Nelistelyä: Maastoilu

Kauan odotettu Oikea Talvi on vihdoin saapunut tänne länsirannikollekin. Pahoin pelkäsin, että tänä talvena toistettaisiin viime talven jäätikkö- ja mutapainajainen, mutta vuoden vaihtuessa saimmekin oikein roppakaupalla lunta! Itse asiassa lumen tulo ei ole vieläkään täysin loppunut, vaan miltei joka päivä sataa vähän uutta lunta. Voi olla, että keväällä manaan tätä lumen määrää uiskennellessani mudassa ja loskassa, mutta tällä hetkellä olen niin onnellinen tästä talvesta!

Lumikerros on muuttanut maastoilumme täysin. Sen lisäksi, että pohjat ovat nyt täydellisessä kunnossa, lumi valaisee iltahämärässä niin hyvin, ettei ylimääräistä valonlähdettä edes tarvitse. Ja koska kuljemme koko ajan kevättä ja kesää kohti, myös valoisa aika on pidentynyt huomattavasti. Samaa tahtia myös motivaationi on noussut, kun tallille pääsee oikeastaan aina valoisan aikaan eikä yliopisto-opinnoista ole enää stressiä. Minähän tosiaan valmistun nyt helmikuussa, joten vapaa-ajallani olen vihdoin oikeasti vapaalla!

Alkuvuosi onkin ollut hyvää aikaa liikutusten kannalta. Olen jaksanut käydä useammin tallilla ja maastolenkitkin ovat pidentyneet tasaiseen tahtiin. Vähän aikaa sitten kävimme koko lauman kanssa 10 kilometrin lenkillä ja Jimppa ei juuri edes hionnut tai vaikuttanut mitenkään väsähtäneeltä. Sen kunto on siis pysynyt suhteellisen hyvänä siitäkin huolimatta, että sen liikunta on ollut jo aika kauan kevyttä.

Olen innostunut entistä enemmän lenkkeilemään maasta käsin Jimpan kanssa, koska se tarjoaa myös minulle hyvää liikuntaa. Jimppakin pitää tästä tavasta lenkkeillä, sillä pystyn tukemaan sitä jännittävissä tilanteissa paremmin maasta käsin. Yksin maastoillessa ratsain Jimppa on nyt ollut tavallista epävarmempi ja pysähdellyt tuijottamaan kaikenlaista. Voi olla, että alueella on liikkunut jokin eläin tai useampi, minkä takia Jimppaa jännittää lähteä yksin maastoon ilman ihmisen tukea maasta. Onneksi voin aina tulla alas ja auttaa sen pelottavien kohtien ohi, joten sinänsä tämä ei ole mikään iso ongelma.

Alla lyhyt video meidän viime perjantain maastosta. Alun vaikeuksien jälkeen maasto sujui oikein mukavasti ja Jimppa jopa innostui laukkaamaan. Ja ehkä alkoi vähän kuumumaankin, haha 😄

Toivottavasti muillakin on ollut mahdollisuus nauttia tästä talvesta ja huipuista maastoilukeleistä! Päivittelen blogin puolella harvemmin meidän arkikuulumisia, joten jos arki ja nopeampi päivitystahti kiinnostavat, kannattaa seurata meitä Instagramissa. Myös YouTubeen tipahtelee tasaisin väliajoin tallivideoita liikkuvan kuvan ystäville.

Joskus sää vaatii erityisiä varusteita

Pitkääkin pitemmän tauon jälkeen uusi osa maastoratsastusta käsittelevään postaussarjaan! Tällä kertaa pohdintavuorossa ovat ratsastajan ja hevosen varusteet.

Tärkeää maastoratsastuksessa on hyvät varusteet. Kuten muulloinkin, sopivat ja ehjät varusteet ovat sekä turvalliset että miellyttävät ratsukolle. Epäsopiva satula voi aiheuttaa vaikka minkälaisia ongelmia, kun penkki puristaa tai painaa ja hevonen kipeytyy. Maastossa esimerkiksi pukittelu voi toki joissain tilanteissa johtua silkasta innostuksesta, mutta yleensä siinä on jokin aivan muu syy taustalla, mihin tulee puuttua pikimmiten. Pukittelua ei ehkä nähdä aina niin vakavana asiana, mutta yllättävä pukki voi horjauttaa ratsastajan alas selästä, eikä jokainen hevonen ymmärrä pysähtyä. Esimerkiksi Jimppa kuuluu juuri näihin hevosiin, jotka säikähtävät putoavaa ratsastajaa ja pakenevat paikalta, mikä ei maastoillessa ole koskaan turvallista. Satulan sopivuus onkin hyvä varmistaa säännöllisesti, sillä hevosen selkä ja satulan toppaukset voivat muuttua lyhyessäkin ajassa.

Ratsastajan turvavarusteista voi olla montaa mieltä, mutta itse pelaan mieluummin varman päälle. Kypärä suojaa päätä ratsastajan pudotessa, mutta maastossa siitä voi olla hyötyä muutenkin. Etenkin metsissä ratsastaessa kypärä voi suojata yllättäviltäkin asioilta: putoavilta kävyiltä, matalalla olevilta oksilta ja ehkä myös hirvikärpäsiltä. Maastossa pudotessa vaarana on, että päänsä kolauttaa kiveen tai kantoon. Alusta on kentällä tai maneesissa ratsastamiseen verrattuna arvaamattomampi, eikä tippuessa voi luottaa siihen, että putoaa tasaiselle pohjalle. Sen lisäksi maastoillessa voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita, jolloin riski pudota kasvaa. Ei ole huono idea ottaa käyttöön myös turvaliivi, joka suojaa sekä sisäelimiä että selkärankaa ja kylkiluita. Paljon maastoilevana voin myös puhua jalustinkoppien puolesta - niiden avulla ei ole pelkoa, että jalka pääsisi jäämään jumiin jalustimeen, ja ne antavat myös leveämmän tuen päkiälle, mikä etenkin pitemmillä lenkeillä on iso plussa!

Kuva vuoden 2014 heijastinpostauksesta

Varusteissa tärkeää on kiinnittää huomiota myös näkyvyyteen, eli heijastimiin. Kesäaikaankin on hyvä pukeutua maastoon siten, että ratsukon erottaa jo kauempaa, mutta varsinkin syksyllä ja talvella heijastimet ovat välttämättömiä. Niitä tulee olla niin hevosella kuin ratsastajallakin, jos ratsukon tiet jossain kohtaa sattuvatkin eroamaan, tai jos ratsastaja jossain vaiheessa taluttaa hevosta. Parhaimmiksi heijastimiksi olen itse kokenut heijastinloimen, joka näkyy todella kauas, kun heijastuspintaa on laajasti. Se myös pysyy hyvin päällä, maastoili sitten minkälaisissa ryteiköissä hyvänsä. Ratsastajalle paras heijastin on heijastinliivi, joita saa joskus ilmaiseksikin tai ainakin parilla eurolla. Jos samoilla reiteillä kulkee paljon autoja, hevosen jalkoihin on hyvä laittaa heijastimet, koska auton valot osuvat suoraan niihin. Valaisemattomilla reiteillä ratsastajalla kannattaa olla kypärälamppu, sillä vastaantulijat eivät välttämättä näe pimeässä heijastimillakaan varustettua ratsukkoa, jos minkäänlaista valonlähdettä ei ole lähellä. Huomioithan heijastimia valitessa myös sen, että ratsukko pitää nähdä niin edestä kuin takaa!

Muista varusteista voikin sitten olla montaa mieltä. Jotkut tykkäävät pitää maastossa korvahuppua suojaamassa hyönteisiltä, ääniltä tai tuulelta. Jotkut haluavat käyttää esimerkiksi martingaalia tai muuta apuohjaa sen varalta, että hevonen innostuu liikaa. Varsinkin kuolaimista on mielipiteitä suuntaan ja toiseen, eikä yksi ja sama kuolain sovi jokaiselle. Hyvä olisi kuitenkin muistaa, ettei minkäänlaiset varusteet pidättele hevosen kokoista pakoeläintä silloin, kun se syystä tai toisesta päätyy pakenemaan. Kouluttamalla pakoreaktiota voi saada vähennettyä ja hallittua, mutta täysin kokonaan sitä ei pysty sammuttamaan.

Tässä vielä muistilista maastoilijan varusteista:

sopivat ja ehjät varusteet
kypärä
(turvaliivi)
(jalustinkopat)
heijastimet

hevoselle
ratsastajalle

Mitä varusteita te käytätte maastoillessa?

Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:
Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?

Kesä - tai ainakin kevät - on vihdoin saapunut! Auringosta on saatu nauttia jo useampia päiviä ja vihreänkin syöttely on päässyt alkuunsa. Jimppakin on saanut olla nyt ilman loimea sekä ulkona että sisällä, kun vihdoin lumisateet ja yöpakkaset ovat jääneet taakse (toivottavasti...).

Jimpan tarhaa laajennettiin vihreälle niin, että hevoset pääsevät päivittäin vähäksi aikaa kerrallaan nauttimaan alkukesän vihreästä. Päivät Jimppa joutuu olemaan puolet pienemmässä tarhassa, mutta piankos ne pääsevät jo oikealle laitumelle. Ainakin vielä vaikuttaa siltä, että Jimppa joutuu härkkimisen kohteeksi, ja sillä onkin mukavat taisteluvammat ympäri kehoa ensimmäisen päivän jäljiltä. Saa nähdä, suopuvatko uudet kaverukset toisiinsa, vai pitääkö keksiä jotain muuta. En haluaisi vanhaa hevosta pakolla hyppyyttää, jos toinen ei sitä jätä rauhaan.

Mutta sitten itse postauksen asiaan. Kävimme eräänä aurinkoisena iltapäivänä maastossa tarkoituksena kiertää tuttu noin 10 km lenkki. Lähdin ratsastamaan lenkkiä vastapäivään, enkä tietenkään silloin huomannut kääntyä oikeasta risteyksestä, joten päädyimme ihan uudelle reitille. Tämä reitti paljastuikin aivan ihanaksi! Oli mäkiä, metsäpolkuja ja pääsipä monesta kohtaa merelle asti - joskin Jimppa ei suostunut astumaan kymmentä metriä lähemmäksi rantaa... ei ehkä ihan heti onnistu kahlaaminen ja merenrantaratsastus tämän vesipedon kanssa.

Tämän lähemmäs merta ei vielä päästy :D

Pääasiassa etenimme käynnissä, sillä tiet olivat aika kovia. Jimppa oli kuitenkin niin innoissaan mäkien laukkaamisesta, että ne mentiin reippaammin. Ruuna lähti kuin tykin suusta heti luvan saatuaan, mutta mäen päällä hidasti automaattisesti käyntiin tai vähintäänkin raviin. Matkaa kertyi 11.65 km ja kulutimme siihen puolitoista tuntia. Lopuksi Jimppa sai maistella vihreää käen kukunnan säestämänä. Tällaisina päivinä sitä on kyllä niin onnellinen omasta maastomopostaan!

Linkki videoon

Viimeinen viikkoni Tanskassa on alkanut. Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole enää lainkaan kauaa siihen, että minun ja Jimpan elämä palaa ennalleen! Puoli vuotta on mennyt aivan järjettömän nopeasti. Kaikeksi onneksi Jimppaa ei eromme ole haitannut ollenkaan, vaan se on päässyt liikkumaan säännöllisesti vuokraajan ja äitini avustuksella.

Joulukuussa kävin lyhyellä visiitillä Suomessa ja pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan. Ensimmäisenä päivänä halusin kuitenkin mennä maastakäsin, koska halusin varmistaa, että suhteeni Jimppaan on säilynyt entisellään. Ruuna oli todella vastaanottavaisella ja kuuliaisella tuulella, eikä mikään tuntunut muuttuneen.

Paloin tietenkin halusta päästä maastoilemaan, mutta kelit eivät olleet meidän puolellamme. Pitkän aikaa oli niin järkyttävät tilsakelit, ettei pihasta päässyt poistumaan metriäkään. Jimpalla kun ei ollut tilsakumeja alla, se keräsi valtavat paakut heti ensimmäisistä askelista lähtien. Erehdyin käymään maastossa, kun uskoin tilsojen pysyvän poissa ravatessa. Lopputuloksena oli se, että kävelin ponin vierellä suurimman osan matkasta kaviokoukku valmiina. Jimpankin kärsivällisyyttä koeteltiin, kun kotiin päin kävellessä piti vähän väliä seistä paikallaan ja nostella jalkoja putsattaviksi, mutta hienosti ruuna malttoi seistä irti minun kumarrellessa kaviolta toiselle.

Pääsimme onneksi kerran käymään oikeasti maastossa, kun nollakelien tilalle saapui pikkupakkaset. Jimppa oli aivan intopiukeana, sillä se ei ollut myöskään päässyt vähään aikaan maastoon, ja kaiken kukkuraksi nyt ulkona oli pakkasta! Kävimme Kekatiellä noin 11-12 km lenkin ja ruunalla oli niin kivaa. Se sai laukata ylämäet reipasta vauhtia ja menomatkallakin se innostui laukkaamaan pitkän pätkän reippaasti. Yleensä ruuna ei viitsi laukata menosuuntaan, vaan kovimmat vauhdit jätetään sitten paluumatkalle. Tälläkin kertaa se yritti kovasti, josko saisi kotiin päinkin mennä lujaa, mutta koin paremmaksi pitää sen lähes koko matkan käynnissä, kun ruuna meinasi alkaa kuumua vähän liikaa. Turkki ja harja huurteisena palasimme tallille, ja molemmat olivat oikein tyytyväisiä yhteiseen lenkkiin!

Linkki videoon
Hyvät kelit eivät kuitenkaan jatkuneet kauaa, ja nyt pitkän jäisen ja kivikovan jakson jäljiltä Jimppa alkoi arkomaan vasenta takajalkaansa niin, ettei laskenut painoa kokonaan jalalle ja lepuutti sitä paikoillaan seistessään. Ongelmasta kuullessani ehdin jo tuumata, että eipä pitkälle päästy ennen seuraavan jalan vuoroa... Niinpä ohjeistin äitiäni aloittamaan taas päivittäisen kylmäyksen varmuuden vuoksi ja seuraamaan tilannetta. Hän kertoi jalan tuntuvan normaalilta, mutta reiden olevan lämpimämpi, ja epäili venähdystä. Olosuhteet huomioon ottaen se voisikin olla todennäköinen syy, jos Jimppa on liukastunut riehuessaan tuulisen sään kimmottamana tarhassa. Jimpalla on toki hokit alla, mutta eivätpä nekään paljoa auta, jos pohja on kivikova. Toivon mukaan tilanne selviäisi kotihoidolla ja kyseessä olisi vain pieni venähdys, eikä mitään sen pahempaa!

Tällä kertaa virkistävää vaihtelua sain minä eikä Jimppa, joka on pysytellyt rutiininomaisessa liikunnassaan ihan tyytyväisenä. Pääsimme äidinkin kanssa ensimmäistä kertaa ikinä yhdessä maastoon niin, että minä menin Jimpalla ja hän liikutettavana olleella islanninhevosella. Olimmehan me aiemmin käyneet vaelluksilla ja ratsastustunneilla yhdessä, mutta ihan kahdestaan emme olleet ikinä päässeet ratsastamaan. Nyt siihen tarjoutui mahdollisuus, kun saimme viikon verran liikuttaa samalla tallilla asustelevaa issikkaruunaa.

Minulle tilaisuus käsitellä enemmän jotain toista hevosta kuin Jimppaa oli kauan odotettu ja toivottu, joten olin innoissani päästessäni maastakäsittelemään uutta tuttavuutta. Ensimmäistä kertaa sitten Jimpan sain mennä maasta käsin itsekseni ilman ohjausta, mikä oli jännittävää. Oman oppimisen kannalta onkin mielestäni tärkeää, että opittuja taitoja pääsee käytännössä hyödyntämään muillakin hevosilla. Jimpan kanssa asiat sujuvat helposti omalla tyylillään, mutta samat jutut eivät välttämättä toimikaan jollain toisella. Niinpä oli hyvä, että tällainen tilaisuus tuli eteeni!

Maastakäsittelyn lisäksi pääsin pitkästä, pitkästä aikaa yksin maastoon muulla kuin Jimpalla. Viimeisin ei-Jimppa, jolla olen maastoillut, oli entinen hoitohevoseni, joka sekin oli islanninhevosruuna. Hevoshistoriassani issikoita onkin ollut useampi kappale, joten olo tämän ruunan selässä oli oikeastaan aika tuttu ja turvallinen. Maastoilu ei eronnut Jimpan kanssa maastoilusta muuta kuin vauhdissa, joka pienellä hevosella oli välillä tuskastuttavan hidas, kun on tottunut Jimpan matkaavoittaviin askeliin. Sen lisäksi lainaratsua eivät traktorit tai muut hetkauttaneet, kun taas Jimppaa sellaiset möröt jännittävät välillä kovastikin.

Pieni pätkä tölttiä maastossa
Käsittelin lainahevosta maasta kahdesti, ja molemmat kerrat menivät mielestäni hyvin. Ensimmäinen kerta sujui ehkä paremmin, kun kummallakaan ei ollut mitään tietoa siitä, mitä tulevalta odottaa. Ei toisellakaan kerralla ilmennyt suurempia vaikeuksia, mutta harjoituskerta venyi ehkä vähän liian pitkäksi, minkä takia hevosen mielenkiinto ehti loppua kohden lopahtaa. Pitäisikin muistaa pitää treenit riittävän lyhyinä!

Kuvakaappaus videolta

Kaikista hyödyllisintä oli harjoitella juoksuttamista vieraalla hevosella, koska juoksutus on itselleni niin hankalaa. Tällä hevosella sitä oli erityisen hyvä harjoitella, koska se oli niin herkkä liian kovalle paineelle sekä nollarajan ylitykselle. Alkuun jo pelkkä yksi ympyrä oli vaikeaa saada tehtyä ilman, että ruuna pysähtyi, kun astuin huomaamattani sen edelle.

Jimpan kanssa ollaan edetty rauhallisesti. Ravia voi mennä jo lähes tavalliseen tapaan, eikä jalka ole siihen reagoinut. Lämpimät ilmat ja laitumella olo ovat kuitenkin turvottaneet kaikkia jalkoja, mutta nesteet ovat aina laskeneet kokonaan liikunnan ansiosta. Pojalla olisi hirmuinen halu laukata niin maastossa kuin sileälläkin, mutta ihan vielä ei sitä uskalla ottaa. Piakkoin, kuitenkin. :)

Äiti-tytär -maastosta selvitty!

Talvi on parasta aikaa treenata, kunhan maassa on tarpeeksi lunta. Nyt sitä on, sillä viime päivinä meille on pyryttänyt hurja määrä lunta lisää - vihdoin! Ehdin jo harmitella, miten tämä talvi meni aivan ohi hanki- ja maastotreenien osalta, kun lumet sulivat heti saman tien pois. Siksipä treenasimmekin "hiihtolomani" aikana lähes kokonaan maastossa.

Pääsimme vihdoin aloittamaan hankitreenitkin tälle talvelle ja kaikkien iloksi pohjat olivat maastossakin niin hyvät, että pystyimme käymään pidemmilläkin reiteillä ja ottamaan enemmän laukkaa mukaan lenkeille.

Ensimmäisestä maastosta kehkeytyi oikein onnistunut matkatreeni, vaikka tarkoituksena olikin vain käydä lyhyt lenkki kaikessa rauhassa. Jimppa tuntui kuitenkin niin hyvältä ja innokkaalta, että jatkoimme matkaa aina tien loppuun asti. Ruuna ei ole koskaan ollut kovin innokas laukkaamaan pois päin kotoa, paitsi ihan uusilla reiteillä, mutta tällä kertaa se olisi mielellään mennyt laukalla aina kuin vain mahdollista. Ja kuinka hyvän tuntoista laukkakin oli! Se oli helposti säädeltävissä eikä aiheuttanut minkäänlaisia ärsytysilmeitä missään vaiheessa. Asiaan oli varmaan osuutta myös sillä, että Jimppa oli innoissaan päästessään pitkästä aikaa oikeasti maastoilemaan, mutta uskon Antepsinin ja parannetun ruokinnan auttaneen eniten. Tästä lenkistä jäi sellainen huippufiilis, että en ole pitkään aikaan ollut yhtä innoissani! (Matka 14 km, nopeus 8,5 km/h)

Kuvat ja video sunnuntain hankikahlailusta

Toinenkin maasto oli melko mukava, vaikka silloin liikennettä oli enemmän ja Jimppa keräsi toiseen etuseensa tilsoja koko ajan. Jouduin siis harjoittelemaan selkäännousua maastossa useampaan otteeseen, mutta onneksi Jimpan kanssa siinä ei ole mitään ongelmaa, kunhan saan nostettua jalkani jalustimeen asti. :D Jimppa ottaa kaikki vähänkään mäkeä muistuttavat kohdat maastossa tosissaan, ja mäkireitillä käydessämme sen kanssa sai olla tarkkana, jos halusi mennä mäet käynnissä tai ravissa. Muutoin Jimppa käytti tilaisuuden hyväkseen ja pinkoi laukassa mäen päälle niin lujaa kuin pääsi. Ylhäällä se sitten hidasti käyntiin, ja matka jatkui taas rauhallisesti. (Matka 12 km, nopeus 8.4 km/h)

Viimeinen maasto oli lyhyempi, mutta siitä huolimatta varmaan rankin näistä kolmesta. Kiersimme metsäreitin kautta, ja kuten arvata saattoi, siitä ei ollut kukaan tai mikään kulkenut lumipyryn jälkeen. Jimpan vauhtia ei hanki haitannut, vaan se ravasi ongelmitta metsäpolkua pitkin. Laukka tuntui taas hyvältä, eikä Jimpan tarvinnut edes mennä täysiä, vaan se malttoi laukata hitaammastikin - ainakin vähän aikaa. (Matka 9 km, nopeus 10.5 km/h)

Kävimme me oikeastikin hankitreenaamassa, vaikka maastossakin sitä sai tehdä ihan yllin kyllin. Jimppa ei yleensä halua astua pois tieltä hankeen, mutta yhdelle pellolle se yrittää mennä joskus oma-aloitteisestikin. Niinpä kävimme kahlaamassa kahteen otteeseen kyseisellä pellolla. Ensimmäisellä kerralla pyrytti niin kovasti, ettei eteensä nähnyt, ja sunnuntain kahluuksissa aikaa oli hyvin rajallisesti, joten molemmat kerrat jäivät vain lyhyiksi piipahduksiksi hangessa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä nämä olivat talven ensimmäiset hankitreenit, eikä heti alkuun sovi rasittaa hevosta liikaa. Sunnuntaina Jimpastakin jo huomasi, että nyt on tullut liikuttua rankemmin, eikä se innostunut laukassakaan enää kiihdyttelemään kuten ensimmäisellä kerralla. Ei millään malttaisi olla hyödyntämättä näitä kauan odotettuja treeniolosuhteita, mutta kuten sanotaan - ei makeaa mahan täydeltä. :)

Vaikea uskoa, että emme ole lähes kolmeen kuukauteen päässeet oikeasti maastoon! Ensiksi tuli maastotaukoa surkeiden kelien ja jäisten pohjien takia, sitten satulattomuus lykkäsi maastoilua entisestään ja pohjien paranemistakin sai odotella uuden vuoden puolelle. Pisimmät lenkit ovat olleet reilun kahdeksan kilometrin mittaisia, eli melko lailla aktiivisemman treenikautemme kevyiden päivien lenkkien pituisia.

Tänään sattuivat planeetat sun muut olemaan kohdallaan, ja pääsimme valoisaan aikaan maastoon hyvässä säässä. Ei tuullut, pakkasta oli juuri sopivasti ja pohjat olivat lähestulkoon täydelliset - mitä muuta voisikaan toivoa? Lisäksi Jimppa oli edelleen yhtenä kappaleena ja terveenä, vaikkakin selkä oli aivan juntturassa keskiviikkoisen ajon jäljiltä. Ruuna on päässyt muutaman kerran tallinomistajan ohjastuksessa muistelemaan menneitä raviaikoja ja näyttämään suomipojalle mallia, miten siellä radalla oikein juostaan. Vaari ei vaan aina muista olevansa jo raviaikansa elänyt, ja vetää niin lujaa kuin vain pystyy.

Mutta takaisin itse asiaan. Kun kaikki maastoilun jumalat pitkästä aikaa suosivat meitä ja satulakin oli väliaikaratkaisun ansiosta käytössä, lähdimme pitkästä aikaa oikeasti maastoon! Jimppa oli aluksi aika tahmea, luuli varmaan, että taas käydään vain tylsä pikkukierros tilsoja keräämässä. Mutta kun pääsimme vähän pitemmälle, alkoi ruunaltakin löytyä energiaa!

Laukkasimme kaikki mäet ja vähän enemmänkin, Jimppa olisi voinut mielellään laukata vaikka koko matkan ja vieläpä lujaa, jos vain olisin antanut. Laukat jäivät kuitenkin melko lyhyisiin pätkiin, sillä pitkä maastoilutauko oli syönyt suuren osan rohkeudestani antaa mennä ja luottaa, että kaikki on siitä huolimatta hallinnassa. Vähän harmittaa, että taas joutuu karaisemaan itseään, kun vastikään pääsin viimein irti lopuistakin maastoilukammoni rippeistä.

Jimpalle nousi jopa hiki pintaan, vaikka matkaa kertyikin vain 11 kilometrin verran. Se sai kuitenkin pitkästä aikaa laukata, ja mäet ottivat myös varmasti kunnon päälle, kun niitäkään ei olla päästy hyödyntämään kuin viimeksi viime talvena. Varsinkin viimeisen mäen kohdalla poni sai päästellä niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, ja senhän se todellakin teki!

Nyt sormet ja varpaat ristiin, että nämä maastoilupohjat pysyisivät edes parin viikon ajan, jottei tämä jäisi talven ainoaksi kunnolliseksi maastolenkiksi!

Jimppa ainakin toivoo, että pääsisi toistekin laukkaamaan!

... nimittäin maastoilun! Jimpan saikun jäljiltä olemme aloittaneet maastoilun "alusta", eli ravia ja laukkaa on lisätty vähän kerrallaan mukaan maastolenkeille. Jimppa on selvästi mielissään, kun pääsee taas maastoon ratsain, eikä tarvitse vain kävellä koko aikaa. Syksy on kuitenkin tuonut mukanaan hirmuisen määrän pöllöenergiaa, minkä takia maastoilu ei ole ollut aivan yhtä rentoa puuhaa kuin aikaisemmin. Väriä vaihtavat kasvit, tuulenpuuskat ja kirpeä syysilma ovat kaikki Jimpan mielestä tosi jänniä! Joka vuosi sama juttu...

Syksyn sateet ovat yhtä aikaa ihanan tunnelmallisia ja aivan kamalia. Ylivieska pääsi hetkeksi Suomen kartalle, kun siellä satoi ennätyksellisen paljon yhdessä päivässä. Voitte vain kuvitella, millaisissa tarhoissa hevoset nyt joutuvat ulkoilemaan... minkäänlainen pohja ei olisi kyennyt läpäisemään sellaista vesimäärää! Syksy ja muta kuuluvat yhteen, valitettavasti.

Siispä heti auringon pilkahdellessa pilvien takaa päätin, että nyt lähdetään maastoon! Kun kerrankin on nätti sää, ei sitä todellakaan tulisi tuhlata maneesissa pyörimällä. Olin suunnitellut reitinkin valmiiksi, joten varustettuani Jimpan suuntasimme silmukkalenkille. Reitillä pohjat ovat parhaimmillaan talvisin, mutta yllättäen sateiden jäljiltä maa oli vähän pehmeämpää kuin yleensä, joten pystyimme menemään reippaammastikin.

Kotiin päin otinkin lyhyen pätkän laukkaa. Epäröin pitkään, uskaltaisinko ottaa riskin laukata yhdellä kädellä ja kuvata toisella, sillä tämä vauhdikkaampi versio Jimpasta on ollut kova sivuloikkija aina pahaenteisen oksan tai pikkulinnun kohdatessaan. Kuten voitte huomata, otin riskin ja selviydyin! Jimppa toimi kuin ajatus - se pysyi suht rauhallisessa laukassa, vaikka olisi varmasti halunnut kiihdytellä kunnolla, ja jarrutti heti pyydettäessä! Laukan jälkeen ravi oli entistä lennokkaampaa ja vaihtui hyvin nopeasti takaisin laukaksi, jos en ollut tarkkana.

Maastolenkistä muistoksi jäi alla oleva video. Olisipa tällaisia syyspäiviä vielä enemmän!

ME MUUALLA

LUKIJAT

ARKISTO

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

AIHEET