youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä



Taas on aika joulun, ja se merkitsee myös sitä, että on aika julkaista tämän vuoden joulukuvat! Jännitin, saataisiinko tänä vuonna otettua kuvia lumessa vai ei, mutta kaikeksi onneksi tällekin talvelle saatiin edes vähän lunta.

Jimppa sai lomailla joulun, koska lähdin itse viettämään joulupäiviä vanhempieni luokse. Se sai ennen lähtöäni omat joululahjansa, jotka tänä vuonna olivat kaikki syötävää sorttia: porkkanan makuinen Likit karsinaan roikkumaan, Horslyx Original -nuolukivi tempputreeneihin (Jimpan uusi suosikki!) sekä tietenkin jouluomena ja piparkakku jouluaterialle.




Hymyä!

Tänä vuonna joulukuvaus suoritettiin läheisessä metsässä. Jimppa ei olisi malttanut keskittyä hetkeäkään, vaan yritti jatkuvasti näyttää eri temppuja herkkujen toivossa. Ensi kerralla pitääkin muistaa antaa sille vielä enemmän heinää ennen kuvausta, jottei nälkä yllätä. Kaikesta huolimatta saimme taaskin tosi kivoja kuvia! Kiitokset niistä kuvaajallemme Lauralle. 😊

Viettäkää jokainen oikein mukava joulu ja loppuvuosi!

Joulu kolkuttelee jo ovella, eli on aika tehdä joulusiivoukset! Laitoin tallia vähän jouluisemmaksi ja tein pienen joulusiivouksen, josta kuvasin havainnollistavan videon. Mihinkään suureen siivousoperaatioon en ryhtynyt, mutta kyllä eron silti huomasi!

Kokeilin myös ensimmäistä kertaa tehdä videolle selostuksen eli voiceoverin. Äänen laatu oli mielestäni yllättävän hyvä, vaikken oikeaa mikkiä (vielä) omistakaan!




Nyt saa meidän puolestamme joulu tulla! Mites teillä, teettekö te tallilla joulusiivouksen?


Joulu lähestyy taas kerran, mutta vielä on hyvin aikaa etsiä ne viimeisetkin lahjat pukinkonttiin! Joskus on kuitenkin vaikea keksiä, mitä antaa jollekin joululahjaksi (tai miksei vaikka syntymäpäivä- tai joksikin muuksi lahjaksi). Siksi listasin muutaman lahjaidean erityisesti hevosihmisten lahjomista varten!


Panosta hyvinvointiin

Sekä hevosen että omistajan hyvinvointi on kultaakin kalliimpaa, ja siksi sen edistäminen onkin oiva lahjaidea. Kukapa kieltäytyisi esimerkiksi hierontalahjakortista (oli se sitten hevos- tai ihmishierojalle)? Vaihtoehtoja on useita: on tavallista hierontaa, kiropraktiikkaa, osteopatiaa, laseria, TENS:siä, Bemeriä... Pienemmän budjetin lahjaksi sopii esimerkiksi tallivuoropassi, jolla omistaja pääsee elämään tallin ulkopuolista elämäänsä edes yhden tallivuoron ajaksi - pistä vielä mukaan vaikka suklaalevy tai glögipullo, niin pienen pieni hyvinvointiloma on valmis!


Yllätä itse tehdyllä lahjalla

Tee-se-itse-projektit sopivat pienellekin budjetille. Kurkkaa esimerkiksi tämän postauksen helpot ideat itse tehtäviin lahjoihin tai hae täältä lisäinspiraatiota. Netistä löytyy hurjasti erilaisia DIY-ideoita, joten jos oma luovuus ei joulukiireiden alla riitä, voi idean saada muualtakin.

DIY-lahjat ovat hyvä valinta myös silloin, kun aikaa on vähän. Ei siis haittaa, vaikka lahjojen hankinta jäi tänäkin vuonna viime tippaan! Esimerkiksi tähän projektiin et tarvitse kuin vanhan naruriimun ja kestävää narua. Myös pelkällä spraymaalilla voi saada ihmeitä aikaan - maalaa vaikka vanhat jalustimet lahjansaajan lempivärillä!


Anna mielenkiintoisia lukuhetkiä

Tämäkin on hyvä lahjaidea sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Varsinkin sähköisenä versiona lehtitilaus sopii myös niille, jotka eivät halua mitään materiaa. Painettuna lehti on toki mukavampi antaa lahjaksi, kun se on verkkotilausta konkreettisempi, ja ihmisestä riippuen paperiversio saattaa tehdä lukuhetkestä luksusta.

Erilaisia hevoslehtiä on tarjolla vaikka kuinka ja monella eri kielellä, joten valinnanvaraa todellakin on. Yksi uusi ja etenkin suomalaisten hevoslehtien valtavirrasta poikkeava lehti on Heportteri. Itse suosittelisin tätä hevoslehteä lahjaksi tieteellisemmästä sisällöstä kiinnostuneille hevosihmisille. Artikkelit ovat yhtä aikaa tieteellisiä että viihdyttäviä, joten lehti sopii niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lukijoille. Erityisesti painettuna lehtenä Heportteri on jopa ylellinen lukukokemus normaalia suuremman koon ja laadukkaan paperin ansiosta.

Jos taas lahjansaajaa kiinnostaa vähän perinteisemmät mutta monipuoliset aiheet, nyt joulukuussa julkaistaan uudistunut RIDE!, joka aiemmin tunnettiin nimellä Riders Magazine. Tämä lehti sopii nuorille ja nuorille aikuisille, ja käsittelee hevosaiheiden lisäksi muun muassa myös bloggausta - loistava valinta siis vaikka omaa hevosblogia pitävälle tai aloittavalle!




Lahjoita hyväntekeväisyyteen

Aineettomat lahjat ja erityisesti lahjoitukset hyväntekeväisyyteen kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Jos tiedät, ettei lahjansaaja arvosta materiaa tai halua esimerkiksi ylempänä mainitsemaani verkkolehteä, lahjoitus hänen nimellään toimii aina. Valitse jokin lahjansaajan sydäntä lähellä oleva kohde, tai jos et osaa sanoa, mihin lahjoitus kannattaisi tehdä, voit kokeilla jotakin näistä hevosten ystäville sopivista paikoista: eläinsuojelukeskus Tuulispää, hevosrescue Their Voice Portugal tai Kodittomien koirien ystävät Ry/Save the Dogs (auttaa myös hevosia).


Huolehdi turvallisuudesta

Viimeinen lahjaidea saattaa vaatia ihan oikeaa lahjashoppailua, jos ei sitten halua tehdä kaikkea omin kätösin. Heijastin on sellainen turvavaruste, jota harva muistaa itse hankkia - ainakaan tarpeeksi. Kummallakaan, ratsastajalla tai hevosella, ei ikinä voi olla liikaa heijastimia! Niitä katoaa maastolenkeillä, rikkoontuu heti ensimmäisellä käyttökerralla ja hukkuu jonnekin viimeistään silloin, kun hevonen muuttaa tallia. Hyvät heijastimet sopivat lahjaksi kelle tahansa, sillä jokaisen pitäisi niitä käyttää. Turvallinen valinta lahjaksi siis niin perheenjäsenille kuin tallitutuillekin!


Esimerkiksi tämä heijastava riimu sopii pienellekin budjetille (4,90 € Biltemasta)

Onnea lahjojen metsästykseen ja mukavaa joulunaikaa!

Loppusyksystä vuonna 2009 tapasin pienen ruunan ensimmäisen kerran. Joulukuun alussa pimeänä iltana traileri ajoi tallin pihaan kyydissään ystävällinen mustanruunikko. Siitä alkoi minun ja Jimpan yhteinen matka.

Nyt on jo yhdeksän vuotta takana päin. Paljon on muuttunut, eikä se 15-vuotias tyttö olisi varmaan koskaan uskonut, mitä kaikkea hevosenomistajuus toisi tullessaan. Kaikki ne huonot päivät, epäonnistumisen tunteet, säikähdykset, pettymykset ja huolenaiheet ovat vain se pieni paha, jonka kaikista niistä onnistumisen hetkistä, itsensä ylittämisistä, uuden oppimisesta ja kehitysaskeleista joutuu maksamaan.

Kun muistelen näitä menneitä vuosia, en mieti niitä virheitä, joita matkan varrella on tullut tehtyä. Mietin niitä hetkiä, jolloin huomasin tehneeni jotain oikein; kun vihdoin palaset loksahtivat paikalleen, kun ongelmat saatiin lopulta ratkaistua. Jos voisin, tekisin monia asioita eri tavalla, mutta ilman virheitä ja kantapään kautta oppimista en olisi sellainen hevosenomistaja ja -käsittelijä kuin olen nyt.

En olisi silloin yhdeksän vuotta sitten uskonut, että jonain päivänä ratsastaisin Jimpalla ilman suitsia. Nyt olemme taas yhtä kokemusta rikkaampia, kun rohkaistuin kokeilemaan kaulanarulla ratsastusta pellolla. Se ei olisi voinut mennä paremmin! Naureskelin jälkikäteen, kuinka on aina hyvä idea kokeilla uusia asioita aitaamattomalla, laajalla alueella.

Nyt on taas aika juhlistaa vuosipäiväämme jo perinteeksi muodostuneella videolla! Vuosipäivävideota tehdessä viimeistään huomaa, miten paljon olemmekaan muuttuneet ja kehittyneet vuosien varrella. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette tämänvuotisesta videosta!


Lojuuko varastossa turhan tylsä naruriimu tai kaipaako lemppaririimusi pientä päivitystä? Ei hätää! Tässä postauksessa näytän, kuinka tuunasin vanhasta naruriimusta vähän freesimmän version. Jos ylimääräistä naruriimua ei ole, pienellä lisätyöllä voit solmia myös kokonaan uuden - varaa vain enemmän narua sitä varten.

Tätä projektia varten tarvitset paracord-narua (itse otin suosiolla täyden rullan, jotta varmasti riittää), jonkinlaisen tulivälineen (sytkäri toimii hyvin) ja sakset. Jos haluat tehdä myös ohjat, tarvitset niitä varten lisäksi kaksi pikalukkoa.


Aloitin oman operaationi tuhoamalla kirpparilta löytämäni vanhan naruriimun. Avasin siis kaikki solmut, jotta voisin asentaa ohjille renkaat turvan sivusolmuihin. En suosittele lähtemään tälle tielle, vaan mieluummin hyödynnä jo olemassa olevaa ratsastusriimua tai solmi naruriimu uudesta narusta - vanha, jo solmittu naru oli aivan helvetin ärsyttävää työstää. Naruriimun solmimiseen ohjeet kannattaa etsiä netistä, esimerkiksi YouTubessa on jos jonkinlaista ohjevideota tarjolla. Itse menin helpoimman kautta ja katsoin mallia toisesta naruriimusta, enkä kikkaillut minkään fiador-solmujen kanssa, vaan tein mahdollisimman yksinkertaiset solmut.

Sitten päästäänkin itse asiaan, eli tehostevärin lisäämiseen turvalle sekä niskaan. Full-kokoiseen turpahihnaan tarvitset noin 3 metriä narua, pienempiin tietenkin vähemmän. Itse tein sekä turpa- että niskahihnan tehosteet yksinkertaisella kalanruotokuviolla. Aloituksessa taitoin narun keskeltä ja asetin sen turpaosan alapuolelle. Siitä sitten lähdin pujottamaan oikeanpuolimmaisen narun turpahihnan keskeltä vasemmalle puolelle (yläpuolelta alapuolelle) ja sama toisinpäin. Narut siis vaihtavat puolta joka kerta, eli seuraavalla pujotuksella aluksi vasemmalla ollut naru on nyt oikealla. Näin jatkoin siihen asti, kunnes turpahihnan ja turpasolmun väliin ei enää mahtunut pujottelemaan narua.


Tässä vaiheessa tarvitaan sytkäriä, sillä narun päät pitää polttaa ja kiinnittää, jottei kuvio lähde purkautumaan. Otin siis sytkärin, sulatin narun päätä vähäsen ja painoin pään saksien avulla kiinni turpaosaan. Naru jäähtyy nopeasti ja jämähtää kiinni tiukasti, joten ole nopea!

Niskahihnan kanssa toimitaan täysin samalla tavalla. Itse mittasin ehkä nelisen metriä narua niskaa varten, mutta tarvittava mitta määräytyy sillä, miten pitkästi haluat niskaosaa tehdä. Riimu näyttää kivalta myös pelkällä erivärisellä turpaosalla, joten tämän kohdan voi halutessaan skipata!

Seuraavaksi vuorossa on ohjien teko. Tämänkin voi tehdä usealla eri tavalla riippuen siitä, millaisen lopputuloksen haluaa. Omiin ohjiini käytin tätä timanttimallin ohjetta, joka tuotti aluksi päänvaivaa ymmärtää, mutta oli loppujen lopuksi todella helppo tehdä. Narua tarvitsee kolme kertaa valmiiden ohjien pituuden verran per väri. Tein omani vain yhdestä väristä, mutta mittasin silti narua kahden värin verran. Alussa pitäisi siis olla kaksi pitkää pätkää narua, jotka molemmat pujotetaan lukon läpi narujen keskikohdasta. Nyt narunpäitä on neljä. Oikeanpuolimmaisin naru (nro. 4) viedään kahden keskimmäisen narun takaa (nro. 3 & 2) ja toisen keskimmäisen narun yli (nro. 2). Sen jälkeen vasemmalta puolelta viedään kauimmaisin naru (nro. 1) kahden keskimmäisen takaa (nro. 2 & 4) ja taas toisen keskimmäisen yli, ja näin jatketaan loppuun asti.

Narut vasemmalta oikealle 1, 2, 3 ja 4
Ohjien loppupäässä improvisoin kiinnityksen suhteen sen verran, etten edes osaa kertoa, mitä tein. Punoin jotenkin luovalla tavalla narujen päät ohjien sisälle ja poltin ja liitin päät ohjiin kiinni. Tähänkään ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta ainakin tähän asti tuo viritelmä on pysynyt lujasti kiinni.

Nyt tuunattu naruriimu ohjineen on valmis! Mä olen todella tyytyväinen lopputulokseen, vaikka aluksi mietinkin, tuleeko koko projektista yhtään mitään. Vanha naruriimu näyttää vielä vähän mutkikkaalta, mutta toivottavasti käytössä nuo vanhojen solmujen haamut häviäisivät. Tuo kirkas mintunvihreä sopii täydellisesti mustan naruriimun tehosteeksi ja näyttää Jimpan päällä vielä paremmalta! Ohjista tuli juuri sopivat pienikätiselle ratsastajalle, ja mittaakin on sen verran, ettei lännensatulankaan kanssa tule pituus vastaan. Ja jos tyylinvaihdos jossain vaiheessa alkaisikin kyllästyttämään, voi turpa- ja niskapunokset aina poistaa ja vaihtaa uusiin.


Kyllä nyt kelpaa poseerata!
Mitä mieltä olet lopputuloksesta? Aiotko kokeilla naruriimun tuunausta? Kerro kommenteissa! 😊
Eipä ole tullut vähään aikaan kuvattua ihan tavallista tallivideota. Tilasin action-kameraan varren, joten pitihän se päästä testaamaan pikimmiten. Varren kanssa kuvaaminen kävi kätevästi, mutta editoidessa huomasin, että kameran mikrofonissa taitaa olla jotain vikaa. Yritin parhaani saadakseni äänen paremmin kuuluviin, mutta pahoittelen jo etukäteen, jos äänenlaadussa on moittimista.

Tykkäättekö te katsoa tallivideoita? Mä pidän niistä enemmän kuin esimerkiksi pelkistä ratsastusvideoista, mutta siitä huolimatta tulee harvoin itsekään kuvattua muuta kuin sitä ratsastusta. Muut tallihommat tulee tehtyä aina niin huomaamatta, ettei siinä ehdi edes muistaa, että olisi tämänkin voinut videoida!

Odotin muuten yli kolme tuntia, että tämä video lataisi Youtubeen. En odotuta teitä kuitenkaan tämän pitempää, vaan tässä itse video:

Linkki videoon

Entisessä ravurissa on usein se etu koko ikänsä ratsuna olleisiin, että niillä voi ajaa. Ajaminen on hyvää liikuntaa ja mukavaa vaihtelua, se sopii kaikenikäisille ja tukee monenlaista treenausta. Siksipä tykkäisinkin treenata Jimppaa kärryiltä enemmän, mutta sen kanssa ajaminen ei useinkaan ole mitään mukavaa mielenvirkistystä vaan tahtojen taistelua siitä, mennäänkö lujaa vai täysiä. Minulle paras vaihtoehto olisi mennä rauhallisesti, mutta Jimpalle ajaminen on yhtä kuin kilpajuoksu - ravitreeniaikojen opit ovat lujassa.

Kärryttely on useamman vuoden ollut jatkuva projekti, ja nyt viimeisimpinä vuosina käyntilenkeistä on voinut jopa nauttia myös ohjastajan asemassa. Kunhan lenkeillä ei ole tarvinnut pysähtyä tai ravata, on molemmilla ollut mukavaa. Lyhytkin ravipätkä sekoittaa pakan, sillä silloin Jimppa siirtyy ravurimoodiin, josta taas kestää hetki päästä takaisin senioriheppailuun. Sama koskee pysähtelyä; kärryjen kanssa paikallaan oleminen on turhauttavaa, ja liikkeelle päästyään Jimppa pitää huolen, ettei ihan heti hidastella. Se ei kuitenkaan lähde käsistä, mutta sen mielentila muuttuu ja vauhtia riittää käynnissäkin.

Monet ex-ravurit ovat lupsakoita ajettavia, jotka hölkkäävät rennosti ja jarruttavat pyydettäessä, ja sellaista minä Jimpastakin toivon. Niinpä houkuttelin poikaystäväni avuksi tallille ja aloitin Jimpan uudelleenkoulutuksen! Onnea on ihminen, joka lupautuu avustajaksi kaikkeen, mitä päähäni pälkähtääkään 😁

Tällä treenikerralla lähdettiin opettelemaan paikallaan seisomista uusiksi. Videolle ei harmillisesti tajuttu ottaa alkutilannetta, mutta videon alussa näkee vähän, miten Jimppa ei halua hidastaa. Pyysin poikaystävääni pysäyttämään Jimpan, ja kun ruuna pysähtyi, palkkasin ja annoin luvan jatkaa eteenpäin. Ensiksi pysähdys kesti juuri sen aikaa, että sain annettua namin, ja sitten jo käskinkin poikaystävääni pyytämään Jimpan takaisin liikkeelle ennen kuin se alkaisi steppailemaan.

Jo pitemmästä ruokapalkkiotaustastamme oli apua treenin tehokkuutta ajatellen, sillä Jimppa ymmärsi jo parin toiston jälkeen, mikä homman nimi olikaan. Ajattelin, että kärryjen kanssa opettelu olisi hitaampaa, koska Jimppa olisi mieleltään eri tilassa kuin tavallisesti, mutta nähtävästi positiivinen vahviste -Jimppa vei voiton ravuri-Jimpasta!

Ensimmäinen treenikertamme kesti noin 10 minuuttia, ja sen lopulla Jimppa seisoi rauhassa paikallaan keskellä peltoa jo hyvän aikaa. Sillä ei ollut mikään kiire lähteä liikkeelle, ja kävipä välillä niinkin, että ohjastaja sai oikeasti pyytää, ennen kuin ruuna otti askeltakaan! Se on jo paljon se, kun vertaa siihen, miten yleensä ei saa edes ajateltua liikkeelle lähtemistä, kun Jimppa on jo menossa.



Ensi kerralla voisikin treenata sitä, että Jimppa malttaisi seistä paikallaan sen aikaa, että ohjastaja pääsisi palkkaamaan ja takaisin kärryihin istumaan. Ajaessa palkitseminen on aika hankalaa, kun itse on niin kaukana hevosesta, mutta aina ei ole mahdollisuutta avustajaankaan.

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin hämärä yllättää päivä päivältä vähän aikaisemmin. Viime sunnuntaina siirryttiin talviaikaan (muistithan siirtää kellot?), ja monessa paikassa saatiin nauttia jo ensilumestakin. Talvi on siis jo nurkan takana, mikä tarkoittaa sitä, että on hyvä hetki muistuttaa turvallisuudesta pimenevinä iltoina.

Heijastin on edullinen turvavaruste niin ratsastaessa kuin vain kaupungilla kävellessäkin. Jalankulkijana on usein hankala ymmärtää, kuinka vaikea autoilijan on havaita tummiin pukeutunut henkilö ilman heijastinta katulamppujenkaan valossa. Kaupungissa kadut ovat yleensä hyvin valaistut, mutta kun siirrytään taajaman ulkopuolelle, ei valaistus aina olekaan mikään itsestäänselvyys.

Hyvin heijastava ratsukko näkyy edestä...

Hevosen kanssa liikenteessä liikkumisessa on aina riskinsä: hevonen voi esimerkiksi säikähtää jotain ihan muuta kuin ohittavaa autoa, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena on yhteentörmäys. Ongelmia tuottavat myös autokuskit, jotka eivät tietämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään ota hevosta huomioon liikenteessä. Useimmat meistä ovat varmasti joskus joutuneet kohtaamaan kuskin, joka ohittaa hevosen liian läheltä hidastamatta, katse suoraan eteenpäin. Turvallisuuden vuoksi onkin tärkeää pitää huoli omasta ja hevosen näkyvyydestä. Etenkin tummaa ratsukkoa hämärällä tiellä on hyvin vaikea havaita tarpeeksi ajoissa, jos kummallakaan ei ole yhtäkään heijastinta.

Jotta muut tielläliikkujat näkevät sinut ja hevosesi tarpeeksi ajoissa, on heijastimia hyvä olla päällä molemmilla. Joskus voi käydä niin, että ratsukon tiet erkanevat kesken matkan, jolloin vain yhden osapuolen heijastimista ei ole apua toiselle. Heijastinliivi on helppo tapa pitää huoli ratsastajan/ohjastajan näkyvyydestä, ja niitä saa usein jopa ilmaiseksikin. Heijastinliivin tai -valjaiden hyvä puoli on se, että ne heijastavat niin edestä kuin takaa. Sama ominaisuus olisi hyvä olla myös hevosella, ja esimerkiksi meidän käyttämämme Horzen heijastinloimi on loistava valinta - kirjaimellisesti! Mitä enemmän heijastinpintaa, sen parempi.

...sivulta...

On hyvä ottaa huomioon myös, mihin ajoneuvojen ajovalot osuvat. Hevosten jalkoihin tulevat heijastimet näkyvät hyvin matalammalle osuviin valoihinkin. Meillä on käytössä nämä Horzen heijastinsuojat, mutta kuvauspäivänä ne olivat piiloutuneet sen verran hyvin, etten niitä löytänyt. Myös simppelimmät tarraheijastimet käyvät jalkoihin oikeiden suojien sijasta, kuten näissä kuvissa näkyy (tosin olisi tietenkin parempi, jos heijastimet olisivat joka jalassa).

Pimeällä tiellä voi myös käydä niin, että vastaan tulee tielläliikkujia ilman minkäänlaista valonlähdettä. Tämän takia kannattaa pukea myös LED-valot, kypärälamput ja muut vilkkuvat, välkkyvät tai loistavat varusteet päälle, kun lähtee maastoilemaan. Näin myös jalankulkijat ja ilman valoa pyöräilevät näkevät sinut ja hevosesi kaukaa eikä vasta törmätessä. Jimpan mielestä kypärälamppu on pelottava valaistessaan kaikki pienet, vihreät miehet tienreunoilla, mutta jos valoa ei tarvitse eteensä näkemiseen, voi sen kohdistaa vaikka taivaalle - kunhan muut tielläliikkujat pystyvät sen huomaamaan.

...ja takaa!
Aikaisemmin syksyllä, kun sää oli vielä turhan lämmin kokonaiselle heijastinloimelle, käytin maastoillessa itselläni heijastinliiviä ja Jimpalla heijastavaa rintaremmiä sekä jalustimissa tarraheijastimia. Mikään ei myöskään estä tekemästä heijastimia itse! Monessa paikassa myydään heijastinnauhaa, -tarraa tai -sprayta, joilla voi tavallisetkin varusteet muuttaa astetta turvallisemmiksi. Esimerkiksi satulahuopaan voi silittää heijastavan silityskuvan tai kypärän ympärille liimata heijastinnauhaa.

Vaihtoehtoja on monenlaisia ja moneen käyttöön, niin ratsastukseen, ajoon kuin talutukseenkin. Ostin vähän aikaa sitten Biltemasta edullisen heijastinriimun, jota voi käyttää taluttaessa ja myös tarhatessakin. Vaikka Jimppa ei olekaan kova karkaamaan, on heijastava riimu silti fiksu valinta ulkoiluun, vaikka vain oman mielenrauhan säilyttämiseksi.


Nykyään kaupoissa on tarjolla vaikka minkälaisia heijastavia vaatekappaleita, jos tavallinen heijastin tai heijastinliivi ei tunnu omalta. Esimerkiksi tämä H&M:n takki näkyy varmasti kauas, kun heijastinpintaa on niin paljon. Kuvassa päälläni on lisäksi sadechapsit, joissa on molemmilla sivuilla heijastimet, sekä talviratsastussaappaat, joissa on pienet heijastimet takana. Näistä kuvista huomaa hyvin myös sen, kuinka vaikea tumma hevonen on havaita pimeällä ilman heijastimia. Jimpasta ei näy kuin pää, ja sekin vain heijastinriimun ansiosta!

En tiedä, onko hevosharrastus vai kenties ikä vaikuttanut siihen, että nykyään olen hyvin tarkka heijastimista myös tallielämän ulkopuolella. Nuorempana harvemmin tuli käytettyä kunnon heijastimia, mutta nyt poden huonoa omaatuntoa, jos unohdan laittaa niitä tarpeeksi! Toivottavasti tekin muistatte pitää huolta turvallisuudestanne pimeällä, kypärän ohella heijastin on halvin mahdollinen henkivakuutus.

Turvallista loppuvuotta!

Lue lisää heijastimen käytöstä Liikenneturvan sivuilta!

Miten mahtava syksy tänä vuonna onkaan ollut! Sää on pysynyt tavattoman lämpimänä ja auringostakin on päästy nauttimaan useaan otteeseen. Odotan toisaalta talvea ja (kunnollista) lumipeitettä, jotta maastossa pääsisi menemään vauhdikkaammin. Syksy on kuitenkin lempivuodenaikani pimenevine iltoineen ja ruskan värjäämine puineen - kuinka ihanaa onkaan käpertyä vilttiin kirpeänä syyspäivänä kuuman juoman kera!


Nämä kuvat otin tällä viikolla kauniin aurinkoisena syyspäivänä. Kävimme lyhyellä kävelyllä ihastelemassa (ja maistelemassa) syksyistä luontoa, ja vaikka Jimppaa ei olisi kiinnostanut olla kuvattavana pätkääkään, onnistuin huijaamaan sitä hyväksi todetulla tekniikalla: nauhoitetulla hevosen hirnunnalla. Harmikseni Jimppa oppi nopeasti, että puhelimesta kuuluva hirnunta ei tarkoita mitään, eikä yksi video toiminut kuin yhden kerran. Viime aikoina olen huomannut aikaisempaa useammin, kuinka upean näköinen hevonen minulla onkaan! Oma hevonenhan on aina omistajan silmään se kaunein ja ihanin, mutta mielestäni Jimpalla on uskomattoman nätti pää, ja muutenkin sitä kelpaa kyllä katsella.



Tänä syksynä emme ole päässeet ihka oikealle sänkkärille, mutta peltoilemaan kylläkin. Yritimme ehtiä auringonlaskun aikaan ottamaan ratsastuskuvia, mutta aurinko jäi harmillisesti rakennusten taakse. Jimppa oli yllättävän virkeällä päällä, vaikka pellon ruoho houkuttikin välillä ihan liikaa. Saimme muutamat hyvät laukannostotkin molempiin suuntiin! Jimppa on ollut todella motivoitunut niin ratsastaessa kuin maasta käsinkin, joten sen kanssa on ollut ilo työskennellä. Sain vihdoin kärrytkin ladon perältä esille, joten pian pääsemme taas kärryttelemään!




Loppuun vielä aurinkoisen syyspäivän tunnelmaa tallilta. Hyvää syksyä! 🍁

Linkki videoon


Kohdetyöskentely eli target training on monelle ehkä tutumpi käsite koirakoulusta, mutta se on pikkuhiljaa siirtynyt myös hevosihmisten keskuuteen. Koska kohdetyöskentely on mielestäni todella kätevä ja monipuolinen työskenteytapa, aion tässä postauksessa neuvoa, miten hommassa pääsee alkuun. Jos siis kohdetyöskentelyn kokeileminen kiinnostaa, jatka lukemista!

Kohdetyöskentelyä varten tarvitset tietenkin kohteen. Meillä käytössä on ollut itsetekemäni kosketuskeppi (vanha raippa + styroxinuppi) sekä nykyään vaahtomuoviputki. Oikeastaan mikä tahansa asia käy kohteesta, eikä sen välttämättä tarvitse olla kädessä pidettävää mallia. Kohde voi siis olla vaikka maassa, seinässä tai tolpassa - riippuen siitä, mitä harjoittelulta haetaan. Inspiraatiota eri harjoituksiin voi hakea vaikkapa Instagramista, siellä monet hevosharrastajat käyttävät kohdetyöskentelyä treeneissään!


Target trainingia voi hyödyntää monessa tilanteessa: esimerkiksi lastaustreenissä, siedättämisessä tai vapaana työskentelyssä. Me olemme tehneet lähinnä seuraamistehtäviä, joissa Jimppa seuraa ja koskettaa kohdetta. Hevosen tulee siis ymmärtää, että kohdetta pitää koskea ja tarvittaessa seurata. Tämä onnistuu usein nopeasti, jos vain palkkiot saa ajoitettua oikein ja riittävän usein. Aluksi kannattaa palkita jo siitä, jos hevonen liikahtaakaan kohdetta kohti, mutta myöhemmin kriteerinä on fyysinen kosketus. Usein hevosta pääsee palkitsemaan kohteeseen koskemisesta miltei heti, kun kohteen tuo ensimmäistä kertaa näytille - pitäähän se tarkistaa vähintäänkin herkkujen varalta!

Palkkiona kannattaa tietenkin käyttää jotain, mistä hevonen tykkää. Jimpalla herkut toimivat tehokkaasti, mutta esimerkiksi rapsutus voi jollekin toiselle olla parempi vaihtoehto. Etenkin tähän aikaan vuodesta kannattaa pitää huoli siitä, ettei hevonen ole nälissään ruokapalkkioita käytettäessä. Ennen treenejä onkin hyvä antaa tuppo tai pari heinää, niin herkut eivät aiheuta yli-innokkuutta!

Ensimmäisellä kerralla voi olla hyvä keskittyä vain yhteen tai kahteen kohteen paikkaan, jotta hevonen ymmärtää työskentelyn perusidean. Turvan korkeudella olevasta kohteesta on helppo aloittaa, ja siitä voi seuraavaksi siirtyä sivuille, ylös, alas ja vaikka vatsan allekin, kun hevonen osaa seurata kohdetta. Ensiksi riittää, että kohde pysyy paikoillaan eikä hevosen tarvitse juurikaan liikkua koskettaakseen sitä. Myöhemmässä vaiheessa kohde voi olla kauempana tai liikkua, jolloin hevosen pitää mennä sen luokse tai seurata sitä.

Tällä pääsee jo hyvin alkuun, ja kun homma sujuu ongelmitta, voi vaikeusastetta hiljalleen nostaa tai lisätä treeneihin esimerkiksi esteitä! Myös kosketuksen kestoa voi lisätä, jolloin hevonen pysyy kiinni kohteessa halutun ajan.

Linkki videoon

Videolla viimeisintä kohdetyöskentelytreeniä vapaana laitumella, takana ehkäpä alle 10 treenikertaa. Jimppa tunnistaa kohteen jo aika kaukaa ja haluaa jatkuvasti kokeilla koskea sitä silloinkin, kun se ei ole käytössä. Kohdetyöskentelystä on muodostunut nopeasti sen lempparijuttu! Nyt pitäisi vain keksiä vaihtelua harjoituksiin ja jatkojalostaa opittua eteenpäin. 😊

P.S. Tässä jutussa kerrotaan kivasti kohdetyöskentelystä, vaikkakin koirapainotteisesti!

Oletko koskaan ajatellut, että käytät maastossa/ajaessa/tehdessä sitä tai tätä hevosella kuolainta, koska se on sille tuttu ja toimiva vaihtoehto? Et varmastikaan ole ajatustesi kanssa yksin. Suurin osa hevosista opetetaan toimimaan kuolaimilla, kun niitä aletaan ratsuttamaan tai opettamaan ajolle. Ei siis ihme, että moni luottaa hevosen osaavan kääntyä ja pysähtyä paremmin kuolaimella hankalissakin tilanteissa ─ siihenhän se on tottunut!

Olen välillä törmännyt ehkä vähän kummalliseen ajatusketjuun sitä perustellessa, miksi joissain tilanteissa kuolain olisi jotenkin ylivoimaisesti kuolaimetonta turvallisempi vaihtoehto. Ihmiset näkevät kuolaimen turvallisempana siksi, että se on hevoselle tuttu ─ eli hevonen on opetettu reagoimaan kuolaimen paineelle halutulla tavalla. Tämän takia kuolaimeton ei puolestaan hätätilanteessa toimisi, koska hevonen on tottunut toimimaan kuolaimella.

Jo varsana ihan kaikki hevoset opetetaan reagoimaan pään alueelle tulevaan paineeseen, kun niille laitetaan riimu päähän. Jokaisen hevosen tulisi siis ymmärtää talutuskäytöksen perusteet ja tietää, että tietty paine riimusta tarkoittaa pysähtymistä ja toisenlainen paine taas kääntymistä ja niin edelleen. Vasta myöhemmällä iällä hevonen tutustuu kuolaimeen ja oppii, miten sen kanssa toimitaan ─ ja koko tämän ajan, päivittäin, sen kanssa työskennellään riimulla.

On toki eri asia ratsastaa tai ajaa kuolaimettomilla kuin taluttaa hevosta riimusta. Taluttaessa hevoselta harvemmin pyydetään asetusta tai taivutusta, eikä sen muutenkaan tarvitse vastata paineeseen kuin ratsastaessa. Sen takia hevosta, jolla on aina ratsastettu kuolaimella, ei voi noin vain vaihtaa kuolaimettomaksi, jos sille ei ensin opeta oikeaa tapaa reagoida paineeseen. Ihan samalla tavalla toimitaan myös silloin, kun hevonen opetetaan kuolaimelle; se metallipala suussa ei suinkaan ole siellä syntyjään, eivätkä hevoset tule maailmaan valmiiksi kuolaimelle opetettuina.

Tämän takia en ymmärräkään, millä tavalla kuolain voisi esimerkiksi maastossa olla turvallisempi kuin kuolaimeton, jos hevoselle on opetettu molemmat vaihtoehdot. Jos taas hevosta ei jaksa opettaa vastaamaan paineelle oikein, niin kyllä, silloin on turvallisempaa käyttää sitä suitsitusta, mille hevonen on jonkun toimesta opetettu ─ ei siksi, että kuolaimella olisi jotain erityislaatuisia ominaisuuksia, jonka avulla hevonen kuin hevonen on hallittavissa, vaan siksi, että hevonen ei tiedä, mitä esimerkiksi turvan päälle tuleva paine tai istunnan tiivistäminen tarkoittavat.

Loppujen lopuksi hevonen ja sen kanssa käytetyt välineet ovat vain yhtä toimivia kuin niiden käyttäjäkin. Miten luulisit, että aina kuolaimettomilla ratsastettu hevonen toimisi, jos sille vaihdettaisiin sen enempää valmistelematta kuolaimet suuhun?


Kesäjärjestelyt ovat meidän osaltamme nyt ohi! Jimppa muutti kuun vaihteessa takaisin samalle tallille, missä se on nyt asunut toissakeväästä lähtien. Miten ihanaa palata takaisin normaaliin elämään ja rutiineihin!

Muuttopäivä alkoi lauantaiaamuna kesätallin siivouksella. Olin jo edellisenä päivänä pakannut Jimpan tavarat valmiiksi autoon, jotta aamulla säästyisi aikaa muuhun (lue: nukkumiseen). Jimppa sai ulkoilla pari tuntia aamusta, vaikkakin se olisi varmasti viihtynyt paremmin sisällä tyttöystävänsä seurana, joka joutui olemaan koppilevossa. Lastaus sujui ongelmitta, ja tälläkin kertaa minun piti kiirehtiä, ettei hevonen juoksisi edeltä koppiin. Nopeasti olimme siis valmiita lähtöön!

Matka kesti noin kolme tuntia ja sujui hyvin. Jimppa matkusti rauhallisesti heinää syöden, eikä edes metelöinyt, kun pysähdyimme pienelle tauolle kesken matkan. Usein se alkaa heti ilmoittamaan tulostaan, kun auto pysähtyy, mutta nyt taisi ruoka viedä voiton. Perillä tallilla Jimppa käyttäytyi nätisti ja taisi heti tunnistaa, että oltiin tutussa paikassa - ei tarvinnut vieläkään hirnua!

Linkki videoon

Kokeilimme Jimppaa suoraan sen aikaisemman ponikaverin kanssa samaan tarhaan ja aluksi näyttikin siltä, että papparaiset tulevat hyvin juttuun. Jokin oli kuitenkin muuttunut, eikä sopu kestänyt kauaa. Myöhemmin iltapäivästä Jimppa siirrettiin laitumelle ja laitumella ollut hevonen pääsi ponin seuraksi tarhaan, kun juoksemisesta ja tappelemisesta ei tullut loppua. Jimppaa tuskin haittasi, vaikka se joutuikin laitumelle vihreää syömään... Ehkä myöhemmin kokeilemme poneja uudestaan yhteen, jos ne silloin saisivat selviteltyä välejään tappelematta noin aggressiivisesti - ensiksi pitää kyllä miettiä, mistä moinen käytös saattoi johtua.

