Yhdeksän vuotta yhteistä taivalta

by - 3.12.18


Loppusyksystä vuonna 2009 tapasin pienen ruunan ensimmäisen kerran. Joulukuun alussa pimeänä iltana traileri ajoi tallin pihaan kyydissään ystävällinen mustanruunikko. Siitä alkoi minun ja Jimpan yhteinen matka.

Nyt on jo yhdeksän vuotta takana päin. Paljon on muuttunut, eikä se 15-vuotias tyttö olisi varmaan koskaan uskonut, mitä kaikkea hevosenomistajuus toisi tullessaan. Kaikki ne huonot päivät, epäonnistumisen tunteet, säikähdykset, pettymykset ja huolenaiheet ovat vain se pieni paha, jonka kaikista niistä onnistumisen hetkistä, itsensä ylittämisistä, uuden oppimisesta ja kehitysaskeleista joutuu maksamaan.

Kun muistelen näitä menneitä vuosia, en mieti niitä virheitä, joita matkan varrella on tullut tehtyä. Mietin niitä hetkiä, jolloin huomasin tehneeni jotain oikein; kun vihdoin palaset loksahtivat paikalleen, kun ongelmat saatiin lopulta ratkaistua. Jos voisin, tekisin monia asioita eri tavalla, mutta ilman virheitä ja kantapään kautta oppimista en olisi sellainen hevosenomistaja ja -käsittelijä kuin olen nyt.

En olisi silloin yhdeksän vuotta sitten uskonut, että jonain päivänä ratsastaisin Jimpalla ilman suitsia. Nyt olemme taas yhtä kokemusta rikkaampia, kun rohkaistuin kokeilemaan kaulanarulla ratsastusta pellolla. Se ei olisi voinut mennä paremmin! Naureskelin jälkikäteen, kuinka on aina hyvä idea kokeilla uusia asioita aitaamattomalla, laajalla alueella.

Nyt on taas aika juhlistaa vuosipäiväämme jo perinteeksi muodostuneella videolla! Vuosipäivävideota tehdessä viimeistään huomaa, miten paljon olemmekaan muuttuneet ja kehittyneet vuosien varrella. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette tämänvuotisesta videosta!

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. Onnittelut teille! Hyvin olette päässeet yhteisymmärrykseen näiden vuosien aikana. On ollut mielenkiintoista seurata teidän matkaa. Toivottavasti jatkossakin saadaan lukea seikkailuistanne :). Ja viettää aikaa seurassanne noiden mukavien videoiden myötä!

    VastaaPoista