Panelistit Ilkka Alitalo, Kati Pulli, Terhi Stegars, Minna Tallberg ja Dr. Andrew McLean

Mikä olisikaan parempi tapa viettää lomaviikkoa, kuin lähteä istumaan koko päiväksi luennolle? Opiskelija on aina opiskelija, ei siitä mihinkään pääse. 4 Your Horse oli viime tiistaina järjestetty hevosen hyvinvointiin keskittyvä foorumi, johon kuului viitisen tuntia luentoja paneelikeskustelun kera ja havaintoesitykset, jotka kestivät aina iltayhteentoista saakka. Pitkä päivä siis takana!

Koska foorumi pidettiin Helsingin jäähallissa, piti paikalle lähteä hyvissä ajoin. Minulle hyvissä ajoin tarkoitti tällä kertaa aamukuuden junaan heräämistä, jossa onneksi sai vielä torkuttua pari tuntia ekstraa, ettei nukahtaisi kesken tilaisuuden. Pitkästä aikaa kun pääsi luennolle, jota oikeasti jaksaisi kuunnella ja seurata alusta loppuun!

Luennoitsijoita tapahtumassa oli kaksi: minulle ennestään tuttu Tuire Kaimio sekä tuntemattomampi Dr. Andrew McLean. Paneelikeskustelussa kokoonpano muuttui hieman, ja Andrew'n lisäksi keskustelemassa olivat Ilkka Alitalo, Terhi Stegars, Minna Tallberg sekä Kati Pulli.

Ensimmäisenä luennoi Andrew McLean. Hänen aiheenaan oli kilpahevosen koulutus ja siihen liittyvät oppimisteoriat sekä eläinpsykologia. Hevosen luonnollinen käyttäytyminen ja sen huomioiminen koulutuksessa olivat luennon lähtökohdat, ja McLean muistuttikin, että meidän tulee työskennellä eläimen kanssa, jotta voimme käyttää niitä omia tarkoitusperiämme varten.

Hevosilla on tiettyjä tarpeita, käyttäytymismalleja, jotka niiden tulisi saada tyydytettyä: liikkumisen tarve, laiduntamisen tarve, seuran tarve ja kontrollin tarve. Tarve liikkua on hevosille luontaista, ne eivät liiku vain kun niitä huvittaa. Andrew painottaa, että hevoset kaipaavat hevosseuraa, ja vaikka ihmiset tarjoavatkin niille tallista lämpimän suojan tuulelta ja sateelta, toisten hevosten näkeminen ja koskettaminen on hyvin tärkeää. "Mitä enemmän hevoset saavat olla tekemisissä toistensa kanssa, sitä turvallisempia ne ovat", Andrew toteaa.

Hevosten keskinäisissä suhteissa ei Andrew'n mukaan ole yhtä johtajaa, vaan laumassa esimerkiksi hevonen A voi määrätä hevonen B:tä, mutta hevonen C määrää hevonen A:ta. Tätä kutsutaan bilateraaliseksi johtajuudeksi.

Andrew puhui myös paljon hevosen biomekaniikasta. Hän vertaili ihmisen ja hevosen aivoja keskenään ja kävi läpi tärkeimpiä eroavaisuuksia. Hevosen aivoissa oleva pelkokeskus on kotieläimistä suurin, mutta aivoista puuttuu DLPFC, jonka funktiona ihmisillä ja kädellisillä on muun muassa työmuisti ja suunnittelu. Hevosen muisti rakentuu tunnistamisen ympärille, se muistaa asioita yhdistämisen avulla. Muisti ei ole pitkäkestoinen (noin 2-3 sekuntia), mutta hevoset muistavat erittäin hyvin erilaiset laukaisijat (triggers). Ne eivät pysty ajattelemaan näitä laukaisijoita, jos ne eivät ole nähtävissä tai kuultavissa. Biomekaniikassa Andrew painotti sitä, että avut on annettava oikealla hetkellä, esimerkiksi pohkeenväistössä jalan liikkeen alussa, eikä vasta sitten kun jalka on jo matkalla maahan.

Andrew McLeanin koulutusmenetelmiä

McLean esitteli neljä erilaista koulutusmenetelmää:

Klassisen ehdollistamisen, jossa pääpointtina oli se, että hevonen oppii tekemään halutun asian tietyn signaalin/merkin avulla.

Operantin (välineellisen) ehdollistamisen, jossa käytiin läpi positiiviset ja negatiiviset vahvisteet sekä rankaisut. Koska hevonen muistaa tietyt laukaisijat hyvin, Andrew'n mukaan rangaistusten käyttöä koulutuksessa tulee harkita tarkkaan. Negatiivisessa rangaistuksessa hevoselta viedään jotain mukavaa pois, esimerkiksi hevosseura tai ruoka. Positiivisessa rangaistuksessa tilanteeseen puolestaan lisätään hevoselle jotain epämiellyttävää. Negatiivisessa vahvisteessa hevonen oppii, että tekemällä tietyn asian epämukavuus loppuu (esimerkiksi pohkeen paine poistetaan). Positiivisessa vahvisteessa hevosta palkitaan jollain mukavalla, esimerkiksi herkulla tai rapsutuksilla. Andrew painotti, että taputus ei ole hevosesta tai muistakaan eläimistä mukavaa, vaan etenkin sään alueelta rapsuttelu on todettu hevoselle miellyttäväksi, minkä lisäksi siltä alueelta rapsuttaminen myös alentaa stressitasoa ja rauhoittaa hevosta. Rangaistusten käyttäminen saa hevosen tekemään tiettyä asiaa vähemmän, kun taas vahvisteet vahvistavat tätä käytöstä.

Totuttamisen, jossa hevosta totutetaan asioihin askel askeleelta. Tästä menetelmästä oli minulle paljon hyötyä, sillä sain siitä uusia keinoja auttaa Jimppaa pääsemään yli peloistaan. Esimerkiksi takaa-ajomenetelmää (approach conditioning) voisimme lähteä kokeilemaan Jimpan traktoripelon kanssa. Siinä hevonen viedään pikkuhiljaa lähemmäs pelottavaa asiaa, ja pelottava asia menee kauemmas samaa tahtia. Andrew'n mukaan hevonen menettää pelkonsa ja muuttuu uteliaaksi pelottavaa asiaa kohtaan, jos se saa katsella sitä paikoillaan noin 13 sekunnin ajan (immobility). Tässä tärkeää on se, ettei hevosen anna kääntyä tai lähteä pois pelottavan asian luota, jottei pelokkeesta tule sille pakoreaktion laukaisijaa. Jos hevonen lähtee kääntymään ympäri vasemmalle, se tulee kääntää takaisin oikealle eikä ympäri asti, sillä jo se asettaa laukaisijan pakenemiselle.

Muokkaamisen, jota Andrew kuvaili myös kuvanveistämiseksi - se, mitä ei haluta, veistetään pois. Muokkaamisessa lähdetään aivan alusta, ja jo vähän sinne päin mennyt yritys hyväksytään. Pikkuhiljaa hevoselta vaaditaan tarkempaa ja parempaa suoritusta. Andrew'n mukaan muokkaamisessa lähdetään ensiksi vaatimattomasta yrityksestä (basic attempt). Sitä seuraa aina vain kevyemmän avun totteleminen (obedience), minkä jälkeen keskitytään rytmiin, jossa hevosen tulee ylläpitää haluttu askellaji, tempo ja askeleen pituus. Rytmi ja sitä seuraavat suoruus sekä kontakti ovat kaikki osa hevosen itsensä kantamista. Kun koko menetelmä on suoritettu, päästään viimeiseen kohtaan, jossa hevosen tulee suoriutua tehtävästä missä ja milloin tahansa sitä vaaditaan.

Palkinnon ajoituksessa on Andrew'n mukaan voimassa kolmen sekunnin sääntö. Aluksi annetaan kevyt apu, sitten hieman voimakkaampi ja kun hevonen vastaa siihen, seuraa palkinto. Koko sarjaan saisi kulua maksimissaan se kolme sekuntia, eli esimerkiksi käynti-ravi -siirtymisessä noin kaksi etujalan askelta.

Koko luento oli täynnä asiaa, enkä kaikkea saa millään mahtumaan yhteen postaukseen. Nämä olivat kuitenkin ne pääasiat, jotka nousivat luennon aikana eniten esille. Andrew'lle oli tärkeää, ettei hevosta inhimillistetä, vaan sen luonnolliset käyttäytymismallit ja tarpeet huomioidaan.


Lyhyen tauon jälkeen jatkettiin Tuire Kaimion luennolla positiivisesta vahvistamisesta ja siedättämisestä. Tuire oli minulle jo ennestään tuttu kouluttaja, ja löytyy minulta kirjahyllystä yksi hänen kirjansakin, Hevosen kanssa.

Tuire esitti asian yksinkertaisesti: jos jokin toiminta on hevosen mielestä kannattavaa, se tekee sitä enemmän. Jos toiminta taas ei ole kannattavaa tai sillä on negatiiviset seuraukset, hevonen alkaa välttelemään käytöstä. Tuire painotti, että rankaisua käyttäessä hevonen oppii, mitä se ei saa tehdä, mutta ei opi, mitä sen kuuluisi tehdä. "Se olisi vähän sama kuin sanoisi taksikuskille, minne ei kannata ajaa", hän havainnollisti.

Koska hevonen oppii koko ajan, myös koulutustilanteiden ulkopuolella, tulee ihmisen huomioida mahdolliset suotuisat ja epäsuotuisat käytökset ja vahvistaa tai tukahduttaa niitä. Esimerkiksi jos hevonen kuopii ruokinta-aikaan, tulee ihmisen muistaa, ettei vahvista sitä käytöstä (paitsi tietenkin, jos haluaa hevosen kuopivan aina ruokinta-aikaan).

Tuire keskittyi luennossaan vain positiiviseen vahvisteeseen, eli hevoselle annetaan palkinnoksi jotain mukavaa. Hän painotti, että hevonen määrää, mikä on juuri sille yksilölle paras palkinto. Jollekin se voi olla pala leipää tai porkkanaa, jollekin rapsutus ja jollekin rauhaan jättäminen. Inhimilliset palkinnot (kehuminen, taputus) toimivat vain, jos hevonen on oppinut yhdistämään ne johonkin toiseen palkintoon (esim. kehumisesta seuraa pitkät ohjat).

Luennolla keskityttiin kuitenkin ruokapalkintoon. Tuire huomautti, että juuri tähän aikaan ruokapalkinnon käyttämisen aloittamista kannattaa välttää, sillä hevoset valmistautuvat talveen ja pyrkivät lihomaan, jolloin ne saattavat suhtautua ruokaan hyvin voimakkaasti. Jos ruokapalkkausta on käyttänyt jo aiemmin, ei tämä vuodenaika vaikuta samalla tavalla.

Ruokapalkkausessa hevonen saa halutun toiminnan hetkellä palkinnon, jolloin käytös vahvistuu. Ruoalla palkitseminen on tutkitusti tehokas tapa vahvistaa hevosen oppimista ja parantaa hevosen käsitystä ihmisestä. Koska se on niin tehokas, tulee palkitsemisen kanssa olla erittäin tarkkana, sillä kaikki palkitsemishetkellä läsnä oleva käytös saattaa lisääntyä voimakkaasti.

Monien mielestä ruokapalkkaus ei ole luonnollinen tai hyvä tapa palkita hevosta. Tuiren mukaan ruoalla palkitseminen on juurikin luonnollista ja normaalia, sillä ihminen antaa eläimille muutenkin ruokaa ja varsinkin hevosten luonnolliseen käytökseen kuuluu se, että ne hankkivat koko ajan pitkin päivää pieniä määriä syötävää.

Tuiren mukaan kouluttamisen kulmakivet ovat ajoitus, kriteeri, vahvistetiheys ja tauottaminen (koulutusvaiheessa vähintään viiden minuutin välein). Näiden tulee pysyä täsmällisinä, jotta oppiminen edistyisi. Jos koulutus ei etene, tulee kouluttajan varmistaa, että hevosella ei ole kipuja ja se on rento. Jännittynyt tai pelokas hevonen ei opi, joten koulutustilanne täytyy pitää hevoselle turvallisena ja rentona paikkana. Pelokkaan hevosen palkitsemista ruoalla tulee myös välttää, sillä silloin saattaa vahvistaa pelkoa.

Kuten Andrew'kin, myös Tuire painotti ajoituksen tärkeyttä. Väärä ajoitus voi johtaa väärän käytöksen vahvistamiseen. Vaatimustaso eli kriteeri tulee pitää aluksi matalalla, mutta kahdeksan perättäisen onnistumisen (tai 80 % menestyksen) jälkeen sitä voi nostaa vaativammaksi. Hevoselle koulutetaan/muokataan yhtä asiaa kerrallaan ja yhden selkeän asian hevonen oppii minuuteissa, kun taas kolmen yhtä aikaa kouluttamiseen menee jopa kuukausia. Koulutuksen alussa palkinnon pitää tulla riittävän usein, ihanne olisi noin viiden sekunnin välein. Tämä on ohimenevä, mutta tärkeä vaihe. Oikea vahvistetiheys saavutetaan riittävän helpolla kriteerillä, aluksi esimerkiksi vain hievahdus oikeaan suuntaan.


Kaimio puhui myös suosituimmuusjärjestyksestä eli preferenssihierarkiasta, missä järjestyksessä korkealla oleva käytös vahvistaa kaikkia sen alla olevia. Käyttäytymisketjun viimeinen liike on ns. palkintoliike, eli järjestyksessä korkealla oleva käytös, joka toimii hevosen palkintona. Suosituimmuusjärjestys voi vaihdella esimerkiksi vuorokaudenajan tai kylläisyyden mukaan, mutta siihenkin voidaan vaikuttaa koulutuksella.

Esimerkkinä Tuire käytti nuorta hevosta, joka opetteli kokoamaan itseään. Ensiksi se opetettiin seuraamaan tuntumaa niin, että ohjasta myödätessä se venytti kaulaansa, mutta pysyi pyöreänä, eikä siis myödätessä lähtenyt liikkumaan selkä notkolla ja kaula pitkällä. Tämä liike oli hevosen palkintoliike. Kun hevosta pyydettiin kokoamaan itseään, se sai palkinnoksi venyttää kaulaansa. Tässä käytettiin takaperin ketjuttamista, eli ensiksi hevoselle opetettiin varsinainen palkintokäytös, eli kaulan venytys, ja sen jälkeen vasta sitä edeltävät liikkeet.

Lopuksi Tuire puhui siedättämisestä ja poisherkistämisestä. Tärkeintä on työskennellä pelko-/kiihtymisrajan alapuolella, jolloin hevonen on rento ja kykenee oppimaan. Tässä nousi esille taas ruokapalkkaus, jota tulee välttää silloin, kun hevonen on kiihtynyt. Kunhan hevosta siedätetään siten, että se pysyy rentona, ruokapalkkaus toimii hyvin.

Siedättämisessä lähdetään tilanteesta, jossa hevonen on rento. Tilannetta vaikeutetaan vain sen verran, että hevonen lähestyy huolestumisrajaa, mutta ei ylitä sitä. Tilanne pidetään ennallaan, kunnes hevonen on täysin rento, jolloin sitä voidaan vaikeuttaa taas lähelle huolestumisrajaa. Hevosta ei rankaista, vaan sen annetaan rauhassa tottua pelottavaan asiaan. Hyvä huomio Tuirelta oli myös se, että ihmisen säikähtäminen ei vaikuta hevoseen, kunhan ihminen ei tee mitään. Jos ratsastaja jännittyy satulassa, ottaa ohjista tiukemmin kiinni tai puristaa jalalla, hevonen ymmärtää, että nyt tulee oikeasti pelätä.

Tuire painotti sitä, että hevosia kannattaa siedättää, vaikkei sille välttämättä näkisi tarvetta. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, joten varmuuden vuoksi siedättäminen on hänen mukaansa järkevää niin ihmisen kuin eläimenkin kannalta. Yhdenkin huonon kokemuksen jälkeen voi mennä kuukausia, ennen kuin hevonen ei enää yhdistä tiettyyn asiaan mitään ikävää.

Luentojen jälkeen oli paneelikeskustelun vuoro, jota en valitettavasti ehtinyt seurata loppuun asti. Kaikilla panelisteilla oli hyviä mielipiteitä tärkeisiin asioihin ja hevosen hyvinvointi oli jokaisen ensisijainen tavoite, niin kuin kuuluukin olla. Oli mielenkiintoista kuunnella mielipiteitä eri näkökulmista kaikkia koskettaviin aiheisiin, kuten hyvään ja huonoon ratsastukseen, hevosen onnellisuuteen ja kilpailusääntöihin.

Illan havaintoesityksistä tulee videoita ja muistiinpanoja omassa postauksessaan, jottei yhdestä postauksesta tule kyllästyttävän pitkää. :)

Kraniohoitojen välillä pääsimme kokeilemaan akupunktiolaastareita, jotka hieroja kävi laittamassa Jimpalle. Ruunalta ei meinannut löytyä kipeää kohtaa mistään, mutta lopulta selän oikealta puolelta saatiin reaktio ristiselän kohdalta kuin myös yllättävästi selän etuosastakin, joka ei yleensä ole ollut kipeä. Vasemmalta puolelta ei kipupisteitä löytynyt, ja muutenkin Jimppa oli pysynyt hyvänä kraniohoidon jälkeen.

Akupunktiolaastareiden toiminta on minulla hieman hämärän peitossa, mutta laastarin sisältämät aineet aktivoituvat kehon lämmöstä ja stimuloivat akupisteitä lievittäen kipua nopeasti. Jimpan selkään aseteltiin IceWave -laastarit, jotka ovat ihmisille suunnattuja kivunlievityslaastareita, mutta toimivat myös eläimillä hyvin. Samalta valmistajalta (Lifewave) löytyy tosin hevosillekin omat laastarit kipua lievittämään.

Laastareita käytetään kolme päivää, eikä niitä oteta pois esimerkiksi liikutuksen ajaksi. Jotta ne pysyisivät paremmin kiinni hevosessa, suositteli hieroja käyttämään ihoteippiä niiden päällä. Jos sattuisi niin, että yksi laastari katoaisi kesken kaiken, tulee sen vastaparikin ottaa pois. Laastarit sijoitetaan aina molemmin puolin, eli jokaisella laastarilla on aina parinsa.

Laastariparit akupisteillä

Ei mennyt kauaa, kun Jimppa selkeästi rentoutui käytävällä seistessään laastarien laiton jälkeen. Hieroja varoittikin, että seuraavina päivinä hevonen voi olla hieman uninen. Laastareissa olevia kemikaaleja ei välity hevoseen ihon läpi, eikä niillä siis ole minkäänlaista varoaikaa esimerkiksi kilpailuja ajatellen. Satulan tai valjaat voi laittaa selkään, vaikka akupunktiolaastari jäisikin alle, kunhan se ei irtoa liikkuessa.

Akupunktiolaastarit eivät ole kuitenkaan kovin edullisia, ja nämä neljä laastaria tulivat maksamaan meille kympin (kokonaisessa paketissa laastareita on kolmekymmentä kappaletta, hinta paketille n.60-70 euroa). Mielestäni se ei kuitenkaan ole kova hinta siitä, että hevonen pysyy paremmassa kunnossa pitempään kranion tai hieronnan välillä. Jimppa oli ainakin kuin nuori varsa päästessään vähäksi aikaa vihreälle laastareiden kanssa - se ravasi ja laukkasi kevyesti aidanviertä pitkin ja innostui heittelemään köyrypukkeja paikallaan ihan vain huvin vuoksi!


Katsotaan kolmen päivän jälkeen, millaisissa sielun ja ruumiin voimissa ruuna on - toivottavasti hyvissä, sillä sunnuntaina olisi pitkästä, pitkästä aikaa valmennuksen vuoro!

Laastarirakennekuva 2.9.

Jalkojen vaivojen ansiosta olemme Jimpan kanssa kehittäneet jalkojenhoitoon aamu- ja iltarutiinit. Alkuun kylmäystä jatkettiin aamullakin letkutuksen jälkeen pintelillä jalkaan käärityllä jääpalapussilla, mutta jalan nesteen vähentyessä se kohta jäi listasta pois.

Videolla esitelty nykyhetken hoitorutiinikin muuttuu pian, kun aamuinen kylmäys jää pois ja illalla jalkoja kylmätään aina liikutuksen jälkeen. Kun rasitusta aletaan pikkuhiljaa lisäämään, täytyy jalan reagointia seurata tarkasti, jottei sen kanssa tule takapakkia. Kevyet ravipätkät eivät ainakaan ole saaneet aikaan minkäänlaista reaktiota etujalassa, vaan jalka on aamullakin pysynyt suhteellisen sulana. Ei se silti täysin normaali ole, ja luulen, ettei siitä enää yhtä kuivaa tule kuin ennen puikkoluun loukkaamista. Kunhan jalka ei liikutuksesta pahene eikä hevosta vaivaa, ei kosmeettiset viat tässä vaiheessa haittaa ollenkaan.

Mutta tässä tulee Jimpan jalkojen hoidon aamu- ja iltarutiini videolla, olkaa hyvä:


Linkki videoon

Tämä kilpailu on pyörinyt muutamissa blogeissa, ja vihdoin sain aikaiseksi osallistua itsekin. Kyseessä on Laukon Hevoskuntoutuksen ja Hevarin yhteistyössä järjestämä kirjoituskilpailu, jonka aiheena on hevosen huolenpito. Lisää kilpailusta voi lukea täältä.


Koska hevonen on eläin, sillä ei juurikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa elinoloihinsa. Sen takia meidän ihmisten tulee ymmärtää hevosen kaltaista eläintä ja osata pitää siitä huolta. Ruokinta, riittävä ulkoilu, hevosseura ja terveydenhoito ovat hevosen huolenpidon peruspilareita, joista ei tulisi tinkiä. Tämän ympärille rakentuu jokaiselle hevoselle yksilöllisesti suunniteltu hoito ja liikunta, joka eroaa jokaisella vähintäänkin treenien osalta.

Monen mieleen ei välttämättä ensimmäiseksi juolahda miettiä, viihtyykö oma hevonen omalla tallillaan. Talli ja sen palvelut voivat kohdata ihmisen vaatimusten kanssa, mutta on hyvä pohtia, millaisella tallilla hevonen viihtyisi parhaiten. Voin hyvillä mielin todeta, että tämänhetkinen talli on ollut Jimpalle kaikista viihtyisin. Vaikka talli ei ole upouusi tai sisällä mitään luksusasioita, en haluaisi muuttaa sieltä minnekään muuta kuin pakon edessä. Heti talliin tultuaan Jimppa on muuttunut paljon rennommaksi ja avoimemmaksi, se on saanut lisää massaa ja - mikä ihaninta - lopettanut yskimisen sekä liikutuksessa hengästymisen kokonaan. Tänä keväänä se on minun kuulleni yskäissyt vain kerran, eikä reippaiden laukkojenkaan jälkeen ole ollut ongelmaa palautua nopeasti.


Minulle tärkeintä tallissa on hyvä sisäilma, kokopäivätarhaus, ruokinta vähintään kolmesti päivässä, riittävän tilavat karsinat ja jonkinlainen mahdollisuus olla kosketusyhteydessä hevoskavereihin. Nämä kaikki kriteerit täyttyvät nykyisessä tallipaikassamme, ja vaikka Jimppa tällä hetkellä joutuukin tarhaamaan yksin, se pystyy seurustelemaan tallissa kaltereiden läpi vierustovereidensa kanssa. Jimppa saa olla päivittäin ulkona ihan ok:n kokoisessa tarhassa vähintään 8 tuntia, parhaimmillaan 12 h tai yli. Se ruokitaan kolmesti päivässä, eikä heinän määrässä säästellä - heinä kuitenkin on hevosen ruokinnan perusta.

Aiemmin olisin kuvaillut Jimpan käyttöä kevyeksi. Nykyään se on kuitenkin melko aktiivisessa käytössä, ja vaikkei treenit olekaan joka kerta mitenkään rankkoja, se liikkuu lähes joka päivä jollain tavalla. Koska kyseessä on jo vanhempi hevonen, joka on vieläpä entinen ravuri, säännöllinen liikunta on sille erittäin tarpeellista. Jo kahden päivän vapaan jälkeen Jimppa tuntuu jäykemmältä ja jaloissa on usein nestettä, joka laskee liikunnalla. Tämän takia pidän sillä useampia täysiä vapaita vain pakosta, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että kaikenmaailman ylimääräiset lomat ja reissut jäävät vähiin.

Hevonen on luotu liikkumaan, joten tämänkin takia pidän säännöllistä liikuntaa tärkeänä. Yritän pitää Jimpan liikunnan monipuolisena, enkä tykkää tehdä samaa treeniä useana päivänä peräkkäin. Jaamme yhteisen rakkauden maastoilua kohtaan, joten suurin osa viikon treeneistämme tapahtuu maastossa. Käymme niin ratsain kuin kärryilläkin 6-15 kilometrin lenkkejä milloin missäkin. Uudet, tuntemattomat polut ja reitit saavat Jimpan heräämään eloon, ja se on aina uteliaana menemässä sinne, minne pyydän.

Vaikka maastoilu ja metsissä samoilu onkin suosikkijuttumme, Jimppa joutuu välillä kiertämään kenttää tai vaihtoehtoisesti maneesia. Se on siinäkin hommassa muuttunut parempaan suuntaan, eikä sileällä meneminen tarkoita enää suunnilleen suoraa uraa pitkin lönkyttelemistä, vaan välillä osaamme myös tehdä oikeasti töitä. Jimppa pitää myös kouluratsastuksesta, kunhan tehtävät ovat tarpeeksi helppoja ja yksinkertaisia, eikä siltä vaadita liikaa liian pitkään. Esteet ovat jääneet meiltä pois kokonaan, sillä Jimpan hyppytyyli yhdistettynä sen ikään ei voi tarkoittaa muuta kuin jalkavaivoja. Jimppa ei ole koskaan ollut hirveän innostunut esteistä, mutta mielenvirkistykseksi voimme kuitenkin ylittää puomeja, kavaletteja tai jopa pieniä ristikoita joskus ja jouluna.

Mielestäni kaikista monimutkaisinta ja vaikeinta hevosen huolenpidossa on pitää huolta sen terveydestä. Ei siksi, että hevosen terveys kattaa oikeastaan kaiken ruokinnasta liikuntaan (vaikka tämäkin on kyllä sellainen arvausmysteeri ettei toista...), vaan siksi, että pakoeläimenä hevonen ei näytä kipua ulospäin ennen kuin saattaa olla jo liian myöhäistä. Tämän takia me hevosenomistajat ja -hoitajat saamme miettiä ja pohtia päämme puhki löytääksemme mahdolliset viat ajoissa. Jokainen pieninkin muutos hevosen olemuksessa tulee ottaa huomioon, sillä se voi olla ensimmäisiä näkyviä oireita mistä tahansa viasta tai sairaudesta.

Koska esimerkiksi hevosen selkä voi olla kipeä etujalassa olevan vian takia tai toisin päin, ei hevosen terveyden ylläpito ole helppoa eikä varsinkaan halpaa. Jimpalla ei vielä ole ollut mitään vikoja, mutta ennaltaehkäisevästi se syö päivittäin MSM:ää ja glukosamiinia, ja jalkojen kylmäämisestä huolehditaan jokaisen liikutuskerran jälkeen. Siinä missä rankan ajolenkin jälkeen Jimppa seisoo kylmäysletkuissa 20 minuuttia, jonka jälkeen sen jalkoihin laitetaan joko kylmäsavea tai arnika icea, kevyempinä päivinä jalkojen hoidoksi riittää pelkkä arnika tai arnika ice.

Jalkojen kylmäyksen lisäksi Jimppa venyttelee parista kerrasta muutamaan kertaan viikossa. Venyttelen sen jalat eteen ja taakse, minkä lisäksi harrastamme myös porkkanavenytyksiä ja kumisukahierontaa. Rankempien lenkkien jälkeen päästän Jimpan hetkeksi irti kentälle, jotta se pääsee hieromaan selkäänsä piehtaroimalla.


Hevosen fyysisen terveyden ylläpidon lisäksi ihmisen tulisi pitää huolta myös psyykkisestä puolesta. Vaikka hevonen on "vain eläin", sekin tarvitsee aivoilleen niin tekemistä kuin nollaustakin sopivassa suhteessa. Tässä tulee mukaan myös hevosen elinympäristön vaikutus, sillä alati stressaavassa ympäristössä elävä hevonen ei voi olla mieleltään hyvinvoiva. Jos hevonen joutuu koko ajan olemaan varpaillaan eikä se saa hetkeäkään rentoutua, ei kenellekään voi tulla yllätyksenä, että sama hevonen on tikittävä aikapommi myös ratsastaessa.

Kun otimme maastakäsittelyn mukaan Jimpan elämään, koimme ehkä suurimman muutoksen hevosessa koko sen omistamisen aikana. Jimppa ei koskaan ole ollut ihmistä kohtaan vaarallinen tai epäkunnioittava, ja sitä on aina voinut käsitellä oikeastaan kuka vain, on nykyinen Jimppa verrattuna entiseen sata kertaa turvallisempi, helpompi ja etenkin rennompi käsitellä. Siitä on tullut myös ratsastaessa parempi maastakäsittelyn ansiosta, se on maastossa rohkeampi sekä rauhallisempi, eikä kyttäile muuallakaan enää niin paljon kuin aiemmin. Maastakäsittelyn avulla löysimme myös temppukoulutuksen, josta on (ymmärrettävistä syistä) tullut Jimpan lempiaktiviteettia. Herkkujen lisäksi se pääsee käyttämään aivojaan, jolloin se pääsee purkamaan psyykkistä energiaansa pois. Pelkkä fyysinen liikunta ei aina riitä päästämään höyryjä hevosesta, vaan se tarvitsee myös aivopähkinöitä tehtäväkseen.

Psyykkistä puolta tulee ylläpitää myös hevoselle luonnollisella tavalla: laumaelämällä. Yksinäinen hevonen on harvoin onnellinen, sillä jopa se kaikkia vihaava heinäkasan kuningas tarvitsee muita hevosia ympärilleen tunteakseen olonsa turvalliseksi. Kun paikalla on edes toinen hevonen, voi toinen välillä levätä ja antaa toisen pitää vahtia sillä aikaa. Yksin hevosen täytyy olla itse koko ajan valppaana petojen varalta, eikä rentoutumiselle tule mahdollisuutta.


Hevosen omistaminen tuo mukanaan suuren määrän vastuuta. Sen huolenpito koostuu monista asioista, jotka kaikki kulminoituvat hevosen terveyden ylläpitoon. Sekä fyysinen että psyykkinen terveys ovat yhtä tärkeitä ja puutteet jommassa kummassa vaikuttavat myös toiseen.



Koska kilpailun osallistumisaika on toukokuun loppuun, tulee haastettavilla kiire osallistua, jos kilpailuun mukaan mielivät. Siitä huolimatta laitan haasteen eteenpäin seuraaville henkilöille: