youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä


Saimme otettua talviset joulukuvat, vaikka tänä vuonna talvi kestikin vain hetken verran. Vaikka kotona taidettiinkin viettää musta joulu, täällä vähän pohjoisemmassa saimme nauttia lumen tuomasta valosta ja tunnelmasta.





Toivotamme jokaiselle iloista ja rauhallista joulua ja onnekasta uutta vuotta 2020!


Mitä olisi joulu ilman herkkuja? Tai mikään muukaan aika vuodesta? Aika ankeaa, jos minulta kysytään. Mutta koska herkut ovat usein epäterveellisiä, ajattelin jakaa teidän kanssanne yhden vähän terveellisemmän reseptin, jonka terveellisyyden salaisuus piilee niiden yhdessä ainesosassa: hampunsiemenissä.

Hampunsiemenet ovat täynnä hyvää; ne sisältävät runsaasti rasvahappoja ja kuitua, toimivat hyvin valkuaislisänä ja ylläpitävät ihon, karvan ja jouhien hyvinvointia. Siksi ne ansaitsivatkin osansa tässä reseptissä.

Tämä resepti on yksinkertainen ja helposti muunneltavissa. Sokerittomana versiona herkut sopivat myös niille kaviokkaille, joille ylimääräinen sokeri ei ole hyväksi. Voin kyllä todeta, että sokerittomana ne eivät välttämättä maistu kaikista nirsoimmille tapauksille. Jimppa kuitenkin syö näitäkin herkkuja mielellään, sokerilla tai ilman! Hamppuherkut sopivat myös ihmisille välipalaksi esimerkiksi näkkileivän tapaan.


Hamppuherkut
(ainesten määriä muuttamalla saat pienemmän/isomman satsin, määrät arvioita)

n. 1 dl kaurahiutaleita
n. 2 dl vettä
n. 1 dl (vehnä/kaura/ruis...)jauhoja
n. 1 dl Hamppufarmin luomu hampunsiemeniä*

*tuote saatu yhteistyössä Murtolan Hamppufarmilta


Lisää kaurahiutaleet ja vesi kattilaan, hauduta miedolla lämmöllä minuutti-pari. Sekoita joukkoon loput ainekset. Halutessasi taikinaan voi lisätä esimerkiksi raastettua porkkanaa, omenaa tai vähän melassia. Anna taikinan levätä hetki ja lämmitä sitten uuni noin 200 asteeseen. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Tässä vaiheessa voit muotoilla taikinasta haluamasi muotoisia herkkuja tai jättää taikinan ohueksi levyksi, josta voi valmiina murtaa sopivan kokoisia paloja. Paista noin puoli tuntia (tai kun herkut näyttävät valmiilta), minkä jälkeen anna herkkujen vielä kuivua uunin viiletessä. Säilö ilmatiiviissä rasiassa.




Maukasta joulunodotusta kaikille! Jos kokeilet reseptiä, kerro alla, miten herkut teillä maistuivat!


Joulukuussa 2009 Jimppa tuli elämääni. Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, se on yhä suuri osa sitä. Olemme kasvaneet yhdessä ja yhteen, kokeneet onnistumisia ja epäonnistumisia. Samaan aikaan tuntuu, ettei mikään ole muuttunut, mutta samalla muutosta on tapahtunut kummassakin meistä.

Kiitos Jimppa, että olet ollut ystäväni jo kokonaisen vuosikymmenen!



Onko karvaturpien joulukalenterit yhä hankkimatta? Ei hätää, vielä on hyvin aikaa! Tällä niksillä teet hevosellesi yksilöllisen kalenterin helposti ja nopeasti.

Minä olen halunnut Jimpalle oman joulukalenterin jo useampana vuonna, mutta ikinä en sellaista ole hankkinut. Tänä vuonna päätin, että nyt sellainen täytyy olla, ja olin jo ostamassa syksyn alennuksesta Stud Muffinsin joulukalenteria, kun mieleeni tuli idea tehdä sellainen itse. Sen lisäksi, että itse tehtynä kalenterin sisällön voi päättää itse, tulee se myös halvemmaksi ja luultavasti myös terveellisemmäksi verrattuna useimpiin valmiskalentereihin, joissa yksi pääraaka-aineista on usein melassi.

