Tänään sain taas ihastella, kuinka nätisti se minunkin puskaponi osaa mennä, kun siltä vain osaa oikein pyytää. Jimppa pääsi siis ratsutettavaksi, kun Mervi Pakola tuli ohikulkumatkallaan pitämään meille valmennuksen. Tällä kertaa minä olin ainoa, joka ei ruunan selässä käynyt, sillä ensiksi Mervi valmensi äitiäni ja ratsutti lopputunnin.

Lumen ja hyvien pohjien vihdoin saavuttua tänne meillekin, olemme Jimpan kanssa viihtyneet maastossa, eikä vakavasti otettavaa tuuppailua ole tullut harrastettua juuri ollenkaan. Olen lomani aikana käynyt maneesissa vain kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla oikeaan kierrokseen käytiin sellaiset tahtojen taistot, ettei ratsastuksen jälkeen voinut tuntua muulta kuin luovuttajalta, vaikka aina liikutus päätettiinkin edes pieneen yhteisymmärrykseen ja onnistumiseen. Siispä ratsutus oli oikein hyvä idea, jotta sekä Jimppa että minä pääsisimme asiasta paremmin jyvälle!


Mervi aloitti oikeassa kierroksessa ravissa taivuttelulla, jonka ongelmista olin maininnut. Jimppa yritti tarjota aluksi peitsiä heti, kun vasemmalta kääntyi oikeaan, mutta Mervi ei antanut periksi ennen kuin poni osasi taas ravata. Hän epäili, että kyseessä on sama ongelma, mikä jo aiemmin nousi valmennuksessa esille: työstä laistaminen. Kun Jimppa on minulla alkanut peitsaamaan oikeassa kierroksessa, olen huomaamattani helpottanut sen työtä päästämällä sen suuremmalle ympyrälle, jotta se saisi ravin alle. Koska ruuna on fiksumpi kuin miltä se näyttää, se on alkanut käyttää peitsiä hyväkseen päästäkseen vähemmällä. Kysehän ei todellakaan ollut siitä, etteikö Jimppa osaisi taipua ravissa oikeaan kierrokseen - Mervi sai sen kyllä toimimaan - vaan siitä, ettei se viitsi, jos on helpompikin keino.


Seuraavana treeniin pääsi laukka, jossa saimme kaikki ihmetellä Jimppaa! Mervi aloitti vasemmasta, Jimpalle helpommasta laukasta. Ruuna oli erittäin eteenpäinpyrkivällä tuulella, eikä sitä tarvinnut muistuttaa liikkumaan kuten yleensä. Sen takia Mervi pystyikin alkaa kokoamaan laukkaa, eikä aikaakaan, kun Jimppa jo myötäsi laukassa! Olin niin ylpeä papparaisesta, jonka en koskaan uskonut olevan valmis tekemään laukassa mitään muuta kuin laukkaamaan. Mervi sanoikin, että Jimpan ollessa alkuun laiska liikkumaan eteen, neuvoi hän minua antamaan paljon ohjaa, mutta nyt kun se on eteenpäinpyrkivämpi, voi ohjat ottaa tuntumalle ja alkaa koota laukkaa. Mitä eteenpäinpyrkivämpi Jimppa on, sitä paremmaksi laukan laatukin muuttuu - Mervi totesi sen menevän herkästi nelitahtisen puolelle, jos eteenpäinpyrkimys on hukassa.



Loppuun Mervi otti pohkeenväistöjä, jotka sujuivat niin helposti ja hyvin, että itseäni ihan hävettää. Jimppa osaa vaikka mitä, mutta en ole kehdannut vaatia siltä yhtään alun tasoa enempää. Ratsutuksesta jäi käteen sellainen tunne, että tästäkin ponista voisi kuoriutua vaikka ja mitä, kunhan ratsastaja saadaan vaatimaan. Siispä minun täytyy opetella menemään mukavuusalueen ulkopuolelle ja pysyttävä siellä, vaikkei se aina niin helpolta tuntuisikaan. Kunhan ihminen osaa olla määrätietoinen ja vaatia tarpeeksi, edistystäkin tulee tapahtumaan. Muutoin me vain junnaamme paikallaan samoja, Jimpalle (ja itselle) helppoja juttuja tehden.

Linkki videoon

Väsynyt, mutta tyytyväinen ratsu