youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Kaupallinen yhteistyö Murtolan HamppuFarmin kanssa.
Poseeraa keskenäs.

Aikaisemmin kirjoitin yhteistyöstäni Hamppufarmin kanssa ja siitä, millaisia tuloksia toivoin Jimpassa näkeväni hamppuöljyn syötön aikana. Nyt on kulunut pian kaksi kuukautta siitä, kun lisäsin hamppuöljyn Jimpan ruokintaan. Aloitin pienellä ja vähän epäsäännöllisellä syöttömäärällä elokuun lopussa, kun hevoset siirtyivät kesälaitumilta talliin. Pikkuhiljaa nostin öljyn määrän noin puoleen desiin, eli viitiseen pumpun painallukseen. Aluksi Jimppa sai väkirehuja ja öljyä vain liikutuspäivinä, eli vapaapäivinä se söi vain heinää ja viimeisiä vihreitä laitumelta, mutta nyt se on saanut iltapuuronsa päivittäin.

Alla olevassa kuvassa näkyy yksi selkeimmistä muutoksista yhden kuukauden syötön jälkeen. Kesällä Jimpan kärpäsloimi hankasi harjaan loven, joka on nyt kasvanut umpeen lähestulkoon samaan mittaan muun harjan kanssa. Jimpan jouhet eivät ole mitään vauhtikasvajia, joten oli kiva huomata, miten nopeasti ruma lovi kasvoi umpeen.

Vas. kuva otettu 25.8. pesun jälkeen, oik. 27.9. harjauksen jälkeen


Myös Jimpalle kesän aikana tulleet pienet kaljut kohdat ovat nyt kadonneet uuden karvan alle. Tällä hetkellä Jimppa vaihtaa karvaansa ja valmistautuu talven tuloon, eli kesäkarvaan verrattuna se ei enää ole aivan yhtä kiiltävä ja sileä. Karvanvaihdosta huolimatta karvapeite näyttää silti hyvältä ja kiiltävältä (vaikkakin nyt syksyn mutakeleillä se on useimmiten kuivuneen mudan harmaannuttama). Muutenkin Jimppa on nyt pysynyt kivassa kunnossa, ja ainakin omaan silmään sen maha on myös vähän pienentynyt. On ollut hauska huomata, miten moni Jimpan tavannut hevosihminen on ollut aivan ihmeissään kuullessaan, minkä ikäinen ruuna on. Useimmiten ihmettelyn kohteena on juurikin se, kuinka hyvässä kunnossa seniori onkaan! Oikeanlainen ravinto ja sopiva liikunta ovat kyllä avainasemassa vanhemman hevosen kanssa.

Hamppuöljy on maistunut Jimpalle hyvin, tosin se on kyllä yleensä ollutkin aika kaikkiruokainen. Tallin heinässä on analyysin mukaan matalahko valkuaispitoisuus, joten pääsemme kokeilemaan myös Heppahamppu-ravintopellettiä Jimpan ruokinnassa. Se sisältää runsaasti proteiinia, ja uskonkin sen toimivan meillä hyvin valkuaislisänä.

Tähän mennessä olen kyllä ollut tyytyväinen hamppuöljyyn ja sen tuloksiin. Tuo kolmen litran kanisteri on riittoisa ja mahtuu helposti piiloon niihin Ikean kannellisiin astioihin, joita meidänkin tallillamme käytetään rehujen säilytykseen. Jos hamppuöljyn kokeileminen kiinnostaa, voin meidän puolestamme kyllä suositella sitä!



Olen muutamaan otteeseen huomannut, että ihmiset välttävät ruokapalkkion käyttämistä, koska hevoset alkavat näykkimään, tuuppimaan tai muuten käyttäytymään häiritsevästi. Ruoan etsintä on hevoselle luontaista, ja jos se ei tiedä, miten muuten ruoan voisi saada itselleen, se saattaa alkaa käyttäytymään meidän ihmisten mielestä tungettelevasti tai jopa aggressiivisesti. Kuten minkä tahansa muun koulutustavan tai -tyylin kanssa, myös ruokapalkkion kanssa tulee tietää, mitä tekee. Muuten saatat vahingossa luoda treenikaveristasi purevan herkkuhirviön.

Tässä blogipostauksessa kerron omasta mielestäni yleisimmät ruokapalkkioon liittyvät virheet, joiden seurauksena hevosesta voi tulla alussa kuvailemani kaltainen monsteri. Syitä voi tietenkin olla myös muita, ja täytyy myös pitää mielessä, että olemassa voi hyvinkin olla yksilö, jolle ruokapalkka ei tosiaankaan sovi. Uskon silti, että tällaiset yksilöt ovat aika harvassa.

Virhe 1. Hevosella on nälkä

Nälkäinen hevonen keskittyy vain ruokaan ja sen saamiseen. Hevonen voi turhautua ja käyttäytyä jopa aggressiivisesti, kun ihminen pitää ruoan itsellään. Suositeltavaa onkin, että ennen treenejä hevonen saisi syödä heinää, jotta kuriseva maha ei haittaa menoa. Toinen hyvä ajatus on tarjota hevoselle vapaasti joko heinää tai ruokapalkkana käytettävää ruokaa koko treenin ajan. Tällöin hevosen ei tarvitse pakosta keksiä ratkaisua ruoan saamiseksi, kun sitä on muutenkin tarjolla. 

