Onko karvaturpien joulukalenterit yhä hankkimatta? Ei hätää, vielä on hyvin aikaa! Tällä niksillä teet hevosellesi yksilöllisen kalenterin helposti ja nopeasti.
Minä olen halunnut Jimpalle oman joulukalenterin jo useampana vuonna, mutta ikinä en sellaista ole hankkinut. Tänä vuonna päätin, että nyt sellainen täytyy olla, ja olin jo ostamassa syksyn alennuksesta Stud Muffinsin joulukalenteria, kun mieleeni tuli idea tehdä sellainen itse. Sen lisäksi, että itse tehtynä kalenterin sisällön voi päättää itse, tulee se myös halvemmaksi ja luultavasti myös terveellisemmäksi verrattuna useimpiin valmiskalentereihin, joissa yksi pääraaka-aineista on usein melassi.
Joulukalenteria varten tarvitset:
- (Suklaa)joulukalenterin
- Hevoselle sopivia herkkuja
Prosessi on helppo: avaa varovasti joulukalenterin alareuna ja ota sisällä oleva muottitarjotin ulos. Muottitarjotin saattaa olla liimattu kalenterin kanteen kiinni, joten tarkista ja irroita se kannesta ensin! Syö sitten itse muoteissa olevat suklaat (jos syöt yhden päivässä joulukuun alusta alkaen, saat tästä myös itsellesikin joulukalenterin ilman turhaa luukkujen availua!) tai säästä ne jotain muuta tarkoitusta varten. Täytä muotit valitsemillasi hevosystävällisillä herkuilla, sujauta tarjotin takaisin kalenterin sisälle ja teippaa tai liimaa kalenterin reuna kiinni. Siinä se - joulukalenteri hevoselle on valmis!
Jos haluat tehdä vielä enemmän itse, voi joulukalenterin rakentaa vaikka vessapaperirullista, Pringles-purkeista, tulitikkuaskeista tai kosteuspyyhepakkausten muovikansista. Herkutkin voi tehdä kokonaan itse, kuten minä tein. Jimpan joulukalenterissa käyttämieni hamppuherkkujen ohje tulee blogin puolelle myöhemmin, joten jos etsit vielä herkullista joululahjaideaa nelijalkaiselle ystävällesi, kannattaa tämä resepti tsekata!
P.S. DIY-joulukalenterin voi nähdä toiminnassa meidän Instagramissa (@nelistelya) joulukuussa!
P.S. DIY-joulukalenterin voi nähdä toiminnassa meidän Instagramissa (@nelistelya) joulukuussa!