youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Matkakisoissa v. 2016


Tässä maastoiluaiheisen postaussarjan osassa käsittelen melko yleistä ongelmaa - maastokammoa. Kuten estekammokin, maastoilun pelkääminen voi johtua esimerkiksi putoamisesta, mutta maastoon lähteminen voi pelottaa myös, vaikkei koskaan olisi maastossa käynytkään.

Maastokammo oli ongelma, jonka kanssa jouduin elämään melko pitkään. Minun tapauksessani pelko maastoilua kohtaan johtui hallinnan tunteen puutteesta, kun hevonen ei pysähtynytkään halutessani, minkä lisäksi onnistuin putoamaan maastossa parikin kertaa. Vaikkei putoamisissa minulle käynytkään mitään kipeitä lihaksia lukuun ottamatta, aloin maastoillessa odottamaan, milloin hevonen tekee täyskäännöksen ja katoaa altani tai pukittaa. Pian en uskaltanut ottaa ravia etenkään kotiin päin ja olin jatkuvasti jännittynyt yrittäessäni ennakoida mahdollisia sivuloikkia.

Jos kokemukseni kuulostaa tutulta, niin ehkä jo tämä helpottaa: nykyään haaveilen matkaratsastuksesta ja rakastan pitkiä maastolenkkejä laukkoineen päivineen! Paljon on toki muuttunut ajan saatossa, eikä pelkästään oman psyyken tsemppaaminen tai varusteiden tarkistaminen riitä - se on kokonaisuus muutoksia ja voi vaatia paljonkin aikaa. Maastoilu on kuitenkin niin mukavaa, virkistävää ja tehokasta liikuntaa, ettei sitä kannata jättää pois pelon vuoksi.

Tässä siis minun vinkkini maastokammon selättämiseen! Muistutan kuitenkin, että vaikka nämä vinkit auttoivatkin minut eroon maastopelostani, eivät ne välttämättä toimi juuri sinulle. Kannattaa kuitenkin kokeilla, ja tarpeen vaatiessa hyödyntää esimerkiksi terapiaa, jos pelko tuntuu olevan voittamaton - sitä se ei varmastikaan ole!


1. Varmista, että hevosella on kaikki kunnossa

Meidän tapauksessamme ilman tätä kohtaa ei maastokammo olisi hevillä lähtenyt. Epäsopivat varusteet voivat tehdä hevosesta säikyn, herkästi pukittavan tai hallitsemattoman. Usein käsistä lähtemistä yritetään korjata kovemmalla kuolaimella, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei norsujarru auta sen enempää kuin tavallinenkaan kuolain tai kuolaimeton. Ei myöskään kannata vähätellä satulan sopivuutta maastoillessa, sillä kipu ja epämukavuus eivät tee hevosesta turvallista maastoseuraa. Kannattaa siis tarkistaa niin varusteet kuin hevonenkin, sillä kivuton ja rento hevonen on maastokammoiselle välttämättömyys!


2. Maastoile maasta käsin

Kuka sanoo, että maastoilla voi vain ratsain? Kun reitit oppii tuntemaan rauhallisesti maasta käsin, on helpompi lähteä samalle lenkille myös selästä. Etenkin uudessa paikassa on hyvä aloittaa maastoon tutustuminen kävellen, jos maastoilu selästä jännittää. Näin et tartuta jännitystäsi hevoseen, eikä uusille reiteille synny mörkökohtia.





3. Maastoile taluttajan kanssa

Tästä oli meille ehkäpä eniten hyötyä! Alkuun maastoilimme aina niin, että äitini tuli jalan tai pyörällä mukana. Sen lisäksi, että saimme yhteistä äiti-tytär-aikaa, oli minulla turvallisempi mieli maastoilla, kun tiesin, että tippuessani joku olisi Jimppaa vastassa. Oman hyvinvointini sijasta pelkäsinkin enemmän sitä, että pudotessani Jimppa juoksisi auton alle tai muuten loukkaantuisi pakomatkallaan, sillä se ei ole koskaan ollut sellainen hevonen, joka jää seisomaan pudonneen ratsastajan viereen.


4. Maastoile vain käynnissä

Kenenkään ei ole pakko mennä käyntiä lujempaa, jos ei halua. Maastokammoisen voi olla helpompi aloittaa käyntilenkeistä ja kerätä hyviä kokemuksia ja varmuutta ennen nopeampia askellajeja. Muutenkin on hyvä edetä hitaasti ja lisätä ravi- tai laukkapätkiäkin sen verran, kun hyvältä tuntuu.


5. Hyödynnä rauhoittavaa kaveria

Sekä hevonen että ratsastaja voivat olla rennoin mielin, kun rauhallinen kaveri on tukena ja turvana. Muutenkin kaverin kanssa maastoilu voi auttaa viemään ajatukset pois jännittämisestä. Tämä toimii myös niin päin, että käyt maastossa mahdollisimman rauhallisella ja elämään tottuneella hevosella. Minun maastokammolleni teki hyvää käydä islanninhevosvaelluksella, vaikka ratsunani ei ollutkaan mikään pystyynkuollut nojatuoli!




6. Tarkista omat varusteet

Maastopelkoista voi pelottaa oman terveyden puolesta, jolloin voi tehdä hyvää harrastaa vähän varusteurheilua. Ehjä, tarpeeksi uusi kypärä on kaiken A ja O, mutta sen lisäksi maastoillessa voi käyttää esimerkiksi turvaliiviä. Minä käytän lähes aina turvaliiviä maastoon lähtiessä, paitsi lännensatulalla, koska liivi estää siinä liikkeeseen mukautumisen. Sen lisäksi tykkään vaihtaa jalustimiin varvaskopat, jotka ovat sekä mukavammat pitemmillä matkoilla kuin myös turvalliset, koska jalka ei voi jäädä jalustimeen jumiin.


7. Tule alas, kun pelottaa

Tästä voi toki olla montaa mieltä, mutta minulle on toiminut hyvin se, että tarvittaessa tulen mieluummin alas satulasta kuin jännityn selässä ja teen tilanteen vain pahemmaksi. Monesti hevonen ohittaisi tienviereen parkkeeratun auton tai koiran kanssa lenkkeilevän ihmisen ilman ylimääräistä tohelointia, mutta jos ratsastaja jännittyy jo valmiiksi möröt huomatessaan, voi hän tahtomattaan kertoa hevoselle, että jokin tässä pelottaa. Kun pelottavia juttuja on muutaman kerran ohitellut rauhassa maasta käsin, ei selässäkään tarvitse enää jännittyä!


8. Maastoile enemmän

Tämä on tuttu neuvo estepelkoiselle, ja usein rutiinin saaminen auttaakin, jos pelko ei ole niin suuri. Monet ratsastavat harvoin maastossa, vaikkeivät sitä kammoakaan, ja maastoilusta tulee helposti hevoselle rutiinista poikkeava asia. Kun maastoilun ottaa osaksi viikoittaista liikutusohjelmaa, hevonenkin tottuu käymään lenkeillä eikä turhaan tuijottele kaikkea uutta ja ihmeellistä. Ihmisetkin pitävät rutiineista, joten on parempi pitää maastoilu säännöllisenä kuin joskus ja jouluna kokeilla, josko maastopelko olisi itsestään hävinnyt!


9. Maastoile oikeaan aikaan

Ennakointi on hevosten kanssa tärkeä turvallisuustekijä. Kun kammoksuin maastoilua, asuimme Jimpan kanssa alueella, jossa oli paljon ravihevosia sekä tiettyinä aikoina linnunmetsästystä. Pyrin välttämään kaikista ruuhkaisimpia aikoja maastossa, koska Jimppa hermostui takaa tai vastaan juoksevista ravureista välillä niin paljon, että jännitin niiden kohtaamista koko lenkin ajan. Pelon voittamisen kanssa koin hyväksi sen, että sain aikaiseksi onnistuneita maastolenkkejä, joten hyvä ajoitus auttoi onnistuneiden kokemusten kerryttämisessä. Ei siis kannata välttämättä lähteä maastoon, jos tietää, että juuri silloin siellä on esimerkiksi paljon metsästäjiä liikkeellä. Kun oma itsevarmuus on kasvanut ja hevonen on tarpeeksi maastovarma, ei enää tarvitse suunnitella lenkkiaikoja samalla tavalla etukäteen.



10. Huomaa, kuinka paljon hevosesi siitä pitää

Tämä ei ehkä ole listan hyödyllisin neuvo, mutta silti yksi iso osa oman maastokammoni voittamisessa. Jimppa rakastaa maastoilua, kuten minäkin nykyään. Sen huomaaminen, kuinka hevosen askel kevenee maastossa ja kotiin palattua ilme on kovin tyytyväinen, antoi sen viimeisen sysäyksen ottaa niskasta kiinni ja lähteä sinne maastoon, vaikka aluksi jännittikin! Jos hevosesi siis pitää maastoilusta, voi auttaa, että ajattelee tekevänsä tämän kaiken hevosen hyvinvoinnin vuoksi.


Kuten mikä tahansa muukin pelko, myös maastokammo vaatii aikaa ja töitä lieventyäkseen. Listan alkupään vinkit ovat mielestäni ne toimivimmat, mutta omalla kohdallani hyödynsin kyllä jokaista edes vähäsen. Löytyykö teiltä muita hyviä vinkkejä maastopelon selättämiseen? Olisi kiva kuulla, jos olette päässeet eroon maastokammosta, tai jos aiotte kokeilla näitä vinkkejä!


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:
Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?
Mitä varusteita maastoillessa tarvitaan?
Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
Pitkästä, pitkästä aikaa temppupostausta! Muistaako kukaan tällaisen postaussarjan olemassa oloakaan enää? Pakko myöntää, ettei videomateriaalikaan ole enää sitä tuoreinta mahdollista, sillä kuvasimme opetusvideon ennen Jimpan muuttoa koulutukseen.

Tämän videon kuvaus ei ollut helpoimmasta päästä. Kuvasimme ensimmäisen version vapaana kentällä, mutta Jimppa ei jaksanut enää maastakäsittelyn jälkeen keskittyä tällaiseen typeryyteen. Niinpä lähdimme kotimatkalle ja vaihdoimme kuvauspaikan tallin viereiselle pellolle. Kävelytauon jälkeen ruuna jaksoikin taas keskittyä, ja niinpä saimme ihan siedettävän otoksen kuvattua. Aina se ei ole niin helppoa, kuin oli suunnitellut!

Tällä kertaa näytän, miten opetin Jimpan peruuttamaan hännästä vetämällä. Se oli yllättävän helppoa, vaikka jouduinkin yksin opettamaan. Jos siis jostain löytyy opetuskaveri, voi tämän tempun opettaa monella muullakin tavalla, joista pari paljastan videon jälkeen!

Linkki videoon

Käytin siis apuvälineenä riimunnarua, jolla pyysin Jimppaa siirtämään takajalkojaan. Siitä sitten palkitsemalla ja siirtämällä pyyntöavun hännästä vetoon se alkoi ymmärtämään, että tarkoituksena on ottaa askel taaksepäin. Tämä temppu - tai pikemminkin taito - on kätevä esimerkiksi lastauksessa, kun hevosen voi pyytää peruuttamaan kopista ulos hännästä ohjaamalla.

Kuten oikeastaan kaikki muutkin temput, myös tämän voi opettaa monella eri tavalla. Tässä pari vaihtoehtoista tapaa, joilla voi myös lähteä peruutusta opettelemaan:

- Jos opetuksessa on käytettävissä toinen käsipari, voi tempun opettaa esimerkiksi näin: yksi auttaa hevosta edestä peruuttamaan, kun toinen liittää mukaan hännästä vedon käskyksi. Vähitellen apu edestä jätetään pois, kun hevonen on saanut ideasta kiinni.

- Pitemmän kaavan kautta tempun voi opettaa myös niin, että ensiksi lähtee siirtämään peruutuskäskyä edestä hevosen sivulle ja siitä lopuksi sen taakse. Apuna voi käyttää esimerkiksi raippaa, jolla voi pyytää ryntäistä siirtämään painoa taakse päin kun itse siirtyy sivulle. Tässä saa samalla useamman eri peruutustavan opetettua!

Tärkeintä on tässäkin tempussa muistaa palkita oikealla hetkellä ja tarpeeksi usein. Alkuun ei todellakaan tarvitse kuin siirtää painoa vähän taakse, kun voi jo palkita! Tauot ovat myös tärkeitä, eli muista pitää riittävästi miettimishetkiä koulutuksen välissä. Ja tietenkin: muista kysyä lupa hevosen omistajalta temppujen opettamiseen, jos hevonen ei ole sinun!

Kiinostaisiko teitä valmiiksi opetettujen temppuvideoiden sijasta nähdä tempun opetus alusta asti? Valmiiksi opetettuina nämä temppujen opetusvideot ovat toki lyhyempiä, kun Jimppa tietää jo, mitä sen kuuluu tehdä, mutta lähtöruudusta askel askeleelta opettaminen voisi ehkä havainnollistaa koulutusta paremmin. Jättäkäähän kommenttia alas, jos katsoisitte mieluummin tempun opetusta alkutekijöistä lähtien (tai jos ette)!
Maasto menee hyvin aina siihen asti, kun on aika kääntyä takaisin kotiin. Hevonen ei malta kävellä rauhassa tai lainkaan, vaan painaa ohjalle, kiirehtii ja hermostuu entisestään. Onko tuttu tilanne?

Meille oli aikanaan. Edellinen omistaja oli maininnut Jimpan vuokraajien yleensä antaneen sen mennä vauhdilla kotiin, minkä seurauksena sillä alkoi vauhti kasvaa heti pään käännyttyä paluusuuntaan. Käynti muistutti enemmänkin pikakävelyä eikä kotiin päin uskaltanut edes ravata, ettei hevonen lähde käsistä.

Kun myöhemmin parin putoamisen ja käsistä lähtemisen jälkeen kehitin itselleni maastokammon, oli pakko saada jotain järkeä maastoiluun. Meni pitkän aikaa, etten uskaltanut lähteä maastoon yksin, ja meni pitkän aikaa, että uskalsin ravata tai laukata siellä. Maastokammon selättämisestä teen vielä erillisen postauksen. Tässä maastoilusarjan neljännessä osassa keskitymme siihen, miten kotiin päin kuumuvaa hevosta kannattaisi ratsastaa maastossa. Näiden viiden vinkin avulla voit ehkäistä turhaa kuumumista ja opettaa hevoselle, ettei kotiin ole mikään kiire.


1. Kävele

Jos hevonen kuumuu maastossa ravatessa ja laukatessa, voi tilannetta rauhoittaa ihan vain se, ettei mene käyntiä lujempaa. Turhan usein maastoilua pidetään pään nollauksena ja höyryjen päästelynä, jolloin hevosen täytyy antaa mennä niin lujaa kuin se jaloistaan pääsee. Hevoselle riittää vallan mainiosti jo sekin, että se pääsee pois kentän aitojen tai maneesin seinien sisältä. Uudet maisemat ja ärsykkeet toimivat yhä lailla käynnissä kuin kiitolaukassa.

Jos maastoilulla halutaan avata jumeja, kohottaa kuntoa tai kasvattaa lihaksia, voi pelkkä käynti tuntua toimimattomalta. Käynnissä edellä mainitut onnistuvat kuitenkin ihan yhtä hyvin: jumit aukeavat kunnon metsäsamoilulla, kunto kohoaa pitkillä kävelylenkeilläkin ja mäkitreenit tehoavat peppulihaksiin myös käynnissä. Kaiken lisäksi hevonen ei pääse käymään kierroksilla, ja maastoilusta voi jopa nauttia!


Jimppa aran maastoratsun vetohevosena v. 2013

2. Kaverista turvaa (tai sitten ei)

Rauhallinen kaveri tuo turvaa ja rauhoittaa kuumuvaa hevosta. Jos edessä kulkevan kaverin takapuoleen saa huoletta pysäyttää tarvittaessa, se on aina parempi!

Kaikkien kohdalla rauhallinenkaan kaveri ei kuitenkaan auta, ja esimerkiksi Jimppa kuumui entisestään, jos joutui ravaamaan jonkun perässä. Tällöin voi olla hyvä jättää muut askellajit menomatkalle ja pyhittää kotimatka käynnille, ettei kuumuva kaveri pääse hermostumaan.


3. Lisää töitä

Kävelemisen lisäksi meillä kuumumiseen auttoi se, että vauhdin kasvaessa käännyttiin takaisin menosuuntaan. Jos kerran vauhtia riittää, niin lähdetään uudelleen lenkille! Jimppa on pohjimmiltaan laiska, joten se mieluusti välttelee ylitöitä, eikä useinkaan jaksanut säntäillä kahteen suuntaan koko kotimatkaa. Tähän kun lisäsi sen, ettemme alkuun ravanneet tai laukanneet ollenkaan kotimatkalla, ei Jimppa tuntenut enää tarvetta kiirehtiä. Toki vauhti oli reippaampi kuin menosuuntaan, se nyt on ihan ymmärrettävää, mutta mitään tahtojen taistelua askellajista ei tarvinnut enää käydä.

Vaihtoehtoja suunnan vaihtamisellekin on. Joillekin voi toimia pienellä voltilla pyöriminen tai pysähtyminen aina, kun askel reipastuu liikaa. Jimppaa nämä tavat hermostuttivat vaan lisää, ja etenkin ylimääräinen pysähtely pisti sen käymään kierroksilla. Rauhoittumisesta palkitseminen esimerkiksi herkulla voi myös tehostaa hevosen oppimista, jos se vain malttaa vastaanottaa palkintonsa!


4. Jalkaudu

Jos hevosen kierrokset alkavat nousta uhkaavasti, voi turvallisinta olla jalkautua. Kotimatka taluttaen voi tuntua uuvuttavalta varsinkin, jos matkaa on kertynyt useampia kilometrejä, mutta maassa oleva ihminen voi rauhoittaa hevosta enemmän kuin selässä istuva ratsastaja. Tätä taktiikkaa hyödynnän Jimpan kanssa yhä, jos satumme sellaiseen tilanteeseen, jossa se yleensä hermostuu valtavasti (esimerkiksi traktorin tai rekan kohtaaminen kapealla tiellä).

Joskus talutus on hyvä idea jo senkin takia, ettei ratsastaja jäädy kauttaaltaan


5. Tee ympyrälenkkejä

Jos olet sellaisessa onnellisessa asemassa, että maastoreittisi kiertävät lenkin eikä missään kohdin tarvitse fyysisesti kääntyä kotimatkalle, käytä niitä hyväksesi! Toisilla tämä voi toimia loputtomiin ja liian fiksuillakin ainakin sen pari ensimmäistä kertaa, ennen kuin ne tunnistavat, milloin suuntana on koti. Jos siis hevonen alkaa kuumumaan heti, kun sen turvan kääntää paluusuuntaan, voi ympyrälenkit olla yksi ratkaisu ongelmaan.

Toisaalta, ympyrälenkeissä on se huono puoli, ettei niiden avulla opeteta hevosta rauhoittumaan, vaan pikemminkin vain huijataan luulemaan, ettei käännöstä kotiin päin ikinä tule. Siitä huolimatta tämä keino voi toimia pitämään hevosen kierrokset matalalla ja tehdä näin maastoilusta astetta mukavampaa.

