemmin viikolla Jimppa oli ollut todella energinen ja jarrut olivat välillä vähän hakusessa, joten olin varmuuden vuoksi pakannut mukaan meksikolaisen hihnan. Käyttämättömyyden takia nahka oli kuitenkin aika jäykkää, joten remmit jäivät vähän hassusti ilmaan turvan ympärille.

Lähdimme ensimmäisten joukossa matkaan, ja otin heti alkuun ravia Jimpan kipittäessä peitsillä muiden perään. Ohitettuamme kaksi suomenhevosta jatkoimme hyvin reippaassa käynnissä. Kirimme kiinni ensimmäisenä menevän ratsukon, jonka kanssa sovimme kulkevamme. Jimppa oli järjestelyyn tyytyväinen, ja se rauhoittuikin niin sopivasti, että saatoin antaa sen kävellä löysin ohjin. Ensimmäinen ravipätkä oli suunniteltu rauhalliseksi, mutta hevoset olivat asiasta hieman eri mieltä. Jimppa lähti reipasta ravia eteenpäin, joka muuttui nopeasti entistäkin reippaammaksi, kun kaverihevonen vaihtoi suosiolla laukalle. Olimme saaneet ohjeistukseksi ratsastaa keskinopeutena 10 km/h, joten alkurallin jälkeen Sports Trackerin näyttäessä 16,5 km/h päätimme jatkaa matkaa käynnissä.

Ensimmäinen lenkki sujui ongelmitta, vaikka Jimppa säikähtikin hieman erään talon pihassa ollutta miestä ja koiraa. Päästimme takana tulleen valjakon ohitsemme vähän ennen huoltotaukoa. Suoraan välietapille tulon jälkeen sykkeet olivat 72. Jimppa ei suostunut vieläkään juomaan melassivettä, mutta hetken maanittelun jälkeen se kasteli turpaansa ämpäriin, mikä riitti ja poni sai paljon kehuja. Myös ratsastajan nesteytyksestä huolehdittiin, ja juotuani puoli pulloa vettä, oli aika jatkaa lenkki loppuun.

Huollettavana

Toinen 10 kilometrin puoliska sujui aiempaa rauhallisemmin. Kuljimme Jimpan kanssa jonkin matkaa muiden edellä, sillä käyntivauhtimme oli seuranamme kulkenutta puoliveristä nopeampi, joten välimatka kasvoi nopeasti. Jimppa ja sen matkakaveri olivat kuitenkin lähentyneet edellisen kierroksen aikana niin paljon, etteivät ne voineet olla erossa toisistaan. Niinpä Päkäksi kutsuttu kaveriratsu kiri meidät tasaisin väliajoin kiinni, jotta ikävä ei kävisi liian suureksi.


Jimppa sai harjoitella rauhallisuutta, kun kaveri pariin otteeseen tuli laukalla ohi ja jatkoi matkaansa meidän edelle. Ruuna olisi halunnut kovasti laukata kaverin kiinni, mutta koin parhaaksi ottaa sen käyntiin, jottei hevoset innostuisi enempää kilpailemaan. Yllättävän hyvin Jimppa jäi kaveristaan jälkeen, vaikka se kyllä yritti kovasti sipsutella peitsillä mutkan taakse kadonneen Päkän perään. Jossain vaiheessa toinenkin parivaljakosta huomasi, että oli joutunut eroon kaveristaan, ja molemmat hirnuivat toisilleen niin kauan, että saivat taas näköyhteyden.


Tuntemattomissa maastoissa Jimppa toimi todella hyvin, eikä se kertaakaan edes uhannut tehdä täysstoppia, vaan mielellään liikkui eteenpäin koko matkan. Sitä ei tarvinnut myöskään pyytää liikkumaan, vaan ponilla riitti itsellään eteenpäinpyrkimystä aivan tarpeeksi. Kohiseva koski oli ruunan mielestä melko jännä ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kerralla se ei sitä huomioinut. Maastot olivat mahtavat hevosia ajatellen, pitkiä hiekkapohjaisia suoria ja päällystämätöntä tietä ympäriinsä. Kelpasi siis ratsastaa!





Maaliin tultuamme hyppäsin alas selästä ja otin satulan pois sykkeen mittausta varten. Saimme harjoitella itse sen mittaamista, sillä lenkin jälkeen se on helpommin löydettävissä. Jimppa ei meinannut taaskaan seistä aloillaan, joten stetoskoopilla mittaaminen oli hieman hankalaa, sillä liike aiheutti ylimääräistä huminaa ääniä sotkemaan. Hankaluuksien jälkeen uskoin löytäneeni sen, ja sain laskettua sykkeeksi 52. Hetkeä myöhemmin minua opastettiin löytämään syke helpommin, ja siinä vaiheessa se oli laskenut 48. Jimpalla sykkeen löytää melko alhaalta kainalosta, mutta se on yleensä niin matala, että sitä on vaikea löytää ensimmäisillä kerroilla. Harjoitus tekee tässäkin mestarin, eli nyt vain sykkeitä mittailemaan kotioloissa!

Keskittynyttä sykkeen kuuntelua

Loimitimme Jimpan odotellessamme pääsyä lopputarkastukseen. Jimppa oli taas hermona, kun kaverit olivat siirtyneet joko tallin tai maneesin puolelle, ja se oli hetken aikaa yksin pihalla. Lopputarkastuksessa syke oli yhä 48, mikä oli omituista. Kymmenisen minuutin odottelun aikana sykkeiden pitäisi laskea hevosen palautuessa rasituksesta, mutta Jimpalla luvut olivat samat suoraan lenkiltä tullessa ja kymmenen minuutin jälkeen. Tarkastuksen Jimppa läpäisi hienosti, eikä missään ollut moittimista. Ihon kimmoisuus oli parempi, eikä selkäkään enää aristanut. Juoksutuksessa poni yritti puskea takaisin juostessa kavereiden luo, mutta sekin sujui muuten hyvin.

Sykkeen mittaus lopputarkastuksessa

Kun kaikki osallistujat olivat läpäisseet lopputarkastukset, antoi kurssinvetäjänä toiminut Minna Oksanen jokaiselle palautetta sykkeistä ja lenkistä. Ensimmäisen 10 km jälkeen otettu syke (72) oli hänen mukaansa hyvä luku suoraan lenkiltä otettuna. Maaliin tultua mitattu syke (48) oli myös hyvä, mutta hetken palautumisen jälkeen se ei ollut laskenut, mikä ihmetytti. Kotona minun tulee tarkkailla Jimpan palautumista ja selvittää sen normaali leposyke, sillä alkumittauksessa tullut 44/min oli turhan korkea leposykkeeksi.

Minnan mielestä Jimpalla on hyvä kunto, ja tästä eteenpäin me voimme alkaa pidentämään tavallisia treenilenkkejä 20 kilometriin. Esimerkiksi kerran kuussa voimme myös käydä pitemmällä, 25-30 km mittaisella lenkillä. Nopeutta ei kuitenkaan tule vielä nostaa, vaan keskinopeutena reilu 10 km/h on meille vielä riittävä.

Kotiin pääsimme lähtemään kuuden jälkeen illalla, kun palautteet oli annettu ja hevonen pakattu kyytiin. Puoli kymmenen aikoihin saavuimme tallille, ja reipas matkustaja pääsi pienen kävelytyksen jälkeen karsinaan iltaruoille ja lepäämään pitkän päivän jäljiltä. Kuten starttikurssillakin todettiin, tässä lajissa hevosen kanssa ollaan paljon tekemisissä - kestäähän kisasuorituskin yksinään jo monta tuntia! Onni onnettomuudessa, että tuon hevosen kanssa viettääkin mielellään vaikka koko päivän. :)

Linkki videoon