Tämän postauksen aiheena on - kuten otsikosta voi päätellä - maastakäsittely! Pitkästä aikaa pääsimme työskentelemään maasta käsin Jimpan kanssa, ja voi että, kuinka mukavaa se olikaan! Jimppa oli motivoitunut yrittämään ja häiriötekijöistä huolimatta se keskittyi yllättävän hyvin minuun ja itse tehtäviin.

Tällä työskentelykerralla aloitimme erilaisen kohteen kanssa. Kohdetyöskentely eli target training on varmasti usealle jo tuttu käsite, ja Jimpankin kanssa olemme treenanneet kohdekepin koskettamista ja seuraamista. Lueskelin kohdetyöskentelystä kuitenkin vähän lisää ja tuumasin, että tällainen maakohde voisi olla kätevä taito opettaa kepin lisäksi. Sitä voi hyödyntää esimerkiksi paikallaan pysymisessä, eri alustoille nousussa ja uusiin asioihin totuttamisessa - melkoisen yleishyödyllinen taito siis!

Ideana oli siis saada Jimppa tajuamaan, että sen kuului laittaa etujalkansa kohteen sisälle. Paremman kohteen puutteessa käytin Jimpalle hulavannetta, joka toki on kokonsa puolesta ihan hyvä tähän tarkoitukseen. Esimerkiksi pieni matto tai pyyhe voisi olla vielä kätevämpi, kun sen saisi helpommin pidettyä eri alustoilla. Aluksi merkitsin hulavanteen kohteeksi, jolloin riitti, että Jimppa käy katsomassa sitä tai koskemassa siihen turvallaan. Otimme muutaman seuraustehtävän, ja Jimppa ymmärsi aika nopeasti, että hulavanteen luokse kannatti mennä.

Niin komea pappa!

Jalan asettaminen vanteen sisälle oli aluksi vähän häsläämistä, kun Jimppa luuli, että sen piti kuopia kohdetta. Ei kuitenkaan tarvittu kuin pari palkkausta siitä, kun jalka jäi maahan vanteen sisäpuolelle, kun Jimppa alkoi jo ymmärtämään homman jujun! Saimme yhden tai kaksikin oikein onnistunutta toistoa, jolloin Jimppa osasi laskea molemmat etujalkansa kohteen sisälle ilman ylimääräistä kuopimista. Siihen oli hyvä lopettaa uuden asian kanssa!

Lopuksi treenasimme espanjalaista käyntiä pitkästä aikaa, ja Jimppa tuntui oppineen tauon aikana ihan uskomattoman paljon! Saimme tehtyä jopa useamman askeleen toistoja, vaikkakin ensimmäisten askeleiden jälkeen jalka ei noussutkaan enää yhtä paljon. Yritys oli kuitenkin kova ja Jimppa selkeästi tiesi, että seuraavienkin askeleiden tuli olla temppuaskelia.

Missä muruseni on?

Pari kertaa Jimpalle tuli hätä, kun se kuuli kaverinsa hirnuvan tallista ruunan perään, ja se lähti luotani kentän portille tuijottelemaan kaukaisuuteen. Se tunne oli mahtava, kun hetken tuijoteltuaan Jimppa lopulta valitsi tulla takaisin luokseni ja jatkoi tehtävän suorittamista niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan! On aina ihana huomata, että hevosestakin on mukavaa puuhailla ihmisen kanssa. 💛