Sunnuntain hevosmessujen kohokohta minulle oli Vepsän ongelmahevosnäytös, joka olikin yksi suurimmista syistä, miksi ylipäänsä viitsin lähteä Tampereelle asti. Kävin myös kuuntelemassa Vepsän pitämää hevoskoulutksen keskustelu- ja kyselytilaisuutta, jossa Vepsä kävi läpi yleisimpiä ongelmia ja virheitä hevosmaailmassa.

Tällä kertaa potilaana oli nuori suomenhevosori Uuno, jolla oli vaikeuksia keskittyä ihmiseen, kun kaikki ylimääräinen kiinnosti enemmän. Ihan ensimmäisenä Uuno ryhtyi piehtaromaan, eli mikään hermostunut arkajalka ei ollut kyseessä. :D


Ensimmäisenä otettiin käyttöön peruutustyökalu, joka on tärkeä ja kätevä työkalu maastakäsin työskentelyssä. Etenkin Uunon tapauksessa tämä oli tärkeä, sillä orilla oli tapana tulla ihmisen syliin asti. Hevosen rooli on tässä helppo: sen tehtävänä on vain seistä paikoillaan ja katsella. Jos hevonen yrittää lähteä liikkeelle, sitä pyydetään peruuttamaan. Pyynnön paine annetaan vaiheittain; aluksi narua heilutetaan vain vähän, ja jos reaktiota ei synny, heiluttelua voimistetaan kunnes hevonen ottaa askeleen taaksepäin. Myös pelkkä painon siirto taakse riittää aluksi, ja paine poistuu palkkioksi.

Vepsä painotti palkitsemisen tärkeyttä ja antoi tehtäväksi katsoa tallireissun jälkeen kynnenalusia. Jos kynnenaluset ovat likaiset, on hevosta palkittu riittävästi. :D Taputtaminen tai varovainen sively ei ole hevosen mieleen, vaan se pitää kunnon rapsuttelusta ja silittelystä. Tärkeää on aina poistaa paine, kun hevonen tekee oikein. Se on sille paras palkinto.

Vepsän köysiharjoituksiin kuului neljä työkalua, joista ensimmäisen esittelinkin jo yllä. Nämä kaikki tehtiin siis köydessä, eli ori ei ollut vielä missään vaiheessa irti. Toisena työkaluna oli luokse tuleminen. Hevonen sai luvan kanssa tulla ihmisen tilaan, ilman lupaa ei saanut lähennellä, vaan silloin hevosen piti peruuttaa pois ihmisen luota.

Talutustyökalu, eli kolmas työkalu, herättelee myös hevosen keskittymistä. Hevosen tulee kävellä perässä riittävän matkan päässä ihmisestä ja pysähtyä/lähteä liikkeelle heti kun ihminen niin tekee. Pysähdys tulee tehdä napakasti, ja jos hevonen sen jälkeen astuu askeleenkaan eteenpäin, otetaan taas käyttöön peruutus. Uunolla meni pari kertaa tajuta, että Vepsän ottaessa pysähdyksen, sen piti pysähtyä kuin seinään. Sen jälkeen se jäätyi paikoilleen samalla sekunnilla, kun Vepsä käännähti ympäri! Meillä tämä ei ole ihan yhtä tehokasta kuin Vepsän tekemänä...

Viimeisenä työkaluna Vepsä esitteli seuraamistyökalun. Tämän sain kuvattua myös videolle, joten postauksen lopussa näkyy myös demostraatio siitä, miten seuraamistyökalua käytetään. Hevosen tulisi seurata johtajaa tarkkaavaisena, eli tässäkin vaaditaan hevoselta keskittymistä. Katseen pitää koko ajan olla ihmisessä, eikä hevosen takapää saa missään vaiheessa osoittaa ihmistä kohti.

Nopeuskontrollia

Kun oma tila on hallussa, voidaan siirtyä kakkosvaiheeseen, joka on niin kutsuttu nopeuskontrolli. Ihminen päättää, milloin liikutaan ja mitä vauhtia. Hevosen tulee liikkua eteenpäin kehon energian paineesta. Vepsän mukaan tässä asiassa on olemassa kahdenlaisia hevosia: toiset lähtevät paineesta pakoon, ja toiset kääntävät takapäänsä ihmistä kohti ja uhkaavat potkuilla. Uuno kuului jälkimmäiseen ryhmään, ja tunnistin Jimpankin kyseisestä kuvailusta.

Kolmannessa vaiheessa kontrolloitiin hevosen suuntaa. Menemällä Uunon nollalinjan (hevosen etujalan kohdalla) etupuolelle Vepsä vaihtoi orin suuntaa tai hidasti sen vauhtia. Kun hevosta halutaan eteenpäin, asetutaan nollalinjan takapuolelle. Uuno puski alkuun läpi jarruttavasta paineesta, jolloin Vepsä ajoi sitä enemmän eteen. Lopulta hevonen ymmärsi, että hidastamalla ja kääntymällä toiseen suuntaan se pääsee helpommalla, kun taas läpi juoksemalla tai takapäätä näyttämällä se joutui tekemään enemmän töitä.


Siedätys oli viimeinen osio Vepsän demosa. Se on loistava tapa syventää hevosen luottamusta ihmiseen ja opettaa hevosta käyttäytymään oikein uusia asioita ja ääniä kohdatessa. Hevosen tulisi uskoa, että mitä ikinä ihmisellä onkaan kädessään, sitä ei tarvitse pelätä. Siedätys tulee aloittaa pienestä - ei siis kannata lähteä lehtipuhaltimella heti ensimmäisenä kokeilemaan, mitä tapahtuu. :D Siedättäessä on kolme tärkeää aluetta, jotka tulee käyä läpi: hevosen keho, jalat ja etenkin ratsuhevosille tärkeä yläpuoli. Jos ylhäällä tapahtuviin liikkeisiin ja ääniin ei (ratsu)hevosta totuta, esimerkiksi takin riisuminen ratsain voi saada aikaan epätoivotun reaktion.

Vepsä aloitti siedätysvaiheen tavalliseen raippaan solmituista muovipussinriekaleista. Uunoa ei kyseinen mörkökeppi pelottanut ollenkaan, vaan se tuli heti uteliaana tutkimaan kapistusta. Sama toistui kolisevan kanisterin kanssa - ori luuli kanisterin rapisevan herkuista ja halusi päästä tutkimaan sitä lähempää.


Aluksi siedätysvälinettä heilutellaan hevosta perässä taluttaen. Hevosen tulee seurata epäröimättä, koska ihmisen kädessä olevat esineet eivät tee sille pahaa. Sen jälkeen välineellä silitellään hevosta käyden läpi yllä mainitut alueet. Ensiksi aloitetaan nollalinjalta, ja jos hevosta epäilyttää, sen annetaan haistaa ja todeta siedätysväline turvalliseksi ja muuttumattomaksi.

Vepsä kävi läpi lajitelman erilaisia pelottavia kapistuksia, joista yhdeksi pelottavimmaksi hän nimesi kepin, jonka päähän oli sidottu turkiksia. Kuolleet eläimet saavat hevosen kaltaisen pakoeläimen hälytyskellot soimaan, minkä takia monet hevosista pelkäävät kyseistä turkiskeppiä. Uunoa ei tämäkään paljoa hetkauttanut. :D Koska satulakin on tehty kuolleen eläimen nahasta, tulisi siihenkin hevonen ensiksi siedättää kaikessa rauhassa.

Siedätysharjoitteita on kolmea erilaista: on monelle tuttu ja tavallisin harjoittelu, eli erilaisten työkalujen, kuten raippojen, pussien, pressujen ja pallojen kosketukseen siedätys (myös ihmisen käden kosketuksen sietäminen kuuluu tähän, mutta ennen muita välineitä tämän tulee olla kunnossa), äänimaailman siedätys (aplodit, pauke, räminä, musiikki jne.) sekä valomaailman siedätys (esim. kameran salamavalo). Vain mielikuvitus on rajana, mihin kaikkeen hevosta voi siedättää!

Linkki videoon
Ennen ongelmahevosnäytöstä käydyssä keskustelutilaisuudessa nousi esille myös hyviä huomioita ja asioita hevosen käsittelyssä. Koska yksi suurimmista ongelmista hevosten kanssa liittyy lastaukseen, Vepsä puhui siitä paljon. Yksi pahimmista virheistä hänen mukaansa on laittaa koppi valmiiksi ja vasta sitten hakea hevonen kopin läheisyyteen. Tällöin koppi on hevoselle kuin avonainen mörön kita, koska se ei ole nähnyt, mistä se pimeä aukko oikein koostuu. Hevonen tulisi ottaa mukaan seuraamaan jo kopin valmistelemista, jotta se tottuisi tilanteeseen ja saisi aikaa miettiä, mistä päästäänkin seuraavaksi yleisimpään virheeseen: hevosta lastatessa kiihdytetään vauhtia koppia lähestyessä. Vepsä painotti sitä, että hevosen tulee saada miettiä ja tutkia, eikä koppiin juoksuttaminen anna sijaa sille. Hevosen pahin pelko on menettää jalkansa, joten lastaussilta vaikuttaa sen mielestä epäilyttävältä, minkä takia hevosen tulisi saada rauhassa tutkia ja todeta, että lastaussilta ei syö sen jalkoja.

Vepsä on kehittänyt hevostaitokoulutuskurssin, johon kuuluu yleisdemon lisäksi neljästä eri hevostaitoa mittaavasta käytännön osuudesta koostuva tasoharjoittelu. Hevostaitokoulutuksesta voi lukea lisää tästä esitteestä. Minusta tämä kuulostaa kiinnostavalta idealta, josta olisi varmasti hyötyä ihan jokaiselle hevosihmiselle.

Yritin parhaani mukaan saada kaiken mahdollisen sisällytettyä tähän postaukseen, mutta luultavasti joitain asioita jäi silti uupumaan. Vaikka tässäkin näytöksessä käytiin samoja asioita läpi kuin edellisillä maastakäsittelykursseilla, opin silti taas vähän jotain uutta ja sain päivittää jo ennestään opitut tiedot ja taidot.