Tuire Kaimio ohjeisti 4 Your Horse -hyvinvointifoorumissa pitämällään luennolla, että juuri tähän aikaan vuodesta (eli loka-marraskuussa) kannattaa välttää ruokapalkan käytön aloittamista. Tähän aikaan hevoset nimittäin valmistautuvat talveen ja voivat suhtautua ruokaan tavallista voimakkaammin. Jos ruokapalkka on jo ennestään tuttu juttu, ei vuodenajalla pitäisi olla suurta vaikutusta käytökseen. Ajattelisin kuitenkin niin, että tähän aikaan vuodesta on entistäkin tärkeämpää pitää huoli siitä, ettei hevosella ole nälkä treenien aikana.

Virhe 2. Palkkiota käytetään epäjohdonmukaisesti 

Johdonmukaisuus on avainasemassa eläinten koulutuksessa. Epäjohdonmukainen koulutus ja palkkaus ei pelkästään hidasta oppimista mutta se voi myös tehdä tilanteen eläimen näkökulmasta turhauttavaksi. Kun hevonen ei tiedä, mistä palkka tulee, se ei osaa yhdistää pyyntöä oikeaan asiaan. Ruokapalkan kanssa suosittelenkin käyttämään jonkinmoista naksutinta, joko kädessä pidettävää tai vaikka tiettyä sanaa tai äänimerkkiä. Naksutintakin tulee käyttää oikein, muuten sekään ei toimi.

Virhe 3. Hevoselle ei ole opetettu luopumista 

Luopuminen on ensimmäisiä taitoja, joita ruokapalkkion kanssa tulee opetella. Hevonen, joka ei osaa luopua, roikkuu yleensä taskuilla ja hamuilee nameja käsistä. Se yrittää tehdä kaikki tietämänsä temput saadakseen lisää ruokaa, koska se ei tiedä mitään muuta keinoa. Jos luopuminen ei ole tuttu käsite, voi siitä lukea lisää esimerkiksi Project Happy Athleten sivuilta.

Virhe 4. Hevonen on kipeä

Kipu on syy monen ongelman takana. Aggressiivisuus ruoan lähettyvillä voi myös kertoa mahdollisesta kivusta. Esimerkiksi mahahaava voi muuttaa hevosen suhtautumista ruokaan. Kipu näyttäytyy monin eri tavoin, joten kaikki muutokset käytöksessä kannattaa aina ottaa tosissaan.⁣⁣ On tärkeää, että kivun syy hoidetaan ennen kouluttamisen jatkamista, sillä kipu vaikuttaa hevosen tunnetilaan ja oppimiseen.


Veikkaisin, että lähes kaikissa ruokapalkkaan liittyvissä ongelmatilanteissa syynä on yksi tai useampi näistä virheistä. Sen sijaan, että ensimmäisenä lähdetään syyttämään ruokapalkkaa ongelmista, olisi järkevämpää pyytää paikalle osaava kouluttaja opastamaan sen käytössä. Ruokapalkka on nimittäin erittäin tehokas koulutusväline, kun sitä osaa käyttää! 

Hyvää heijastinpäivää! Tänään 1.10. vietetään valtakunnallista heijastinpäivää. Heijastin on halpa henkivakuutus, ja nykyään heijastimissa on varaa valita juuri itselleen sopiva tapa näkyä pimeässä. Tärkeintä on tietenkin se, että muistaa pukea edes yhden heijastimen, mutta myös muita asioita kannattaa ottaa huomioon. Esimerkiksi se, että heijastimia on molemmilla puolilla ja mieluusti vielä edessä ja takana - näin varmistat sen, että näyt joka suunnasta. Mikä tahansa heijastin ei myöskään kelpaa, vaan sen tulee olla CE-hyväksytty ja täyttää standardien vaatimmukset. Vaatimusten mukaisen heijastimen lisänä voi kuitenkin käyttää vaikka itse tehtyjäkin heijastimia!

Pimenevien iltojen ja heijastinpäivän kunniaksi esittelen teille meidän heijastinvarusteemme tällä kertaa videon muodossa! Samalla testasin ostamaani heijastinsprayta maastoilusuitsiin. Lopputulos oli ihan kiva, ja ajatuksenani on suihkuttaa heijastinsprayta lisäksi ainakin Jimpan kärryihin. Saa nähdä, mihin kaikkeen keksin sitä käyttää!

Sen pidemmittä puheitta, tässä tulee uusi video! Mitä veikkaatte, kuinkahan monta kertaa sanoin "heijastin" videon aikana?

Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ▼  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ▼  lokakuuta (3)
      • Hampulla pituutta harjaan
      • Yleisimmät virheet ruokapalkkion käytössä
      • Näin me näymme pimeällä - ratsastajan ja ratsun he...
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates