youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Kuolaimilla huhtikuussa 2015 – Kuolaimettomilla huhtikuussa 2016


Ensiksi haluan mainita, etten ole täysin kummankaan vaihtoehdon puolella. Jimpalla käytetään sekä kuolaimia että kuolaimettomia, joskin ensimmäiset ovat jääneet nyt vähemmälle käytölle. Nämä mietteet eivät syntyneet kuolaimettomat vastaan kuolaimet -pohdiskelusta, vaan lähinnä viimeisimmässä Hippoksessa olleesta Kyra Kyrklundin "Kuolaimilla vai ilman" -kolumnista, josta löytyi toki hyviäkin pointteja, mutta myös pari pohdinnan aihetta antanutta kohtaa, joista halusin ilmaista oman mielipiteeni.

Mistä päästäänkin vastuuvapauslausekkeeseen: tämä teksti ja sen sisältämät ajatukset sekä mielipiteet ovat omiani (pois lukien viittaukset lähteisiin), eikä niitä tule pitää minkäänlaisina totuuksina.

Kuten monissa muissakaan asioissa, ei kuolainasiassa ole vain yhtä oikeaa vastausta. Kuolainten haitallisista vaikutuksista on puhuttu paljon, mutta kuten aiemmin kirjoitin turparemmeistä ja muista päähän tulevista hihnoista, voi kuolaimettomillakin saada aikaan epämukavuutta ja kipua hevoselle väärin käytettynä samalla tavalla kuin kuolaimillakin. Suun aukominen, tuntuman välttely ja muu "ongelmakäyttäytyminen" on seurasta jostain, usein kivusta tai epämukavuudesta, eikä näitä viestejä tule hiljentää kireällä turparemmillä tai vahvemmalla kuolaimella. Seurausten peittäminen ei poista itse syytä. Kuten Kyrakin kolumnissaan kirjoitti, sopivan kuolaimen löytämiseksi pitää nähdä vaivaa, eikä kokemuksesta ole ainakaan haittaa. Aina se tavallinen nivelkuolain ei ole hevosesta mukava, eikä pehmeäksi väitetyt kuolaimet välttämättä olekaan sen pehmeämpiä eri hevosilla. Paksu kuolain voi ensiajatukselta vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kuin ohut, mutta matalaan suuhun paksu metalli ei mahdu ja on näin paljon epämukavampi kuin ohuempi. Toisaalta ohuempi kuolain on vaikutukseltaan paksua terävämpi, kun paine tulee kapeammalle alueelle.

Eniten ajatuksia kolumnissa herätti kuitenkin seuraava kappale: "Kuolaimettomilla suitsilla ratsastamisessa on riskinsä. -- Saatko varmasti oman hevosesi pysäytettyä niillä vaaratilanteessa?" Tämä kappale sai minut hieman ihmettelemään, sillä siitä saa sellaisen kuvan, että hevosta pystyy hallitsemaan ainoastaan laittamalla sille rautaa suuhun.

Hevonen, jolle ei ole opetettu, miten paineeseen tulisi reagoida, ei todennäköisesti pysähdy tai käänny, oli sillä käytössä sitten kuolaimet tai kuolaimettomat. Kuolaimettomia vastaan kontrollin puutteella argumentointi on yhtä tyhjän kanssa, sillä mikään hevonen ei ole hallinnassa millään varusteella, jos sille ei ole opetettu, mitä sen pitää milloinkin tehdä. Paniikkitilassa hevosta ei pysty hallitsemaan sen paremmin kuolaimilla kuin kuolaimettomillakaan, vaikka metallikappale suussa aiheuttaakin kovalla paineella kipua ja epämukavuutta. Pakoeläimenä hevonen pystyy sulkemaan kivun mielestään paetessaan. Kuolaimen vaikutusta ei myöskään ole mahdoton vältellä, vaikka ratsastaja olisikin pyrkinyt tällaiset mahdollisuudet poistamaan turpahihnalla ja muilla apuvälineillä. Sen sijaan varsat ja nuoret hevoset opetetaan ensimmäisenä reagoimaan turvalle ja niskaan tulevaan paineeseen, kun niille laitetaan riimu päähän. Monet nuoret opetetaan ratsuiksikin alkuun ilman kuolaimia, ja sitten vasta siirrytään kuolainten pariin. Kolumnin kysymys voisikin mielestäni kuulua, että ratsastamisessa yleensäkin on riskinsä, ja voi olla, että oma hevonen toimii valitsemallasi varustuksella hyvin, mutta entä kun paikalla on muita ratsastajia ja hevosia, jotka voivat tehdä hyvinkin yllättäviä asioita - saatko varmasti oman hevosesi pysäytettyä vaaratilanteessa?

Perinteet istuvat ratsastuksessa lujassa, mikä on varmaan suurin syy sille, että kouluratsastuksessa kuolaimet ovat kilpailuissa pakolliset. Mielestäni ei kuitenkaan ole oikein laittaa perinteitä ja ulkonäöllisiä syitä hevosen etujen edelle. Kenenkään ei ole pakko kilpailla tietyssä lajissa tai ollenkaan, mutta koska kilpailutoiminta on suuressa osassa monen ratsastajan harrastusta, tulisi siinä ottaa hevonen huomioon ensisijaisesti eläimenä eikä kilpailijana tai – pahimmassa tapauksessa – kilpailuvälineenä. Hevonen ei voi valita, haluaako se kilpailla vai ei, joten sille pitää antaa mahdollisuus vähintäänkin suorittaa osansa mahdollisimman mukavasti.

Jos kuolaimettomista ei ole kokemusta, tai kokemukset rajoittuvat yksittäisiin kokeiluihin hevosella, jota ei ole kuolaimettomiin opetettu, voi kuolaimeton vaihtoehto tuntua turvattomalta. Olisikin tärkeää huomioida, ettei hevoselta voi pyytää mitään sellaista, mitä sille ei ole koskaan opetettu. Niin kuolainten kuin kuolaimettomienkin käyttö vaatii sen, että hevonen opetetaan reagoimaan niihin oikein. Muutoin vaaratilanteissa voi mennä sormi suuhun.

Hyvää syntymäpäivää virkeälle vauhtivaarille! Taas on yksi vuosi kertynyt lisää, ja toivottavasti niitä on jäljellä vielä useita. 17-vuotias ikinuori vietti syntymäpäiväänsä myrskysäässä, joten ruuna joutui sai viettää myös vapaapäivää töistä. Lahjat olivat tällä kertaa kuivanlaiset, sillä kakun sijasta Jimppa sai nauttia kuivatusta leivästä eikä lahjakaan ollut mikään upouusi hankinta: koristelin vanhan kärpäshupun herran mielialaan sopivaksi, jotta kesäpäivät laitumella sujuisivat mukavasti.


Onnea isolle pojalle!


Kuukauden käyntikuuri on vihdoin lusittu! Jimppa tyytyi osaansa hyvin, eikä loppuaikoina ollut enää niin energinen kuin sairasloman alussa. Erilaiset aktiviteetit pelastivat meidät molemmat tylsyydeltä, vaikkei pelkkä taluttelukaan missään vaiheessa maistunut puulta. Päinvastoin, taluttelulenkit maistuivat ihanan vihreältä ruoholta, ainakin Jimpasta!

Tänään me sitten korkkasimme toisen askellajin käynnin rinnalle. Hoito-ohjeena oli, että käyntijakson jälkeen voimme aloittaa minuutin-parin hölkällä ja jatkaa siitä kohti normaalia liikuntaa, jos jalka ei siihen reagoi. Parilla aiemmalla käyntilenkillä olen ottanut muutaman metrin ravipätkiä, eikä jalka ole menoon sanonut mitään. Toki Jimpan takaosa on nyt hieman jumissa, mutta ravi on ollut silti puhdasta ja noussut suhteellisen hyvin.

Menimme maneesiin, ja pujoteltuamme ensiksi käynnissä kartioita pyysin Jimppaa ravaamaan. Eihän se sitä heti suostunut nostamaan, vaikka maastossa mitään ongelmaa ei ollut ollut. Jimpan piti kokeilla kaikkea peitsistä laukkaan, mutta lopulta räpellys vaihtui raviksi. Äiti oli mukana seuraamassa ja tarkkailemassa takajalkaa, mutta mitään huomautettavaa ei ollut.

Jimppa laahasi jalkojaan tavalliseen tapaansa eikä vauhti päätä huimannut. Sain siitä irti vähän energisempääkin liikettä, vaikkei Jimppa olisi viitsinyt kaahailla. On se kumma, kun saisi vihdoin mennä lujempaa, niin ei kelpaa! Takajalatkin alkoivat pysymään mukana, kun liikkeeseen sai vähän lisää aktiivisuutta. Ravia otimme puolisen minuuttia suuntaansa, ja Jimppa oli jo siitä vähän hengästynyt. Tosin siihen vaikutti varmasti myös kauheasti pölyävä maneesin pohja, jonka takia ponin piti aluksi aivastella. Mitäpä olisi kesä ilman pölyäviä kenttiä?

Pätkä ravista. Mentiin löysin ohjin ympäri maneesia, aluksi suositeltiin vain suoralla uralla ratsastamista.

Meillä on siis vihdoin ja viimein uusi satula, joka ainakin vielä on ollut Jimpalle sopiva! Vaihdoimme entisen Morris & Nolanimme Kiefferin Lech Profiin. Tässä on tosi isot polvituet M&N:n olemattomiin tukiin verrattuna ja siinä missä etukaari on matalampi, takakaari on hieman korkeampi. En aluksi ollut kauhean innoissani Kiefferin penkistä, sillä oma kokemukseni on, että niissä on todella kova istua ja yksi kokeilemani Lech Profi tuntui lähinnä heittoistuimelta. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään niin kova, vaan oikeastaan aika miellyttävä istua! Vie varmasti aikansa tottua uuteen satulaan, mutta kyllä se tästä lähtee sujumaan. Uudelle satulalle täytyi tietenkin hankkia uusi satulahuopa, joten sain vihdoin ostaa tuollaisen mintunvihreän ihanuuden. Ainoa miinuspuoli huovassa on se, että se on sisäpuolelta valkoinen... mikä ihmeen järki siinäkin on!?

Huomaa sävy sävyyn olevat sukat, housut ja huopa!

Tästä alkaa Jimpan kuntoutus takaisin normaaliin liikutukseen. Jalkaa kylmätään jokaisen liikutuksen jälkeen ja laukka on jäähyllä vielä jonkin aikaa. Viime laukkatauon jälkeen sen laatu oli parantunut, joten ehkä meillä on taas myöhemmin entistä parempi askellaji työstettävänä. Kunhan takanen (tai mikään muukaan jalka) ei ala mennä huonommaksi, Jimppa on pian taas valmiina kehittymään. :)
Jimpan jalassa oleva turvonnut kohta on alkanut pehmetä, ja jänteenkin tuntee jo selvemmin siitä kohti. Jimpan asenne käyntikuuria kohtaan vaihtelee vähän päivittäin, sillä joskus se tuntuu sopeutuneen käyntiliikuntaan vallan mainiosti, mutta toisinaan se on lähdössä lentoon joka askeleella. Jottei sairaslomailusta tulisi aivan liian tylsää, olen ottanut liikutukseen mukaan myös vanhan tuttumme agilityn. Pitkästä aikaa Jimppa pääsi suorittamaan agilityradan esteitä, vaikkakin jälleen kerran vain käynnissä. Tällainen aivotyöskentely auttaa purkamaan virtaa edes jollain tapaa, kun kunnon liikutusta ei voi toteuttaa.


Olemme käyneet nyt kaksi kertaa agilityilemässä. Kaikkia rataan kuuluvia esteitä emme ole rakentaneet, mutta pujottelu, vesimatto, alkeellinen silta ja puomit ovat riittäneet hyvin. Myös Jimpan pallo on ollut menossa mukana, ja sen kanssa olemmekin harjoitelleet potkimisen sijasta turvalla työntämistä. Jimppa osasi jo entuudestaan jotenkuten "koske"-käskyn, joten siitä oli helppo lähteä muokkaamaan temppua. Alkuun käskysanana pysyi "koske", mutta nyt toisella harjoittelukerralla lähdin vaihtamaan sen "pelaa"-käskyksi. Jimppa tajusi hetkessä, mistä se saa palkinnon ja mistä ei, joten tämän muokkaamisen kanssa ei mennyt kauaa! Joskus herkuille persosta hevosesta on hyötyä... :)

Toinen, vielä aika alkupisteessä oleva temppu, tai oikeastaan radan osa, on silta. Jimppa on aika tarkka jaloistaan ja siitä, mihin se niitä asettelee, minkä takia silta on ollut sille aina kaikista kammottavin este. Hyvänä kakkosena tulee autonrengas, joka sekin on tosi pelottava jalkojensyöjä. Siksi meidän siltamme ei olekaan kokonainen askelmallinen silta, vaan pelkästään yksitasoinen. Sekin on tarpeeksi hirvittävä.

Sillan kanssa ongelmana on siis se, ettei Jimppa halua astua sen päälle. Se kuopii sitä mielellään, mutta jalka ei saa missään tapauksessa jäädä sillan päälle, tai tulee maailmanloppu. Lähdimme sitten lähestymään siltaestettä ensiksi uudella tempulla, jonka käskysanaksi valikoitui "kiipee". Siinä Jimpan pitää nousta tasolle etujaloillaan ja seistä siinä, kunnes pyydän sen alas. Ihmetyksekseni ruuna tajusi tämänkin nopeasti ja jo ensimmäisellä harjoituskerralla se osasi nousta empimättä tasolle.


Tällä toisella harjoituskerralla olin ajatellut jatkaa tempun harjoittelemista niin, että Jimppa nostaisi kaikki jalkansa tasolle, mutta ruuna ei ollut vielä tarpeeksi varma sellaiseen. Se tarvitsisi varmaankin joka suunnasta isomman tason, koska nyt sillä lipsahti helposti yksi kavio reunalta alas, mitä se sitten aina vähän säikähti. Niinpä tyydyimme harjoittelemaan sitä, että tasolla olevia etusia pystyi siirtämään edemmäs, ja tasolle pystyi kiipeämään joka puolelta.

Harjoittelutauoilla kävimme sitten tekemässä muita radan tehtäviä, jotka olivat Jimpalle helpompia. Kokeilimme puomilla myös sidepassin alkeita, mutta Jimppa ei vielä ihan käsittänyt sen ideaa. Vahingossa se väisti pari kertaa puomilla sivusuunnassa, mutta yleensä se vain ylitti puomin tai peruutti siltä pois. Harjoittelimme myös luoksetuloa vihellyksestä, mutta siinä Jimppa innostui hieman liikaa, joten jätin senkin harjoittelun pois. Kunhan jalka kestää juoksemista, voi sitäkin taas harjoitella!


Linkki videoon

Agility toi paljon kaivattua tekemistä Jimpalle, ja sen jälkeen se on ollut rauhallisempi käsitellä, vaikka menohaluja sillä varmasti onkin. Onneksi kohta on kuukauden saikkuilu ohitse, ja voidaan kokeilla pätkiä ravia. Toivottavasti jalka ottaisi kaiken hyvin vastaan, ja pääsisimme palaamaan normaaliin liikuntaan!

Meidän tallillemme on myös tullut iso pikkukaveri päiviämme piristämään. Jimppaa tällainen vauvahevonen ihmetytti suuresti, tai ehkä se oli vain hämillään, kun tällainen vauvahevonen hengaili hänen tyttöystävänsä kanssa. Ruuna onkin joutunut tarhaamaan yksin varsan synnyttyä, mutta toivottavasti viimeistään laitumella se saisi taas seuraa.


Maastoaiheinen postaussarja palailee talviuniltaan toisen osansa voimin. Tällä kertaa käsitellään sitä, miten maastossa ratsastetaan.

Maastossa hevoset voivat käyttäytyä yllättävänkin erilaisesti kuin yleensä kentällä tai maneesissa ratsastaessa. Jollakin ero näkyy vain eteenpäinpyrkimyksessä, toisella taas voi ilmetä aivan uusia puolia eri ympäristöön astuessa. Niinpä ei voi, kuten yleensäkään, yksiselitteisesti sanoa, miten maastossa tulisi ratsastaa. Jokainen hevonen on yksilö, ja jokaista on ratsastettava sille sopivalla tavalla.

Sopiva varustus on tietenkin tärkeää muistaa, ja siitä tulee myöhemmin enemmän asiaa. Kuitenkin on hyvä tarkistaa, että hevosen varusteet ovat ehjät ja sille sopivat, ja että heijastimia on tarpeeksi niin, että ratsukko näkyy joka suunnasta. Tietenkin myös riittävät turvavarusteet ratsastajalla ovat välttämättömät, jotta maastoratsastus olisi turvallista.






Nyt kuitenkin keskitytään vain siihen, kuinka maastossa ratsastetaan. Olen monesti törmännyt kysymykseen siitä, missä hevosella oikeastaan saa ratsastaa. Aika moni luulee, että kevyen liikenteen väylällä (eli pyörätiellä) saa ratsastaa, vaikka asia ei näin ole. Luulin aiemmin itsekin näin, mutta maastoilun yleistyessä päätin ottaa asioista selvää. Meidän ei onneksi ole tarvinnut kulkea pyöräteitä pitkin, koska maastot ovat aina olleet ihan lähellä, mutta hoitaessani nuorempana islanninhevosruunaa kävin sen kanssa "maastossa" pyörä- ja autoteillä, kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Tieliikennelain mukaan eläimet, mukaan lukien hevoset, tulee kuljettaa tiellä kytkettynä ja siten, etteivät ne tuota vaaraa tai haittaa liikenteelle ja ratsastajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä, eli ratsukon paikka liikenteessä on ajoradalla. Ellei kevyen liikenteen väylää ole erikseen merkitty ratsastustie-merkillä, ei siinä saa ratsastaa eikä taluttaa hevosta. Kärryjä tai vaunuja vetävä hevonen rinnastetaan aina ajoneuvoon, eikä sillä saa ajaa edes ratsastustieksi merkityllä tiellä. Ratsukon paikka maantiellä on oikeassa reunassa ja hevosta taluttaessa vasemmassa reunassa.

On sanomattakin selvää, että ratsastus moottoriajoneuvojen seassa ei ole ratsukolle kaikista turvallisin vaihtoehto. Joissain tapauksissa maantien käyttö on kuitenkin välttämätöntä, jos muuta reittiä maastoon tai muulle ratsastuspaikalle ei ole. Tästäkin meillä on kokemusta, sillä Jimppa asui aiemmin melko vilkkaan tien varrella, jota pitkin täytyi kulkea, jos halusi maastoon tai maneesiin. Nytkin asumme tallilla, josta pääsee maastoon ja maneesiin vain kulkemalla vähän matkaa tietä pitkin, mutta siinä ei onneksi ole niin vilkasta liikennettä ja nopeusrajoituskin on matalampi.

Jos autojen seassa on pakko ratsastaa tai taluttaa, hevosen täytyy olla tottunut autoihin. Autoja pelkäävää hevosta ei tule viedä liikenteen sekaan, eikä tottumatonta ratsua lähdetä totuttamaan yleisille teille. Autoihin tottunut hevonen voi myöskin säikähtää autosta kuuluvia ääniä, renkaista kimpoavia kiviä tai jotain täysin muuta, minkä takia hevosen kanssa tulee liikenteessä olla aina varovainen. Ratsukon turvallisuuteen vaikuttaa tietenkin muidenkin tielläliikkujien toiminta, mutta ratsastaja itse voi vaikuttaa siihen eniten. Välttämällä kaikista vilkkaimpia aikoja, taluttamalla hevosta ja käyttämällä varusteita, jotka huomataan, ratsastaja voi minimoida omasta toiminnastaan johtuvia vaaratilanteita. Autojen kanssa kommunikoidaan käsimerkeillä: nostamalla käden pystyyn auton kuljettajaa pyydetään pysäyttämään. Itse olen yleensä heilauttanut kättä kiitokseksi autoille, jotka ovat hidastaneet kohdallamme. Muita kansainvälisiä käsimerkkejä en suosittele käyttämään.

Mitä tulee maastoreitteihin, ratsastaminen luonnossa kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Luonnontilassa tai siihen verrattavilla alueilla ratsastaminen on yleensä sallittua, jos siitä ei aiheudu haittaa, mutta pihamailla, pelloilla ja istutuksilla oikeutta on rajoitettu. Myöskään kuntopoluilla tai muilla vastaavilla ei saa ratsastaa. Ratsastajan on huolehdittava siitä, että esimerkiksi hevosen lannasta ei aiheudu vahinkoa hukkakauran muodossa tai että ratsastus ei kuluta maata niin, että siitä aiheutuu vahinkoa. Jos ratsastaminen jollain alueella epäilyttää, kannattaa kääntyä maanomistajan tai -haltijan puoleen!



Maastossa ratsastetaan siis liikennesääntöjen mukaan. Muut tielläliikkujat on otettava huomioon ja huolehdittava siitä, ettei aiheuta vaaratilanteita tai muuta haittaa liikenteessä. Kun autojen joukosta on päästy maastoon, voidaan miettiä, miten nyt tulisi ratsastaa. Tässä se muuttuukin monimutkaisemmaksi, sillä kuten aiemmin mainitsin, jokainen hevonen on oma yksilönsä.

Koska minulla on kokemusta lähinnä Jimpan kaltaisesta maastomoposta, keskitynkin antamaan neuvoja, miten senkaltaisten hevosten kanssa maastossa voisi ratsastaa. Jimppa ei alun perin ollut kaikista mukavin maastoratsu, sillä se oli aiemmin saanut juosta kotiin päin niin lujaa kuin halusi, mikä aiheutti alkuun vaikeuksia. Sillä oli myös tapana tehdä täyskäännöksiä, jos se näki jossain jotain pelottavaa, minkä takia kerran tipuin siltä yksin maastoillessani ja aloin jännittämään maastoilua. Kaiken lisäksi epäsopiva satula aiheutti pukittelua ja Jimpan entisen raviuran epämiellyttävät muistot saivat sen välillä aivan paniikin valtaan, mitä tapahtuu vielä nykyäänkin, jos Jimpalla on liikaa energiaa.

Nykyään Jimpan kanssa voi ratsastaa melko huoletta, eikä koko ajan tarvitse olla valmiustilassa, jos jotain yhtäkkiä tapahtuisikin. Maastossa voi kuitenkin tulla vastaan vaikka mitä ihmeellistä lenkkeilijöistä hirviin, joten ratsastajan on oltava koko ajan tietoinen ympäristöstään ja pidettävä ratsunsa hallinnassa. Tämä ei tarkoita sitä, että koko ajan pitäisi ratsastaa ohjat tuntumalla, vaan sitä, että ratsastajan on tarpeen vaatiessa pystyttävä hallitsemaan hevosensa, jos se säikähtää tai innostuu liikaa. Kaikille hevosille ei sovi maastoilu tuntumalla, hyvänä esimerkkinä Jimppa, joka hermostuu vain enemmän, jos otan ohjat kunnolla käteen. Sen takia ratsastan maastossa yleensä löysin ohjin, ja pelottavista tilanteista pyritään selviämään ilman, että ohjia tarvitsisi ottaa paljoa tiukemmalle, koska tiedän, että se hermostuttaa Jimppaa entisestään. Joillekin tuntuma taas sopii, jolloin niin kannattaa myös ratsastaa.

Maastolla on monen mielissä sellainen kuva, että sinne mennään päästelemään höyryjä. Jos hevonen kuumuu maastoilusta helposti tai ei muuten ole välttämättä koko ajan hallittavissa, maastoilu kannattaa pitää rauhallisena, rentona lenkkeilynä. Mikään pakko maastossa ei ole mennä lujaa, jos vähänkään tuntuu siltä, että jokin voisi mennä pieleen! Turvallisuus on kaikista tärkeintä, joten maastossa ratsastaessa ei ikinä kannata tehdä mitään, minkä lopputuloksesta ei voi olla suhteellisen varma.

Turvallisuus pätee myös pohjiin, joilla ratsastetaan. Maneesin ja kentän pohja on yleensä melko ideaali ratsastusta ajatellen, mutta maastossa pohjat vaihtelevat yllättävänkin paljon. On hiekka- ja sorateitä, metsäpolkuja, kivikkoa ja lähes koskematonta ryteikköä. Maastossa hevosen tasapaino ja koordinaatiokyky paranevat, ja erilaiset pohjat voimistavat myös esimerkiksi takaosaa. Vaikeustasoa kannattaa nostaa vähitellen, eli jos hevonen on lähes koko elämänsä kulkenut tasaisilla alustoilla, ei sitä kannata suoriltaan viedä kaikista juurikkoisimmille ja kivikkoisimmille poluille kompuroimaan.

Issikoille sopii possujuna!

Maastoilla voi yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Yksin maastoillessa hevonen voi olla rauhallisempi, mutta yksinäisyys voi myös olla sen mielestä epämiellyttävää. Olen kuullut hevosista, jotka eivät lähde tallipihasta ilman kaveria tai alkavat pysähtelemään tai muuten protestoimaan kesken maaston. Maastokaveriksi kannattaa ottaa vain ratsukoita, jotka osaavat käyttäytyä maastossa, jos omassa ratsastuksessa tai ratsun käytöksessä on puutteita. En todellakaan suosittele lähtemään maastoon, jos kumpikaan ratsuista ei ole siellä hallittavissa!

Kaverin kanssa ratsastaessa tärkeää on muistaa turvavälit. Joillekin hevosille on ihan okei, että takana tuleva kulkee turpa kiinni hännässä, mutta kaikille tämä ei käy. Monen hevosen kanssa on myös tärkeää muistaa, ettei edellä menevää ohiteta. Jimppa vetää yleensä herneen nenään, jos joku tulee maastossa sen vierelle tai ohittaa sen ravissa tai laukassa, ja pahimmassa tapauksessa se saattaa pukittaa tai muuten uhitella. Edellä menevän ratsukon ohittaminen varsinkaan kovassa vauhdissa ei ole viisasta siksikään, että joillakin hevosilla on kova kilpailuvietti, ja ne saattavat innostua entistä enemmän, jos joku menee niiden ohi.

Yllättävissä tilanteissa on hyvä, jos hevosen saa jollain tapaa pidettyä hallinnassa. Esimerkiksi yhden ohjan pysäytys on kätevä apukeino, jos hevonen pakenee tai muuten lähtee käsistä. Yhden ohjan pysäytys on opetettava hevoselle ennen sen käyttämistä, sillä hevonen voi menettää tasapainonsa ja kaatua, jos pysäytystä ei ole aiemmin harjoiteltu. Tilanteissa, joissa hevonen ei ole hallinnassa tai muut ratsukot voivat olla vaarassa, voi joskus kovemmat keinot olla välttämättömiä. Niin kutsuttu norsujarru on erittäin vahva ohjasote, jota ei tule käyttää kuin pakkotilanteissa. Olen itse kuullut kaksi versiota norsujarrusta, kumpaakaan en ole vielä joutunut ikinä kokeilemaan oikeasti. Itselleni opetetussa norsujarrussa ohjat otetaan tiukalle ristikkäisiin käsiin, jolloin ohjasote on voimakkaampi, mutta toisella tavalla se tehdään niin, että ulkokäsi tuetaan kaulaa vasten ja sisäohja vedetään ristiin kaulan yli. Myös "seinään", eli ojaan, metsään tai muuhun sellaiseen, pysäyttäminen voi olla hyvä vaihtoehto etenkin silloin, jos hevonen uhkaa ryöstää ja lähteä muiden ohi. Hankalissa tilanteissa muille ratsastajille tulee ilmoittaa, että hevosen kanssa on ongelmia, jotta he osaavat varautua!



Maastoon voi mennä milloin tahansa, kun siltä tuntuu. Huomioon kannattaa ottaa kuitenkin mahdolliset ruuhka-ajat, maastossa tai sen lähellä olevat tapahtumat ja hevosen aikaisempi liikunta. Monen vapaapäivän jälkeen ei välttämättä kannata suunnata ensimmäiseksi maastoon, jos hevonen on siellä yleensäkin innokas menijä, toisille maasto vapaiden jälkeen taas on ainoa sopiva vaihtoehto. Linnustus- ja hirvestyskausilla kannattaa vältellä niitä aikoja, jolloin metsästäjiä on liikkeellä (yleensä iltaisin) varsinkin, jos hevonen pelkää laukauksia, mutta myös metsästettävät eläimet saattavat yllättää kesken maaston. Joitakin hevosia esimerkiksi sateinen tai tuulinen ilma voi hermostuttaa, ja hirvikärpästen aikaan maastoillessa saattaa löytyä entistä enemmän vauhtia. Etenkin talvisin kannattaa ottaa huomioon, että pohjat voivat joskus olla niin huonossa kunnossa, ettei maastoilu ole turvallista. Peilijäällä ei edes hokkikengässä pysy välttämättä pystyssä, ja keväällä routakuoppiin voi pahimmassa tapauksessa loukata jalkansa pahastikin.

Lyhyesti sanottuna maastossa ratsastaessa turvallisuus on tärkeintä, ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Hevosen ja ratsastajan taidot ja varusteet, muut tielläliikkujat, maastojen pohjat ja joskus myös planeettojen asennot vaikuttavat siihen, miten maastossa ratsastetaan. Maastossa ratsastaessa voi tapahtua kaikenlaista odottamatonta, joten ratsastajan pitää olla koko ajan ajantasalla. Mutta samalla pitäisi tietysti rentoutua, sillä maastoiluhan on parhaimmillaan rentouttava virkistysretki niin hevoselle kuin ratsastajallekin! :)


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:

Miksi maastoon?
Nyt ollaan vihdoin viisaampia! Eilen aamulla oli vuorossa kontrollikäynti, jonne Jimppa lähti yllättävän mielellään. Se jopa käveli suoraan klinikan ovesta sisälle, vaikka ennen sen on tarvinnut jäädä hetkeksi oviaukkoon empimään.

Tällä kertaa Jimpan jalka ultrattiin ilman rauhoitusta, kun mitään muuta toimenpidettä ei ollut tilattu. Aluksi Jimppaa jännitti niin, että se jätti jälkeensä kolmet lantakasat, mutta käynnin loppupuolella se alkoi jopa rentoutua sen verran, että alahuuli lörpötti.

Takajalassa ei lopulta todettu mitään hirveän vakavaa, mutta hankositeen ensimmäisessä kolmanneksessa oli yksi maksimissaan 10 % jännekatko ja samalla alueella oli havaittavissa muutenkin kaikuharvuutta. Kuukauden kylmäyksen ja kävelytyksen jälkeen voidaan alkaa ottamaan pieniä pätkiä ravia, jos jalan turvotus on siihen mennessä laskenut eikä muitakaan oireita ole. Kesällä pitäisi jo voida mennä suhteellisen normaalisti, mikä tietenkin olisi ihanteellista, sillä silloin olen taas itsekin koko ajan maisemissa.

Sairaslomailu on kuitenkin keittänyt Jimpalla yli jo sen verran, että klinikalta lähtiessämme se esitteli korkean kouluratsastuksen liikkeitä ihmetellessään toista hevosta... kävelylenkitkään eivät ole enää sujuneet yhtä rauhallisesti kuin yleensä, kun Jimpalla on niin paljon pöllöenergiaa. Eläinlääkäri totesi, että jos se tarhassa riehuu, niin riehukoot, mutta ainakin tällä hetkellä tarhat ovat sen verran märät ja upottavat, ettei pohja ole vammaa ajatellen yhtään hyvä riehumiselle. Nyt siis mielikuvitusta kehiin, jotta Jimppa saisi purettua energiaansa rasittamatta jalkaansa. Liike on kuitenkin vamman parantumisen kannalta välttämätöntä.

Käyntikuurilla jatketaan seuraava kuukausi ja katsotaan sitten, miten edetään. Tulee ihan viime kesä mieleen...



Jokin aika sitten haimme meille lainapenkiksi perhetuttumme lännensatulan, jota olimme Jimpalle kokeilleet aiemminkin pari vuotta sitten. Samalla kun satula-auto oli käymässä tallilla, sovitettiin lännensatulaakin Jimpalle, ja se todettiin sille sopivaksi. Niinpä Jimpalla onkin ollut käytössä länkkä sen aikaa, kun sille löydetty koulusatula oli muokattavana.

Ensimmäinen maastoratsastus ei mennyt lännensatulalla ihan putkeen, sillä olin vahingossa lyhentänyt toista jalustinta pari reikää liikaa. Selästä käsin jalustimia en enää saanut säädettyä, ja Jimpan ollessa vähän tavallista reippaammalla tuulella en luottanut siihen, että olisin päässyt kesken maaston uudestaan kyytiin, jos olisin laskeutunut alas pidentämään jalustinta. Niinpä maaston jälkeen pohkeeni oli pari päivää kipeä huonossa asennossa kevenneltyäni, mutta ainakin muistin heti tallille palattuamme pidentää jalustinta seuraavaa kertaa varten!

Koska länkkä oli ollut käytössä meillä vain maastossa, ajattelin kokeilla sitä myös sileällä, kun lähdimme käymään maneesilla pari viikkoa sitten. Jalustimet olisivat saaneet olla ehkä vielä pidemmät, mutta nyt ne olivat ainakin samanpituiset ja ratsastaminen sujui helpommin.



Alkuun teimme tuttuja harjoituksia, taivuteltiin volteilla ja väistettiin ympyrän kaarilla. Käynnissä satulassa oli ihana istua, mutta ravissa kevennys tuotti hankaluuksia. Alkuun raviin istuminenkaan ei tullut kyseeseen, mutta kun poni rentoutui ja pyöristyi, pystyin istumaan alas aina joksikin aikaa. Jimpan ravi on kaukana jogista hitaimmillaankin, mutta jonkin aikaa kevenneltyäni myös se alkoi luonnistua, vaikka lännensatulalla harvemmin kevennetäänkään.

Jimppa meni mielestäni todella hyvin, kun ottaa huomioon, ettemme ole päässeet paljoa treenaamaan sileällä satulaongelman takia. Se kulki rennosti ja pyöreästi paljon pitemmän aikaa kuin aiemmin, ja vaikka oikeassa kierroksessa se yritti yhä välillä puskea vastaan, se rentoutui kuitenkin nopeasti uudestaan.


Pitkästä aikaa otimme myös laukkaa maneesissa. Pitäydyn yleensä sileällä ratsastaessani käynnissä ja ravissa osaksi sen takia, että Jimpan aiempien selkäongelmien aiheuttamat pukittelut ovat saaneet minutkin jännittämään laukannostoa, jolloin myös Jimppa on yleensä jännittynyt jo valmiiksi, eikä oma jännittämiseni auta asiaa. En myöskään ole usein ottanut itsenäisesti laukkaa senkään takia, etten aiheuttaisi laukan edistymisessä takapakkia tekemällä jotain väärin. Nyt kun pukittelu on suunnilleen jäänyt pois ja Jimppa alkanut vihdoin rentoutumaan laukatessa, en haluaisi vahingossa omalla jännittämiselläni tuoda ongelmia takaisin. Toisaalta laukan jännittämisestä ei pääse eroon kuin laukkaamalla...

En halunnut häiritä Jimppaa laukassa jännittyneellä kädellä, joten turvauduin lännensatulan nuppiin toisella kädelläni. Sen tarjoaman turvan voimin otimme molempiin suuntiin laukkaa, eikä Jimppa pukittanut kertaakaan. Itse asiassa se tuntui olevan oikeassa kierroksessa todella innoissaan päästessään laukkaamaan, ja vasempaan kierrokseen verrattuna sekä laukan laatu että vauhti olivat korkeammat.

Koska Jimpan eteenpäinpyrkimys oli laukassa niin hyvä, pyysin sitä myötäämään ympyrällä laukatessamme. Joskus Mervin valmennuksessa sain neuvoksi alkaa hakemaan laukkassa Jimppaa edestä rennommaksi, kunhan ajatus on molemmilla tarpeeksi eteen. Nyt se oli, ja hetken miettimisen jälkeen ruuna olikin heti ajatuksessa mukana. Ensiksi se tarjosi vain lyhyttä nyökkäystä, mutta nopeasti nyökkäyksen sai jatkettua vähän pidemmäksi myötäykseksi.

Tämä on ehkä muille vain pieni askel, mutta meille se on huima edistys entiseen! Myös Jimpan laukka on oikeassa kierroksessa parantunut valtavasti, se pyörii vasempaan verrattuna paljon paremmin. Hassua ajatella, että vielä pari vuotta sitten Jimppa ei "osannut" laukata oikeaan ollenkaan, kun nyt se näyttää olevan niin helppoa ja mukavaa.

Todellakin toivon, että ensi viikon kontrollista saataisiin terveen paperit, jotta pääsisimme jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäimme. :)


Tällaisella varustuksella oltiin liikkeellä
Hevonen turvottanut otj jännealueen voimakkaasti n. 3 viikkoa sitten. Nyt palpoiden ei jännearistusta, mutta otj jännealue yläosastaan lievästi turvonnut. 

Jänneultraääni: jännealue turvoksissa yläosasta. Harvakaikuinen alue havaittavissa syvässä koukistajassa/syvän koukistajan alapuolella.

Hoito: viikon ajan pelkkää käyntiä, jalan kylmäys 1-2 krt/vrk. Kontrolli tiistaina 3.5.


Kävimme siis Jimpan kanssa klinikalla tämän viikon alussa. Jimpalla oli ollut imppari oikeassa takajalassa, joka oli hoidosta huolimatta turvottanut jalan uudemman kerran sen jälkeen, kun se oli jo laskenut. Ennen klinikka-aikaa jalka oli kuitenkin kuivunut, mutta takajalan sisäpuolella tuntui olevan toisesta takajalasta erottuva paksu kohta. Turvotuksen kanssa Jimppa oli ravannut alkuun epäpuhtaasti, mutta loppua kohden parantunut, turvotuksen laskettua se liikkui puhtaasti kuten aiemminkin.

En siis ollut varautunut sairaslomailuun, kun klinikalle menimme tutkituttamaan jalan sekä raspaamaan hampaat. Jänteestä tai sen alapuolelta löytyi rasitustilasta johtuvaa nestettä, mutta eläinlääkäri ei pystynyt sanomaan, onko itse jänteessä jotain vauriota vai ei. Niinpä Jimppa määrättiin kävelykuurille ja saamme taas kylmätä - tällä kertaa eri - jalkaa kahden viikon verran. Jos turvotus ei ole siihen mennessä laskenut, Jimpalla on todennäköisesti jännevamma.

Harmittava takaisku varsinkin, kun meille saapui juuri Jimppaa varten muokattavana ollut satula, jonka pitäisi nyt olla sille vihdoin sopiva. Meiltä jää myös välistä matkaratsastuskilpailut, joihin monen mutkan kautta päädyimme osallistumaan. Se ehkä harmittaa vielä enemmän, sillä tällä suunnalla ei matkakisoja juuri järjestetä, ja nämä olivat ensimmäiset oikeat kisat muutamaan vuoteen, joihin olisi ollut alle 400 kilometriä matkaa. Toivottavasti samassa paikassa innostuttaisiin järjestämään matkakisoja myös tulevaisuudessa, jospa sitten mekin pääsisimme niihin mukaan!

Jimpan hampaista löytyi takaa hammaspiikkejä, jotka varmaan olivat syy sen suun vänkläämiseen kuolaimen kanssa. Pitänee jatkossakin käyttää ruuna klinikalla raspattavana, sillä ilman rauhoitusta ja kunnon varustuksia ei takahampaisiin pääse käsiksi. Kuolaimet saattavat kyllä jäädä nyt entistä enemmän hyllylle pölyttymään, sillä Jimppa on toiminut niin mukavasti kuolaimettomilla, ettei rautaa ole ollut ikävä.

Kevät jatkuu siis kävellen ja kylmäten, mutta toivottavasti pian oltaisiin taas treenikunnossa! Ainakin satula-asian puolesta vaikuttaisi siltä, että meillä olisi vihdoin mahdollisuus päästä eteenpäin...

"Saisko täällä palvelua!?" t. kärsimätön potilas
Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ▼  2025 (1)
    • ▼  elokuuta (1)
      • Viimeaikaista (hevos)elämää
  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates