Nelistelyä: Eläinlääkäri

Vihdoin ehdin kirjoittaa Jimpan marraskuun lopun klinikkakäynnistä tänne, kuten aiemmin lupailin. Jimpalla oli siis varattuna hammasröntgen ja hampaiden poisto meillä käyneellä hampaisiin erikoistuneella eläinlääkärillä 28.11. Tiedän, että hevosihmisiä aina kiinnostaa raha-asiat, mitä klinikkakäynteihin tulee, joten paljastan tässä postauksessa meidän käynnin loppusumman. Ehkä siitä saa jonkinlaista osviittaa tällaisen operaation hinnasta, vaikka hintoihin vaikuttaakin moni asia. Yritin nimittäin itsekin Googletella hintatietoja siitä, mitä hevosen hampaanpoisto maksaa, mutta hinta-arviot olivat ymmärrettävästi hyvin ympäripyöreitä. Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että meillä oli tavallista edullisempi käynti.

Nukuin yöllä hyvin katkonaista unta, kun ylikierroksilla käyvät aivoni herättivät tasaisin väliajoin paniikissa katsomaan kelloa, etten vaan nuku pommiin. En nukkunut! Matka klinikalle sujui hyvin, Jimppa lastautui suht nopeasti parissa minuutissa ja matkusti tuttuun tapaansa rauhassa. Klinikalla ei ollut muita hevosia, joten olimme Jimpan kanssa kahdestaan uudessa paikassa. Tässä kohtaa olin todella kiitollinen ja ylpeä siitä, millainen suhde meille on vuosien varrella rakentunut, sillä Jimppa toimi niin hienosti! Eläinlääkärin avustaja varmisteli, voisinko todella kävelyttää hevostani niillä varusteilla, joilla paikalle tulimme (riimu ja naru, ihmisellä vaatteet päällä). Totta kai, ei tullut mieleenkään, etteikö Jimppa kuuntelisi ja luottaisi.

Hammasröntgen oli hieman hankala, kun Jimppa oli rauhoituksesta huolimatta suustaan aika liikkuvainen. Saimme kuitenkin tarpeeksi hyvät kuvat otettua ja Jimppa pääsi toimenpidehuoneen pakkopilttuuseen nojailemaan päivähumalassaan. Kaksi hammasta joutuivat välittömästi poistettavaksi, yksi jäi seurattavaksi. Itse tein operaation ajan töitä klinikan odotustilassa, jotta en olisi tiellä. Olisin saanut kyllä jäädä seuraamaan toimenpidettä ja jälkikäteen mietin, olisiko se ollut Jimpan mielestä parempi vaihtoehto, vaikka se olikin ihan tuiterissa rauhoitustipan ansioista. Ell nimittäin huomasi heti, kun astuin operaation jälkeen takaisin huoneeseen, että Jimppa tunnisti oman ihmisensä, vaikka olikin yhä muissa maailmoissa.

Jimppa operaation jälkeen heräilemässä nestetipassa.

Koska kyseessä oli vanhan hevosen vanhat hampaat, niiden poistossa meni yhteensä vain noin kaksi tuntia. Poisto sujui hyvin ja Jimppa sai hetken heräillä rauhoituksesta nesteytyksessä. Ennen kotiin lähtöä kävelytin Jimppaa noin 45 minuuttia klinikan ympäristössä ja maneesin suojissa, kun alkoi satamaan. Kotimatkalle Jimppa lastautui ykkösellä, se varmasti halusi äkkiä pois täältä kamalasta sörkkimispaikasta. Kotona se jäi oikein mielellään yksin talliin vielä pariksi tunniksi, ennen kuin se päästettiin ulos tarhaan ja heinille.

Jimppa sai mukaansa kolmen päivän kipulääkekuurin ja ohjeistuksen olla syöttämättä mössöjä 3-4 viikkoon, ettei poistokuoppiin tartu rehua kiinni. Mash-vesijuotto oli OK, joten Jimppa on saanut päivittäin pienen määrän väkkäreitä ja öljyä makuveden muodossa. Kaikeksi onneksi se ei ole laihtunut, vaikka puurot ovatkin olleet nyt kieltolistalla. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että ruuna on jopa saanut vähän massaa poiston jälkeen! Kieltolistalla on nyt mössöjen lisäksi kuolaimet, mutta niitähän Jimpalla ei ole käytetty melkein vuosikymmeneen. Kipulääkekuurista tuli sivuvaikutuksena melko vahva hajuhaitta, ja Jimppa-parka onkin haissut jo viikon verran melko imelältä. Eläinlääkärin mukaan se on vain merkki siitä, että lääke todella on kehossa vaikuttamassa.

Reipas potilas maneesissa herättelykävelyllä.

Klinikkakäynnin hinnaksi tuli 1373 euroa, minkä lisäksi eläinlääkäri kävi seuraavalla viikolla kontrolloimassa hampaat ja poistamassa niihin laitetut sideharsotupot, mistä tuli vielä reilu 130 euroa lisää. Ei siis mikään mahdoton summa, kun tietää, että hampaan poistot ovat yleensä paljon kalliimpia. Vaikka totta kai olisin keksinyt tuolle summalle muutakin käyttöä, ei sitä rahaa nyt niin paljon ylimääräistä ole hevosenomistajana kertynyt!

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että lähdimme poisto-operaatioon. Jimpan ilme on kirkastunut ja se syö heinää paremmin. Myös eläinlääkäri totesi kontrollikäynnillään, että ruunan silmistä näkee, että nyt on parempi olla. Olen samaa mieltä! Hampaat ovat varmasti olleet kipeät. Jimppa on koko ajan ollut käsittelyn puolesta kiltti ja helppo itsensä, mutta kipu näkyi mm. syömisen hankaluuksina. Toivottavasti hampaiden tilanne pysyisi nyt hetken hyvänä, vaikka tiedossa on, että siellä on seurailtavaa. Jatkamme eläinlääkärin ohjeen mukaan suun huuhtelua ja hampaat tarkastetaan edelleen noin puolen vuoden välein.

Jimpalla oli keskiviikkona kauan odotettu hammastarkastus. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt vain neljä kuukautta, mutta Jimpasta näki selvästi, että suussa oli jotain vialla. Oma arvaukseni oli, että diastemat olivat alkaneet vaivata kesän jälkeen. Tiesin, että ainakaan ne eivät olleet tulehtuneet, koska klinikkakäynnillä verikokeissa ei havaittu tulehdusta. Siksi olikin kummallista, että heinän syönti oli vaikeutunut niinkin paljon pelkistä diastemoista. Toki heinä on ollut Jimpalle liian kortista, mutta se yksistään ei myöskään selittänyt sitä, miten hankalalta syöminen vaikutti.

Diastemat eivät kuitenkaan olleet syypää tilanteeseen. Vasemmalla puolella oli heiluva yläposkihammas, joka oli kääntynyt vinoon ja aiheuttanut sen, että väliin oli jumiutunut paljon rehua. En siis ihan turhaan aina jännitä, että mitähän sieltä suusta tällä kertaa löytyy... Samalla puolella oli myös limakalvolla haava, joka oli tullut terävän hampaan reunasta. Tällä kerralla siis myös raspattiin hampaista piikkejä pois sen lisäksi, että liikkuva hammas poistettiin. Onneksi tämäkin hammas oli kiinni enää vain ikenessä, joten poistoon meni vain pari minuuttia ja hintakin pysyi maltillisena. Eläinlääkäri totesikin, että tuo heiluva hammas on varmasti ollut kipeä ja syy siihen, ettei ruuna ole pystynyt syömään heinää normaalisti, ja että Jimpan pitäisi syödä jo paljon paremmin heti samana päivänä, kun kipeä hammas ei enää vaivaa. Seuraavan kerran suuhun kurkataan rokotusten yhteydessä ensi vuoden alussa. Suusta löytyi jo yksi sileä hammas, eli toisin sanoen se oli kulunut loppuun.

Itse syyllinen.

Eläinlääkärillä oli kätevän näköinen väline suun huuhteluun ja kysyinkin, olisiko sellaista mahdollista hankkia kotikäyttöön. Sen sai kiinni tavalliseen vesiletkuun ja siinä oli pitkä, kapea pää, josta sai suihkutettua vettä hyvällä paineella juuri oikeisiin kohtiin. Juuri tätä välinettä hän ei kuitenkaan suositellut tavan tallaajille sen terävän reunan takia, mutta sanoi, että oli kuullut erään hevosihmisen keksineen käyttää jotain auton pesuun tarkoitettua päätä vesiletkuun kiinnitettynä. Osan nimi vain ei muistunut eläinlääkärin mieleen, mutta googlettelun jälkeen ajattelisin hänen ehkä tarkoittaneen auton alustan pesuun tarkoitettua suihkupäätä. Jos joku lukija mahdollisesti tietää jonkun toisen osan, jota eläinlääkäri olisi voinut tarkoittaa, niin pistähän kommenttia!

Mutta joo, lopun alkuahan tämä on. Vanhojen hevosten kanssa tietää, että joku kohta lopulta vie kuoppaan, oli se sitten jalat tai hampaat tai jokin muu. Sitä vaan ei tiedä, että milloin. Jimpan tapauksessa todennäköisesti hampaat ovat se, mikä tämän tarinan tulee päättämään, mutta siihen voi hyvällä tuurilla olla vielä vuosia.

Ja jos jotakuta kiinnostaa tällaisen operaation hintapuoli, niin sellaiset 270 euroa sai pulittaa hammastarkastuksesta ja yhden helpon hampaan poistosta.

Epätietoisuus on kamala tunne, joka varjostaa jokaista päivää. Hevosten kivusta on puhuttu viime aikoina niin paljon, että olen itsekin ollut hyvin herkillä analysoimassa kaikkea. Näyttikö se ontuvan? Pakotinko sen liikkumaan? Onko se kipeä? Vihdoin päätin, että jo riittää tämä ahdistava epätietoisuus, ja varasin Jimpalle klinikka-ajan. Koko reissun järjestely oli jo yhdenlainen suoritus, kun piti saada kaikkien asianomaisten aikataulut pelaamaan yhteen, mutta me onnistuimme siinä!

Jimppa käyttäytyi klinikalla tuttuun tapaansa täyden kympin käytöksellä. Totta kai sitä hermostutti saapua tuntemattomaan paikkaan, varsinkin kun emme juuri koskaan liiku autolla minnekään. Menimme suoraan kentälle, missä juoksutin Jimppaa ja sille tehtiin taivutuskokeella ontumatutkimus. Vasen etunen ja oikea takanen reagoivat taivutuksessa selvästi (3/5), vasen takanen ja oikea etunen puolestaan eivät. Eläinlääkäri veikkasi vian löytyvän oikeasta takasesta joko kintereestä tai polvesta, joten siirryimme sisätiloihin kuvaamaan jalat.

Kaikkien (myös eläinlääkärin) yllätykseksi tämän seniorin takapolvet ja kintereet olivat niin puhtaat, että niiden puolesta se menisi heittämällä ostotarkastuksesta läpi! Eläinlääkärin mukaan harvalla nuorellakaan on jalat niin hyvässä kunnossa. Voitte kuvitella, etten ollut alkuun uskoa kuulemaani ollenkaan - olin odottanut takajalkojen olevan lohduttoman huonossa kunnossa nivelrikon takia. Vasemmasta etujalasta löytyi uudisluumuodostumaa, joka on luultavasti seurausta kaatumisesta tai muusta vastaavasta. Lievää nivelrikkoakin toki etujaloista löytyi, mutta ei todellakaan niin mainittavaa, kuin olin pelännyt.

Kun kerran olimme paikalle raahautuneet, otatimme Jimpasta samalla kertaa myös verikokeet. Niissäkään ei ollut mitään epänormaalia. Edes oireilevat diasteemat eivät olleet nostattaneet tulehdusta (Jimpalla oli jo varattuna hammaslääkäriaika, joten ei tehty diasteemoille mitään tällä reissulla). Proteiini oli alhainen, ja eläinlääkäri suositteli lisäämään valkuaisen määrää ruokinnassa. Sitä täytyy siis syöttää vieläkin enemmän kuin olin laskenut aiemmin.

Jimppa klinikalla heräilemässä rauhoituksesta.

Klinikalla saimme vastauksia, mutta ihan täydellistä selvyyttä emme. Jimpan oireina oli ajoittainen haluttomuus ravata ja laukata, varsinkin liikutuksen alussa raville hypähtäminen, satunnainen kompurointi sekä liikkuminen etupainoisesti. Välillä Jimppa liikkui mielestäni paremmin ja halusi ravata ja laukata omasta aloitteestaan, eli liikkuminen ei ollut aina epämääräistä tai pakkopullaa. Eläinlääkärin mukaan homma vaikutti kuitenkin sen verran selvältä, ettei lisätutkimuksille ollut tarvetta, vaikka jalkojen kuvantaminen ei tuottanutkaan selvää vastausta oireisiin. Eläinläkärin mukaan iän tuomaa ja osittain neurologista vikaa löytyy jostain ylempää, lantion tai kaularangan alueelta, mikä selittää takaosan voimattomuuden ja kompuroinnin.

Eläinlääkäri ei nähnyt mitään estettä sille, etteikö Jimppa voisi elää tällaista eläkeläisen elämää vielä pitkäänkin, jos vain hampaat eivät tuota ongelmia. Tärkeintä on pitää Jimpan lihavuuskunto hyvänä (ei saa laihtua enempää) ja jos tulee huonompia kausia, niin tällöin ell ohjeisti antamaan kipulääkettä. Lisäksi sille tekee hyvää iso tarha, jossa pääsee liikkumaan sitä vauhtia mitä milloinkin haluaa, ja mahdollisimman paljon ulkoiluaikaa (eli onneksi on pihatto!). Jonkinlaista nivelravinnetta, jossa on MSM:ää ja glykosamiinia, eläinlääkäri suositteli myös annettavan, vaikka ei niillä mitään paranneta tai uudisteta.⁣ Niistä voi silti olla jotain hyötyä nivelten tukemisessa.

Tästä eteenpäin Jimppa on siis täyseläkkeellä. Se saa nauttia lähinnä pihattoelämästä ja käydä rauhallisilla lenkeillä, tehdä mukavia maastakäsittelyjuttuja ja liikkua oman halun mukaan. Vauhtimaastot ja minkäänlainen totinen treenaus saa nyt jäädä lopullisesti. Ja se on just hyvä näin.⁣

Onhan tässä itselle silti sulateltavaa. Tuntuu haikealta luopua joistain asioista, jotka ovat olleet osa tätä harrastusta niin pitkään, vaikka en vuosiin ole oikeasti mitään treenannutkaan. Silti, juuri Jimpan kanssa halusin viilettää laukkaa pitkin metsäteitä, ravata kärryiltä niin että muta roiskui ja pikkukivet lentelivät, ratsastaa pelkällä kaulanarulla avoimella pellolla... En oikeastaan koe mitään halua tehdä noita asioita jonkun muun hevosen kanssa. Sitä tunnesidettä ei voi noin vain siirtää jonkun toisen hevoseen, ja sellaisen rakentaminen vaatii aikaa vuosia. Haikeudesta huolimatta se tärkein kuitenkin pysyy - saan yhä pitää rakkaan ystäväni ja puuhailla sen kanssa vaikka ja mitä, vain pienin rajoituksin.

Hevonen turvottanut otj jännealueen voimakkaasti n. 3 viikkoa sitten. Nyt palpoiden ei jännearistusta, mutta otj jännealue yläosastaan lievästi turvonnut.

Jänneultraääni: jännealue turvoksissa yläosasta. Harvakaikuinen alue havaittavissa syvässä koukistajassa/syvän koukistajan alapuolella.

Hoito: viikon ajan pelkkää käyntiä, jalan kylmäys 1-2 krt/vrk. Kontrolli tiistaina 3.5.

Kävimme siis Jimpan kanssa klinikalla tämän viikon alussa. Jimpalla oli ollut imppari oikeassa takajalassa, joka oli hoidosta huolimatta turvottanut jalan uudemman kerran sen jälkeen, kun se oli jo laskenut. Ennen klinikka-aikaa jalka oli kuitenkin kuivunut, mutta takajalan sisäpuolella tuntui olevan toisesta takajalasta erottuva paksu kohta. Turvotuksen kanssa Jimppa oli ravannut alkuun epäpuhtaasti, mutta loppua kohden parantunut, turvotuksen laskettua se liikkui puhtaasti kuten aiemminkin.

En siis ollut varautunut sairaslomailuun, kun klinikalle menimme tutkituttamaan jalan sekä raspaamaan hampaat. Jänteestä tai sen alapuolelta löytyi rasitustilasta johtuvaa nestettä, mutta eläinlääkäri ei pystynyt sanomaan, onko itse jänteessä jotain vauriota vai ei. Niinpä Jimppa määrättiin kävelykuurille ja saamme taas kylmätä - tällä kertaa eri - jalkaa kahden viikon verran. Jos turvotus ei ole siihen mennessä laskenut, Jimpalla on todennäköisesti jännevamma.

Harmittava takaisku varsinkin, kun meille saapui juuri Jimppaa varten muokattavana ollut satula, jonka pitäisi nyt olla sille vihdoin sopiva. Meiltä jää myös välistä matkaratsastuskilpailut, joihin monen mutkan kautta päädyimme osallistumaan. Se ehkä harmittaa vielä enemmän, sillä tällä suunnalla ei matkakisoja juuri järjestetä, ja nämä olivat ensimmäiset oikeat kisat muutamaan vuoteen, joihin olisi ollut alle 400 kilometriä matkaa. Toivottavasti samassa paikassa innostuttaisiin järjestämään matkakisoja myös tulevaisuudessa, jospa sitten mekin pääsisimme niihin mukaan!

Jimpan hampaista löytyi takaa hammaspiikkejä, jotka varmaan olivat syy sen suun vänkläämiseen kuolaimen kanssa. Pitänee jatkossakin käyttää ruuna klinikalla raspattavana, sillä ilman rauhoitusta ja kunnon varustuksia ei takahampaisiin pääse käsiksi. Kuolaimet saattavat kyllä jäädä nyt entistä enemmän hyllylle pölyttymään, sillä Jimppa on toiminut niin mukavasti kuolaimettomilla, ettei rautaa ole ollut ikävä.

Kevät jatkuu siis kävellen ja kylmäten, mutta toivottavasti pian oltaisiin taas treenikunnossa! Ainakin satula-asian puolesta vaikuttaisi siltä, että meillä olisi vihdoin mahdollisuus päästä eteenpäin...

"Saisko täällä palvelua!?" t. kärsimätön potilas

Jimpan jalan turvotus oli alkanut laskemaan hyvin, mutta sitten se otti takapakkia. Aamuinen turvotus palasi, eikä liikutuksenkaan jälkeen se ollut yhtä hyvä kuin se oli aiemmin alkanut jo olemaan. Niinpä varasin uuden ajan jalan kuvaukseen varmuuden vuoksi, jos puikkoluussa näkyisi jotain uutta.

Viime keskiviikkona kävimme sitten röntgenissä uudemman kerran. Tällä kertaa Jimppaa ei rauhoitettu, mutta se käyttäytyi silti ihan hyvin, vaikka vähän pitikin hermoilla. Jalasta ei löytynyt mitään muutoksia pahempaan, luu oli edelleenkin vain vinossa. Luultavasti turvotuksen oli tuonut takaisin Jimpan jalkaan tulleet haavat, jotka ovat onneksi parantuneet jo hyvin. Eläinlääkäri ohjeisti jatkamaan jalan kylmäystä kuten tähänkin asti, ja muutaman päivän jälkeen voi jo taas sanoa, että turvotus on laskenut.

Koska jalka on alkanut tuntumaan paremmalta, olemme ottaneet lenkeille mukaan lyhyitä ravipätkiä. Maasta käsin ja kärryiltä ravi on näyttänyt normaalilta, vaikkakin takaosa on ollut aika jäykkä. Ratsain ravista ei sitten ole tullutkaan mitään. Olin jo kuvitellut, että meidän peitsiongelmamme oli voitettu ja kadotettu, mutta nyt se on tullut takaisin. Puhdasta ravinostoa ei saa tehtyä juuri millään, vaan suuremmalla todennäköisyydellä eteenpäin liikutaan peitsillä.

Harmittaa, jos taas joudutaan opettelemaan ravi uudestaan. Melko varmasti tässä on kyse vain siitä, että Jimpan takaosa on jumissa arkomisen takia - soratiet se on kulkenut todella varovasti, ja jos terävä kivi on kavion pohjaan osunut, on seuraavat askeleet otettu vielä sitäkin tarkemmin. Meidän toinen kraniohoitomme on suunniteltu elokuun alkuun, kun hieroja palaa lomaltaan, joten silloin poni saa apua jumisiin lihaksiinsa.

Ensihoitona olen nyt vältellyt kaikista kivisimpiä tieosuuksia, jotta ruuna ei vetäisi itseään enää sen pahemmin jumiin, vaikka se onkin jo tottunut kulkemaan vähän kovemmillakin pohjilla. Sen lisäksi olen kokeillut taivutella ympyröillä ja mennä pieniä kavaletteja käynnissä, jotta lihakset saisivat vähän jumppaa ja vertyisivät. Viime ratsastuksen jäljiltä jalkakaan ei enää reagoinut taivutteluun, kuten se aiemmin teki, joten käynnin treenaus voi jatkua huoletta.

Kyllä se siitä, ylämäkiä ei olisi ilman alamäkiä! Jotain hyvää jos haluaa keksiä, niin pohkeenväistö maasta käsin sujuu jo huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Jimppa ymmärtää jopa myödätä niskastaan ja asettua hieman sisälle samalla! Vielä kun saisi yhtä hyviä askeleita väistöä selästä käsinkin niin olisin erittäin tyytyväinen. :)

Tänä vuonna vietimme Jimpan kanssa ystävänpäivän ensimmäistä kertaa erillään. Se ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi asiaksi, jonka koimme ensimmäistä kertaa: ystävänpäivän iltana sain soiton äidiltäni, että Jimpalla on ähky.

Minun omistuksessani Jimppa ei ole ähkyä sairastanut, eikä se tietääkseni ole sitä kokenut aiemminkaan. 14.2. se kuitenkin oli ollut kovin vaisu, eikä iltaheinät maistuneet ollenkaan, mikä herättikin epäilyt siitä, että jokin oli nyt vinossa. Kun ruuna oli uhannut asettua makuulle karsinaansa, epäilyt vahvistuivat ja poikaa lähdettiin kävelyttämään pihalle. Suolistoääniä ei kuulunut, ja hevonen oli apaattinen.

Tallille soitettiin päivystävä eläinlääkäri, joka tunnin ajomatkan päästä saapui poniani katsomaan. Eläinlääkäri totesi Jimpan tilan ummetusähkyksi, ja se sai nenämahaletkulla vesi-parafiiniöljyä suoraan mahalaukkuun. Tämän jälkeen tila muuttui paremmaksi, vaikkei ruunan vatsa vielä ollut täysin toimintakunnossa.

Tänään 17.2. kevyellä maastolenkillä.
En tiedä, olisiko omaa oloani helpottanut, jos olisin itse ollut paikalla. Odottavan aika on pitkä, eikä tiedottomuudessa eläminen tuntunut lainkaan hyvältä uusimpia uutisia Jimpan tilasta odottaessani. Kaikeksi onneksi tallilla oli apukäsiä tukena, ja jokainen kantoi huolta ähkypotilaasta. Olen niin kiitollinen kaikille, jotka ruunaa ja äitiäni auttoivat ja kävivät vielä keskellä yötä ja aikaisin aamulla Jimppaa juoksuttamassa, jotta sen tila laukeaisi lopullisesti. On huojentavaa tietää, että hevosestani välitetään ja siitä huolehditaan, vaikken itse olisi läsnä.

Eläinlääkärin ohjeiden mukaan ruunalta jäi väkirehut pois, ja se saa vain vettä ja heinää. Pikkuhiljaa väkirehuja aletaan lisäämään kohti normaaliannosta, samoin toimitaan liikunnan kanssa. Onneksi pääsen vierailemaan kotiin alkavalla hiihtolomallani, joten Jimppa saa säännöllistä liikuntaa ja voin itse tarkkailla sen tilaa.

Oma hevonen tuo mukanaan kaikkien onnistumisten, ilojen, rutiinien ja kokemusten lisäksi myös valtavan vastuun ja huolen elävästä olennosta. Juuri nämä hetket saavat miettimään, kuinka huoletonta hevoseton elämä olisikaan. Mutta minulle se olisi myös sisällötöntä ja tylsää, eivätkä mitkään huolet saisi minua hevosenomistajan elämästä luopumaan.

ME MUUALLA

LUKIJAT

ARKISTO

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

AIHEET