Ensimmäinen maasto talvisissa maisemissa. Tai no, jos sitä koppuraiseksi jäätynyttä maata ja säälittävän ohutta lumiharsoa voi kutsua talveksi. Maastossa ei paljoa revitelty pohjien takia, mutta nautimme tunnin metsälenkistä siitä huolimatta. Olisin mieluusti seikkaillut maastossa pitempäänkin, mutta pimeä hoputti meidät kotiin.

Linkki videoon
Jimpan kanssa on niin mukavaa käydä maastossa. Se menee sinne, minne haluan, sitä vauhtia, mitä haluan sen menevän. Se on rohkea mutta varovainen. Ja mikä tärkeintä - se nauttii maastolenkeistä yhtä paljon kuin minäkin!

Pörröponi + hokinreikä takakavion yläpuolella = talvi!

Koska vaihtelu virkistää, päätimme käydä Jimpan kanssa kokeilemassa esteitä irtohypytyksen merkeissä. Seurallamme on silloin tällöin irtohypytysvuoroja, joihin voi vapaasti mennä mukaan. Hyvä puoli tässä on se, ettei rataa tarvitse yksinään rakentaa tai purkaa, mutta aikaa jokaiselle on rajallisesti.


Olin aluksi yksin liikenteessä, joten käytyäni auttamassa radan rakennuksessa kiirehdin tallille laittamaan Jimppaa valmiiksi, jotta ehtisimme kävellä maneesille omalle hyppyvuorollemme. Aikaa oli per hevonen vain puoli tuntia, mikä olisi varmasti riittänyt hyvin jos minulla olisi ollut hevonen valmiina ja lämmiteltynä tallissa odottamassa. :D Meidän tapauksessamme hypytys jäi vähän lyhkäiseksi, mutta ensi kerralla tiedämme paremmin, miten hommat tulisi aikatauluttaa.

Ennen kujaan päästämistä irtojuoksutin Jimppaa kujan keskellä. Rohkea poni uskalsi pujahtaa kujan nauhan alta hetken miettimisen jälkeen! Sen ei edes tarvinnut juosta sen alta niin kuin se teki meidän harjoitellessa poniagilityssa hapsuverhoa, joka oli ruunan mielestä pelottavin este agilityradalla.

Jimppa oli aluksi taas vauhdissa, enkä saanut siihen minkäänlaista kontaktia, kun yritin saada sitä ravaamaan ympyrällä ympärilläni. Tietenkin omituinen ympäristö vaikutti varmasti myös asiaan, mutta kyllä sillä oli aika lailla energiaakin varastossa. Tiesin jo kokemuksesta, että ponin saisi kuuntelemaan käynnissä myötäysharjoituksilla, joten pyysin Jimpan luokseni ja otin pohjustukseksi pari myötäystä narun päässä. Siinä oli kaikki, mitä tarvittiin, että hevonen pysyi kuulolla ja ympyrällä myös ravissa.

Alkulämmittelyn jälkeen päästin Jimpan irtohypytyskujaan, jossa se keräsi ensiksi kierroksia itsekseen, muttei hypännyt puomeja. Olin jättänyt esteet mataliksi ristikoiksi ja puomeiksi, jotta Jimppa saisi ensiksi ottaa tuntumaa pienemmillä esteillä. Menimme ensimmäisen kerran esteet yhdessä kädestä pitäen niin, että Jimppa huomaisi, ettei se niihin kuolisi. Sitä epäilytti kovasti eriväriset puomit, joiden yli oli pakko loikata ilmavaralla - ihan vaan varmuuden vuoksi!


Koska Jimppa kävi yhä kierroksilla, ja halusin, että sille jää esteistä rento fiilis, päätin viedä sen rauhassa itse kujalle. Teimme tyhjällä sivulla vapaana myötäysharjoituksia ja siirryimme raviin vasta vähän ennen ensimmäistä estettä. Näin saimme Jimpalle pari hyvää ja rauhallisempaa sarjaa alle.

Olimme juuri pääsemässä vauhtiin, kun huomasimme, että seuraavan vuoron hyppääjät jo odottelivat maneesin ulkopuolella. Onneksi viimeiseksi jäänyt sarja oli ollut hyvä, joten saatoimme hyvillä mielin jättää hypyt siihen ja lähteä takaisin tallille. Jos olisi ollut valoisampaa, olisimme voineet lähteä hypytyksen jälkeen vielä maastoon, sillä Jimpalle irtohypytyshetki oli enemmänkin vain lämmittely kuin oikea liikutus. :D

Linkki videoon

Hyvin näkyy!

Nyt on taas sen ajanjakson vuoro, kun ratsastamaan mennessä on lähes aina pimeää tai vähintäänkin hämärää. Valaistussa maneesissa tai kentällä mennessä hämärä ei pahemmin haittaa, mutta etenkin maastossa ja matkoilla tallilta maneesille pimeässä suunnistaminen voi aiheuttaa huolta ja murhetta.

Tärkeintä pimeässä hevosen kanssa liikkuessa on muistaa riittävät heijastimet. Vaikka omat silmät olisivatkin jo tottuneet hämärään eikä muiden tielläliikkujien huomaaminen tuota hankaluuksia, ei heijastimetonta ratsukkoa näe välttämättä edes sen kohdalla.

Mikä sitten on riittävä määrä heijastimia? Mielestäni paras sääntö on se, ettei niitä voi koskaan olla liikaa. Sekä hevosella että ihmisellä tulee olla omat heijastimet, sillä ratsukon syystä tai toisesta joutuessaan eroon toisistaan olisi mukavaa, että molemmat osapuolet huomattaisiin myös erillään.

Syksyn ensimmäinen lenkki hämärässä 10.11.

Me olemme Jimpan kanssa käyneet maastossa ympäri vuoden kuten tavallisesti, oli sitten kesän yöttömät yöt tai talviajan pilkkopimeät illat. Hämärä ei hevosta haittaa, ja kun ratsastaa tutuilla reiteillä, voi huoletta mennä vähän reippaammastikin. Tuntemattomille poluille en pimeässä uskaltautuisi, mutta pimeä ei meidän maastoiluamme estä.

Pelkät heijastinsuojat harvoin riittävät kiinnittämään autonkuljettajan huomion pimeällä tiellä ajaessa. Ne sijoittuvat yleensä liian alas lähelle maata, jolloin heijastava osuus voi jäädä autoilijalta piiloon. Pieni palanen heijastinta jossain hyvin matalalla ei välttämättä edes heijasta kunnolla niin, että sen huomaisi tarpeeksi aikaisin.

Alla olen esitellyt meidän käyttämät heijastimet, niin ratsastajan kuin ratsunkin.

Hevosen heijastimet

Parhaaksi ja helpoimmaksi vaihtoehdoksi hevoselle on omien kokemusteni mukaan osoittautunut Horzen heijastinloimi. Se riittää jo yksinään maastolenkille heijastimeksi, sillä se peittää suurimman osan hevosesta ja näkyy kirkkaan värinsä ansiosta kauas, vaikkei siihen osuisikaan valoa. Meillä kyseinen ratsastusloimi on ollut käytössä jo monta vuotta ja siit huolimatta se heijastaa valoa ja näkyy pimeässä yhtä hyvin kuin uutenakin. Tämä päällä olemme monesti saaneet kuulla kehuja siitä, kuinka hyvin näymme kauaskin, joten tämä ostos on kyllä osoittautunut onnistuneeksi.

Loimen lisäksi meillä on erinäinen määrä pikkuheijastimia (joista osa on jo hukkunut jonnekin), joita harvemmin edes käytämme. Kuitenkin pimeällä ajaessa käytössä ovat kuvassa näkyvät jalkaheijastimet sekä heijastinrintaremmi, jonka saimme Jimpan mukana. Pienempiä jalkaheijastimia olen joskus käyttänyt suitsissa, kärryjen aisoissa tai omissa käsivarsissa. Häntään kiinnitettävää heijastinta emme ole käyttäneet kuin ehkä kerran, sillä se valuu helposti alas häntää pitkin. Se olisi hyvä heijastin ratsastaessa tai taluttaessa hevosta, jotta takaa tulevat autoilijat huomaisivat meidät, mutta heijastinloimi hoitaa kyllä senkin puolen erittäin hyvin.

Ratsastajan heijastimet

Kun syksyn ensimmäiset pimeät illat saapuvat, pääsee kirjaimellisesti loistava kirpparilöytöni käyttöön. Tämä H&M:n lasten heijastava takki on täydellinen valinta heijastimeksi pilkkopimeään, sillä se heijastaa valoa todella hyvin! Jo sisällä tallissa takin materiaali hohtaa lamppujen valossa kirkkaasti. Ainoa miinus tässä takissa on, että se on todella ohut eikä pidä mitenkään hyvin tuulta tai vettä. Siispä tämä ei sovellu paukkupakkasiin, vaan takin paras käyttöaika onkin juuri loppusyksystä tai vaihtoehtoisesti alkukeväästä.

Takin kanssa samoihin aikoihin käyttöön pääsee sadechapsit eli rainlegsit, joissa on myös pienet heijastimet. Talven tullessa siirryn kuitenkin käyttämään topparatsastushousuja, joista löytyy säälittävä heijastinnauha lahkeiden sivussa - entisissä toppahousuissa oli paksumpi nauha heijastavaa materiaalia, mikä oli tietenkin parempi.

Kaikista helpoin, halvin ja tavallisin tapa tehdä itsensä näkyväksi pimeässä on käyttää heijastinliiviä. Niitä saa muutamalla eurolla ostettua mistä vain ja joskus niitä jaetaan myös ilmaiseksi. Heijastinliivin käyttö myös kesäisin olisi suositeltavaa, sillä vaikka silloin valoa riittääkin ympäri vuorokauden ei autoilija aina huomaa tien reunassa kulkevaa ratsukkoa.

Jos joudun lähtemään niin pimeällä maastoon, ettei eteensä näe ollenkaan, otan apuun kypärälampun. Meidän lamppumme ei ole kovin tehokas, mutta se valaisee kuitenkin vähän ja ainakin näkyy pimeässä hyvin. Jimppa ei pidä kauhean paljoa kypärälampusta ja ensimmäisillä kerroilla se yleensä säikähtää maahan osuvaa valokeilaa. :D

Tällaisilla heijastimilla mennään meillä. Tähän mennessä kaikki muut pimeällä liikkujat ovat meidät huomanneet, ja eilen käydessäni Jimpan kanssa maastossa saimme taas kiittää hyviä heijastimia: mutkan takaa tuli mopo kovaa kyytiä keskellä tietä, mutta kuski huomasi meidät hyvissä ajoin ja ehti hiljentää vauhtia sekä ohittaa meidät tarpeeksi kaukaa. Ilman heijastimia olisimme varmasti jääneet huomaamatta, ja kohtaamisesta olisi voinut helposti tulla vaarallinen. Suojatielle tulevaa lenkkeilijääkin on todella vaikea huomata hämärässä, vaikka tiellä olisikin katuvalot, joten ei ole vaikea kuvitella, kuinka hyvin tumma hevonen ja pahimmassa tapauksessa tummiin pukeutunut ratsastaja näkyvät valaisemattomalla tiellä ilman heijastimia... Muistakaa siis pukea tarpeeksi heijastimia yllenne aina, kun liikutte pimeässä!

Olisi kiva kuulla, millainen heijastinpolitiikka teidän tallissanne (tai kodissanne) vallitsee; mitkä heijastimet olette kokeneet hyviksi tai aivan turhiksi? Etenkin ajaessa käytettävistä heijastimista haluaisin kuulla ajatuksia, sillä kärryihin meillä ei ole juuri mitään heijastimia.

Lopuksi yksi hyvä vinkki heijastimia ostaville: kannattaa hankkia tulevaa pimeää kautta varten heijastintuotteet jo kesällä, kun ne ovat alennuksessa. ;)

"Syyslomalla" kotona käydessäni kysäisin tallinomistajalta, ehtisikö hän pitää meille tunnin. Olihan siitä jo aikaa, kun viimeksi pääsin ratsastamaan ohjatusti! Jimppakin oli hierottu, joten nyt se pystyisi liikkumaan ilman jumeja. Kuten olin arvellutkin, hieroja löysi Jimpan ristiselästä oikealta puolelta pahimmat jumikohdat, jotka olivat aiheuttaneet kireyttä molemmin puolin takaosaa.


Päätin kokeilla Jimpan satulan alle satulansovittajalta ostamaamme karvaromaania, sillä viime kerralla satulaa sovittaessa sovittaja kehotti ostamaan romaanin, jolla satulan sopivuutta voisi parantaa. Vielä silloin romaanille ei ihan ollut tarvetta, mutta nyt otamme sen käyttöön. Eihän se koulusatulassa kovin hyvältä näytä, mutta ulkonäkö ei ole se tärkein kriteeri. :)

Loppusyksyn pikkupakkasten ja hierojan suosituksen takia ruuvailin Jimpalle etujalkoihin kantahokit antamaan hieman pitoa tarhassa, joka etenkin aamuisin on ollut vähän jäässä. Nyt viime kengityksessä sille oltiin laitettu hokkikengät myös takajalkoihin talven varalle.

Alkuun viininpun. käynnissä, harmaa ravissa - sitten viininpun. ravissa, harmaa laukassa

Jimppa oli alkutunnista todella ärsyttävä ratsastaa, se teki yhtäkkiä spurtteja satunnaisiin suuntiin ja jännitti toista hevosta jostain syystä. Yleensä se on yhtä rauhallinen jos ei rauhallisempikin kun sillä on maneesissa seuraa, mutta tällä kertaa se ei halunnut kulkea rauhassa hetkeäkään. Onneksi alkuverkan jälkeen se alkoi keskittymään työntekoon, eikä enää loikkinut omiaan.

Teimme tunnilla meille vähän vaativampaa harjoitusta, ja epäilyistäni huolimatta Jimppa suoriutui niistä yllättävän hyvin! Käytimme suunnilleen samaa tehtävää niin käynnissä kuin ravissakin. Alkuun teimme heti pohkeenväistön jälkeen pienen voltin käynnissä ja jätimme pääty-ympyrän pois. Olemme harjoitelleet väistämistä pääasiassa seinää apuna käyttäen, joten en ajatellut Jimpan väistävän mitenkään hyvin ilman sitä, mutta se näytti kyllä osaamisensa. Pitäisi vain luottaa sen kykyihin enemmän eikä vain ajatella, että "ei se sitä kuitenkaan osaa". :D

Oikea kierros oli tällä(kin) kertaa se heikoin lenkki. Jimppa muuttui ihan kieroksi, väänsi itseään ulospäin ja juoksi alta. Riikka epäili, että se muisti, miten ikävältä jumisena oli oikeaan kierrokseen liikkua ja sen takia protestoi suuntaa aluksi niin paljon. Pyörimme ympyrällä melko kauan, ennen kuin ruuna alkoi antamaan periksi. Jossain vaiheessa tuntia se oli jo aika suora, mikä on meidänlaisellemme vinolle ratsukolle saavutus. Ympyrällä pyrimme saamaan ruunaa asettumaan sisäohjalla - sisäohja ottaa, ja kun Jimppa antaa, sisäohjakin antaa. Tämä tuntui toimivan Jimpalla, sillä se pehmeni suustaan eikä enää vängännyt oikeaan kierrokseen vastaan niin pahasti.

Laukkatehtävä meni kohtalaisesti, Jimppa jännitti vähän laukannostoja etenkin oikeaan, mutta se tajusi nopeasti, ettei laukkaaminen tuntunutkaan enää ikävältä. Nostimme laukan siis heti pohkeenväistöstä päästyämme uralle. Pariin kertaan poni nosti vastalaukan, mitä se ei ole ikinä tehnyt, ja muutaman kerran jälkeen se alkoi jo ennakoimaan laukannostoja niin, että pohkeenväistössä sai tehdä kunnolla töitä ettei sitä mentäisi laukassa. :D


Nyt kun minä en ole se, joka huolehtii arkipäivän liikutuksesta, saattaa olla, että poni saa välillä mennä miten itse haluaa ja laistaa työstä. Riikka muistuttikin minua, että on harteillani ottaa komento takaisin ja laittaa Jimppa oikeasti töihin. Ensiksi pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa vaatimaan ponilta enemmän, kun se kuitenkin osaa!