Vihdoin ja viimein pääsimme valmennettavaksi - tätä oli odotettu! Olisi mahtavaa päästä vaikka viikoittain valmennukseen, mutta ainakaan vielä en ole löytänyt meille sopivaa valmentajaa, joka pääsisi niin usein. Siksipä nämä harvat kerrat ovatkin niin hartaasti odotettuja!
Koko kesä on mennyt hyvin vähällä ratsastuksella, koska olin itse työharjoittelussa toisella paikkakunnalla. Jimppa on saanut siis ihan rehellisesti lomailla laitumella, ja minun ratsastustaitoni ruostua rauhassa. Onneksi kesä on sen verran lyhyt aika, ettei siinä ehdi ihan kaikkea unohtaa! Parina aiempana ratsastuskertana ongelmana on ollut se, että erityisesti vasemmassa kierroksessa Jimppa kaatuu sisälle. Oikeassa tilanne ei ole aivan yhtä paha, mutta olemassa kuitenkin. Niinpä tämä nousi valmennuksen pääaiheeksi tällä kertaa.
Lähdimme siis korjaamaan sisälle kaatumista ensiksi käynnissä ja sitten ravissa. Itse tehtävä oli yksinkertainen, mutta onnistunut toteutus tuntui ainakin alkuun olevan kiven alla. Mervi ohjeisti korjaamaan kaatumista ympyrällä ulko-ohjan ja sisäpohkeen avulla. Kun Jimppa suoristui, poistettiin ohjan ja pohkeen paine ja siirryttiin pyytämään asetusta sisälle. Kuulostaa helpolta, mutta onnistuminen vaati paljon työtä!
Käynnissä homma alkoi vähitellen sujumaan, mutta sitten kohdallemme osui voimakas sadekuuro. Jimppa kuvittelee olevansa tehty sokerista, joten aina pientä ripottelua kovemman sateen aikana se ei kykene tekemään mitään muuta kuin kääntämään perseensä sadetta kohti ja mököttämään siinä, kunnes sade loppuu. Nytkin, kun sadekuuro alkoi, se yritti jatkuvasti pysähtyä ja kääntää takapuolensa sateelle. Niinpä päätimme kokeilla ravia, jos Jimppa unohtaisi kastuvansa ja keskittyisi tehtävään.
Aluksi ratsastin päätöntä hevosta, kun Jimppa ravasi turpa maata viistäen. Sen mielestä korviin osuva sade on kamalinta ikinä, joten se yritti suojella päätään sateelta parhaansa mukaan. Menimme siis hyvin matalassa muodossa, mikä ei sinänsä haittaisi, jos Jimppa ei painuisi niin pahasti luotiviivan alle. Kaikeksi onneksi sadekuuro ei kestänyt kovin kauaa, ja heti sateen heikentyessä Jimppa alkoi toimimaan paremmin. On se välillä niin huvittava pikkuhevonen!
 |
| Ratsastustaidot vähän ruosteessa, kun jalustinkin on väärin päin jalassa! (Kuvassa meneillään ohjan lyhennys, siksi käden asento outo) |
Oikeaan kierrokseen Jimppa ei kaatunut sisälle yhtä pahasti. Mervi ohjeisti istumaan harjoitusravissa siten, että lantion liike tulee takaa ylös. Näin ratsastaja pyytää omalla istunnallaan hevosta nostamaan etuosaansa ylös. Tavallisesti lantioni liike on ollut enemmänkin edestä taakse, jolloin ravikin tuntuu pompottavammalta. Videota katsoessani huomasin, että heti lantion liikettä muutettuani istuin paljon tasaisemmin alas ravissa! Kyllä se selkäänkin tuntui mukavammalta, mutta vasta videolta näin, miten suuri ero olikaan. Jimppakin polki paremmin alleen, kun pääsin oikealla tavalla mukaan liikkeeseen.
Vasemmassa kierroksessa sisälle kaatuminen alkoi heti ensimmäisestä askeleesta, ja alkuun tuntui, ettei Jimppa kuunnellut korjausyrityksiäni ollenkaan. Jäin pitämään ulko-ohjaa tasaisella paineella, kun pyynnön voimistaminen olisi tuottanut tulosta nopeammin ja ollut hevosellekin miellyttävämpää. Yritin lisätä pyynnön vahvuutta nopeammin, mutta Mervin mielestä olisin siltikin voinut pyytää reilummin. Valmennuksen loppupuolella sain mielestäni Jimpan suoristumaan jo paremmin, vaikka se lähtikin herkästi kaatumaan sisälle heti, kun yritin taivuttaa sitä ympyrällä enemmän.
Tarvetta valmennukselle siis todellakin oli, ja toivonkin pääseväni piakkoin uudelleen! Tästä kerrasta käteen jäi paljon hyviä neuvoja ja muistettavaa, niin istunnasta kuin hevosen suoristamisestakin. Valmennuksen alussa tehty istunnan korjaus pysyi yllä koko ratsastuksen ajan, vaikka aluksi lyhyemmät jalustimet ja jalan paikka tuntuivatkin omituisilta. En ole varmaan koskaan saanut pidettyä jalkaani yhtä rauhassa, eikä minun nyt edes tarvinnut tehdä sen eteen mitään - jalat pysyivät paikoillaan pitämättäkin!
Yhteenvetona valmennuksen annista voisin todeta, että minun pitää uskaltaa pyytää reilummin. Ulko-ohjaa saa viedä reilusti ulos, sisäpohjetta saa käyttää reilusti, taivutus saa olla reilu. Pyyntö ei saa jäädä tasaiseksi paineeksi, vaan sen voimakkuutta saa lisätä nopeasti. On hevosellekin miellyttävämpää, ettei jäädä pitämään pientä painetta pitkäksi aikaa (johtaa turtumiseen), vaan pyritään saamaan onnistumisia nopeasti, jolloin voidaan myös palkita useammin. Näin oppiminen tehostuu, ja hevonen alkaa vastata aina vain pienempään ja pienempään pyyntöön.
Yksinkertaisia asioita, jotka ymmärrän ja tiedostan jo ennestäänkin, mutta aina se ei vain välity itse työskentelyyn. Juuri sen takia pidänkin valmentautumista niin tärkeänä! 😊