Joulukalenteria varten tarvitset:
- (Suklaa)joulukalenterin
- Hevoselle sopivia herkkuja
- Teippiä tai liimaa



Prosessi on helppo: avaa varovasti joulukalenterin alareuna ja ota sisällä oleva muottitarjotin ulos. Muottitarjotin saattaa olla liimattu kalenterin kanteen kiinni, joten tarkista ja irroita se kannesta ensin! Syö sitten itse muoteissa olevat suklaat (jos syöt yhden päivässä joulukuun alusta alkaen, saat tästä myös itsellesikin joulukalenterin ilman turhaa luukkujen availua!) tai säästä ne jotain muuta tarkoitusta varten. Täytä muotit valitsemillasi hevosystävällisillä herkuilla, sujauta tarjotin takaisin kalenterin sisälle ja teippaa tai liimaa kalenterin reuna kiinni. Siinä se - joulukalenteri hevoselle on valmis!


Jos haluat tehdä vielä enemmän itse, voi joulukalenterin rakentaa vaikka vessapaperirullista, Pringles-purkeista, tulitikkuaskeista tai kosteuspyyhepakkausten muovikansista. Herkutkin voi tehdä kokonaan itse, kuten minä tein. Jimpan joulukalenterissa käyttämieni hamppuherkkujen ohje tulee blogin puolelle myöhemmin, joten jos etsit vielä herkullista joululahjaideaa nelijalkaiselle ystävällesi, kannattaa tämä resepti tsekata!

P.S. DIY-joulukalenterin voi nähdä toiminnassa meidän Instagramissa (@nelistelya) joulukuussa!

On tutkittu, että virikkeellinen ympäristö parantaa hevosen oppimiskykyä ja hyvinvointia. Pelkkä tyhjä karsina tai pieni, tasapohjainen tarha ei tarjoa hevoselle oikeastaan mitään muuta kuin paikan seistä ja syödä. Jos elinympäristö ei tarjoa mahdollisuuksia tyydyttää lajityypillisiä käyttäytymistarpeita, on se uhka hevosen hyvinvoinnille ja voi aiheuttaa stereotyyppistä käyttäytymistä.

Tällä kertaa kirjoitan siis virikkeistä ja hevosen aktivoinnista. Lähinnä kerron niistä virikkeistä, jotka itselläni ovat käytössä, mutta mainitsen myös pari muutakin aktivointi-ideaa. Pidän virikkeellistämistä tärkeänä etenkin sellaisten hevosten kanssa, jotka viettävät pitempiä aikoja karsinassa. Näin laidunkauden ulkopuolella Jimppa on yöt sisällä, ja vaikka tallilla onkin kokopäivätarhaus, on sisälläoloaika siltikin melkoisen pitkä.

Kaikkia virikkeitä ei tietenkään ole mahdollista käyttää jokaisen kohdalla, mutta uskon, että aina löytyy edes jotain, millä tehdä hevosen karsina- tai tarhausajasta mielekkäämpää. Toivottavasti postauksesta löytyy teillekin uusia ideoita hevosen aktivointiin! Aloitetaan ensiksi tarhaan sopivista virikkeistä ja keskitytään sen jälkeen karsinan virikkeellistämiseen.

Tarhavirike #1: Heinäpallo

Ostin jokin aika sitten Jimpalle heinäpallon, jonka otin käyttöön tänä syksynä. Jimpalla ja sen tarhakaverilla on molemmilla samanlaiset violetit HayPlayn heinäpallot, jotka ne saavat aamuisin tarhaan. Heinäpallot ovat lisänneet heinien syöntiaikaa miltei kahdella tunnilla! Ruunat saavat heinää aamuisin myös maahan, jotta ne malttaisivat puuhailla pallojen parissa paremmin. Nälkäkiukussa pallot saattaisivat nimittäin saada turhankin kovaa kyytiä. 

Tarhavirike #2: Puut ja oksat

Varsinkin sellaisissa tarhoissa, joissa ei kasva ruohoa tai ole puita, voi hevosen nakertelun tarvetta tyydyttää esimerkiksi kuusen- ja pajunoksilla. Erilaisilla puilla ja kasveilla on myös useita terveysvaikutuksia!

Joulun jälkeen joulukuuset kannattaakin kuljettaa tallille loppukäsittelyyn kokonaisina tai osiksi pilkottuina. Myös jotkin kaupat antavat joulun jälkeen ylijääneitä kuusia hevosille syötäviksi. Itse olen todennut, että kotimaiset kuuset ovat eniten hevosten mieleen. Yhtenä vuonna saimme joulun jälkeen useamman tanskalaisen kuusen hyötykäyttöön, mutta niihin hevoset eivät koskeneet.

Tarhavirike #3: Erilaiset lelut

Meillä tarhassa on tarjolla hevospallo tylsien hetkien varalle. Jimppa ei yleensä ole perustanut leluista, mutta mielestäni on silti hyvä, että sellaisiin on mahdollisuus. Leluksi sopii riittävän kestävät ja suuret koiranlelut, hevosille tarkoitetut pallot tai vaikka mehukanisteri tai kumisaapas! Etenkin varsat ja nuoret hevoset tykkäävät retuuttaa ja heitellä leluja, mutta myös vanhemmat hevoset pitävät leikkimisestä.

Tarhavirike #4: Heinän sirottelu

Tämä on ehkäpä helpoin idea toteuttaa, olivat hevoset sitten omassa pihassa tai vuokratallissa. Sen sijaan, että hevoset saisivat heinänsä nätissä kasassa suoraan turvan eteen, voi vähällä vaivalla päiväheinät sirotella pitkin tarhaa. Näin hevoset joutuvat myös liikkumaan tarhassa enemmän kulkiessaan heinäkasalta toiselle.

Tarhavirike #5: Tarhan koko ja pohja

Tarhan paikkaa kannattaa myös miettiä, jos siihen on mahdollisuus vaikuttaa. Ihanteellista olisi, jos tarhan pohja olisi mahdollisimman vaihtelevaa. Myös puusto ja kasvusto lisäävät viihtyvyyttä ja toimivat hyvinä virikkeinä. Tilassakaan ei kannata säästellä - mitä suurempi tarha, sen parempi!

Tarhan tai laitumen ei myöskään tarvitse olla suorakulmion tai neliön muotoinen. Lisää tilaa ja aktivointia voi saada myös tekemällä tarhasta mutkittelevan tai rajaamalla sen sisälle seiniä tai kujia. Tässä täytyy vain muistaa, että hevosilla on tarpeeksi tilaa väistää toisiaan myös tarhan kapeimmissa kohdissa.

(Kuvat edelliseltä tallilta)

Itse hyödynnän näistä ideoista numeroita 1-4. Viimeiseen minulla ei juurikaan ole sananvaltaa, koska Jimppa asuu vuokratallilla, mutta ainakin kesäisin laitumilla on ihan kivasti vaihtelevaa maastoa. Seuraavaksi keskitytäänkin sitten talliin sopiviin virikeideoihin. Näitä voi toki myös hyödyntää pihatossa, jos hevonen ei asu karsinatallissa!

Karsinavirike #1: Heinätyyny

Karsinan virikkeellistäminen voi olla vähän vaikeampaa, koska tilaa on yleensä vähän. Itse en siis suosittelisi karsinaan sellaisia virikkeitä, jotka vievät paljon tilaa. Esimerkiksi heinäpallon sijasta karsinassa voisi käyttää heinätyynyä. Kuitenkin, jos hevosella on kengät, ei heinätyyny välttämättä ole sopiva ratkaisu kiinnijäämisvaaran vuoksi.

Karsinavirike #2: Slow feeding -verkko

Karkearehun kulutusta voi hidastaa myös slow feeding -verkoilla, jollaisia itse käytän Jimpan karsinassa. Aikaisemmin käytin vain yhtä verkkoa, mutta Jimppa oppi saamaan heinänkorret verkosta turhan helposti ja rakenteli itselleen turvanmentäviä aukkoja joka puolelle, joten päätin kokeilla tuplaverkkoa. Nyt käytössä on siis kaksi verkkoa päällekkäin, joten katsotaan, auttaisiko se hidastamaan yöheinien syömistä. Heinäverkkoa ei kannata sijoittaa liian korkealle, jotta hevonen pystyisi syömään mahdollisimman neutraalissa asennossa. Liian korkealla oleva verkko voi nimittäin aiheuttaa hevoselle niskajumeja.

Karsinavirike #3: Oksat

Kuten tarhaankin, myös karsinaan voi laittaa puiden oksia jyrsittäväksi. Hevonen, joka joutuu olemaan pitkiä aikoja karsinassa, saattaa tylsistyessään nakerrella vaikka karsinan seiniä, jos muutakaan tekemistä ei ole tarjolla. Oksien nakertelu on kivaa tekemistä, eikä aiheuta ylimääräistä tuhoa talliin.

Karsinavirike #4: Herkkupiilot

Heinän sekaan piilotetut porkkanat kuuluvat Jimpan suosikkeihin. Se etsii ensitöikseen porkkanat heinän joukosta ja siirtyy vasta sitten itse heinän pariin. Herkkuja voi piilottaa myös mehukanisteriin tai heinäpallon pienempään versioon, joka ei vie kovin paljoa tilaa karsinassa.

Karsinavirike #5: Likit-teline

Tätä viimeistä virikevinkkiä käytän yleensä silloin, kun en pääse käymään tallilla muutamaan päivään. Silloin on kiva, että Jimpalla on jotain pientä ekstraa karsinassa. Likit on Jimpan mielestä suurta herkkua, eikä yksi nuolukivi kestä kovinkaan kauaa, minkä vuoksi en pidäkään sitä tarjolla jatkuvasti.


Yllä olevalla videolla esittelen tässä postauksessa mainitsemiani virikkeitä, joita käytän Jimpalle. Videosta poiketen pojat joutuivat valitettavasti siirtymään pienempään tarhaan meistä riippumattomista syistä, mutta toivon, että ne pääsisivät pian takaisin tähän isompaan. Isossa tarhassa heinäpallot nimittäin pääsevät paremmin oikeuksiinsa ja hevosetkin liikkuvat enemmän!

Tuleeko teille mieleen muita virikeideoita? Kuulen mielelläni lisää vinkkejä hevosten aktivointiin ja niiden viihtyvyyden lisäämiseen!
Kaupallinen yhteistyö Murtolan HamppuFarmin kanssa.
Poseeraa keskenäs.

Aikaisemmin kirjoitin yhteistyöstäni Hamppufarmin kanssa ja siitä, millaisia tuloksia toivoin Jimpassa näkeväni hamppuöljyn syötön aikana. Nyt on kulunut pian kaksi kuukautta siitä, kun lisäsin hamppuöljyn Jimpan ruokintaan. Aloitin pienellä ja vähän epäsäännöllisellä syöttömäärällä elokuun lopussa, kun hevoset siirtyivät kesälaitumilta talliin. Pikkuhiljaa nostin öljyn määrän noin puoleen desiin, eli viitiseen pumpun painallukseen. Aluksi Jimppa sai väkirehuja ja öljyä vain liikutuspäivinä, eli vapaapäivinä se söi vain heinää ja viimeisiä vihreitä laitumelta, mutta nyt se on saanut iltapuuronsa päivittäin.

Alla olevassa kuvassa näkyy yksi selkeimmistä muutoksista yhden kuukauden syötön jälkeen. Kesällä Jimpan kärpäsloimi hankasi harjaan loven, joka on nyt kasvanut umpeen lähestulkoon samaan mittaan muun harjan kanssa. Jimpan jouhet eivät ole mitään vauhtikasvajia, joten oli kiva huomata, miten nopeasti ruma lovi kasvoi umpeen.

Vas. kuva otettu 25.8. pesun jälkeen, oik. 27.9. harjauksen jälkeen


Myös Jimpalle kesän aikana tulleet pienet kaljut kohdat ovat nyt kadonneet uuden karvan alle. Tällä hetkellä Jimppa vaihtaa karvaansa ja valmistautuu talven tuloon, eli kesäkarvaan verrattuna se ei enää ole aivan yhtä kiiltävä ja sileä. Karvanvaihdosta huolimatta karvapeite näyttää silti hyvältä ja kiiltävältä (vaikkakin nyt syksyn mutakeleillä se on useimmiten kuivuneen mudan harmaannuttama). Muutenkin Jimppa on nyt pysynyt kivassa kunnossa, ja ainakin omaan silmään sen maha on myös vähän pienentynyt. On ollut hauska huomata, miten moni Jimpan tavannut hevosihminen on ollut aivan ihmeissään kuullessaan, minkä ikäinen ruuna on. Useimmiten ihmettelyn kohteena on juurikin se, kuinka hyvässä kunnossa seniori onkaan! Oikeanlainen ravinto ja sopiva liikunta ovat kyllä avainasemassa vanhemman hevosen kanssa.

Hamppuöljy on maistunut Jimpalle hyvin, tosin se on kyllä yleensä ollutkin aika kaikkiruokainen. Tallin heinässä on analyysin mukaan matalahko valkuaispitoisuus, joten pääsemme kokeilemaan myös Heppahamppu-ravintopellettiä Jimpan ruokinnassa. Se sisältää runsaasti proteiinia, ja uskonkin sen toimivan meillä hyvin valkuaislisänä.

Tähän mennessä olen kyllä ollut tyytyväinen hamppuöljyyn ja sen tuloksiin. Tuo kolmen litran kanisteri on riittoisa ja mahtuu helposti piiloon niihin Ikean kannellisiin astioihin, joita meidänkin tallillamme käytetään rehujen säilytykseen. Jos hamppuöljyn kokeileminen kiinnostaa, voin meidän puolestamme kyllä suositella sitä!



Olen muutamaan otteeseen huomannut, että ihmiset välttävät ruokapalkkion käyttämistä, koska hevoset alkavat näykkimään, tuuppimaan tai muuten käyttäytymään häiritsevästi. Ruoan etsintä on hevoselle luontaista, ja jos se ei tiedä, miten muuten ruoan voisi saada itselleen, se saattaa alkaa käyttäytymään meidän ihmisten mielestä tungettelevasti tai jopa aggressiivisesti. Kuten minkä tahansa muun koulutustavan tai -tyylin kanssa, myös ruokapalkkion kanssa tulee tietää, mitä tekee. Muuten saatat vahingossa luoda treenikaveristasi purevan herkkuhirviön.

Tässä blogipostauksessa kerron omasta mielestäni yleisimmät ruokapalkkioon liittyvät virheet, joiden seurauksena hevosesta voi tulla alussa kuvailemani kaltainen monsteri. Syitä voi tietenkin olla myös muita, ja täytyy myös pitää mielessä, että olemassa voi hyvinkin olla yksilö, jolle ruokapalkka ei tosiaankaan sovi. Uskon silti, että tällaiset yksilöt ovat aika harvassa.

Virhe 1. Hevosella on nälkä

Nälkäinen hevonen keskittyy vain ruokaan ja sen saamiseen. Hevonen voi turhautua ja käyttäytyä jopa aggressiivisesti, kun ihminen pitää ruoan itsellään. Suositeltavaa onkin, että ennen treenejä hevonen saisi syödä heinää, jotta kuriseva maha ei haittaa menoa. Toinen hyvä ajatus on tarjota hevoselle vapaasti joko heinää tai ruokapalkkana käytettävää ruokaa koko treenin ajan. Tällöin hevosen ei tarvitse pakosta keksiä ratkaisua ruoan saamiseksi, kun sitä on muutenkin tarjolla. 

Tuire Kaimio ohjeisti 4 Your Horse -hyvinvointifoorumissa pitämällään luennolla, että juuri tähän aikaan vuodesta (eli loka-marraskuussa) kannattaa välttää ruokapalkan käytön aloittamista. Tähän aikaan hevoset nimittäin valmistautuvat talveen ja voivat suhtautua ruokaan tavallista voimakkaammin. Jos ruokapalkka on jo ennestään tuttu juttu, ei vuodenajalla pitäisi olla suurta vaikutusta käytökseen. Ajattelisin kuitenkin niin, että tähän aikaan vuodesta on entistäkin tärkeämpää pitää huoli siitä, ettei hevosella ole nälkä treenien aikana.

Virhe 2. Palkkiota käytetään epäjohdonmukaisesti 

Johdonmukaisuus on avainasemassa eläinten koulutuksessa. Epäjohdonmukainen koulutus ja palkkaus ei pelkästään hidasta oppimista mutta se voi myös tehdä tilanteen eläimen näkökulmasta turhauttavaksi. Kun hevonen ei tiedä, mistä palkka tulee, se ei osaa yhdistää pyyntöä oikeaan asiaan. Ruokapalkan kanssa suosittelenkin käyttämään jonkinmoista naksutinta, joko kädessä pidettävää tai vaikka tiettyä sanaa tai äänimerkkiä. Naksutintakin tulee käyttää oikein, muuten sekään ei toimi.

Virhe 3. Hevoselle ei ole opetettu luopumista 

Luopuminen on ensimmäisiä taitoja, joita ruokapalkkion kanssa tulee opetella. Hevonen, joka ei osaa luopua, roikkuu yleensä taskuilla ja hamuilee nameja käsistä. Se yrittää tehdä kaikki tietämänsä temput saadakseen lisää ruokaa, koska se ei tiedä mitään muuta keinoa. Jos luopuminen ei ole tuttu käsite, voi siitä lukea lisää esimerkiksi Project Happy Athleten sivuilta.

Virhe 4. Hevonen on kipeä

Kipu on syy monen ongelman takana. Aggressiivisuus ruoan lähettyvillä voi myös kertoa mahdollisesta kivusta. Esimerkiksi mahahaava voi muuttaa hevosen suhtautumista ruokaan. Kipu näyttäytyy monin eri tavoin, joten kaikki muutokset käytöksessä kannattaa aina ottaa tosissaan.⁣⁣ On tärkeää, että kivun syy hoidetaan ennen kouluttamisen jatkamista, sillä kipu vaikuttaa hevosen tunnetilaan ja oppimiseen.


Veikkaisin, että lähes kaikissa ruokapalkkaan liittyvissä ongelmatilanteissa syynä on yksi tai useampi näistä virheistä. Sen sijaan, että ensimmäisenä lähdetään syyttämään ruokapalkkaa ongelmista, olisi järkevämpää pyytää paikalle osaava kouluttaja opastamaan sen käytössä. Ruokapalkka on nimittäin erittäin tehokas koulutusväline, kun sitä osaa käyttää! 

Hyvää heijastinpäivää! Tänään 1.10. vietetään valtakunnallista heijastinpäivää. Heijastin on halpa henkivakuutus, ja nykyään heijastimissa on varaa valita juuri itselleen sopiva tapa näkyä pimeässä. Tärkeintä on tietenkin se, että muistaa pukea edes yhden heijastimen, mutta myös muita asioita kannattaa ottaa huomioon. Esimerkiksi se, että heijastimia on molemmilla puolilla ja mieluusti vielä edessä ja takana - näin varmistat sen, että näyt joka suunnasta. Mikä tahansa heijastin ei myöskään kelpaa, vaan sen tulee olla CE-hyväksytty ja täyttää standardien vaatimmukset. Vaatimusten mukaisen heijastimen lisänä voi kuitenkin käyttää vaikka itse tehtyjäkin heijastimia!

Pimenevien iltojen ja heijastinpäivän kunniaksi esittelen teille meidän heijastinvarusteemme tällä kertaa videon muodossa! Samalla testasin ostamaani heijastinsprayta maastoilusuitsiin. Lopputulos oli ihan kiva, ja ajatuksenani on suihkuttaa heijastinsprayta lisäksi ainakin Jimpan kärryihin. Saa nähdä, mihin kaikkeen keksin sitä käyttää!

Sen pidemmittä puheitta, tässä tulee uusi video! Mitä veikkaatte, kuinkahan monta kertaa sanoin "heijastin" videon aikana?

Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ▼  2025 (1)
    • ▼  elokuuta (1)
      • Viimeaikaista (hevos)elämää
  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates