Muistan enää hämärästi, kuinka turhauttavaa Jimpan juoksutus ennen oli. Se ei lähtenyt ympyrälle, sitä ei saanut ravaamaan, se kulki pää taivaassa ulospäin asettuneena. Itse koin kaikista turhauttavimmaksi sen, että askellajin vaihtaminen ylöspäin vaati kamalasti työtä juoksuttajan näkökulmasta.
Rentoutuminen oli myös toinen ongelma, jonka halusin ratkaista. Alkuaikoina käytin Jimpalla vaihtelevasti joustochambonia tai sivuohjia, joita meille suositeltiin, jotta Jimppa alkaisi rentoutua niskastaan eikä pitäisi päätään niin ylhäällä. En ole koskaan pitänyt apuohjien käytöstä, mutta uskoin, että ehkä tässä tilanteessa ne voisivatkin auttaa, vaikka samalla vaikutti siltä, että junnasimme asian kanssa yhä paikallaan.
En edes muista, kuinka pitkään yritin tapella juoksutuksen kanssa, kunnes kerran jouduin juoksuttamaan Jimppaa maastakäsittelytunnilla. Valmentaja sanoi: "Käytä vain yhtä ääntä ravin pyynnössä", ja sen jälkeen ongelmat katosivat. Tai ainakin pikkuhiljaa.
Tuntuu vähän tyhmältä näin jälkikäteen, kun en silloin itse ollut tajunnut noin yksinkertaista asiaa. Yleensäkin kaikki, mitä hevonen osaa, on yhden tietyn pyynnön takana - miksi toimia siis toisin juoksutuksessa? Nopeasti tämän valaistuksen jälkeen Jimppa alkoi nostaa ravin pelkällä äänikäskyllä, ja juoksutus muuttui samalla miljoona kertaa mukavammaksi.
Kun juoksutus alkoi sujumaan helpommin, pystyin opettamaan Jimpalle sen avulla muutakin. Esimerkiksi pään laskeminen niin ratsain kuin juoksuttaessa lähti liinan päässä harjoitellessa. Jimppa yhdisti nopeasti pään laskemisen ja palkinnon toisiinsa, vaikka tällöin en vielä edes käyttänyt herkkuja juuri ollenkaan. Koska Jimppa on pohjimmiltaan laiska, sille kelpasi mainiosti palkaksi siirtyminen käyntiin ja työn lopettaminen. Näin juoksutuksesta muodostui perusta uuden opettamiselle, ja myötääminen sekä rentous siirrettiin sujuvasti liinan päästä ratsaille.
Juoksutuksesta alkoi olla hyötyä muutenkin kuin energian purkamisessa, kun ympyrällä pyörimiseen pystyi liittämään jotain ekstraa. Jimppa alkoi olla paremmin kuulolla ja läsnä, kun se halusi tehdä asioita oikein saadakseen palkinnon. Motivaatio juoksutuksessa oli aivan eri molemmilla!
Nyt juoksutus onkin pysynyt mukana liikutuskalenterissa säännöllisesti. Joskus juoksutan enemmän, joskus vähemmän. Usein hyödynnän juoksutusta liikutusmuotona vapaiden jälkeen ja rankemman liikutuksen jälkeen. Joskus myös ihan vaan silloin, kun ratsastus tai ajo ei innosta, kuten tänään, kun taivaalta satoi vettä ja räntää, tuuli oli vaasalaiseen tapaan voimakas ja joka paikka lämpötilan noustua sohjossa.
Vielä on paljon opittavaa ja kehitettävää juoksutuksenkin saralla. Laukka ei vieläkään ole itsestäänselvä askellaji juoksuttaessa, mutta se nousee nykyään jo vähän paremmin ja vähemmällä työllä. Tosin tällä kertaa siitä ei voinut unelmoidakaan pohjan muuttuessa liukkaaksi vesisohjoksi jo muutaman ravikierroksen jälkeen...
Olisin halunnut laittaa tähän viime kerran videon kylkeen toisen videon jostain muutaman vuoden takaa, jossa juoksutuksen ongelmat olisivat tulleet esille, mutta vanhat videot taitavat olla tallessa vain kotikotona - jos eivät sitten ole kadonneet bittiavaruuteen. Jos löydän vanhat videot jostain, teen vertailupostauksen, josta näkee paremmin, miten olemme kehittyneet juoksutuksessa!