Tässä esimerkki ympyrälenkistä meidän maastoistamme

Meille parhaiten toimivat vinkit ovat olleet numerot 1 ja 3. Edelleenkin pyrin välttämään hirveää tykitystä kotimatkalla, eli viimeiset kilometrit yleensä vain kävellään. Jimppa on oppinut, ettei kotiin tarvitse pikakävellä, vaan sille voi käynnissä antaa täysin pitkät ohjat, eikä se yritäkään kiirehtiä. Maastoilu on paljon mukavampaa, kun toinen ei jatkuvasti yritä salakavalasti lisätä vauhtia!

Alla on video helmikuun maastosta, josta huomaa, että vaikka vauhtia löytyy ja välillä tekisi kovasti mieli mennä lujempaa, Jimppaa ei enää tarvitse jatkuvasti pidätellä. Se on kehittänyt mielihalun laukata kaikki eteen tulevat mäet, oli kyseessä kuinka loiva nyppylä tahansa, mutta siitä huolimatta se ei niitä laukkaa, jos minä en niin halua. Vielä hauskemmaksi tämän mielihalun tekee se, että Jimppa ottaa mäen päällä heti oma-aloitteisesti käynnin tai jopa pysähtyy! Välillä se laukkaa sellaista vauhtia, että jarrutusmatkan voisi kuvitella aika pitkäksi, mutta niin vain se pysähtyy joka kerta käskemättä. Kaipa se laiskuus vie kuitenkin voiton. :D


Linkki videoon
(Muutama lukija oli katsonut, että videolla ratsastetaan hiihtoladulla - kaikki videolla olevat tiet ovat kuitenkin autoteitä, eivät latuja! :)


Toivottavasti tästä postauksesta on apua jollekin, joka tuskailee saman ongelman kanssa kuin minä aikaisemmin. Kuulisin mielelläni, mitä muita vinkkejä ja ratkaisuja olette käyttäneet tai kuulleet käytettävän kotiin päin kuumuvan hevosen kanssa!


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:

Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?
Mitä varusteita maastoillessa tarvitaan?
Joskus sää vaatii erityisiä varusteita

Pitkääkin pitemmän tauon jälkeen uusi osa maastoratsastusta käsittelevään postaussarjaan! Tällä kertaa pohdintavuorossa ovat ratsastajan ja hevosen varusteet.

Tärkeää maastoratsastuksessa on hyvät varusteet. Kuten muulloinkin, sopivat ja ehjät varusteet ovat sekä turvalliset että miellyttävät ratsukolle. Epäsopiva satula voi aiheuttaa vaikka minkälaisia ongelmia, kun penkki puristaa tai painaa ja hevonen kipeytyy. Maastossa esimerkiksi pukittelu voi toki joissain tilanteissa johtua silkasta innostuksesta, mutta yleensä siinä on jokin aivan muu syy taustalla, mihin tulee puuttua pikimmiten. Pukittelua ei ehkä nähdä aina niin vakavana asiana, mutta yllättävä pukki voi horjauttaa ratsastajan alas selästä, eikä jokainen hevonen ymmärrä pysähtyä. Esimerkiksi Jimppa kuuluu juuri näihin hevosiin, jotka säikähtävät putoavaa ratsastajaa ja pakenevat paikalta, mikä ei maastoillessa ole koskaan turvallista. Satulan sopivuus onkin hyvä varmistaa säännöllisesti, sillä hevosen selkä ja satulan toppaukset voivat muuttua lyhyessäkin ajassa.

Ratsastajan turvavarusteista voi olla montaa mieltä, mutta itse pelaan mieluummin varman päälle. Kypärä suojaa päätä ratsastajan pudotessa, mutta maastossa siitä voi olla hyötyä muutenkin. Etenkin metsissä ratsastaessa kypärä voi suojata yllättäviltäkin asioilta: putoavilta kävyiltä, matalalla olevilta oksilta ja ehkä myös hirvikärpäsiltä. Maastossa pudotessa vaarana on, että päänsä kolauttaa kiveen tai kantoon. Alusta on kentällä tai maneesissa ratsastamiseen verrattuna arvaamattomampi, eikä tippuessa voi luottaa siihen, että putoaa tasaiselle pohjalle. Sen lisäksi maastoillessa voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita, jolloin riski pudota kasvaa. Ei ole huono idea ottaa käyttöön myös turvaliivi, joka suojaa sekä sisäelimiä että selkärankaa ja kylkiluita. Paljon maastoilevana voin myös puhua jalustinkoppien puolesta - niiden avulla ei ole pelkoa, että jalka pääsisi jäämään jumiin jalustimeen, ja ne antavat myös leveämmän tuen päkiälle, mikä etenkin pitemmillä lenkeillä on iso plussa!

Kuva vuoden 2014 heijastinpostauksesta

Varusteissa tärkeää on kiinnittää huomiota myös näkyvyyteen, eli heijastimiin. Kesäaikaankin on hyvä pukeutua maastoon siten, että ratsukon erottaa jo kauempaa, mutta varsinkin syksyllä ja talvella heijastimet ovat välttämättömiä. Niitä tulee olla niin hevosella kuin ratsastajallakin, jos ratsukon tiet jossain kohtaa sattuvatkin eroamaan, tai jos ratsastaja jossain vaiheessa taluttaa hevosta. Parhaimmiksi heijastimiksi olen itse kokenut heijastinloimen, joka näkyy todella kauas, kun heijastuspintaa on laajasti. Se myös pysyy hyvin päällä, maastoili sitten minkälaisissa ryteiköissä hyvänsä. Ratsastajalle paras heijastin on heijastinliivi, joita saa joskus ilmaiseksikin tai ainakin parilla eurolla. Jos samoilla reiteillä kulkee paljon autoja, hevosen jalkoihin on hyvä laittaa heijastimet, koska auton valot osuvat suoraan niihin. Valaisemattomilla reiteillä ratsastajalla kannattaa olla kypärälamppu, sillä vastaantulijat eivät välttämättä näe pimeässä heijastimillakaan varustettua ratsukkoa, jos minkäänlaista valonlähdettä ei ole lähellä. Huomioithan heijastimia valitessa myös sen, että ratsukko pitää nähdä niin edestä kuin takaa!

Muista varusteista voikin sitten olla montaa mieltä. Jotkut tykkäävät pitää maastossa korvahuppua suojaamassa hyönteisiltä, ääniltä tai tuulelta. Jotkut haluavat käyttää esimerkiksi martingaalia tai muuta apuohjaa sen varalta, että hevonen innostuu liikaa. Varsinkin kuolaimista on mielipiteitä suuntaan ja toiseen, eikä yksi ja sama kuolain sovi jokaiselle. Hyvä olisi kuitenkin muistaa, ettei minkäänlaiset varusteet pidättele hevosen kokoista pakoeläintä silloin, kun se syystä tai toisesta päätyy pakenemaan. Kouluttamalla pakoreaktiota voi saada vähennettyä ja hallittua, mutta täysin kokonaan sitä ei pysty sammuttamaan.

Tässä vielä muistilista maastoilijan varusteista:
  • sopivat ja ehjät varusteet
  • kypärä
  • (turvaliivi)
  • (jalustinkopat)
  • heijastimet
    • hevoselle
    • ratsastajalle

Mitä varusteita te käytätte maastoillessa?

Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:
Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?
Edellisestä temppukouluvideosta ehti vierähtää jo lähes vuosi, joten eiköhän nyt ole aika seuraavalle osalle!

Tässä osassa kerron, kuinka opetin Jimpalle pallon tönimisen turvalla. Sehän osasi jo ennestään potkia sitä kaviollaan, mutta koska pallolla pelaaminen onnistuu paremmin vierittämällä sitä turvalla, päätin vaihtaa potkimisen siihen.

Video on kuvattu alkusyksystä, mutta halusin odottaa sopivaa ajankohtaa sen julkaisemiseksi. Mikä olisikaan parempi aika, kuin juuri ennen joulua! Valitettavasti emme kuvatessa tajunneet, että silloin meneillään olleiden ravien kuulutukset peittäisivät ääneni lähes kokonaan, mutta yritin korjata tilanteen jälkikäteen tekstityksillä.

Lyhyesti sanottuna tämän tempun opettaminen meni suunnilleen näin: ensiksi opetin Jimpan koskemaan käskystä palloon palkitsemalla sitä aina, kun se vei turpansa vähänkään oikeaan suuntaan, ja myöhemmin liitin siihen käskysanaksi "koske". Sen jälkeen vaadin kosketukselta vähän enemmän, nyt pallon piti liikahtaa ennen kuin palkitsin. Vaihdoin samalla käskysanaksi "pelaa", jotta voin käyttää kosketuskäskyä muuhunkin. Jimppa ymmärsi nopeasti, että palloa piti tönäistä, ja sitten vain liitimme saman tempun muihinkin esineisiin!

Muistutan vielä, että tämä on minun sovellukseni tempun opettamisesta, eikä se välttämättä toimi kaikilla yhtä hyvin. Jokainen voi itse soveltaa itselleen ja hevoselleen sopivimman opetustavan, sillä hevoset ovat yksilöitä, ja toisille toimii eri tavat paremmin. Muistakaa myös kysyä lupa hevosen omistajalta tempun opettamiseen, jos ette itse omista hevosta, jolle tempun haluatte opettaa!

Temppukoulutuksen tulisi olla hauskaa niin sinulle kuin hevosellekin, se on mukava tapa vahvistaa luottamusta ja aktivoida hevosta, joten pidäthän sen rentona ja kivana vaihteluna teille molemmille! Valitse siis opettelupaikaksi rauhallinen ja tuttu ympäristö äläkä vaadi kerralla liikaa.

Maastoaiheinen postaussarja palailee talviuniltaan toisen osansa voimin. Tällä kertaa käsitellään sitä, miten maastossa ratsastetaan.

Maastossa hevoset voivat käyttäytyä yllättävänkin erilaisesti kuin yleensä kentällä tai maneesissa ratsastaessa. Jollakin ero näkyy vain eteenpäinpyrkimyksessä, toisella taas voi ilmetä aivan uusia puolia eri ympäristöön astuessa. Niinpä ei voi, kuten yleensäkään, yksiselitteisesti sanoa, miten maastossa tulisi ratsastaa. Jokainen hevonen on yksilö, ja jokaista on ratsastettava sille sopivalla tavalla.

Sopiva varustus on tietenkin tärkeää muistaa, ja siitä tulee myöhemmin enemmän asiaa. Kuitenkin on hyvä tarkistaa, että hevosen varusteet ovat ehjät ja sille sopivat, ja että heijastimia on tarpeeksi niin, että ratsukko näkyy joka suunnasta. Tietenkin myös riittävät turvavarusteet ratsastajalla ovat välttämättömät, jotta maastoratsastus olisi turvallista.






Nyt kuitenkin keskitytään vain siihen, kuinka maastossa ratsastetaan. Olen monesti törmännyt kysymykseen siitä, missä hevosella oikeastaan saa ratsastaa. Aika moni luulee, että kevyen liikenteen väylällä (eli pyörätiellä) saa ratsastaa, vaikka asia ei näin ole. Luulin aiemmin itsekin näin, mutta maastoilun yleistyessä päätin ottaa asioista selvää. Meidän ei onneksi ole tarvinnut kulkea pyöräteitä pitkin, koska maastot ovat aina olleet ihan lähellä, mutta hoitaessani nuorempana islanninhevosruunaa kävin sen kanssa "maastossa" pyörä- ja autoteillä, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Tieliikennelain mukaan eläimet, mukaan lukien hevoset, tulee kuljettaa tiellä kytkettynä ja siten, etteivät ne tuota vaaraa tai haittaa liikenteelle ja ratsastajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä, eli ratsukon paikka liikenteessä on ajoradalla. Ellei kevyen liikenteen väylää ole erikseen merkitty ratsastustie-merkillä, ei siinä saa ratsastaa eikä taluttaa hevosta. Kärryjä tai vaunuja vetävä hevonen rinnastetaan aina ajoneuvoon, eikä sillä saa ajaa edes ratsastustieksi merkityllä tiellä. Ratsukon paikka maantiellä on oikeassa reunassa ja hevosta taluttaessa vasemmassa reunassa.

On sanomattakin selvää, että ratsastus moottoriajoneuvojen seassa ei ole ratsukolle kaikista turvallisin vaihtoehto. Joissain tapauksissa maantien käyttö on kuitenkin välttämätöntä, jos muuta reittiä maastoon tai muulle ratsastuspaikalle ei ole. Tästäkin meillä on kokemusta, sillä Jimppa asui aiemmin melko vilkkaan tien varrella, jota pitkin täytyi kulkea, jos halusi maastoon tai maneesiin. Nytkin asumme tallilla, josta pääsee maastoon ja maneesiin vain kulkemalla vähän matkaa tietä pitkin, mutta siinä ei onneksi ole niin vilkasta liikennettä ja nopeusrajoituskin on matalampi.

Jos autojen seassa on pakko ratsastaa tai taluttaa, hevosen täytyy olla tottunut autoihin. Autoja pelkäävää hevosta ei tule viedä liikenteen sekaan, eikä tottumatonta ratsua lähdetä totuttamaan yleisille teille. Autoihin tottunut hevonen voi myöskin säikähtää autosta kuuluvia ääniä, renkaista kimpoavia kiviä tai jotain täysin muuta, minkä takia hevosen kanssa tulee liikenteessä olla aina varovainen. Ratsukon turvallisuuteen vaikuttaa tietenkin muidenkin tielläliikkujien toiminta, mutta ratsastaja itse voi vaikuttaa siihen eniten. Välttämällä kaikista vilkkaimpia aikoja, taluttamalla hevosta ja käyttämällä varusteita, jotka huomataan, ratsastaja voi minimoida omasta toiminnastaan johtuvia vaaratilanteita. Autojen kanssa kommunikoidaan käsimerkeillä: nostamalla käden pystyyn auton kuljettajaa pyydetään pysäyttämään. Itse olen yleensä heilauttanut kättä kiitokseksi autoille, jotka ovat hidastaneet kohdallamme. Muita kansainvälisiä käsimerkkejä en suosittele käyttämään.

Mitä tulee maastoreitteihin, ratsastaminen luonnossa kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Luonnontilassa tai siihen verrattavilla alueilla ratsastaminen on yleensä sallittua, jos siitä ei aiheudu haittaa, mutta pihamailla, pelloilla ja istutuksilla oikeutta on rajoitettu. Myöskään kuntopoluilla tai muilla vastaavilla ei saa ratsastaa. Ratsastajan on huolehdittava siitä, että esimerkiksi hevosen lannasta ei aiheudu vahinkoa hukkakauran muodossa tai että ratsastus ei kuluta maata niin, että siitä aiheutuu vahinkoa. Jos ratsastaminen jollain alueella epäilyttää, kannattaa kääntyä maanomistajan tai -haltijan puoleen!



Maastossa ratsastetaan siis liikennesääntöjen mukaan. Muut tielläliikkujat on otettava huomioon ja huolehdittava siitä, ettei aiheuta vaaratilanteita tai muuta haittaa liikenteessä. Kun autojen joukosta on päästy maastoon, voidaan miettiä, miten nyt tulisi ratsastaa. Tässä se muuttuukin monimutkaisemmaksi, sillä kuten aiemmin mainitsin, jokainen hevonen on oma yksilönsä.

Koska minulla on kokemusta lähinnä Jimpan kaltaisesta maastomoposta, keskitynkin antamaan neuvoja, miten senkaltaisten hevosten kanssa maastossa voisi ratsastaa. Jimppa ei alun perin ollut kaikista mukavin maastoratsu, sillä se oli aiemmin saanut juosta kotiin päin niin lujaa kuin halusi, mikä aiheutti alkuun vaikeuksia. Sillä oli myös tapana tehdä täyskäännöksiä, jos se näki jossain jotain pelottavaa, minkä takia kerran tipuin siltä yksin maastoillessani ja aloin jännittämään maastoilua. Kaiken lisäksi epäsopiva satula aiheutti pukittelua ja Jimpan entisen raviuran epämiellyttävät muistot saivat sen välillä aivan paniikin valtaan, mitä tapahtuu vielä nykyäänkin, jos Jimpalla on liikaa energiaa.

Nykyään Jimpan kanssa voi ratsastaa melko huoletta, eikä koko ajan tarvitse olla valmiustilassa, jos jotain yhtäkkiä tapahtuisikin. Maastossa voi kuitenkin tulla vastaan vaikka mitä ihmeellistä lenkkeilijöistä hirviin, joten ratsastajan on oltava koko ajan tietoinen ympäristöstään ja pidettävä ratsunsa hallinnassa. Tämä ei tarkoita sitä, että koko ajan pitäisi ratsastaa ohjat tuntumalla, vaan sitä, että ratsastajan on tarpeen vaatiessa pystyttävä hallitsemaan hevosensa, jos se säikähtää tai innostuu liikaa. Kaikille hevosille ei sovi maastoilu tuntumalla, hyvänä esimerkkinä Jimppa, joka hermostuu vain enemmän, jos otan ohjat kunnolla käteen. Sen takia ratsastan maastossa yleensä löysin ohjin, ja pelottavista tilanteista pyritään selviämään ilman, että ohjia tarvitsisi ottaa paljoa tiukemmalle, koska tiedän, että se hermostuttaa Jimppaa entisestään. Joillekin tuntuma taas sopii, jolloin niin kannattaa myös ratsastaa.

Maastolla on monen mielissä sellainen kuva, että sinne mennään päästelemään höyryjä. Jos hevonen kuumuu maastoilusta helposti tai ei muuten ole välttämättä koko ajan hallittavissa, maastoilu kannattaa pitää rauhallisena, rentona lenkkeilynä. Mikään pakko maastossa ei ole mennä lujaa, jos vähänkään tuntuu siltä, että jokin voisi mennä pieleen! Turvallisuus on kaikista tärkeintä, joten maastossa ratsastaessa ei ikinä kannata tehdä mitään, minkä lopputuloksesta ei voi olla suhteellisen varma.

Turvallisuus pätee myös pohjiin, joilla ratsastetaan. Maneesin ja kentän pohja on yleensä melko ideaali ratsastusta ajatellen, mutta maastossa pohjat vaihtelevat yllättävänkin paljon. On hiekka- ja sorateitä, metsäpolkuja, kivikkoa ja lähes koskematonta ryteikköä. Maastossa hevosen tasapaino ja koordinaatiokyky paranevat, ja erilaiset pohjat voimistavat myös esimerkiksi takaosaa. Vaikeustasoa kannattaa nostaa vähitellen, eli jos hevonen on lähes koko elämänsä kulkenut tasaisilla alustoilla, ei sitä kannata suoriltaan viedä kaikista juurikkoisimmille ja kivikkoisimmille poluille kompuroimaan.

Issikoille sopii possujuna!

Maastoilla voi yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Yksin maastoillessa hevonen voi olla rauhallisempi, mutta yksinäisyys voi myös olla sen mielestä epämiellyttävää. Olen kuullut hevosista, jotka eivät lähde tallipihasta ilman kaveria tai alkavat pysähtelemään tai muuten protestoimaan kesken maaston. Maastokaveriksi kannattaa ottaa vain ratsukoita, jotka osaavat käyttäytyä maastossa, jos omassa ratsastuksessa tai ratsun käytöksessä on puutteita. En todellakaan suosittele lähtemään maastoon, jos kumpikaan ratsuista ei ole siellä hallittavissa!

Kaverin kanssa ratsastaessa tärkeää on muistaa turvavälit. Joillekin hevosille on ihan okei, että takana tuleva kulkee turpa kiinni hännässä, mutta kaikille tämä ei käy. Monen hevosen kanssa on myös tärkeää muistaa, ettei edellä menevää ohiteta. Jimppa vetää yleensä herneen nenään, jos joku tulee maastossa sen vierelle tai ohittaa sen ravissa tai laukassa, ja pahimmassa tapauksessa se saattaa pukittaa tai muuten uhitella. Edellä menevän ratsukon ohittaminen varsinkaan kovassa vauhdissa ei ole viisasta siksikään, että joillakin hevosilla on kova kilpailuvietti, ja ne saattavat innostua entistä enemmän, jos joku menee niiden ohi.

Yllättävissä tilanteissa on hyvä, jos hevosen saa jollain tapaa pidettyä hallinnassa. Esimerkiksi yhden ohjan pysäytys on kätevä apukeino, jos hevonen pakenee tai muuten lähtee käsistä. Yhden ohjan pysäytys on opetettava hevoselle ennen sen käyttämistä, sillä hevonen voi menettää tasapainonsa ja kaatua, jos pysäytystä ei ole aiemmin harjoiteltu. Tilanteissa, joissa hevonen ei ole hallinnassa tai muut ratsukot voivat olla vaarassa, voi joskus kovemmat keinot olla välttämättömiä. Niin kutsuttu norsujarru on erittäin vahva ohjasote, jota ei tule käyttää kuin pakkotilanteissa. Olen itse kuullut kaksi versiota norsujarrusta, kumpaakaan en ole vielä joutunut ikinä kokeilemaan oikeasti. Itselleni opetetussa norsujarrussa ohjat otetaan tiukalle ristikkäisiin käsiin, jolloin ohjasote on voimakkaampi, mutta toisella tavalla se tehdään niin, että ulkokäsi tuetaan kaulaa vasten ja sisäohja vedetään ristiin kaulan yli. Myös "seinään", eli ojaan, metsään tai muuhun sellaiseen, pysäyttäminen voi olla hyvä vaihtoehto etenkin silloin, jos hevonen uhkaa ryöstää ja lähteä muiden ohi. Hankalissa tilanteissa muille ratsastajille tulee ilmoittaa, että hevosen kanssa on ongelmia, jotta he osaavat varautua!



Maastoon voi mennä milloin tahansa, kun siltä tuntuu. Huomioon kannattaa ottaa kuitenkin mahdolliset ruuhka-ajat, maastossa tai sen lähellä olevat tapahtumat ja hevosen aikaisempi liikunta. Monen vapaapäivän jälkeen ei välttämättä kannata suunnata ensimmäiseksi maastoon, jos hevonen on siellä yleensäkin innokas menijä, toisille maasto vapaiden jälkeen taas on ainoa sopiva vaihtoehto. Linnustus- ja hirvestyskausilla kannattaa vältellä niitä aikoja, jolloin metsästäjiä on liikkeellä (yleensä iltaisin) varsinkin, jos hevonen pelkää laukauksia, mutta myös metsästettävät eläimet saattavat yllättää kesken maaston. Joitakin hevosia esimerkiksi sateinen tai tuulinen ilma voi hermostuttaa, ja hirvikärpästen aikaan maastoillessa saattaa löytyä entistä enemmän vauhtia. Etenkin talvisin kannattaa ottaa huomioon, että pohjat voivat joskus olla niin huonossa kunnossa, ettei maastoilu ole turvallista. Peilijäällä ei edes hokkikengässä pysy välttämättä pystyssä, ja keväällä routakuoppiin voi pahimmassa tapauksessa loukata jalkansa pahastikin.

Lyhyesti sanottuna maastossa ratsastaessa turvallisuus on tärkeintä, ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Hevosen ja ratsastajan taidot ja varusteet, muut tielläliikkujat, maastojen pohjat ja joskus myös planeettojen asennot vaikuttavat siihen, miten maastossa ratsastetaan. Maastossa ratsastaessa voi tapahtua kaikenlaista odottamatonta, joten ratsastajan pitää olla koko ajan ajantasalla. Mutta samalla pitäisi tietysti rentoutua, sillä maastoiluhan on parhaimmillaan rentouttava virkistysretki niin hevoselle kuin ratsastajallekin! :)


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:

Miksi maastoon?
Hyväpohjainen laukkasuora on maastoilijan unelma


Tästä lähtee ensimmäinen osa maastoiluaiheista postaussarjaa!

Joillekin (lue: minulle) voi tulla yllätyksenä, että kaikki eivät maastoile. Yhtään. Siinä missä me samoilemme poluilla ja polkujen ulkopuolella suurimman osan ajastamme, on ratsukoita, joiden maastokokemukset rajoittuvat tarhasta talliin ja tallista kentälle tai halliin. Eikä tätä ole tarkoitettu pahalla, sillä maastoilun uupumiseen voi olla paljon täysin järkeenkäypiä syitä. Hevonen pelkää, ratsastaja pelkää, molemmat pelkää... joskus taas voi olla, ettei maastoilu vain kiinnosta. Tämän postauksen tarkoituksena on tuoda esille joitakin positiivisia asioita maastoilusta ja herättää kiinnostusta epämaastoilijoidenkin joukossa.

Kuten kaikki blogiamme lukevat tietävät, vietämme Jimpan kanssa lähes kaiken aikamme maastossa. Emme maastoile vain siksi, ettei tarvitsisi treenata - suuri osa maastolenkeistämme pyrkii treenaamaan molempia matkaratsastusta varten, eikä silloin vain nautiskella maisemista vailla huolen häivää! Monelle maastoilu on kuitenkin pääasiassa kevyen, rennon päivän hölkkälenkki tai tapa päästellä höyryjä ja nollata aivot, jotta sekä hevonen että ratsastaja jaksavat keskittyä treeniin. Tämäkin on OK, mutta:

★ maastossa voi treenata koulua

Avot, sulut, väistöt, lyhennykset, pidennykset - kaikki onnistuu myös metsän siimeksessä. Ei tietenkään meiltä, mutta kyllä mekin jotain yritämme välillä vääntää. Maastossa eteenpäinpyrkimystä on useimmilla enemmän kuin kentällä, mitä kannattaa käyttää hyväksi. Jimpalla, näin esimerkkinä, puuttuu pohkeenväistössä vauhti lähes kokonaan, mutta maastossa näitä voi harjoitella ihan liikkeessä. Välillä vauhtia tuntuu olevan liikaakin, kun pohkeenväistön sijaan lähdetään laukalle tai peruutuksissa mennäänkin päinvastaiseen suuntaan, mutta energiaa se on liikakin energia! Siitä päästäänkin seuraavaan kohtaan:
Kaverin kanssa matka taittuu mukavasti

★ maastossa ei tule aita vastaan

Tämän voi nähdä kahdella eri tavalla, joista ensimmäinen on se, että maastossa voi huoletta ottaa reippaampaa pätkää ja antaa hevosen mennä. Reipas, vapaa laukka on hyvä keino venytellä ja avata jumeja, ja hyväpohjaisella tiellä uskaltaa vapauttaa patoutuneet energiavarat keskittymistä häiritsemästä. Toinen, vähän huolestuttavampi tapa nähdä maastojen aidattomuus on se, ettei hevosta voi pysäyttää seinään. Maastossa ei useimmiten ole seinää tai aitaa tarjolla, jos hevonen ei vastaakaan pidätteisiin, mutta silloin syy ei ole maastossa, vaan hevonen ei ehkä ymmärrä pysäyttävää apua, pakenee pelosta tai kivusta, tai on vaikka oppinut, että kotiin päin mennään täysiä. Näistäkin tulee vähän juttua myöhemmin!


★ maastossa tasapaino ja koordinaatio kehittyvät

Ylä- ja alamäet, epätasaiset metsäpolut, vaihtelevat pohjat ja kaatuneet puunrungot tuovat haastetta maastoiluun. Käyntilenkistäkin saa paljon tehokkaamman, kun sen tallustelee epätasaisilla teillä sileän sijaan. Mieli ja lihakset kiittävät, kun hevonen joutuu nostelemaan jalkojaan ja katsomaan eteensä.

 ★ maastossa takaosa vahvistuu

Mäkitreeni ja epätasaiset pohjat toimivat edellisen kohdan lisäksi takaosatreenissä loistavasti. Käynti ja laukka ylämäkeen lisäävät voimaa takapäähän ja epätasaisella pohjalla jalkoja pitää nostella korkeammalle. Varsinkin talvella hangessa liikkuminen tuo hyvän vastuksen hevoselle, ja tekee treenistä entistä tehokkaampaa.

★ maastossa voi treenata esteitä

Maastoesteiden lisäksi luonnonesteet toimivat hyvinä harjoitteina esteratsullekin. Vaikkei lähimaastosta löytyisikään maastoesterataa, voi hyviä esteitä löytyä reiteiltä muutenkin. Puunrunkojen ja kapeiden ojien yli voi hyppiä, kunhan esteen takana on hyvä pohja. Tietämättä ei tule ojien tai muiden yli hypätä, sillä liukas tai pettävä pohja tekee laskeutumisesta vaarallisen. Maastoon voi rakentaa väliaikaisia esteitä esimerkiksi heinäpaaleista, paksuista puunoksista tai kapeammista rungoista, autonrenkaista ja niin edelleen, kunhan ne vie pois muiden tieltä käytön jälkeen. Esteistä enemmänkin laiskistuvalle kuin innostuvalle hevoselle (kuten Jimppa) maastossa hypättävät esteet voivat olla paljon kiinnostavampia kuin kentällä tai maneesissa.
★ maastossa ei tarvitse ratsastaa

Maastoratsastus ei ole ainoa maastoilun muoto, vaan sitä voi harrastaa monin eri tavoin. Hevosen valjastaminen kärryjen eteen ja suuntaaminen metsäteille ei ole yhtään huonompi vaihtoehto, jos maastot soveltuvat ajamiseen. Liian kapeilla reiteillä tai keskellä metsää kärrytteleminen ei ole hyvä idea, sillä siitä mistä hevonen mahtuu, eivät kärryt välttämättä mahdukaan, ja esimerkiksi umpikujassa kapealla tiellä hevosen kääntäminen kärryjen kanssa voi tuottaa paljon päänvaivaa. 
Tuntemattomissa maastoissa ja aloittelevan maastoratsun tai -ratsastajan kanssa hyvä vaihtoehto on lähteä maastoon taluttaen. Arempi hevonen tuntee olonsa turvallisemmaksi taluttajan johtaessa pelottavien kukkien, latojen ja vihreiden miesten ohitse, ja arempi ratsastaja saa itseluottamusta tutustuessaan maastoon ratsunsa kanssa jalan. Kuntoaan kasvattavalle ratsastajalle lenkkeily maasta käsin toimii myös hyvänä liikuntamuotona ja kuntoutuvalle hevoselle maastokävelyt ovat usein mielekkäämpää puuhaa kuin kentän ympäri käveleminen. Talutus ei ole ainoa tapa käydä maastossa maasta käsin, vaan sinne voi lähteä myös pyörällä tai ohjasajaen!
Maastossa ajaen...

... ja ohjasajaen!

★ maastossa rakennetaan peruskuntoa

Koulu- tai esteratsastuksen treenaaminen huonokuntoisella hevosella loppuu lyhyeen. Jos hevonen ei jaksa, se ei kykene tekemään siltä vaadittuja asioita tai oppimaan uusia. Huonokuntoisen hevosen kanssa maastoilukin aloitetaan pikkuhiljaa, sillä pahimmassa tapauksessa hevonen väsyy jo pelkällä käyntilenkillä. Yli puolen tunnin kestävät ravilenkit ovat hyvää peruskuntoharjoittelua niin ravurille kuin ratsullekin, ja pitkät laukkapätkät kehittävät laukkaa ja kohottavat kuntoa.

★ maastossa mieli virkistyy

Virkistysmuotona maastoilu on niin ratsastajalle kuin hevosellekin tärkeä. Maisemat vaihtuvat, näkee ja kuulee erilaisia asioita (joskus olemattomiakin) ja välillä reissuun pääsee kavereidenkin kanssa. Maastoilu kasvattaa luottamusta ja rohkeutta, ja siellä saavutetut onnistumiset ja kohtaamiset uusien asioiden kanssa näkyvät myös muualla - niin treenissä kuin kotioloissakin. 
Porukassa tyhmyys rohkeus tiivistyy

Lähteet:
Suomen hevosenomistajien keskusliitto ry
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ▼  2025 (1)
    • ▼  elokuuta (1)
      • Viimeaikaista (hevos)elämää
  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates