Me pääsimme taitavan kuvaajan kameran eteen, kun Mia Mäki-Maunus tarjoutui kuvaamaan ratsukoita viereisellä pellolla. Kukapa tällaisesta tilaisuudesta kieltäytyisi?

Koska sää oli hieman plussan puolella, oli pohja erittäin raskas hevoselle. Lunta oli paksulti, minkä lisäksi hangen pintakerros oli märkää - ei siis mikään kevyt alusta hankitreenille. Jimpalla olikin aluksi vaikeuksia liikkua aiempien hevosten jäljiltä kuoppaisella pellolla, eikä selässä pysyminenkään ollut enää itsestäänselvyys. Ennestäänkin suuri ravi muuttui järkyttävän suureksi, kun ruuna loikki hangessa parasta kohtaa jaloilleen etsien.


Epäilyksistäni huolimatta Jimppa oli vähän liiankin rauhallinen. Liekö edellisen päivän irtohypytys verottanut ruunan energiavarastoja, niin rennosti se jolkotteli hangessa. Edes pellolla olevat maastoesteet eivät ponia kiinnostaneet, vaikka ne olivatkin ulkomuodoiltaan erikoisempia kuin tavan puomit.

Hitaasti mutta varmasti Jimppa lämpeni ajatukselle liikkua vähän reippaammin, ja saimme laukattuakin alun hankaluuksien jälkeen. Raskas hanki oli kova vastus laukassa, eikä Jimppa ensiksi päässyt kuin muutaman askeleen kerrallaan. Kun vauhti nousi, pysyi laukkakin yllä paremmin.


Pidin kuvista todella paljon, vaikka laukasta ei saatukaan kovin montaa otosta. Kevyemmällä pohjalla olisi ollut helpompi päästellä lujempaa, mutta nyt Jimppa joutui oikeasti nostelemaan jalkojaan ja jo näinkin lyhyen hankitreenin jälkeen se oli vähän hionnut ja väsähtänyt. Hyvä treeni siis!


Olisihan se mahtavaa, jos mukana kulkisi aina oma osaava hovikuvaaja! Ehkä joskus saan uudemman kerran jonkun taitavan kuvaajan meitä ikuistamaan - kyllä sen eron huomaa, kun vertaa omia otoksiaan jonkun kokeneemman kuvaajan kuviin.

Tästä lähtee ensimmäinen osa Jimpan varuteiden esittelypostauksista. Ensiksi esittelyyn pääsevät Jimpan harjat, harjakassi sekä -pakki.

Linkki videoon
Koska videosta tuli todella pitkä, listaan alle ponin harjat niille, jotka eivät jaksa katsoa videota kokonaan.

Harjakassin ostin vähän aikaa sitten sen ollessa alennuksessa. Ajatuksena oli, että jos joskus lähtisimme ulkopaikkakunnalle tai muualle kauemmaksi vierailemaan, harjakassia olisi helpompi käyttää ja kuljettaa mukana kuin tavan harjapakki (etenkin kun meidän harjapakistamme on lukko rikki).

Harjakassissa ovat eniten käytetyt harjat:

★ Jouhiharja
★ Pölyharja
★ Pehmeä harja
★ Kaviokoukku
★ Kumisuka

Harjapakissa ovat loput harvemmin käytetyt harjat ja tarvikkeet:

★ Varakuminauhat turvajalustimiin
★ Nyppimiskampa
★ Hokkiavain ja irtohokkeja
★ Sakset
★ Vanhemmat harjat, pesuharjat sekä harjakivi
★ Juoksutusdelta
★ Haavanhoitoaine, pikiöljy, hyttyskarkote, ratsastushuppu, kumihanskat ja kahdet tallikäsineet

Lisäksi joitain vanhempia harjoja sun muuta pikkutavaraa lojuu varastossa käyttämättöminä tai vähintäänkin erittäin vähällä käytöllä.

Tämän syksyn vähäisen yhteiselon jälkeen oli suorastaan ihanaa jäädä pitemmäksi aikaa kotiin lähelle Jimppaa. Vaikkei sitä aivan joka sekunti ole tullut mietittyä (suhteellisen suuri osa ajasta siihen kuitenkin uppoaa), Jimpan liikkuminen tai sen vähäisyys oli kalvanut mieltä jokaisen vierailun jälkeen entistä enemmän. Niinpä koko lomani meni ensiksi hevosen liikuntaa suunnitellessa ja sitten suunnitelman toteuttamisessa. Luntakin satoi juuri sopivasti maan peitoksi, jotta kaikki talven parhaimmat treenimenetelmät tulivat käyttöömme!

Valitettavasti en ollut laittanut jokaista liikutuskertaa muistiin minnekään, joten aivan tarkalleen Jimpan treenejä en pysty listaamaan. Alla kuitenkin enemmän tai vähemmän selvitystä siitä, mitä puuhailimme.

13.12.

Alku otettiin rauhallisesti. Saavuin kotiin 12. päivä joulukuuta, jolloin lunta ei vielä ollut nimeksikään. Kävimme heti seuraavana päivänä ajolenkillä, tosin koko matka taidettiin kulkea käynnissä kivikovan maan takia. Ajolenkin jälkeisenä päivänä oli vuorossa ratsastusta maneesissa. En kuollaksenikaan muista, mitä teimme, mutta luultavasti Jimppa oli vänkyrä oikeaan. Tämän jälkeen lunta ja pakkasta tulikin ihan riittämiin!

14.12.

Jimpalla oli virtaa, minkä sain huomata käydessäni toisella lyhyellä ajolenkillä. Radalle ei ollut asiaa, sillä ruuna olisi pian juossut itsensä rikki. Maastossa ei mennyt yhtään paremmin, ja päädyimmekin lopulta pellolle tekemään vuoden ensimmäistä hankitreeniä. Jimppa olisi mielellään laukannut, ja käynnissä tallustelun jälkeen sen aika koittikin. Hetki ravia ja laukkaa riitti ensimmäiselle kerralle, vaikka tällöin luntakaan ei ollut vielä niin paljon vastuksena.

Kuten koko loppuvuoden olimme tehneet, kävimme nytkin irtohypyttämässä ruunaa kaverin kanssa maneesilla. Tällä kertaa esteitä nostettiin korkeammalle, mutta itse korkeuksista ei ole tietoakaan - alle metrisessä pysyttiin varmasti. Koska Jimppa oli päässyt jo parille lyhyemmälle maastolenkille kanssani, ja olimme myös käyneet ajamassa, ei pojalla ollut samanlaista intoa ja vauhtia hypätä kuin aiemmilla kerroilla. Tämän takia sen kuntokin kesti kauemmin, kun se ei riehunut tai spurttaillut tai tehnyt muutakaan ylimääräistä.

Kun lunta oli satanut riittävästi, kävimme tarpomassa hangessa myös ratsain. Ensiksi menimme pitkään vain käynnissä, mutta hevosen tuntuessa hyvältä ja jalkojen noustessa kevyesti lumen vastuksesta huolimatta tuli ravi ja laukkakin mukaan kuvioihin. Välillä käytiin kovemmalla pohjalla käveleskelemässä, ja sitten taas upottiin takaisin hankeen. Loppuverryttelyt hoituivat maaston puolella näppärästi.

Jouluaattona kävimme perinteisellä aattomaastolla, matkan pituus oli 11,70 kilometriä ja keskinopeus 10,7 km/h. Jimppa olisi halunnut laukata koko lenkin niin mennessä kuin tullessakin, mutta valitettavasti se ei ollut aivan mahdollista. Laukassa kuljettiin kuitenkin melko suuri osa matkasta puunoksia väistellen.

28.12. ja pakkanen paukkui!

Vuoden lopulla kävimme ensimmäistä kertaa uudella lenkillä, jonka pituudeksi tuli 14,73 kilometriä (keskinopeutena oli 9,8 km/h). Ruuna oli aivan loistava, ei pelännyt turhia ja otti uudet maisemat innolla vastaan. Koska pohja oli hyvä ja tietä riitti, pystyimme taas laukkaamaan pitemmästi.

2015 alkoi reippaalla liikunnalla. Jimppa pääsi heti toisena päivänä kärryjen eteen ja sai päästellä lujaa metsätiellä. Vuoden alussa poni joutui myös kunnolla töihin, kun se kävi ratsutettavana. Viimeisellä viikolla kävimme toistamiseen uudella reitillä, tällä kertaa uskaltauduimme vähän pitemmälle ja matkaa kertyikin 15,11 km (10,8 km/h). Kävimme myös tekemässä lyhyen hankitreenin samalla pellolla kuin aiemmin, ja Jimppa yllätti positiivisesti laukatessaan ensimmäisen kerran kaikessa rauhassa (tosin seuraavalla kierroksella vauhtia löytyi taas enemmän...). Ennen lähtöäni kävin itse selässä maneesissa muistelemassa ratsutuksesta saatuja vinkkejä.

Väliin mahtui lisäksi niin lyhyempiä maastolenkkejä, juoksutuksia kuin kokonaisia vapaapäiviäkin. Joka toinen viikko oli pääasiassa rankempi ja joka toinen vähän kevyempi, mutta sääolojen vaihdellessa ei kaikkea voinut suunnitella ennalta. Pääsimme kuitenkin tekemään sekä hankitreeniä että harjoittelemaan laukkaa pitkillä maastolenkeillä, ja mikä tärkeintä, Jimpan kunto kohosi ja sen temppuilut maneesissa loppuivat. Yritämme pitää ruunan liikunnan mahdollisimman säännöllisenä jatkossakin, jotta emme palaisi kehityksessä kauheasti takaisin. Minun (ja varmasti Jimpankin) ilokseni poika oli saanut itselleen vihdoin uuden tarhakaverin! Nyt tämäkin papparainen intoutuu välillä hippasille kaverinsa kanssa ja liikkuu edes vähän enemmän ulkoillessaan. :)

Joululoma on nyt ohitse, ja on aika palata tavalliseen arkeen. Ehdimme Jimpan kanssa kohottaa ruunan kuntoa ja maastoilla pitempiäkin matkoja, joihin sisältyi enemmän laukkaa. Viimeisenä päivänä menimme maneesiin suunnitelmana vain kevyesti palautella edellisen päivän reippaan ajolenkin jälkeen.

Äiti kävi ensiksi selässä harjoittelemassa suoraan kulkemista käynnissä ja ottamassa vähän ravia, minkä jälkeen oli minun vuoroni ratsastaa. Tähtäimenä oli saada poni liikkumaan oikeassa kierroksessa ympyrällä ilman, että se alkaisi peitsaamaan tai puskisi ulos. Alkuun Jimppa oli aivan hirvittävä ratsastaa, eikä se suostunut ravaamaan puhtaasti hetkeäkään ympyrällä. Vasempaan kierrokseen poni oli aika hyvä, taipui herkästi ja väisti pohjetta. Mutta heti oikeaan käännyttäessä se alkoi puskemaan ulospäin ja lukitsi itsensä kokonaan.


Kun Jimppa ensimmäisen kerran antoi edes hieman periksi ja sekunnin sadasosaksi asettui sisälle ravissa, myötäsin reilusti ohjasta ja päästin sen ravaamaan hetkeksi suoraan. Tästä ruuna lopulta alkoi pehmenemään, ja vaikkei se mennytkään yhtä nätisti kuin Mervin kanssa, ei sen kanssa tarvinnut tapella puhtaasta ravista ja asettumisesta niin kuin edellisillä kerroilla. Välillä saatiin jopa hyviä pätkiä, mutta välillä palattiin lähes lähtöpisteeseen hetkeksi. Suunta on jo kuitenkin ylöspäin!

Laukka ei ollut tällä kertaa se, mitä olimme tulleet treenaamaan, mutta toki otimme vähän laukkaakin. Jimppa oli innoissaan nostamassa laukkaa, minkä takia nostot olivatkin yllättävän täsmällisiä ja sujuivat ilman pukkeja. Myös oikeaan kierrokseen ruuna nosti aika hyvin, vaikka siinä se vielä osoittaa mieltään kääntämällä päätänsä ulos. Pukittomat nostot ovat kuitenkin jo voitto minulle, vaikka muuten laukka ei mennytkään sen paremmin kuin ennenkään. Hiljaa hyvä tulee, sen me olemme huomanneet.

Linkki videoon

Ehdin jo pelätä, että talvi olisi liian aikaisin ohi, kun lämpötilamittari näytti päivä toisensa jälkeen plussaa ja lumen sijasta taivaalta satoi vettä. Sitten, melkein seuraavana päivänä, ulkona olikin parikymmentä astetta pakkasta ja tienpinnat uuden lumen peitossa. Loppiainenkin vietettiin samoissa lukemissa, joten ainoa järkevä ratkaisu oli lähteä pakkasmaastoon - tietenkin uuden reitin polkuja koluamaan!

Meillä oli hirmuisen mukavaa. Jimpasta on näiden vuosien aikana kuoriutunut varmajalkainen ja toimiva maastoratsu, joka ottaa innolla uudet maisemat vastaan. Se haluaa mennä reippaasti, eikä turhia tuijottele. Kaikista parasta on, ettei se unohda ratsastajaa, vaikka sen antaisikin mennä lujaa. Vaikka kotiin päin kaasu hirttää helposti kiinni, sen saa aina hidastamaan, ja käynnissä voi huoletta antaa vapaat ohjat reippaankin pätkän jälkeen. Menomatkalla Jimppa on vielä sitäkin hauskempi, sillä silloin se toimii kokonaan äänellä! Tälläkin retkellä mennessä ei tarvinnut edes sanoa "prr", kun ruuna jo hidastaa laukasta käyntiin. Helppoa maastoilua!


Alkumatka mentiin rauhallisessa ravissa löysin ohjin. Pelto piti ylittää käynnissä, sillä hanki oli sen verran syvä, että ponin piti nostella jalkojaan kunnolla päästäkseen eteenpäin. Aikaisemmalta kerralta tutuksi tulleelta reitiltä käännyimme risteyksessä vasempaan (kartassa näkyvä valkoinen ympyrä), kun edellisellä lenkillä jatkoimme suoraan. Tällä tiellä oli enemmän pieniä mäkiä ja tien ylle kaartuneita puunoksia, mutta pohja oli lanattu tasaiseksi koko matkalta, mikä on todella iso plussa. Tie olisi jatkunut vielä pitkälle, mutta koska matkaa oli jo kertynyt kohtaaisesti, en viitsinyt jatkaa kauemmaksi, ettei siitä tulisi Jimpalle liian rasittava.


Ruuna oli vähän hionnut lenkin jäljiltä, eikä ihme, sillä olimme laukanneet reipasta vauhtia muutaman kilometrin verran. Villaloimen alla poni kuivui nopeasti sillä välin, kun hoidin Jimpan jalat ja vein varusteet takaisin paikoilleen. On ilo huomata, miten paljon ruuna tykkää maastoilla ja kuinka tyytyväinen se on kunnon maastotreenin jälkeen. Tämä on se meidän juttu! :)

Linkki videoon

Tänään sain taas ihastella, kuinka nätisti se minunkin puskaponi osaa mennä, kun siltä vain osaa oikein pyytää. Jimppa pääsi siis ratsutettavaksi, kun Mervi Pakola tuli ohikulkumatkallaan pitämään meille valmennuksen. Tällä kertaa minä olin ainoa, joka ei ruunan selässä käynyt, sillä ensiksi Mervi valmensi äitiäni ja ratsutti lopputunnin.

Lumen ja hyvien pohjien vihdoin saavuttua tänne meillekin, olemme Jimpan kanssa viihtyneet maastossa, eikä vakavasti otettavaa tuuppailua ole tullut harrastettua juuri ollenkaan. Olen lomani aikana käynyt maneesissa vain kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla oikeaan kierrokseen käytiin sellaiset tahtojen taistot, ettei ratsastuksen jälkeen voinut tuntua muulta kuin luovuttajalta, vaikka aina liikutus päätettiinkin edes pieneen yhteisymmärrykseen ja onnistumiseen. Siispä ratsutus oli oikein hyvä idea, jotta sekä Jimppa että minä pääsisimme asiasta paremmin jyvälle!


Mervi aloitti oikeassa kierroksessa ravissa taivuttelulla, jonka ongelmista olin maininnut. Jimppa yritti tarjota aluksi peitsiä heti, kun vasemmalta kääntyi oikeaan, mutta Mervi ei antanut periksi ennen kuin poni osasi taas ravata. Hän epäili, että kyseessä on sama ongelma, mikä jo aiemmin nousi valmennuksessa esille: työstä laistaminen. Kun Jimppa on minulla alkanut peitsaamaan oikeassa kierroksessa, olen huomaamattani helpottanut sen työtä päästämällä sen suuremmalle ympyrälle, jotta se saisi ravin alle. Koska ruuna on fiksumpi kuin miltä se näyttää, se on alkanut käyttää peitsiä hyväkseen päästäkseen vähemmällä. Kysehän ei todellakaan ollut siitä, etteikö Jimppa osaisi taipua ravissa oikeaan kierrokseen - Mervi sai sen kyllä toimimaan - vaan siitä, ettei se viitsi, jos on helpompikin keino.


Seuraavana treeniin pääsi laukka, jossa saimme kaikki ihmetellä Jimppaa! Mervi aloitti vasemmasta, Jimpalle helpommasta laukasta. Ruuna oli erittäin eteenpäinpyrkivällä tuulella, eikä sitä tarvinnut muistuttaa liikkumaan kuten yleensä. Sen takia Mervi pystyikin alkaa kokoamaan laukkaa, eikä aikaakaan, kun Jimppa jo myötäsi laukassa! Olin niin ylpeä papparaisesta, jonka en koskaan uskonut olevan valmis tekemään laukassa mitään muuta kuin laukkaamaan. Mervi sanoikin, että Jimpan ollessa alkuun laiska liikkumaan eteen, neuvoi hän minua antamaan paljon ohjaa, mutta nyt kun se on eteenpäinpyrkivämpi, voi ohjat ottaa tuntumalle ja alkaa koota laukkaa. Mitä eteenpäinpyrkivämpi Jimppa on, sitä paremmaksi laukan laatukin muuttuu - Mervi totesi sen menevän herkästi nelitahtisen puolelle, jos eteenpäinpyrkimys on hukassa.



Loppuun Mervi otti pohkeenväistöjä, jotka sujuivat niin helposti ja hyvin, että itseäni ihan hävettää. Jimppa osaa vaikka mitä, mutta en ole kehdannut vaatia siltä yhtään alun tasoa enempää. Ratsutuksesta jäi käteen sellainen tunne, että tästäkin ponista voisi kuoriutua vaikka ja mitä, kunhan ratsastaja saadaan vaatimaan. Siispä minun täytyy opetella menemään mukavuusalueen ulkopuolelle ja pysyttävä siellä, vaikkei se aina niin helpolta tuntuisikaan. Kunhan ihminen osaa olla määrätietoinen ja vaatia tarpeeksi, edistystäkin tulee tapahtumaan. Muutoin me vain junnaamme paikallaan samoja, Jimpalle (ja itselle) helppoja juttuja tehden.

Linkki videoon

Väsynyt, mutta tyytyväinen ratsu

Taas on yksi vuosi vierähtänyt, ja vuorossa on katsaus menneisiin kuukausiin. Aika on kulunut niin nopeasti, että on vaikea edes uskoa vuoden 2014 olevan jo ohi! Meille tämä vuosi on ollut muutosten aikaa niin hyvässä kuin huonossakin. Edistystä on tapahtunut, mutta välimatka kasvanut, mikä taas on hankaloittanut yhdessä harjoittelemista.


Tammikuussa uskaltauduin uuden valmentajan, Anniina Taluksen, silmien alle ratsastamaan. Kävimme ahkerasti myös muissa valmennuksissa, mikä oli hyvä alku edistyksen vuodelle.


Helmikuussa pääsimme paremmin maastoilemaan, ja hyvänä muistona ajasta on blogissakin postaus, jossa pääsin hehkuttamaan ensimmäisiä pitkiä laukkoja maastolenkillämme.



Kevään lähestyessä hevostelussa tapahtui vähän enemmän. Jatkoimme valmennuksissa käymistä niin uudella kuin vanhallakin valmentajalla, ja minä pääsin käymään myös toisen hevosen selässä, kun päädyin cr-valmennukseen Doris Münsterin oppiin. Jimppa puolestaan sai selkäänsä toisen ratsastajan, kun se pääsi ratsutettavaksi.



Huhtikuussa Jimppa pääsi Mervi Pakolan ratsutettavaksi, ja siitä alkoi myös meidän edistyksemme ratsastuksessa. Ruuna alkoi tajuamaan myötäämisen idean myös selästä.



Keväällä treenaus jatkui. Toukokuussa työni loppui, joten minulla oli enemmän aikaa puuhailla Jimpan kanssa (vaikka se aika olikin tarkoitettu pääsykokeisiin). Harjoittelimme myötäämistä maasta juoksuttaessa, mikä auttoi meitä myös ratsastuksen saralla.



Kesäkuussa käytimme treeneissä puomeja, ja Jimpan laukannostot oikeaan olivat jo hyvällä mallilla. Pappaponi täytti myös huimat 15 vuotta, josta todisteena sen oma synttärivideo!



Heinäkuussa maastoilu, maasta käsin työskentely sekä temput oli pääosissa kuuman sään takia. Kävimme silti valmennuksessa, ja aloimme äidin kanssa miettimään tulevaisuutta, sillä olin saanut hyväksymiskirjeen yliopistosta, eikä minulla ollut mahdollisuutta ottaa Jimppaa mukaan.



Elokuu oli muutosten aikaa. Minä muutin opiskelemaan Vaasaan, minkä takia Jimpalle piti etsiä vuokraaja liikuttamaan sitä arkisin. Poni sai kaikeksi onneksi itselleen vuokraajat, joiden lisäksi myös äitini liikutti ruunaa silloin tällöin. Samoihin aikoihin ratsastuksen alueella tapahtui läpimurto, kun Jimppa oppi eteen-alas -muodon salat. Yritimme myös käydä Kekajärvellä uittamassa, mutta siellä ei ollut mahdollisuutta päästä hevosen kanssa veteen. Elokuussa ruuna raspattiin.


Syksyn tullessa blogikin koki ymmärrettävän hiljentymisen, kun välimatka kasvoi alle kymmenestä kilometristä pariin sataan. Päästessäni käymään kotona Jimpan luona tehtävänäni oli yleensä käydä päästelemässä höyryjä maastossa, jottei ruuna keräisi liikaa energiaa vähemmällä liikunnalla ollessaan. Syyskuussa Jimppa rokotettiin.


Koko syksy meni paljolti saman kaavan mukaan, ja blogin puolella se näkyi vähäisissä postauksissa. Positiivista tässä kaikessa oli kuitenkin se, että Jimppa ei yskinyt tai laihtunut - päin vastoin, se pyöristyi joka puolelta.


Loppuvuodesta Jimppa alkoi temppuilemaan maneesissa vuokraajien kanssa, minkä tähden päästessäni Mervin valmennukseen otimme ponin käyttäytymisen suurennuslasin alle. Syyksi paljastui se, että ruuna oli saanut mennä sieltä, mistä aita oli matalin, ja etenkin oikeaan kierrokseen sen kanssa sai alkaa tekemään töitä, jotta avut saisi läpi ja ponin toimimaan. Aloimme myös käymään irtohypytyksessä joka toinen viikko, mikä teki energiselle vaarille hyvää.


Joulukuussa ruuna pääsi kiropraktikon hoidettavaksi, kun tallillemme tuli sellainen käymään. Jimppa käyttäytyi käsittelyn aikana oikein kiltisti, vaikka usein hevoset ensimmäisillä kerroillaan saattavat olla epävarmoja ja tarvita jopa huulipuristinta tai muuta harhauttamaan niitä itse hoidosta. Tipuin myös vuoden ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun metsäpolulla vastaan tuli kaatunut puunrunko, jonka ali mahtuikin vain hevonen... Joululomani alkoi, mikä tarkoitti Jimpalle säännöllistä liikuntaa. Lisäksi ruunalle aloitettiin salmiakki+c-kuuri kiropraktikon ohjeistamana laittamaan aineenvaihduntaa paremmin liikkeelle.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut yhtä aikaa monivaiheinen ja tavallisen tylsä. Ratsastuksessa edistystä on tullut kaikista yhteisistä vuosista eniten juuri tänä vuonna, ja toivon saman jatkuvan ensi vuonnakin. Jimppa on pysynyt terveenä, eikä muutakaan sen suurempaa vahinkoa ole tapahtunut.

Tippumisia: 1
Kisoja: 0
Valmennuksia: 11 (tai enemmän)
Eläinlääkärin tai klinikalla käyntejä: 1 (rokotus)

1.2.2014

31.12.2014

Tavoitteet 2014

Viime vuoden vuosikatsauspostauksessa asetin tavoitteita tälle vuodelle. Koska kukaan ei tiennyt, mitä vuosi toisi tullessaan, emme jokaista tavoitetta saaneet saavutettua, mutta aina meille jotain jää käteen:

★ Uusi valmentaja: viime vuonna salaa haaveilin, että uskaltaisimme mennä jonkun toisen valmentajan valmennettavaksi Mervin (ja Riikan) lisäksi. Heti vuoden alussa haave toteutui, ja osallistuimmekin koko kevään Anniina Taluksen valmennuksiin Mervin valmennusten rinnalla.

★ Laukannostot: viime vuonna listasin tavoitteeksi sen, että laukannostot onnistuisivat ilman puolen ympyrän alkuräpellystä. Vaikka etenkään oikea laukka ei nouse läheskään aina siististi ja heti, ei sitä tarvitse pyytää kuin parin askeleen verran, kun viime vuonna sen sai hyvällä tuurilla nousemaan ollenkaan ja nosto venyi vaikka kuinka kauan. Vasen nousee heti, kun sitä pyytää, vaikkei sekään näytä hirveän siistiltä tai hallitulta. Kyllä sekin siitä paranee, tärkeintä kuitenkin on, että molemmat laukat nousevat!

★ Monipuolinen harrastaminen: vaikka viime vuoden listassa olevaa poniagilitya emme päässeetkään tänä vuonna harjoittelemaan, olemme kuitenkin tehneet kaikenlaista muuta mukavaa. Jimppa on liikkunut niin kärryiltä, maastakäsin kuin ratsainkin, ja liikutuspaikkoina ovat toimineet maneesi, kenttä, ravirata ja erilaiset maastot. Lisäsimme loppuvuodesta liikuntaan mukaan myös irtohypytyksen, ja aina niin kömpelö ja säälittävä estehevoseni on alkanut kehittymään jo hieman paremmaksi - selästä en kyllä menisi siltikään esteitä kokeilemaan, ei se vielä niin sulavasti niitä ylitä...

Mitä saavuttamattomiin tavoitteisiin tulee, syy ei ollut kummassakaan meissä. Olin asettanut tavoitteeksi startata matkakisoissa kahdessa eri luokassa, mutta kisoja ei sitten järjestettykään missään järkevän matkan päässä, minkä lisäksi olin opiskelemassa, eikä Jimppa päässyt kunnon maastolenkeille kuntoaan kohottamaan. Seuramme ei myöskään järjestänyt yksiäkään harjoituskoulukisoja, joihin olisimme voineet raviohjelmaa mennä esittämään. Ehkä ensi vuonna kisoja ilmaantuisi paremmin?

Tavoitteet 2015

Ensi vuodelle voisin asettaa taas joitakin tavoitteita. Nyt se on edellistä vuotta helpompaa, sillä tiedän suunnilleen, miten vuosi tulee menemään, eikä mitään näin suurta muutosta pitäisi olla tulossa vähään aikaan.

★ Taipuminen oikeaan kierrokseen: tämän me otamme heti vuoden alusta käsittelyyn, ja Jimppa pääsee (tai joutuu - omasta mielestään) töihin ratsuttajan alle.
★ Matkakisat: koska viime vuonna emme päässeet yksiinkään matkakisoihin, toivoisin tämän vuoden tarjoavan meille siihen edes yhden mahdollisuuden.
★ Uittaminen: emme ole vielä päässeet sellaiselle paikalle, jossa olisi hyvä käydä uittamassa, joten ensi kesän tavoitteena olisi vihdoin päästä rannalle kahlaamaan!
★ Terveys ja luottamus: nämä kaksi ovat jokavuotisia tavoitteitamme, ja ensi vuodenkin toivon olevan Jimpalle hyvä. Ei yskimistä ja laihtumista, vaan terve ja elämäniloinen vauhtivaari, jonka kanssa puuhailu olisi entistäkin helpompaa ja turvallisempaa.

PS. Muistakaahan, että ilotulitusaika alkaa uudenvuodenaattona 31.12. kello 18 ja päättyy yöllä 02.00! Ei tarvitse aloittaa jo aatonaattona (tai päivää ennen sitä), kuten eräät innokkaat raviradalla tekivät... :/

Yksi talven parhaista puolista on maastojen hyvät pohjat. Nyt kun lunta on tullut riittävästi, suurin osa reiteistä on päässyt huollettavaksi ja ne ovat siis huippukunnossa ratsastusta ja ajoa ajatellen - mahtavaa!