Talvi on parasta aikaa treenata, kunhan maassa on tarpeeksi lunta. Nyt sitä on, sillä viime päivinä meille on pyryttänyt hurja määrä lunta lisää - vihdoin! Ehdin jo harmitella, miten tämä talvi meni aivan ohi hanki- ja maastotreenien osalta, kun lumet sulivat heti saman tien pois. Siksipä treenasimmekin "hiihtolomani" aikana lähes kokonaan maastossa.

Pääsimme vihdoin aloittamaan hankitreenitkin tälle talvelle ja kaikkien iloksi pohjat olivat maastossakin niin hyvät, että pystyimme käymään pidemmilläkin reiteillä ja ottamaan enemmän laukkaa mukaan lenkeille.

Ensimmäisestä maastosta kehkeytyi oikein onnistunut matkatreeni, vaikka tarkoituksena olikin vain käydä lyhyt lenkki kaikessa rauhassa. Jimppa tuntui kuitenkin niin hyvältä ja innokkaalta, että jatkoimme matkaa aina tien loppuun asti. Ruuna ei ole koskaan ollut kovin innokas laukkaamaan pois päin kotoa, paitsi ihan uusilla reiteillä, mutta tällä kertaa se olisi mielellään mennyt laukalla aina kuin vain mahdollista. Ja kuinka hyvän tuntoista laukkakin oli! Se oli helposti säädeltävissä eikä aiheuttanut minkäänlaisia ärsytysilmeitä missään vaiheessa. Asiaan oli varmaan osuutta myös sillä, että Jimppa oli innoissaan päästessään pitkästä aikaa oikeasti maastoilemaan, mutta uskon Antepsinin ja parannetun ruokinnan auttaneen eniten. Tästä lenkistä jäi sellainen huippufiilis, että en ole pitkään aikaan ollut yhtä innoissani! (Matka 14 km, nopeus 8,5 km/h)

Kuvat ja video sunnuntain hankikahlailusta

Toinenkin maasto oli melko mukava, vaikka silloin liikennettä oli enemmän ja Jimppa keräsi toiseen etuseensa tilsoja koko ajan. Jouduin siis harjoittelemaan selkäännousua maastossa useampaan otteeseen, mutta onneksi Jimpan kanssa siinä ei ole mitään ongelmaa, kunhan saan nostettua jalkani jalustimeen asti. :D Jimppa ottaa kaikki vähänkään mäkeä muistuttavat kohdat maastossa tosissaan, ja mäkireitillä käydessämme sen kanssa sai olla tarkkana, jos halusi mennä mäet käynnissä tai ravissa. Muutoin Jimppa käytti tilaisuuden hyväkseen ja pinkoi laukassa mäen päälle niin lujaa kuin pääsi. Ylhäällä se sitten hidasti käyntiin, ja matka jatkui taas rauhallisesti. (Matka 12 km, nopeus 8.4 km/h)

Viimeinen maasto oli lyhyempi, mutta siitä huolimatta varmaan rankin näistä kolmesta. Kiersimme metsäreitin kautta, ja kuten arvata saattoi, siitä ei ollut kukaan tai mikään kulkenut lumipyryn jälkeen. Jimpan vauhtia ei hanki haitannut, vaan se ravasi ongelmitta metsäpolkua pitkin. Laukka tuntui taas hyvältä, eikä Jimpan tarvinnut edes mennä täysiä, vaan se malttoi laukata hitaammastikin - ainakin vähän aikaa. (Matka 9 km, nopeus 10.5 km/h)


Kävimme me oikeastikin hankitreenaamassa, vaikka maastossakin sitä sai tehdä ihan yllin kyllin. Jimppa ei yleensä halua astua pois tieltä hankeen, mutta yhdelle pellolle se yrittää mennä joskus oma-aloitteisestikin. Niinpä kävimme kahlaamassa kahteen otteeseen kyseisellä pellolla. Ensimmäisellä kerralla pyrytti niin kovasti, ettei eteensä nähnyt, ja sunnuntain kahluuksissa aikaa oli hyvin rajallisesti, joten molemmat kerrat jäivät vain lyhyiksi piipahduksiksi hangessa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä nämä olivat talven ensimmäiset hankitreenit, eikä heti alkuun sovi rasittaa hevosta liikaa. Sunnuntaina Jimpastakin jo huomasi, että nyt on tullut liikuttua rankemmin, eikä se innostunut laukassakaan enää kiihdyttelemään kuten ensimmäisellä kerralla. Ei millään malttaisi olla hyödyntämättä näitä kauan odotettuja treeniolosuhteita, mutta kuten sanotaan - ei makeaa mahan täydeltä. :)

Vihdoin ja viimein on maastakäsittelyn II-kurssi suoritettu! Viime sunnuntaina Mervi järjesti tilallaan kyseisen kurssin, ja kerrankin aikataulut sopivat yhteen niin, että minä sekä äitini pääsimme molemmat osallistumaan. Kurssin aiheena oli hevosen kunnioitus ja luottamus sekä ongelmakäyttäytyminen. Kaikki asioita, jotka kiinnostavat ja joista ei koskaan voi tietää liikaa.

Kurssi alkoi teoriaosuudella, jolla käytiin läpi kurssin aiheita ja pohdittiin omia kokemuksia hevosten parissa. Saimme kaikki itsellemme monisteet dioista, joten tällä kertaa minun ei tarvitse jättää kaikkea informaatiota huonon muistini varaan. :D

Johtajuus on käsite, josta monella on oma, erilainen mielipiteensä ja näkemyksensä. Johtajuudesta puhutaan usein vähän negatiivisessa sävyssä, ja moni hevosihminen onkin pyrkinyt välttämään kyseisen termin käyttöä, sillä se ei välttämättä ole kaikille yksiselitteinen asia. Mervi kehottikin meitä pohtimaan hyvän ja huonon johtajan eroja ja sitä, millainen johtaja itse haluaisimme olla hevosillemme. Hän myös havainnollisti johtajuutta kytkemällä sen työelämän johtajiin: kuuntelisitko itse epävarman, aggressiivisen, lyhytpinnaisen tai epäjohdonmukaisen ihmisen neuvoja?

Hevosten toimintaa laumassa seuraamalla näkee hyvin, miten johtaja toimii. Hevoslaumassakin on hyviä ja huonoja johtajia, ja niistä oli muillakin omakohtaisia kokemuksia. Johtaja on se, joka liikuttaa alempansa jalkoja, eli alempi väistää ylempää. Ihmisen ei siis tulisi väistää hevosta, ellei ole aivan pakko - oma turvallisuus tulee aina ensiksi. Mervi painotti, että hevosen tulisi väistää ihmisen omaa kehoa, ei apuvälineitä kuten raippaa tai narua, vaikka niitä voikin käyttää apuna.

Ruokintatilanteita voi käyttää hyödyksi johtajuusharjoituksissa. Koska johtaja syö ensin, hevonen ei saa tulla syömään ennen kuin ihminen on poistunut ruokintapaikalta. Meillä tallin jokainen hevonen on opetettu väistämään ruokinnan aikana sivuun, kunnes ruokkijat ovat saaneet rehut laitettua, ja Jimppaakaan ei tarvitse kuin vilkaista, jotta se väistää syrjemmälle.


Tärkeä huomio oli se, että luottamus ja kunnioitus tulee ansaita, niitä ei voi tuosta vain ottaa hevoselta. Mervin mukaan kunnioituksen saamiseen ei mene kuin hetki, mutta luottamusta rakennetaan ajan kanssa. Kun luottamus ja kunnioitus on ansaittu, hevonen hakee turvaa ihmisestä hankalissakin tilanteissa ja luottaa siihen, ettei ihminen vie sitä tilanteeseen, josta se ei voisi selvitä. Hyvän johtajan tuleekin ymmärtää, mitä hevoselta voi esimerkiksi vaatia sen senhetkisen koulutustason huomioon ottaen.

Ongelmakäytöksen ilmestyessä ensimmäiseksi tulee miettiä, mistä se johtuu. Ongelmia voi muodostua, jos hevonen on kipeä, pelokas, epävarma tai saa ristiriitaisia tai väärinopetettuja apuja. Ongelmien muodostumiseen vaikuttaa ruokinta, jossa puutteet voivat johtaa terveysongelmiin tai tekemisen puutteeseen, jotka taas johtavat ongelmakäytöksen syntyyn. Sen lisäksi tärkeitä tekijöitä ovat kengitys ja varusteiden sopivuus.

Hevonen oppii koko ajan, joten ongelmakäytös voi syntyä tahattomasti väärää asiaa palkitessa. Ongelmakäytöksen ilmetessä tulee olla tarkkana, ettei hevonen saa käytöksellään mitään sille hyödyllistä, vaan palkinto tulee hyvästä, halutusta käytöksestä. Poisopettaminen alkaa mahdollisen ongelman aiheuttajan (epäsopivan satulan tms.) korjaamisella, jonka jälkeen ongelmakäytökseen voi puuttua. Uudelleen koulutuksen jälkeenkin ongelmakäytöstä voi yhä ilmetä joissakin tilanteissa, jotka ovat hevoselle uusia ja hankalia. Tärkeintä on puuttua siihen aina, kun sitä esiintyy, jottei käytös pääse vahvistumaan.

Teoriaosuuden jälkeen siirryimme ulos opettelemaan asioita käytännössä. Mukana oli ykköskurssilta tuttuja harjoituksia, kuten pään myötäykset. Tarkkasilmäisimmät ovatkin saattaneet jo huomata, että harjoituskaverinani ei tällä kerralla ollutkaan Jimppa, vaan todella nätti nuori paint-tamma, jolle harjoitukset olivat jo ennestään tuttuja. Vaikka tällaiset tilanteet olisivat Jimpan kanssa oikein hyvää harjoitusta, oli todella virkistävää päästä käsittelemään tuntematonta hevosta. Olen sitä mieltä, että erilaisten hevosten käsittely on avain opeteltavan asian sisäistämiseen, sillä sen oman, tutun hevosen kanssa asiat tulee tehtyä vähän omalla tyylillä, ja mikä toimii tuosta vain Jimpan kanssa, ei ehkä toimisikaan muiden hevosten kanssa ollenkaan.

© Tarja Kivirinta

© Tarja Kivirinta

Aloitimme pysähdys- ja peruutusharjoituksista. Hevosten tuli pysähtyä heti, kun pysähdyimme itse, ja ylimääräiset askeleet korjattiin peruututtamalla. Ihmisen omaan tilaan ei ollut myöskään tuleminen, vaan välimatka täytyi pitää yllä taluttaessa ja muutenkin. Ihmisen reviirille hevonen sai tulla vain, jos se sai siihen luvan.

Harjoittelimme myös takaosan väistöjä ja juoksuttamista ympyrällä. Etenkin juoksutusharjoitukset olivat minulle hyödyllisiä, sillä Jimpan kanssa juoksutus on aiemmin ollut hankalaa. Nykyään se toimii juoksuttaessa jo tosi mukavasti, mutta aina voisi olla paremmin. Ympyrälle lähettäminen, pysäyttäminen sekä suunnan vaihtaminen onnistuivat lainahevosen kanssa yllättävän helposti. Vaikeinta oli muistaa pysytellä oikeassa kohdassa hieman etujalkojen takana, sillä muuten pyysin hevosta pysähtymään.

© Tarja Kivirinta

© Tarja Kivirinta

© Tarja Kivirinta

Lopuksi teimme totutusharjoituksia tai säkitystä, miten kukakin haluaa sitä kutsua. Pelottavina asioina toimivat tällä kertaa muovipussit, hiekalla ja kivillä täytetyt pullot sekä sateenvarjot. Osa tutustui myös pressuun, mutta minä ja lainalapseni emme ehtineet sinne asti. Totutusharjoitukset vahvistavat luottamusta, lisäävät hevosen ajattelua ja vähentävät vaistojen käyttöä. Tuloksena on siis turvallisesti käsiteltävä hevonen, joka ei pienistä hätkähdä. Hevosen voi totuttaa ihan mihin vain muovipussista lehtipuhaltimeen, mutta ensiksi tulee aloittaa vähemmän pelottavista asioista ja siirtyä sitten pelottavampiin.

Totuttaessa hevosella tulee olla mahdollisuus liikkua. Liikkeelle lähtö ei ole tavoiteltavaa, vaan totutuksessa pyritään pysymään pakokynnyksen alapuolella. Jos hevonen kuitenkin liikkuu, se saa liikkua, mutta ärsyke poistuu vasta kun hevonen pysähtyy. Totuttaminen tulee tehdä aina molemmille puolille, sillä hevosen aivopuoliskojen välillä kulkee vain 20 % informaatiosta - mikä toisella puolella sujuu täydellisesti, onkin toisella puolella ihan uusi juttu.




Totutusharjoitukset antoivat taas uutta intoa esitellä Jimpalle mitä erilaisempia asioita. Sen kanssa ollaan puuhailtu niin vesimattojen, pallojen, sateenvarjojen kuin kitarankin parissa, mutta nyt on ollut jonkin aikaa taukoa näistä asioista. Ei kun vain varastoja ja kaappeja tonkimaan, mitä kaikkea ruuna-paran päänmenoksi keksitänkään!

Yhden asian olen ainakin omasta mielestäni sisäistänyt näiden vuosien aikana, nimittäin palkitsemisen tärkeyden. Jokainen hevosmiestaitoja ja hevosten koulutusta opettava muistaa aina muistuttaa, että hevosta tulee kehua ja palkita, kun se tekee oikein. Positiivisella vahvistamisella saa yritteliään ja itseensä luottavan hevosen, joka luottaa ja kunnioittaa myös ihmistä.

Tällä kertaa järkkäri sai levätä ja pieni ystäväni lähti tallireissulle mukaan. Actionkamera on kokonsa ja käytettävyytensä puolesta loistokaveri silloin, kun vähän laiskottaa eikä halua kantaa oikeaa kameraa matkassa koko aikaa. Laatu ei kuitenkaan ole yhtä hyvä, varsinkaan zoomatessa... Pidemmittä puheitta, alla actionkameralla kuvattu video juoksutuksesta. Jimppaa ärsytti valtavasti naamalle satava lumi ja kova tuuli, mutta se suostui kuitenkin yhteistyöhön. :)

Linkki videoon
Tässä taas odotellaan uusia satuloita sovitettavaksi sormet ristissä toivoen, että Se Oikea löytyisi! Sitten pääsisi taas ratsastamaan kunnolla ja postailemaan siitäkin enemmän.

Sunnuntaina korkkasimme vuoden 2016 sekä valmennus- että ratsutusrintamalla, eikä paremmin olisi varmaan voinut mennä! Jimppa oli alkuun eri mieltä muun muassa kaikesta, mutta heti ensimmäisestä raviaskeleesta se alkoi toimimaan niinkin hyvin, että jopa valmentaja oli ihmeissään. Jopa takajalat pysyivät menossa mukana, ja Jimppa oli rento. Ainoastaan oikeassa kierroksessa jokin otti sillä vastaan sen verran, ettei aivan yhtä rentoa ja pitkää askelta saavutettu.
Linkki videoon

Vaikea uskoa, että emme ole lähes kolmeen kuukauteen päässeet oikeasti maastoon! Ensiksi tuli maastotaukoa surkeiden kelien ja jäisten pohjien takia, sitten satulattomuus lykkäsi maastoilua entisestään ja pohjien paranemistakin sai odotella uuden vuoden puolelle. Pisimmät lenkit ovat olleet reilun kahdeksan kilometrin mittaisia, eli melko lailla aktiivisemman treenikautemme kevyiden päivien lenkkien pituisia.

Tänään sattuivat planeetat sun muut olemaan kohdallaan, ja pääsimme valoisaan aikaan maastoon hyvässä säässä. Ei tuullut, pakkasta oli juuri sopivasti ja pohjat olivat lähestulkoon täydelliset - mitä muuta voisikaan toivoa? Lisäksi Jimppa oli edelleen yhtenä kappaleena ja terveenä, vaikkakin selkä oli aivan juntturassa keskiviikkoisen ajon jäljiltä. Ruuna on päässyt muutaman kerran tallinomistajan ohjastuksessa muistelemaan menneitä raviaikoja ja näyttämään suomipojalle mallia, miten siellä radalla oikein juostaan. Vaari ei vaan aina muista olevansa jo raviaikansa elänyt, ja vetää niin lujaa kuin vain pystyy.

Mutta takaisin itse asiaan. Kun kaikki maastoilun jumalat pitkästä aikaa suosivat meitä ja satulakin oli väliaikaratkaisun ansiosta käytössä, lähdimme pitkästä aikaa oikeasti maastoon! Jimppa oli aluksi aika tahmea, luuli varmaan, että taas käydään vain tylsä pikkukierros tilsoja keräämässä. Mutta kun pääsimme vähän pitemmälle, alkoi ruunaltakin löytyä energiaa!


Laukkasimme kaikki mäet ja vähän enemmänkin, Jimppa olisi voinut mielellään laukata vaikka koko matkan ja vieläpä lujaa, jos vain olisin antanut. Laukat jäivät kuitenkin melko lyhyisiin pätkiin, sillä pitkä maastoilutauko oli syönyt suuren osan rohkeudestani antaa mennä ja luottaa, että kaikki on siitä huolimatta hallinnassa. Vähän harmittaa, että taas joutuu karaisemaan itseään, kun vastikään pääsin viimein irti lopuistakin maastoilukammoni rippeistä.

Jimpalle nousi jopa hiki pintaan, vaikka matkaa kertyikin vain 11 kilometrin verran. Se sai kuitenkin pitkästä aikaa laukata, ja mäet ottivat myös varmasti kunnon päälle, kun niitäkään ei olla päästy hyödyntämään kuin viimeksi viime talvena. Varsinkin viimeisen mäen kohdalla poni sai päästellä niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, ja senhän se todellakin teki!

Nyt sormet ja varpaat ristiin, että nämä maastoilupohjat pysyisivät edes parin viikon ajan, jottei tämä jäisi talven ainoaksi kunnolliseksi maastolenkiksi!

Jimppa ainakin toivoo, että pääsisi toistekin laukkaamaan!

Vuosi on meidän osaltamme alkanut erittäin verkkaisesti, sillä uuden satulan löytäminen ei ole tuottanut tulosta ja kelit ovat vaikeuttaneet liikuttamista entisestään. Tämän lisäksi Jimppa alkoi viikko pari sitten yskimään pitkästä aikaa ja tänä viikonloppuna se sitten meinasi tukehtua.