Muistaako kukaan, kuinka pari vuotta sitten päätin aloittaa Jimpan uudelleenkouluttamisen ajoon? Kirjoitin vuonna 2018 aiheesta ensimmäisen osan, jossa projekti lähti käyntiin paikallaan seisomisen harjoittelusta. Tämän ykkösosan pääsee lukemaan tästä linkistä!
Uudelleenkoulutusprojektin päivittäminen jäi pitkäksi aikaa, mutta nyt halusin jakaa väliaikatietoja meidän kärryttelyn tilanteesta! Edellisessä paikassa asuessamme emme ajaneet kuin pari kertaa kokonaisen vuoden aikana, koska alueella ei ollut meille sopivia ajoreittejä. Jatkoimme kuitenkin kärryjen kanssa paikoillaan olon harjoittelemista ja käynnistä pysähtymistä äänellä. Nykyiseen paikkaan muutettuamme myös ajoreitit lisääntyivät huimasti, joten kärryt ovat taas päässeet säännöllisemmin käyttöön.
Eilen sainkin nauttia meidän kärrytreeniemme hedelmistä kunnolla ensimmäistä kertaa. Lähdimme toisen ratsukon kanssa maastolenkille ajaen - asia, mitä en muista tehneeni koskaan ennen Jimpan kanssa! Tai no, kerran aiemmin kävimme saman ratsukon kanssa kärryiltä käyntilenkin, mutta siinäpä ne kerrat sitten ovatkin. Jimppa veti maaston taitavasti, vaikka näimme matkalla useamman traktorinkin. Mutta kaikista positiivisimmin yllätyin, kun otimme ravia: Jimppa hölkkäsi rennon letkeästi kaverin ravatessa perässämme, eikä vauhti kasvanut ollenkaan! Aiemmin Jimpan kanssa saattoi ravata jonkun aikaa mukavassa tahdissa, mutta jossain vaiheessa vauhti alkoi aina lisääntymään liiaksi, jolloin jarrutusmatka piteni samaa tahtia. Tällä kertaa hölkkäsimme pitkän pätkän tasaista vauhtia, ja ravista käyntiin siirtyminen onnistui pelkällä äänellä. Itse asiassa en ehtinyt edes sanoa "prr" loppuun, kun Jimppa jo jarrutti miltein pysähdyksiin asti. Kaiken lisäksi kotiin päin ei tarvinnut kiirehtiä ollenkaan, vaan kotimatka sujui rauhallisesti käynnissä. Nelitahtisessa sellaisessa.
Voisi siis sanoa, että projekti ex-ravurista hyvän mielen kärryttelijäksi on suoritettu loppuun, mutta asia ei ihan vielä ole niin. Vaikka Jimppa onkin rauhoittunut kärryjen edessä valtavasti, ei kaikkia ongelmakohtia ole vielä selätetty. Esimerkiksi pysähtyminen kesken lenkin ei vielä onnistu joka kerta ja kotiin päin ravatessa vauhti lähtee yhä herkästi kasvamaan.
Ensimmäisen osan jälkeen jatkoimme paikallaan seisomisen ja pysähtymisen harjoittelua mieheni avustamana. Koska käyn tallilla useimmiten yksin, oli kuitenkin tärkeää harjoitella näitä asioita myös itsenäisesti. Alkuun treenasinkin Jimpan kanssa kentällä kärryt perässä sitä, että se pysähtyi äänivihjeestä minun kävellessäni vierellä. Siitä pidensin paikallaanoloaikaa siihen asti, että pystyin nousemaan rauhassa kärryille Jimpan odottaessa.
Ensimmäisillä maastolenkeillä mieheni oli mukana, jotta palkitseminen olisi helpompaa. Harjoittelimme ensiksi pysähtymistä käynnistä ja jompi kumpi meistä kävi palkitsemassa onnistuneesta pysähdyksestä. Kun tämä sujui, aloimme harjoittelemaan ravista käyntiin siirtymisiä. Naksutinkoulutus on ollut tässä projektissa todella hyödyllinen metodi! Pelkän negatiivisen vahvsteen, eli paineen ja sen poiston, avulla samanlaista kehitystä tuskin olisi tapahtunut, niin tiukassa olivat entisen elämän opit Jimpan mielessä. Ja ovat varmasti vieläkin jollain tasolla.
Aloitan yleensä kärrylenkit sillä, että ennen tallipihasta lähtöä muistuttelen mieleen paikoillaan olon taitoa. Olen huomannut, että näin Jimppa asennoituu kärryttelyyn alusta asti rennommin. Jos olen yksin liikenteessä, en usein keskeytä lenkkiä tulemalla pois kärryistä palkitsemaan Jimppaa, vaan silloin palkitseminen tapahtuu paineen poistolla ja ääneen kehumalla. Se ei toki ole hevoselle yhtä palkitsevaa, mutta yritän kuitenkin pitää lenkit myös tehokkaina, jotta Jimppa pysyy fyysisestikin hyvässä kunnossa. Loppumatkasta taas harjoittelemme pysähtymisiä ja paikoillaan odottamista, ja silloin sahaan kärryjen ja Jimpan väliä tai kävelen vierellä. Tämän olen todennut hyväksi taktiikaksi varsinkin talvella, kun istuessa tulee kylmä. 😄
Suunnilleen näin olemme päätyneet tähän pisteeseen, jossa Jimppa kävelee rauhassa, ravaa jo pitempiä pätkiä innostumatta liikaa ja malttaa usein pysähtyäkin kesken lenkin. Uudelleenkoulutukseen on liittynyt myös uudelleentotutus varusteisiin, sillä valjastaessa Jimppa näytti yleensä nyrpeää naamaa. On paljon kivempi lähteä lenkille, kun hevonen on alusta asti hyvällä mielellä! On ollut myös silmiä avaavaa huomata, ettei valjastaessa jälkeen jää enää höyryävää jännäkakkakasaa. Se oli joitakin vuosia sitten jokakertainen tapahtuma, ja tuntui jotenkin niin normaalilta, etten osannut edes kyseenalaistaa sitä.
Mitä asioita harjoittelemme seuraavaksi?
Seuraavaksi pitäisi saada lisää rutiinia kärryttelyyn. Haluaisin pyrkiä ajamaan vähintään kerran viikossa, mutta koska kärryttely vaatii hieman muita liikutustapoja enemmän aikaa, edes kerta viikkoon ei aina onnistu. Tämä on lähinnä oma vikani, koska olen niin hidas valjastamaan, että siihen pitää aina varata vähän ekstra-aikaa. Voisi kuvitella, että näiden vuosien aikana olisin oppinut valjastamaan parissa sekunnissa vaikka silmät kiinni, mutta ei...
Pysähtymistä harjoittelemme yhä. Se onnistuu hyvissä olosuhteissa jo oikein mukavasti, mutta jos tilanteeseen lisätään häiriötekijöitä (esim. autoja, muita hevosia), rauhallinen paikoillaan olo ei vielä onnistu. Jossain vaiheessa haluaisin ottaa mukaan reippaampaa ravia, kunhan ensiksi saadaan lisää varmuutta rauhalliseen hölkkään. En nyt tarkoita mitään hiittejä kuitenkaan, onhan kyseessä 22-vuotias seniorihevonen, mutta vähän reippaampaa liikettä ilman huolta siitä, saako hevosen tarvittaessa heti pysähtymään.
Toisaalta, vaikka emme koskaan menisi kärryiltä kuin käyntiä ja vähän mummohölkkää, ei se haittaisi. Jimppa on elämänsä aikana juossut niin paljon kärryjenkin edessä, että näin ehtoopuolella ei ole mikään pakko enää lähteä siihen. Reippaampia vauhteja voidaan ottaa selästä käsin tai vaikka irtona juosten, ja pitää kärryttely rauhallisen liikkumisen muotona. Katsotaan, miten asiat edistyvät - mikään kiire meillä ei minnekään ole.
Loppuun vielä video alkuvuoden kärryajelusta.
