Saimme otettua talviset joulukuvat, vaikka tänä vuonna talvi kestikin vain hetken verran. Vaikka kotona taidettiinkin viettää musta joulu, täällä vähän pohjoisemmassa saimme nauttia lumen tuomasta valosta ja tunnelmasta.





Toivotamme jokaiselle iloista ja rauhallista joulua ja onnekasta uutta vuotta 2020!

Mitä olisi joulu ilman herkkuja? Tai mikään muukaan aika vuodesta? Aika ankeaa, jos minulta kysytään. Mutta koska herkut ovat usein epäterveellisiä, ajattelin jakaa teidän kanssanne yhden vähän terveellisemmän reseptin, jonka terveellisyyden salaisuus piilee niiden yhdessä ainesosassa: hampunsiemenissä.

Hampunsiemenet ovat täynnä hyvää; ne sisältävät runsaasti rasvahappoja ja kuitua, toimivat hyvin valkuaislisänä ja ylläpitävät ihon, karvan ja jouhien hyvinvointia. Siksi ne ansaitsivatkin osansa tässä reseptissä.

Tämä resepti on yksinkertainen ja helposti muunneltavissa. Sokerittomana versiona herkut sopivat myös niille kaviokkaille, joille ylimääräinen sokeri ei ole hyväksi. Voin kyllä todeta, että sokerittomana ne eivät välttämättä maistu kaikista nirsoimmille tapauksille. Jimppa kuitenkin syö näitäkin herkkuja mielellään, sokerilla tai ilman! Hamppuherkut sopivat myös ihmisille välipalaksi esimerkiksi näkkileivän tapaan.


Hamppuherkut
(ainesten määriä muuttamalla saat pienemmän/isomman satsin, määrät arvioita)

n. 1 dl kaurahiutaleita
n. 2 dl vettä
n. 1 dl (vehnä/kaura/ruis...)jauhoja
n. 1 dl Hamppufarmin luomu hampunsiemeniä*

*tuote saatu yhteistyössä Murtolan Hamppufarmilta


Lisää kaurahiutaleet ja vesi kattilaan, hauduta miedolla lämmöllä minuutti-pari. Sekoita joukkoon loput ainekset. Halutessasi taikinaan voi lisätä esimerkiksi raastettua porkkanaa, omenaa tai vähän melassia. Anna taikinan levätä hetki ja lämmitä sitten uuni noin 200 asteeseen. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Tässä vaiheessa voit muotoilla taikinasta haluamasi muotoisia herkkuja tai jättää taikinan ohueksi levyksi, josta voi valmiina murtaa sopivan kokoisia paloja. Paista noin puoli tuntia (tai kun herkut näyttävät valmiilta), minkä jälkeen anna herkkujen vielä kuivua uunin viiletessä. Säilö ilmatiiviissä rasiassa.




Maukasta joulunodotusta kaikille! Jos kokeilet reseptiä, kerro alla, miten herkut teillä maistuivat!

Joulukuussa 2009 Jimppa tuli elämääni. Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, se on yhä suuri osa sitä. Olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen, kokeneet onnistumisia ja epäonnistumisia. Samaan aikaan tuntuu, ettei mikään ole muuttunut, mutta samalla muutosta on tapahtunut kummassakin meistä.

Kiitos Jimppa, että olet ollut ystäväni jo kokonaisen vuosikymmenen!

Onko karvaturpien joulukalenterit yhä hankkimatta? Ei hätää, vielä on hyvin aikaa! Tällä niksillä teet hevosellesi yksilöllisen kalenterin helposti ja nopeasti.

On tutkittu, että virikkeellinen ympäristö parantaa hevosen oppimiskykyä ja hyvinvointia. Pelkkä tyhjä karsina tai pieni, tasapohjainen tarha ei tarjoa hevoselle oikeastaan mitään muuta kuin paikan seistä ja syödä. Jos elinympäristö ei tarjoa mahdollisuuksia tyydyttää lajityypillisiä käyttäytymistarpeita, on se uhka hevosen hyvinvoinnille ja voi aiheuttaa stereotyyppistä käyttäytymistä.

Poseeraa keskenäs.

Aikaisemmin kirjoitin yhteistyöstäni Hamppufarmin kanssa ja siitä, millaisia tuloksia toivoin Jimpassa näkeväni hamppuöljyn syötön aikana. Nyt on kulunut pian kaksi kuukautta siitä, kun lisäsin hamppuöljyn Jimpan ruokintaan. Aloitin pienellä ja vähän epäsäännöllisellä syöttömäärällä elokuun lopussa, kun hevoset siirtyivät kesälaitumilta talliin. Pikkuhiljaa nostin öljyn määrän noin puoleen desiin, eli viitiseen pumpun painallukseen. Aluksi Jimppa sai väkirehuja ja öljyä vain liikutuspäivinä, eli vapaapäivinä se söi vain heinää ja viimeisiä vihreitä laitumelta, mutta nyt se on saanut iltapuuronsa päivittäin.

Alla olevassa kuvassa näkyy yksi selkeimmistä muutoksista yhden kuukauden syötön jälkeen. Kesällä Jimpan kärpäsloimi hankasi harjaan loven, joka on nyt kasvanut umpeen lähestulkoon samaan mittaan muun harjan kanssa. Jimpan jouhet eivät ole mitään vauhtikasvajia, joten oli kiva huomata, miten nopeasti ruma lovi kasvoi umpeen.

Vas. kuva otettu 25.8. pesun jälkeen, oik. 27.9. harjauksen jälkeen

Myös Jimpalle kesän aikana tulleet pienet kaljut kohdat ovat nyt kadonneet uuden karvan alle. Tällä hetkellä Jimppa vaihtaa karvaansa ja valmistautuu talven tuloon, eli kesäkarvaan verrattuna se ei enää ole aivan yhtä kiiltävä ja sileä. Karvanvaihdosta huolimatta karvapeite näyttää silti hyvältä ja kiiltävältä (vaikkakin nyt syksyn mutakeleillä se on useimmiten kuivuneen mudan harmaannuttama). Muutenkin Jimppa on nyt pysynyt kivassa kunnossa, ja ainakin omaan silmään sen maha on myös vähän pienentynyt. On ollut hauska huomata, miten moni Jimpan tavannut hevosihminen on ollut aivan ihmeissään kuullessaan, minkä ikäinen ruuna on. Useimmiten ihmettelyn kohteena on juurikin se, kuinka hyvässä kunnossa seniori onkaan! Oikeanlainen ravinto ja sopiva liikunta ovat kyllä avainasemassa vanhemman hevosen kanssa.

Hamppuöljy on maistunut Jimpalle hyvin, tosin se on kyllä yleensä ollutkin aika kaikkiruokainen. Tallin heinässä on analyysin mukaan matalahko valkuaispitoisuus, joten pääsemme kokeilemaan myös Heppahamppu-ravintopellettiä Jimpan ruokinnassa. Se sisältää runsaasti proteiinia, ja uskonkin sen toimivan meillä hyvin valkuaislisänä.

Tähän mennessä olen kyllä ollut tyytyväinen hamppuöljyyn ja sen tuloksiin. Tuo kolmen litran kanisteri on riittoisa ja mahtuu helposti piiloon niihin Ikean kannellisiin astioihin, joita meidänkin tallillamme käytetään rehujen säilytykseen. Jos hamppuöljyn kokeileminen kiinnostaa, voin meidän puolestamme kyllä suositella sitä!

Olen muutamaan otteeseen huomannut, että ihmiset välttävät ruokapalkkion käyttämistä, koska hevoset alkavat näykkimään, tuuppimaan tai muuten käyttäytymään häiritsevästi. Ruoan etsintä on hevoselle luontaista, ja jos se ei tiedä, miten muuten ruoan voisi saada itselleen, se saattaa alkaa käyttäytymään meidän ihmisten mielestä tungettelevasti tai jopa aggressiivisesti. Kuten minkä tahansa muun koulutustavan tai -tyylin kanssa, myös ruokapalkkion kanssa tulee tietää, mitä tekee. Muuten saatat vahingossa luoda treenikaveristasi purevan herkkuhirviön.

Hyvää heijastinpäivää! Tänään 1.10. vietetään valtakunnallista heijastinpäivää. Heijastin on halpa henkivakuutus, ja nykyään heijastimissa on varaa valita juuri itselleen sopiva tapa näkyä pimeässä. Tärkeintä on tietenkin se, että muistaa pukea edes yhden heijastimen, mutta myös muita asioita kannattaa ottaa huomioon. Esimerkiksi se, että heijastimia on molemmilla puolilla ja mieluusti vielä edessä ja takana - näin varmistat sen, että näyt joka suunnasta. Mikä tahansa heijastin ei myöskään kelpaa, vaan sen tulee olla CE-hyväksytty ja täyttää standardien vaatimmukset. Vaatimusten mukaisen heijastimen lisänä voi kuitenkin käyttää vaikka itse tehtyjäkin heijastimia!

Pimenevien iltojen ja heijastinpäivän kunniaksi esittelen teille meidän heijastinvarusteemme tällä kertaa videon muodossa! Samalla testasin ostamaani heijastinsprayta maastoilusuitsiin. Lopputulos oli ihan kiva, ja ajatuksenani on suihkuttaa heijastinsprayta lisäksi ainakin Jimpan kärryihin. Saa nähdä, mihin kaikkeen keksin sitä käyttää!

Sen pidemmittä puheitta, tässä tulee uusi video! Mitä veikkaatte, kuinkahan monta kertaa sanoin "heijastin" videon aikana?

Olen innostunut lenkkeilemään Jimpan kanssa niin, että ratsastus ja maastakäsittely ovat jääneet vähemmälle. Toki maastakäsittelyä tulee tehtyä lenkkeillessä ja muutenkin käsiteltäessä, mutta ne kunnon maastakäsittelytuokiot ovat olleet pienellä tauolla. Meillä oli vähän aikaa sitten epäonnistuneet treenit maasta käsin, kun turhauduin yrittäessäni tuloksetta saada Jimpan ymmärtämään, mitä siltä halusin. Pieni tauko ja muunlaiseen puuhailuun keskittyminen ei varmasti ole ollut pahitteeksi!

Kun me sitten yhtenä päivänä kaulanaruilun päätteeksi treenasimme puomia maasta käsin, Jimppa toimi todella hyvin! Se ei ole koskaan kunnolla ymmärtänyt puomien päälle, ja esimerkiksi ravipuomit aiheuttavat aluksi joka kerta pientä päänvaivaa, kun ruuna ei hahmota, minne jalat tulisi asettaa. Tälläkin kerralla se ei selästä käsin olisi millään ymmärtänyt astua puomin yli, vaan jäi sen eteen tönimään sitä joko turvallaan tai kaviollaan. Onhan se nyt hauskaa, kun puomin saa pyörimään edestakaisin!



Jos etuperin puomin ylittäminen on Jimpalle välillä vaikeaa, takaperin se ei hahmota hommaa ollenkaan. Tai niin ainakin luulin, kunnes tällä kertaa se peruutti nätisti puomin yli järkyttymättä takanaan olevasta esteestä. Aiemmin puomin yli peruuttaminen on yleensä mennyt niin, että Jimpan takajaka on hipaissut puomia, ja ruuna on hieman huolestuneena siirtynyt pois esteen tieltä. Puomin yli peruutus on vaikuttanut olevan sen mielestä epämiellyttävä kokemus varmaankin siksi, että se on sille vaikeampi hahmottaa, eikä Jimppa mielellään laita jalkaansa minnekään, mistä se ei ole varma. Tähän kategoriaan lukeutuvat muun muassa lätäköt, ojanpohjat, mutaiset kohdat sekä sillat. Jalat ovat hevoselle oikeastaan elinehto - jos se ne menettää, on se silloin varma saalis pedoille. Ei siis ihme, että Jimppakin mieluummin pitää jalkansa tukevasti tasaisella maalla kuin ottaisi ylimääräisiä riskejä.

Vaikka välillä tuntuu, että emme edisty mihinkään suuntaan tai edes treenaa mitään kunnolla, kehitystä tapahtuu silti jatkuvasti. Tällaiset pienet jutut antavat motivaatiota ja intoa jatkaa eteenpäin silloinkin, kun muuten hommat junnaavat paikoillaan. Viime maastolenkillä Jimppa veti porukan yli upottavienkin mutalammikoiden epäröimättä sen enempää, vaikka välillä jalat jäivät vähän jumiin tai upposivat epämiellyttävästi pinnan alle. Se on saanut lisää itsevarmuutta ja luottamusta - asioita, joita ei kisoissa arvostella, mutta jotka painavat ainakin minun vaa'assani paljon enemmän kuin mitkään kouluratsastusliikkeet. Toki niilläkin on oma roolinsa hevosen hyvinvoinnin ja käyttökunnon ylläpitämisessä.

Jimppa juuri räpäyttää silmiään, mutta tästä näkee, kuinka paljon korkeammalle se nostelee jalkojaan puomien kanssa!

Meillä menee siis ihan hyvin. Olemme maastoilleet paljon niin maasta käsin kuin ratsainkin, yksin ja yhdessä muiden tallilaisten kanssa. Jimppa on vielä vähän tarhakaverinsa perään, mutta muuten se on kyllä jo kotiutunut. Kuten kuvista näkee, se on aika hyväkuntoisen näköinen, vaikkakin vähän turhan tukeva vielä. Pitäisikin muistaa ottaa kunnon rakennekuva, josta myöhemmin näkisi, ovatko läskit lähteneet vai jopa lisääntyneet!

Kesän alussa laadin meille tehtävälistan, eli summer bucket listin, tulevalle kesälle. Nyt, kun syyskuu on jo päässyt alkuun, on hyvä aika katsoa, miten suoriuduimme tehtävälistasta!


1. Kesälaitumelle pääseminen ✅

Check! Jimppa sai viettää koko kesän laitumella 24/7. Kuumimpina aikoina hevoset pääsivät talliin muutamaksi tunniksi vilvoittelemaan ja lepäämään, mutta muuten ne nauttivat villihevosen elämästä ulkona.

2. Uittaminen (tai ainakin sen yrittäminen) ✅

Check! Ihan uimaan asti ei vielä päästy, mutta kävimme kahlaamassa kaverin rohkaisemana. Tämä on Jimpalle iso juttu, sillä se ei halua astua edes pieniin vesilätäköihin. Kun se lopulta uskaltautui veteen, se vaikutti jopa tykkäävän siitä!

3. Pese Jimppa ✅

Check! Pesen Jimpan kokonaan vain harvoin, yleensä kerran tai kaksi vuodessa. Tänä kesänä oli paljon hyviä pesupäiviä, koska oli niin lämmin.

4. Käy juhannusmaastossa ❌

Jäi tekemättä! Vietin juhannuksen vanhempieni luona, joten en päässyt käymään tallilla. Sen lisäksi emme vielä juhannuksen aikoihin olleet poistuneet tallipihasta, joten maastoilu ei vielä tullut kyseeseen. Kävimme kyllä maastossa heti juhannuksen jälkeen, mutta sitä ei enää voinut kutsua juhannusmaastoksi.

5. Eväsretkelle ratsain tai ajaen ❌

Jäi tekemättä! Pakko myöntää, että tämä kohta pääsi unohtumaan kokonaan. Kävimme muiden tallilaisten kanssa paljon maastoilemassa, mutta eväitä ei tullut syötyä. Kerran ratsastimme tallilaisen talolle ja pidimme pienen juomatauon hevosten toimiessa ruohonleikkureina - lasketaanko sitä eväsretkeksi?

6. Käy valmennuksessa/tunnilla ✅

Check! Elokuussa kävimme Jenni Marttilan valmennuksessa Jimpan kanssa ja lännenratsastustunnilla Tekola Ranchilla äitini kanssa.

7. Opeta uusi temppu Jimpalle ✅

Check! Tämä ei ehkä ole mikään oikea temppu, vaan pikemminkin taito. Opetin Jimpan lepuuttamaan takajalkojaan pyynnöstä. Se on hyvä liike takaosan aktivoimiseksi - jotta hevonen voi koota itseään ja siirtää painoaan taakse, on sen voitava koukistaa takajalkojaan.

8. Opeta uusi temppu rotille ✅

Check! Tämä temppu oli enemmänkin vahinko, mutta käytännöllinen sellainen. Rotat oppivat tulemaan luokse, kun naksutan kielellä! En ole ihan varma, miten ne sen oppivat, koska en ainakaan muista kouluttaneeni sitä niille.

9. Käy konsertissa/festareilla ✅

Check! Kävimme Jordanin kanssa Musen ja Ed Sheeranin keikoilla. Festareille ei tänä vuonna jaksettu lähteä, eikä tarjonta edes ollut niin kiinnostavaa tällä kertaa.

10. Pese kaikki Jimpan varusteet ✅

Osa-check! En pessyt ihan kaikkea, esimerkiksi loimia. Pesin kuitenkin säännöllisesti käytetyt varusteet, kuten suitset ja satulat, harjat ja riimut.

11. Maastoile uudella reitillä ✅

Check! Tämä oli helppo tehtävä, sillä uudessa tallissa kaikki maastoreitit ovat olleet meille uusia. Jimppakin tuntuu viihtyvän lenkeillä paremmin, kun edes osa reitistä kulkee uusia polkuja pitkin!

12. Käy ulkomailla ✅

Check! Kuten joka vuosi, vierailimme Jordanin perheen luona New Yorkissa. Tämä kerta oli siitä erilainen, että myös minun vanhempani tulivat mukaan matkalle.

13. Älä saa auringonpistosta! ✅

Check! Vaikka kesään kuuluikin useampi hellepäivä, en saanut kertaakaan auringonpistosta! Olen aika ylpeä itsestäni, sillä yleensä kärsin joka kesä vähintään kerran.

14. Videoi kesän tehtävälistan suoritukset yhdeksi kesäiseksi kokonaisuudeksi ✅

Check! Tässä se tulee, sekavana mutta kuitenkin:


Vain kaksi kohtaa jäi tekemättä tänä kesänä, aika hyvin siis! Tämä kesä oli oikein mukava, riittävän lämmin ja sopivan mittainen - nyt kelpaa taas palata takaisin opiskelujen, töiden ja ihanien syyspäivien pariin 🍂🧡

Meille muille vedän yllä olevat listat yhteen: hampunsiemen sisältää reilusti proteiinia, kuitua ja vain vähän sokereita - se sopii siis myös kaviokuumeherkille hevosille. Hampunsiemenöljy sisältää huiman määrän monityydyttymättömiä rasvahappoja, eli juurikin niitä välttämättömiä omega-3- ja 6-rasvahappoja.

Vähän aikaa sitten pohdiskelimme ystävieni kanssa eläintenpidon eettisyyttä erityisesti hevosharrastuksen näkökulmasta. Keskustelusta innostuneena halusin jakaa sen herättämiä ajatuksiani myös täällä blogin puolella.

Hevosmaailmassa näkee paljon erilaisia tapoja pitää ja käsitellä hevosia, eikä kukaan oikeastaan voi sanoa vain yhtä ja oikeaa tapaa. On kuitenkin surullinen tosiasia, että useimmissa tapauksissa hevosten elinolot eivät ole niiden hyvinvoinnin kannalta edes tyydyttävät. Hevosia pidetään yhä pitkiä aikoja pienissä tiloissa eristyksissä tovereistaan, eivätkä ne pääse toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, mistä usein seuraa stereotyyppistä käytöstä ja stressiä. Tämän lisäksi monet hevoset joutuvat sietämään pakottamista, pelottelua ja jopa väkivaltaa, kun niitä käsitellään, ratsastetaan tai ajetaan.⁣

En usko, että yllä oleva kuulostaa kenenkään korviin hyvältä tai eettiseltä, mutta totuus on se, että perinteet ja tottumukset ovat tiukassa. Se, että "aina ennenkin on näin tehty ja hevoset ovat yhä hengissä" ei ole todiste siitä, että kyseinen toimintatapa olisi hyvä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Hevonen pysyy kyllä hengissä, vaikka se eläisi yksin eikä koskaan pääsisi ulos tallista kuin ratsastettavaksi, mutta millaista sellainen elämä on? Ei ainakaan hyvää.⁣

Jokainen hevosihminen tietänee, että hevonen on laiduntava laumaeläin, mutta siitä huolimatta ihmisten kesyttämiltä hevosilta saatetaan ottaa pois molemmat niitä määrittelevät tekijät. Esimerkiksi monia kilpahevosia tarhataan (jos edes tarhataan) yksin, jottei niille pääse sattumaan mitään. Niiden ravinto koostuu suurelta osin väkirehuista, ja karkearehun pureskelu saattaa jäädä toissijaiseksi. Tähän kun lisätään matkustamisen sekä kilpailupaikkojen uutuuden ja hälinän aiheuttama stressi, ei ole ihmekään, että jopa 90 prosentilla kilpahevosista on todettu vatsahaava.

Miksei tieteellisesti todistettu tieto riitä muuttamaan hevosmaailmaa? Monelle on kova paikka myöntää, että oma tapa pitää hevosia ei olekaan niiden tarpeiden mukainen. Tieto tunnetusti lisää tuskaa, ja siksi joidenkin on helpompi sulkea silmät uudelta tiedolta kuin hyväksyä se, että on omalla toiminnallaan tehnyt hallaa hevosen hyvinvoinnille. ⁣

Ei ole realistista odottaa, että kaikki maailman hevosihmiset muuttaisivat toimintatapojaan niin, että hevoset voisivat elää täydellistä, lajityypillistä elämää. Minäkään en ole vailla vikoja ja virheitä; ratsastanhan Jimpalla säännöllisesti, ja tällä hetkellä se asuu karsinatallissa. Yritän kuitenkin parhaani sillä tiedolla ja niillä resursseilla, jotka minulla tällä hetkellä on käytettävissä. Ja tässä tullaankin siihen, minkä haluaisin ihmisten ymmärtävän: asioita ei tarvitse tehdä täydellisesti. En edes usko, että on olemassa yksiselitteistä, yleistettävissä olevaa täydellisyyttä, varsinkaan hevosten omistamisessa. Jo yksilöiden väliset erot tekevät siitä mahdotonta.

Täydellisyyden tavoittelua tärkeämpää onkin, että jokainen hyväksyisi tieteellisesti todistetut tosiasiat ja pyrkisi edistämään hevosen hyvinvointia senhetkisen tiedon ja omien resurssien puitteissa. On parempi yrittää tehdä edes jotain kuin olla tekemättä mitään! Pienikin muutos on askel oikeaan suuntaan, ja kun mukana on tarpeeksi suuri joukko ihmisiä, antaa se voimaa suuremmallekin muutokselle.⁣

Melkein hävettää myöntää, että viimeisimmästä valmennuksesta oli kulunut jo vuosi. Meillä on ollut hankaluuksia löytää sopivaa valmentajaa, kun tuntemani ammattilaiset jäivät pohjoiseen muuttaessani opiskelujen perässä länsirannikolle. Ensimmäisellä tallilla pääasiassa yksin puuhaillessani en oikein päässyt mukaan hevospiireihin, joten alueen valmentajat jäivät vähän hämärän peittoon. Mutta nyt ehkä uskaltaisin huokaista helpotuksesta ja todeta, että vihdoin pelkälle itsenäiselle humputtelulle on tullut loppu!

Kiitos sosiaalisen median, törmäsin Tmi Jenni Marttilan tarjoamiin palveluihin. Hetken asiaa tutkittuani totesin, että tämä ihminen vaikuttaa juuri meidänlaiselta ammattilaiselta! Siitä se ajatus sitten lähti, ja nyt olen yhtä istuntatuntia rikkaampi.

Ennen tuntia mietin, minkä monista ongelmistamme ottaisin korjauksen alle näin ensimmäiseksi. Päädyin siihen, että olisi hyvä lähteä ihan perusjutusta - suoruudesta. Olin jo jonkin aikaa kokenut hankaluuksia pitää Jimpan suorana ja välillä jopa suoraan uralla meneminen tuotti päänvaivaa. Ja jos en osaa ratsastaa edes suoraan, miten osaisin ratsastaa oikein mitään muutakaan?

Valmennuspäiväksi oli luvattu sadetta, mutta meidän iloksemme pysyimme kuivina! Sadekuuro iski sopivasti juuri, kun olin päässyt takaisin kotiin. Sääolosuhteet olivat siis suotuisat, vaikka paarmoja olisi toki voinut olla vähemmän. Jimpan mielenrauha järkyttyi paarmojen lisäksi siitä, että sen laidunkaveri katosi sisälle talliin kesken kaiken. Kuten aikaisemmista eroahdistuspostauksista on käynyt ilmi, Jimppa on hyvin kiintynyt laidunkaveriinsa. Ongelmaa ei enää ole jättää kaveria laitumelle, kun lähdemme kentälle tai maastoon tai minne vain, mutta jos kaveri jääkin talliin, Jimpalla menee pakka sekaisin.

Oli ihana huomata, miten ymmärtäväisesti Jenni suhtautui Jimpan huuteluun ja keskittymishäiriöön. Annoimme sen rauhassa kerätä itsensä ja palata takaisin läsnäolevaksi, ja pikkuhiljaa se rentoutui ja välillä jopa unohti kaverinsa katoamistempun kokonaan.


Olen ollut kerran elämässäni CR-tunnilla, ja siitäkin on jo useampi vuosi, mutta Jennin ohjauksessa asiat muistuivat mieleen nopeasti. En sanoisi, että olisin osannut niitä tehdä vielä käytännössä, mutta teoriassa muistin ne. Tunnustelin istuinluitani ja yritin parhaani mukaan pitää kyynärpäät lähellä kylkiäni ja olla rento mutta jäntevä. Jossain vaiheessa kehoni taisi ymmärtää jotain, ja yhtäkkiä Jimppa kulki suoraan! Sen askel muuttui aktiivisemmaksi ja se ei puskenut sisälle ainakaan niin pitkään, kunnes itse innostuin liikaa ja menetin otteeni oikeasta asennosta.

Loppua kohden sain suoristettua itseni ja siten myös Jimpan pätkittäin ihan itse, ilman opettajan apua. Pääsimme kiertämään uraa suoraan ilman, että tarvitsi oikaista joka kulmaa ja kiemurrella juopon lailla pitkiä sivuja pitkin. Vaikka työskentelimme vain käynnissä, Jimppa vaikutti väsähtäneeltä. Käyntityöskentelykin on kovaa työtä, jos sen tekee kunnolla!

Mieleeni jäi paljon asioita muhimaan ja tiedän, että vaikka kuinka yrittäisin niitä muistella ja tunnustella, en yhden tunnin jälkeen saa kaikkia palikoita kohdilleen. Olisihan se aika mahtavaa, jos tarvitsisi vain kerran elämässään harjoitella jotakin ja sitten osaisi sen täydellisesti! Harmillisesti ainakin minulta tuollainen supervoima puuttuu, mutta yritän parhaani mukaan saada jokaiselta tunnilta mukaani edes jonkin pienen jutun, jonka osaisin tehdä myöhemmin myös itsenäisesti.


Jenni myös kokeili suitsiimme väliaikaratkaisuna leukahihnan kiertämistä poskihihnojen ympäri, jotta semikapsoni ei pääsisi pyörimään niin paljon ohjasotteesta. Olin jo aiemmin pohtinut hackamore-poskihihnojen hankkimista, mutta nyt tiedän, että sellaisille todella on tarvetta. Näin väliaikaisena ratkaisuna tuo leukahihnan kiertäminen vaikutti ihan toimivalta, joten mennään sillä sen aikaa, että saadaan parempi systeemi käyttöön.

Olen valmennuksesta innoissani ja toivonkin, että pääsemme nyt säännöllisesti ohjattaviksi. Tämä kerran vuodessa valmentautuminen ei ihan toimi, kun ehdin sinä aikana unohtaa kaiken ja vain maastoilla meidät molemmat vinoiksi.

Törmäsin sosiaalisessa mediassa itselleni tuntemattomaan sovellukseen nimeltä Equisense. Kommenttien perusteella tuumasin, että tässähän voisi olla ratkaisu iänikuiseen ratsastusongelmaan - mielikuvituksen puutteeseen. Jonkin verran sovellukseen ja sen sisältöön tutustuneena ajattelin kirjoittaa siitä pienen arvostelun. Jos siis tämän tyylisen appin lataaminen mietityttää, tässä minun mielipiteitäni Equisensestä!

Ilmainen sovellus on tarkoitettu Equisense Motion -sensoria käyttäville hevosihmisille, mutta sitä voi kyllä käyttää, vaikkei näitä treenilaitteita omistaisikaan. Sovelluksen voi ladata sovelluskaupasta sekä iOS:lle että Androidille. Sitä ei ole ainakaan tällä hetkellä saatavilla suomen kielellä (enkä usko, että ihan heti tulisikaan), mutta vaikkei englanti taipuisikaan niin sujuvasti, sisällön ymmärtää hyvin pelkistä kuvistakin.

Sovelluksen etusivu ja sileän treenien näkymä

Equisense pitää sisällään yli 200 treeniä lähestulkoon joka lajiin ja tarpeeseen. Sovelluksessa pystyy rajaamaan tehtäviä erilaisten suodattimien avulla: hakua voi rajata koskemaan tiettyä lajia, työstettävää aihetta, tietyn tasoisia tehtäviä tai tiettyjä askellajeja. Leikitään, että etsinnässä olisi aloittelevalle ratsukolle sopiva sileän treeni, jossa aiheena on käynti-ravi-siirtymiset. Equisensellä on tällaiselle ratsukolle yksi käynti-ravi-siirtymisiä sisältävä treeni sekä kaksi helpon tason treeniohjelmaa, joissa riittää treenattavaa ainakin hetkeksi.

Iso plussa on, että treenejä löytyi myös ratsastajille. Neljän viikon mittainen treeniohjelma pyrkii parantamaan ratsastajan istuntaa ja vahvistamaan lihaksia. Olen kokeillut näitä treenejä pariin kertaan pelkästään lämmittelynä ja jatkanut sitten juoksulenkille tai tehnyt jotain muuta, mutta voin todeta, että nämä toimisivat kunnon treeninäkin ihan hyvin. Positiivista on lisäksi se, että sovelluksesta löytyy myös maasta käsin tehtäviä treenejä, ja esimerkiksi "Groundwork 101" -treeniohjelma antaa hyviä ideoita aloittelevalle (ja miksei kokeneemmallekin) maastakäsittelijälle. Itse olin yllättynyt siitä, että sovelluksen valikoimaan kuuluu useampi juoksutustreeni sekä venyttelyohjeita! Ratsukon kokonaisvaltainen harjoittelu on siis otettu huomioon, mikä on mahtava asia.

Hevosia voi lisätä sovellukseen useamman, joten treeni- ja hoitopäiväkirjaa on helppo pitää. (Jimppa ei ole ranskanravuri, mutta se oli lähin vaihtoehto rotuvalikoimassa)

Equisense-treenisovelluksen plussat:

+ Monipuolinen valikoima harjoituksia hevoselle ja ratsastajalle
+ Treenien haku suodattimilla
+ Treenit ja toimenpiteet voi merkitä sovellukseen
+ Osassa treenejä mukana havainnollistava video

Miinukset puolestaan eivät haittaa käyttöä mitenkään järjettömästi, mutta niitäkin löytyy pari:

- Jos ei omista Equisensen Motion- tai Motion S -sensoria, ei saa kaikkea sovelluksesta irti
- Kaikissa treeneissä ei havainnollistavia videoita
- Välillä sovellus ei toimi kunnolla (esim. ei näytä kaikkia treenejä, kuvien lataus ei onnistu)

Mielestäni Equisense tarjoaa yllättävänkin hyvän valikoiman erilaisia harjoituksia erilaisiin tarpeisiin. Se ei tietenkään korvaa valmennuksissa tai ratsastustunneilla käymistä, sillä vaikka se poistaakin turhan "en tiedä, mitä tehdä" -humputtelun vaaran, se ei kuitenkaan osaa kertoa, mitä ratsastaja tekee oikein tai väärin. Mutta jos tehtävien keksiminen tuottaa vaikeuksia ja ratsastus menee usein päättömäksi kentällä pyörimiseksi, siinä Equisense osaa auttaa. Jos tästä valikoimasta ei löydy sopivaa harjoitusta itsenäiseen työskentelyyn, niin sitten ei löydy mistään!

Oletteko te kokeilleet Equisense-sovellusta? Jos ette vielä ole, niin suosittelen tsekkaamaan - ja jättämään samalla hyvästit harjoitusideoiden puutteelle!

Suomen kesä on yleensä kylmä ja lyhyt, mutta tänä(kin) vuonna saimme nauttia allekirjoittaneen mielestä ihan riittävän pitkästä hellejaksosta. Ei varmaan tule yllätyksenä, että en ole helteiden ystävä. Tänä kesänä olen onnistunut suojautumaan auringolta ja kuumuudelta suhteellisen hyvin, enkä ole palanut tai saanut auringonpistosta kertaakaan!

Kesäkuussa kirjoitin blogissa meidän ongelmaksi nousseesta eroahdistuksesta. Takana oli muutto uudelle tallille ja pääsy kesälaitumelle, joten ymmärrettävästi Jimppa ei kokenut kaverin jättämistä turvalliseksi vaihtoehdoksi. Ironista kyllä, tuon postauksen julkaisua seuraavana päivänä eroahdistusongelma alkoi ratketa kuin itsestään.

Halusin antaa Jimpan kotiutua kaikessa rauhassa ja pyrkiä etenemään niin, ettei sen tarvitsisi stressata turhia. Aiempien muuttojen jälkeen olen yleensä yrittänyt jatkaa arkea kuten normaalisti, ja ensimmäisillä kerroilla tallipihasta poistuessamme Jimppa on vähän huudellut ja kiirehtinyt. Nyt mukana oli kuitenkin enemmän muuttujia; Jimpan laidunkaverina on tamma, ja Jimppa luo paljon vahvemman kiintymyssuhteen tammojen kuin toisten ruunien kanssa. Tämän lisäksi hevoset siirtyivät elämään villihevoselämää laitumelle, jolla ne saavat olla yötä päivää. Tavallisesti muutot ovat tapahtuneet laidunkauden ulkopuolella, joten Jimppa on päässyt jatkamaan suoraan normaalia arkeaan.

Mietin, miten lähtisin totuttamaan Jimppaa ajatukseen kaverin ja laitumen jättämisestä ilman, että sen tarvitsisi huolestua? Miten osaisin tahdittaa etenemisen niin, etten vaatisi liian paljon liian nopeasti?

Metsäpolkuja tutkimassa

Lopulta tulin siihen tulokseen, että antaisin Jimpan määrätä tahdin. Otin sen laitumen ulkopuolelle ja harjailin sitä siinä, portin läheisyydessä, ilman mitään tarvetta lähteä minnekään. Jo ensimmäisellä kerralla, kun otin Jimpan aidan toiselle puolelle ilman ennakkoajatuksia, Jimppa halusi itse lähteä kauemmas laitumesta. Kiersimme tuona kertana laitumien ympäri niin, että hetkittäin emme olleet näköyhteydessä yhteenkään hevoseen. Edes laidunkaverin kutsuhuudot eivät hetkauttaneet ruunaa, joka omasta halustaan lähti tutkiskelemaan aluetta.

Seuraavalla kerralla kävimme pidemmällä kävelylenkillä. Poistuimme tallialueelta jättäen kaiken tutun taaksemme ja tutkiskelimme lähistön teitä ja metsäpolkuja kahdestaan. Jimppa sai ehdottaa, mihin suuntaan menisimme, ja se olisi halunnut seurata polkuja vaikka kuinka kauas! Jouduin kuitenkin kääntämään meidät takaisin, jotta ehtisin töihin. Harmitti kyllä, kun Jimppa olisi niin halunnut jatkaa tutkimusretkeään, mutta jotenkinhan tämä harrastuskin on maksettava!

Pariskunta 💛

Nyt uskaltaisin sanoa, että olemme päässeet eroahdistuksesta irti niin, että pystyn liikuttamaan Jimpan normaalisti maastossa tai kentällä. Jos kaverit huutelevat perään, se ei tunnu huomaavankaan, vaan mielellään poistuu näkyvistä.

Meidän kohdalla laidunkauden eroahdistukseen auttoi siis se, että Jimppa sai edetä omassa tahdissaan ja lähteä tutkimaan, jos siltä tuntui. Sen lisäksi, että sen ei tarvinnut enää huolestua kavereidensa takia, ruuna vaikutti rohkeammalta. Kun se sai itse valita, minne päin mentiin, se oli myös tavallista uteliaampi uusia asioita ja paikkoja kohtaan. Kokeilun arvoinen juttu myös, vaikkei mitään ongelmaa olisikaan - saatat yllättyä, millainen seikkailijaluonne hevoselta löytyykään!

Koska hevoset eivät juurikaan ole olleet sisällä, uskon, että talliin yksin jääminen on Jimpalle vielä vaikeaa. Se ei ole mikään hankala ongelmakäyttäytyjä yksin jäädessään, mutta stressaa ja huutelee. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen jo tähän tilanteeseen ja tiedän, että laidunkauden jälkeen Jimppa kyllä tottuu myös talliarkeenkin.

Mukavaa ja vähän turhankin lämmintä alkuviikkoa kaikille - muistakaa pitää huolta niin omasta kuin nelijalkaistenkin nesteytyksestä! 💧

Minä olen herännyt vähän myöhässä tähän podcastien aikakauteen. En ole koskaan ollut mitään äänikirjojen kuuntelijatyyppiä, joten podcastitkaan eivät ole kiinnostaneet. Kunnes yhtäkkiä tajusin, että ehkäpä voisin hyödyntää niin sanotun tyhjän ajan autoa ajaessa, siivotessa sun muuta sellaista tehdessä oppien jotain uutta eläinkoulutuksen ja hevosten saralta!

Olen aika nirso siitä, mitä haluan kuulla, joten ei ollut turhan helppoa löytää miellyttävää kuunneltavaa. Halusin podcastin aihepiirin sopivan minun ajatusmaailmaani edes jotenkin, mikä pudotti kaikki maailmanluokan ratsastuskilpailuista keskustelevat podcastit pois listalta. Niitä tuntui olevan yllättävän paljon! Monet hevosten koulutukseen liittyvät podcastit käsittelivät aihetta turhan valmennus- ja ratsastuspainotteisesti. Lopulta silmiini (ja korviini) osui kuitenkin muutama kiva podcast, jotka tulevat tässä:


Equiosity
Kieli: englanti

Mielenkiintoinen podcast kaikille eläinten koulutuksesta ja erityisesti naksutinkoulutuksesta kiinnostuneille. Aiheet ovat monipuoliset ja käsittelevät niin koulutusta, kouluttajaa kuin koulutettaviakin. Tässä riittää kuunneltavaa pitemmäksikin aikaa, sillä jaksoja on jo lähemmäs 70.


Project Happy Athlete
Kieli: suomi

En varmasti ole ainoa, jota on harmittanut kotimaisten hevosaiheisten podcastien uupuminen. Nyt asiaan on kuitenkin tullut muutos, sillä Project Happy Athleten Nina laittoi pystyyn oman podcastinsa! Aiheet ovat erityisesti minunlaiselle kukkahattutädille sydäntä lähellä olevia, mutta ne sopivat ihan jokaiselle, jota hevosen hyvinvointi kiinnostaa. Odotan innolla, mitä aiheita tässä podcastissa tullaan käsittelemään!


In the Spirit of Horse
Kieli: englanti

Ihmisen ja hevosen välistä suhdetta positiivisen vahvistamisen kautta tarkasteleva podcast. Uusi tulokas omalle kuuntelulistalleni, mutta olen jo nyt vakuuttunut. Mosie Trewhitt käsittelee esimerkiksi vapaana työskentelyä (liberty), suhteen rakentamista, positiivista vahvistamista ja oman itsensä ymmärtämistä sekä hyväksymistä juuri niistä näkökulmista, joista moni perinteisestä hevostaidosta pehmeämpään lähestymistapaan siirtyvä halunnee kuulla niin faktoja kuin kokemusperäistä tietoa.


The Willing Equine
Kieli: englanti

Olen seurannut The Willing Equinea Instagramissa jo pidemmän aikaa, joten otin innolla vastaan myös hänen podcastinsa. Aiheet pyörivät eettisen, tieteeseen perustuvan hevoskoulutuksen ja hevosten hyvinvoinnin ympärillä.



Näitä neljää olen nyt kuunnellut vaihtelevasti muutaman kuukauden ajan. Olisi ihan mahtavaa löytää enemmän suomenkielisiä eläinten koulutukseen ja hevosiin liittyviä podcasteja, sillä minä ainakin tykkään kuunnella ja oppia lisää juuri näistä aiheista!

Löytyikö suosikeista uutta kuunneltavaa? Paljastakaa myös omat suosikkipodcastinne, oli aihe mikä tahansa!

Jimppa on nyt ollut miltei kuukauden yötä päivää laitumella. Laidunelämä on tehnyt siitä leppoisan vanhan herran, joka on selvästi elämäänsä tyytyväinen. Sen kaverina on herttainen lämminveritamma, jonka kanssa ruuna tuli heti hyvin juttuun. Ei siis ihme, että molemmat ovat kiintyneet toisiinsa niin kovasti, ettei elämä erillään tunnu kivalta.

Jokaisen muuton yhteydessä Jimppa on aina ollut alkuun herkästi stressaava ja huolestuva, jos muut hevoset ovat joutuneet pois sen näkyvistä. Tästä vaiheesta on kuitenkin päästy yli nopeasti, kun vain arki on lähtenyt rullaamaan. Nyt paluu arkeen on kuitenkin myöhästynyt muun muassa ulkomaanmatkani takia, ja vasta tällä viikolla lähdimme ensimmäistä kertaa oikeasti pois laitumelta.

Kävimme kahden muun ratsukon kanssa pienellä maastolenkillä opettelemassa uusille reiteille. Alku oli Jimpalle vaikea, koska sen tyttöystävä ei lähtenyt mukaan. Varustaessa se huuteli ulos huolestuneesti, eikä edes heinä oikein maittanut. Tammakaverikin huusi ja ramppasi laitumen reunaa edestakaisin tallille päin tuijottaen. Kun lähdimme ratsastamaan, huutelu loppui, mutta alkumatkasta sillä oli kova kiire mihin vain. Lopulta, kun käännyimme hiljaiselle tielle, Jimppakin rauhoittui ja pystyimme molemmat nauttimaan uusista maisemista. Oli ihana vain antaa pitkät ohjat ja kevennellä rennossa ravissa muiden mukana. Maasto meni todella hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen ratsastuskerta uudella tallilla, ensimmäinen liikutuskerta useampaan viikkoon ylipäänsäkään ja vieläpä ensimmäinen kerta useampaan vuoteen, kun olimme maastossa toisen hevosen kanssa!




Maastolenkistä viisastuneena ajattelin, että otanpa tamman sisälle siksi aikaa, kun käyn Jimpan kanssa pyörähtämässä kentällä. Alku sujui mukavasti, kun molemmat söivät laiskasti heinää karsinoissaan. Varustin Jimpan, ja lähdimme ulos. Jimppa ei ollut millänsäkään, kunnes kaverille tuli ikävä ja se hirnui ruunan perään. Sen jälkeen hirnumisesta ei tullut loppua, kun molemmat vastasivat toisilleen. Väliin mahtui kyllä hiljaisiakin hetkiä, jolloin sain Jimpan taas keskittymään kunnolla ratsastukseen. En ratsastanut kauaa, koska halusin vain kokeilla uutta semikapsonia, jonka olin Jimpalle tilannut, minkä lisäksi Jimpalla oli ollut nestettä oikeassa etujalassa. Liikutuksen aikana se oli onneksi sulanut pois, mutta kylmäsin jalkaa lopuksi hetken aikaa vedellä siitä huolimatta. Itse ratsastus meni siis hyvin vaihtelevasti, sillä ikävöidessään Jimppa oli täysin kuuro avuille, mutta taas keskittyessään se kuunteli ihan hyvin.

En tiedä, onko Jimppa yhtä stressaantunut aina silloin, kun tamma lähtee lenkille, mutta ainakin näin päin molemmat ovat hyvin huolissaan. Sekään ei auta, että vieressä on toisella laitumella kavereita kosketusetäisyydellä, ja vähän kauempana vielä lisää näköyhteyden päässä... Tuntuu hankalalta lähteä siedättämään eroahdistusta pois, kun toinenkin osapuoli aina hermostuu. Ehkä seuraavalla kerralla kaveri pitäisi laittaa kentän viereiseen sairastarhaan siksi aikaa, kun käymme kentällä? Tai vain antaa molempien hermoilla ja toivoa, että se helpottaa?

Onko teillä vinkkejä tähän laidunromanssin aiheuttamaan eroahdistukseen?

Kaksikymmentä vuotta sitten 8. kesäkuuta syntyi mustanruunikko ori. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, tuo oripoika on muuttunut ajan saatossa ruunaksi ja mustanruskea karva saanut joukkoonsa harmaita haituvia.