Terveelliset hamppuherkut hevoselle

by - 10.12.19



Mitä olisi joulu ilman herkkuja? Tai mikään muukaan aika vuodesta? Aika ankeaa, jos minulta kysytään. Mutta koska herkut ovat usein epäterveellisiä, ajattelin jakaa teidän kanssanne yhden vähän terveellisemmän reseptin, jonka terveellisyyden salaisuus piilee niiden yhdessä ainesosassa: hampunsiemenissä.

Hampunsiemenet ovat täynnä hyvää; ne sisältävät runsaasti rasvahappoja ja kuitua, toimivat hyvin valkuaislisänä ja ylläpitävät ihon, karvan ja jouhien hyvinvointia. Siksi ne ansaitsivatkin osansa tässä reseptissä.

Tämä resepti on yksinkertainen ja helposti muunneltavissa. Sokerittomana versiona herkut sopivat myös niille kaviokkaille, joille ylimääräinen sokeri ei ole hyväksi. Voin kyllä todeta, että sokerittomana ne eivät välttämättä maistu kaikista nirsoimmille tapauksille. Jimppa kuitenkin syö näitäkin herkkuja mielellään, sokerilla tai ilman! Hamppuherkut sopivat myös ihmisille välipalaksi esimerkiksi näkkileivän tapaan.


Hamppuherkut
(ainesten määriä muuttamalla saat pienemmän/isomman satsin, määrät arvioita)

n. 1 dl kaurahiutaleita
n. 2 dl vettä
n. 1 dl (vehnä/kaura/ruis...)jauhoja
n. 1 dl Hamppufarmin luomu hampunsiemeniä*

*tuote saatu yhteistyössä Murtolan Hamppufarmilta


Lisää kaurahiutaleet ja vesi kattilaan, hauduta miedolla lämmöllä minuutti-pari. Sekoita joukkoon loput ainekset. Halutessasi taikinaan voi lisätä esimerkiksi raastettua porkkanaa, omenaa tai vähän melassia. Anna taikinan levätä hetki ja lämmitä sitten uuni noin 200 asteeseen. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Tässä vaiheessa voit muotoilla taikinasta haluamasi muotoisia herkkuja tai jättää taikinan ohueksi levyksi, josta voi valmiina murtaa sopivan kokoisia paloja. Paista noin puoli tuntia (tai kun herkut näyttävät valmiilta), minkä jälkeen anna herkkujen vielä kuivua uunin viiletessä. Säilö ilmatiiviissä rasiassa.




Maukasta joulunodotusta kaikille! Jos kokeilet reseptiä, kerro alla, miten herkut teillä maistuivat!

Lue myös nämä!

0 kommenttia