Kauankohan edellisestä valmennuskerrasta on kulunut aikaa? Kaikenlaiset esteet satulasta sairaslomailuun ovat tiputtaneet meidät kokonaan pois valmennusrytmistä. Nyt, pitkän tauon jälkeen, pääsimme vihdoin valmentautumaan! Valmentajana oli ohjasajosta jo tutuksi tullut mutta ratsain vielä tuntematon Maru.

Aloitimme valmennuksen alkukeskustelun jälkeen tehtävällä, joka jatkui läpi koko tunnin. Minulla oli, kuten aina, vaikeuksia tajuta alkuun, mitä missäkin kohi piti tehdä, mutta nopeasti hahmotin tehtävän tiet, kun ryhdyimme sitä ratsastamaan.

1 täyskaarrosta pohkeenväistöllä uralle (C-B/E) - 2 siirtyminen raviin (B/E) - 3 pääty-ympyrä ravissa/laukassa (L) - 4 siirtyminen käyntiin (H/M)

Olin kertonut ongelmiksi Jimpan kanssa suoruuden, laukannostot ja pohkeenväistön. Tällä tehtävällä löimme oikeastaan kaikki kärpäset yhdellä iskulla, minkä vuoksi tästä kuoriutui nopeasti uusi lempparini! Se oli yksinkertainen mutta tehokas, ja Jimppa oppi muistamaan sen parin kerran jälkeen jo niin hyvin, että esimerkiksi siirtyminen käyntiin tuli automaattisesti oikeassa kohdassa ja sivuttaisliikettäkin tarjottiin välillä ennen aikojaan.

Alkuun ratsastimme täyskaarrot ja väistöt uralle käynnissä, jonka jälkeen siirtyminen raviin ja ravissa pääty-ympyrä. Maru keskittyi aktiiviseen liikkeeseen, jota Jimpalta yllättävästi löytyi tällä kertaa, vaikka ensimmäisessä ravinostossa se muuttuikin hetkellisesti peitsariksi. Jimpasta myös tallipäädyssä oleva muurieste oli kammottava, ja sitä piti aina väistää reilusti keskemmäs maneesia.

Jimppa valkan jälkeen jatkamassa päiväänsä

Käyntiväistöt alkoivat sujumaan hiljalleen ihan hyvinkin, vaikka loppuajasta Jimppa alkoi väsymään, eikä se oikein jaksanut enää keskittyä tehtävään. Maru kehui Jimpan ravia jo ensimmäisellä ohjasajokerralla, ja nytkin se sai liikkeistään kehuja. Tällä kerralla ravi oli tahdikas ja aktiivinen, mutta Jimppa oli edestä epätasaisempi. Välillä saimme kuitenkin hyviäkin pätkiä, ja niiden ansiosta valmennuksesta jäikin todella tyytyväinen mieli!

Käyntiinkin saatiin toimiva vinkki: Maru neuvoi antamaan pohjeavut vuorotellen, jolloin käyntikin sai tahdikkuutta eikä muuttunut hengähdystauoksi kuten yleensä. Pohkeenväistössä puolestaan oli tärkeää saada hevosen paino halutulle puolelle, jolloin sivuttaisliike tulisi helposti hevosen hakeutuessa luontaisesti kohti pitkän sivun uraa. Jimpalle tällainen pohkeenväistötehtävä oli todella hyvä, sillä jopa minä sain sen väistämään ilman kamalaa punkemista.



Laukka oli tällä kertaa positiivinen yllätys, sillä nostot olivat melko täsmällisiä ja Jimppa oli eteenpäinpyrkivä, jolloin laukka oli laadultaan parempaa. Oikeaan kierrokseen ruuna rentoutui välillä edestäkin, ja Maru totesi, että poni menisi miltei puoliverisestä laukan pyöriessä kunnolla kolmitahtisesti. Vasempaan nostot olivat vähän sujuvampia, mutta siinä laukka on voimattomampaa ja jää herkästi todella maahansidotuksi. Laukkaa emme työstäneet kovin paljoa, sillä Jimppa väsyi nopeasti, eikä laukka ollut enää laadultaan sellaista, että sitä olisi kannattanut jatkaa. Maru muistuttikin, että laukan treenaamisessa tärkeämpää on sen laatu, ei määrä, eikä laukkaa paranneta vain laukkaamalla ympäriinsä sen laadusta välittämättä.

Jimppa oli laukkatyöskentelyn lopetuksesta eri mieltä, ja se yritti useaan kertaan nostaa laukkaa pääty-ympyrällä, vaikka tarkoitus oli vain ravata. Se oli vaikea saada unohtamaan äskeiset laukkailut, ja meni useampi kierros, ennen kuin ruuna suostui ravaamaan ympyrän ilman kiihyttelyä tai laukannoston tarjoamista. Maru neuvoi ottamaan Jimpan käyntiin ja väistämään muutaman askeleen verran silloin, kun se yritti lähteä kiihdyttelemään ja oikomaan ympyrällä. Sen ansiosta Jimppa jaksoi alkaa keskittyä oleelliseen, vaikka yhä se olisi ollut täysin valmis nostamaan laukan heti, jos olisin vähänkään siihen suuntaan vihjannut.

Koko valmennuksen ajan minusta tuntui siltä, että menimme aivan hirmuista vauhtia ravatessa ja etenkin laukatessa, mutta video paljasti, että vauhti oli siltikin ihan maltillinen. Toki Jimppa oli paljon reippaampi kuin yleensä, mutta mitään päätöntä haipakkaa en ollutkaan ratsastanut, vaikka siltä se tuntui kun on tottunut niin rauhalliseen menoon.

Jimppa oli valmennuksen jälkeen kaikkensa antanut ja haukotteli makeasti pesupaikalla kylmäysletkuissa seistessään. Minäkin olin selkeästi tehnyt jotain, niin rento ja väsähtänyt olo valmennuksesta jäi. Harmi kyllä, että minulle tämä valmennus oli ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan, sen verran hyvä mieli ja motivaatio tästä jäi. Jimppa jatkaa silti treenailua aika lailla tavalliseen tapaansa, mutta siitä myöhemmin lisää. Tässä vielä videokoostetta valmennuksesta maneesin aidalta kuvattuna:

Linkki videoon

Huippu Jimppa ja ylpeä omistaja

Viime sunnuntaina pakkasimme Jimpan varusteineen hevosauton kyytiin, sillä vuorossa oli harjoitusmatkaratsastuskilpailut Sievissä! Koko viikon oli satanut kaatamalla, mutta sunnuntaina taivaalla ei näkynyt sadepilviä, vaan aurinko pääsi pitkästä aikaa paistamaan. Olimme kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, joten turhalta kiireeltä vältyttiin. Varusteet oli lastattu autoon ja Jimppa puunattu edustuskuntoon jo edellisenä iltana, eikä aamulle jäänyt kuin kuljetussuojien laitto ja riimun vaihto nahkaiseen.

Jimppa tiesi heti, että nyt lähdettiin matkalle, kun hain sen tarhasta talliin. Se tuijotti pihalla seisovaa hevosautoa käytävältä silmiään räpäyttämättä, ja ehdin jo luulla, että se ei suostuisi kävelemään sisälle. Mitä vielä! Kun irrotin Jimpan käytävältä, se oli jo niin menossa, etten meinannut itse ehtiä mukaan. Ruuna olisi varmaan lastautunut ihan itsekseenkin, niin reippaasti se nousi auton kyytiin ja hyökkäsi heti heinäverkon kimppuun. Kuten aina, Jimpan piti hieman osoittaa mieltään, kun emme lähteneetkään heti samalla sekunnilla liikkeelle, mutta kun lähdimme ajamaan, se rauhoittui heti ja tyytyi ruokailemaan.

