Kun kuulin uudesta hevoslehdestä, jossa paneudutaan hevosten hyvinvointiin, kiinnostukseni heräsi heti. Vihdoinkin lehti, joka käsittelee minulle tärkeitä aiheita! Niinpä olin enemmän kuin innoissani, kun sain lehden ihka ensimmäisen numeron luettavakseni.

Heportteri erottuu muista hevosjulkaisuista sillä, että se on hidasta journalismia ja keskittyy tuomaan esille tutkittua tietoa nelijalkaisista ystävistämme. Sen päämääränä on parantaa hevosten hyvinvointia lisäämällä ymmärrystä niitä kohtaan välittämällä tutkittua ja luotettavaa tietoa hevoskansalle. Tavalliseen lehtijuttuun verrattuna Heportterin artikkelit ovat jopa kymmenen kertaa pidempiä, perusjutun pituus tässä lehdessä on noin 20 000 merkkiä. Voisi siis kuvitella, että asia kuin asia tulee käsiteltyä kattavasti!

Lehden äiti, Teija Uurinmäki, on pitkän linjan journalisti ja kypsytellyt unelmaansa ikiomasta hevoslehdestä jo pitkään. Ensimmäinen lehti rahoitettiin joukkorahoituksella, minkä avulla Heportteri sai varmasti myös näkyvyyttä. Siitä huolimatta lehti ei vielä liene saavuttanut ihan jokaista hevosharrastajaa. Sinänsä harmi, sillä tällaista tietoa kaikki hevosharrastajat tarvitsevat. Pääkirjoituksessaan Uurinmäki toteaakin, että "jostain syystä tieteellinen tieto ei ole saavuttant hevosihmisiä kovin hyvin" - tästä olen kyllä samaa mieltä. Vaikka tutkimuksia ja tietoa on saatavilla, aika harva niihin jaksaa tai edes haluaa perehtyä, vaan asioita tehdään joko mututuntumalla tai niin kuin muutkin ne tekevät.


Ensimmäisessä numerossa käsitellään muun muassa hevosen kipuilmeitä, pihattoa, kesäihottumaa ja totuttamista. Mielenkiintoisia asioita, vaikka esimerkiksi kesäihottuma ei meille ole yhtä sydäntä lähellä oleva aihe kuin kesäihottumahevosen omistajalle. Suosikeiksini tästä lehdestä nousivat kipuilmeistä kertova juttu, tottumisjuttu sekä - ehkä vähän yllättäen - Taikavoimia-niminen juttu hevosten ja ihmisten välisestä suhteesta sekä vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Yllätävää tämä oli siksi, että aluksi kuvittelin jutun olevan turhan sentimentaalinen minun makuuni, mutta se osoittautuikin ihan mielenkiintoiseksi ja jokseenkin voimaannuttavaksi lukukokemukseksi. Jo tässä sen huomasi: lehteä ei kirjoiteta mututiedon pohjalta vaan sen artikkelit rakentuvat ihan oikeasta tutkimustiedosta. Plussaa annan myös siitä, että käytetyt lähteet on merkitty juttujen loppuun - jokainen voi näin itse perehtyä taustalla oleviin tutkimuksiin.

Hevosten kipuilmeitä käsittelevä aukeama toi mieleeni aikakauslehtien viihdyttävät pikatestit. Se kuitenkin toimi ja osoitti esimerkillisesti, kuinka tieteellisestä tiedosta saadaan viihdyttävää luettavaa. Jutussa vinkataan myös kipuilmeiden tunnistamista helpottavasta älypuhelinsovelluksesta, jonka ajattelinkin ladata kokeiltavaksi. Tällaisia vinkkejä ja niksejä toivon näkeväni lisääkin!


Kiinnostavin juttu tässä numerossa oli totuttamista käsittelevä Äh, kyllä se tottuu! -artikkeli. Olen innokas eri asioihin totuttaja, vaikka välillä mielikuvitukseni ei riitäkään uusien mörköjen keksimiseen. Pidän totuttamista tärkeänä asiana ja toivon kaikkien tekevän sitä edes joskus ja jouluna, koska sen avulla hevosista saadaan turvallisempia harrastuskavereita. Tässä jutussa oli esitelty erilaisia strategioita, joista osan tiesin jo nimeltä ja osan vain tekniikaltaan. Esimerkiksi totuttamisen ja siedättämisen ero on hyvä tietää, sillä näitä kahta käytetään usein synonyymeina. Olen ajatuksen tasolla pohtinut kohdetyöskentelyn käyttöä varjouttamisessa (totuttamista ja siedättämistä tukeva tekniikka, jossa hevosta pyydetään suorittamaan jokin sille jo tuttu tehtävä jännitävässä tilanteessa) tietämättä kyseisen strategian nimeä. Nytpä tiedän! Vaikka jutun aihe olikin minulle ennestään tuttu, sain siitä silti irti uusia oppeja ja mietittäviä asioita.

Heportteri on lukukokemuksena hyvin toimiva sekoitus viihdettä ja tutkimuslähtöistä asiaa. Sen ansiosta lehti sopiikin monenlaiseen makuun - se tarjoaa tutkittuja totuuksia tietoa janoaville, mutta huomioi myös ne, jotka haluavat lukea väitöskirjojen sijasta jotakin rennompaa, mutta silti opettavaista. On virkistävää lukea lehtijuttuja, jotka nojaavat vakaasti tutkimuksiin, mutta ovat siitä huolimatta selkeää, miellyttävää luettavaa. Tällaista journalismin kuuluukin olla, ja tällaista popularisoidun tieteen pitäisi olla: helppolukuista ja mukaansa tempaavaa, tieteellisyydestä tinkimättä.

Hyvinvointi kiinnostaa lajista riippumatta!

Painettu lehti maksaa 17,90 euroa, mikä näin opiskelijan näkökulmasta voi kuulostaa isolta summalta. Jos lehteä vertaa esimerkiksi Hippokseen (8,90), ei hinta enää tunnu niin pahalta. Onhan Heportteri sentään ulkoasultaan laadukkaan näköinen ja tuntoinen, mainoksia vain vähän ja jututkin pitkiä ja laadukkaita. Eikä printtilehti ole se ainoa vaihtoehto, vaan Heportteriin voi ostaa myös digilukuaikaa, jolloin hinta tippuu seitsemään euroon kuukaudessa. Jos tilaus kiinnostaa, mutta juttujen mielekkyys mietitytää, voi Heportterin sivuilta käydä lukemassa ilmaiseksi lyhyitä maistiaisia lehden artikkeleista ennen ostopäätöstä.

Tämä ensimmäinen numero julkaistiin kesäkuun puolivälissä, ja seuraavat numerot ilmestyvät kahden kuukauden välein - eli Heportterin toinen numero on ihan pian saatavilla! Jos siis haluat paperiversion ensimmäisten joukossa kotiisi, kannattaa lehti tilata viimeistään huomenna (9.8.) ennen kello 12. Odotankin innoissani, mitä kaikkea seuraava lehti sisältääkään, sillä tämän ensijulkaisun osalta odotukseni kyllä täyttyivät. Sen verran olen Heportterin Facebook-sivuilta nähnyt, että kakkosnumerossa käsitellään ruokapalkkiota ja positiivista vahvistamista. Kuulostaa lupaavalta!