Olin koko syksyn haaveillut mahdollisuudesta maastoilla eri reiteillä, joten kun lunta oli tarpeeksi ja ulkona valoisaa, lähdimme tutkimaan uusia paikkoja. Loppukesästä tai alkusyksystä olin käynyt autolla tutkimassa erästä metsätietä, joka siihen aikaan oli pohjan puolesta huono ratsastaa. Talven tultua siitä kuitenkin kuoriutui oikein hyvä maastoreitti ja kaiken lisäksi vielä melko pitkäkin. Näin alkuun kävimme vain lyhyimmän reitin, sillä en tiennyt, mihin muut tiet olisivat johtaneet. Toivottavasti ehdimme käydä niitäkin tutkailemassa!

Matka sujui oikein mukavasti kahdestaan. Jimppa oli sopivan reipas, eikä sitä tarvinnut pidätellä tai patistaa eteenpäin. Siitä on tullut paljon rauhallisempi tuntemattomissa maisemissa, eikä se keksinyt pelätä mitään metsän kiviä tai puulatoja, kuten sillä joskus oli tapana. 

Tämä reitti oli mahtava myös laukata, sillä suoraa tietä oli kilometrikaupalla ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä! (Tosin maassa oleva ruskea kohta sai ponin sekoamaan jaloistaan totaalisesti...) Laukkasimmekin yhteen putkeen suunnilleen pari kolme kilometriä, ja vaikka vauhtia saisikin olla vähemmän, ei Jimpan tarvinnut mennä ihan täysiä koko aikaa. Välillä se saattoi jopa laskea päätään ja venyttää kaulaansa, minkä ansiosta sen selkä tuntuikin lenkin jäljiltä joustavammalta kuin aiemmin.

Uskallan väittää, että tämä reitti pääsi kertaheitolla suosikkilistani kärkipäähän! En malta odottaa, että pääsemme samalle suunnalle uudestaan koluamaan loputkin reitit läpi. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, nyt otetaan väliin vähän kevyempää, jottei vauhtivaari rasitu liikaa, vaikka sen kunto onkin jo noussut. Se jaksoi irtohypytyksessäkin paremmin, kun aiemmilla kerroilla se on ollut aivan poikki ja hikinen hyppyjen jälkeen - viime kerralla se hikosi vähemmän, eikä ollut edes hengästynyt!