Lauantaina 8.6. Jimppa täytti vuosia. Ruuna on jo 25-vuotias! 💛 Pakko myöntää, etten olisi uskonut, että ensihevoseni olisi kanssani vielä näin reilusti yli parikymppisenä. Toisaalta, eipä sitä tullut mietittyä silloin, kun Jimppa minulle tuli. Sitä vain eli hevosenomistajan arkea siinä hetkessä ja toivoi, että yhteisiä vuosia olisi luvassa mieluummin enemmän kuin vähemmän.

Jimpan 25-vuotissynttäreitä vietettiin tavalliseen tapaan. Otimme synttärikuvia ja Jimppa sai herkutella heinäpelletti-mash-vedellä, porkkanoilla ja korvarapsutuksilla. Vähän puolivahingossa varasin sille pitkästä aikaa hieronnan ensi viikolle, eli periaatteessa se sai sen synttärilahjaksi. Viime hieronnasta onkin jo... en itse asiassa muista, mutta vuosia kuitenkin. Eli tekee varmasti hyvää! Puolisoni naureskeli, että edelleenkin hevoselle voin kyllä varata hierojan, mutta omien jumieni kanssa tyydyn vain valittamaan epämukavaa oloa. No, olen kyllä kypsytellyt ajatusta hierojalle menosta jo melkein varaukseen asti, varsinkin kun työpaikkani alkoi juuri tarjoamaan uutta hierontaetua, joten eiköhän pian ole minunkin vuoroni.

Jimppa on saanut itselleen pitkästä aikaa läheisen kaverin, mikä on ollut ihanaa. Sen pihatossa on tällä hetkellä kaksi tammaa, joista toinen on aivan rakastunut vanhaan papparaiseen. Se kohtelee Jimppaa niin äidillisesti, että välillä ihan naurattaa, kun vien Jimpan takaisin pihattoon ja tamma odottaa portilla kärsimättömästi höristen. Eilenkin synttäreiden vieton jälkeen, kun palautin Jimpan takaisin pihattoon, tamma tuli heti Jimpan luokse ja höristen nuuhkutteli Jimppaa pitkän aikaa. Jimppa ei ole ihan näin läheisyydenkaipuinen, mutta on kuulemma rapsutellut tamman kanssa ja ne mahtuvat hyvin syömään samalta kasalta. Tamma myös väistää Jimppaa, mikä on Jimpan kaltaisen pahnan pohjimmaisen mielestä mahtava juttu.

Meillä menee siis aika hyvin juuri nyt. Jimpalla on iso laidun syötävänä, pihattoon pääsee ötököitä ja kuumuutta pakoon ja ystäviäkin löytyy. Meillä on myös ihanat metsäpolut aivan tallin vieressä, vaikka nyt hyttysten takia sinne ei tee mieli lähteä varsinkaan iltaisin. Koppakärrytkin saimme edelliseltä tallilta uudelle, kun vanhempani teivät viikonloppureissun pakullaan tänne etelään. Vielä ne eivät ole päässeet täällä käyttöön, mutta eiköhän me tänä kesänä kärrytellä.

Toivotan oikein hyvää syntymäpäivää parhaalle seniori-Jimpalle 💙 Toivottavasti laidunkausi jatkuisi pitkälle syksyyn, niin Jimppa saisi nauttia kesäelämästä mahdollisimman kauan!

Viimeisimmän blogipostauksen jälkeen pyörät lähtivät pyörimään ja asiat tapahtumaan. Olin jo alkuvuodesta heittänyt verkkoja vesille ja lähtenyt alustavasti kyselemään pihattopaikkoja alueeltani. Halusin kartoittaa vaihtoehtoja ilman kiirettä, vaikka samalla takaraivossa kolkuttelikin tieto siitä, ettei tätä kannattaisi kovin kauaksi tulevaisuuteen siirtää. Löysinkin sopivalta vaikuttavan pihattopaikan naapurikunnan puolelta suhteellisen nopeasti. Kaikki vaikutti hyvältä niin minun kuin Jimpankin osalta, mutta silti pohdin valintaani pitkään ja hartaasti. Pohdinnan tuloksena päädyin irtisanomaan vanhan paikan ja ilmoittamaan uudelle tallille, että muuttaisimme sinne mielellämme. Siitä seurasi reilun kuukauden verran huolehtimista aikataulujen ja kyydityksen suhteen - eikä ihan turhaan, sillä vielä kahta päivää ennen muuttoa olimme ilman kuljetuskoppia!

Meillä oli epäonnea matkassa trailereiden kanssa, sillä alun perin muuttomatkalle oli tarkoitus lainata entisen tallikaverin koppia, jota olimme käyttäneet kerran aiemminkin. Koppiin tuli kuitenkin vika edellisellä viikolla, jota ei näin tiukalla aikataululla ehtinyt korjata. Pienen kyselykierroksen jälkeen löysimme sen tilalle toisen kopin, mutta kun muuttoon oli enää kaksi päivää, saimme tietää, ettei tämäkään koppi ollut käyttökunnossa. Voin sanoa, että hiukan oli stressikäyrä koholla tässä vaiheessa! Sain entisiltä tallikavereilta vinkkejä muista trailereista, mutta äitini keksi kysyä entiseltä valmentajaltani koppia vuokralle ja kaikeksi onneksi se olikin muuttoviikonlopulle vapaana. Jes, muutto onnistuisi suunnitellusti!

Matkustin edellisenä päivänä tallille pakkaamaan Jimpan omaisuutta valmiiksi seuraavan päivän muuttoa varten. Taas sain huomata, että tavaraa on kertynyt vuosien varrella ihan hirveästi. Pahinta on, ettei noista tavaroista suurinta osaa tule edes käytettyä. Mitä esimerkiksi teen neljällä satulahuovalla, kun en ratsasta? En mitään, mutta tavaroiden myyminen tai kierrättäminen vaatisi ihan liikaa laiskalta ihmiseltä, joten on vain huomattavasti helpompi pakata kaikki mukaan ja änkeä ne vuorostaan johonkin uuden tallin nurkkaan pölyttymään. Ja näin myös tehtiin.

Vaikka tavaraa oli paljon, saimme sen kaiken mahtumaan pakettiauton kyytiin. Ongelmaksi muodostuivat koppakärryt kilometriaisoineen - ne eivät mahtuneet muuttokuormaan mitenkään päin. Kärryt jäivät siis odottamaan seuraavaa reissua, mikä ei haitannut, sillä tähän aikaan vuodesta kärryttely on usein enemmän tai vähemmän tauolla pohjien kunnon vuoksi. Ja muutenkin uudessa paikassa maastoihin on parempi tutustua ensiksi maasta käsin, ettei tule ajaneeksi kärryjen kanssa hankalaan paikkaan.

Meitä odotti tallissa ihana läksiäislahja 💛

Sitten itse muuttopäivään: ajokeli oli onneksi oikein hyvä, vain perillä kohteessa satoi. Jimppa lastautui hyvin, muttei mennyt ykkösellä sisään, vaan mietti hetken lastaussillan edessä. Jälkeenpäin huvitti, että koin lastauksen epäonnistuneeksi, kun siihen kului aikaa 30 sekunnin sijasta noin kolme minuuttia. Todellisuudessa lastaus ei siis ollut lainkaan epäonnistunut, vaan Jimppa kiipesi kyytiin rauhallisesti ja jäi rentona koppiin. Jimppa matkusti täysin au natural - ilman loimea tai kuljetussuojia ja korvat auki. Ennen muinoin puin sille aina kuljetussuojat jalkaan, mutta olen huomannut, että meidän tilanteessa niistä on useimmiten ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tai ehkei niistä sinänsä haittaa ole ollut, mutta lisäarvoa niillä on plus-miinus nolla meidän kokemuksella.

Matka kesti reilu viisi tuntia yhdellä tauolla. Taukopaikalla tsekkasimme, että Jimpalla oli kaikki hyvin ja tarjosimme juotavaa. Jimppa söi tyytyväisenä heinää koko matkan, mutta juoma ei oikeastaan maistunut. Se tunnisti taukopaikalla autoni, kun ajoin yhdistelmän viereen, ja hirnui kopin avoimesta sivuovesta minulle. Edelleenkin minusta on niin hassua, miten hyvin hevoset tunnistavat ihmisensä auton!

Perillä Jimppa sai huilata pitkän matkan jälkeen tyhjillään olevassa karsinassa. Heinä maistui uudessa paikassa heti oikein hyvin ja ruuna oli yllättävän rauhallinen yksin tallissa. Karsinan ikkunasta tosin näki toisen hevosen, joka varmasti toi lisäturvaa. Puin Jimpalle sadeloimen ja heijastinriimun, ja se oli valmis ulostautumaan tallista pihaton puolelle. Sää oli inhottava, satoi aika reilusti, mutta reippaasti me ihmiset jäimme katselemaan lauman tutustumista. Jimppa on hyvin kohtelias ja herkästi muita väistävä laumalainen, joten laumaan lasku sujui kuten aina: Jimppaa juoksutettiin jonkun aikaa ympäri tarhaa, kunnes ketään ei enää kiinnostanut. Oli mielenkiintoista seurata Jimpan toimintaa, sillä vaikka yksi lauman hevosista sitä yritti saada jatkuvasti juoksemaan, oli Jimpalla myös omat hommat menossa. Se kiersi ensitöikseen koko ulkoalueen reunat läpi nähdäkseen, missä uuden tontin rajat kulkevat, eikä antanut vieressä, perässä ja ympärillä hihhuloivan laumakaverin juuri häiritä.

Muutto sujui siis oikein hyvin! Taas tuli todettua, että ihan turhaan stressasin Jimpan puolesta koko asiaa. Toki näin isot muutokset ovat vaikeita hevosille, mutta hevoset ovat myös hyvin sopeutuvaisia eläimiä. Ihanaa, että pääsen nyt taas säännöllisesti puuhailemaan Jimpan kanssa ja talleilemaan - olihan sitä jo ikävä! Alta pääsee katsomaan muuttoviikonlopusta myös videomuotoisen päivityksen.

(Joo, joulu meni jo, mutta tätä kuvaa ette vielä ole nähneet täällä blogin puolella!)

Kirjoitan tätä junassa. Olen kotimatkalla tallilta ja aivan poikki, koska olen kävellyt yli 20 000 askelta ja noussut aamukuudelta. Onneksi pääsen kotiin vielä tämän vuorokauden puolella, vaikka läheltä liippaa! (Jälkikirjoitus: olin kotona 23.30, eli reilusti vielä saman vuorokauden puolella)

Loppuvuosi 2023 toi mukanaan isoja muutoksia. Muutimme puolisoni kanssa pääkaupunkiseudulle, mikä on ollut tavoitteenamme jo monta vuotta. Tausta-ajatuksena muutolla on ollut niin työmarkkinat kuin sekin, että lähempänä Helsinki-Vantaata välimatka puolisoni perheeseen lyhenee lähes neljällä tunnilla suuntaansa. Se on jo sellainen määrä, joka tuntuu, kun kahdeksan tunnin lennon jälkeen ei tarvitsekaan istua junassa vielä useampaa tuntia! Muutto tuli eteen kuitenkin sen verran nopeasti, että en ollut ehtinyt miettiä Jimpan sijaintia vielä ollenkaan. Toki sen miettiminen etukäteen olisi muutenkin ollut vaivalloista, kun en olisi päässyt katsomaan vaihtoehtoja paikan päälle tai tiennyt edes sitä, mistä päin etsiä.

Reilun kuukauden olemme siis eläneet Jimpan kanssa kaukosuhteessa. Se on sujunut ihan hyvin, koska  tallinomistaja on pitänyt Jimpasta huolta - muuten tästä ei varmastikaan olisi tullut yhtään mitään! Jimppakin on ollut ihan tyytyväinen eläessään hevoselämäänsä pihatossa, laumassa, vapaalla heinällä. Mitäpä muuta hevonen tarvitsisikaan? No, Jimpan tapauksessa puuhaileminen ihmisen kanssa on sille palkitsevaa ja se haluaa myös ihmisen huomiota, vaikka muuten sillä onkin kaikkea, mitä hevonen tarvitsee.

Tiedän, ettei tämä (Jimpan jääminen nykyiseen paikkaan) ole kestävä ratkaisu, ja mielessäni se onkin alusta asti ollut vain väliaikaista. En pysty tässä tilanteessa käymään tarpeeksi usein tallilla palamatta loppuun jossain vaiheessa, eikä Jimppa tule pysymään kunnossa ilman, että käyn säännöllisesti. Samalla kuitenkin pelottaa, miten Jimppa selviäisi muutosta; matka on pitkä ja Jimppa jo vanha, eikä enää elämänsä parhaimmassa kunnossa. Muutto on hevoselle aina stressaavaa, kun tuttu lauma ja tuttu ympäristö vaihtuu. Hevonen on kuitenkin myös sopeutuvainen, vaikka siinä voi vierähtää pitkäkin aika. Sekin pelottaa, että mitä jos muutan Jimpan paikkaan, joka paljastuukin huonoksi meille molemmille? Haluaisin olla varma, että tuleva paikka olisi Jimpalle sopiva (ja myös minulle, mutta minä pystyn helpommin tottumaan huonompaankin), mutta sitä ei oikein voi etukäteen ennustaa. Erityisesti lauman kanssa voi aina mennä kummin vain, hevoset tulevat hyvin juttuun tai eivät tule toimeen ollenkaan, eikä sitä voi päälle päin varmasti tietää.

Toinen mietittävä asia on tietenkin raha. Etelä-Suomessa kaikki on kalliimpaa, ja se pätee erittäin hyvin myös hevosiin. Olen ollut onnekas, kun olen aina voinut pitää Jimppaa suhteellisen edullisesti. En ole kaivannut maneesitallia tai hulppeita puitteita, joten tallipaikkojen hinnat ovat pysyneet hyvin maltillisina. Myös  kengitykset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet aina alta satasen, mikä on nykyään harvinaisen edullista. Näihin hintoihin tottuneena vähän hirvittää, kun kaikki hevosiin liittyvät asiat maksavat tuplat siitä, mitä olen itse täällä päin maksanut. 

Joku voisi tokaista, että onko mitään järkeä maksaa sellaisen hevosen eloa, jolla ei edes pysty enää harrastamaan. Sille jollekin vastaisin, että ehkä ei, mutta minun mielestäni myös vanhat hevoset ansaitsevat elää, vaikkei niillä ole enää työtä. En omista hevosta vain siksi, että voisin käyttää sitä. Ei kukaan ihmettele koirien ja kissojenkaan kohdalla, miksi joku omistaa eläimen, jolla ei tee mitään. Se eläin on se juttu minulle. Varsinkin näin pitkän kavioliiton jälkeen, kun on luonut vuosien saatossa ihan omanlaisensa suhteen hevoseen, tuntuisi karmealta vain olla tyyliin "olet minulle hyödytön, joten heippa!" ja heittää kaikki se vuosien työ, mitä hevosen tuntemaan oppiminen ja yhteiset kokemukset ovat vaatineet, roskakoriin.

Tällaisella asialla rikon lähes vuoden kestäneen blogihiljaisuuden. Olin ajatellut tehdä ihan vain kuulumispostauksen, kun aikaa on vierähtänyt, mutta tällainen tästä sitten tuli. Lyhyesti ne kuulumiset: minulla menee hyvin ja olen tykännyt uudesta asunnostamme ja asuinalueestamme. Jimpallakin menee hyvin, joskin talvikausi on taas aiheuttanut laihtumista ja vaatinut ekstraruokintaa. Kesällä Jimpan lihavuuskunto oli loistava ja ainoa harmitus oli ötököiden määrä. Tuntuu, että vuosi vuodelta niitä on aina enemmän, mutta en tiedä, onko tässä tuntemuksessa minkäänlaista perää.