Keskiviikkona Jimpan selkään kiipesi minun sijastani Mervi Pakola. Olin itse käynyt selässä edellisenä päivänä, kun kävin raviradalla ottamassa vähän reippaampia vauhteja. Silloin laukka tuntui paremmalta kuin aikoihin, ja klinikan pihalla sain tehtyä pienimpiä ympyröitä laukassa ikinä!

Menomatkalla maneesiin Jimppa tuntui jo valmiiksi laiskalta, joten olin vain tyytyväinen, että joku napakampi nousisi puolestani selkään. Jimppa näytti vähän hämmentyneeltä, kun minä jäinkin maan tasalle, mutta silti joku istui selässä. :D


Kuten arvata saattaa, Jimppa toimi hienosti. Mervi taivutteli ruunaa paljon ympyröillä ja kahdeksikoilla, eikä se näyttänyt läheskään samanlaiselta rautakangelta kuin vielä joku aika sitten. Edellinen ratsuttaja oli sanonut ruunan taipuvan oikeaan huonommin, mutta tällä kertaa vasen suunta oli jäykempi ja huonompi. Joko olen huomaamatta unohtanut vasemman kierroksen treenaamisen kokonaan tai sitten edellinenkin ratsuttaja oli tarkoittanut vasempaa, ja ymmärsin vain väärin. :D


Alkukankeuden jälkeen Jimppa alkoi liikkumaan aina vain paremmin. Se pysyi siirtymissäkin peräänannossa, kun yleensä käynnistä raviin se nostaa myös päänsä vauhdin mukana ylös. Ravi nousi puhtaasti ja ennen kaikkea nopeasti, eikä käyntikään ollut ihan sellaista tahmeaa laahustamista kuin yleensä.



Eniten odotin oikeaa laukkaa, koska minusta oli alkanut tuntumaan, ettei Jimppa oppinut mitään oman jännittymiseni takia. Ja taas sen huomasi, että kun selässä on vain rento eikä purista mistään, se oikeakin laukka nousee tuosta vain. Mervi ehdottikin, että kävisin ratsastamassa jollain laukkavarmalla hevosella, jotta pääsisin irti siitä jännittymisestä, joka yleensä alkaa jo pelkästä laukan ajattelemisesta. Sainkin heti tarjouksen tallinomistajalta, että tulisin hänen hevosellaan tunnille, jotta oppisin pois pahasta tavastani. :)

Vasen laukka ei pyörinyt taaskaan kunnolla. Eilen se kyllä rullasi ja tuntui hyvältä ja puhtaalta, mutta maneesissa se ei vain liiku riittävästi eteenpäin. Verrattuna oikeaan laukkaan se näytti paljon jäykemmältä räpellykseltä, kun taas oikeaan kierrokseen laukka oli paljon paremman näköistä. Välillä Jimppa jo laski päätään alemmas laukatessa, ja vaikka se ei silloinkaan myödännyt niskasta, vaan lähinnä jolkotti "turvan mitalla voittoon" -tyylillä eteenpäin, olin hyvin tyytyväinen jo tästä pikkuisestakin edistymisestä!


Mervin mukaan Jimppa tuntui jo paljon paremmalta kuin viimeksi, kun hän sen selässä kävi. Jotain olen siis tehnyt oikeinkin! Pikkuhiljaa kovan työn ja tuskan tulos alkaa näkyä, ja vaikkei sitä itse aina huomaa, niin ne pienetkin onnistumisen hetket vaikuttavat siihen isoon kuvaan, joka löytyy viimeistään silloin, kun sinne selkään nakkaa jonkun osaavamman.

Samana iltana oli myös harjoitusravit, joiden alkuhetket lähenivät Jimpan ollessa vielä töissä. Vaikka kuulutukset kuuluivat maneesissa selkeästi (koska ravirata on vieressä) ja muutamat alkoivat jo lämmittelemään radalla, Jimppa jaksoi keskittyä työskentelyyn oikein mallikkaasti. Mitä siitä, vaikka testilähdön kuulutuksissa sen pää hetkellisesti nousi ylemmäs - eihän entinen ravuri voi vanhaa elämäänsä unohtaa! Vauhti ei kuitenkaan lisääntynyt, ja hetken jälkeen Jimppa oli taas täysillä mukana koulutuuppailussa. Täytyy kyllä olla ylpeä pikkuruunasta!

Linkki videoon
Kävin ostamassa sille Saarisen valjasautosta neopreeniputsit takasiin, koska se on syönyt etukaviollaan takakavioiden pintaa, joten sellaiset tulivat tarpeeseen. Pitää tarkkailla, missä vaiheessa kengitysväliä se rupeaa osumaan takasiin, sillä tilanne huomattiin vasta jokunen viikko sitten ennen uusinta kengitystä. Kengitysväli oli päässyt pitemmäksi kuin yleensä, joten voi olla, ettei kopsimista enää edes tapahdu. Varmuuden vuoksi kuitenkin käytetään noita putseja, ettei kaviot mene pilalle.

Samasta paikasta ostin meille ikioman hackamoren, joka on nyt meidän varusteisiin sopiva musta. Tämä hackamore oli sellainen nahkajäljitelmästä tehty halpisversio, jolla ei saa mitään vahinkoa aikaan (tai jos saa, niin silloin täytyy tehdä jotain erittäin väärin), mutta koska sen käyttö jää lähinnä maneesissa tai kentällä rennompaan työskentelyyn, en näe siitä mitään haittaakaan. Pitää vielä katsoa, pidänkö hackamoren varrellisena vai saisinko jostain hankittua siihen kukkarenkaat.

Putsit kävin koeajamassa perjantaina, kun valjastin Jimpan kärryjen eteen ja suuntasin raviradalle. Jimppa sai viilettää kolmisen kierrosta juuri sitä vauhtia, kuin itse halusi. Äitini oli vähän aikaa seuraamassa ajoa ja oli ottanut yhdeltä kierrokelta ajankin: 1 min 27 sek. Joku viisaampi osaisi varmaan sanoa, mitä vauhtia me menimme, mutta ihan tarpeeksi lujalta vauhdilta se ainakin kuskista tuntui. :D Valitettavaa lenkissä oli, että jossain vaiheessa ajoa oikean takasen putsiin oli eksynyt hiekanmuruja, jotka hiersivät vuohiskuopan verille asti. Onneksi naarmut eivät olleet syviä, vaikka verta näytti olevan aika paljon. Ei kun vain pesu-Betadinea kehiin ja sipaisu haavavoidetta päälle, vaikka Jimppa ei olisikaan halunnut jalkaa hipelöitävän.

Eilen kävinkin sitten n. 8 km maastolenkin, josta laukkasimme suurimman osan. Jimpan jalka oli hyvä, ei näkynyt turvotusta tai tuntunut lämpöä. Kipeä se vielä oli, sillä ruuna ei olisi taaskaan halunnut antaa pestä haavoja, mutta sain sen puhdistettua kuitenkin. Nyt vain pesen haavajalan päivittäin ja liikutan normaalisti, ja toivon mukaan vuohiskuoppa on kohta taas kunnossa!