Joka heppatytön lempileffa

Tällä kertaa matka oli sopivan lyhyt, ja olimme jo vähän alle tunnin jälkeen perillä. Kisapaikkana toimi Maasydänjärven matkailualue. Oli siinä varmasti leirintäalueella yöpyvillä ihmettelemistä, kun paikalle saapui hevoskuljetuksia toisensa jälkeen! Jimppa oli alkuun hermostunut, eikä millään olisi halunnut pysyä paikallaan, kun ympärillä tapahtui koko ajan jotain. Huoltojoukkoina minulla oli mukana koko perhe, joten niin ruoka- kuin vessatauotkin järjestyivät helposti ja reittiselostukseenkin pääsi minun lisäkseni joku toinenkin kuuntelemaan.

Jimppa rauhoittui sopivasti ennen lähtötarkastusta, ja juoksutuksessa se oli jopa vähän laiska. Kaikki oli Jimpan puolesta OK, ja sykekin ihan sopiva 49 lyöntiä minuutissa. Saimme siis luvan lähteä reitille! Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa ennen varustamista, sillä meidän porukkamme oli viimeisenä lähtövuorossa ja siihen oli tarkastuksien jälkeen aikaa vielä yli tunti. Aika kului nopeasti kävelyttäessä ja syödessä, ja pian Jimpalle saikin heittää varusteet päälle.

Sykkeen mittauksessa

Ruuna oli ennen lähtöä melko rauhallinen, mutta silti vähän jännittynyt. Odottelimme lähtöalueella tehden taivutuksia ja pieniä voltteja, jotta ruunalla olisi muuta ajateltavaa kuin reitille jo lähteneet hevoset. Lopulta lähtölaskenta sai alkaa ja pääsimme mekin matkaan! Yleisön kannustustaputukset järkyttivät ruunaa niin, että sen piti vähän tanssahdella kauhuissaan. :D Kannustaminenhan on tunnetusti aivan kamalaa.


Reitillä poni oli reipas mutta täysin hallittavissa. Olin ensimmäistä kertaa hackamorella useamman hevosen kanssa maastossa, joten jännityksellä odotin, miten matka sujuisi täysin tunetmattomilla reiteillä täysin tuntemattomien hevosten kanssa. Ja hyvinhän se sujui! Menimme todella rauhallista vauhtia ja kävelimme paljon, sillä porukassamme oli mukana shettis ja reitillä oli sekä asvalttia että soratietä. Vauhtiamme hidastivat lähinnä asvaltti- ja soraosuudet, sillä shettiksellä ei ollutkaan mitään ongelmia pysyä isompien perässä. Välillä se uhkasi mennä jo edellekin, kun hevoset ravasivat liian hitaasti. :D

Tämän kuvannut Tarja Kivirinta

Pääasiassa kilpailureitti kulki hiekkapohjaisia hevosreittejä pitkin, joilla pohjat olivat oikein hyvät reippaammallekin menolle. Myös maaston pienet korkeusvaihtelut tekivät reitistä mahtavan ratsastaa, ja Jimppa ainakin tykkäsi ravailla ylä- ja alamäkiä niin hyvällä pohjalla. Koska kyseessä oli ratsastukseen varatut hevosreitit, voisi siellä käydä maastoilemassa ihan muuten vain. Reittiselostuksessa meitä kyllä varoiteltiin peuroista sun muista yllätysvieraista, mutta tällä kertaa sellaisia ei onneksi tullut vastaan. Ainoa mörkö, joka meidän piti ohittaa, oli ambulanssi. Yksi kilpailijoista oli varmaankin pudonnut ja loukannut itsensä, minkä vuoksi ambulanssi oli saapunut reitille.

Ratsastimme noin 13 km mittaisen reitin noin yhdessä ja puolessa tunnissa, eli hyvin rauhallista vauhtia mentiin suurin osa matkasta. Ihanneaikarajat olivat kuitenkin melko väljät, ja lyhyemmällä reitillä taluttajatkin oli sallittu. Maaliin tullessa Jimppa oli jo rento, ja oikeastaan koko matkan pystyin ratsastamaan löysin ohjin, vaikka alkumatkasta ravissa saikin vähän jarrutella.

Lopputarkastuksesta Jimppa selvisi heittämällä läpi. Syke oli 36, mikä sai tarkastajankin ihmettelemään, oliko hevonen edes elossa. :D Juoksutus sujui samalla lailla kuin lähtötarkastuksessakin, ja kaikki oli muutenkin taas OK. Poni ei ollut edes hionnut muuten kuin hieman satulan alta, ja olisi varmaan voinut helposti käydä saman lenkin uudestaankin.

Ainakaan sillä ei ollut kiire!

Hetken kävelyttelyn jälkeen laitoin Jimpalle kylmäyssuojat ja tarjosin sille melassivettä. Palkintojenjakoon oli aikaa vielä tunti ja olimme ajatelleet lähteä jo aikaisemmin pois, mutta jäimmekin silti loppuun asti. Koska palkintojenjakoon ei menty hevosten kanssa, lastasimme Jimpan jo valmiiksi autoon odottelemaan. Se käveli sinne taas suoraan, ja jäi tyytyväisenä syömään heiniään.

Palkinnot olivat yllättävän isot, sillä jokainen hyväksytyn suorituksen tehnyt palkittiin pokaalilla. Sen lisäksi oli vielä erityispalkinnot ratsukoille, joilla oli parhaimmat sykkeet lopputarkastuksessa. Toisiksi alhaisin syke oli ollut 40, joten pokaalin lisäksi voitimme Jimpan kanssa myös sporttisimman pollen palkinnon, risteilylahjakortin! Jimppaa palkinto ei juurikaan hyödytä, mutta se sai paljon leipää ja rapsutuksia koko huoltojoukolta.

Reissu oli jälleen kerran mahtava, ja Jimppa oli matkaratsuna elementissään. Kilpailut oli järjestetty hyvin, reitit olivat hevosille sopivat ja toimihenkilöt mukavia! Hackamorekin tuli todettua täysin toimivaksi myös tällaisissa tilanteissa, ja itse asiassa Jimppa toimi paremmin sillä nyt kuin viime kerralla Lapualla, kun käytössä oli kuolaimet. Jimpasta sai olla taas ylpeä, kun se toimi niin hienosti kilpailupaikalla ja reitillä. Tämä taitaa olla meidän lajimme, sillä tuntuu, että jokainen matkaratsastustapahtuma on ollut meidän osaltamme onnistunut.

Linkki videoon

Pitkästä aikaa postausta videon muodossa, ja tällä kertaa ylipitkänä versiona! Kävimme siis maastossa tässä yksi sateeton päivä. Harmikseni huomasin videota kootessani, että actionkamera oli taas jättänyt osan pätkistä kuvaamatta kokonaan, joten itse maastosta ei ole kummoista materiaalia. Ihan riittävästi sitä kuitenkin tuli kuvattua, joten tässäpä hurjat 13 minuuttia ja 40 sekuntia pitkä, turhaa höpöttelyä ja tavallista touhuilua sisältävä videopostaus:

Linkki videoon

Kuva © Katja K.

Vihoin ehdin istahtaa koneen ääreen kertomaan viime viikkoisista agilitytreeneistä. Rakensin Jimpalle ja toiselle ratsukolle pienen radan, joka koostui yksiaskelmaisesta sillasta, autonrenkaasta, pujottelusta, pressusta ja kapeasta välistä, johon lisäsin pelokkeeksi mustat roskasäkit tolppien päähän. Näiden lisäksi paikalle saapuivat lisäpelokkeiksi jumppapallo sekä suuri ja värikäs sateenvarjo.

Agilitytreenit alkoivat esteisiin tutustumisella. Suurin osa oli Jimpalle ennestään tuttuja, mutta kävimme kaikki läpi useampaan kertaan. Silta, joka on ollut Jimpalle yksi hankalimmista esteistä, oli tänään meillä huomion keskipisteessä. Jimpan mielestä on aivan kamalaa astua sillan päälle kaikilla jaloillaan, eikä se vieä kertaakaan ollut suostunut kävelemään normaalisti sillan yli. Nytkin se esitteli mitä mielikuvituksellisimpia tapoja ylittää silta ilman, että takajalat koskivat sen pintaa.

Viime kerralla opetin Jimpalle "kiipee"-käskyn, jossa sen pitää nousta etujaloillaan sillalle. Muistelimme ensiksi tätä käskyä, ja kun se alkoi sujumaan hyvin, aloin lisäämään vaikeusastetta. Pelkän kiipeämisen sijasta pyysin sitä astumaan ensiksi edes etujaloillaan eteenpäin sillan päällä. Jo pienestä liikkeestä edestä tai takaa tuli palkinto, peruutus alas sillalta ja nami suuhun.

Pikkuhiljaa pääsimme siihen pisteeseen, että Jimppa uskalsi kävellä sillan yli! Se oli yhä vähän varovainen jalkojensa kanssa, mutta enää ei tarvinnut kiertää takajaloilla sillan sivulta tai kinkata nopeasti sen ylitse, vaan sillan yli käveltiin reippaasti jalka kerrallaan. Kohta siihen voinee lisätä askelmankin!

Autonrengas on ehkä siltaakin hirvittävämpi tehtävä, sillä Jimppa pelkää jalkansa jäävän renkaan kitaan. Se ei ymmärrä nostaa kaviotaan kunnolla ulos renkaasta, vaan se tarttuu matkalla reunaan kiinni, ja sitähän ruuna sitten säikähtää. Nyt harjoittelimme vain sitä, että autonrenkaaseen uskaltaa koskea jalalla ja käyttää kaviota vähän sisälläkin, eikä hevonen tai edes jalka kuole siihen.

Kuva © Katja K.

"Pelottavimmaksi esteeksi" nimeämäni kahden tolpan muodostama kapea väli osoittautui helpoksi. Pidin välin ensiksi vähän leveämpänä, mutta nopeasti sen saattoi kaventaa niinkin kapeaksi, että tolpissa olevat muovipussit hivelivät Jimpan kylkiä. Jimpasta pussit olivat syötävän hienoja, ja välillä sen piti ensiksi maistella niitä ja kävellä vasta sitten tolppien välistä. Kun väli oli tarpeeksi kapea, piti Jimpankin pujahtaa siitä välillä vauhdilla, mutta todella rohkeasti se kuitenkin esteen suoritti.

Lopuksi totutin Jimppaa sateenvarjoon ja teimme hyvän mielen pallottelua. Sateenvarjo oli Jimpasta ihan ookoo, kunhan ruunan pään ei tarvinnut olla sen alla. Pallo oli tietenkin pojan lemppari, ja se kävi pelaamassa sillä välillä ihan omasta halustaankin. Huippua, että Jimppa on innostunut tekemään oppimiaan asioita itsekseenkin! Vastakin se tarjosi oma-aloitteisesti espanjalaista käyntiä molemmilla jaloillaan, vaikkei se ollut vielä kertaakaan harjoituksissa saanut otettua kahtaa askelta heti peräjälkeen. Onnea on motivoitunut ja oppivainen hevonen. :)


Linkki videoon

Vaikka Jimpalla onkin nyt uusi, sopiva satula, aina silloin tällöin tekee mieli vaihtaa lännensatula selkään sileällekin. Maastossahan se on omiaan pitkilläkin matkoilla, mutta sileälläkin se on toiminut mukavasti varsinkin laukan treenauksessa - nupin ansiosta siinä on vakaa "kauhukahva" minunlaiselleni, jolle jo pelkkä laukan mainitseminen aiheuttaa jännitystä.

Suuntasimme seuran kentälle, jolle oli rakennettu esterata seuraavan päivän harjoituksia varten valmiiksi. Menimme Jimpan kanssa maasta käsin puomeja käynnissä ja ravissa ennen ratsastusta, ja ruuna oli jo siinä vaiheessa niistä kovin innoissaan. Aiemmin puomit ovat olleet sille turhia kompastuskiviä, eikä se ole koskaan välittänyt hyppäämisestä. Nyt se on kuitenkin alkanut lämpenemään puomeille niin juoksuttaessa kuin näemmä myös ratsastaessa, eikä jokaisen puutikun eteen tarvitse enää pysähtyä ihmettelmään maailman menoa.

