Olikohan viime kerrasta jo parikin vuotta, kun osallistuimme seuran järjestämälle agilitytunnille. Vihdoin ja viimein aikataulut sopivat meillekin, ja taas Jimppa joutui ihmettelemään mitä erikoisempia esteitä!

Tällä kertaa osallistujia oli niin paljon, että hevoset ja ponit jaettiin eri ryhmiin. Meidän talliltamme lähti Jimpan lisäksi kolme muuta hevosta, joiden kanssa maneesissa pyörimme. Jimppa sai näyttää ensiksi mallia, miten esteistä mennään, mutta eihän ruuna enää muistanutkaan, ettei hapsuverho syö tai silta hajoa alta...

Siltaa miettimässä

Etenimme vain käynnissä jalan takia. Autonrenkailla Jimppa oli edistynyt viime kerrasta niin, että se oma-aloitteisesti nosti jalkaansa sisälle. Vielä se ei ymmärtänyt sitä sinne jättää, mutta alku se on pienikin alku! Valitettavasti saimme takapakkia tällä esteellä, kun toisen hevosen säikähtäessä viereisellä esteellä Jimppa jäi kaviostaan renkaan reunaan kiinni ja säikähti tietenkin sitä vielä lisää, eikä sen jälkeen autonrenkaiden lähelle voinut mennä ollenkaan. Lopputunnista se alkoi hieman rauhoittumaan, eikä enää peruuttanut monen metrin päähän renkaasta, kun sitä pyysi nostamaan jalkaa. Muutenkin muiden hevosten läsnäolo sai Jimpan epäileväksi miltei kaikkia esteitä kohtaan, vaikka yleensä muut hevoset ovat enemmänkin rauhoittaneet sitä.

Hetki renkaan sisällä, sitten avustetusti jalka pois, ettei vain jää kiinni

Hapsuverhon läpi ruunaa ei saanut millään, ennen kuin osan hapsuista siirsi sivummalle. Verhoa ei saanut kiinnitettyä kovin korkealle, joten hevosille tämä este oli vähän hankalampi. Jimpan piti joka kerta kiirehtiä sen lävitse, ettei verho ehtisi napata siitä kiinni. Se onkin melko tarkka päästään, eikä pidä ollenkaan siitä, jos sen pitäisi mennä jonkin niin matalalla olevan esteen alta, että se koskisi siihen.

Silta oli taas Jimpan mielestä kaikista kamalin. Viimeksi harjoittelimme siltaa vain kuopimalla, ja sen ruuna muistikin hyvin. Se oli heti kuopimassa molempia askelmia, mutta jos se vahingossa laski painonsa askelmalla olevalle jalalle, järkytys oli suuri. Pohdimme siltaestettä kauan ja hartaasti, mutta edistystä ei tapahtunut. Olisi pitänyt heti ymmärtää pilkkoa este pienempiin osiin, kuten uusia temppuja opetellessakin tehdään. Eihän kokonaisuutta voi kerralla hallita, vaan askel askeleelta kuljetaan kohti päämäärää!

Niinpä kokeilimme siltaa vain yhdellä askelmalla, ja ensiksi sen yli hypättyään Jimppa vihdoin tajusi, mitä sen piti tehdä. Reippaasti ruuna käveli sillan yli, vaikka selvästi sitä epäilytti koko homma. Ensi kerralla täytyy muistaa aloittaa vain alimmasta askelmasta, ja siirtyä vasta myöhemmin kokonaiseen siltaan. Oma moka, mutta onneksi sentään ymmärsin jossain vaiheessa, miten tässä tulisi menetellä!



Helpoimmat esteet olivat meille puomikuja ja pujottelu, joista varsinkin jälkimmäisestä tuli Jimpan suosikki. Se rentoutui pujottelussa yllättävän paljon ja oli helposti ohjattavissa muovikartioiden välistä. Olimme tuoneet paikalle myös pallon, jota pidin Jimpalle nollauspisteenä, jolla saatoimme käydä rauhoittumassa ja keskittymässä johonkin tuttuun ja turvalliseen.

Vaihtelu virkistää, ja toivonkin, että agilitytreenejä ryhdyttäisiin järjestämään säännöllisesti. Tämä on loistavaa aivotyöskentelyä hevoselle ja ohjaajallekin, kun pitää keksiä paras tapa totuttaa esteisiin ja pitämään keskittymiskyky yllä läpi radan.


Loppuun ilmoitusluontoinen asia: Ylivieskassa sunnuntain shettisyhdistyksen käyttöluokka- ja agilitykilpailuiden aikana järjestettävällä hevostarvikekirppiksellä on pöydässä numero 9 meidän tavaroita myytävänä. Löytyy vähän kaikenlaista meille ylimääräistä tavaraa loimista hevosenkenkiin! Päivitän myös myöhemmin blogikirppikselle jäljelle jääneet tavarat myyntiin.