Jimpan ravi oli yhtä kaunista liitelyä ympäri tarhaa, kun se juoksi pomottajaa karkuun

Jimppa on kotiutunut hyvin, ja olemme palanneet normaaliin arkeen sen kanssa nopeasti. Pääsin kokemaan pitkään odotetun hetken Jimpan kanssa, kun se vihdoinkin uskalsi antaa minun tulla istumaan sen vierelle sen maatessa (tsekkaa tästä Instagramin hehkutuspostaus!). Jimppa makoilee muutenkin aika harvoin, joten näitä tilaisuuksia ei kovin usein satu kohdalle. Tämän takia aina Jimpan maatessa ajattelenkin ensimmäiseksi, että nytkö sillä on ähky... Onneksi tällä kertaa kyse oli vain viattomista päiväunista.

Motivaatio on aika huipussaan nyt, kun on kesän jälkeen mahdollisuus taas treenata säännöllisesti! Otinkin heti työn alle uuden tempun - kumarruksen - ja olemme työstäneet sitä parina päivänä vapaana laitumella. Ihana tunne, kun hevonen valitsee temppuhetken kanssasi oman puuhastelun sijasta!
Lehti saatu blogin kautta.

Positiivinen vahvistaminen on nyt in. Termi nousee esille keskusteluissa yhä enemmän, ja yhä useampi sitä uskaltautuu myös ihan käytännössä kokeilemaan. Toiset puolestaan vannovat paineen myötäykseen perustuvan koulutuksen puolesta. Tällöin kyseessä on negatiivinen vahviste - paine poistuu, mikä vahvistaa käytöstä. Positiivisesta vahvisteesta puhuttaessa tarkoitetaan puolestaan päinvastaista toimintaa: hevoselle annetaan jotain mukavaa, kuten herkkuja tai rapsutuksia, mikä vahvistaa käytöstä.

Hevoslehti Heportterin kakkosnumerossa käsiteltiin ilokseni positiivista vahvistamista oikein kahden jutun voimin. Kuten aiemmassakin postauksessani, odotin innolla, mitä annettavaa lehdellä minulle olisi, ja tälläkin kertaa odotukseni täyttyivät! Blogiani vähänkään seuraavat varmasti tietävät, että käytän Jimpan kanssa positiivista vahvistetta yhdessä paineen ja sen myötäämisen kanssa. Jo tämän takia koin Heportterin artikkelit mielenkiintoisiksi, mutta entistä kiinnostavammaksi koin ne siksi, että tiesin edellisen lehden perusteella jo valmiiksi saavani eteeni kattavan, helppolukuisen tietopakkauksen. Aina voi oppia jotain uutta, vaikka luulisikin tietävänsä jo kaiken tarpeellisen!

Kuten suurin osa hevosharrastajista, myös minä aloitin hevosharrastukseni negatiivista vahvistetta käyttäen, tosin sitä silloin tiedostamatta. Ratsastaessa paine ja myötäys ovat avainasemassa, eikä ilman niitä siitä tulisi mitään seisoskelua kummempaa. Paine ei ole itsessään paha asia, eikä sitä mielestäni pidä vältellä, mutta sen poistoa ei sovi unohtaa. Ilman myötäystä hevonen ei tiedä, mitä sen odotetaan tekevän, ja paine menettää merkityksensä. Ratsastuskouluissa tällaisia hevosia näkee paljonkin. Ne eivät reagoi paineeseen oikein - koska paine on jatkuvaa tai se poistuu väärällä hetkellä, hevonen oppii olemaan reagoimatta siihen. Oman hevosen kanssa pääsin kuitenkin kokeilemaan erilaisia tapoja toimia, ja aika pian negatiivisen vahvisteen rinnalle nousi palkkioiden käyttö.

Joitakin hevosihmisiä positiivinen vahvistaminen ja erityisesti ruokapalkkio epäilyttävät, ja yleensä sille löytyy myös hyvä syy. Ruoalla palkitsemisen (kuten minkä tahansa muunkin asian) voi tehdä väärin ja aiheuttaa näin vain enemmän ongelmia. Yksi eniten kuulluista perusteluista sille, miksei tietyn hevosen kanssa käytetä ruokapalkkiota, on namien takia alkanut näykkiminen, töniminen ja muu sählääminen. Useimmiten syynä on palkitsijan huolimattomuus palkinnon käytössä, mutta myös esimerkiksi nälkä voi tehdä hevosesta turhautuneen ja röyhkeän. Heportterissa aihetta käsitellään yleisimpien ruokapalkkioon liittyvien virheiden osalta, ja uskoisin sen kattavan aika hyvin epäilijöiden ennakkoluulot. Jutussa tiivistetäänkin hyvin pääajatus vahvisteiden käytöstä: ongelmia syntyy taitamattomasta vahvisteen käytöstä, eli mikään vahviste ei itsessään ole hyvä tai paha. Jos siis esimerkiksi ruokapalkkioon liittyy ongelmakäytöstä, on ihmisellä peiliin katsomisen paikka - ratkaisu ongelmaan on vahvisteen oikeaoppinen käyttäminen.


Heportterissa nostettiin myös esille hyvä ja tärkeä huomio hevosten koulutuksessa, nimittäin tunnetilat. Jos miettii paineen poistolla palkitun hevosen ja sen lisäksi ruokapalkkiolla palkitun hevosen tunnetiloja, kummalle jää tehtävästä parempi mieli? Miten nämä tunnetilat vaikuttavat hevosen kokemukseen ihmisestä? Vaikka negatiivinen vahviste eli paineen myötäys toimiikin, on hyvä ottaa huomioon myös se kokemus, mikä hevoselle suorituksesta jää mieleen. Varmastikin jokainen meistä haluaa hevosen viihtyvän seurassamme ja myös työskentelevän mielellään kanssamme, joten treenissä koettujen tunnetilojen huomioiminen ei ole turhaa. Rento, tyytyväinen hevonen oppii pelokasta tai turhautunutta hevosta tehokkaammin. Jos tuplavahvistetta käyttämällä hevonen kokee myötäyksestä seuraavan helpotuksen tunteen lisäksi namista tai rapsutuksesta seuraavan hyvän olon tunteen, sille jää tehtävästä tuplasti parempi mieli, ja mukava olo yhdistyy huomaamatta myös senhetkiseen työskentelykaveriin eli sinuun, ihmiseen. Mielestäni kohtalaisen hyvä win-win-tilanne!

Jos siis positiivinen vahvistaminen vaikuttaa mielenkiintoiselta, kannattaa Heportterin toisen numeron jutut Viisaasti porkkanaa, hellästi painetta sekä Hyvä, paha herkku lukaista läpi! Näiden juttujen lisäksi kakkosnumero sisältää mm. tuhdin paketin hevosten lihavuudesta ja mielenkiintoisen artikkelin akateemisesta ratsastustaiteesta. Suosittelen tutustumaan tähän lehteen, jos et sitä ole vielä tehnyt!

P.S. Heportteri järjestää Facebook-sivuillaan erilaisia kilpailuja, joista lehden voi voittaa itselleen, joten kannattaa käydä kokeilemassa onneaan! Tai sitten lehden voi myös ostaa tai siihen tilata digilukuaikaa, jos ei kilpailuhenki kulje tai onnetar suosi.

Jimppa ei ole ikinä ollut hankala lastattava. Muistan vain pari kertaa, jolloin se ei ole mennyt ensimmäisellä yrittämällä suoraan koppiin, eli mikään ongelmalastattava se ei todellakaan ole. Siitäkin huolimatta, että ruuna seuraa nätisti koppiin eikä rynni sieltä ulos, minulla on jo pitkään ollut toiveissa treenata lastausta kaikessa rauhassa. Tähän ei vain ole koskaan ollut mahdollisuutta, sillä pitkään aikaan käytössämme ei ollut vetokoukullista autoa ja nyt kun sellainen on, ei mahdollisuutta trailerin lainaamiseen ole oikein ollut.

Vihdoin kaikki osui kohdalleen ja saimme pidettyä ensimmäisen lastaustreenimme! Odotukseni olivat korkealla, ehkä jopa turhankin korkealla. Välillä on vaikea muistaa, että yhden lyhyehkön treenikerran aikana harvemmin tapahtuu ihmeitä, ja pysyvään käytökseen tarvitaan enemmän toistoja. Tavallaan ymmärrettävää, että kun tilaisuudet ovat näin harvassa, sitä asettaa itselleen vähän vahingossakin korkeat tavoitteet.

Treenin vedin mututuntumalla, eli samalla kun harjoiteltiin, sovelsin toimintaani tilanteen mukaan. Vaikka toivelistallani on vielä opettaa Jimppa menemään lähettämällä koppiin, tällä kertaa halusin enemmänkin treenata ruunan tunnetilaa. Vaikka se onkin helppo lastattava ja kuljetettaessakin suhteellisen rauhallinen, se ei ole lastatessa ja trailerin läheisyydessä kovinkaan rento. Ehkäpä matkustaminen on tarkoittanut Jimpalle stressaavaa, jännittävää kilpasuoritusta raveissa, suuria muutoksia (tallinvaihdos) tai ehkä sille on jäänyt trailerista muuten huonoja kokemuksia mieleen - tai sitten se ei vain ole koskaan päässyt tutustumaan koppiin kaikessa rauhassa, eikä siis tiedä, että sen kanssa voi ottaa ihan rennosti. Oli syy mikä tahansa, toiveissani oli saada Jimppaa edes vähäsen rennommaksi trailerin kanssa.

Aloitin treenin ihan vain sillä, että Jimppa astuisi lastaussillalle. Halusin Jimpan nousevan sillalle omaa tahtiaan, joten en juurikaan pyytänyt sitä eteenpäin vaan lähinnä odottelin. Melko nopeasti Jimppa pääsi sillalle asti ja katselemaan koppiin, mutta sitten kehitys hidastui, ja Jimppa olisi mieluummin suunnannut välipalalle nurmikolle. Tällöin otin mukaan eteenpäin pyytävän paineen narun avulla ja myötäsin heti Jimpan liikahtaessa pyytämääni suuntaan. Ruuna hermostui melko nopeasti sillalla seistessään, joten palkkasin sitä usein ja peruututin sen heti pois, kun se oli rauhassa ja rennolla mielellä.

Linkki videoon

Yhdellä kerralla Jimppa otti ja asteli koppiin, vaikka olisin ollut tyytyväinen yhteenkin askeleeseen! Kopissa se oli vähän jännittynyt, mutta jaksoi odottaa hyvin, että pyysin sitä peruuttamaan ulos. Otimme vielä pari onnistunutta käyntiä kopissa ennen kuin päätin, että tämä riitti tältä erää. Peruutukset onnistuivat mielestäni tosi hyvin! Joskus niissä on ollut mukana vähän liikaa vauhtia, vaikkei Jimppa rynnimällä ulos tulekaan. Nyt se peruutti rauhallisesti ja minua kuunnellen.

Lastaustreeni kesti noin parikymmentä minuuttia ja siihen kuului useita pikkutaukoja. Itse en ollut täysin tyytyväinen treeniin, mutta kuvaajana ollut äitini totesi, että se meni paljon paremmin kuin hän oli odottanut. Tässä sen näkee, miten paljon enemmän vaadin ja odotin itseltäni, enkä huomannut, että edistystä on silti tapahtunut!

Toivottavasti tämä ei jäänyt ainutkertaiseksi lastaustreeniksi, sillä vielä olisi paljon harjoiteltavaa! Oletteko te treenanneet lastausta tai opettaneet hevosen menemään lähettämällä koppiin? 😊

Linkki videoon

Vihdoin ja viimein pääsimme valmennettavaksi - tätä oli odotettu! Olisi mahtavaa päästä vaikka viikoittain valmennukseen, mutta ainakaan vielä en ole löytänyt meille sopivaa valmentajaa, joka pääsisi niin usein. Siksipä nämä harvat kerrat ovatkin niin hartaasti odotettuja!

Koko kesä on mennyt hyvin vähällä ratsastuksella, koska olin itse työharjoittelussa toisella paikkakunnalla. Jimppa on saanut siis ihan rehellisesti lomailla laitumella, ja minun ratsastustaitoni ruostua rauhassa. Onneksi kesä on sen verran lyhyt aika, ettei siinä ehdi ihan kaikkea unohtaa! Parina aiempana ratsastuskertana ongelmana on ollut se, että erityisesti vasemmassa kierroksessa Jimppa kaatuu sisälle. Oikeassa tilanne ei ole aivan yhtä paha, mutta olemassa kuitenkin. Niinpä tämä nousi valmennuksen pääaiheeksi tällä kertaa.

Lähdimme siis korjaamaan sisälle kaatumista ensiksi käynnissä ja sitten ravissa. Itse tehtävä oli yksinkertainen, mutta onnistunut toteutus tuntui ainakin alkuun olevan kiven alla. Mervi ohjeisti korjaamaan kaatumista ympyrällä ulko-ohjan ja sisäpohkeen avulla. Kun Jimppa suoristui, poistettiin ohjan ja pohkeen paine ja siirryttiin pyytämään asetusta sisälle. Kuulostaa helpolta, mutta onnistuminen vaati paljon työtä!

Käynnissä homma alkoi vähitellen sujumaan, mutta sitten kohdallemme osui voimakas sadekuuro. Jimppa kuvittelee olevansa tehty sokerista, joten aina pientä ripottelua kovemman sateen aikana se ei kykene tekemään mitään muuta kuin kääntämään perseensä sadetta kohti ja mököttämään siinä, kunnes sade loppuu. Nytkin, kun sadekuuro alkoi, se yritti jatkuvasti pysähtyä ja kääntää takapuolensa sateelle. Niinpä päätimme kokeilla ravia, jos Jimppa unohtaisi kastuvansa ja keskittyisi tehtävään.

Aluksi ratsastin päätöntä hevosta, kun Jimppa ravasi turpa maata viistäen. Sen mielestä korviin osuva sade on kamalinta ikinä, joten se yritti suojella päätään sateelta parhaansa mukaan. Menimme siis hyvin matalassa muodossa, mikä ei sinänsä haittaisi, jos Jimppa ei painuisi niin pahasti luotiviivan alle. Kaikeksi onneksi sadekuuro ei kestänyt kovin kauaa, ja heti sateen heikentyessä Jimppa alkoi toimimaan paremmin. On se välillä niin huvittava pikkuhevonen!

Ratsastustaidot vähän ruosteessa, kun jalustinkin on väärin päin jalassa! (Kuvassa meneillään ohjan lyhennys, siksi käden asento outo)

Oikeaan kierrokseen Jimppa ei kaatunut sisälle yhtä pahasti. Mervi ohjeisti istumaan harjoitusravissa siten, että lantion liike tulee takaa ylös. Näin ratsastaja pyytää omalla istunnallaan hevosta nostamaan etuosaansa ylös. Tavallisesti lantioni liike on ollut enemmänkin edestä taakse, jolloin ravikin tuntuu pompottavammalta. Videota katsoessani huomasin, että heti lantion liikettä muutettuani istuin paljon tasaisemmin alas ravissa! Kyllä se selkäänkin tuntui mukavammalta, mutta vasta videolta näin, miten suuri ero olikaan. Jimppakin polki paremmin alleen, kun pääsin oikealla tavalla mukaan liikkeeseen.

Vasemmassa kierroksessa sisälle kaatuminen alkoi heti ensimmäisestä askeleesta, ja alkuun tuntui, ettei Jimppa kuunnellut korjausyrityksiäni ollenkaan. Jäin pitämään ulko-ohjaa tasaisella paineella, kun pyynnön voimistaminen olisi tuottanut tulosta nopeammin ja ollut hevosellekin miellyttävämpää. Yritin lisätä pyynnön vahvuutta nopeammin, mutta Mervin mielestä olisin siltikin voinut pyytää reilummin. Valmennuksen loppupuolella sain mielestäni Jimpan suoristumaan jo paremmin, vaikka se lähtikin herkästi kaatumaan sisälle heti, kun yritin taivuttaa sitä ympyrällä enemmän.


Tarvetta valmennukselle siis todellakin oli, ja toivonkin pääseväni piakkoin uudelleen! Tästä kerrasta käteen jäi paljon hyviä neuvoja ja muistettavaa, niin istunnasta kuin hevosen suoristamisestakin. Valmennuksen alussa tehty istunnan korjaus pysyi yllä koko ratsastuksen ajan, vaikka aluksi lyhyemmät jalustimet ja jalan paikka tuntuivatkin omituisilta. En ole varmaan koskaan saanut pidettyä jalkaani yhtä rauhassa, eikä minun nyt edes tarvinnut tehdä sen eteen mitään - jalat pysyivät paikoillaan pitämättäkin!

Yhteenvetona valmennuksen annista voisin todeta, että minun pitää uskaltaa pyytää reilummin. Ulko-ohjaa saa viedä reilusti ulos, sisäpohjetta saa käyttää reilusti, taivutus saa olla reilu. Pyyntö ei saa jäädä tasaiseksi paineeksi, vaan sen voimakkuutta saa lisätä nopeasti. On hevosellekin miellyttävämpää, ettei jäädä pitämään pientä painetta pitkäksi aikaa (johtaa turtumiseen), vaan pyritään saamaan onnistumisia nopeasti, jolloin voidaan myös palkita useammin. Näin oppiminen tehostuu, ja hevonen alkaa vastata aina vain pienempään ja pienempään pyyntöön.

Yksinkertaisia asioita, jotka ymmärrän ja tiedostan jo ennestäänkin, mutta aina se ei vain välity itse työskentelyyn. Juuri sen takia pidänkin valmentautumista niin tärkeänä! 😊

Lehti saatu blogin kautta.


Kun kuulin uudesta hevoslehdestä, jossa paneudutaan hevosten hyvinvointiin, kiinnostukseni heräsi heti. Vihdoinkin lehti, joka käsittelee minulle tärkeitä aiheita! Niinpä olin enemmän kuin innoissani, kun sain lehden ihka ensimmäisen numeron luettavakseni.

Heportteri erottuu muista hevosjulkaisuista sillä, että se on hidasta journalismia ja keskittyy tuomaan esille tutkittua tietoa nelijalkaisista ystävistämme. Sen päämääränä on parantaa hevosten hyvinvointia lisäämällä ymmärrystä niitä kohtaan välittämällä tutkittua ja luotettavaa tietoa hevoskansalle. Tavalliseen lehtijuttuun verrattuna Heportterin artikkelit ovat jopa kymmenen kertaa pidempiä, perusjutun pituus tässä lehdessä on noin 20 000 merkkiä. Voisi siis kuvitella, että asia kuin asia tulee käsiteltyä kattavasti!

Lehden äiti, Teija Uurinmäki, on pitkän linjan journalisti ja kypsytellyt unelmaansa ikiomasta hevoslehdestä jo pitkään. Ensimmäinen lehti rahoitettiin joukkorahoituksella, minkä avulla Heportteri sai varmasti myös näkyvyyttä. Siitä huolimatta lehti ei vielä liene saavuttanut ihan jokaista hevosharrastajaa. Sinänsä harmi, sillä tällaista tietoa kaikki hevosharrastajat tarvitsevat. Pääkirjoituksessaan Uurinmäki toteaakin, että "jostain syystä tieteellinen tieto ei ole saavuttant hevosihmisiä kovin hyvin" - tästä olen kyllä samaa mieltä. Vaikka tutkimuksia ja tietoa on saatavilla, aika harva niihin jaksaa tai edes haluaa perehtyä, vaan asioita tehdään joko mututuntumalla tai niin kuin muutkin ne tekevät.


Ensimmäisessä numerossa käsitellään muun muassa hevosen kipuilmeitä, pihattoa, kesäihottumaa ja totuttamista. Mielenkiintoisia asioita, vaikka esimerkiksi kesäihottuma ei meille ole yhtä sydäntä lähellä oleva aihe kuin kesäihottumahevosen omistajalle. Suosikeiksini tästä lehdestä nousivat kipuilmeistä kertova juttu, tottumisjuttu sekä - ehkä vähän yllättäen - Taikavoimia-niminen juttu hevosten ja ihmisten välisestä suhteesta sekä vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Yllätävää tämä oli siksi, että aluksi kuvittelin jutun olevan turhan sentimentaalinen minun makuuni, mutta se osoittautuikin ihan mielenkiintoiseksi ja jokseenkin voimaannuttavaksi lukukokemukseksi. Jo tässä sen huomasi: lehteä ei kirjoiteta mututiedon pohjalta vaan sen artikkelit rakentuvat ihan oikeasta tutkimustiedosta. Plussaa annan myös siitä, että käytetyt lähteet on merkitty juttujen loppuun - jokainen voi näin itse perehtyä taustalla oleviin tutkimuksiin.

Hevosten kipuilmeitä käsittelevä aukeama toi mieleeni aikakauslehtien viihdyttävät pikatestit. Se kuitenkin toimi ja osoitti esimerkillisesti, kuinka tieteellisestä tiedosta saadaan viihdyttävää luettavaa. Jutussa vinkataan myös kipuilmeiden tunnistamista helpottavasta älypuhelinsovelluksesta, jonka ajattelinkin ladata kokeiltavaksi. Tällaisia vinkkejä ja niksejä toivon näkeväni lisääkin!


Kiinnostavin juttu tässä numerossa oli totuttamista käsittelevä Äh, kyllä se tottuu! -artikkeli. Olen innokas eri asioihin totuttaja, vaikka välillä mielikuvitukseni ei riitäkään uusien mörköjen keksimiseen. Pidän totuttamista tärkeänä asiana ja toivon kaikkien tekevän sitä edes joskus ja jouluna, koska sen avulla hevosista saadaan turvallisempia harrastuskavereita. Tässä jutussa oli esitelty erilaisia strategioita, joista osan tiesin jo nimeltä ja osan vain tekniikaltaan. Esimerkiksi totuttamisen ja siedättämisen ero on hyvä tietää, sillä näitä kahta käytetään usein synonyymeina. Olen ajatuksen tasolla pohtinut kohdetyöskentelyn käyttöä varjouttamisessa (totuttamista ja siedättämistä tukeva tekniikka, jossa hevosta pyydetään suorittamaan jokin sille jo tuttu tehtävä jännitävässä tilanteessa) tietämättä kyseisen strategian nimeä. Nytpä tiedän! Vaikka jutun aihe olikin minulle ennestään tuttu, sain siitä silti irti uusia oppeja ja mietittäviä asioita.

Heportteri on lukukokemuksena hyvin toimiva sekoitus viihdettä ja tutkimuslähtöistä asiaa. Sen ansiosta lehti sopiikin monenlaiseen makuun - se tarjoaa tutkittuja totuuksia tietoa janoaville, mutta huomioi myös ne, jotka haluavat lukea väitöskirjojen sijasta jotakin rennompaa, mutta silti opettavaista. On virkistävää lukea lehtijuttuja, jotka nojaavat vakaasti tutkimuksiin, mutta ovat siitä huolimatta selkeää, miellyttävää luettavaa. Tällaista journalismin kuuluukin olla, ja tällaista popularisoidun tieteen pitäisi olla: helppolukuista ja mukaansa tempaavaa, tieteellisyydestä tinkimättä.

Hyvinvointi kiinnostaa lajista riippumatta!

Painettu lehti maksaa 17,90 euroa, mikä näin opiskelijan näkökulmasta voi kuulostaa isolta summalta. Jos lehteä vertaa esimerkiksi Hippokseen (8,90), ei hinta enää tunnu niin pahalta. Onhan Heportteri sentään ulkoasultaan laadukkaan näköinen ja tuntoinen, mainoksia vain vähän ja jututkin pitkiä ja laadukkaita. Eikä printtilehti ole se ainoa vaihtoehto, vaan Heportteriin voi ostaa myös digilukuaikaa, jolloin hinta tippuu seitsemään euroon kuukaudessa. Jos tilaus kiinnostaa, mutta juttujen mielekkyys mietitytää, voi Heportterin sivuilta käydä lukemassa ilmaiseksi lyhyitä maistiaisia lehden artikkeleista ennen ostopäätöstä.

Tämä ensimmäinen numero julkaistiin kesäkuun puolivälissä, ja seuraavat numerot ilmestyvät kahden kuukauden välein - eli Heportterin toinen numero on ihan pian saatavilla! Jos siis haluat paperiversion ensimmäisten joukossa kotiisi, kannattaa lehti tilata viimeistään huomenna (9.8.) ennen kello 12. Odotankin innoissani, mitä kaikkea seuraava lehti sisältääkään, sillä tämän ensijulkaisun osalta odotukseni kyllä täyttyivät. Sen verran olen Heportterin Facebook-sivuilta nähnyt, että kakkosnumerossa käsitellään ruokapalkkiota ja positiivista vahvistamista. Kuulostaa lupaavalta!
Matkakisoissa v. 2016


Tässä maastoiluaiheisen postaussarjan osassa käsittelen melko yleistä ongelmaa - maastokammoa. Kuten estekammokin, maastoilun pelkääminen voi johtua esimerkiksi putoamisesta, mutta maastoon lähteminen voi pelottaa myös, vaikkei koskaan olisi maastossa käynytkään.

Maastokammo oli ongelma, jonka kanssa jouduin elämään melko pitkään. Minun tapauksessani pelko maastoilua kohtaan johtui hallinnan tunteen puutteesta, kun hevonen ei pysähtynytkään halutessani, minkä lisäksi onnistuin putoamaan maastossa parikin kertaa. Vaikkei putoamisissa minulle käynytkään mitään kipeitä lihaksia lukuun ottamatta, aloin maastoillessa odottamaan, milloin hevonen tekee täyskäännöksen ja katoaa altani tai pukittaa. Pian en uskaltanut ottaa ravia etenkään kotiin päin ja olin jatkuvasti jännittynyt yrittäessäni ennakoida mahdollisia sivuloikkia.

Jos kokemukseni kuulostaa tutulta, niin ehkä jo tämä helpottaa: nykyään haaveilen matkaratsastuksesta ja rakastan pitkiä maastolenkkejä laukkoineen päivineen! Paljon on toki muuttunut ajan saatossa, eikä pelkästään oman psyyken tsemppaaminen tai varusteiden tarkistaminen riitä - se on kokonaisuus muutoksia ja voi vaatia paljonkin aikaa. Maastoilu on kuitenkin niin mukavaa, virkistävää ja tehokasta liikuntaa, ettei sitä kannata jättää pois pelon vuoksi.

Tässä siis minun vinkkini maastokammon selättämiseen! Muistutan kuitenkin, että vaikka nämä vinkit auttoivatkin minut eroon maastopelostani, eivät ne välttämättä toimi juuri sinulle. Kannattaa kuitenkin kokeilla, ja tarpeen vaatiessa hyödyntää esimerkiksi terapiaa, jos pelko tuntuu olevan voittamaton - sitä se ei varmastikaan ole!


1. Varmista, että hevosella on kaikki kunnossa

Meidän tapauksessamme ilman tätä kohtaa ei maastokammo olisi hevillä lähtenyt. Epäsopivat varusteet voivat tehdä hevosesta säikyn, herkästi pukittavan tai hallitsemattoman. Usein käsistä lähtemistä yritetään korjata kovemmalla kuolaimella, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei norsujarru auta sen enempää kuin tavallinenkaan kuolain tai kuolaimeton. Ei myöskään kannata vähätellä satulan sopivuutta maastoillessa, sillä kipu ja epämukavuus eivät tee hevosesta turvallista maastoseuraa. Kannattaa siis tarkistaa niin varusteet kuin hevonenkin, sillä kivuton ja rento hevonen on maastokammoiselle välttämättömyys!


2. Maastoile maasta käsin

Kuka sanoo, että maastoilla voi vain ratsain? Kun reitit oppii tuntemaan rauhallisesti maasta käsin, on helpompi lähteä samalle lenkille myös selästä. Etenkin uudessa paikassa on hyvä aloittaa maastoon tutustuminen kävellen, jos maastoilu selästä jännittää. Näin et tartuta jännitystäsi hevoseen, eikä uusille reiteille synny mörkökohtia.





3. Maastoile taluttajan kanssa

Tästä oli meille ehkäpä eniten hyötyä! Alkuun maastoilimme aina niin, että äitini tuli jalan tai pyörällä mukana. Sen lisäksi, että saimme yhteistä äiti-tytär-aikaa, oli minulla turvallisempi mieli maastoilla, kun tiesin, että tippuessani joku olisi Jimppaa vastassa. Oman hyvinvointini sijasta pelkäsinkin enemmän sitä, että pudotessani Jimppa juoksisi auton alle tai muuten loukkaantuisi pakomatkallaan, sillä se ei ole koskaan ollut sellainen hevonen, joka jää seisomaan pudonneen ratsastajan viereen.


4. Maastoile vain käynnissä

Kenenkään ei ole pakko mennä käyntiä lujempaa, jos ei halua. Maastokammoisen voi olla helpompi aloittaa käyntilenkeistä ja kerätä hyviä kokemuksia ja varmuutta ennen nopeampia askellajeja. Muutenkin on hyvä edetä hitaasti ja lisätä ravi- tai laukkapätkiäkin sen verran, kun hyvältä tuntuu.


5. Hyödynnä rauhoittavaa kaveria

Sekä hevonen että ratsastaja voivat olla rennoin mielin, kun rauhallinen kaveri on tukena ja turvana. Muutenkin kaverin kanssa maastoilu voi auttaa viemään ajatukset pois jännittämisestä. Tämä toimii myös niin päin, että käyt maastossa mahdollisimman rauhallisella ja elämään tottuneella hevosella. Minun maastokammolleni teki hyvää käydä islanninhevosvaelluksella, vaikka ratsunani ei ollutkaan mikään pystyynkuollut nojatuoli!




6. Tarkista omat varusteet

Maastopelkoista voi pelottaa oman terveyden puolesta, jolloin voi tehdä hyvää harrastaa vähän varusteurheilua. Ehjä, tarpeeksi uusi kypärä on kaiken A ja O, mutta sen lisäksi maastoillessa voi käyttää esimerkiksi turvaliiviä. Minä käytän lähes aina turvaliiviä maastoon lähtiessä, paitsi lännensatulalla, koska liivi estää siinä liikkeeseen mukautumisen. Sen lisäksi tykkään vaihtaa jalustimiin varvaskopat, jotka ovat sekä mukavammat pitemmillä matkoilla kuin myös turvalliset, koska jalka ei voi jäädä jalustimeen jumiin.


7. Tule alas, kun pelottaa

Tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta minulle on toiminut hyvin se, että tarvittaessa tulen mieluummin alas satulasta kuin jännityn selässä ja teen tilanteen vain pahemmaksi. Monesti hevonen ohittaisi tienviereen parkkeeratun auton tai koiran kanssa lenkkeilevän ihmisen ilman ylimääräistä tohelointia, mutta jos ratsastaja jännittyy jo valmiiksi möröt huomatessaan, voi hän tahtomattaan kertoa hevoselle, että jokin tässä pelottaa. Kun pelottavia juttuja on muutaman kerran ohitellut rauhassa maasta käsin, ei selässäkään tarvitse enää jännittyä!


8. Maastoile enemmän

Tämä on tuttu neuvo estepelkoiselle, ja usein rutiinin saaminen auttaakin, jos pelko ei ole niin suuri. Monet ratsastavat harvoin maastossa, vaikkeivät sitä kammoakaan, ja maastoilusta tulee helposti hevoselle rutiinista poikkeava asia. Kun maastoilun ottaa osaksi viikoittaista liikutusohjelmaa, hevonenkin tottuu käymään lenkeillä eikä turhaan tuijottele kaikkea uutta ja ihmeellistä. Ihmisetkin pitävät rutiineista, joten on parempi pitää maastoilu säännöllisenä kuin joskus ja jouluna kokeilla, josko maastopelko olisi itsestään hävinnyt!


9. Maastoile oikeaan aikaan

Ennakointi on hevosten kanssa tärkeä turvallisuustekijä. Kun kammoksuin maastoilua, asuimme Jimpan kanssa alueella, jossa oli paljon ravihevosia sekä tiettyinä aikoina linnunmetsästystä. Pyrin välttämään kaikista ruuhkaisimpia aikoja maastossa, koska Jimppa hermostui takaa tai vastaan juoksevista ravureista välillä niin paljon, että jännitin niiden kohtaamista koko lenkin ajan. Pelon voittamisen kanssa koin hyväksi sen, että sain aikaiseksi onnistuneita maastolenkkejä, joten hyvä ajoitus auttoi onnistuneiden kokemusten kerryttämisessä. Ei siis kannata välttämättä lähteä maastoon, jos tietää, että juuri silloin siellä on esimerkiksi paljon metsästäjiä liikkeellä. Kun oma itsevarmuus on kasvanut ja hevonen on tarpeeksi maastovarma, ei enää tarvitse suunnitella lenkkiaikoja samalla tavalla etukäteen.



10. Huomaa, kuinka paljon hevosesi siitä pitää

Tämä ei ehkä ole listan hyödyllisin neuvo, mutta silti yksi iso osa oman maastokammoni voittamisessa. Jimppa rakastaa maastoilua, kuten minäkin nykyään. Sen huomaaminen, kuinka hevosen askel kevenee maastossa ja kotiin palattua ilme on kovin tyytyväinen, antoi sen viimeisen sysäyksen ottaa niskasta kiinni ja lähteä sinne maastoon, vaikka aluksi jännittikin! Jos hevosesi siis pitää maastoilusta, voi auttaa, että ajattelee tekevänsä tämän kaiken hevosen hyvinvoinnin vuoksi.


Kuten mikä tahansa muukin pelko, myös maastokammo vaatii aikaa ja töitä lieventyäkseen. Listan alkupään vinkit ovat mielestäni ne toimivimmat, mutta omalla kohdallani hyödynsin kyllä jokaista edes vähäsen. Löytyykö teiltä muita hyviä vinkkejä maastopelon selättämiseen? Olisi kiva kuulla, jos olette päässeet eroon maastokammosta, tai jos aiotte kokeilla näitä vinkkejä!


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:
Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?
Mitä varusteita maastoillessa tarvitaan?
Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?

Tämän postauksen aiheena on - kuten otsikosta voi päätellä - maastakäsittely! Pitkästä aikaa pääsimme työskentelemään maasta käsin Jimpan kanssa, ja voi että, kuinka mukavaa se olikaan! Jimppa oli motivoitunut yrittämään ja häiriötekijöistä huolimatta se keskittyi yllättävän hyvin minuun ja itse tehtäviin.

Tällä työskentelykerralla aloitimme erilaisen kohteen kanssa. Kohdetyöskentely eli target training on varmasti usealle jo tuttu käsite, ja Jimpankin kanssa olemme treenanneet kohdekepin koskettamista ja seuraamista. Lueskelin kohdetyöskentelystä kuitenkin vähän lisää ja tuumasin, että tällainen maakohde voisi olla kätevä taito opettaa kepin lisäksi. Sitä voi hyödyntää esimerkiksi paikallaan pysymisessä, eri alustoille nousussa ja uusiin asioihin totuttamisessa - melkoisen yleishyödyllinen taito siis!

Ideana oli siis saada Jimppa tajuamaan, että sen kuului laittaa etujalkansa kohteen sisälle. Paremman kohteen puutteessa käytin Jimpalle hulavannetta, joka toki on kokonsa puolesta ihan hyvä tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi pieni matto tai pyyhe voisi olla vielä kätevämpi, kun sen saisi helpommin pidettyä eri alustoilla. Aluksi merkitsin hulavanteen kohteeksi, jolloin riitti, että Jimppa käy katsomassa sitä tai koskemassa siihen turvallaan. Otimme muutaman seuraustehtävän, ja Jimppa ymmärsi aika nopeasti, että hulavanteen luokse kannatti mennä.

Niin komea pappa!

Jalan asettaminen vanteen sisälle oli aluksi vähän häsläämistä, kun Jimppa luuli, että sen piti kuopia kohdetta. Ei kuitenkaan tarvittu kuin pari palkkausta siitä, kun jalka jäi maahan vanteen sisäpuolelle, kun Jimppa alkoi jo ymmärtämään homman jujun! Saimme yhden tai kaksikin oikein onnistunutta toistoa, jolloin Jimppa osasi laskea molemmat etujalkansa kohteen sisälle ilman ylimääräistä kuopimista. Siihen oli hyvä lopettaa uuden asian kanssa!

Lopuksi treenasimme espanjalaista käyntiä pitkästä aikaa, ja Jimppa tuntui oppineen tauon aikana ihan uskomattoman paljon! Saimme tehtyä jopa useamman askeleen toistoja, vaikkakin ensimmäisten askeleiden jälkeen jalka ei noussutkaan enää yhtä paljon. Yritys oli kuitenkin kova ja Jimppa selkeästi tiesi, että seuraavienkin askeleiden tuli olla temppuaskelia.

Missä muruseni on?
Pari kertaa Jimpalle tuli hätä, kun se kuuli kaverinsa hirnuvan tallista ruunan perään, ja se lähti luotani kentän portille tuijottelemaan kaukaisuuteen. Se tunne oli mahtava, kun hetken tuijoteltuaan Jimppa lopulta valitsi tulla takaisin luokseni ja jatkoi tehtävän suorittamista niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! On aina ihana huomata, että hevosestakin on mukavaa puuhailla ihmisen kanssa. 💛

Linkki videoon
Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi 29-vuotiaasta hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ▼  2018 (40)
    • ▼  joulukuuta (4)
      • Ihanaa joulunaikaa!
      • TALLIVIDEO: Joulusiivous
      • Joululahjaideoita hevosihmisille
      • Yhdeksän vuotta yhteistä taivalta
    • ►  marraskuuta (3)
      • DIY: Naruriimun tuunaus ja punotut ohjat
      • TALLIVIDEO: Aamutalli, hyvin mennyt treeni ja palj...
      • Ex-ravurista hyvän mielen kärryttelijäksi - osa 1
    • ►  lokakuuta (3)
      • Heijastin - se edullisin henkivakuutus
      • Syksyihminen ja uljas musta(nruunikko)
      • Miten aloittaa kohdetyöskentely?
    • ►  syyskuuta (3)
      • "Kuolain on turvallinen, koska se on hevoselle tuttu"
      • Vihdoinkin kotona!
      • Palkkiolla ja paineella tuplasti tulosta
    • ►  elokuuta (3)
      • Etsinnässä rennompi tunnetila lastaukseen
      • Valmennuksessa: Sisälle kaatumisen korjaaminen
      • Hevoslehti aikuisempaan makuun
    • ►  heinäkuuta (4)
      • Miten päästä eroon maastokammosta?
      • Kohdetyöskentelyä, espanjalaista käyntiä ja valinn...
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (86)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (11)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta Hevoshieronta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru Kisat koulutus kuolaimettomuus Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä Ratsutus resepti ruokapalkka satula siedätys Tallielämää Temput tutkittua tietoa Valmennus Varusteet Video vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates