Jimppa on nyt ollut miltei kuukauden yötä päivää laitumella. Laidunelämä on tehnyt siitä leppoisan vanhan herran, joka on selvästi elämäänsä tyytyväinen. Sen kaverina on herttainen lämminveritamma, jonka kanssa ruuna tuli heti hyvin juttuun. Ei siis ihme, että molemmat ovat kiintyneet toisiinsa niin kovasti, ettei elämä erillään tunnu kivalta.

Jokaisen muuton yhteydessä Jimppa on aina ollut alkuun herkästi stressaava ja huolestuva, jos muut hevoset ovat joutuneet pois sen näkyvistä. Tästä vaiheesta on kuitenkin päästy yli nopeasti, kun vain arki on lähtenyt rullaamaan. Nyt paluu arkeen on kuitenkin myöhästynyt muun muassa ulkomaanmatkani takia, ja vasta tällä viikolla lähdimme ensimmäistä kertaa oikeasti pois laitumelta.

Kävimme kahden muun ratsukon kanssa pienellä maastolenkillä opettelemassa uusille reiteille. Alku oli Jimpalle vaikea, koska sen tyttöystävä ei lähtenyt mukaan. Varustaessa se huuteli ulos huolestuneesti, eikä edes heinä oikein maittanut. Tammakaverikin huusi ja ramppasi laitumen reunaa edestakaisin tallille päin tuijottaen. Kun lähdimme ratsastamaan, huutelu loppui, mutta alkumatkasta sillä oli kova kiire mihin vain. Lopulta, kun käännyimme hiljaiselle tielle, Jimppakin rauhoittui ja pystyimme molemmat nauttimaan uusista maisemista. Oli ihana vain antaa pitkät ohjat ja kevennellä rennossa ravissa muiden mukana. Maasto meni todella hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen ratsastuskerta uudella tallilla, ensimmäinen liikutuskerta useampaan viikkoon ylipäänsäkään ja vieläpä ensimmäinen kerta useampaan vuoteen, kun olimme maastossa toisen hevosen kanssa!




Maastolenkistä viisastuneena ajattelin, että otanpa tamman sisälle siksi aikaa, kun käyn Jimpan kanssa pyörähtämässä kentällä. Alku sujui mukavasti, kun molemmat söivät laiskasti heinää karsinoissaan. Varustin Jimpan, ja lähdimme ulos. Jimppa ei ollut millänsäkään, kunnes kaverille tuli ikävä ja se hirnui ruunan perään. Sen jälkeen hirnumisesta ei tullut loppua, kun molemmat vastasivat toisilleen. Väliin mahtui kyllä hiljaisiakin hetkiä, jolloin sain Jimpan taas keskittymään kunnolla ratsastukseen. En ratsastanut kauaa, koska halusin vain kokeilla uutta semikapsonia, jonka olin Jimpalle tilannut, minkä lisäksi Jimpalla oli ollut nestettä oikeassa etujalassa. Liikutuksen aikana se oli onneksi sulanut pois, mutta kylmäsin jalkaa lopuksi hetken aikaa vedellä siitä huolimatta. Itse ratsastus meni siis hyvin vaihtelevasti, sillä ikävöidessään Jimppa oli täysin kuuro avuille, mutta taas keskittyessään se kuunteli ihan hyvin.

En tiedä, onko Jimppa yhtä stressaantunut aina silloin, kun tamma lähtee lenkille, mutta ainakin näin päin molemmat ovat hyvin huolissaan. Sekään ei auta, että vieressä on toisella laitumella kavereita kosketusetäisyydellä, ja vähän kauempana vielä lisää näköyhteyden päässä... Tuntuu hankalalta lähteä siedättämään eroahdistusta pois, kun toinenkin osapuoli aina hermostuu. Ehkä seuraavalla kerralla kaveri pitäisi laittaa kentän viereiseen sairastarhaan siksi aikaa, kun käymme kentällä? Tai vain antaa molempien hermoilla ja toivoa, että se helpottaa?

Onko teillä vinkkejä tähän laidunromanssin aiheuttamaan eroahdistukseen?