Laitumelle lasku 2020
Tästä kesä voi alkaa! Tänä vuonna laidunkausi käynnistyi vähän tavallista myöhemmin, mutta mitäpä sitä olisi voinut odottaakaan tuolta jojoilevalta, kolealta keväältä. Meidän laidunkesä onkin tänä vuonna vähän erilainen, koska Jimppa muuttaa kesken kaiken toiseen paikkaan. Se tulee siis saamaan kaksi laitumelle laskua tänä vuonna! Eilen oli ensimmäisen vuoro, joten annetaan kuvien puhua sen puolesta.
Laitumelle lasku sujui hyvin. Hetken juoksentelun jälkeen hevoset rauhoittuvat ja ryhtyivät syömään. Sää ei ollut kaikista mukavin, sillä välillä satoi vettä, ukkonen jyrähteli kauempana ja hyttysarmeija söi ainakin minut joka puolelta. Toisaalta sää oli vihdoinkin vähän viileämpi monen päivän aurinkoisen helleputken jälkeen, mistä hevosetkin varmasti pitivät.
Nyt on aika lähteä juhannuksen viettoon, joten Jimppakin saa lomailla ja nauttia laitumesta ihan rauhassa!
0 kommenttia