Pohkeenväistön harjoittelua

Keskittyneenä maapuomille

Mitään tarkkaa suunnitelmaa en ollut tehnyt tälle ratsastuskerralle, joten aika meni lähinnä pyöriessä ympäri kenttää ja ylittäessä silloin tällöin puomin tai kaksi. Suurin osa ratsastuksesta kului ravatessa, sillä käynnissä kaikki lähistön paarmat olivat heti kimpussamme. Jimpalta irtosi ihan kivaa ravia ja reippauttakin löytyi puomien ansiosta tavallista enemmän. Sillä on nyt ollut aivan erilainen motivaatio työskennellä sileälläkin saikkuilun jälkeen, ja varsinkin laukka on sille enemmänkin herkkua kuin pakkopullaa. Laukannostoissa se vetää yhä korvat ikävästi luimuun, mutta itse laukkaaminen on sen mielestä tosi kivaa ja sitä voisi tehdä koko ajan, vaikkei saisi. Vanha kipu on vielä vahvasti muistissa, mutta ehkä jonain päivänä nostot onnistuvat ilman, että korvat kääntyvät niskaan.


Laukassa pyrin saamaan sen vain rentoutumaan edestä edes hetkeksi. Myös nostoissa pyrin täsmällisyyteen, mikä ei ollut tällä kertaa ongelma, koska Jimppa odotti jatkuvasti pienintäkään vinkkiä siitä, että saisi nostaa laukan. Oikean kierroksen laukka on Jimpalla laadukkaampi, mutta siinä se lähtee herkästi kaatumaan sisälle. Vasempi jää herkästi nelitahtiseksi, jos siihen ei saa vauhtia, mutta siinä pystyy kuitenkin tekemään vähän enemmän kuin oikeassa. Vasempaan olemme toki laukanneetkin enemmän jo alusta asti, kun oikea laukka oli Jimpalle mahdottomuus.

Jee! Kivaa!

Oli huvittavaa ratsastaa hevosella, joka jopa imi maapuomeille ja oli aina menossa korvat tötteröllä niitä kohti! Jimppa lisäsi vauhtia heti, kun huomasi, että olimme menossa puomille, ja hypähteli välillä kömpelösti niiden yli. Ihanaa huomata, että papalla riittää niin paljon yritystä ja intoa! Se on kyllä yksi yritteliäimmistä hevosista, joihin olen törmännyt. Jimpasta voi valehtelematta sanoa, että se yrittää aina parhaansa, jopa silloin, kun se ei ihan osaa tai ymmärrä. :)

Ratsastaja nauttii menosta autuaasti silmät kiinni

"Kaikki mun pitääkin kestää..."

Linkki videoon

Lauantaina järjestettiin Nivalassa Teksaskopinat, koko perheelle suunnattu lännentapahtuma, jonka tarkoituksena oli esitellä lännenratsastusta. Mukana ohjelmassa oli myös harjoituslännenratsastuskisat, luokkina trail ja western horsemanship. Olin paikalla katsomassa ja kuvaamassa, mutta rajallisen ajan vuoksi ehdin kuvata vain trail-luokan sekä Mervin pitämän maastakäsittelyn esittelyn.

Sää ei ollut paras mahdollinen kuvaamista ajatellen, sillä suurimman osan ajasta tihkutti vettä ja aurinko pilkahteli harmaan pilvimassan takaa aina sadasosasekunnin verran.

Sanoiko joku ravuri?

Kävimme Jimpan kanssa lauantaisessa Keskisen ravinuorten järjestämässä match showssa. Ne järjestettiin raviradan varikkoalueella, mistä aiheutuikin meille hieman ongelmia sitten kehässä.

Jimppa oli puunattu päästä häntään: vuohiskarvat, korvakarvat sun muut siistitty, kaviot öljytty, harja letitetty ja turpa pyyhitty vauvaöljyllä. Suitsetkin oli kuolaimia myöten puhdistettu oikein kunnolla. Ainoa miinus oli oikeasta takajalasta klinikalla ajeltu kohta, mutta se ei meitä haitannut. Valkoiset kisahousutkin pääsivät pitkästä aikaa käyttöön kun minäkin laittauduin vähän siistimmän näköiseksi.

Aamulla laittelin vielä Jimpan letit kuntoon, vaikka ne aukesivatkin jo matkalla ja toisen kerran juuri ennen kehään menoa. Jimppaa ei puunaus kiinnostanut ollenkaan, vaan se hamusi takkiani ja heilutteli päätään, kun yritin saada sen otsatukan sykerölle.

Nenän niisto vielä ennen kehään menoa

Paikan päällä Jimppa oli ihan rauhallinen, sitä ei haitannut kehän koristeet tai taustamusiikki. Mutta sitten radalle saapuivat ravurit, ja alamäki alkoi.

Jimppa hermostuu ravureista melkoisesti, ja nyt lähiaikoina liikutuksen ollessa kevyempää se on jännittänyt niitä entistä enemmän. Kun oli meidän vuoromme mennä kehään, se kävi jo sellaisilla kierroksilla, että tiesin, ettei se suostuisi kävelemään saatika ravaamaan rauhassa. Aluksi se kävelikin ihan hyvin, vaikkakin jännittyneesti, mutta yhden ravurin poistuttua radalta ja seuraavien luokkien osallistujien ravatessa sivummalla Jimpalla keitti hieman yli.

Joitakin nämä söpöt kukkakoristeet pelottivat, mutta Jimpalla oli muuta ajateltavaa!

Ruuna oli aivan kauhuissaan, ja säikkyi ihan kaikkea liioitellun paljon. Joku ystävällinen sielu yleisöstä taisi huutaa sitä hulluksi, kun se pyöri ja pomppi peloissaan. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan sen verran, että tuomari saattoi arvostella sen. Yllätyksekseni saimme punaisen ruusukkeen ja jäimme odottelemaan luokkavoittajan valintaa.

Viime mätsäreissä saimme sinisen ruusukkeen, eikä arvostelussa ollut kauheasti kehumista, joten olin oikeasti yllättynyt. Viimeksi Jimppa kuitenkin käyttäytyi edes jotenkuten, kun nyt se oli aivan paniikissa. Onneksemme sitä ei valittu luokkavoittajaksi, sillä ruunaparka tuskin olisi rauhoittunut enää kisapaikalla. Nuoruusvuosien raju treenaus ja kilpailutus on jättänyt jälkensä, ja vaikka jokin aika sitten Jimppa oli edistynyt ravurien kohtaamisen kanssa hienosti, sen jännittyminen on viime vuoden aikana taas palannut jostain syystä.



Kotimatkalle lähdimme aika vauhdikkaasti, mutta heti, kun kisapaikka oli jäänyt nurkan taakse, Jimppa alkoi rauhoittumaan. Loppumatkan se käveli rennosti täysin löysällä narulla, pärskähteli pari kertaa ja oli taas normaali itsensä. Se pääsi laitumelle nauttimaan permanenttiharjansa kera harmaasta kesäsäästä. Illalla se oli jo ehtinyt saada itselleen kaulaansa leuan lähelle verisen reiän, eikä harjakaan ollut enää siisti tai takuton...

Arvostelu oli mielestäni hyvä, varsinkin kun otetaan huomioon, miten Jimppa kehässä käyttäytyi. Tuomari arvosteli ruunan näin: "Sopusuhtainen runko, ryhdikäs, hieman alakaulainen, voimakas säkä. Melko hyväasentoiset jalat. Tänään hieman jännittynyt. Rytmikäs, melko matkaavoittava käynti, takaa epävakaa kinner. Kevyet, väljät raviliikkeet. Hyväkuntoinen veteraani."


P.S. Oli aikamoinen järkytys ilmoittaa Jimppa veteraaniluokkaan! Tuntuu, että se vuosi vuodelta vain nuorenee ja silmät tuikkivat vain entistä enemmän. Pakko kai se on hyväksyä, että ikinuori vauhtivaari on jo seniori-ikäinen, kun sillä on poskessakin jo ainakin viisi valkoista karvaa!

Viikko alkoi Jimpalla vähän uudenlaisissa merkeissä, kun ilmoitin sen Mari-Tiina Jääskeläisen ohjasajettavaksi naapuritallille. Pitkästä aikaa Jimpalla oli kuolaimetkin käytössä. Olihan siitä jo vierähtänyt tovi, kun niitä viimeksi oli käytetty.

Periaatteessa paikka oli tuttu, sillä ihan ensimmäisinä vuosina kävimme kyseisellä maneesilla ratsastamassa, mutta Jimppa oli silti vähän hämillään. Se käyttäytyi kuitenkin mallikkaasti, vaikkakin kerran seinän takana pärskähtänyt hevonen säikäytti sen niin, että ruunan piti vetää puoli ympyrää hätälaukkaa. Muuten se toimi Marulla näppärästi ja ennen kaikkea aktiivisesti! Meillä juoksutus ja ohjasajo on alun alkaen tähdännyt siihen, että Jimppa olisi rauhallinen ja rento, sillä aluksi se juoksi kuten useimmat ravurit liinassa - pää taivaassa, sisälle kaatuen ja täysiä. Nykyään sillä on pää maassa ja vauhtia sen verran, että etanakin ehtii edelle, ja siinä ollaan pysytty turhankin pitkään.

Ohjasajossa päästiin siihen kultaiselle keskitielle. Jimppa oli alkuun vähän jännittynyt, kun ei tiennyt, mitä sen kuului tehdä. Saatuaan ideasta kiinni se innostui hommasta ja esitteli sellaista takaosasta aktiivista ravia, ettei ole varmaan koskaan nähty. Olin kertonut Marulle Jimpan jalkavaivoista, ja hän piti tärkeänä sitä, että takaosa on hyvin mukana liikkeissä, ettei hankoside saa ylimääräistä rasitusta.

Linkki videoon
Hankositeestä puheen ollen, kävimme juuri klinikalla kontrollitarkastuksessa. Alun perinhän kontrolli ei ollut välttämätön, jos mitään ongelmia ei jalan kanssa ilmene. Halusin kuitenkin oman mielenrauhani takia käyttää Jimppaa vielä ultrattavana. Jalassa oli paksumpi kohta, joten oli hyvä varmistaa, ettei se olisi mitään vakavampaa. Eläinlääkäri totesi jalan olevan kunnossa ja kestävän normaalia käyttöä, kunhan se kylmätään aina liikutuksen jälkeen. Jalan turvotuksen syyksi selvisi jänteiden välissä oleva neste, edes arpikudosta ei ollut muodostunut niin paljoa kuin tällaiselta vanhalta entiseltä ravurilta voisi olettaa.

Jalan pitäisi siis olla nyt taas kunnossa, joten pääsemme piakkoin laukkaamaankin! Jimpan on tehnyt mieli laukata jo pidemmän aikaa, ja viimeksi maneesissa se odotti niin innokkaasti laukka-apuja, ettei meinannut pysyä nahoissaan. Sille tekee varmasti hyvää harjoitella laukkaa myös ohjasajossa, kun ratsastaja ei ole häiritsemässä.

Maru harjoitteli Jimpan kanssa myös pohkeenväistöä, jota ruuna ei heti tajunnut. Se osaa maasta käsin väistää hyvin, mutta kun ihminen ohjastaakin kauempana, se ei ymmärtänytkään asiaa. Jimppa sai paljon kehuja tasapainoisesta ravistaan ja toteamuksen siitä, että jollen olisi kertonut ruunan olevan entinen ravuri, ei sitä olisi sellaiseksi uskonut. Jotain kehitystä on siis tapahtunut vuosien varrella! Ensi viikolla koetamme päästä taas mukaan ohjasajoon. Toivottavasti tämä liikutusmuoto jäisi kalenteriimme pysyvästi, ja minäkin oppisin ohjasajamaan Jimppaa paremmin.