Jimppa laihtui viime syksynä reilusti hammasongelmien takia. Viime vuosina se on muutenkin pudottanut massaansa erityisesti kevättalvella, mutta aina saanut menetetyn painon takaisin viimeistään laitumella. Olen kuullut paljon tarinoita siitä, miten iäkkäillä hevosilla laihtuminen on hyvin tavallista ja usein johtuu juurikin hampaista, mutta myös siitä, että vanhan hevosen elimistö ei enää pysty hyödyntämään ravintoaineita yhtä hyvin (mikä myös kytkeytyy hampaisiin, koska ruokaa ei saa pureskeltua riittävän hyvin, jotta se kaikki ehtisi sulaa matkallaan toisesta päästä ulos). 

Jimpan tapauksessa tilanne ei koskaan ole ollut hirvittävän paha, ja lihavuuskunnoltaan se on laihanakin ollut kuntoluokituksen mukaan lähempänä luokkaa 4 kuin 3 (kun luokka 5 on normaali). Kuitenkin hevosen ikääntyessä massan ylläpitäminen on vaikeampaa ja varsinkin menetetyn lihasmassan rakentaminen uudelleen on hidasta ja joskus lähes mahdotonta. 

Tässä postauksessa jaan omat vinkkini laihan (ja vanhan) hevosen lihotukseen. Jos siis joku siellä kamppailee saman ongelman kanssa, jatka lukemista!

Sekä yli- että alipainoisen hevosen kanssa painoa kannattaa seurata sekä silmämääräisesti että mittaamalla. Minulla on käytössä hevosten painomittanauha, jolla seuraan Jimpan painon kehitystä. Mittaan itse yleensä vain rintakehän ympäryksen, koska olen laiska, mutta tarkemman tilannekuvan saa tietenkin mittaamalla myös muut lihavuuskunnon kannalta tärkeät kohdat. Niin kutsuttuihin Henneken-pisteisiin voi tutustua esimerkiksi täällä.

Koska Jimppa asuu vuokrapaikalla ja elää laumassa vapaalla heinällä, en voinut vaikuttaa siihen, millaista heinää se söi. Voi olla, että Jimpan tilanteessa jo pelkkä heinän vaihto paremmin sulavaan, ravinnetiheämpään heinään olisi riittänyt auttamaan lihotuksessa, mutta koska elämme rajallisten resurssien ja epätäydellisten vaihtoehtojen maailmassa, korjasimme ruokintaa sieltä, mistä pystyimme.

Valitsin heinäpelletit korjaamaan karkearehun laadun ongelmia. Ensiksi kokeilin Greenlineä, koska sillä on hyvä maine vatsaystävällisenä lihotusrehuna. Sen lisäksi sinimailasessa on hyvin sulavaa raakaproteiinia, mitä Jimppa tarvitsi myös ruokintaansa lisää. Toki se söi jo rypsi-kronoa, joka on myös hyvä ja maittava proteiinilisä, mutta syksyllä otetuissa verikokeissa proteiini oli silti alhainen. Huomasin kuitenkin melkein heti Greenline-säkin ostettuani, että samalle merkille oli tullut myyntiin sinimailakseton vaihtoehto Hayline, jossa oli itse asiassa korkeampi energia sekä SRV. Se sopi paremmin meidän tarpeisiimme, joten siirryin syöttämään sitä. Tällä hetkellä Haylinen saatavuudessa on ongelmia, joten olen joutunut ostamaan valkuaisköyhempää korvaavaa vaihtoehtoa, mutta palaan takaisin Haylineen kunhan sitä taas saa.

Lisäksi, jotta Jimppa saisi tarvitsemaansa extraenergiaa, otin ruokintaan mukaan rypsiöljyn. Öljyt toimivat lihotuksessa hyvin, koska ne eivät sisällä mitään ylimääräistä. Huono puoli öljyssä on se, että sen maittavuus usein kärsii sitä mukaa, mitä korkeammaksi annos nostetaan - varsinkin, jos määrää nostaa kovin nopeasti. Öljyt ovat myös kustannustehokasta lihotusruokaa, koska pienikin määrä usein riittää nostamaan päivän energiamäärää riittävästi. Rypsiöljy puolestaan valikoitui syöttöön hinnan takia. Se on muihin öljyihin verrattuna todella edullista ja toimii lihotuksessa ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa öljy.

Näillä kahdella lisäyksellä Jimppa alkoi lihomaan. Ruokinnan lisäksi tuin painonnousua muillakin tavoin; kevensin liikuntaa ja loimitin reilummin. Jimppa kasvattaa talveksi oikein hyvän talvikarvan, mutta huomasin, että rasvakerroksen kadottua se paleli normaalia herkemmin. Jo pari miinusastetta ja pieni tuuli saivat aikaan sen, että yhtenä marraskuisena päivänä Jimppa ihan tärisi ulkona. Siispä tämä talvi on menty loimittamalla paljon herkemmin kuin yleensä. Loimittaminen auttaa myös lihomisessa, sillä hevosen ei tarvitse loimitettuna käyttää ylimääräistä energiaa lämpimänä pysymiseen (tämä on myös hyvä vinkki niille, joiden hevosen pitäisi puolestaan laihtua: jätä hevonen ilman loimea ja anna sen kuluttaa kaloreita lämmitykseen). Äärimmäisessä tilanteessa voi siis olla hyvä pitää hevonen loimitettuna vuorokauden ympäri, jotta yksikään kalori ei menisi lämmityksen vuoksi hukkaan. Jimpan tapauksessa pidin kuitenkin aina sopivien kelien tullen taukoa loimesta, jotta karva ja iho saivat hengittää ja ruuna liikkua ilman rajoittavaa takkia.

Jimppa helmikuussa 2023

Jimpan lihotusta on nyt takana kolmisen kuukautta ja tilanne on jo ihan hyvä. Eläinlääkäri kävi tammikuun lopulla tarkastamassa Jimpan hampaat ja totesi ruunan näyttävän hänen silmäänsä ihan sopivalta, vaikka yhtään ylimääräistä rasvaa ei toki ole. Viimeksi painomittari näytti kiloissa noin 450, mikä on Jimpan kokoiselle lämminveriselle normaali paino. Loppusyksystä paino oli parikymmentä kiloa vähemmän, mittanauha näytti painon 432-438 välille. Mitä olen lukenut eri artikkeleita hevosen lihotuksesta, aikaa menee yleensä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen, eli mikään yön yli tapahtuva ihme ei ole kyseessä. Eikä liian nopea lihominenkaan ole terveellistä, eli senkin kanssa maltti on valttia, samoin kuin laihduttamisessa.

Jimpan kanssa jatketaan vielä samalla extraruokinnalla, mutta loimituksen kanssa voin alkaa ottamaan kevyemmin ja liikuntaakin voi lisätä sen verran kuin eläkeläisen kanssa on tarpeen. Tarkkailen kuitenkin Jimpan painoa säännöllisesti mitaten, koska tähän aikaan vuodesta se on nyt vanhetessaan laihtunut, ja paksu talviturkki vaikeuttaa lihavuuskunnon määrittelyä silmämääräisesti. Olisi toki kiva sanoa, että tähän päättyi meidän lihotusprojekti, mutta pelkäänpä, että hammasongelmaisen, iäkkään hevosen kanssa painontarkkailu on pikemminkin ikuisuusprojekti. Nytpä ainakin tiedän, mikä meillä toimii lihotukseen ja pystyn näiden vinkkien avulla myös toivottavasti ennaltaehkäisemään laihtumista jatkossa!

Osallistuin viime syksynä järjestettyyn Monipuolista hevosen arkea virikkeillä -webinaariin, jossa luennoitsijana toimi etologi Verna Vilppula. Webinaari oli osa Maatila 2030 -hanketta. Noin tunnin mittaisella luennolla käytiin läpi hyvinvoinnin merkitystä, virikkeiden historiaa ja käytön syitä.

Kirjoitin luennosta aika laajan tiivistelmän, joka tulee tässä! Käyn läpi luennon pääaiheet: mitä virikkeet ovat, miksi virikkeitä kannattaa käyttää ja mitä virikkeitä voi tehdä hevoselle. Ensiksi täytyy kuitenkin ymmärtää, mistä hevosen hyvinvointi koostuu.

"Ylipassiivisuus on vankeudessa elävien eläinten yleisin häiriökäytös." - Verna Vilppula

Hyvinvointi koostuu biologisesta toimintakyvystä, luonnonmukaisesta käyttäytymisestä ja yksilöllisestä mielentilasta. Hyvinvoiva eläin ei ole kipeä tai sairas eikä sillä ole vammoja. Lisäksi sen lihavuuskunto on oikea ja säännöllinen, eli ei esimerkiksi jojoile ylipainon-alipainon välillä jatkuvasti. Eläimen hyvinvointi rakentuu lisäksi mielenterveydestä eli eläimen optimistisuudesta, johon liittyy eläimen mahdollisuus valita ja säädellä itse elämäänsä. Hyvinvointiin liittyy myös käyttäytymisen monipuolisuus ja se, ettei eläin käyttäydy epätyypillisesti tai luonnottomasti (esimerkiksi stereotyyppinen käytös). Hyvinvoivan eläimen ajankäyttö on myös tasapainoista: tiesitkö, että luonnonoloissa hevosten ajankäytöstä 60-80 prosenttia (eli noin 10-18 tuntia) kuluu ravinnon hankkimiseen, ja lepäämiseen sekä nukkumiseen kuluu vain noin 10 prosenttia? Kun taas vankeudessa elävät (eli kesyt, kotieläimenä pidetyt) hevoset kuluttavat aikabudjetistaan seisomiseen 65 prosenttia (luonnossa 20 %), lepoon ja nukkumiseen 15 prosenttia ja ravinnon hankkimiseen vain 15 prosenttia, jos hevosilla on käytössä rajoitettu korsirehu.

Mitä virikkeet ovat?

Virikkeet ovat syntyneet eläintarhojen sekä laboratorioiden tarpeesta lisätä eläinten hyvinvointia ja näin ollen pidentää niiden elinikää. Virikkeitä on kahdenlaisia: elinympäristön virikkeitä sekä käyttäytymisvirikkeitä.

Virikkeiden ensisijaiset pyrkimykset on minimoida vankeuden kielteisiä vaikutuksia ja maksimoida eläimen mielihyvää lisäämällä hyvinvoinnista kertovia käytöksiä, eli yleisiä luonnossa esiintyviä käytöksiä. Virikkeillä pyritään myös vähentämään luonnottomia käytöksiä, kuten ylipassiivisuutta ja stereotyyppisiä käytöksiä.

Mitä hyötyä virikkeistä on?

Virikkeiden tutkimuksessa on olemassa voimakas konsensus siitä, että virikkeillä on myönteinen vaikutus eläimen hyvinvointiin. Tutkimuksissa on havaittu virikkeiden muun muassa lisäävän keskittymiskykyä, ongelmanratkaisua ja luovuutta, parantavan muistia ja stressinsietokykyä, vahvistavan vastustuskykyä sekä hoitamaan aivojen rappeumaa, aivovammoja ja PTSD:tä eli traumaperäistä stressihäiriötä. Virikkeillä on siis valtavan myönteisiä vaikutuksia eläinten elämään!

Virikkeillä voidaan monipuolistaa käyttäytymistä, tasapainottaa ajankäyttöä, lisätä kehon sekä mielen terveyttä ja opettaa erilaisia perustaitoja. Virikkeiden avulla voidaan myös ohjata eläimen mielentilaa kouluttamisen yhteydessä, eli esimerkiksi rauhoittamaan tai innostamaan. Lisäksi virikkeillä voidaan lisätä koulutuksen aikana pidettyjen taukojen laatua, eli auttaa sitä kautta hevosta palautumaan oppimisprosessin välillä.

Virikkeiden käyttö vaikuttaa myös siihen, miten hevonen suhtautuu asioihin. Hyvinvoiva eläin voi hyvin myös mieleltään, eli on utelias ja optimistinen. Virikkeet lisäävät eläimen uteliaisuutta ja luovat miellyttäviä kokemuksia sekä odotuksia ympäristöä kohtaan.

Minkälaisia virikkeitä hevosilla voi käyttää?

Virikkeissä vain mielikuvitus on rajana! Koska hevoset kuluttavat suurimman osan ajastaa ravinnon etsimiseen ja valikoimiseen, kaikki siihen liittyvät virikkeet ovat keskeisessä asemassa hevosten virikkeellistämisessä. Pureskeluajan pidentäminen, ravinnon valikointi ja laiduntaminen ovat kaikki käytöksiä, joita virikkeillä voidaan mahdollistaa.

Materiaaleja virikkeisiin voi hankkia luonnosta tai hyötykäyttää kotoa löytyviä asioita. Esimerkiksi mehu- ja maitotölkit, pahvilaatikot, pyyhkeet, kumisaappaat ja jääpalamuotit toimivat hyvin virikkeinä hevosilla. Virikkeistä voi tarjota vaikka päivän väkirehuannoksen tai osan korsirehuista. Luonnosta voi kerätä oksia, tuoreita (tai kuivattuja) kasveja, marjoja ja hedelmiä. Myös musiikki ja erilaiset hajut (esimerkiksi miedot mausteet/yrtit ja kosmetiikka) toimivat virikkeinä - erityisesti klassisen musiikin on todettu lisäävän eläinten hyvinvointia! Olen kerännyt joitakin aiemmin käyttämiäni virikkeitä tähän postaukseen.

Virikkeistämisessä tärkeää on se, että eläimelle löytyy sekä tuttuja että uusia virikkeitä. Tutut, turvalliset virikkeet rauhoittavat ja onnistuvat tehtävässään joka kerta, kun taas uusien (tai vanhasta muunneltujen/yhdisteltyjen) virikkeiden tehtävä on herättää kiinnostusta ja innostaa. Toisin sanoen uutta tarjotaan juuri uutuuden vuoksi. Jotta virikkeen kiinnostavuus säilyisi, ei virikettä kannata jättää hevoselle kokoaikaisesti, vaan virikkeen voi viedä tarhaan/karsinaan tietyksi ajaksi ja poistaa sen sieltä, kun se on tehtävänsä täyttänyt.

Vaikka virikkeissä saakin käyttää mielikuvitustaan yllin kyllin, on niiden kuitenkin oltava hevoselle turvallisia käyttää. On hyvä seurata hevosen virikkeiden kanssa touhuamista siltä varalta, että sattuisikin vahinko. Varsinkaan silloin, jos virikkeessä on irtoavia osia tai reikiä, joihin voi jäädä kiinni, ei hevosta kannata jättää valvomatta. Muutenkin virikkeiden käytön seuraaminen on järkevää, koska näin huomaat heti, jos jokin virike on liian vaikea tai ei muuten toimi hevosellesi.

Lähde: Vilppula, V. (2022). Monipuolista hevosen arkea virikkeillä -webinaari. Maatila 2030 -hanke.

Osallistuin vähän aikaa sitten webinaariin Urheiluhevosen nivelvaivat – Syyt, oireet, hoito ja ennaltaehkäiseminen, jossa puhujana oli eläinlääkäri Laura Muilu. Jos jotain hyvää tästä vallitsevasta tilanteesta on seurannut, niin webinaarit ja etenkin ilmaiset sellaiset! Olen nyt innostunut kuuntelemaan erilaisia webinaareja ja luentoja aiheesta kuin aiheesta, kun sen voi helposti ja mukavasti tehdä vaikka omalla kotisohvalla.

Varsinkin näin vanhan hevosen omistajana haluan tietää mahdollisimman paljon nivelvaivoista ja niiden hoidosta. Ikä tuo mukanaan kaikenlaista kremppaa kehoon, ja etenkin nivelrikko on valitettavan yleinen vaiva, joka koskettaa erityisesti vanhempia hevosia, mutta sitä löytyy myös nuorilta. Ja vaikkei rikkoa vielä löytyisikään, sen ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa alusta asti!

Sen pidemmittä puheitta: tässä tulee muistiinpanojeni pohjalta kirjoittamani yhteenveto webinaarissa käsitellyistä asioista. 

Miten nivel kipeytyy?

Kun puhutaan nivelvaivoista, on hyvä edes vähän ymmärtää, miten ne syntyvät. Yksinkertaisesti selitettynä nivelvaiva voi saada alkunsa, kun nivelrustoa suojaavan nivelnesteen laatu huononee esimerkiksi tulehduksen takia. Nivelrusto peittää nivelen luunpäätä toimien iskunvaimentimena ja vähentäen kitkaa. Nivelrustot saavat kaiken ravintonsa nivelnesteestä, ja jos nivelneste on tulehtunutta tai huonolatuista, rustot eivät saa riittävästi ravintoa ja niiden koostumus kärsii. Tällöin nivelrikko voi lähteä etenemään. Ellei rustopinta ole ehjä, sen alta paljastuu rakenteita, joita vastaan elimistö hyökkää. Tämä puolestaan voimistaa tulehdusreaktiota. Nivelruston alla oleva luu voi kipeytyä myös esimerkiksi iskun tai tärähdyksen johdosta.

Terveen nivelnesteen koostumus on venyvää kuin räkä, kun taas tulehtunut neste on vetistä. Tulehdustilassa nivelnesteen määrä lisääntyy, mistä johtuu nivelen turvotus. Normaalitilanteessa nivelnesteen määrä on vähäinen, mutta määrää oleellisempi asia on sen koostumus. Nivelneste on uusiutuvaa, kun taas nivelruston uusiutumiskyky on huono. Koska nivelnesteellä on niin suuri rooli rustojen hyvinvoinnissa ja nivelrikon syntymisessä, nivelneste on tärkeä pitää hyväkuntoisena. 

Nivelkipujen taustalla voi olla useita syitä, jotka voidaan jakaa kahteen kategoriaan: normaaliin niveleen kohdistuva epänormaali rasitus ja epänormaaliin niveleen kohdistuva normaali rasitus. Epänormaalilla nivelellä tarkoitetaan rakenteellisesti vinoa niveltä, joka rasittuu normaalia niveltä voimakkaammin. Jos hevosella on huonot jalka-asennot, sen rasituksen sietokyky on hyvärakenteista hevosta huonompi. Tästä syystä olisikin suositeltavaa röntgenkuvata varsat vuoden iän jälkeen kehityksellisten irtokappaleiden vuoksi. 

Normaalikin nivel voi kuitenkin kipeytyä epänormaalissa rasituksessa. Esimerkiksi estehevosilla etualanivelet, kouluhevosilla takavuohiset ja ravihevosilla etupolvet kohtaavat epänormaalia rasitusta. Myös ylipaino, vääränlaiset liikutuspohjat ja väärä vuolu tai kengitys rasittavat niveliä. Normaalikin nivel voi iän myötä muuttua epänormaaliksi, jolloin rasituksen sietokyky vähenee.

Nivelkivun oireet

Mistä nivelkivun voi tunnistaa? Esimerkiksi nivelen turvotus, lämpö, taivutusarkuus, epäpuhtaus ja ontuminen voivat olla merkkejä nivelkivusta. Myös vinous, toisen suunnan huononeminen, kompurointi, takajalkojen laahaus, polkeminen mahan alle tai jalan kiertäminen voivat olla nivelkivusta johtuvia oireita. Suorituskyvyn heikkeneminen yleisesti voi myös viitata nivelkipuun - hevonen tuntuu "oudolta", ei suorita enää samaan tapaan.

Nivelkipua ei tietenkään ole pelkästään jalkojen nivelissä. Selän ja kaulan oireet ovat kuitenkin vielä epämääräisempiä kuin jalkojen, ja useamman alueen samanaikainen oireilu voi peittää toinen toistaan. Oireita voivat olla esimerkiksi esteille kieltäminen, liitovaiheen väheneminen, hevonen ei halua laukata, tuntumaongelmat... Oirekuva on siis laaja.

Muilu muistutti webinaarissa myös yhdestä tärkeästä huomiosta: hevosen kanssa päivittäin toimiva saattaa sokeutua hevosen oireille. Epäsäännöllisemmin hevosen näkevä (esimerkiksi kengittäjä, hieroja tai valmentaja) voi huomata selkeämmin eroavaisuuksia, jotka omistajalta on jäänyt huomaamatta.

Miten nivelvaivoja voidaan hoitaa?

Nivelvaivoissa tärkeintä on saada tulehdusreaktio rauhoittumaan ja katkaista kipu, ennen kuin se kroonistuu. Hevosta voidaan lääkitä nivelensisäisesti esimerkiksi kortisonilla, hyaluronihapolla tai IRAP-hoidolla sekä lihakseen annettavalla lääkityksellä, kuten Cartrophenillä tai Osteopenillä. Tulehdusta voidaan hoitaa myös suun kautta annettavilla tulehduskipulääkkeillä. Jos nivelvaivoihin liittyy myös luukipua, voidaan lisäksi hevosta lääkitä luukipulääkkeillä (esim. Tildren).

Lääkitsemisen lisäksi hevosen nivelvaivoja voidaan hoitaa kylmäämällä sekä laserilla. Riippuen hevosen tilanteesta hevosta voi liikuttaa tilanteeseen sopivalla tavalla tai pitää kokonaan levossa. Tärkeää on hevosen kokonaisvaltainen hoito: nivelvaivoille altistava tekijä tulee poistaa. Eli jos hevonen on ylipainoinen, painonhallinta on tärkeässä osassa nivelvaivojen hoitoa. Jos nivelvaivojen taustalla on vääränlainen kengitys, tulee kengitys korjata. Tavoitteena on saavuttaa normaalit liikelaajuudet sekä mahdollisimman hyvä lihaskunto tukemaan hevosta. Hevosen vinoudet kannattaa korjata välttääkseen ylimääräistä rasitusta nivelille. Tukihoitona voidaan hyödyntää esimerkiksi fysioterapiaa ja kuntouttavaa liikuntaa.

Aiemmin nivelvaivojen hoito on tähdännyt pelkästään tulehdusreaktion hillitsemiseen, mutta nykyään kantasoluhoidoilla on mahdollista jopa korjata syntyneitä rustovaurioita. Hoitosuunnitelma on aina hevoskohtainen ja tehdään yhdessä eläinlääkärin kanssa.

Nivelvaivojen ennaltaehkäisy

Oleellisinta ennaltaehkäisyssä on sopiva liikunta. Toistuvissa niveltulehduksissa tulee miettiä, miten niiden uusiutuminen voitaisiin estää. Tämä tarkoittaa esimerkiksi estehevosella hyppyjen määrän vähentämistä vain välttämättömiin, vinouksien korjaamista ja vakavammissa tilanteissa hevosen ammatin vaihtamista.

Altistavien tekijöiden tunnistaminen ja vähentäminen on osa ennaltaehkäisyä. Liikutuspohjat, varusteet, kengitys ja elinolosuhteet vaikuttavat nivelvaivojen syntymiseen. Vaurioiden syntyä voidaan ehkäistä myös erilaisilla hoitomuodoilla, kuten kylmä- ja lämpöhoidolla, laserilla, Biolight-hoidolla, huippukylmällä tai iilimatohoidolla. Kylmäämisessä toimii parhaiten niin sanotusti oikea kylmä, linimentit ynnä muut sellaiset eivät toimi yhtä hyvin. Paljon tehokkaampaa on siis 10-15 minuutin kylmäys vedellä tai esimerkiksi pakastettavilla kylmäyspatjoilla.

Muilu suosittelee hevoselle kokopäivätarhausta tai pihattoa, jos jaloissa on jotain sanomista. Rauhallinen, omaehtoinen liikunta ympäri vuorokauden on hyväksi erityisesti vanhemmille hevosille. Ennaltaehkäisevästi ja muuta hoitoa tukevana hevosille voi syöttää suun kautta annettavia ravintolisiä. Erilaisia ravintolisäpurkkeja on myynnissä joka vaivaan ja ongelmaan, mutta koska ne eivät ole lääkkeitä vaan rehuja, niitä ei ole vielä juurikaan tutkittu. Tästä syystä kannattaa aina tarkistaa lisärehujen sisältö ennen kuin tuhlaa rahojaan hienolta kuulostaviin mainoslauseisiin.

On tutkittu, että virikkeellinen ympäristö parantaa hevosen oppimiskykyä ja hyvinvointia. Pelkkä tyhjä karsina tai pieni, tasapohjainen tarha ei tarjoa hevoselle oikeastaan mitään muuta kuin paikan seistä ja syödä. Jos elinympäristö ei tarjoa mahdollisuuksia tyydyttää lajityypillisiä käyttäytymistarpeita, on se uhka hevosen hyvinvoinnille ja voi aiheuttaa stereotyyppistä käyttäytymistä.

Meille muille vedän yllä olevat listat yhteen: hampunsiemen sisältää reilusti proteiinia, kuitua ja vain vähän sokereita - se sopii siis myös kaviokuumeherkille hevosille. Hampunsiemenöljy sisältää huiman määrän monityydyttymättömiä rasvahappoja, eli juurikin niitä välttämättömiä omega-3- ja 6-rasvahappoja.

Vähän aikaa sitten pohdiskelimme ystävieni kanssa eläintenpidon eettisyyttä erityisesti hevosharrastuksen näkökulmasta. Keskustelusta innostuneena halusin jakaa sen herättämiä ajatuksiani myös täällä blogin puolella.

Hevosmaailmassa näkee paljon erilaisia tapoja pitää ja käsitellä hevosia, eikä kukaan oikeastaan voi sanoa vain yhtä ja oikeaa tapaa. On kuitenkin surullinen tosiasia, että useimmissa tapauksissa hevosten elinolot eivät ole niiden hyvinvoinnin kannalta edes tyydyttävät. Hevosia pidetään yhä pitkiä aikoja pienissä tiloissa eristyksissä tovereistaan, eivätkä ne pääse toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, mistä usein seuraa stereotyyppistä käytöstä ja stressiä. Tämän lisäksi monet hevoset joutuvat sietämään pakottamista, pelottelua ja jopa väkivaltaa, kun niitä käsitellään, ratsastetaan tai ajetaan.⁣

En usko, että yllä oleva kuulostaa kenenkään korviin hyvältä tai eettiseltä, mutta totuus on se, että perinteet ja tottumukset ovat tiukassa. Se, että "aina ennenkin on näin tehty ja hevoset ovat yhä hengissä" ei ole todiste siitä, että kyseinen toimintatapa olisi hyvä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Hevonen pysyy kyllä hengissä, vaikka se eläisi yksin eikä koskaan pääsisi ulos tallista kuin ratsastettavaksi, mutta millaista sellainen elämä on? Ei ainakaan hyvää.⁣

Jokainen hevosihminen tietänee, että hevonen on laiduntava laumaeläin, mutta siitä huolimatta ihmisten kesyttämiltä hevosilta saatetaan ottaa pois molemmat niitä määrittelevät tekijät. Esimerkiksi monia kilpahevosia tarhataan (jos edes tarhataan) yksin, jottei niille pääse sattumaan mitään. Niiden ravinto koostuu suurelta osin väkirehuista, ja karkearehun pureskelu saattaa jäädä toissijaiseksi. Tähän kun lisätään matkustamisen sekä kilpailupaikkojen uutuuden ja hälinän aiheuttama stressi, ei ole ihmekään, että jopa 90 prosentilla kilpahevosista on todettu vatsahaava.

Miksei tieteellisesti todistettu tieto riitä muuttamaan hevosmaailmaa? Monelle on kova paikka myöntää, että oma tapa pitää hevosia ei olekaan niiden tarpeiden mukainen. Tieto tunnetusti lisää tuskaa, ja siksi joidenkin on helpompi sulkea silmät uudelta tiedolta kuin hyväksyä se, että on omalla toiminnallaan tehnyt hallaa hevosen hyvinvoinnille. ⁣

Ei ole realistista odottaa, että kaikki maailman hevosihmiset muuttaisivat toimintatapojaan niin, että hevoset voisivat elää täydellistä, lajityypillistä elämää. Minäkään en ole vailla vikoja ja virheitä; ratsastanhan Jimpalla säännöllisesti, ja tällä hetkellä se asuu karsinatallissa. Yritän kuitenkin parhaani sillä tiedolla ja niillä resursseilla, jotka minulla tällä hetkellä on käytettävissä. Ja tässä tullaankin siihen, minkä haluaisin ihmisten ymmärtävän: asioita ei tarvitse tehdä täydellisesti. En edes usko, että on olemassa yksiselitteistä, yleistettävissä olevaa täydellisyyttä, varsinkaan hevosten omistamisessa. Jo yksilöiden väliset erot tekevät siitä mahdotonta.

Täydellisyyden tavoittelua tärkeämpää onkin, että jokainen hyväksyisi tieteellisesti todistetut tosiasiat ja pyrkisi edistämään hevosen hyvinvointia senhetkisen tiedon ja omien resurssien puitteissa. On parempi yrittää tehdä edes jotain kuin olla tekemättä mitään! Pienikin muutos on askel oikeaan suuntaan, ja kun mukana on tarpeeksi suuri joukko ihmisiä, antaa se voimaa suuremmallekin muutokselle.⁣

Suomen kesä on yleensä kylmä ja lyhyt, mutta tänä(kin) vuonna saimme nauttia allekirjoittaneen mielestä ihan riittävän pitkästä hellejaksosta. Ei varmaan tule yllätyksenä, että en ole helteiden ystävä. Tänä kesänä olen onnistunut suojautumaan auringolta ja kuumuudelta suhteellisen hyvin, enkä ole palanut tai saanut auringonpistosta kertaakaan!

Kesäkuussa kirjoitin blogissa meidän ongelmaksi nousseesta eroahdistuksesta. Takana oli muutto uudelle tallille ja pääsy kesälaitumelle, joten ymmärrettävästi Jimppa ei kokenut kaverin jättämistä turvalliseksi vaihtoehdoksi. Ironista kyllä, tuon postauksen julkaisua seuraavana päivänä eroahdistusongelma alkoi ratketa kuin itsestään.

Halusin antaa Jimpan kotiutua kaikessa rauhassa ja pyrkiä etenemään niin, ettei sen tarvitsisi stressata turhia. Aiempien muuttojen jälkeen olen yleensä yrittänyt jatkaa arkea kuten normaalisti, ja ensimmäisillä kerroilla tallipihasta poistuessamme Jimppa on vähän huudellut ja kiirehtinyt. Nyt mukana oli kuitenkin enemmän muuttujia; Jimpan laidunkaverina on tamma, ja Jimppa luo paljon vahvemman kiintymyssuhteen tammojen kuin toisten ruunien kanssa. Tämän lisäksi hevoset siirtyivät elämään villihevoselämää laitumelle, jolla ne saavat olla yötä päivää. Tavallisesti muutot ovat tapahtuneet laidunkauden ulkopuolella, joten Jimppa on päässyt jatkamaan suoraan normaalia arkeaan.

Mietin, miten lähtisin totuttamaan Jimppaa ajatukseen kaverin ja laitumen jättämisestä ilman, että sen tarvitsisi huolestua? Miten osaisin tahdittaa etenemisen niin, etten vaatisi liian paljon liian nopeasti?

Metsäpolkuja tutkimassa

Lopulta tulin siihen tulokseen, että antaisin Jimpan määrätä tahdin. Otin sen laitumen ulkopuolelle ja harjailin sitä siinä, portin läheisyydessä, ilman mitään tarvetta lähteä minnekään. Jo ensimmäisellä kerralla, kun otin Jimpan aidan toiselle puolelle ilman ennakkoajatuksia, Jimppa halusi itse lähteä kauemmas laitumesta. Kiersimme tuona kertana laitumien ympäri niin, että hetkittäin emme olleet näköyhteydessä yhteenkään hevoseen. Edes laidunkaverin kutsuhuudot eivät hetkauttaneet ruunaa, joka omasta halustaan lähti tutkiskelemaan aluetta.

Seuraavalla kerralla kävimme pidemmällä kävelylenkillä. Poistuimme tallialueelta jättäen kaiken tutun taaksemme ja tutkiskelimme lähistön teitä ja metsäpolkuja kahdestaan. Jimppa sai ehdottaa, mihin suuntaan menisimme, ja se olisi halunnut seurata polkuja vaikka kuinka kauas! Jouduin kuitenkin kääntämään meidät takaisin, jotta ehtisin töihin. Harmitti kyllä, kun Jimppa olisi niin halunnut jatkaa tutkimusretkeään, mutta jotenkinhan tämä harrastuskin on maksettava!

Pariskunta 💛

Nyt uskaltaisin sanoa, että olemme päässeet eroahdistuksesta irti niin, että pystyn liikuttamaan Jimpan normaalisti maastossa tai kentällä. Jos kaverit huutelevat perään, se ei tunnu huomaavankaan, vaan mielellään poistuu näkyvistä.

Meidän kohdalla laidunkauden eroahdistukseen auttoi siis se, että Jimppa sai edetä omassa tahdissaan ja lähteä tutkimaan, jos siltä tuntui. Sen lisäksi, että sen ei tarvinnut enää huolestua kavereidensa takia, ruuna vaikutti rohkeammalta. Kun se sai itse valita, minne päin mentiin, se oli myös tavallista uteliaampi uusia asioita ja paikkoja kohtaan. Kokeilun arvoinen juttu myös, vaikkei mitään ongelmaa olisikaan - saatat yllättyä, millainen seikkailijaluonne hevoselta löytyykään!

Koska hevoset eivät juurikaan ole olleet sisällä, uskon, että talliin yksin jääminen on Jimpalle vielä vaikeaa. Se ei ole mikään hankala ongelmakäyttäytyjä yksin jäädessään, mutta stressaa ja huutelee. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen jo tähän tilanteeseen ja tiedän, että laidunkauden jälkeen Jimppa kyllä tottuu myös talliarkeenkin.

Mukavaa ja vähän turhankin lämmintä alkuviikkoa kaikille - muistakaa pitää huolta niin omasta kuin nelijalkaistenkin nesteytyksestä! 💧

Jimppa on nyt ollut miltei kuukauden yötä päivää laitumella. Laidunelämä on tehnyt siitä leppoisan vanhan herran, joka on selvästi elämäänsä tyytyväinen. Sen kaverina on herttainen lämminveritamma, jonka kanssa ruuna tuli heti hyvin juttuun. Ei siis ihme, että molemmat ovat kiintyneet toisiinsa niin kovasti, ettei elämä erillään tunnu kivalta.

Jokaisen muuton yhteydessä Jimppa on aina ollut alkuun herkästi stressaava ja huolestuva, jos muut hevoset ovat joutuneet pois sen näkyvistä. Tästä vaiheesta on kuitenkin päästy yli nopeasti, kun vain arki on lähtenyt rullaamaan. Nyt paluu arkeen on kuitenkin myöhästynyt muun muassa ulkomaanmatkani takia, ja vasta tällä viikolla lähdimme ensimmäistä kertaa oikeasti pois laitumelta.

Kävimme kahden muun ratsukon kanssa pienellä maastolenkillä opettelemassa uusille reiteille. Alku oli Jimpalle vaikea, koska sen tyttöystävä ei lähtenyt mukaan. Varustaessa se huuteli ulos huolestuneesti, eikä edes heinä oikein maittanut. Tammakaverikin huusi ja ramppasi laitumen reunaa edestakaisin tallille päin tuijottaen. Kun lähdimme ratsastamaan, huutelu loppui, mutta alkumatkasta sillä oli kova kiire mihin vain. Lopulta, kun käännyimme hiljaiselle tielle, Jimppakin rauhoittui ja pystyimme molemmat nauttimaan uusista maisemista. Oli ihana vain antaa pitkät ohjat ja kevennellä rennossa ravissa muiden mukana. Maasto meni todella hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen ratsastuskerta uudella tallilla, ensimmäinen liikutuskerta useampaan viikkoon ylipäänsäkään ja vieläpä ensimmäinen kerta useampaan vuoteen, kun olimme maastossa toisen hevosen kanssa!




Maastolenkistä viisastuneena ajattelin, että otanpa tamman sisälle siksi aikaa, kun käyn Jimpan kanssa pyörähtämässä kentällä. Alku sujui mukavasti, kun molemmat söivät laiskasti heinää karsinoissaan. Varustin Jimpan, ja lähdimme ulos. Jimppa ei ollut millänsäkään, kunnes kaverille tuli ikävä ja se hirnui ruunan perään. Sen jälkeen hirnumisesta ei tullut loppua, kun molemmat vastasivat toisilleen. Väliin mahtui kyllä hiljaisiakin hetkiä, jolloin sain Jimpan taas keskittymään kunnolla ratsastukseen. En ratsastanut kauaa, koska halusin vain kokeilla uutta semikapsonia, jonka olin Jimpalle tilannut, minkä lisäksi Jimpalla oli ollut nestettä oikeassa etujalassa. Liikutuksen aikana se oli onneksi sulanut pois, mutta kylmäsin jalkaa lopuksi hetken aikaa vedellä siitä huolimatta. Itse ratsastus meni siis hyvin vaihtelevasti, sillä ikävöidessään Jimppa oli täysin kuuro avuille, mutta taas keskittyessään se kuunteli ihan hyvin.

En tiedä, onko Jimppa yhtä stressaantunut aina silloin, kun tamma lähtee lenkille, mutta ainakin näin päin molemmat ovat hyvin huolissaan. Sekään ei auta, että vieressä on toisella laitumella kavereita kosketusetäisyydellä, ja vähän kauempana vielä lisää näköyhteyden päässä... Tuntuu hankalalta lähteä siedättämään eroahdistusta pois, kun toinenkin osapuoli aina hermostuu. Ehkä seuraavalla kerralla kaveri pitäisi laittaa kentän viereiseen sairastarhaan siksi aikaa, kun käymme kentällä? Tai vain antaa molempien hermoilla ja toivoa, että se helpottaa?

Onko teillä vinkkejä tähän laidunromanssin aiheuttamaan eroahdistukseen?

Mahtavia uutisia: tänä keväänä aloitan yhteistyön Project Happy Athleten kanssa! Ihana Nina Laiho on suunnitellut minulle ja kahdelle muulle hevosihmiselle etävalmennussuunnitelmat, joiden avulla lähdemme rakentamaan pala palalta parempaa suhdetta hevosen ja ihmisen välille sekä parantamaan hevosen hyvinvointia. Mitä muuta valmennukselta voisikaan toivoa?

Olen mielettömän innoissani tästä yhteistyöstä, ja odotankin innolla, että pääsen aloittamaan treenit kunnolla. Helmikuussa aloitetaan perusasioista, eli luopumisesta ja varusteisiin totuttamisesta. Joku voi ehkä ihmetellä, minkä takia vanha hevonen pitää totuttaa varusteisiin uudestaan, kun sillä on niitä käytetty koko sen elämän ajan. Useimmat hevoset sietävätkin varusteiden laiton ja käytön, mutta niiden hyvinvoinnin kannalta on iso ero siinä, sietääkö hevonen satuloinnin vai pitääkö hevonen siitä ja jopa haluaa tulla varustetuksi.

Alla on video tämän päiväisestä satuloinnista. Tarkoituksena oli kuvata, miltä varustaminen normaalisti näyttää, eli en vielä lähtenyt sitä mitenkään harjoittelemaan. Varustin Jimpan sisällä, koska ulkona oli niin hirveä keli (jäätävä tuuli ja sakea lumipyry), mutta koulutusvaiheessa suunnittelin varustavani ulkona, missä Jimppa voi halutessaan poistua helpommin paikalta. Videon lopussa kuvaaja karkasi ulos, joten ihan kokonaan satulointia ei tullut videolle.

Linkki videoon
Kuten videosta huomaa, satula ja satulavyö aiheuttavat jännitystä ja ärsytystä. Suitsien kanssa Jimppa puolestaan laskee päätään valmiiksi ja antaa laittaa ne rauhassa. Tämän takia aionkin keskittyä tässä tehtävässä vähemmän suitsiin, vaikka suunnitelmanani onkin käydä läpi myös päävehkeet. Satula ja satulavyö ovat kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä, koska niiden kanssa on selkeästi eniten korjattavaa. Jimppa seisoo yleensä hyvin paikallaan, mutta siinäkin on vielä parannettavaa. Tällä kertaa suitset herättivät sen mielenkiinnon niin, että niitä piti päästä katsomaan lähempää. 😄

Pyrin päivittämään kuukausittaisista harjoituksista blogiin vähintään alku- ja lopputilannetta, joten kannattaa pysyä kuulolla, varsinkin jos tällainen koulutustyyli kiinnostaa tai kamppailet samanlaisten ongelmien kanssa! Loppukuusta toivottavasti olemme päässeet siihen tilanteeseen, ettei satula ja satulavyö enää aiheuta ärsytystä ja jännitystä.

P.S. Jos haluat nähdä, mitä ongelmia ja ratkaisuja muilla yhteistyöläisillä on, Hän pakastaan, sai sotilaan -blogin Maisa sekä @anniinagee -tilin Anniina postailevat myös oman koulutusmatkansa etenemisestä.

Jimppa ei ole ikinä ollut hankala lastattava. Muistan vain pari kertaa, jolloin se ei ole mennyt ensimmäisellä yrittämällä suoraan koppiin, eli mikään ongelmalastattava se ei todellakaan ole. Siitäkin huolimatta, että ruuna seuraa nätisti koppiin eikä rynni sieltä ulos, minulla on jo pitkään ollut toiveissa treenata lastausta kaikessa rauhassa. Tähän ei vain ole koskaan ollut mahdollisuutta, sillä pitkään aikaan käytössämme ei ollut vetokoukullista autoa ja nyt kun sellainen on, ei mahdollisuutta trailerin lainaamiseen ole oikein ollut.

Vihdoin kaikki osui kohdalleen ja saimme pidettyä ensimmäisen lastaustreenimme! Odotukseni olivat korkealla, ehkä jopa turhankin korkealla. Välillä on vaikea muistaa, että yhden lyhyehkön treenikerran aikana harvemmin tapahtuu ihmeitä, ja pysyvään käytökseen tarvitaan enemmän toistoja. Tavallaan ymmärrettävää, että kun tilaisuudet ovat näin harvassa, sitä asettaa itselleen vähän vahingossakin korkeat tavoitteet.

Treenin vedin mututuntumalla, eli samalla kun harjoiteltiin, sovelsin toimintaani tilanteen mukaan. Vaikka toivelistallani on vielä opettaa Jimppa menemään lähettämällä koppiin, tällä kertaa halusin enemmänkin treenata ruunan tunnetilaa. Vaikka se onkin helppo lastattava ja kuljetettaessakin suhteellisen rauhallinen, se ei ole lastatessa ja trailerin läheisyydessä kovinkaan rento. Ehkäpä matkustaminen on tarkoittanut Jimpalle stressaavaa, jännittävää kilpasuoritusta raveissa, suuria muutoksia (tallinvaihdos) tai ehkä sille on jäänyt trailerista muuten huonoja kokemuksia mieleen - tai sitten se ei vain ole koskaan päässyt tutustumaan koppiin kaikessa rauhassa, eikä siis tiedä, että sen kanssa voi ottaa ihan rennosti. Oli syy mikä tahansa, toiveissani oli saada Jimppaa edes vähäsen rennommaksi trailerin kanssa.

Aloitin treenin ihan vain sillä, että Jimppa astuisi lastaussillalle. Halusin Jimpan nousevan sillalle omaa tahtiaan, joten en juurikaan pyytänyt sitä eteenpäin vaan lähinnä odottelin. Melko nopeasti Jimppa pääsi sillalle asti ja katselemaan koppiin, mutta sitten kehitys hidastui, ja Jimppa olisi mieluummin suunnannut välipalalle nurmikolle. Tällöin otin mukaan eteenpäin pyytävän paineen narun avulla ja myötäsin heti Jimpan liikahtaessa pyytämääni suuntaan. Ruuna hermostui melko nopeasti sillalla seistessään, joten palkkasin sitä usein ja peruututin sen heti pois, kun se oli rauhassa ja rennolla mielellä.

Yhdellä kerralla Jimppa otti ja asteli koppiin, vaikka olisin ollut tyytyväinen yhteenkin askeleeseen! Kopissa se oli vähän jännittynyt, mutta jaksoi odottaa hyvin, että pyysin sitä peruuttamaan ulos. Otimme vielä pari onnistunutta käyntiä kopissa ennen kuin päätin, että tämä riitti tältä erää. Peruutukset onnistuivat mielestäni tosi hyvin! Joskus niissä on ollut mukana vähän liikaa vauhtia, vaikkei Jimppa rynnimällä ulos tulekaan. Nyt se peruutti rauhallisesti ja minua kuunnellen.

Lastaustreeni kesti noin parikymmentä minuuttia ja siihen kuului useita pikkutaukoja. Itse en ollut täysin tyytyväinen treeniin, mutta kuvaajana ollut äitini totesi, että se meni paljon paremmin kuin hän oli odottanut. Tässä sen näkee, miten paljon enemmän vaadin ja odotin itseltäni, enkä huomannut, että edistystä on silti tapahtunut!

Toivottavasti tämä ei jäänyt ainutkertaiseksi lastaustreeniksi, sillä vielä olisi paljon harjoiteltavaa! Oletteko te treenanneet lastausta tai opettaneet hevosen menemään lähettämällä koppiin? 😊

Kun kuulin uudesta hevoslehdestä, jossa paneudutaan hevosten hyvinvointiin, kiinnostukseni heräsi heti. Vihdoinkin lehti, joka käsittelee minulle tärkeitä aiheita! Niinpä olin enemmän kuin innoissani, kun sain lehden ihka ensimmäisen numeron luettavakseni.

Heportteri erottuu muista hevosjulkaisuista sillä, että se on hidasta journalismia ja keskittyy tuomaan esille tutkittua tietoa nelijalkaisista ystävistämme. Sen päämääränä on parantaa hevosten hyvinvointia lisäämällä ymmärrystä niitä kohtaan välittämällä tutkittua ja luotettavaa tietoa hevoskansalle. Tavalliseen lehtijuttuun verrattuna Heportterin artikkelit ovat jopa kymmenen kertaa pidempiä, perusjutun pituus tässä lehdessä on noin 20 000 merkkiä. Voisi siis kuvitella, että asia kuin asia tulee käsiteltyä kattavasti!

Lehden äiti, Teija Uurinmäki, on pitkän linjan journalisti ja kypsytellyt unelmaansa ikiomasta hevoslehdestä jo pitkään. Ensimmäinen lehti rahoitettiin joukkorahoituksella, minkä avulla Heportteri sai varmasti myös näkyvyyttä. Siitä huolimatta lehti ei vielä liene saavuttanut ihan jokaista hevosharrastajaa. Sinänsä harmi, sillä tällaista tietoa kaikki hevosharrastajat tarvitsevat. Pääkirjoituksessaan Uurinmäki toteaakin, että "jostain syystä tieteellinen tieto ei ole saavuttant hevosihmisiä kovin hyvin" - tästä olen kyllä samaa mieltä. Vaikka tutkimuksia ja tietoa on saatavilla, aika harva niihin jaksaa tai edes haluaa perehtyä, vaan asioita tehdään joko mututuntumalla tai niin kuin muutkin ne tekevät.


Ensimmäisessä numerossa käsitellään muun muassa hevosen kipuilmeitä, pihattoa, kesäihottumaa ja totuttamista. Mielenkiintoisia asioita, vaikka esimerkiksi kesäihottuma ei meille ole yhtä sydäntä lähellä oleva aihe kuin kesäihottumahevosen omistajalle. Suosikeiksini tästä lehdestä nousivat kipuilmeistä kertova juttu, tottumisjuttu sekä - ehkä vähän yllättäen - Taikavoimia-niminen juttu hevosten ja ihmisten välisestä suhteesta sekä vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Yllätävää tämä oli siksi, että aluksi kuvittelin jutun olevan turhan sentimentaalinen minun makuuni, mutta se osoittautuikin ihan mielenkiintoiseksi ja jokseenkin voimaannuttavaksi lukukokemukseksi. Jo tässä sen huomasi: lehteä ei kirjoiteta mututiedon pohjalta vaan sen artikkelit rakentuvat ihan oikeasta tutkimustiedosta. Plussaa annan myös siitä, että käytetyt lähteet on merkitty juttujen loppuun - jokainen voi näin itse perehtyä taustalla oleviin tutkimuksiin.

Hevosten kipuilmeitä käsittelevä aukeama toi mieleeni aikakauslehtien viihdyttävät pikatestit. Se kuitenkin toimi ja osoitti esimerkillisesti, kuinka tieteellisestä tiedosta saadaan viihdyttävää luettavaa. Jutussa vinkataan myös kipuilmeiden tunnistamista helpottavasta älypuhelinsovelluksesta, jonka ajattelinkin ladata kokeiltavaksi. Tällaisia vinkkejä ja niksejä toivon näkeväni lisääkin!


Kiinnostavin juttu tässä numerossa oli totuttamista käsittelevä Äh, kyllä se tottuu! -artikkeli. Olen innokas eri asioihin totuttaja, vaikka välillä mielikuvitukseni ei riitäkään uusien mörköjen keksimiseen. Pidän totuttamista tärkeänä asiana ja toivon kaikkien tekevän sitä edes joskus ja jouluna, koska sen avulla hevosista saadaan turvallisempia harrastuskavereita. Tässä jutussa oli esitelty erilaisia strategioita, joista osan tiesin jo nimeltä ja osan vain tekniikaltaan. Esimerkiksi totuttamisen ja siedättämisen ero on hyvä tietää, sillä näitä kahta käytetään usein synonyymeina. Olen ajatuksen tasolla pohtinut kohdetyöskentelyn käyttöä varjouttamisessa (totuttamista ja siedättämistä tukeva tekniikka, jossa hevosta pyydetään suorittamaan jokin sille jo tuttu tehtävä jännitävässä tilanteessa) tietämättä kyseisen strategian nimeä. Nytpä tiedän! Vaikka jutun aihe olikin minulle ennestään tuttu, sain siitä silti irti uusia oppeja ja mietittäviä asioita.

Heportteri on lukukokemuksena hyvin toimiva sekoitus viihdettä ja tutkimuslähtöistä asiaa. Sen ansiosta lehti sopiikin monenlaiseen makuun - se tarjoaa tutkittuja totuuksia tietoa janoaville, mutta huomioi myös ne, jotka haluavat lukea väitöskirjojen sijasta jotakin rennompaa, mutta silti opettavaista. On virkistävää lukea lehtijuttuja, jotka nojaavat vakaasti tutkimuksiin, mutta ovat siitä huolimatta selkeää, miellyttävää luettavaa. Tällaista journalismin kuuluukin olla, ja tällaista popularisoidun tieteen pitäisi olla: helppolukuista ja mukaansa tempaavaa, tieteellisyydestä tinkimättä.

Hyvinvointi kiinnostaa lajista riippumatta!

Painettu lehti maksaa 17,90 euroa, mikä näin opiskelijan näkökulmasta voi kuulostaa isolta summalta. Jos lehteä vertaa esimerkiksi Hippokseen (8,90), ei hinta enää tunnu niin pahalta. Onhan Heportteri sentään ulkoasultaan laadukkaan näköinen ja tuntoinen, mainoksia vain vähän ja jututkin pitkiä ja laadukkaita. Eikä printtilehti ole se ainoa vaihtoehto, vaan Heportteriin voi ostaa myös digilukuaikaa, jolloin hinta tippuu seitsemään euroon kuukaudessa. Jos tilaus kiinnostaa, mutta juttujen mielekkyys mietitytää, voi Heportterin sivuilta käydä lukemassa ilmaiseksi lyhyitä maistiaisia lehden artikkeleista ennen ostopäätöstä.

Tämä ensimmäinen numero julkaistiin kesäkuun puolivälissä, ja seuraavat numerot ilmestyvät kahden kuukauden välein - eli Heportterin toinen numero on ihan pian saatavilla! Jos siis haluat paperiversion ensimmäisten joukossa kotiisi, kannattaa lehti tilata viimeistään huomenna (9.8.) ennen kello 12. Odotankin innoissani, mitä kaikkea seuraava lehti sisältääkään, sillä tämän ensijulkaisun osalta odotukseni kyllä täyttyivät. Sen verran olen Heportterin Facebook-sivuilta nähnyt, että kakkosnumerossa käsitellään ruokapalkkiota ja positiivista vahvistamista. Kuulostaa lupaavalta!