Tyytyväiset matkaajat

28.3. kävimme Lapualla Perämettän Puskaratsastajien ja SuMaRa:n järjestämällä matkaratsastuksen starttikurssilla. Kurssilla käytiin läpi matkaratsastuksen kilpailusäännöt, annettiin ohjeita lajin aloittamiseen sekä kilpailemiseen. Vetäjänä toimi matkaratsastustuomari ja stewardi Minna Oksanen.

Matkaratsastus on lajina sellainen, että sen pariin pääsee kuka vain. Lyhimmille matkoille voi osallistua ilman erityistä valmentautumista, riittää että hevonen on perusterve ja säännöllisesti liikutettu. Tavallisella harrastehevosella lyhyet matkat taittaa helposti.

Aloittaakseen tarvitsee perushepan lisäksi turvakypärän ja kannalliset jalkineet (tai vaihtehtoisesti varvaskopalliset jalustimet), aikaa, kärsivällisyyttä ja tervettä järkeä. Treenauksen aloittavan kannattaa myös hankkia stetoskooppi sykkeen seuraamista varten ja kuumemittari lämmön seuraamiseen, eikä pipoa kannata kiristää turhan tiukalle, vaan on parempi ottaa rennosti.



Hyvän matkaratsun tulisi olla perusterve, liikennevarma ja säännöllisesti ratsastettu. Jonkinmoinen pohjakunto olisi hyvä olla valmiiksi treenausta aloittaessa. Tässä lajissa ei katsota rotuun, ja usein entiset ravurit - tai miksei sillä hetkellä kilpaa juoksevatkin - käyvätkin lyhyimmillä matkoilla kisaamassa mielenvirkistykseksi. Koska ratsuilla ja ravureilla on erilaiset rokotussäännöt, tulee ravihevosella osallistuvan muistaa tarkistaa, että hevonen on rokotettu SRL:n sääntöjen mukaan.

Matkaratsastuksessa parhaiten pärjäävät kevytrakenteiset, sopusuhtaiset hevoset. Arabit ovatkin matkaratsastuksessa aivan omaa luokkaansa, eikä yleensä raskasrakenteisilla hevosilla enää pärjääkään pidemmillä matkoilla ja nopeusluokissa. Matkaavoittavat askellajit ovat plussaa, eikä hevonen rasitu yhtä paljon kuin lyhyemmillä askelilla etenevät. Jalkojen suorat asennot sekä liikeradat ovat hevosen rasituksen kannalta tärkeitä, samoin kavioiden laatu. Matkaratsuilla kengitysväli voi olla hyvinkin lyhyt, eikä huonolaatuinen kavio kestä jatkuvaa kenkien vaihtoa. Hyvällä matkaratsulla on myös hyvä sydän, eli sen leposyke on matala ja palautuminen nopeaa. Parhaiten lajiin sopii ruuna tai tamma, sillä siinä ollaan lähes välttämättä tekemisissä muiden ratsukoiden kanssa. Kukaan ei kiellä osallistumaan oriillakaan, kunhan hevonen on hallittavissa joka tilanteessa eikä aiheuta vaaratilanteita tai häiritse muita osallistujia.

Lajin pariin haaveilevan ratsastajan tulisi hallita hevosensa erilaisissa tilanteissa, kuten maastossa, kisakeskuksessa ja tarkastuksissa. Kilpailuihin osallistuvan tulee olla vähintään 12-vuotias, tosin joskus järjestetään avoimia luokkia myös nuoremmille matkaratsastajille. Ratsastajan pitää tuntea liikennesäännöt sekä oma ratsunsa, miten se käyttäytyy missäkin tilanteessa. Maastossa vastaan voi tulla mitä vain lehmistä tukkirekkoihin, ja ratsastajan tehtävänä on tietää, miten oma ratsu niihin reagoi. Myös kuskin täytyy olla hyvässä kunnossa, jotta hän jaksaa ratsastaa rasittamatta hevosta turhaan. Matkaratsastusistunta vaatii hyvät reisi- ja pohjelihakset, ja välillä matkaa saatetaan taittaa myös jalan. Kärsivällisyyttä ja hyviä hevosmiestaitoja vaaditaan matkaratsastajalta myös, ja hevosten kanssa olisi hyvä viihtyä paria tuntia kauemminkin - jo pelkkä kisasuoritus kestää parista tunnista ylöspäin.

Matkaratsastukseen valmentaudutaan yhtä lailla kuin muihinkin lajeihin. Tärkeintä on muistaa, että matka ei tapa - vaan vauhti. Treenatessa maltti on valttia, eikä kerralla tule haukata liian isoa palaa. Harjoitteleminen kannattaa aloittaa lyhyistä, rauhallisista lenkeistä ja hevosen peruskestävyyden kohottamisesta. Vaikuttavia tekijöitä valmentautumiseen ja kehittymiseen ovat hevosen rakenne, kasvatus, ruokinta ja talliolosuhteet. Myös harjoitusolosuhteet vaikuttavat, onko lähistöllä tarpeeksi maastoreittejä vai onko käytössä vain kenttä ja pieni tienpätkä. Kestävyys on matkaratsulle tärkeää, sillä hyvän kestävyyden ansiosta hevonen liikkuu taloudellisemmin ja palautuu nopeammin, eikä siis rasita itseään yhtä paljon. Hevosen on kuljettava ns. oikein päin ja kannettava itsensä sekä ratsastajansa hyvin, jottei se rasita itseään turhaan.


Valmennusohjelman tulee valmistaa hevonen tehtäväänsä niin, ettei suorituspäivänä kilpailumatka ole raskaampi kuin vaikeimmat treenipäivät. Kilpailupäivän pitäisi olla hevoselle rennompi ja helpompi. Peruskestävyys luodaan pitkäkestoisilla, rauhallisilla hölkkälenkeillä. Matkaa lähdetään lisäämään hiljalleen 2-3 tuntia kestäviin harjoituksiin. Kun peruskestävyys on rakennettu, voidaan mukaan ottaa laukkaharjoitukset, intervalliharjoituksia voidaan lisätä valmennusohjelmaan, kun hevosta on treenattu noin pari vuotta.

Matkaratsun ja -ratsastajan on pystyttävä toimimaan kelissä kuin kelissä, sillä kisapäivän säätä ei voi etukäteen tietää varmasti. Pitkät kävelylenkit erilaisissa maastoissa ovat loistavaa treeniä, reippaassa käynnissä hevonen käyttää samoja lihaksia kuin laukassa. Tärkeää on muistaa, että hevosen kunto nousee levätessä, eli vapaapäiviä ei sovi unohtaa. Treenin raskautta voi seurata mittaamalla hevosen sykkeen treenin jälkeen. Harjoitussykkeen ollessa alle 52, on harjoitus ollut hevoselle helppo, 56-64/min sykkeillä harjoitus on ollut kohtuullinen ja hevosen kunto nousee. Yli 72 sykkeillä harjoitus on ollut rankka, esimerkiksi vauhti on ollut liian kova, ja hevonen on rasittunut liikaa.

Lyhyimmillä matkoilla ei vielä tarvita suurempaa treenaamista, vaan esimerkiksi tunti kentällä reipasta työskentelyä vastaa kymmenisen kilometrin maastoa. Monipuolinen työskentely niin kentällä, maastossa, kärryiltä, selästä ja maasta käsin pitää hevosen mielen virkeänä - sama maastoreitti voi tuoda hevoselle ihan uudenlaista intoa, kun se kierretäänkin välillä ajaen. Pitkän treenilenkin jälkeen seuraavana päivänä aina kevyempää liikuntaa ennen vapaapäiviä. Valmentautuessa kannattaa pitää kirjaa lenkeistä, nopeuksista, terveydestä, lämmöstä ja sykkeestä. Meillä on matkan ja nopeuden mittaamista varten käytössä Sports Tracker -sovellus, mutta samanlaisia sovelluksia on tarjolla paljon. Matkan ja ajan voi toki mitata myös itse, ja esimerkiksi Metsähallituksen retkikartasta ja maanmittauslaitoksen karttapaikasta voi oman lenkkinsä mitata, sekä täällä pystyy mittaamaan niin matkan, ajan kuin nopeudenkin harjoitukselleen.

Kilpailuihin tarvitaan mukaan hevosen ja ratsastajan varusteet sekä varalle niin varasuitsia, -ohjia, -jalustinhihnoja... hyvä ohjenuora on, että kun mukaan ottaa koko varustehuoneen, on kaikki tarvittava kasassa. :D Jos huoltojoukoissa on kengitystaitoinen (tai itse osaa kengittää), myös kengitystarvikkeet voi ottaa mukaan. Loimia ja satulahuopia on hyvä olla mukana useampia, sillä esimerkiksi pidemmillä matkoilla satulahuopa kannattaa vaihtaa aina osuuksien välillä kuivaan. Jos hevosella käytetään suojia, kannattaa niitäkin olla varuilta mukana varakappaleet. Matkaratsulla ei kuitenkaan tulisi käyttää ylimääräisiä suojia, jos niitä ei välttämättä tarvitse, jotta minimoidaan riskit saada hiertymiä tai muita haavoja esimerkiksi suojan alle menneen hiekan takia. Ratsastajalle mukaan kannattaa ottaa särkylääkettä, juotavaa (mieluusti vettä, ei energiajuomia tai limsaa!), syötävää ja vessapaperia. Hevoselle erilaisia makuvesiä, kuten melassivettä, omenamehuvettä tai pelkkää puhdasta vettä. Tauoilla hevoselle voi syöttää heinää, vihreää ruohoa tai väkirehuja (enintään 5 dl) sekä herkkuja, kuten porkkanoita ja omenoita. Ennen sykkeen mittaamista ei kannata antaa hevoselle syötävää, sillä se nostaa sykettä.

Matkaratsastuksessa koko perhe voi osallistua kilpailusuoritukseen

Matkaratsastuksessa hyvät huoltojoukot ovat elintärkeitä. Paraskaan ratsukko ei pärjää ilman huoltajia pitkillä matkoilla. Huolto on nopea tapahtuma, jossa hevoselle sekä ratsastajalle tarjotaan juotavaa ja hevosta jäähdytellään kastelemalla. Huoltaja ei saa taluttaa tai johtaa ratsukkoa kilpailun aikana, eikä hän saa muuttaa tai avustaa ratsukkoa mahdollisilla reiteillä olevilla esteillä. Muiden osallistujien häirintä ja vaaran aiheuttaminen muille on myös kiellettyä huoltojoukoilta. Sääntöjen puitteissa ratsastajaa saa avustaa, ja esimerkiksi irtohevosen saa ottaa kiinni ja ratsastajan auttaa selkään. Mahdollisuuksien mukaan huoltajan tulee auttaa myös muita ratsukoita.

Hyvä huoltaja on positiivinen, innostava ja kannustava. Positiivisuutta ja kärsivällisyyttä vaaditaan, kun kärttyinen ratsastaja purkaa ärtymystään huoltojoukkoihinsa! Huoltaja ilmoittaa ratsastajalle heti, jos huomaa hevosen näyttävän väsyneeltä tai muuten epänormaalilta. Hän osaa myös lukea karttaa ja ajaa autoa erilaisissa maastoissa, on nopea ja huolellinen ja noudattaa ratsastajan sekä toimihenkilöiden ohjeita. Eikä sovi unohtaa reipasta mieltä ja iloista hymyä! :)

Ennen kilpailuita kannattaa tutustua SRL:n kilpailusääntöihin. Matkaratsastuksessa raippa sekä kannukset ovat kiellettyjä, eikä hevosta muutenkaan saa esimerkiksi huoltajan toimesta kannustaa eteenpäin huutamalla, perässä juoksemalla tai muulla tavalla.

Lisää matkaratsastuksesta voi lukea SuMaRa:n sivuilta ja täällä on myös kerrottu kattavasti lajista ja treenaamisesta.