Huippu Jimppa ja ylpeä omistaja

Viime sunnuntaina pakkasimme Jimpan varusteineen hevosauton kyytiin, sillä vuorossa oli harjoitusmatkaratsastuskilpailut Sievissä! Koko viikon oli satanut kaatamalla, mutta sunnuntaina taivaalla ei näkynyt sadepilviä, vaan aurinko pääsi pitkästä aikaa paistamaan. Olimme kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, joten turhalta kiireeltä vältyttiin. Varusteet oli lastattu autoon ja Jimppa puunattu edustuskuntoon jo edellisenä iltana, eikä aamulle jäänyt kuin kuljetussuojien laitto ja riimun vaihto nahkaiseen.

Jimppa tiesi heti, että nyt lähdettiin matkalle, kun hain sen tarhasta talliin. Se tuijotti pihalla seisovaa hevosautoa käytävältä silmiään räpäyttämättä, ja ehdin jo luulla, että se ei suostuisi kävelemään sisälle. Mitä vielä! Kun irrotin Jimpan käytävältä, se oli jo niin menossa, etten meinannut itse ehtiä mukaan. Ruuna olisi varmaan lastautunut ihan itsekseenkin, niin reippaasti se nousi auton kyytiin ja hyökkäsi heti heinäverkon kimppuun. Kuten aina, Jimpan piti hieman osoittaa mieltään, kun emme lähteneetkään heti samalla sekunnilla liikkeelle, mutta kun lähdimme ajamaan, se rauhoittui heti ja tyytyi ruokailemaan.

Joka heppatytön lempileffa

Tällä kertaa matka oli sopivan lyhyt, ja olimme jo vähän alle tunnin jälkeen perillä. Kisapaikkana toimi Maasydänjärven matkailualue. Oli siinä varmasti leirintäalueella yöpyvillä ihmettelemistä, kun paikalle saapui hevoskuljetuksia toisensa jälkeen! Jimppa oli alkuun hermostunut, eikä millään olisi halunnut pysyä paikallaan, kun ympärillä tapahtui koko ajan jotain. Huoltojoukkoina minulla oli mukana koko perhe, joten niin ruoka- kuin vessatauotkin järjestyivät helposti ja reittiselostukseenkin pääsi minun lisäkseni joku toinenkin kuuntelemaan.

Jimppa rauhoittui sopivasti ennen lähtötarkastusta, ja juoksutuksessa se oli jopa vähän laiska. Kaikki oli Jimpan puolesta OK, ja sykekin ihan sopiva 49 lyöntiä minuutissa. Saimme siis luvan lähteä reitille! Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa ennen varustamista, sillä meidän porukkamme oli viimeisenä lähtövuorossa ja siihen oli tarkastuksien jälkeen aikaa vielä yli tunti. Aika kului nopeasti kävelyttäessä ja syödessä, ja pian Jimpalle saikin heittää varusteet päälle.

Sykkeen mittauksessa

Ruuna oli ennen lähtöä melko rauhallinen, mutta silti vähän jännittynyt. Odottelimme lähtöalueella tehden taivutuksia ja pieniä voltteja, jotta ruunalla olisi muuta ajateltavaa kuin reitille jo lähteneet hevoset. Lopulta lähtölaskenta sai alkaa ja pääsimme mekin matkaan! Yleisön kannustustaputukset järkyttivät ruunaa niin, että sen piti vähän tanssahdella kauhuissaan. :D Kannustaminenhan on tunnetusti aivan kamalaa.


Reitillä poni oli reipas mutta täysin hallittavissa. Olin ensimmäistä kertaa hackamorella useamman hevosen kanssa maastossa, joten jännityksellä odotin, miten matka sujuisi täysin tunetmattomilla reiteillä täysin tuntemattomien hevosten kanssa. Ja hyvinhän se sujui! Menimme todella rauhallista vauhtia ja kävelimme paljon, sillä porukassamme oli mukana shettis ja reitillä oli sekä asvalttia että soratietä. Vauhtiamme hidastivat lähinnä asvaltti- ja soraosuudet, sillä shettiksellä ei ollutkaan mitään ongelmia pysyä isompien perässä. Välillä se uhkasi mennä jo edellekin, kun hevoset ravasivat liian hitaasti. :D

Tämän kuvannut Tarja Kivirinta

Pääasiassa kilpailureitti kulki hiekkapohjaisia hevosreittejä pitkin, joilla pohjat olivat oikein hyvät reippaammallekin menolle. Myös maaston pienet korkeusvaihtelut tekivät reitistä mahtavan ratsastaa, ja Jimppa ainakin tykkäsi ravailla ylä- ja alamäkiä niin hyvällä pohjalla. Koska kyseessä oli ratsastukseen varatut hevosreitit, voisi siellä käydä maastoilemassa ihan muuten vain. Reittiselostuksessa meitä kyllä varoiteltiin peuroista sun muista yllätysvieraista, mutta tällä kertaa sellaisia ei onneksi tullut vastaan. Ainoa mörkö, joka meidän piti ohittaa, oli ambulanssi. Yksi kilpailijoista oli varmaankin pudonnut ja loukannut itsensä, minkä vuoksi ambulanssi oli saapunut reitille.

