Lojuuko varastossa turhan tylsä naruriimu tai kaipaako lemppaririimusi pientä päivitystä? Ei hätää! Tässä postauksessa näytän, kuinka tuunasin vanhasta naruriimusta vähän freesimmän version. Jos ylimääräistä naruriimua ei ole, pienellä lisätyöllä voit solmia myös kokonaan uuden - varaa vain enemmän narua sitä varten.

Tätä projektia varten tarvitset paracord-narua (itse otin suosiolla täyden rullan, jotta varmasti riittää), jonkinlaisen tulivälineen (sytkäri toimii hyvin) ja sakset. Jos haluat tehdä myös ohjat, tarvitset niitä varten lisäksi kaksi pikalukkoa.


Aloitin oman operaationi tuhoamalla kirpparilta löytämäni vanhan naruriimun. Avasin siis kaikki solmut, jotta voisin asentaa ohjille renkaat turvan sivusolmuihin. En suosittele lähtemään tälle tielle, vaan mieluummin hyödynnä jo olemassa olevaa ratsastusriimua tai solmi naruriimu uudesta narusta - vanha, jo solmittu naru oli aivan helvetin ärsyttävää työstää. Naruriimun solmimiseen ohjeet kannattaa etsiä netistä, esimerkiksi YouTubessa on jos jonkinlaista ohjevideota tarjolla. Itse menin helpoimman kautta ja katsoin mallia toisesta naruriimusta, enkä kikkaillut minkään fiador-solmujen kanssa, vaan tein mahdollisimman yksinkertaiset solmut.

Sitten päästäänkin itse asiaan, eli tehostevärin lisäämiseen turvalle sekä niskaan. Full-kokoiseen turpahihnaan tarvitset noin 3 metriä narua, pienempiin tietenkin vähemmän. Itse tein sekä turpa- että niskahihnan tehosteet yksinkertaisella kalanruotokuviolla. Aloituksessa taitoin narun keskeltä ja asetin sen turpaosan alapuolelle. Siitä sitten lähdin pujottamaan oikeanpuolimmaisen narun turpahihnan keskeltä vasemmalle puolelle (yläpuolelta alapuolelle) ja sama toisinpäin. Narut siis vaihtavat puolta joka kerta, eli seuraavalla pujotuksella aluksi vasemmalla ollut naru on nyt oikealla. Näin jatkoin siihen asti, kunnes turpahihnan ja turpasolmun väliin ei enää mahtunut pujottelemaan narua.


Tässä vaiheessa tarvitaan sytkäriä, sillä narun päät pitää polttaa ja kiinnittää, jottei kuvio lähde purkautumaan. Otin siis sytkärin, sulatin narun päätä vähäsen ja painoin pään saksien avulla kiinni turpaosaan. Naru jäähtyy nopeasti ja jämähtää kiinni tiukasti, joten ole nopea!

Niskahihnan kanssa toimitaan täysin samalla tavalla. Itse mittasin ehkä nelisen metriä narua niskaa varten, mutta tarvittava mitta määräytyy sillä, miten pitkästi haluat niskaosaa tehdä. Riimu näyttää kivalta myös pelkällä erivärisellä turpaosalla, joten tämän kohdan voi halutessaan skipata!

Seuraavaksi vuorossa on ohjien teko. Tämänkin voi tehdä usealla eri tavalla riippuen siitä, millaisen lopputuloksen haluaa. Omiin ohjiini käytin tätä timanttimallin ohjetta, joka tuotti aluksi päänvaivaa ymmärtää, mutta oli loppujen lopuksi todella helppo tehdä. Narua tarvitsee kolme kertaa valmiiden ohjien pituuden verran per väri. Tein omani vain yhdestä väristä, mutta mittasin silti narua kahden värin verran. Alussa pitäisi siis olla kaksi pitkää pätkää narua, jotka molemmat pujotetaan lukon läpi narujen keskikohdasta. Nyt narunpäitä on neljä. Oikeanpuolimmaisin naru (nro. 4) viedään kahden keskimmäisen narun takaa (nro. 3 & 2) ja toisen keskimmäisen narun yli (nro. 2). Sen jälkeen vasemmalta puolelta viedään kauimmaisin naru (nro. 1) kahden keskimmäisen takaa (nro. 2 & 4) ja taas toisen keskimmäisen yli, ja näin jatketaan loppuun asti.

Narut vasemmalta oikealle 1, 2, 3 ja 4

Ohjien loppupäässä improvisoin kiinnityksen suhteen sen verran, etten edes osaa kertoa, mitä tein. Punoin jotenkin luovalla tavalla narujen päät ohjien sisälle ja poltin ja liitin päät ohjiin kiinni. Tähänkään ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta ainakin tähän asti tuo viritelmä on pysynyt lujasti kiinni.

Nyt tuunattu naruriimu ohjineen on valmis! Mä olen todella tyytyväinen lopputulokseen, vaikka aluksi mietinkin, tuleeko koko projektista yhtään mitään. Vanha naruriimu näyttää vielä vähän mutkikkaalta, mutta toivottavasti käytössä nuo vanhojen solmujen haamut häviäisivät. Tuo kirkas mintunvihreä sopii täydellisesti mustan naruriimun tehosteeksi ja näyttää Jimpan päällä vielä paremmalta! Ohjista tuli juuri sopivat pienikätiselle ratsastajalle, ja mittaakin on sen verran, ettei lännensatulankaan kanssa tule pituus vastaan. Ja jos tyylinvaihdos jossain vaiheessa alkaisikin kyllästyttämään, voi turpa- ja niskapunokset aina poistaa ja vaihtaa uusiin.

Kyllä nyt kelpaa poseerata!

Mitä mieltä olet lopputuloksesta? Aiotko kokeilla naruriimun tuunausta? Kerro kommenteissa! 😊

Eipä ole tullut vähään aikaan kuvattua ihan tavallista tallivideota. Tilasin action-kameraan varren, joten pitihän se päästä testaamaan pikimmiten. Varren kanssa kuvaaminen kävi kätevästi, mutta editoidessa huomasin, että kameran mikrofonissa taitaa olla jotain vikaa. Yritin parhaani saadakseni äänen paremmin kuuluviin, mutta pahoittelen jo etukäteen, jos äänenlaadussa on moittimista.

Tykkäättekö te katsoa tallivideoita? Mä pidän niistä enemmän kuin esimerkiksi pelkistä ratsastusvideoista, mutta siitä huolimatta tulee harvoin itsekään kuvattua muuta kuin sitä ratsastusta. Muut tallihommat tulee tehtyä aina niin huomaamatta, ettei siinä ehdi edes muistaa, että olisi tämänkin voinut videoida!

Odotin muuten yli kolme tuntia, että tämä video lataisi Youtubeen. En odotuta teitä kuitenkaan tämän pitempää, vaan tässä itse video:

Entisessä ravurissa on usein se etu koko ikänsä ratsuna olleisiin, että niillä voi ajaa. Ajaminen on hyvää liikuntaa ja mukavaa vaihtelua, se sopii kaikenikäisille ja tukee monenlaista treenausta. Siksipä tykkäisinkin treenata Jimppaa kärryiltä enemmän, mutta sen kanssa ajaminen ei useinkaan ole mitään mukavaa mielenvirkistystä vaan tahtojen taistelua siitä, mennäänkö lujaa vai täysiä. Minulle paras vaihtoehto olisi mennä rauhallisesti, mutta Jimpalle ajaminen on yhtä kuin kilpajuoksu - ravitreeniaikojen opit ovat lujassa.

Kärryttely on useamman vuoden ollut jatkuva projekti, ja nyt viimeisimpinä vuosina käyntilenkeistä on voinut jopa nauttia myös ohjastajan asemassa. Kunhan lenkeillä ei ole tarvinnut pysähtyä tai ravata, on molemmilla ollut mukavaa. Lyhytkin ravipätkä sekoittaa pakan, sillä silloin Jimppa siirtyy ravurimoodiin, josta taas kestää hetki päästä takaisin senioriheppailuun. Sama koskee pysähtelyä; kärryjen kanssa paikallaan oleminen on turhauttavaa, ja liikkeelle päästyään Jimppa pitää huolen, ettei ihan heti hidastella. Se ei kuitenkaan lähde käsistä, mutta sen mielentila muuttuu ja vauhtia riittää käynnissäkin.

Monet ex-ravurit ovat lupsakoita ajettavia, jotka hölkkäävät rennosti ja jarruttavat pyydettäessä, ja sellaista minä Jimpastakin toivon. Niinpä houkuttelin poikaystäväni avuksi tallille ja aloitin Jimpan uudelleenkoulutuksen! Onnea on ihminen, joka lupautuu avustajaksi kaikkeen, mitä päähäni pälkähtääkään 😁

Tällä treenikerralla lähdettiin opettelemaan paikallaan seisomista uusiksi. Videolle ei harmillisesti tajuttu ottaa alkutilannetta, mutta videon alussa näkee vähän, miten Jimppa ei halua hidastaa. Pyysin poikaystävääni pysäyttämään Jimpan, ja kun ruuna pysähtyi, palkkasin ja annoin luvan jatkaa eteenpäin. Ensiksi pysähdys kesti juuri sen aikaa, että sain annettua namin, ja sitten jo käskinkin poikaystävääni pyytämään Jimpan takaisin liikkeelle ennen kuin se alkaisi steppailemaan.

Jo pitemmästä ruokapalkkiotaustastamme oli apua treenin tehokkuutta ajatellen, sillä Jimppa ymmärsi jo parin toiston jälkeen, mikä homman nimi olikaan. Ajattelin, että kärryjen kanssa opettelu olisi hitaampaa, koska Jimppa olisi mieleltään eri tilassa kuin tavallisesti, mutta nähtävästi positiivinen vahviste -Jimppa vei voiton ravuri-Jimpasta!

Ensimmäinen treenikertamme kesti noin 10 minuuttia, ja sen lopulla Jimppa seisoi rauhassa paikallaan keskellä peltoa jo hyvän aikaa. Sillä ei ollut mikään kiire lähteä liikkeelle, ja kävipä välillä niinkin, että ohjastaja sai oikeasti pyytää, ennen kuin ruuna otti askeltakaan! Se on jo paljon se, kun vertaa siihen, miten yleensä ei saa edes ajateltua liikkeelle lähtemistä, kun Jimppa on jo menossa.

Ensi kerralla voisikin treenata sitä, että Jimppa malttaisi seistä paikallaan sen aikaa, että ohjastaja pääsisi palkkaamaan ja takaisin kärryihin istumaan. Ajaessa palkitseminen on aika hankalaa, kun itse on niin kaukana hevosesta, mutta aina ei ole mahdollisuutta avustajaankaan.