Nelistelyä

Jimppaa ei poseeraaminen kiinnosta

Kaksi viikkoa ilman ratsastusta vierähti nopeasti, kun oli muita kiirettä. Eilen pääsin viimein Jimpan selkään Mintin valmennuksessa, jota olin odottanut kovasti heti edellisen päätyttyä. En ollut sen valmennuksen jälkeen juurikaan ratsastanut sileällä kuin ehkä kerran. Sillä kerralla olin niin hukassa, että ihan hävetti - juurihan olin saanut vinkkejä ja ohjeita Mintiltä ja kirjoittanut ne vielä blogiinkin! Kuitenkaan mikään, mitä olimme valmennuksessa tehneet, ei onnistunut, enkä sen ratsastuksen jälkeen ollut enää edes varma, miten ne neuvot menivätkään.

Niinpä lauantainen valmennus oli todella odotettu, ja tällä kertaa yritin painaa kaiken mieleeni niin tarkasti kuin pystyin, tunnustella haroituksen aikana omia tuntemuksia ja muistaa, mitä silloin tein, kun tein jotain oikein. Vaikeampaa kuin kuvittelisi!

Tällä kertaa ehdimme lämmitellä vähän paremmin ennen valmennusvuoroamme. Kävimme läheisellä peltotiellä ottamassa muutaman hölkkäpätkän, jotta Jimpan lihakset vertyisivät. On muuten huomattava ero käydä maastossa kuolaimilla, kun nykyään käytössä on pelkästään hackamore! Kyllä se niin on, että kuolaimet saavat jäädä meillä kokonaan sileätyöskentelyyn.

Mintin kanssa muisteltiin alkuun jalan rentoa jäntevyyttä. Paikallaan ja käynnissä se on helppo pitää riittävän rentona, mutta ravissa etenkin vasen polvi jännittyy niin, ettei se jousta yhtään. Istuntaa muokkasimme samoilla menetelmillä kuin aiemminkin; istuinluiden paikkaa ja selän pyöristämistä etsittiin nostamalla jalat satulansiipien etupuolelle, ja sitten yritettiin pitää oikea asento jalkojen ollessa jalustimissakin. Tässä oli sama juttu kuin rennossa jäntevyydessä, käynnissä asento pysyi suhteellisen muuttumattomana, mutta ravissa koko paketti hajosi heti ensiaskeleesta. Mintti neuvoi ottamaan kauhukahvan käyttöön ja pitämään sillä asennon kohdillaan näin aluksi, koska Jimpan liike heittää minut satulan takakaarelle, mikä ei tee sen ristiselälle hyvää. En tiedä, voisiko erimallisesta satulasta olla yhtään apua, mutta nyt mennään tällä nykyisellä ja yritetään korjata istuntaa muutoin. Eniten uskon istuntaani vaikuttavan jalkojeni kireyden, joten ei kun vain venyttelemään!

Tämän valmennuksen teemana oli viinilasi, joka siis koostui lantiosta ja jaloista. Jimppa keikutteli viinilasia molemmissa kierroksissa enemmän oikealle, joten korjasin sitä aina työntämällä liikettä vastaan. Viinilasin tuli siis pysyä tasapainossa, jotta se ei läikkyisi reunojen yli. Käynnissä aloimme hakemaan myös taipumista ympyrällä, ja Mintti antoi kotitehtäväksi jatkaa volteilla ja pienillä ympyröillä taivutuksen hakemista. Kun se onnistuu, voimme alkaa suurentamaan ympyrän kaarta taivutuksessa pohkeenväistön kautta, mikä olisi Mintin mukaan Jimpalle oikein hyvä harjoitus.

Ravissa keskityimme siihen, että pysyisin keventäessä satulassa mahdollisimman edessä, enkä heilahtelisi jalkojeni kanssa minne sattuu. Eron huomasi heti, kun sain itseni pysymään kyydissä tasapainoisemmin. Jimppa rentoutui välittömästi, ja välillä siitä irtosi oikein hyvää venytystä eteen-alas ja liikkeestäkin tuli mukavampi istua, mutta vain hetkeksi, sillä pian olin taas häiritsemässä liikkumista takakaarella istuskellen...

Muutaman onnistuneen pätkän jälkeen otimme loppuun vielä vähän taivutteluharjoituksia käynnissä. Jimpan aktiivisuuden ylläpitäminen ympyrällä on yksi asia, johon minun pitää alkaa kiinnittää enemmän huomiota, sillä laahustaessa Jimppa ei joudu työskentelemään kunnolla. Kiirehtiä ei saa, mutta reippaammin liikkuessaan se pystyisi helpommin taipumaan. Jimppa on etenkin käynnissä oikea laiskimus, joten nyt lähdemme hakemaan lisää aktiivisuutta sileällä. Maastossa sitä löytyy kyllä ihan tarpeeksi!

Tästäkin vamennuksesta lähdettiin hyvin mielin, ja Jimppakin vaikutti tyytyväiseltä päästyään pitkästä aikaa Mintin valvontaan. En ihmettele, sillä valmennuksissa se saa kerrankin liikkua edes hetken niin, etten koko ajan häiritse sitä! Tänään se saa liikkua reippaammin ajolenkin merkeissä, ja huomenna se pääsee puolestaan äidin kanssa tunnille jumppaamaan. Talvikarvakin on alkanut kasvamaan siihen malliin, että kohta voisi tulla jo talvi. Päästäisiin paremmille maastoreiteillekin!

... nimittäin maastoilun! Jimpan saikun jäljiltä olemme aloittaneet maastoilun "alusta", eli ravia ja laukkaa on lisätty vähän kerrallaan mukaan maastolenkeille. Jimppa on selvästi mielissään, kun pääsee taas maastoon ratsain, eikä tarvitse vain kävellä koko aikaa. Syksy on kuitenkin tuonut mukanaan hirmuisen määrän pöllöenergiaa, minkä takia maastoilu ei ole ollut aivan yhtä rentoa puuhaa kuin aikaisemmin. Väriä vaihtavat kasvit, tuulenpuuskat ja kirpeä syysilma ovat kaikki Jimpan mielestä tosi jänniä! Joka vuosi sama juttu...

Syksyn sateet ovat yhtä aikaa ihanan tunnelmallisia ja aivan kamalia. Ylivieska pääsi hetkeksi Suomen kartalle, kun siellä satoi ennätyksellisen paljon yhdessä päivässä. Voitte vain kuvitella, millaisissa tarhoissa hevoset nyt joutuvat ulkoilemaan... minkäänlainen pohja ei olisi kyennyt läpäisemään sellaista vesimäärää! Syksy ja muta kuuluvat yhteen, valitettavasti.

Siispä heti auringon pilkahdellessa pilvien takaa päätin, että nyt lähdetään maastoon! Kun kerrankin on nätti sää, ei sitä todellakaan tulisi tuhlata maneesissa pyörimällä. Olin suunnitellut reitinkin valmiiksi, joten varustettuani Jimpan suuntasimme silmukkalenkille. Reitillä pohjat ovat parhaimmillaan talvisin, mutta yllättäen sateiden jäljiltä maa oli vähän pehmeämpää kuin yleensä, joten pystyimme menemään reippaammastikin.

Kotiin päin otinkin lyhyen pätkän laukkaa. Epäröin pitkään, uskaltaisinko ottaa riskin laukata yhdellä kädellä ja kuvata toisella, sillä tämä vauhdikkaampi versio Jimpasta on ollut kova sivuloikkija aina pahaenteisen oksan tai pikkulinnun kohdatessaan. Kuten voitte huomata, otin riskin ja selviydyin! Jimppa toimi kuin ajatus - se pysyi suht rauhallisessa laukassa, vaikka olisi varmasti halunnut kiihdytellä kunnolla, ja jarrutti heti pyydettäessä! Laukan jälkeen ravi oli entistä lennokkaampaa ja vaihtui hyvin nopeasti takaisin laukaksi, jos en ollut tarkkana.

Maastolenkistä muistoksi jäi alla oleva video. Olisipa tällaisia syyspäiviä vielä enemmän!

Kraniohoitojen välillä pääsimme kokeilemaan akupunktiolaastareita, jotka hieroja kävi laittamassa Jimpalle. Ruunalta ei meinannut löytyä kipeää kohtaa mistään, mutta lopulta selän oikealta puolelta saatiin reaktio ristiselän kohdalta kuin myös yllättävästi selän etuosastakin, joka ei yleensä ole ollut kipeä. Vasemmalta puolelta ei kipupisteitä löytynyt, ja muutenkin Jimppa oli pysynyt hyvänä kraniohoidon jälkeen.

Akupunktiolaastareiden toiminta on minulla hieman hämärän peitossa, mutta laastarin sisältämät aineet aktivoituvat kehon lämmöstä ja stimuloivat akupisteitä lievittäen kipua nopeasti. Jimpan selkään aseteltiin IceWave -laastarit, jotka ovat ihmisille suunnattuja kivunlievityslaastareita, mutta toimivat myös eläimillä hyvin. Samalta valmistajalta (Lifewave) löytyy tosin hevosillekin omat laastarit kipua lievittämään.

Laastareita käytetään kolme päivää, eikä niitä oteta pois esimerkiksi liikutuksen ajaksi. Jotta ne pysyisivät paremmin kiinni hevosessa, suositteli hieroja käyttämään ihoteippiä niiden päällä. Jos sattuisi niin, että yksi laastari katoaisi kesken kaiken, tulee sen vastaparikin ottaa pois. Laastarit sijoitetaan aina molemmin puolin, eli jokaisella laastarilla on aina parinsa.

Laastariparit akupisteillä

Ei mennyt kauaa, kun Jimppa selkeästi rentoutui käytävällä seistessään laastarien laiton jälkeen. Hieroja varoittikin, että seuraavina päivinä hevonen voi olla hieman uninen. Laastareissa olevia kemikaaleja ei välity hevoseen ihon läpi, eikä niillä siis ole minkäänlaista varoaikaa esimerkiksi kilpailuja ajatellen. Satulan tai valjaat voi laittaa selkään, vaikka akupunktiolaastari jäisikin alle, kunhan se ei irtoa liikkuessa.

Akupunktiolaastarit eivät ole kuitenkaan kovin edullisia, ja nämä neljä laastaria tulivat maksamaan meille kympin (kokonaisessa paketissa laastareita on kolmekymmentä kappaletta, hinta paketille n.60-70 euroa). Mielestäni se ei kuitenkaan ole kova hinta siitä, että hevonen pysyy paremmassa kunnossa pitempään kranion tai hieronnan välillä. Jimppa oli ainakin kuin nuori varsa päästessään vähäksi aikaa vihreälle laastareiden kanssa - se ravasi ja laukkasi kevyesti aidanviertä pitkin ja innostui heittelemään köyrypukkeja paikallaan ihan vain huvin vuoksi!

Katsotaan kolmen päivän jälkeen, millaisissa sielun ja ruumiin voimissa ruuna on - toivottavasti hyvissä, sillä sunnuntaina olisi pitkästä, pitkästä aikaa valmennuksen vuoro!

Laastarirakennekuva 2.9.

ME MUUALLA

LUKIJAT

ARKISTO

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

AIHEET