youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Aurinko häikäisi niin, että puolessa kuvista Jimppa oli silmät kiinni!

Pidemmän aikaa meitä seuranneet tietävätkin, että jätin aikoinaan Jimpalta turpahihnan pois suitsista kokonaan. Useamman vuoden se makasi varustelaatikon pohjalla käyttämättömänä, mutta vihdoin keksin sille uuden tarkoituksen!

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, olisiko Jimpalle parempi vaihtoehto jokin sidepull-tyyppinen kuolaimeton sen hackamorejen tilalle. Nyt sillä on ollut käytössä sileällä center-hackamoret, jotka toimivat kukkahackamoren tavalla, mutta mielestäni ne ovat turhan suuret ja välillä tuntuu, että avut eivät ole tarpeeksi selkeät.

Koska Jimpalla on varusteita enemmän kuin yhdellä hevosella sietäisi olla, en halunnut ostaa uusia kuolaimettomia. Muistelin jonkun kehitelleen kuolaimettomat riimun renkaista, joten ensiksi mieleeni tuli kokeilla samaa - mutta  sitten varustelaatikkoa kaivellessani silmiini osuikin tämä unohtunut turparemmi!



Kiinnitin vain ohjat turparemmiin ja kaivoin samaan suitsipakettiin kuuluneen timanttiotsapannan laatikosta mukaan - ja kuolaimettomat olivat valmiit! Koeratsastin keksintöni seuraavana päivänä, ja ne pysyivät hyvin päässä ja Jimppa toimi niillä kivasti. Emme tosin päässeet kokeilemaan suitsia vielä kunnon sileäntreenissä, sillä ratsastin Jimpan vain pellolla syvässä hangessa, mutta ainakin hevonen kääntyi ja pysähtyi pyydettäessä. :D

Turparemmin niskahihna on todella ohut, joten siihen pitää kyllä laittaa jokin pehmuste. Ohjat olivat vähän tönköt, mikä johtunee ehkä vain siitä, että otin ne juuri ensimmäistä kertaa käyttöön. Kuitenkin mietin, että jokin toisenlainen kiinnitys ohjille olisi parempi. Näissä suitsissa ei myöskään ole leukahihnaa, minkä takia liian kova veto toisesta ohjasta nostaa poskihihnan melkein silmiin asti. Tämä tapahtui kuitenkin vain silloin, kun talutin Jimppaa maasta ja se järkyttyi autokuskille juttelevasta ihmisestä niin, että minun piti pidättää sitä toiselta puolelta vahvemmin. Tavallisesti ratsastaessa näin ei siis pitäisi käydä, mutta ehkä eri säädöillä sekin ongelma katoaisi.

Nämä päässä syöminenkin onnistuu!

Turpahihnan hyvä puoli esimerkiksi riimulla ratsastamiseen verrattuna on, että se ei (ainakaan meillä) lähde pyörimään pään ympäri samalla tavalla kuin riimu. Jos kiinnostusta kuolaimettomiin on, mutta sellaisia ei viitsi vain kokeiluksi hankkia, tämä on helppo vaihtoehto muuttaa tavan suitset kuolaimettomaksi versioksi! Ensimmäistä kertaa kuolaimettomilla ratsastavien tulee tietenkin muistaa kouluttaa hevonen vastaamaan paineeseen halutulla tavalla, jos sitä ei sille ole ennestään opetettu.

Käykäähän myös tykkäämässä meidän uusista Facebook-sivuistamme! Julkaisen siellä niin blogipostauksia, arjen palasia kuin muutakin materiaalia, jota ei blogin muilla kanavilla näy. :)


Saanen esitellä blogin historian ensimmäisen my day -videon! Silloin tällöin blogissakin on saattanut vilahdella palasia tallin ulkopuolisesta elämästä, mutta pääasiassa olen keskittynyt "itse asiaan", eli hevosiin - ja vielä tarkemmin Jimppaan. Kuitenkin, blogin kirjoittajana ja Jimpan elämään isolta osalta kuuluvana henkilönä ajattelin, että olisi lukijoillekin mukavaa nähdä elämää myös tallin ulkopuolella.

Tämän viikon tiistai oli suhteellisen tavallinen arkipäivä. Kokoaikaisena opiskelijana päivä koostuu opiskelusta tai vähintäänkin sen ajattelusta, ja nyt kun ei tarvinnut mennä edes luennolle, tuli päivä vietettyä kotona. Onneksi välillä pääsee tallille tuulettamaan aivoja! Siksi siellä varmaan meneekin aina useampi tunti, vaikka mitään ei edes tekisi... Illalla olikin sitten luvassa normaalista poikkeavaa aktiviteettia lyhytelokuvamaratonin muodossa.

Haluaisin kuulla mielipiteitä tästä videosta, oliko sitä kiva katsoa vai mitä voisi vastaisuudessa tehdä toisin? :)


Linkki videoon
Maasto menee hyvin aina siihen asti, kun on aika kääntyä takaisin kotiin. Hevonen ei malta kävellä rauhassa tai lainkaan, vaan painaa ohjalle, kiirehtii ja hermostuu entisestään. Onko tuttu tilanne?

Meille oli aikanaan. Edellinen omistaja oli maininnut Jimpan vuokraajien yleensä antaneen sen mennä vauhdilla kotiin, minkä seurauksena sillä alkoi vauhti kasvaa heti pään käännyttyä paluusuuntaan. Käynti muistutti enemmänkin pikakävelyä eikä kotiin päin uskaltanut edes ravata, ettei hevonen lähde käsistä.

Kun myöhemmin parin putoamisen ja käsistä lähtemisen jälkeen kehitin itselleni maastokammon, oli pakko saada jotain järkeä maastoiluun. Meni pitkän aikaa, etten uskaltanut lähteä maastoon yksin, ja meni pitkän aikaa, että uskalsin ravata tai laukata siellä. Maastokammon selättämisestä teen vielä erillisen postauksen. Tässä maastoilusarjan neljännessä osassa keskitymme siihen, miten kotiin päin kuumuvaa hevosta kannattaisi ratsastaa maastossa. Näiden viiden vinkin avulla voit ehkäistä turhaa kuumumista ja opettaa hevoselle, ettei kotiin ole mikään kiire.


1. Kävele

Jos hevonen kuumuu maastossa ravatessa ja laukatessa, voi tilannetta rauhoittaa ihan vain se, ettei mene käyntiä lujempaa. Turhan usein maastoilua pidetään pään nollauksena ja höyryjen päästelynä, jolloin hevosen täytyy antaa mennä niin lujaa kuin se jaloistaan pääsee. Hevoselle riittää vallan mainiosti jo sekin, että se pääsee pois kentän aitojen tai maneesin seinien sisältä. Uudet maisemat ja ärsykkeet toimivat yhä lailla käynnissä kuin kiitolaukassa.

Jos maastoilulla halutaan avata jumeja, kohottaa kuntoa tai kasvattaa lihaksia, voi pelkkä käynti tuntua toimimattomalta. Käynnissä edellä mainitut onnistuvat kuitenkin ihan yhtä hyvin: jumit aukeavat kunnon metsäsamoilulla, kunto kohoaa pitkillä kävelylenkeilläkin ja mäkitreenit tehoavat peppulihaksiin myös käynnissä. Kaiken lisäksi hevonen ei pääse käymään kierroksilla, ja maastoilusta voi jopa nauttia!


Jimppa aran maastoratsun vetohevosena v. 2013

2. Kaverista turvaa (tai sitten ei)

Rauhallinen kaveri tuo turvaa ja rauhoittaa kuumuvaa hevosta. Jos edessä kulkevan kaverin takapuoleen saa huoletta pysäyttää tarvittaessa, se on aina parempi!

Kaikkien kohdalla rauhallinenkaan kaveri ei kuitenkaan auta, ja esimerkiksi Jimppa kuumui entisestään, jos joutui ravaamaan jonkun perässä. Tällöin voi olla hyvä jättää muut askellajit menomatkalle ja pyhittää kotimatka käynnille, ettei kuumuva kaveri pääse hermostumaan.


3. Lisää töitä

Kävelemisen lisäksi meillä kuumumiseen auttoi se, että vauhdin kasvaessa käännyttiin takaisin menosuuntaan. Jos kerran vauhtia riittää, niin lähdetään uudelleen lenkille! Jimppa on pohjimmiltaan laiska, joten se mieluusti välttelee ylitöitä, eikä useinkaan jaksanut säntäillä kahteen suuntaan koko kotimatkaa. Tähän kun lisäsi sen, ettemme alkuun ravanneet tai laukanneet ollenkaan kotimatkalla, ei Jimppa tuntenut enää tarvetta kiirehtiä. Toki vauhti oli reippaampi kuin menosuuntaan, se nyt on ihan ymmärrettävää, mutta mitään tahtojen taistelua askellajista ei tarvinnut enää käydä.