Ratsastimme noin 13 km mittaisen reitin noin yhdessä ja puolessa tunnissa, eli hyvin rauhallista vauhtia mentiin suurin osa matkasta. Ihanneaikarajat olivat kuitenkin melko väljät, ja lyhyemmällä reitillä taluttajatkin oli sallittu. Maaliin tullessa Jimppa oli jo rento, ja oikeastaan koko matkan pystyin ratsastamaan löysin ohjin, vaikka alkumatkasta ravissa saikin vähän jarrutella.

Lopputarkastuksesta Jimppa selvisi heittämällä läpi. Syke oli 36, mikä sai tarkastajankin ihmettelemään, oliko hevonen edes elossa. :D Juoksutus sujui samalla lailla kuin lähtötarkastuksessakin, ja kaikki oli muutenkin taas OK. Poni ei ollut edes hionnut muuten kuin hieman satulan alta, ja olisi varmaan voinut helposti käydä saman lenkin uudestaankin.

Ainakaan sillä ei ollut kiire!

Hetken kävelyttelyn jälkeen laitoin Jimpalle kylmäyssuojat ja tarjosin sille melassivettä. Palkintojenjakoon oli aikaa vielä tunti ja olimme ajatelleet lähteä jo aikaisemmin pois, mutta jäimmekin silti loppuun asti. Koska palkintojenjakoon ei menty hevosten kanssa, lastasimme Jimpan jo valmiiksi autoon odottelemaan. Se käveli sinne taas suoraan, ja jäi tyytyväisenä syömään heiniään.

Palkinnot olivat yllättävän isot, sillä jokainen hyväksytyn suorituksen tehnyt palkittiin pokaalilla. Sen lisäksi oli vielä erityispalkinnot ratsukoille, joilla oli parhaimmat sykkeet lopputarkastuksessa. Toisiksi alhaisin syke oli ollut 40, joten pokaalin lisäksi voitimme Jimpan kanssa myös sporttisimman pollen palkinnon, risteilylahjakortin! Jimppaa palkinto ei juurikaan hyödytä, mutta se sai paljon leipää ja rapsutuksia koko huoltojoukolta.

Reissu oli jälleen kerran mahtava, ja Jimppa oli matkaratsuna elementissään. Kilpailut oli järjestetty hyvin, reitit olivat hevosille sopivat ja toimihenkilöt mukavia! Hackamorekin tuli todettua täysin toimivaksi myös tällaisissa tilanteissa, ja itse asiassa Jimppa toimi paremmin sillä nyt kuin viime kerralla Lapualla, kun käytössä oli kuolaimet. Jimpasta sai olla taas ylpeä, kun se toimi niin hienosti kilpailupaikalla ja reitillä. Tämä taitaa olla meidän lajimme, sillä tuntuu, että jokainen matkaratsastustapahtuma on ollut meidän osaltamme onnistunut.

Linkki videoon

Tyytyväiset matkaajat

28.3. kävimme Lapualla Perämettän Puskaratsastajien ja SuMaRa:n järjestämällä matkaratsastuksen starttikurssilla. Kurssilla käytiin läpi matkaratsastuksen kilpailusäännöt, annettiin ohjeita lajin aloittamiseen sekä kilpailemiseen. Vetäjänä toimi matkaratsastustuomari ja stewardi Minna Oksanen.

Matkaratsastus on lajina sellainen, että sen pariin pääsee kuka vain. Lyhimmille matkoille voi osallistua ilman erityistä valmentautumista, riittää että hevonen on perusterve ja säännöllisesti liikutettu. Tavallisella harrastehevosella lyhyet matkat taittaa helposti.

Aloittaakseen tarvitsee perushepan lisäksi turvakypärän ja kannalliset jalkineet (tai vaihtehtoisesti varvaskopalliset jalustimet), aikaa, kärsivällisyyttä ja tervettä järkeä. Treenauksen aloittavan kannattaa myös hankkia stetoskooppi sykkeen seuraamista varten ja kuumemittari lämmön seuraamiseen, eikä pipoa kannata kiristää turhan tiukalle, vaan on parempi ottaa rennosti.



Hyvän matkaratsun tulisi olla perusterve, liikennevarma ja säännöllisesti ratsastettu. Jonkinmoinen pohjakunto olisi hyvä olla valmiiksi treenausta aloittaessa. Tässä lajissa ei katsota rotuun, ja usein entiset ravurit - tai miksei sillä hetkellä kilpaa juoksevatkin - käyvätkin lyhyimmillä matkoilla kisaamassa mielenvirkistykseksi. Koska ratsuilla ja ravureilla on erilaiset rokotussäännöt, tulee ravihevosella osallistuvan muistaa tarkistaa, että hevonen on rokotettu SRL:n sääntöjen mukaan.

Matkaratsastuksessa parhaiten pärjäävät kevytrakenteiset, sopusuhtaiset hevoset. Arabit ovatkin matkaratsastuksessa aivan omaa luokkaansa, eikä yleensä raskasrakenteisilla hevosilla enää pärjääkään pidemmillä matkoilla ja nopeusluokissa. Matkaavoittavat askellajit ovat plussaa, eikä hevonen rasitu yhtä paljon kuin lyhyemmillä askelilla etenevät. Jalkojen suorat asennot sekä liikeradat ovat hevosen rasituksen kannalta tärkeitä, samoin kavioiden laatu. Matkaratsuilla kengitysväli voi olla hyvinkin lyhyt, eikä huonolaatuinen kavio kestä jatkuvaa kenkien vaihtoa. Hyvällä matkaratsulla on myös hyvä sydän, eli sen leposyke on matala ja palautuminen nopeaa. Parhaiten lajiin sopii ruuna tai tamma, sillä siinä ollaan lähes välttämättä tekemisissä muiden ratsukoiden kanssa. Kukaan ei kiellä osallistumaan oriillakaan, kunhan hevonen on hallittavissa joka tilanteessa eikä aiheuta vaaratilanteita tai häiritse muita osallistujia.

Lajin pariin haaveilevan ratsastajan tulisi hallita hevosensa erilaisissa tilanteissa, kuten maastossa, kisakeskuksessa ja tarkastuksissa. Kilpailuihin osallistuvan tulee olla vähintään 12-vuotias, tosin joskus järjestetään avoimia luokkia myös nuoremmille matkaratsastajille. Ratsastajan pitää tuntea liikennesäännöt sekä oma ratsunsa, miten se käyttäytyy missäkin tilanteessa. Maastossa vastaan voi tulla mitä vain lehmistä tukkirekkoihin, ja ratsastajan tehtävänä on tietää, miten oma ratsu niihin reagoi. Myös kuskin täytyy olla hyvässä kunnossa, jotta hän jaksaa ratsastaa rasittamatta hevosta turhaan. Matkaratsastusistunta vaatii hyvät reisi- ja pohjelihakset, ja välillä matkaa saatetaan taittaa myös jalan. Kärsivällisyyttä ja hyviä hevosmiestaitoja vaaditaan matkaratsastajalta myös, ja hevosten kanssa olisi hyvä viihtyä paria tuntia kauemminkin - jo pelkkä kisasuoritus kestää parista tunnista ylöspäin.

Matkaratsastukseen valmentaudutaan yhtä lailla kuin muihinkin lajeihin. Tärkeintä on muistaa, että matka ei tapa - vaan vauhti. Treenatessa maltti on valttia, eikä kerralla tule haukata liian isoa palaa. Harjoitteleminen kannattaa aloittaa lyhyistä, rauhallisista lenkeistä ja hevosen peruskestävyyden kohottamisesta. Vaikuttavia tekijöitä valmentautumiseen ja kehittymiseen ovat hevosen rakenne, kasvatus, ruokinta ja talliolosuhteet. Myös harjoitusolosuhteet vaikuttavat, onko lähistöllä tarpeeksi maastoreittejä vai onko käytössä vain kenttä ja pieni tienpätkä. Kestävyys on matkaratsulle tärkeää, sillä hyvän kestävyyden ansiosta hevonen liikkuu taloudellisemmin ja palautuu nopeammin, eikä siis rasita itseään yhtä paljon. Hevosen on kuljettava ns. oikein päin ja kannettava itsensä sekä ratsastajansa hyvin, jottei se rasita itseään turhaan.


Valmennusohjelman tulee valmistaa hevonen tehtäväänsä niin, ettei suorituspäivänä kilpailumatka ole raskaampi kuin vaikeimmat treenipäivät. Kilpailupäivän pitäisi olla hevoselle rennompi ja helpompi. Peruskestävyys luodaan pitkäkestoisilla, rauhallisilla hölkkälenkeillä. Matkaa lähdetään lisäämään hiljalleen 2-3 tuntia kestäviin harjoituksiin. Kun peruskestävyys on rakennettu, voidaan mukaan ottaa laukkaharjoitukset, intervalliharjoituksia voidaan lisätä valmennusohjelmaan, kun hevosta on treenattu noin pari vuotta.

Matkaratsun ja -ratsastajan on pystyttävä toimimaan kelissä kuin kelissä, sillä kisapäivän säätä ei voi etukäteen tietää varmasti. Pitkät kävelylenkit erilaisissa maastoissa ovat loistavaa treeniä, reippaassa käynnissä hevonen käyttää samoja lihaksia kuin laukassa. Tärkeää on muistaa, että hevosen kunto nousee levätessä, eli vapaapäiviä ei sovi unohtaa. Treenin raskautta voi seurata mittaamalla hevosen sykkeen treenin jälkeen. Harjoitussykkeen ollessa alle 52, on harjoitus ollut hevoselle helppo, 56-64/min sykkeillä harjoitus on ollut kohtuullinen ja hevosen kunto nousee. Yli 72 sykkeillä harjoitus on ollut rankka, esimerkiksi vauhti on ollut liian kova, ja hevonen on rasittunut liikaa.

Lyhyimmillä matkoilla ei vielä tarvita suurempaa treenaamista, vaan esimerkiksi tunti kentällä reipasta työskentelyä vastaa kymmenisen kilometrin maastoa. Monipuolinen työskentely niin kentällä, maastossa, kärryiltä, selästä ja maasta käsin pitää hevosen mielen virkeänä - sama maastoreitti voi tuoda hevoselle ihan uudenlaista intoa, kun se kierretäänkin välillä ajaen. Pitkän treenilenkin jälkeen seuraavana päivänä aina kevyempää liikuntaa ennen vapaapäiviä. Valmentautuessa kannattaa pitää kirjaa lenkeistä, nopeuksista, terveydestä, lämmöstä ja sykkeestä. Meillä on matkan ja nopeuden mittaamista varten käytössä Sports Tracker -sovellus, mutta samanlaisia sovelluksia on tarjolla paljon. Matkan ja ajan voi toki mitata myös itse, ja esimerkiksi Metsähallituksen retkikartasta ja maanmittauslaitoksen karttapaikasta voi oman lenkkinsä mitata, sekä täällä pystyy mittaamaan niin matkan, ajan kuin nopeudenkin harjoitukselleen.

Kilpailuihin tarvitaan mukaan hevosen ja ratsastajan varusteet sekä varalle niin varasuitsia, -ohjia, -jalustinhihnoja... hyvä ohjenuora on, että kun mukaan ottaa koko varustehuoneen, on kaikki tarvittava kasassa. :D Jos huoltojoukoissa on kengitystaitoinen (tai itse osaa kengittää), myös kengitystarvikkeet voi ottaa mukaan. Loimia ja satulahuopia on hyvä olla mukana useampia, sillä esimerkiksi pidemmillä matkoilla satulahuopa kannattaa vaihtaa aina osuuksien välillä kuivaan. Jos hevosella käytetään suojia, kannattaa niitäkin olla varuilta mukana varakappaleet. Matkaratsulla ei kuitenkaan tulisi käyttää ylimääräisiä suojia, jos niitä ei välttämättä tarvitse, jotta minimoidaan riskit saada hiertymiä tai muita haavoja esimerkiksi suojan alle menneen hiekan takia. Ratsastajalle mukaan kannattaa ottaa särkylääkettä, juotavaa (mieluusti vettä, ei energiajuomia tai limsaa!), syötävää ja vessapaperia. Hevoselle erilaisia makuvesiä, kuten melassivettä, omenamehuvettä tai pelkkää puhdasta vettä. Tauoilla hevoselle voi syöttää heinää, vihreää ruohoa tai väkirehuja (enintään 5 dl) sekä herkkuja, kuten porkkanoita ja omenoita. Ennen sykkeen mittaamista ei kannata antaa hevoselle syötävää, sillä se nostaa sykettä.

Matkaratsastuksessa koko perhe voi osallistua kilpailusuoritukseen

Matkaratsastuksessa hyvät huoltojoukot ovat elintärkeitä. Paraskaan ratsukko ei pärjää ilman huoltajia pitkillä matkoilla. Huolto on nopea tapahtuma, jossa hevoselle sekä ratsastajalle tarjotaan juotavaa ja hevosta jäähdytellään kastelemalla. Huoltaja ei saa taluttaa tai johtaa ratsukkoa kilpailun aikana, eikä hän saa muuttaa tai avustaa ratsukkoa mahdollisilla reiteillä olevilla esteillä. Muiden osallistujien häirintä ja vaaran aiheuttaminen muille on myös kiellettyä huoltojoukoilta. Sääntöjen puitteissa ratsastajaa saa avustaa, ja esimerkiksi irtohevosen saa ottaa kiinni ja ratsastajan auttaa selkään. Mahdollisuuksien mukaan huoltajan tulee auttaa myös muita ratsukoita.

Hyvä huoltaja on positiivinen, innostava ja kannustava. Positiivisuutta ja kärsivällisyyttä vaaditaan, kun kärttyinen ratsastaja purkaa ärtymystään huoltojoukkoihinsa! Huoltaja ilmoittaa ratsastajalle heti, jos huomaa hevosen näyttävän väsyneeltä tai muuten epänormaalilta. Hän osaa myös lukea karttaa ja ajaa autoa erilaisissa maastoissa, on nopea ja huolellinen ja noudattaa ratsastajan sekä toimihenkilöiden ohjeita. Eikä sovi unohtaa reipasta mieltä ja iloista hymyä! :)

Ennen kilpailuita kannattaa tutustua SRL:n kilpailusääntöihin. Matkaratsastuksessa raippa sekä kannukset ovat kiellettyjä, eikä hevosta muutenkaan saa esimerkiksi huoltajan toimesta kannustaa eteenpäin huutamalla, perässä juoksemalla tai muulla tavalla.

Lisää matkaratsastuksesta voi lukea SuMaRa:n sivuilta ja täällä on myös kerrottu kattavasti lajista ja treenaamisesta.

Huhhuh, mikä reissu meillä on takana! 28.3. Lapualla järjestettiin matkaratsastuksen starttikurssi, jonka jälkeen pystyi osallistumaan kilpailunomaiseen harjoitukseen. Matkana oli 20 km, joka suoritettiin kahtena 10 kilometrin lenkkinä, joiden välissä mitattiin syke ja harjoiteltiin huoltamista.

Aamu alkoi meillä aikaisin, sillä matkaa paikalle oli lähes 200 kilometriä. Kuudelta olimme tallilla laittamassa aamu-unista ja hämmentynyttä Jimppaa valmiiksi matkaa varten. Olimme vuokranneet käyttöömme hevoskuljetusauton, jolla matkustaminen sujui helposti ja mukavasti. Jimppa meinasi vetää stopin ennen lastaussiltaa, liekö käynnissä ollut auto vähän epäilyttänyt sitä, mutta pieni napautus raipalla takapuolelle riitti saamaan sen takaisin liikkeelle.

Jimppa matkustaa aina hyvin ja rauhassa, mutta ennen liikkeelle lähtöä se kolistelee, kuopii ja hirnuu kuin hoputtaen meitä lähtöön. Koska ulkona oli asteet suunnilleen nollissa ja satoi vettä, Jimppa matkusti villaloimi yllään. Heti matkaan lähdettyämme se lopetti kolistelemisen ja siirtyi tyhjentämään heinäverkkoaan.

Puolessa välissä matkaa pysähdyimme pienelle tauolle, ja Jimppa oli heti ilmoittamassa itsestään auton sammuttua. Tarjosimme sille melassivettä, joka ei ponille kelvannut, ja lyhyen kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa. Autosta löytyi kamera, jonka kautta pystyi seuraamaan, mitä hevoskopissa tapahtui, joten saimme seurata livenä Jimpan puuhia matkan aikana. Sen jännittävät seikkailut kopissa rajoittuivat syömiseen, painon vaihteluun jalalta toiselle ja pään kääntelyyn. Silloin tällöin se korjasi tasapainoaan tai yritti kurkotella toisella puolella olevaan heinäverkkoon.


Lapualla Jimppa pääsi starttikurssin ajaksi Maneesi Pilvilinnalta vuokraamaamme karsinaan muiden tapahtumaan osallistuvien hevosten kanssa. Se sai eteensä pienen kasan heinää ja ämpärillisen melassivettä, ja sitten se sai jäädä hevoskavereidensa kanssa lepäämään. Me jatkoimme matkaa kurssille, jonka kestoksi oltiin arvioitu kolmisen tuntia.

Starttikurssilla käytiin läpi matkaratsastuksen säännöt, kilpailuohjeet ja miten hevosta tulisi lajiin valmentaa. Valmennuksesta olisi voinut olla enemmänkin asiaa, mutta se taitaa olla liian hevoskohtaista, jotta siitä voisi yleispätevälle kurssille mitään erityisempää laittaakaan. Starttikurssin sisällöstä kirjoitan oman postauksen, ettei yhteen postaukseen tule ängettyä liikaa informaatiota.


Kurssin ja keittolounaan jälkeen siirryimme takaisin Maneesi Pilvilinnalle valmistelemaan hevosia alkutarkastuksia varten. Jimppa kävi kierroksilla ja hirnui vähän jokaiselle, eikä seissyt rauhassa sekuntiakaan. Rauhoittelin sitä parhaani mukaan, mutta mikään ei tuntunut saavan sitä keskittymään ja rentoutumaan tarpeeksi. Odottelimme vuoroamme jonkun aikaa, ja tarkastukseen päästyämme Jimppa päättikin, ettei ole koskaan nähnyt sykemittaria. Hetken steppailun jälkeen se suostui seisomaan paikallaan sen aikaa, että syke saatiin mitattua. Luvuksi saatiin 44, joka leposykkeeksi on turhan korkea. Oikeamman luvun saisimme kotioloissa, joten saimmekin tehtäväksi ottaa Jimpan leposykkeestä selvää kotona, jossa se ei olisi niin stressaantunut.

Uudessa paikassa oli pakko piehtaroida

Jimppa läpäisi alkutarkastuksen oikein hyvin, eikä muussa ollut huomauttamista, paitsi oikean puolen selän aristuksessa ja ihon kimmoisuus olisi voinut olla parempi. Juoksutus sujui yllättävän hyvin, vaikka Jimppa oli aiemmin ollut niin hermona. Saimme kehuja siitä, että Jimppa ravasi löysällä narulla, enkä siis häirinnyt sen juokemista pidättämällä.

Alkutarkastuksen jälkeen lähdimme varustamaan hevosia valmiiksi kilpailuharjoitusta varten. Jimppa kävi yhä kierroksilla ja epäilin suuresti, että selviäisimme samaan aikaan takaisin lenkiltä. Aiemmin viikolla Jimppa oli ollut todella energinen ja jarrut olivat välillä vähän hakusessa, joten olin varmuuden vuoksi pakannut mukaan meksikolaisen hihnan. Käyttämättömyyden takia nahka oli kuitenkin aika jäykkää, joten remmit jäivät vähän hassusti ilmaan turvan ympärille.

Lähdimme ensimmäisten joukossa matkaan, ja otin heti alkuun ravia Jimpan kipittäessä peitsillä muiden perään. Ohitettuamme kaksi suomenhevosta jatkoimme hyvin reippaassa käynnissä. Kirimme kiinni ensimmäisenä menevän ratsukon, jonka kanssa sovimme kulkevamme. Jimppa oli järjestelyyn tyytyväinen, ja se rauhoittuikin niin sopivasti, että saatoin antaa sen kävellä löysin ohjin. Ensimmäinen ravipätkä oli suunniteltu rauhalliseksi, mutta hevoset olivat asiasta hieman eri mieltä. Jimppa lähti reipasta ravia eteenpäin, joka muuttui nopeasti entistäkin reippaammaksi, kun kaverihevonen vaihtoi suosiolla laukalle. Olimme saaneet ohjeistukseksi ratsastaa keskinopeutena 10 km/h, joten alkurallin jälkeen Sports Trackerin näyttäessä 16,5 km/h päätimme jatkaa matkaa käynnissä.

Ensimmäinen lenkki sujui ongelmitta, vaikka Jimppa säikähtikin hieman erään talon pihassa ollutta miestä ja koiraa. Päästimme takana tulleen valjakon ohitsemme vähän ennen huoltotaukoa. Suoraan välietapille tulon jälkeen sykkeet olivat 72. Jimppa ei suostunut vieläkään juomaan melassivettä, mutta hetken maanittelun jälkeen se kasteli turpaansa ämpäriin, mikä riitti ja poni sai paljon kehuja. Myös ratsastajan nesteytyksestä huolehdittiin, ja juotuani puoli pulloa vettä, oli aika jatkaa lenkki loppuun.

Huollettavana

Toinen 10 kilometrin puoliska sujui aiempaa rauhallisemmin. Kuljimme Jimpan kanssa jonkin matkaa muiden edellä, sillä käyntivauhtimme oli seuranamme kulkenutta puoliveristä nopeampi, joten välimatka kasvoi nopeasti. Jimppa ja sen matkakaveri olivat kuitenkin lähentyneet edellisen kierroksen aikana niin paljon, etteivät ne voineet olla erossa toisistaan. Niinpä Päkäksi kutsuttu kaveriratsu kiri meidät tasaisin väliajoin kiinni, jotta ikävä ei kävisi liian suureksi.


Jimppa sai harjoitella rauhallisuutta, kun kaveri pariin otteeseen tuli laukalla ohi ja jatkoi matkaansa meidän edelle. Ruuna olisi halunnut kovasti laukata kaverin kiinni, mutta koin parhaaksi ottaa sen käyntiin, jottei hevoset innostuisi enempää kilpailemaan. Yllättävän hyvin Jimppa jäi kaveristaan jälkeen, vaikka se kyllä yritti kovasti sipsutella peitsillä mutkan taakse kadonneen Päkän perään. Jossain vaiheessa toinenkin parivaljakosta huomasi, että oli joutunut eroon kaveristaan, ja molemmat hirnuivat toisilleen niin kauan, että saivat taas näköyhteyden.


Tuntemattomissa maastoissa Jimppa toimi todella hyvin, eikä se kertaakaan edes uhannut tehdä täysstoppia, vaan mielellään liikkui eteenpäin koko matkan. Sitä ei tarvinnut myöskään pyytää liikkumaan, vaan ponilla riitti itsellään eteenpäinpyrkimystä aivan tarpeeksi. Kohiseva koski oli ruunan mielestä melko jännä ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kerralla se ei sitä huomioinut. Maastot olivat mahtavat hevosia ajatellen, pitkiä hiekkapohjaisia suoria ja päällystämätöntä tietä ympäriinsä. Kelpasi siis ratsastaa!





Maaliin tultuamme hyppäsin alas selästä ja otin satulan pois sykkeen mittausta varten. Saimme harjoitella itse sen mittaamista, sillä lenkin jälkeen se on helpommin löydettävissä. Jimppa ei meinannut taaskaan seistä aloillaan, joten stetoskoopilla mittaaminen oli hieman hankalaa, sillä liike aiheutti ylimääräistä huminaa ääniä sotkemaan. Hankaluuksien jälkeen uskoin löytäneeni sen, ja sain laskettua sykkeeksi 52. Hetkeä myöhemmin minua opastettiin löytämään syke helpommin, ja siinä vaiheessa se oli laskenut 48. Jimpalla sykkeen löytää melko alhaalta kainalosta, mutta se on yleensä niin matala, että sitä on vaikea löytää ensimmäisillä kerroilla. Harjoitus tekee tässäkin mestarin, eli nyt vain sykkeitä mittailemaan kotioloissa!

Keskittynyttä sykkeen kuuntelua

Loimitimme Jimpan odotellessamme pääsyä lopputarkastukseen. Jimppa oli taas hermona, kun kaverit olivat siirtyneet joko tallin tai maneesin puolelle, ja se oli hetken aikaa yksin pihalla. Lopputarkastuksessa syke oli yhä 48, mikä oli omituista. Kymmenisen minuutin odottelun aikana sykkeiden pitäisi laskea hevosen palautuessa rasituksesta, mutta Jimpalla luvut olivat samat suoraan lenkiltä tullessa ja kymmenen minuutin jälkeen. Tarkastuksen Jimppa läpäisi hienosti, eikä missään ollut moittimista. Ihon kimmoisuus oli parempi, eikä selkäkään enää aristanut. Juoksutuksessa poni yritti puskea takaisin juostessa kavereiden luo, mutta sekin sujui muuten hyvin.

Sykkeen mittaus lopputarkastuksessa

Kun kaikki osallistujat olivat läpäisseet lopputarkastukset, antoi kurssinvetäjänä toiminut Minna Oksanen jokaiselle palautetta sykkeistä ja lenkistä. Ensimmäisen 10 km jälkeen otettu syke (72) oli hänen mukaansa hyvä luku suoraan lenkiltä otettuna. Maaliin tultua mitattu syke (48) oli myös hyvä, mutta hetken palautumisen jälkeen se ei ollut laskenut, mikä ihmetytti. Kotona minun tulee tarkkailla Jimpan palautumista ja selvittää sen normaali leposyke, sillä alkumittauksessa tullut 44/min oli turhan korkea leposykkeeksi.

Minnan mielestä Jimpalla on hyvä kunto, ja tästä eteenpäin me voimme alkaa pidentämään tavallisia treenilenkkejä 20 kilometriin. Esimerkiksi kerran kuussa voimme myös käydä pitemmällä, 25-30 km mittaisella lenkillä. Nopeutta ei kuitenkaan tule vielä nostaa, vaan keskinopeutena reilu 10 km/h on meille vielä riittävä.

Kotiin pääsimme lähtemään kuuden jälkeen illalla, kun palautteet oli annettu ja hevonen pakattu kyytiin. Puoli kymmenen aikoihin saavuimme tallille, ja reipas matkustaja pääsi pienen kävelytyksen jälkeen karsinaan iltaruoille ja lepäämään pitkän päivän jäljiltä. Kuten starttikurssillakin todettiin, tässä lajissa hevosen kanssa ollaan paljon tekemisissä - kestäähän kisasuorituskin yksinään jo monta tuntia! Onni onnettomuudessa, että tuon hevosen kanssa viettääkin mielellään vaikka koko päivän. :)

Linkki videoon

Heippa!

Nyt on meidän ensimmäiset matkaratsastuskisat takana! Olin jo pitkään haaveillut kyseisen lajin kokeilemisesta, mutta kun lähimmät kisat olivat aina vähintään 300 kilometrin päässä... nyt meitä kuitenkin onnisti, kun Kokkolassa järjestettiin harjoitusmatkaratsastuskisat Lucky-tallilla yhteistyössä K-GR:n nuoristotoimikunnan kanssa. Ja hyvin järjestettiinkin! Maastot olivat mahtavat, toiminta sujuvaa ja kisat kaikinpuolin hyvin suunnitellut.

Tallille suuntasimme yhdeksän aikaan laittamaan Jimpan valmiiksi matkaa varten. Tien päälle pääsimme lähtemään puoli kymmeneltä, eli täysin aikataulussa. Jimppa mennä sujahti traileriin, vaikka viime kerralla se oli ruunalle jostain syystä ongelmallista...



Kisapaikalla Jimppa sai mussuttaa heiniään tarilerissa vielä jonkin aikaa, kun kävin ilmoittautumassa, reittiselostuksessa ja valmistelin muutenkin itseäni starttiin. Olimme toisen luokan kolmannessa ryhmässä, joten meillä oli reilusti aikaa ennen lähtövuoroamme.

Kumpaahan jännitti enemmän? :D

Eniten minua jännitti eläinlääkärin tarkastus, sillä Jimppa oli aika täpinöissään päästyään ulos kopista. Syke oli kuitenkin 48, joten siitä ei kisaaminen jäänyt kiinni. Vasemmassa takajalassa oli kyllä nestettä, mutta liikunta auttoi siihenkin, ja turvotus laski kokonaan.

Taluttelin Jimppaa vielä tarkastuksen jälkeen, kunnes oli aika varustaa poni ja hypätä kyytiin! Jimppa tuntui siltä, kuin se olisi voinut lähteä lentoon hetkenä minä hyvänsä, joten vähän huolestutti, miten matka sujuisi. :D Matkana oli siis 15 kilometriä, joka näin jälkikäteen oli turhan lyhyt. Olisimme hyvin voineet mennä pitemmän matkan (24 km), mutta se jääköön sitten ensi kerralle ;)



Jättäydyimme alussa vähän kauemmaksi muista, kun Jimppa kävi niin kuumana, eikä meinannut pysyä käynnissä ollenkaan. Laukkasimme aika paljon (koska Jimppa ei omasta mielestään osannut enää ravata...), ja Jimpalle nousi hieman hikikin pintaan säheltäessään miten sattuu. Mutta sitten kun otimme edellä menevät kiinni ja lyöttäydyimme samaan porukkaan, Jimppakin jaksoi rauhoittua. Olisi siis kannattanut heti aluksi vain kulkea muiden mukana, eikä alkaa sooloilla ollenkaan. :D


Selvitimme lenkin yhdessä ja puolessa tunnissa, keskinopeutena 10 km/h, mihin olinkin tähdännyt. Minulla oli Sports Tracker päällä, joten saatoimme siitä tarkistaa välillä, missä mentiin ja pitikö vauhtia nostaa/laskea. Loppumatka mentiinkin rauhallisesti hölkäten ja kävellen, eikä maaliin tullessa Jimpasta huomannut ollenkaan, että se oli juuri käynyt heittämässä 15 kilometrin lenkin.

Maalissa!

Menimme eläinlääkärin tarkastukseen varmaan 5-10 minuutin kuluttua maaliin tulosta. Syke oli vain 44, mikä oli aika huvittavaa, kun ennen lenkkiä se oli korkeampi kuin sen jälkeen. :D Kun suoritus oli päästy hyväksytysti läpi, kävelytin Jimppaa vielä ennen lastaamista. Heitin sille villaloimen päälle, kuljetussuojat jalkaan ja pissatauon jälkeen Jimppa pääsi taas koppiin syömään. Ja taas kerran se meni sinne tuosta vain sen enempiä miettimättä!



Odottelimme sitten palkintojenjakoa, johon piti mennä jalan ilman hevosta. Kaikki palkittiin ruusukkein ja jokainen sai myös pienen tavarapalkinnon. Minun pussukastani paljastui pipo, muistilappuja ja avaimenperätaskulamppu :) Palkintojenjaon ja erittäin vauhdikkaan kunniakierroksen jälkeen pääsimmekin lähtemään kotiin vähän neljän jälkeen.


Jimppa pääsi kotona jaloittelemaan ja piehtaroimaan hetkeksi kentälle, jonka jälkeen laitoin sen kylmäysletkuihin ja siitä sitten karsinaan herkuttelemaan porkkanoilla, jotka se todellakin oli ansainnut!

Kyllä tuo poni osaa vain yllättää - ja hyvällä tavalla! Yllättävää oli myös se, miten vähän jännitin koko kisaa, vaikka olen aina luullut olevani järkyttävä jännittäjä :D Nyt syttyi kuitenkin kova halu päästä uudestaankin matkaratsastuskisoihin, joten pois alta risut ja männynkävyt - täältä me tullaan! ;)

P.S. Meidän lenkkejämme voi seurata myös Sports Trackerin sivuilta täältä.