Olen innostunut lenkkeilemään Jimpan kanssa niin, että ratsastus ja maastakäsittely ovat jääneet vähemmälle. Toki maastakäsittelyä tulee tehtyä lenkkeillessä ja muutenkin käsiteltäessä, mutta ne kunnon maastakäsittelytuokiot ovat olleet pienellä tauolla. Meillä oli vähän aikaa sitten epäonnistuneet treenit maasta käsin, kun turhauduin yrittäessäni tuloksetta saada Jimpan ymmärtämään, mitä siltä halusin. Pieni tauko ja muunlaiseen puuhailuun keskittyminen ei varmasti ole ollut pahitteeksi!

Kun me sitten yhtenä päivänä kaulanaruilun päätteeksi treenasimme puomia maasta käsin, Jimppa toimi todella hyvin! Se ei ole koskaan kunnolla ymmärtänyt puomien päälle, ja esimerkiksi ravipuomit aiheuttavat aluksi joka kerta pientä päänvaivaa, kun ruuna ei hahmota, minne jalat tulisi asettaa. Tälläkin kerralla se ei selästä käsin olisi millään ymmärtänyt astua puomin yli, vaan jäi sen eteen tönimään sitä joko turvallaan tai kaviollaan. Onhan se nyt hauskaa, kun puomin saa pyörimään edestakaisin!



Jos etuperin puomin ylittäminen on Jimpalle välillä vaikeaa, takaperin se ei hahmota hommaa ollenkaan. Tai niin ainakin luulin, kunnes tällä kertaa se peruutti nätisti puomin yli järkyttymättä takanaan olevasta esteestä. Aiemmin puomin yli peruuttaminen on yleensä mennyt niin, että Jimpan takajaka on hipaissut puomia, ja ruuna on hieman huolestuneena siirtynyt pois esteen tieltä. Puomin yli peruutus on vaikuttanut olevan sen mielestä epämiellyttävä kokemus varmaankin siksi, että se on sille vaikeampi hahmottaa, eikä Jimppa mielellään laita jalkaansa minnekään, mistä se ei ole varma. Tähän kategoriaan lukeutuvat muun muassa lätäköt, ojanpohjat, mutaiset kohdat sekä sillat. Jalat ovat hevoselle oikeastaan elinehto - jos se ne menettää, on se silloin varma saalis pedoille. Ei siis ihme, että Jimppakin mieluummin pitää jalkansa tukevasti tasaisella maalla kuin ottaisi ylimääräisiä riskejä.

Vaikka välillä tuntuu, että emme edisty mihinkään suuntaan tai edes treenaa mitään kunnolla, kehitystä tapahtuu silti jatkuvasti. Tällaiset pienet jutut antavat motivaatiota ja intoa jatkaa eteenpäin silloinkin, kun muuten hommat junnaavat paikoillaan. Viime maastolenkillä Jimppa veti porukan yli upottavienkin mutalammikoiden epäröimättä sen enempää, vaikka välillä jalat jäivät vähän jumiin tai upposivat epämiellyttävästi pinnan alle. Se on saanut lisää itsevarmuutta ja luottamusta - asioita, joita ei kisoissa arvostella, mutta jotka painavat ainakin minun vaa'assani paljon enemmän kuin mitkään kouluratsastusliikkeet. Toki niilläkin on oma roolinsa hevosen hyvinvoinnin ja käyttökunnon ylläpitämisessä.

Jimppa juuri räpäyttää silmiään, mutta tästä näkee, kuinka paljon korkeammalle se nostelee jalkojaan puomien kanssa!

Meillä menee siis ihan hyvin. Olemme maastoilleet paljon niin maasta käsin kuin ratsainkin, yksin ja yhdessä muiden tallilaisten kanssa. Jimppa on vielä vähän tarhakaverinsa perään, mutta muuten se on kyllä jo kotiutunut. Kuten kuvista näkee, se on aika hyväkuntoisen näköinen, vaikkakin vähän turhan tukeva vielä. Pitäisikin muistaa ottaa kunnon rakennekuva, josta myöhemmin näkisi, ovatko läskit lähteneet vai jopa lisääntyneet!