Vaihtoehtoja suunnan vaihtamisellekin on. Joillekin voi toimia pienellä voltilla pyöriminen tai pysähtyminen aina, kun askel reipastuu liikaa. Jimppaa nämä tavat hermostuttivat vaan lisää, ja etenkin ylimääräinen pysähtely pisti sen käymään kierroksilla. Rauhoittumisesta palkitseminen esimerkiksi herkulla voi myös tehostaa hevosen oppimista, jos se vain malttaa vastaanottaa palkintonsa!


4. Jalkaudu

Jos hevosen kierrokset alkavat nousta uhkaavasti, voi turvallisinta olla jalkautua. Kotimatka taluttaen voi tuntua uuvuttavalta varsinkin, jos matkaa on kertynyt useampia kilometrejä, mutta maassa oleva ihminen voi rauhoittaa hevosta enemmän kuin selässä istuva ratsastaja. Tätä taktiikkaa hyödynnän Jimpan kanssa yhä, jos satumme sellaiseen tilanteeseen, jossa se yleensä hermostuu valtavasti (esimerkiksi traktorin tai rekan kohtaaminen kapealla tiellä).

Joskus talutus on hyvä idea jo senkin takia, ettei ratsastaja jäädy kauttaaltaan


5. Tee ympyrälenkkejä

Jos olet sellaisessa onnellisessa asemassa, että maastoreittisi kiertävät lenkin eikä missään kohdin tarvitse fyysisesti kääntyä kotimatkalle, käytä niitä hyväksesi! Toisilla tämä voi toimia loputtomiin ja liian fiksuillakin ainakin sen pari ensimmäistä kertaa, ennen kuin ne tunnistavat, milloin suuntana on koti. Jos siis hevonen alkaa kuumumaan heti, kun sen turvan kääntää paluusuuntaan, voi ympyrälenkit olla yksi ratkaisu ongelmaan.

Toisaalta, ympyrälenkeissä on se huono puoli, ettei niiden avulla opeteta hevosta rauhoittumaan, vaan pikemminkin vain huijataan luulemaan, ettei käännöstä kotiin päin ikinä tule. Siitä huolimatta tämä keino voi toimia pitämään hevosen kierrokset matalalla ja tehdä näin maastoilusta astetta mukavampaa.

Tässä esimerkki ympyrälenkistä meidän maastoistamme

Meille parhaiten toimivat vinkit ovat olleet numerot 1 ja 3. Edelleenkin pyrin välttämään hirveää tykitystä kotimatkalla, eli viimeiset kilometrit yleensä vain kävellään. Jimppa on oppinut, ettei kotiin tarvitse pikakävellä, vaan sille voi käynnissä antaa täysin pitkät ohjat, eikä se yritäkään kiirehtiä. Maastoilu on paljon mukavampaa, kun toinen ei jatkuvasti yritä salakavalasti lisätä vauhtia!

Alla on video helmikuun maastosta, josta huomaa, että vaikka vauhtia löytyy ja välillä tekisi kovasti mieli mennä lujempaa, Jimppaa ei enää tarvitse jatkuvasti pidätellä. Se on kehittänyt mielihalun laukata kaikki eteen tulevat mäet, oli kyseessä kuinka loiva nyppylä tahansa, mutta siitä huolimatta se ei niitä laukkaa, jos minä en niin halua. Vielä hauskemmaksi tämän mielihalun tekee se, että Jimppa ottaa mäen päällä heti oma-aloitteisesti käynnin tai jopa pysähtyy! Välillä se laukkaa sellaista vauhtia, että jarrutusmatkan voisi kuvitella aika pitkäksi, mutta niin vain se pysähtyy joka kerta käskemättä. Kaipa se laiskuus vie kuitenkin voiton. :D


Linkki videoon
(Muutama lukija oli katsonut, että videolla ratsastetaan hiihtoladulla - kaikki videolla olevat tiet ovat kuitenkin autoteitä, eivät latuja! :)


Toivottavasti tästä postauksesta on apua jollekin, joka tuskailee saman ongelman kanssa kuin minä aikaisemmin. Kuulisin mielelläni, mitä muita vinkkejä ja ratkaisuja olette käyttäneet tai kuulleet käytettävän kotiin päin kuumuvan hevosen kanssa!


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:

Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?
Mitä varusteita maastoillessa tarvitaan?
Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ▼  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ▼  maaliskuuta (3)
      • Tee-se-itse kuolaimettomat - täysin ilmaiseksi!
      • Kurkistus päivääni: My Day -videodebyytti
      • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates