youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Niin se kesä vain kääntyy jo syksyyn! Elokuussa kulut pysyivät aika hyvin kurissa. Kraniosta syntyi vähän extrakuluja, mutta se ei haittaa, sillä kranio tuli todellakin Jimpalle tarpeeseen. Sen lisäksi päädyin ostamaan uuden säkin Tenderiä, vaikka edellistäkin on vielä hyvin jäljellä. Täytyihän tilaisuus käyttää hyväksi, kun olimme käymässä Ylivieskassa ja kyseistä rehua löytyy Kärkkäiseltä. Ensi kuussa menot pomppaavatkin taas pilviin, kun samalle kuulle osuu niin kengitystä, eläinlääkäriä kuin kraniotakin... Mutta harmitellaan sitä sitten seuraavalla kerralla enemmän!

Kranio-sakraaliterapia 60 € 
Black Horse Tender 16,90 €
Pihattopaikka (sis. heinät) 180 €

Yhteensä: 256,90 €


Kirjoista voi oppia paljon. Vaikka teorian tunteminen ei tarkoitakaan sitä, että osaisi käytännössä toimia oikein, kirjoja lukemalla pystyy laajentamaan omaa näkemystään ja myös oppimaan uusia taitoja. Tärkeintä on, että lukiessa pyrkii oikeasti ymmärtämään lukemansa ja siirtämään tiedot myös käytäntöön. Vuosien varrella olen lukenut monenmoisia kirjoja kevyistä romaaneista kaikenkattaviin tiedeopuksiin. Pienestä pitäen olen ahminut erilaisia hevostietokirjoja (muistaako joku vielä Polluxin ja siitä tulleet hevosrotu- ja vinkkikirjat?), ja nyt aikuisiälläkin olen etsinyt käsiini mielenkiintoisia teoksia. Niinpä ajattelin, että jaan täällä blogissa listan kirjoista, joista uskon olevan hyötyä muillekin!

Tässä on siis (ei todellakaan tyhjentävä) lista pääasiassa hevosaiheisista kirjoista, jotka lukemalla voi oppia uutta tai ainakin kerrata vanhaa. Kommenttiosiossa saa antaa lisää kirjasuosituksia, varsinkin jos oma suosikkisi uupuu tältä listalta! Kirjat ovat listattu nimen perusteella aakkosjärjestykseen.


Hevosen ABC Atlas & Biomekaniikka (Pauli Grönberg, 2011 & 2014)

Näihin opuksiin en ole vielä päässyt tutustumaan, mutta eiköhän seuraavalla kirjastovisiitillä vähintään toinen lähde mukaan! Olen kuitenkin kuullut näistä niin paljon hyvää, että uskallan suositella niiden vilkaisemista muillekin. Hevosen ABC Atlas on hevosen anatomian käsikirja, kun taas Biomekaniikka keskittyy kokonaisvaltaiseen hoitoon ja kuntoutukseen.

Hevosen kanssa (Tuire Kaimio 2004)

Kolmiosainen kirjasarja, joka olisi hyvä löytyä jokaisen hevosihmisen kirjahyllystä! Ensimmäinen Hevosen kanssa kattaa kaikki kolme osaa ja sitä pidetäänkin hevosharrastajan perusopuksena. Osat voi ostaa myös erikseen, sillä hevosen käyttäytyminen (2012), peruskoulutus ja jatkokoulutus (2013) löytyvät myös omina teoksinaan. Näihin kirjoihin on hyvä palata aina silloin tällöin ja etenkin ongelmien edessä.

Hevoshavaintoja (Menke Steenbergen, Jan Hulsen, 2012)

Selkeä kirja kaikille hevosten kanssa toimiville. Opettaa havainnoimaan hevosia ja niiden käytöstä, pohtimaan syitä ja miettimään tarvittavia toimenpiteitä. Paljon perusasiaa, jotka varmasti monelle ovat jo tuttuja juttuja, mutta kuitenkin ihan hyviä huomioita. Välillä vastaan tulee kohtia, joissa tieto on vanhentunutta tai ainakin liian yksinkertaistettua. Hyvä peruskirja, mutta kannattaa kuitenkin ottaa tietoa vastaan varauksella (kuten aina!).

Kuinka hevonen toimii - Visuaalinen opas hevosen anatomiaan (Gillian Higgins, Stephanie Martin, 2012)

Helppolukuinen ja havainnollistava kirja hevosen biomekaniikasta. Tämä on loistava aloitusopas myös hevospilateksen maailmaan! Tämän kirjan avulla olen lähtenyt Jimpan kanssa harjoittelemaan oikeaoppisia pilatesliikkeitä.

Pilatesliikkeen anatomiaa (Kuinka hevonen toimii, s. 126)

Kun norsut itkevät (Jeffrey Moussaieff Masson, 1995)

Tämä ei ole yksinomaan hevostietokirja, vaan sisältää kaikenlaisia eläimiä ja niiden tunne-elämän havaintoja. Mielenkiintoinen kirja, joka antaa vähän erilaista näkökulmaa eläinten kanssa toimimiseen.

Language Signs and Calming Signals of Horses (Rachaël Draaisma, 2017)

Tähän kirjaan tai ainakin kirjailijan nimeen on voinut törmätä monen hevosihmisen ja kouluttajan kautta. Draaisma kävi Suomessakin pitämässä luentoa hevosten rauhoittelevista eleistä, josta voi lukea esimerkiksi Heportterista. Itse en ole päässyt käsiksi tähän kirjaan, mutta olen lukenut sen sisällöstä sekä luennon annista ja uskon, että tässä on myös yksi teos, johon jokaisen hevosihmisen kannattaa tutustua.

Millaista on olla eläin (Helena Telkänranta, 2015)

Tämäkin kirja kattaa monenlaisia eläimiä, mutta on silti mielenkiintoista luettavaa hevosihmisillekin. Kuten edeltäväkin teos, Millaista on olla eläin tarjoaa erilaista näkökulmaa eläinten maailmaan. Samalta kirjailijalta on myös toinen samaan aihepiiriin sopiva teos, Ihminen ja eläin (2016). Tämäkin oli ihan mielenkiintoinen, mutta itse pidin tästä ensin esittelemästäni kirjasta enemmän.

Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia (Eerika Häkkinen, Johanna Viitanen, 2010)

Jos ei ole mahdollisuutta istuntatunteihin, tässä on hyvä vaihtoehto niille! Harjoituksiin ei tarvitse hevosta, vaikka tietenkin aina parempi, jos edes joskus pääsee harjoittelemaan myös satulassa. Kirja on kevyttä, hauskaa luettavaa, vaikka istunta-asiat eivät välttämättä aina olekaan niin kevyitä ja hauskoja!

Pihatto - jos hevonen saisi valita (Johanna Viitanen, 2013)

Olit sitten pihatto- tai karsinatalli-intoilija, tässä kirjassa on luettavaa kummallekin osapuolelle. Kirja pohjaa sisältönsä tutkimustietoon ja vastaa kaikkiin yleisiin ja ehkä ei-niin-yleisiinkin kysymyksiin ja oletuksiin pihatosta.

Toimiva hevonen (Minna Tallberg, 2020)

Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä: uutuuskirja, joka uutuudestaan huolimatta on jo löytänyt paikkansa monen hevosihmisen kodista, kuten allekirjoittaneenkin. Tämä kirja on lyhyt mutta kattava, ja suosittelen sitä jokaiselle hevosten kanssa toimivalle! Tämäkin on kirja, johon on hyvä palata tarpeen tullessa ja miksei ilman tarvettakin.


Siinäpä ne, 10 hevostietokirjaa (tai oikeastaan eläinkirjaa), joita kannattaa ainakin vilkaista! Yhtä lukuun ottamatta kirjat ovat suomenkielisiä, mutta jos kielitaitoa riittää, kannattaa etsiskellä lisää luettavaa myös muilla kielillä.

Kirjat ovat oiva tapa laajentaa omaa tietouttaan ja avartaa maailmankatsomustaan. Uskon, että minkä tahansa kirjan lukeminen antaa lukijalleen jotakin. Erityisesti tietokirjojen kanssa saa ja pitää kuitenkin olla kriittinen - kaikkea ei tarvitse ottaa annettuna, vaan kaikkea tietoa kannattaa tarkastella varauksella. Varsinkin vanhemmissa hevoskirjoissa voi näkyä paljon vanhentunutta tietoa esimerkiksi johtajuusteorioiden muodossa. Niistä voi silti saada apua ja ideoita omaan toimintaan, kunhan osaa asettaa vinkit ja väitteet omaan maailmaan sopiviksi!


Heinäkuu toi mukanaan kaivattua viilennystä ja sateita, mutta myös muutoksia kulurintamalla. Jimppa muutti nimittäin pihattotallille, minkä johdosta kuukausittaisten hevosmenojen perusta puolittui. Tässä kuussa menoja nosti ostamani Jennin viiden kerran jumppakortti, josta riittää iloa vähän pitemmäksi aikaa ja periaatteessa näin tekemällä myös säästin vähän! (Toki olisin säästänyt enemmän, jos olisin jättänyt kaikki jumpat väliin 😁) Tässä kuussa tuli pieniä lisäkuluja ostoksista ja kesäkuussa annetusta matolääkkeestä, sekä tietenkin jumppakortista. Tällä kertaa voin kuitenkin sanoa, että ostokset olivat kaikki tarpeellisia (vaikka joku voisi väittää, että esim. porkkanat eivät ole tarpeellisia...)! Minkäs sille mahtaa, jos kaikki tuotteet loppuvat samaan aikaan.

Jennin jumppatunnit (5 x kortti) 170 €
Arnika 6,95 €
W-Kesäspray Plus 19,90 €
Tervalaastari 6,90 €
MSM 1 kg 24,50 €
Porkkanat 1 kg 1,99 €
Kurkuma 800 g 9,78 €
Himalajansuola 900 g 3,95 €
Heijastimet kärryyn (etu ja taka) 3,98 €
Matolääke 17,63 €
Kengitys 86 €
Pihattopaikka (sis. heinät) 180 €

Yhteensä: 531,58 €

Järkyttävää, miten nopeasti aika kuluukaan! Nyt takana on jo vuoden toinen neljännes, ja on taas aika kurkistaa menneiden viikkojen liikutuksiin. Kuten merkinnöistä huomaa, on kesää kohden motivaatiossa havaittavissa pientä laskua. Lämpimät kelit ja laidunkauden odotus saivat liikutusinnostuksen hälvenemään varsinkin, kun samoihin aikoihin aloitin työt kokoaikaisena. Jimppaa tuskin on haitannut, vaikka ollaankin otettu kevyesti ja lähinnä nautittu vihreästä. 

Kesäkuun lopussa Jimppa muutti uuteen paikkaan, jossa se pääsi jatkamaan laidunkautta uudessa laumassa. Uusi paikka tarjoaa meille paljon paremmat maastoilumahdollisuudet edelliseen verrattuna, joten uskon, että kunhan kotiudumme molemmat ja liikunnasta tulee säännöllisempää, tulemme maastoilemaan entistä ahkerammin. Lisäksi maastoreitit sopivat myös kärryttelyyn, joten ehkäpä alamme liikkumaan useammin myös ajaen!

Mutta sen enemmittä puheitta, tältä näytti meidän toinen neljännes:






Kesäkuu alkoi lämpimästi ja uusien tuulien kera. Heti alkukuusta Jimppa pääsi ensimmäistä kertaa Jenni Marttilan maasta käsin jumppaan, jota olin halunnut kokeilla jo jonkin aikaa. On todella mielenkiintoista seurata omaa hevosta sivusta, kun joku toinen työskentelee sen kanssa. Plussaa on tietenkin myös se, että Jennillä on paljon osaamista maastakäsittelystä. Uskon, että nämä jumppatunnit ovat Jimpalle todella hyödyllisiä. Siltä löytyy vinouksia ja väärin opittuja tapoja, joita en ehkä itsekään ole huomannut tai ainakaan osaisi korjata yksin. Tässä kuussa asuimme vielä entisellä tallipaikallamme, mutta kuun lopussa muutin Jimpan pihattoon. Siitä tulossa myöhemmin lisää, mutta nyt keskitytään vain rahanmenoon!

Jennin jumppatunti 40 €
Kärpäshuppu 14,90 €
Tallipaikka (sis. heinät) 320 €

Yhteensä: 374,90 €
Tästä kesä voi alkaa! Tänä vuonna laidunkausi käynnistyi vähän tavallista myöhemmin, mutta mitäpä sitä olisi voinut odottaakaan tuolta jojoilevalta, kolealta keväältä. Meidän laidunkesä onkin tänä vuonna vähän erilainen, koska Jimppa muuttaa kesken kaiken toiseen paikkaan. Se tulee siis saamaan kaksi laitumelle laskua tänä vuonna! Eilen oli ensimmäisen vuoro, joten annetaan kuvien puhua sen puolesta.





Laitumelle lasku sujui hyvin. Hetken juoksentelun jälkeen hevoset rauhoittuvat ja ryhtyivät syömään. Sää ei ollut kaikista mukavin, sillä välillä satoi vettä, ukkonen jyrähteli kauempana ja hyttysarmeija söi ainakin minut joka puolelta. Toisaalta sää oli vihdoinkin vähän viileämpi monen päivän aurinkoisen helleputken jälkeen, mistä hevosetkin varmasti pitivät.

Nyt on aika lähteä juhannuksen viettoon, joten Jimppakin saa lomailla ja nauttia laitumesta ihan rauhassa!

Keväinen toukokuu toi vihdoin kaivatut aurinkoiset säät tännekin. Ehdin jo huolestua, tuleeko tänä vuonna kesää ollenkaan, mutta niin se vain taitaa tulla - hitaasti mutta varmasti! Tässä kuussa ostin vihdoin, pitkän miettimisen jälkeen Minna Tallbergin kehutun uutuuskirjan. Periaatteessa kirja ei oikeastaan ole hevoseen liittyvä kulu, mutta koska kyseessä on hevostietokirja, lasken sen nyt osaksi vuoden hevosmenoja. Pitkän mietinnän jälkeen ostin Jimpalle lisäksi uutta mashia melassin korvaajaksi. Ainakin tähän asti se on maistunut ruunalle hyvin, joten toivon mukaan mashin avulla vanhuksen nesteytys onnistuu myös mahdollisissa ongelmatilanteissa!

Racing Mash 16,60 €
Toimiva hevonen -kirja 29,90 €
Kengitys 95 €
Tallivuokra (sis. heinät) 320 €

Yhteensä 461,50 €

P.S. Jos jollakin tarvetta 17" koulusatulalle, myisin mieluusti pois meidän vanhan Kiefferin. Laita viestiä vaikka Instagramissa tai ota yhteyttä s-postilla, jos kiinnostaa!

Minut haastettiin Instagramin puolella vastaamaan vähintään viiteen kysymykseen 30 hevosenomistajille suunnatuista kysymyksistä. Olin nähnyt alkuperäisen listan kysymyksistä vastauksineen Maisan blogista jo aiemmin ja ajatellut vastaavani niihin omassa blogissani, joten nyt, kun haastekin on heitetty, on vähän niin kuin pakko ottaa se vastaan! Tässä tulee siis vastaukset kaikkiin 30 kysymykseen:

1. Kuka olet?

Olen 26-vuotias hevosenomistaja ja tällä hetkellä vielä maisteriopintojen loppusuoralla. Omistan yhden hevosen, lämminveriruuna Jimpan, jonka kanssa olemme kulkeneet yhdessä jo yli 10 vuotta.

2. Missä ja milloin aloitit hevosharrastuksen?

Ensimmäiset talutusratsastukset ratsastin Paavon tallilla Sievissä, mutta oikeasti ratsastuksen aloitin noin 11-vuotiaana Ellun tallilla Ylivieskassa. Kumpaakaan noista talleista ei enää ole, mutta mukavia muistoja jäi molemmista.

3. Suurimmat saavutuksesi?

Varmaankin ihan vain koko elämä. Ei sillä, että olisin saavuttanut jotakin objektiivisesti merkittävää, mutta mielestäni on aika suuri saavutus, että elämä tuntuu helpolta ja kivalta.

4. Mitä odotat tällä hetkellä?

Valmistumista, vakinaista työpaikkaa, oman kodin ostoa ja muutenkin tulevaisuutta. Pelonsekaisella innolla.

5. Elämäsi hevoset?

Jimppa on tietenkin yksi elämäni hevosista, onhan se ollut osa elämääni jo vuosikymmenen. Elämässäni on ollut muutamia jollain tavalla tärkeitä hevosia, kuten jo edesmennyt hoitohevoseni Jape ja ratsastuskouluajoilta turvaratsuni Tunkki. Toivottavasti tulevaisuus pitää sisällään vielä edes yhden elämäni hevosen lisää!

6. Suunitelmasi vuodelle 2020?

Suunnitelmiini kuuluu valmistuminen ja työllistyminen. Jimpan kanssa ei oikeastaan ole mitään suunnitelmia, muuta kuin nauttia yhteiselosta ja tehdä asioita, joista molemmat tykkäävät.

7. Miten rentoudut?

Pidin pitkään taukoa lukemisesta, koska jouduin opintojeni takia lukemaan niin paljon, ettei tehnyt mieli avata yhtäkään ylimääräistä kirjaa. Nyt olen kuitenkin alkanut taas lukemaan, ja varsinkin iltaisin se on ollut todella rentouttavaa. Tykkään myös pelata videopelejä, mutta ne eivät aina ole kovin rentouttavia. Jimpan kanssa puuhailu on yleensä myös rentouttavaa, jos osaan olla läsnä. Aina se ei onnistu, jos mielen päällä on liikaa asioita.

8. Oletko kilpailuhenkinen?

Olen, vaikka en siltä vaikutakaan. Haluan olla hyvä kaikessa, mitä teen, oli kyse sitten harrastuksesta, opinnoista tai töistä. En kuitenkaan pidä kilpailuhenkisyydestä itsessäni tai muissa ihmisissä, joten yleensä välttelen kilpailutilanteita.

9. Mitä harrastat?

Pääasiassa hevostelua. En enää ratsasta kovinkaan usein, mutta teen kaikkea muuta - maastakäsittelyä, lenkkeilyä, temppuja, kärryttelyä... Hevosharrastuksen lisäksi kirjoitan blogia, teen videoita ja päivitän Instagramia. Tänä keväänä olen myös aloittanut juoksemisen pitkän tauon jälkeen, minkä lisäksi treenaan myös kotona.


10. Mieleenpainuvimmat kokemuksesi hevosen kanssa?

Kaikki uudet onnistumiset. Ensimmäiset kerrat kaulanarulla, ensimmäinen maasto kaulanarulla, hyvin menneet matkaratsastuskisat. Ne hetket, kun olen uskaltanut luottaa Jimppaan ja huomannut, että se todellakin kannatti.

11. Miksi bloggaat?

Aloitin blogin pitämisen, koska halusin kertoa omasta hevosarjestani ja kehityksestäni Jimpan kanssa. Pikkuhiljaa mukaan on tullut myös mielipide- ja aihepostauksia. Bloggaaminen on yhä minulle mukava harrastus, jossa pääsen kirjoittamaan itselleni tärkeästä aiheesta ja olemaan luova.

12. Top 5 blogit tai sometilit?

Vaikea valita, sillä suosikit vaihtelevat paljon. Ehkä nämä kuitenkin ovat ne tämän hetken suosikit:

Nuorta verta
Kaktun talli
@voimahevonen
@punkerosta_atleetiksi
Hevonen, opettajani (tämä on podcast, mutta löytyy nyt myös Instasta)

13. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?

Tasapaino. Opinnot ja työt rytmittävät arkea ja harrastukset sekä lemmikit tuovat elämään sisältöä. Juuri nyt elämässä on kaikki hyvin tämänhetkisestä maailmantilanteesta huolimatta.

14. Hevonen, jota ihailet?

Ihailen Jimppaa, koska kaikesta huolimatta se on säilynyt uteliaana, yritteliäänä ja optimistisena. Se on oppinut kertomaan olostaan ja haluistaan tavalla, jonka ymmärrän. Oikeastaan ihailen kaikkia hevosia, koska ne ovat omalla tavallaan niin älykkäitä, kärsivällisiä ja anteeksiantavia.

15. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosihmisenä?

Vahvuuksiini kuuluu ainakin rauhallisuus. Se on tullut varmasti osaltaan hevosten kanssa toimiessa, mutta olen muutenkin aika rauhallinen ihminen. Itsekriittisyys voi olla myös omalla tapaa vahvuus, sillä etsin aina parannettavaa omasta toiminnastani. Itsekriittisyys on myös syy siihen, miksi vahvuuksieni miettiminen oli niin vaikeaa!

Heikkouksiani ovat kärsimättömyys ja suorituskeskeisyys. Turhaudun helposti, jos hommat eivät suju. En aina osaa olla läsnä ja rentoutua, vaan yritän väkisin tehdä kaikesta jonkin suoritettavan tehtävän, jopa vihreän syöttelystä. En myöskään tykkää mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Joskus tämä on oikeastaan hyvä piirre, mutta useimmiten lukisin sen silti heikkoudeksi.

16. Kuka on esikuvasi?

Hevosihmisistä Katariina Alongi. Kukaan ei ole osannut pukea sanoiksi niitä tunteita, joita moni hevosihminen itseni mukaan lukien tuntee tai on tuntenut, ehkä jopa hävennyt tai pelännyt. Katariinan opit ja tällä hetkellä erityisesti Hevonen, opettajani -podcast ovat auttaneet minua paljon suorituspaineiden, läsnäolon vaikeuden ja epämukavien tunteiden kanssa.


17. Mitä haluaisit oppia vuonna 2020?

Olemaan läsnä. Olemaan tyytyväinen siihen, mitä on, mutta myös uskaltamaan tehdä valintoja ja muutoksia.

18. Minkä luonteenpiirteen vaihtaisit itsessäsi?

Vaikka juuri sanoinkin itsekriittisyyden olevan yksi vahvuuteni, vähempikin riittäisi. Ehkä vaihtaisin siis osan itsekriittisyydestä lisäboostiin tervettä itsevarmuutta.

19. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä?

Kilpailuhenkisyys, liiallinen itsekeskeisyys, kapeakatseisuus. Monille tekisi myös hyvää opetella lähdekriittisyyttä ja muistaa, että kokemus ≠ tieteellinen tosiasia.

20. Kallein ostoksesi?

Viimeisimmistä ostoksista varmaankin satula tai puhelin. Sama vastaus toimisi varmaankin koko elämän ajalta!

21. Epäsuosittu mielipiteesi?

Ratsastamisen kuuluisi olla vaihtelua kaikelle muulle, ei hevosen pääasiallinen liikutusmuoto. Monella istuu yhä tiukassa ajatus siitä, että hevosella täytyy ratsastaa päivittäin vähintään tunti. Tai jos ei ratsasteta, niin sitten täytyy juoksuttaa liinassa ja mielellään vielä joko sivuohjilla tai juoksutusjärjestelmällä...

22. Mitä ihailet toisissa ihmisissä?

Positiivisuutta, avuliaisuutta ja uskallusta kehua, kun on kehumisen aihetta, tai puuttua, jos on puuttumisen aihetta.

23. Mikä inspiroi juuri nyt?

Lisääntynyt valon määrä, lämpimämmät kelit ja Jimpan hyväntuulisuus.

24. Suurin paheesi?

Laiskuus. Menen mieluusti sieltä, mistä aita on matalin tai vielä mieluummin odotan, että joku avaa aidan portin. En yleensä jätä asioita viime hetkeen tai jätä tekemättä, mutta teen asiat mahdollisimman helpolla tavalla (mikä ei aina ole se paras tapa).

25. Mitä somekanavia käytät?

Kaikista aktiivisimmin Instagramia. Käytän lisäksi Facebookia, Youtubea ja Snapchatia. On mulla myös LinkedIn, mutta siellä olen lähinnä siksi, koska on pakko.


26. Unelmiesi työpaikka?

Sellainen, missä tunnen tekeväni jotain merkityksellistä ja missä viihdyn kaikella tapaa. Nyt olen haaveillut viestinnän hommista esimerkiksi kunnan tai koulun alaisuudessa, mutta en kuitenkaan vielä ole varma siitä, mikä olisi oikeasti se unelmien paikka.

27. Tärkeimmät ominaisuudet hevosessa?

Ekäpä uteliaisuus ja optimistisuus. On paljon helpompaa toimia sellaisen hevosen kanssa, joka odottaa asioista seuraavan enimmäkseen hyvää kuin pahaa. Uteliaisuus yhdistettynä optimistisuuteen tekee hevosesta helpon koulutettavan!

28. 3 biisiä, joita kuuntelet tällä hetkellä?

Pakko sanoa, että en ole vähään aikaan kuuntelemalla kuunnellut musiikkia tai ainakaan mitään tiettyä biisiä. Mutta jos olisin kuunnellut, biisit olisivat aika varmasti Musen, The 1975:n ja Cigarettes After Sexin tuotantoa.

29. Millainen hevosenomistaja olet?

Ahdistunut! Milloin ahdistaa hevosen terveys, milloin elämänlaatu tai raha. Aina jokin voisi olla paremmin.

30. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana?

Viiden vuoden päästä olen jo kolmekymppinen, mikä kuulostaa aika järkyttävältä. Toivoisin seuraavan viiden vuoden aikana löytäneeni mukavan, vakituisen työpaikan, menneeni naimisiin ja ostaneeni mieheni kanssa yhteisen kodin. Yhtä aikaa niin tavallisia mutta aika isoja tavoitteita siis!


Ja kuten haasteissa yleensä, lopuksi haastan kaikki muutkin vastaamaan näihin kysymyksiin!
Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ▼  2025 (1)
    • ▼  elokuuta (1)
      • Viimeaikaista (hevos)elämää
  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates