Pientä vaihtelua arkisiin kävelylenkkeihimme on saatu vaihtamalla riimunnaru ohjaksiin. Tämä kärrytön liikutustapa on meille vielä ihan uusi ja tuntematon, mutta oiva ratkaisu silloin, kun ei halua lähteä kärryillä liikenteeseen mutta pelkkä talutus alkaa tympäisemään. Aiemmilla kerroilla ohjien virkaa on toimittanut kaksi kappaletta juoksutusliinoja, mutta tällä kerralla ajattelin kokeilla ajo-ohjia maasta käsin. Heti alkuun huomasin, että ne olivat aivan liian lyhyet tähän hommaan, joten nyt etsiskelemme meille oikeita ohjasajoon tarkoitettuja ohjia.




Niinä harvoina kesäpäivinä, jolloin sää suosii, on kaikenlaisia ötököitä hirmuinen määrä pitämässä seuraa, jos johonkin lähtee. Vaikka kuinka haluaisi käydä pitemmillä lenkeillä, ei itseään eikä hevosta halua kuitenkaan kiusata olemalla hyönteissyöttinä. Kentälläkään ei saa hetken rauhaa, vaikka kuinka olisi uittanut itsensä kaiken maailman karkotteissa ja öljyissä. Yritäpä siinä sitten tehdä jotain järkevää, kun molemmat huitovat ötököitä kauemmaksi...

Pieni levähdystauko, kun väistettiin kapealta tieltä pois ison auton edestä.

Menossa mukana oli pitkästä aikaa Nita-koira, joka epäluulostaan huolimatta selvisi hengissä jopa Jimpan vierellä tassutellessaan. Nita ei pidä hevosista mitenkään hirveän paljon, vaan isot eläimet pelottavat. Siltikään se ei aina ymmärrä varoa, vaan saattaa juosta liian lähellä hevosen jalkoja. Hyvä puoli Nitassa on, ettei se hauku hevosille, ja yleensä pysyttelee sopivan matkan päässä niistä.




Muutaman kilometrin lenkin päätteeksi kävimme vielä kentällä pyörimässä maasta käsin. Jimppa ei meinannut alkuun ymmärtää väistää, vaikka aiemmilla kerroilla se on ollut heti jutussa mukana. Se ei varmaan tajunnut, että valjaidenkin kanssa voi tehdä samoja juttuja kuin muulloinkin. Loppujen lopuksi sain siltä pari hyvää, rentoa ristiaskelta, ja ruuna pääsi talliin suojaan verenimijöiltä sun muilta sivustaseuraajilta.

Harjoittelemassa pohkeenväistöä maastakäsin